Hae sivustolta

Aloita hakeminen kirjoittamalla hakusana. Haku ymmärtää synonyymit, välilyönnit ja eri taivutusmuodot. Ennakoiva toiminto ehdottaa hakusanoja kirjoittaessasi.
Hae sivustolta
Tiede ja taide
Ohjeet Yhteystiedot

Opas neuvoo hautamuistomerkin hoidossa

Miten hoidan hautamuistomerkkiä -opas on suunnattu yksityisille hautapaikan haltijoille ja suvuille sekä hautamuistomerkkejä pystyttäneille tai niiden kunnostamisesta kiinnostuneille tahoille, kuten kulttuuri-, ympäristö- ja kotiseutuyhdistyksille. Oppaassa käydään läpi hautamuistomerkin kunnostuksen lähtökohdat sekä hautapaikan haltijuuteen, muistomerkin materiaaliin, ikään, sijaintiin ja mahdollisiin vaurioihin liittyviä asioita.

Hautamuistomerkit ja niiden ylläpito kuuluvat hautapaikkojen haltijoille, joskus hyvin kaukaisillekin omaisille. Tietoisuus erityisesti vanhojen muistomerkkien olemassaolosta on saattanut eri sukupolvien aikana katketa tai suvut sammua, jolloin hautamuistomerkit ovat voineet jäädä pitkäksikin aikaa vaille hoitoa.  Seurakuntien kanssa tehtävät nykyiset haudanhoitosopimukset eivät käsitä muistomerkkien hoitoa, vaan kohdistuvat ainoastaan hautojen istutusten ja hiekka- tai nurmipinnan hoitoon. Monet eri tavoin merkittävät hautamuistomerkit ovat säännöllisen hoidon puutteessa alkaneet vaurioitua, kallistua tai kaatuessaan jopa rikkoutuneet.  Haltijattomat, vailla aktiivista hoitoa olevat hautamuistomerkit voivat joutua seurakuntien kuulutuksien myötä myös hautausmailta poistettaviksi. Hautamuistomerkeille suotuisinta olisi, että niitä hoidettaisiin säännöllisesti pienillä toimenpiteillä, jolloin niiden kunnossa ei tapahtuisi suuria muutoksia.

Hautausmaillemme eri aikakausina pystytetyt hautamuistomerkit vaalivat yksityisiä muistoja ja kertovat tarinoita yhteisestä historiastamme: paikkakuntien menneistä sukupolvista, merkkihenkilöiden, sukujen ja tavallisten ihmisten elämästä, ammateista, yhteiskuntaluokista ja vauraudesta, lapsimääristä, kuolleisuudesta.  Muistomerkkien kautta voidaan tarkastella esimerkiksi eri aikakausien käsityömenetelmiä, kuvanveistotaidetta ja kauneuskäsitystä. Hautamuistomerkkien suunnittelussa ja toteuttamisessa on ollut mukana useita maamme tunnetuimpia taiteilijoita ja arkkitehteja.

Miten hoidan hautamuistomerkkiä -oppaan ovat laatineet Uudenmaan rahaston asiamiehen, taidehistorioitsija Petja Hovinheimon (1975– 2013) aloitteesta konservaattori ja taidehistorioitsija Suvi Leukumaavaara sekä hankkeen ohjausryhmä, johon ovat kuuluneet taidehistorian dosentti, intendentti Liisa Lindgren, erikoistutkijat Laura Tuominen ja Elisa Heikkilä Museovirastosta, rakennuskonservaattori Jaana Perttilä Helsingin kaupunginmuseosta, maankäyttöpäällikkö Harri Palo Kirkkohallituksesta, hautaustoimen päällikkö Risto Lehto ja ylipuutarhuri Ari Pipatti Helsingin seurakuntayhtymästä sekä Uudenmaan rahaston nykyinen asiamies Leena Tammivuori. Opas on julkaistu sekä painettuna että sähköisenä osoitteessa

Lisätietoja:
Uudenmaan rahaston asiamies Leena Tammivuori, etunimi.sukunimi@skr.fi
Tutkija Suvi Leukumaavaara, etunimi.sukunimi@gmail.com

Tyttökuoro Kaliforniassa

Sibelius-lukion tyttökuoro matkusti huhtikuussa San Franciscoon konsertoimaan ja tekemään yhteistyötä paikallisen Girls Chorus -kuoron kanssa.

