Takaisin artikkelilistaukseen
Pirkanmaan Ryytipalsta
Lasikomppania - eteenpäin!
15.5.2018
Alma Jantusen teos Ajatukset. Kuva: Alma Jantunen
Alma Jantusen teos Ajatukset. Kuva: Alma Jantunen
Pirkanmaan Kulttuurirahaston verkkopalsta julkaisee puheenvuoroja yleiskulttuurisista, maakunnallisista ja muista ajankohtaisista aiheista.

Lasitaiteilija Alma Jantunen kertoo kirjoituksessaan Lasikomppania - eteenpäin! lasinpuhaltajan ammatin muutoksista ja ainutlaatuisesta Urjalan Nuutajärvellä sijaitsevasta lasikylästä, jonka historia ulottuu 225 vuoden päähän ja jonka tulevaisuuden visiot näyttävät nyt valoisilta.

Urjalassa, Nuutajärvellä on puhallettu lasia jo 225 vuotta ja niin näyttää tapahtuvan tulevaisuudessakin. Lasinpuhallus lisättiin tänä vuonna Suomen kansalliseen Elävän perinnön luetteloon. Tunnustuksella on merkitystä, sillä aineettoman kulttuuriperinnön säilyminen on monilla käsityöaloilla vaarassa.

Alma Jantunen työnsä parissa. Kuvaaja: Hanna Maria Anttila
Alma Jantunen työnsä parissa. Kuvaaja: Hanna Maria Anttila

Nuutajärvellä lasialan yrittäjät, Nuutajärven Lasikylän kulttuurisäätiön Lasiakatemia ja Koulutusyhtymä Tavastian lasialan koulutus muodostavat keskuksen, jossa alan tietotaito ja osaaminen välittyvät uusille tekijöille. Kylän kuumaa sydäntä lasiuuneineen ylläpitää tänä vuonna 15 vuotta toiminut Nuutajärven Lasitaitajat ry, Lasikomppania.

Lasinpuhaltaja on muuttunut tehdastyössä erikoistuneesta osaajasta monenlaisia tekniikoita käyttäväksi käsityöläiseksi, joka myös suunnittelee ja markkinoi omaa tuotantoaan ja osaamistaan. Massatuotannon sijaan puhaltajia työllistävät nyt taiteen tekeminen, muotoilukokeilut ja piensarjat.

Nuutajärvellä tiivis verkostoituminen tuo töitä ja tunnettuutta yleensä yksin toimiville tekijöille. Yhdistysmuotoisena toimiva Lasikomppanian lasihytti uuneineen on kylän kaiken toiminnan keskiössä, mutta sinne tullaan tekemään töitä kauempaakin, koska vastaavaa paikkaa lasin valmistukseen ei ole muualla Suomessa.

Tilava, toimiva ja laajat mahdollisuudet kuuman lasin työstöön tarjoava lasihytti on mahdollista ylläpitää, kun käyttäjiä on paljon. Jäsenten lisäksi hyttiä vuokrataan ulkopuolisille alan toimijoille. Hytissä myös järjestetään workshopeja ja tapahtumia. Kansainvälisestikin ainutlaatuinen Nuutajärven lasintekijöiden yhteisö on luonut hyvän pohjan monenlaiselle toiminnalle.

Tulevaisuuden elävään lasikylään kaivataan entistä enemmän avoimia ovia ja elämyksellistä ohjelmaa. Toiveissa on eri taiteenalojen sekoittumista ja tilaisuuksia taiteilijoiden kohtaamiselle. Vanhojen tehdastilojen ja ympäristön muovaaminen tähän käyttöön on yksi haasteista. Kehitykseen vauhtia ja valoa tulevaisuuteen on tuonut Nuutajärven Lasikylän kulttuurisäätiö, joka on tarttunut visioinnin haasteisiin.

Toukokuussa aukeava ”Muistijälki”-näyttely esittelee kesän ajan lasitaiteilijoille merkityksellisiä muistoja Nuutajärveltä.

Tervetuloa tutustumaan Lasikylään!
Alma Jantunen
Nuutajärven Lasitaitajat ry:n, Lasikomppanian puheenjohtaja
etunimi.sukunimi@lasisirkus.fi

Lue lisää Nuutajärven lasikylästä sekä aineettomasta kulttuuriperinnöstä ja Elävän perinnön luettelosta

Alma Jantunen on syntynyt Tampereella 1973 ja valmistunut lasialan artesaaniksi Wetterhoffin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta 1996. Hän on asunut ja työskennellyt Nuutajärvellä pysyvästi vuodesta 1999, jolloin hän perusti lasinpuhaltaja Johannes Rantasalon kanssa Lasisirkuksen. Siellä he työskentelevät edelleen. Jantunen työskentelee lasitaiteilijana ja puhaltaa lasia myös monille muille taiteilijoille ja muotoilijoille.