Takaisin artikkelilistaukseen
Keski-Pohjanmaan rahasto
Keski-Pohjanmaalle puoli miljoonaa apurahoina - Kärkihankeapuraha elokuva-alan residenssille
16.4.2023
Hymyileviä ihmisiä soitinten kera vanhan puutalon edessä.
Kulttuurikorjaamo ry sai 15 000 euron Taidetta kaikille -apurahan muistisairaille ja heidän läheisilleen suunnattuun toimintaan. Marika Autio (vas.), Marika Tyynismaa-Joukosalmi, Robban Hagnäs, Lena Eklund, Tina Hagnäs, Maria Häkkinen. Kuva: Ulla Nisonen
Suomen Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahasto vietti vuosijuhlaansa Kokkolassa sunnuntaina 16.4.2023. Apurahan sai tänä vuonna yhteensä 45 hakijaa jaon yhteissumman saavuttaessa puolen miljoonan euron rajapyykin.
Vanha valkoinen kartano, etualalla puinen vene. Taivaalla on pilviä.
Kulttuurisatama ry perustaa Kokkolaan kansainvälisen elokuva-alan residenssin, Tyyssijan.

40 000 euron kärkihankeapuraha myönnettiin Kulttuurisatama ry:n elokuva-alan residenssin perustamiseen. Tyyssija on uusi, elokuva-alan kansainvälinen residenssi-, työpaja- ja vapaan taiteen tila Kokkolassa. ”On ilo nähdä, miten maakuntaan syntyy uusia ja taiteellisesti kunnianhimoisia kulttuurikeskittymiä. Keski-Pohjanmaan rahasto katsoikin hyväksi tukea tätä projektia kärkihankeapurahalla juuri alkuvaiheessa”, hoitokunnan puheenjohtaja Janne Ylinen kertoo.

Apurahoja jaettiin laajasti eri taiteen- ja tieteenaloille. Taidetta kaikille -apuraha myönnettiin mm. Kulttuurikorjaamo ry:lle muistisairaiden kuntoutumisen ja toimintakyvyn sekä heidän läheistensä hyvinvoinnin tukemiseen kulttuuri- ja taidelähtöisin menetelmin.

Maakunnallista yhteistyötä edustavat puolestaan Eläkeliiton Kaustisen yhdistys ry:n Laulujen viesti – maakunnan puolesta yhteislaulun voimalla -projekti sekä Keski-Pohjanmaan kulttuuriliitto ry:n Keski-Pohjanmaan siirtolaisuustiedon keräyshankkeen saama apuraha. Lasten ja nuorten kulttuuritoimintaa tuetaan mm. Kokkolan elävän musiikin yhdistys ry:n Mestoille – elävää ja osallistavaa musiikkikulttuuria nuorille -hankkeelle myönnetyllä apurahalla.

Useita kokovuotisia työskentelyapurahoja

Nainen seisoo valkoisessa huoneessa kahden veistoksen välissä. Takaseinälle piirtyy veistosten varjot.
Kuvataiteilija Anni Laukan varjoteokset heijastelevat ajankohtaisia aiheita. Kuva: Daria Gatska

Kokovuotisia työskentelyapurahoja (28 000 euroa) myönnettiin tänä vuonna seitsemän. Tohtoriopintoja tuettiin Päivi Bergin ja Tuija Kuorikosken väitöskirja-apurahoilla sekä Pilvi Järvelän apurahalla taiteelliseen tohtorintutkintoon. Visuaalisissa taiteissa kokovuotisen apurahan saivat Anni Laukka ja Emilia Nurmivaara ja säveltaiteessa Mikko Pellinen. Juho Kuorikoski puolestaan kehittää apurahalla loputonta kasvua käsittelevää tarinallista konsolipeliä.

Kuuden kuukauden työskentelyapurahoja myönnettiin eri taiteenaloille kaikkiaan kuusi. Lisäksi rahasto myönsi useita lyhyempiä työskentelyapurahoja taiteen harjoittamiseen sekä kuluapurahoja kulttuurihankkeiden toteuttamiseen.

Apurahahakemuksia tuli tänä vuonna yhteensä 193 (vuonna 2022 yhteensä 220). Hoitokunnan tavoitteena oli jakaa tuntuvia, toteutuksen ja työskentelyn turvaavia apurahoja ja pitää samanaikaisesti huolta monipuolisesti kulttuurin edistämisestä. Apurahojen keskisuuruus oli reilut 11 000 euroa.

Vuosijuhlaa vietettiin Kokkolassa

Vuosijuhlassa Kokkolan Tullipakkahuoneella ohjelmassa oli mm. Sonja Vertaisen ja Teresa Myllykankaan musiikkiesitykset sekä Eleni Pierideksen tanssiesitys. Yliasiamies Antti Arjavan avauspuheenvuoron jälkeen kuultiin tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkosen juhlapuhe.

Parrakas ja silmälasipäinen mies istuu suuressa oranssissa nojatuolissa katsoen kameraan.
Pelisuunnittelija Juho Kuorikoski sai apurahan tarinallisen konsolipelin kehittämiseen. Kuva: Centria Ammattikorkeakoulu/Markus Kunelius

Keski-Pohjanmaan rahaston kulttuuripalkinnon ja apurahat jakoivat rahaston hoitokunnan varapuheenjohtaja Taina Lehtonen ja asiamies Mika Virkkala sihteeri Piia Hietasen avustamana. Keski-Pohjanmaan rahaston myöntämät apurahat ovat kokonaisuudessaan erillisessä liitteessä.

Lisätietoja