– Musiikillisesti matkan anti oli poskettoman hyvää. Ei tämä kuoro ole koskaan laulanut niin hyvin kuin San Franciscossa, kuoron johtaja Reijo Aittakumpu kertoo.

Yhteistyö sanfranciscolaisen Girls Chorusin kanssa alkoi kaksi vuotta sitten sen johtajan vieraillessa Suomessa. Pian vierailun jälkeen aloi myös Kalifornian matkan valmistelu.

Kaliforniassa Sibelius-lukion tyttökuorolla oli neljä konserttia: koulukonsertti University High Schoolissa, kirkkokonsertit Montereyssä ja San Franciscon Grace Cathedralissa sekä yhteiskonsertti Girls Chorusin kanssa. Konserttien ohessa ehdittiin tutustua kaupunkiin ja sen ympäristöön sekä laulaa Finlandiaa muun muassa Golden Gate -sillalla ja punapuun sisällä.

Uutta oppia matkalta

Mukana matkalla oli 56 kuorolaista ja neljä opettajaa. Matkan järjestämisessä oli paljon työtä, mutta Aittakummin mielestä matkustaminen on kuitenkin paras tapa kehittää kuoroa.  Matka motivoi.

– Nyt kaikki ymmärsivät, miksi teimme vaikeita biisejä ja jaksoivat treenata.

Myös yhteistyö Girls Chorusin kanssa oli opettavaista.

– Kuoron johtajilta oppi uutta tekniikkaa, kuorolainen Janna Koskipää kertoo.

– Olemme edistyneet paljon kevään aikana. Nyt pitää vain jatkaa tätä samaa Suomessa, toinen kuorolainen Molly Rosenström sanoo.

Aittakummun mukaan Gilrs Chorusin toiminta on hyvin erilaista kuin suomalaisen koulukuoron: sanfranciscolaiset harjoittelevat paljon enemmän, ja toiminta on todella vakavaa ja kunnianhimoista.  Vertailukohde sai Aittakummun pohdiskelemaan, mikä olisi oikea vaatimustaso, jotta kuorolaiset oppivat, mutta eivät pala loppuun.

– Heihin verrattuna oma toimintamme tuntuu aika kotikutoiselta, mutta toisaalta yhteiskonsertissa tuntui, ettemme jääneet heistä yhtään jälkeen.

Musiikillisen annin lisäksi matka tarjosi tietysti paljon muutakin. Kuorolaiset olivat erityisen vaikuttuneita isäntäperheissä asumisesta.

– Perheissä asuessa pääsi näkemään enemmän paikallista kulttuuria, oppi kieltä ja huomasi että onhan sieltä englannintunneilta jotain jäänyt mieleen, Janna Koskipää sanoo.

Yleisö hurrasi

San Franciscossa Sibelius-lukion tyttökuoro sai esiintyä varsin valistuneelle yleisölle, joka tuntui arvostavan suomalaisten esityksiä ja amerikkalaiseen tapaan osoitti sen.

– Yleisö selvästi tajusi, mitkä kappaleet olivat haastavia ja oli innoissaan myös kansanmusiikista, Aittakumpu kertoo. Myös kuorolaiset itse vaikuttuivat vastaanotosta.

– Viimeisen esityksen Lemmennosto-kappaleen jälkeen yleisö vain taputti ja taputti. Se oli uskomatonta ja sen jälkeen oli vaikea jatkaa konserttia. Itsekin olin eturivissä, ja yritin siinä hymyillä, vaikka oli itku kurkussa, Koskipää muistelee.

– Yleisö sanoi, että meistä näki, että meillä oli hauskaa ja se tuntui hyvältä, Rosenström kertoo.

Kuvat ja video: Silvia Hosseini

Tukiperhetoiminta suurennuslasin alla

Tukiperhetoiminta on vapaaehtoistyötä, jonka merkitys lastensuojelussa on ollut tärkeä sen käyttöönotosta, vuodesta 1983, asti. Tukiperhetoiminnassa lasta ja lapsen perhettä tuetaan vahvistamalla väliaikaisesti heidän sosiaalista verkostoaan. Lähtökohtana on, että tukiperhe tapaa lasta säännöllisesti ennalta sovittuina ajankohtina, yleensä viikonlopun ajan kerran kuussa.

