Teksti: Laura Iisalo

Ympäristön jatkuvat muutokset kuormittavat poronhoitajien hyvinvointia. Ilmaston lämpeneminen on arktisilla alueilla kaksi kertaa keskimääräistä nopeampaa, ja lisäksi globaali pandemia, uudet lait ja asetukset sekä muuttuva asema esimerkiksi kaivostoiminnan ja matkailun rinnalla tuovat poronhoitoon monenlaisia elämänlaatua heikentäviä haasteita.

– Arktinen alue on tärkeässä roolissa, jotta voimme ymmärtää suurta muutosta globaalissa kontekstissa. Ikiroudan sulaminen ja sen vaikutukset vaikuttavat ihmisten arkeen monin tavoin; yhteiskunta muuttuu ja tulee uusia tapoja toimia, jotka eivät välttämättä enää tue alkuperäiskansojen elämää ja kulttuurin siirtymistä sukupolvelta toiselle, kertoo Oulun yliopiston arktisen tutkimuksen professori ja Arktisen yliopiston vararehtori Arja Rautio.

Hän johtaa kansainvälistä ja monitieteellistä Saamelaisten poronhoitajien hyvinvointi -hanketta, joka pyrkii ymmärtämään saamelaisten poronhoitajien ja heidän perheidensä elämää kehittääkseen uusia, mielenterveyttä tukevia palveluita. Rautio on perehtynyt arktiseen terveyteen ja hyvinvointiin viidentoista vuoden ajan ja tehnyt hankkeessa mukana olevan Oulun yliopiston tutkijatohtorin Ulla Timlinin kanssa yhteistyötä vuodesta 2008 alkaen.

Tutkimustietoa on kertynyt runsaasti, mutta nyt tarkastelun kohteena on nimenomaan mielen hyvinvointi. Itsemurhat aiheuttavat suurta surua pienille yhteisöille ja erityisesti nuorten miesten kuolemat ovat alkuperäiskansojen keskuudessa yleisiä. Aiheeseen liittyy tabuja, eikä apu aina tavoita sitä tarvitsevia.

– Mielenterveysongelmat ovat yleisesti ottaen tosi hankalia – kun ei itsekään välttämättä tiedä, mikä itseä vaivaa, niin kuinka siitä voi kertoa muille? Usein poronhoitajien perheissä puhutaan äidinkielenä pohjoissaamea, joten asioista voi olla vaikea kertoa suomenkielellä ihmiselle, jolla ei välttämättä ole käsitystä poronhoidon luonteesta. On tärkeää madaltaa kynnystä avun saamiselle ja löytää tarkoituksenmukaisia tukimuotoja, jotta ihmiset pääsevät puhumaan mielenterveyteen liittyvistä kysymyksistä omalla kielellä ja omilla termeillä, Rautio toteaa.

Pitkäaikainen yhteistyö luo pohjan luottamukselle

Kolmivuotiseen hankkeeseen on koottu kansainvälinen ja monitieteinen tutkimusryhmä. Mukana on Raution ja Timlinin lisäksi Professori Roberta Woodgate Manitoban yliopistosta Kanadasta sekä SámiSoster ry:n perustaja ja toiminnanjohtaja sekä Tampereen yliopiston kunniatohtori Ristenrauna Magga, jolla on vuosikymmenten aikana kertynyt tietotaito saamelaisten terveyteen ja hyvinvointiin liittyen.

Aikaisemmissa selvityksissä on tullut esille, että yhteisöllisyys on saamelaisille tärkeä vertaistukimuoto. Keskiössä onkin läheinen yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa, ja tavoitteena on, että tutkimukseen osallistuvat paikalliset itse määrittelevät asiat, jotka ovat heille tärkeitä. Myös Utsjoen kunta tukee hanketta.

”Jotta voidaan ymmärtää tulevaisuutta, täytyy tuntea menneisyys ja perehtyä nykyhetkeen.”

–  Pienellä paikkakunnalla elämä on erilaista kaupunkeihin verrattuna ja luonnon mukaan eläminen yhdistettyinä ulkopuolisiin paineisiin aiheuttaa haasteita. Nuoria mietityttää, mikä on poronhoidon tulevaisuus, miten voi hankkia elannon, ja mihin muuttuvassa maailmassa voi luottaa. Yhteistyö mahdollistaa asioiden syvällisen tarkastelun ja luo luottamusta, sanoo Rautio.

Laadullisten ja määrällisten tutkimusmenetelmien lisäksi hankkeessa hyödynnetään taideperäisiä menetelmiä, ja työryhmän toiveena on koota tuotokset yhteen paikallisten osallistujien kanssa yhdessä sovitulla tavalla. Timlinin mukaan taide helpottaa mielen hyvinvointiin liittyvistä asioista puhumista ja antaa osallistujille vahvan tunteen osallisuudesta. Taide on myös tärkeä osa saamelaista kulttuuria.

Ensimmäiset tulokset on tarkoitus julkistaa mahdollisesti vuonna 2022, mutta Raution mukaan tavoitteena on, että tutkimuksen myötä löytyisi hyvinvointia lisääviä toimintatapoja, jotka jäisivät käytäntöön myös projektin päätyttyä.

–  Jotta voidaan ymmärtää tulevaisuutta, täytyy tuntea menneisyys ja perehtyä nykyhetkeen. Tämä on ihana jatkumo, jossa voimme koota tietoa, taitoa ja ymmärrystä yhteen, ja nimenomaan yhdessä. Projekti on vasta alussa ja kaikki on mahdollista.

