Takaisin artikkelilistaukseen
Kymenlaakson rahasto
Kymenlaakson rahastolta yli puoli miljoonaa apurahoina, palkinto Kulttuuriyhdistys Antarekselle
23.5.2023
Iloisia ihmisiä seisomassa rivissä ulkona muurin edessä.
Kulttuuriyhdistys Antares: Tiiu Anttinen, Pasi Rantala, Hanna Rannanjärvi, Päivi Eronen, Satu Loukkola, Eeva-Liisa Puhakka ja Minna Raskinen. Kuva: Johannes Wiehn
Kymenlaakson rahaston apurahat ja palkinto jaettiin 23.5. The Navetassa Pyhtäällä pidetyssä vuosijuhlassa. Tammikuun haussa Kymenlaakson rahasto vastaanotti 224 hakemusta, joista 38 sai myönteisen päätöksen. Apurahoja haettiin noin 3,8 milj. eurolla jakosumman ollessa 510 000 euroa.

Palkinto Kulttuuriyhdistys Antarekselle

Kymenlaakson rahaston vuoden 2023 palkinto, arvoltaan 10 000 euroa, luovutettiin Kulttuuriyhdistys Antarekselle ”tilasta ja rauhasta taiteelle ja kohtaamisille”. Kulttuuriyhdistys Antares perustettiin vuonna 2010. Kuvanveistäjä Tiiu Anttisen mukaan yhdistys sai nimensä Skorpionin tähtikuvion suurimman tähden Antareksen mukaan. Koska kreikan kielen etuliite ant tarkoittaa sekä kaltaisuutta että vastakkaisuutta, nimen koettiin kuvaavan erinomaisesti taiteen näkökulmien moninaisuutta. Yhdistyksessä on nykyisin 27 eri alojen ammattitaiteilijaa.

Yhdistyksen tärkein tehtävä on hallinnoida entisessä meijerissä Kouvolan Sippolassa sijaitsevaa Taidekeskus Antaresta. Taidekeskus Antares tarjoaa ammattitaiteilijoille edullista asuin-, näyttely-, työ- ja varastotilaa. Taidekeskus kuuluu suurempaan residenssiverkostoon ja Antarekseen ovat tervetulleita ammattitaiteilijat niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Keskus tarjoaa mahdollisuuden verkostoitumiseen ja toisilta oppimiseen, ja se antaa rauhaa ja tilaa taiteelliseen kehittymiseen. Residenssitoiminnalla ja mahdollisilla myyntituloilla katetaan taidekeskuksen kuluja.

Kärkihankeapuraha kahdelle

Nuoria henkilöitä tekemässä sirkustemppuja lavalla. Tausta on musta, sivuilla valonheittimet.
Historiallinen Haminan Teinisirkus viettää 50-vuotisjuhlavuotta. Se sai toimintaansa Kymenlaakson rahaston kärkihankeapurahan. Kuva: Vesa Hovi

Maakunnallinen Kärkihankeapuraha, 40 000 euroa, jaettiin Haminan Teinisirkuksen ja Kotkan Nuoriso-orkesteriyhdistyksen kesken. 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Haminan Teinisirkus sai 20 000 euroa juhlavuoden tapahtumien järjestämiseen. Kotkan Nuoriso-orkesteriyhdistys puolestaan käyttää 20 000 euron apurahansa puhallin- ja lyömäsoittajien yhteismusisoinnin pedagogiseen kehittämishankkeeseen.

Erityisryhmien kulttuuritoiminnan edistämiseen osoitettiin useita apurahoja. Teatteri-ilmaisun ohjaaja Thomas Pryke sai 14 000 euroa Taidelähetti-hankkeeseen, jossa viedään taidetta kouluihin, päiväkoteihin, palvelutaloihin, lastensuojeluun ja vastaanottokeskuksiin. Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry sai 10 500 euroa luovan kirjoittamisen työpajojen sekä runofestivaalin järjestämiseen mielenterveys- ja päihdekuntoutujille. Valkealan Kirkonkylän Nuorisoseura ry sai 8 000 euroa viedäkseen Valkealan historiasta kertovan Oravan Matti -näytelmän koulujen lisäksi myös palveluyksiköihin.

Studiokuva miehestä, joka istuu tuolilla musta stetsonhattu päässään.
Taidelähetti Thomas Pryke vie esittävän taiteen moniin paikkoihin, mm. palvelutalot, koulut, päiväkodit ja vastaanottokeskukset. Kuva: Tommi Mattila

Apurahoja myönnettiin kolmeen elokuvahankkeeseen. Kasvatustiet. kand. Eveliina Arminen ja kuvaaja Marko Kivioja saivat 11 500 euroa seudullisten toimijoiden ja nuorten kanssa yhteistyössä valmistettavaan Valinta-lyhytelokuvaan, joka on tarkoitettu sosiaali- ja terveysalan opetuskäyttöön. Dokumenttielokuvaohjaaja Jouni Hiltunen sai 14 000 euroa laulujoutsenista ketovan luontoelokuvan tekemiseen. Videoartenomi Ari Häkkinen ja käsikirjoittaja-tuottaja Anu Häkkinen puolestaan valmistavat 14 000 euron apurahallaan biologisia ilmiöitä luonnossa taideteoksina esittelevän Luonnon retrospektiivi -dokumenttielokuvan.

Neljä kokovuotista, viisi puolivuotista työskentelyapurahaa

Kokovuotisia (12 kk) kokoaikaisia työskentelyapurahoja myönnettiin neljä, yksi taiteeseen ja kolme tieteeseen. Taiteen kokovuotisen sai kuvataiteilija Varpu Eronen, tieteen kokovuotisen saivat kasvatust. maisteri Erika Jokimies, fil. maisteri Alma Kurki ja psykol. maisteri Iiris Kyläheiko

Mies seisoo ulkona vihreiden pensaiden edessä suuri kamera kädessään.
Dokumenttielokuvaohjaaja Jouni Hiltunen tekee luontoelokuvaa laulujoutsenesta. Kuva: Katharsis films oy / Samu Hiltunen

Puolivuotisia (6 kk) kokoaikaiseen työskentelyyn tarkoitettuja apurahoja myönnettiin viisi, neljä taiteeseen ja yksi tieteeseen. Tieteen puolivuotisen sai terveystiet. maisteri Paula Järvisalo, taiteen puolivuotiset menivät fil. maisteri Katariina Hakaniemelle, dokumenttielokuvaohjaaja Jouni Hiltuselle, tait. maisteri Elina Prihalle ja teatteri-ilmaisun ohjaaja Thomas Prykelle. Lisäksi useita apurahoja myönnettiin osa-aikaiseen tai lyhytkestoiseen työskentelyyn (1–4 kk) tieteen tai taiteen hankkeessa. Yhdeksälle yhteisölle myönnettiin kuluapurahaa erilaisten kulttuurihankkeiden toteuttamiseen.

Tieteen osuus apurahoista oli 36 % ja taiteen 64 %. Tieteenaloista eniten tukea saivat lääketieteet (38 %), käyttäytymistieteet (33 %) ja luonnontieteet (16 %). Taiteenaloista apurahoja jaettiin eniten kuvataiteisiin (26 %), säveltaiteisiin (25 %) ja näyttämötaiteisiin (21 %). Hakemusten läpimenoprosentti oli noin 17 ja apurahan keskimääräinen suuruus noin 13 000 euroa. Naisten osuus apurahasaajista oli 76 %

Kaikki Kymenlaakson rahaston apurahansaajat 2023 löydät täältä.