Anu-Riina Svenlin

Anu-Riina Svenlin valmistelee tukiperhetoimintaa käsittelevää väitöskirjaa, joka on Suomen ensimmäinen laaja tutkimus aiheesta. Motivaatio aiheen tutkimiseen tuli Svenlinin työskennellessä sosiaalityöntekijänä. Hän etsi ja rekrytoi tukiperheitä asiakkaille, mutta huomasi usein pohtivansa kysymystä, mistä tukiperhetoiminnassa oikeastaan on kyse ja miten se vaikuttaa lapsen ja vanhemman tilanteeseen.

– Toimintaa on pyöritetty yli 30 vuotta, mutta hyvin vähän on keskusteltu ja kirjattu ylös sitä, mikä on toiminnan perusta, millaiseen käyttöteoriaan se perustuu jne. Tukiperhettä pidetään hyvänä ja tarpeellisena toimintamuotona, mutta sitä on tutkittu lähinnä opinnäytetöissä ja tutkimus on jäänyt pinnalliseksi, Svenlin kertoo.

Tutkimuksessaan Svenlin on tarkastellut tukiperhetoiminnan käyttämistä tukitoimena yhdessä kunnassa. Hän on haastatellut niin sosiaalitoimen työntekijöitä, tukiperheitä kuin tuettavia lapsia ja heidän vanhempiaan. Työntekijät ovat pohtineet yhdessä, mihin toiminta ja sen toimivuus perustuu ja millaisiin ongelmiin sillä voidaan pyrkiä vaikuttamaan. Tukiperheet, lapset ja näiden vanhemmat puolestaan kertoivat, millaisia asioita he viikonloppujen aikana tekevät, mikä tukiperheessä on heidän mielestään tärkeää ja millaisia muutoksia he ovat sen myötä huomanneet.

Svenlinin havainto on, että toimintaa määriteltäessä korostuvat ajatukset arkisesta yhdessäolosta, vuorovaikutuksesta ja siitä, että sekä lapsi että aikuinen saavat myönteistä palautetta tukiperheeltä.

– Tukiperheen avulla halutaan saada aikaan positiivinen kierre lapsen ja vanhemman elämässä. Keskeistä on myös tukiviikonloppujen säännöllisyys ja toisenlaisen ympäristön tarjoamat virikkeet.

Vahvuudet ja kriittiset kohdat

Tutkimuksen tavoitteena on rakentaa mahdollisimman kokonaisvaltainen jäsennys tukiperhetoiminnasta: mistä siinä on kyse, miten se toimii ja mihin asioihin pitää kiinnittää erityistä huomiota. Yksi esimerkki tästä on tukisuhteen päättäminen ja siihen liittyvät asiat. Toinen tutkimuksessa näyttäytyvä jännite on, että tukiperheen ajatellaan olevan ensisijaisesti lasta varten, mutta samaan aikaan myös vanhempi kaipaa usein keskustelukumppania.

– Havaintojeni perusteella tukisuhde näyttäisi toimivan parhaiten, kun tukiperhe pystyy luomaan sekä lapseen että vanhempaan luottamuksellisen suhteen.

Tukea saavien perheiden omat turvaverkostot ovat usein heikkoja ja Svenlin kertoo pohtineensa paljon, missä määrin tukiperhetoimintaa voi ratkaista tätä ongelmaa.

– Kenties meidän pitäisi miettiä enemmän, miten tukisimme vanhempia rakentamaan omia, pysyviä läheisverkostoja? Se on tukiperhetoiminnan kehittämisen kannalta oleellinen kysymys.

Svenlinin tutkimuksen myötä kuva tukiperheestä lastensuojelun tukitoimen tarkentuu: miten tukiperhe voi vaikuttaa lapsen ja perheen tilanteeseen, mihin asioihin on syytä kiinnittää huomiota ja missä tilanteessa tukiperhetoiminnan käyttö on erityisen perusteltua.

– Tutkimus antaa tietoon perustavan pohjan, johon toimintaa voi peilata. Kun meillä on vahvempi, auki kirjoitettu käyttöteoria, toimintaa on helpompi kehittää. Silloin on myös helpompi seurata, että tukiperhe on yksittäisessä tapauksessa juuri se mitä tarvitaan.