Professori Arja Rautio työryhmineen sai vuonna 2021 100 000 euron apurahan saamelaisten poronhoitajien hyvinvointia ja voimavaroja käsittelevään tutkimukseen.

Teksti ja kuvat: Laura Iisalo

Teknologinen kehitys etenee vauhdilla, ja algoritmit ohjaavat valintojamme yhä enenevissä määrin, kun vietämme aikaa digitaalisessa ympäristössä kuten sosiaalisessa mediassa.

Aiheesta käydään yhteiskunnallista keskustelua, mutta kauppatieteiden tohtori Joel Hietasen mielestä tekoälyn mahdollista automaatio nähdään Suomessa usein elämää helpottavana, neutraalina asiana, ja siihen liittyvät ongelmat pyritään ratkaisemaan optimoimalla tai mekaanisesti korjaamalla. Hänen mukaansa olisi tärkeämpää puhua algoritmien vaikutuksista yksilöön.

– On hämmästyttävää, että vaikka ihmiset yleisesti ottaen vaalivat yksityisyyttään, sitä ei sosiaalista mediaa tai automaatioteknologiaa käyttäessä koeta tärkeäksi. Kodit ja ranteet laitetaan täyteen erilaisia ylikansallisten yritysten valmistamia laitteita, jotka keräävät dataa ja lähettävät sitä pitkin maailmaa. Suomessa ei käydä kriittistä keskustelua siitä, miksi tämän tapainen kuluttaja-automaatio tai algortiminen läsnäolo on niin houkuttelevaa ja nautinnollista, hän sanoo.

”On hämmästyttävää, että vaikka ihmiset yleisesti ottaen vaalivat yksityisyyttään, sitä ei sosiaalista mediaa tai automaatioteknologiaa käyttäessä koeta tärkeäksi.”

Professorina Helsingin yliopistolla toimiva Hietanen johtaa uutta tutkimusta, joka pyrkii selvittämään, mitä ihmisen minäkuvalle tapahtuu automatisoidun teknologian ohjailemassa ja kulutukseen perustuvassa ympäristössä.

Hanke kokoaa yhteen joukon kulutuskulttuuriin ja teknologiaan perehtyneitä tutkijoita, joihin kuuluvat muun muassa tohtori ja professori Eric J. Arnould Aalto-yliopistosta sekä Mikael Andéhn ja professori Alan Bradshaw Lontoon Yliopistoon kuuluvasta Royal Hollowaysta.

– Haluamme tutkia ja filosofisesti pohtia, kuinka paljon teknologia käskee ihmistä ja luo minäkuvan maailman rajat. Mehän kuvittelemme hallitsevamme teknologiaa ja jo sana user, eli käyttäjä, viittaa siihen. Teknologia kuitenkin käyttää meitä jopa enemmän kuin uskallamme ajatella ja nykyään tunnistetaan, että sosiaalinen media aiheuttaa esimerkiksi masennusta ja eristäytyneisyyttä maailmasta, Hietanen sanoo.

Algoritmit ruokkivat vihapuhetta

Minuuteen liittyvien kysymysten lisäksi kolmivuotisen tutkimus pyrkii tarkastelemaan ihmisten ryhmäkäyttäytymistä digitaalisessa ympäristössä ja selvittämään, kuinka automaatioteknologia vaikuttaa esimerkiksi vihapuheen ja niin kutsutun parviälyn syntyyn.

– Algoritmejä hyödyntävien yritysten logiikka on hajottaa ihminen datapaloiksi ja kohdistaa ja myydä niitä globaalissa kontekstissa. Ihmiset halutaan saada tuottamaan dataa ja tuottamisesta tulee nopeampaa, jos heidän tunnetilojaan kiihdytetään antamalla vahvoja ärsykkeitä, jolloin syntyy vihapuhetta ja innostusta. Se taas johtaa kuplien syntyyn ja viime aikoina ollaan Amerikassa nähty, kuinka esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kiihtyneet salaliittoteoriat siirtyivät kaduille, Hietanen sanoo.

”Ihmiset halutaan saada tuottamaan dataa ja tuottamisesta tulee nopeampaa, jos heidän tunnetilojaan kiihdytetään antamalla vahvoja ärsykkeitä.”

Myös muuttuva aikakäsitys ja monet muut kiihtyvän kehityksen ja kaupallistamisen vaikutukset kiinnostavat Hietasta. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole määritellä, ovatko teknologisoituvan kulutuskulttuurin aiheuttamat muutokset hyviä tai huonoja, vaan tarkastella niitä ilmiönä. Toistaiseksi Hietasella on aiheeseen liittyen kysymyksiä enemmän kuin vastauksia.

– Millainen tunnelma vallitsee maailmassa, joka on enenevissä määrin algoritmien ohjaama? Ja ennen kaikkea: Mikä siinä meidän subjektiivisuudessa on se, joka niin mielellään ottaa vastaan tämän automaation ja antaa itsestään sille kaiken? Millainen on minuus, joka on tullut imaistuksi mukaan tällaiseen?

Kauppatieteiden tohtori Joel Hietasen johtamalle tutkimukselle minäkuvan muutoksesta teknologisoituvassa kulutuskulttuurissa myönnettiin 180 000 euron apuraha vuonna 2021.