Teksti: Jenni Heikkinen
Kuvat: Harri Tahvanainen, Anu-Riina Svenlin

 

Pohjois-Karjalan rahastolta jälleen ennätyssumma apurahoja

Pohjois-Karjalan Kulttuurirahasto vietti tiistaina 26.4. 55. vuosijuhlaansa Carelia-salissa Joensuussa. Juhlassa jaettiin 80 apurahaa, joiden yhteissumma oli 921 500 euroa. Määrä ylitti yli 100 000 eurolla edellisen vuoden ennätyssumman. Kasvun ovat mahdollistaneet säätiön omaisuuden onnistunut hoito ja keskusrahaston lisääntynyt panostus maakuntarahastojen toimintaan.

Hakijamäärä laski edellisestä vuodesta: hakemuksia saatiin 486 kpl (2015: 548 kpl). Haettujen apurahojen yhteismäärä oli n. 7,4 milj. euroa (2015: 8 milj. euroa). Kilpailu apurahoista oli kuitenkin edelleen kovaa ja paljon hyviä hankkeita jäi ilman apurahaa.

Tänä vuonna taiteeseen ja muuhun kulttuuritoimintaan myönnettiin yhteensä 49 apurahaa, joiden osuus apurahojen yhteissummasta oli 46 %. Loput 31 apurahaa myönnettiin tutkimushankkeisiin. Apurahoilla turvataan vähintään puolen vuoden työskentely 33 saajalle (kokovuotisia työskentelyapurahoja myönnettiin yhteensä 15 kpl). Maakunnalliseen kärkihankkeeseen varattu 40 000 euron määräraha jaettiin tasan kahdelle hakijalle: Joensuun Oopperayhdistykselle Rigoletto-oopperan tuottamiseen ja Lieksan Somaliperheyhdistykselle maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten kulttuuritoimintaan.  

Rahasto palkitsi juhlassa taiteilijaprofessori Esko-Pekka Tiitisen 10 000 euron suuruisella rahapalkinnolla. Palkinto myönnettiin ”taiteen monitaitajalle, kuvien sanoittajalle, sanojen kuvittajalle”.  

Vuosijuhlapuheen juhlassa piti rahaston hoitokunnan uusi puheenjohtaja, professori Timo Tokola otsikolla ”Yliopisto ajassa ja paikassa”.

Lisätietoa:
Asiamies Tuomo vatanen, etunimi.sukunimi@skr.fi
 

Pohjois-Karjalan rahaston apurahat 2016

Nanorokotteilla syövän kimppuun

Miten ihmisen oman immuunipuolustuksen voisi saada hyökkäämään syöpää vastaan? Nanoteknologiaa ja biolääketiedettä yhdistelevä dosentti Hélder Santosin tutkimusryhmä Helsingin yliopistossa koettaa kehittää hoitomuotoa, jossa immuunijärjestelmä aktivoidaan nanorokotteen avulla. Materiaalitekniikkaan perehtynyt tekniikan tohtori Antti Rahikkala on mukana kehittelemässä rokotetta. 

Nanorokotteilla syövän kimppuun

Kuvassa immuunijärjestelmän solu on hyökkäämässä syöpäsolua vastaan.

 

– Nanorokotteissa ’nano’ tarkoittaa, että valmistetaan kooltaan hyvin pieniä kantohiukkasia, joiden tarkoitus on viedä hoidot sinne, missä niitä tarvitaan, tässä tapauksessa syöpäsoluun. Hoito voi olla sitä että viedään solumyrkkyä syöpäsoluun niin että kantajahiukkaset vapauttavat syöpälääkkeet vasta solussa. Toinen vaihtoehto on se mitä me tutkimme: kehon immuunireaktion käynnistäminen niin että immuunipuolustus hyökkää syöpäsoluja vastaan.

Rahikkalan ja muun työryhmän kehittelemän hoitomuodon pohjana ovat piistä valmistetut huokoiset hiukkaset. Niihin syövytetään pieniä onkaloita, jotka voidaan täyttää tarvittavalla määrällä haluttua ainetta. Rahikkalan vastuulla on päällystää piihiukkaset polymeerillä.

– Jos hiukkasia ei päällystetä, elimistö hyökkää heti niitä vastaan, Rahikkala selittää. Polymeeripäällysteen tarkoitus onkin pidentää aikaa, jonka hiukkaset ovat verenkierrossa, jotta ne ehtivät toimia. Polymeerien lisäksi Rahikkala kokeilee piihiukkasten päällystämistä myös punasolujen solukalvolla.

Polymeeripäällysteeseen Rahikkala kiinnittää peptidi TRP-2:n, aminohappoketjun, jollaisia esiintyy melanoomassa. Hiukkasten on tarkoitus hakeutua ihmisen immuunipuolustuksen dendriittisoluihin. Dendriittiset solut esittelevät peptidiä muille immuunipuolustuksen soluille. Tämän myötä ihmisen omien T- ja B-solujen pitäisi tunnistaa TRP-2-peptidiä kantavat solut ja hyökätä niitä vastaan – eli siis myös melanoomaa vastaan.

Pitkä prosessi on alussa

Tutkimus on monitieteistä yhteistyötä farmaseuttien ja kemistien kanssa ja työ on vasta alussa. Tähän mennessä Rahikkala on opiskellut ja suunnitellut koejärjestelyjä, ja pian alkaa tutkimus laboratoriossa.

– Testaamme soluviljelmissä, tappavatko kantohiukkasemme soluja – tarkoitus on, että eivät. Sitten tutkimme, käynnistävätkö hiukkaset immuunisysteemin T- ja B-solujen tuotannon syöpäsoluja vastaan, Rahikkala kertoo.

– Pitää kokeilla, mikä on sopiva määrä piihiukkasia ja päällystepolymeeriä. Testaan myös päällystämistä ensimmäisen kerran ja sitten alan tutkia peptidien kiinnittämistä.

Rahikkala on vakuuttunut, että tapa kiinnittää peptidi toimii, ja se onkin jo toisissa tutkimuksissa onnistunut. Samalla hän tutkii, riittävätkö hiukkaset ilman peptidiä, eli pystyvätkö ne stimuloimaan immuunijärjestelmää.

– Vaikea sanoa, meneekö testeissä viikkoja vai kuukausia. Jos saamme potentiaalisia tuloksia, eläinkokeisiin voisi ehkä päästä jo vuodessa. Peruslääkkeen kehityssykli on kuitenkin yleensä vähintään kymmenen vuotta.

Kuvassa immuunijärjestelmän solu on hyökkäämässä syöpäsolua vastaan. Immuunijärjestelmän solu on tunnistanut syöpäsolun huokoisen piihiukkasen pinnalla olevan syövän vasta-aineen avulla. 

Teksti: Jenni Heikkinen

Stipendiaatit UWC-lukioihin valittu

Uudet stipendiaatit kansainvälisiin United World Collegeihin on valittu. Hakemuksia saapui 183 kappaletta. Hakijoista 150 oli tyttöjä ja 33 poikia, ruotsinkielisiä 23.

Suomen UWC-yhdistys myöntää vuosittain kymmenkunta stipendiä lukiolaisille United World Colleges -opiskelua varten. Suomen Kulttuurirahasto on rahoittanut stipendejä vuodesta 1966. Rahoitukseen osallistuu myös Svenska Kulturfonden.

Haku tapahtuu ja oppilasvalinnan suorittaa Suomen UWC-yhdistys yhdessä UWC-toimikunnan kanssa. Seuraava hakuaika on tammikuussa 2017.

United World Colleges -järjestön koulut ovat hallinnollisesti ja taloudellisesti itsenäisiä kansainvälisiä kouluja. Yhteistä niiden toiminnalle on UWC-järjestön periaatteiden noudattaminen. Kaikkiaan maailmassa on viisitoista UWC-koulua viidessä eri maanosassa. Suomesta lähetetään opiskelijoita kymmeneen kouluun. Niiden koulutustaso vastaa Suomen lukioiden kahta viimeistä vuotta.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Suomesta valittiin ensimmäiset stipendiaatit vuonna 1962 perustettuun Atlantic Collegeen. UWC-lukioiden alumneista tehdyn tutkimuksen voi lukea täällä.
 

Uudet UWC-stipendiaatit ovat:

UWC Adriatic, Italia:
Malin Skogster, Sipoo

UWC Atlantic College, Wales:
Elli Veikkola, Lapua

UWC Costa Rica:
Markus Tiula, Helsinki

UWC Li Po Chun, Hong Kong:
Elsa Korpi, Helsinki

UWC Mahindra, Intia:
Joel Hellén, Espoo
Ella Peräoja, Kouvola (UWC Mahindran stipendiaatti)

UWC Mostar, Bosnia-Hertsegovina:
Tulikukka Huovinen, Vesanka

UWC Pearson College, Kanada:
Matias Vanhanen, Helsinki

UWC Red Cross Nordic, Norja:
Julia Seppälä, Piippola
Freya Lindqvist, Espoo (Svenska kulturfondenin stipendiaatti)

UWC USA, Yhdysvallat:
Meri Karioja, Oulu

UWC Waterford Kamhlaba, Swasimaa:
Ronja Karvinen, Vaasa

Lisäksi valittiin UWC-lyhytkursseille:

Turkin UWC-lyhytkurssi – ”Connecting Borders: Shifting Perspectives on Migration”
Lotta Nieminen

Suomen UWC-lyhytkurssi – ”Re-thinking identities”
Maria Veretilnyk
Katariina Vornanen
Juulia Jääskeläinen
Kirsi Silanterä
Jerdi Skottman
Timi Nikkilä
Samuel Heinonen
(Pihla) Kanerva Kukkavaara
Iina-Mari Tiainen
Malyun Mohamed
Yksi valittu ei halunnut nimeään julkaistavan

Veistos varjoissa

Suuri puuveistos odottaa viimesilausta hyvinkääläisen työhuoneen seinustalla. Veistoksen viimeistelevät lasista puhalletut kukan heteet. Valmis työ, nimeltään Kellarista, tulee esille Kuvataideakatemian lopputöitä esittelevään Kuvan kevät -näyttelyyn.

– Valmistuin Lahden Taideinstituutista yli 20 vuotta sitten, mutta nyt ajattelin että tarvitsen uudempaa tutkintoa, kuvanveistäjä Maija Helasvuo kertoo. Siksi hän haki opiskelemaan Kuvataideakatemiaan ja valmistuu pian kuvataiteen maisteriksi. Opettajina on ollut uran aikana tutuksi tulleita kollegoita.

– On ollut antoisaa, että kollegat joilla on hyvin erilaisia näkemyksiä ovat olleet suorastaan pakotettuja antamaan palautetta, Helasvuo pohtii.

Kuvan kevääseen valmistuvan teoksen lisäksi työhuoneelta löytyy muitakin vielä keskeneräisiä töitä, muun muassa Galleria Toolboxiin Berliiniin kesällä lähtevä teos.

– Ennen tein aina vain yhtä työtä kerrallaan, mutta nykyisin useita yhtä aikaa, limittäin ja lomittain. Lisäksi tekemistä tuottaa muun muassa jäsenyys Berliinin galleriaa pyörittävässä Osuuskunta Toolboxissa.

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2016 Maija Helasvuolle apurahan taiteelliseen työskentelyyn.

Puu ja sen seuralaiset

Kellarista-teos on yhdistelmä erilaisia puulaatuja ja mukana on myös palasiksi lyöty tuoli.

– Männynjuurta, haapaa, honkaa, Helasvuo luettelee.

– En oikeastaan osaa selittää, miksi työssä on mukana tuoli, mutta kun olen tehnyt pitkään töitä erilaisista puista, tuntui kiinnostavalta laittaa teollinen tuote osaksi teosta.

Puun lisäksi Helasvuo on tehnyt töitä savesta, pronssista ja lasista. Kellarista-teoksessa hän käyttää ensimmäistä kertaa lasiosia puutyön osana.

– Olen miettinyt koko ajan varjoja. Aiemmin olen valaissut vasta valmiin työn kiinnostavalla tavalla, nyt varjot ovat olleet kiinteä osa veistoprosessia. Koko teoksen idea lähti siitä, että halusin työn päättyvän aniliininpunaiseen varjoon, Helasvuo kertoo.

Teksti: Jenni Heikkinen
Kuvat: Harri Tahvanainen

Keski-Pohjanmaan rahasto jakoi tukea taiteelle ja tieteelle

Apurahasumma kasvoi yli 400 000 euroon. Kärkihankeapurahat myönnettiin musiikille.

Suomen Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahasto vietti 53. vuosijuhlaansa Ylivieskatalo Akustiikassa 10.4.2016. Apurahan sai 52 apurahansaajaa. Apurahojen ja kulttuuripalkinnon yhteissumma kohosi 404 000 euroon.

Vuosijuhlassa Kulttuuripalkinnolla palkittiin professori Aila-Leena Matthies ”kansalaislähtöisen sosiaalityön kehittäjänä”.

Apurahoja jaettiin laajasti eri taiteen- ja tieteenaloille. Vuoden 2016 kärkihankeapurahoja myönnettiin kaksi ja molemmat musiikkialan hankkeisiin. 20 000 euron apurahalla Robert Hagnäs ja Wentus Blues Band järjestävät yhtyeen 30-vuotisjuhlatapahtuman Kokkolassa kesällä 2016. Toisen 20 000 euron apurahan sai Kokkolan Talviharmonikka ry Suomi 100 vuotta juhlafestivaalin järjestämiseen vuonna 2017.

Chydenius-Instituutin Kannatusyhdistys ry sai apurahan Anders Chydeniuksen koottujen teosten sähköiseen versioon. Kansanmusiikki-instituutti ry:n apurahalla tuetaan Tallari-yhtyeen 30-vuotisjuhlavuoden konsertti-toimintaa. Niin ikään rahasto myönsi tukea Kokkolan Oopperayhdistyksen oopperatuotantoon ja Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlien kehittämistyöhön.

Apurahahakemuksia tuli tänä vuonna yhteensä 250 (vuonna 2015 yhteensä 264). Hoitokunnan tavoitteena oli jakaa tuntuvia, toteutuksen ja työskentelyn turvaavia apurahoja ja pitää samanaikaisesti huolta moniarvoisesta kulttuurin edistämisestä. Apurahojen keskisuuruus oli n 7600 euroa ja apurahan saajien lukumäärä laski hieman edellisvuodesta (56 vuonna 2015). Hakemuksista hyväksyttiin 21 %. Tieteen osuus myönnetyistä apurahoista oli hieman vajaa neljännes. Taiteen apurahoja myönnettiin tänäkin vuonna eniten säveltaiteisiin.

Useita työskentelyapurahoja tieteeseen ja taiteeseen

Kokovuotisia 24 000 euron työskentelyapurahoja myönnettiin kolme. Taiteessa ne saivat keraamikko Merja Pohjonen taiteelliseen työskentelyyn kolmannen vuoden apurahana ja kuvanveistäjä Kaija Kontulainen taiteelliseen työskentelyyn. Tieteessä kokovuotisella apurahalla tuetaan Minna Maunumäen yliopistokoulutuksen arviointia koskevaa väitöskirjatyötä.

Puolivuotisin väitöskirja-apurahoin tuetaan Davide Bergnan, Johanna Kutunivan ja Merja Pikkaraisen työskentelyä. Pasi Saarimäen Viljo S. Määttälää ja hänen ammatillisia yhteistyöverkostojaan koskevaa tutkimusta tuetaan myös puolen vuoden apurahalla. Visuaalisissa taiteissa puolivuotisen työskentelytuen saivat valokuvataiteilija Tina Jokitalo ja kuvataiteilija Aki Koskinen.

Lisäksi rahasto myönsi useita lyhyempiä työskentelyapurahoja taiteen ja tieteen harjoittamiseen.

Vuosijuhlassa esiintyivät apurahan saajat

Ylivieskassa vietetty vuosijuhla alkoi Wentus Blues Band Duon tahdittamana. Vuosijuhlapuheen tänä vuonna piti fil. maisteri, kirjailija, tutkija ja kääntäjä Virpi Hämeen-Anttila. Juhlassa kuultiin musiikkiesitykset myös kansanmusiikkiyhtye Bordunalta ja vanhan musiikin lauluyhtye Singet Ensembleltä. Suomen Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahaston kulttuuripalkinto myönnettiin professori Aila-Leena Matthiesille. Keski-Pohjanmaan rahaston kulttuuripalkinnon ja apurahat jakoivat rahaston hoitokunnan puheenjohtaja Eino Laukka ja asiamies Mika Virkkala sihteeri Piia Hietasen avustamana.

Lisätietoja

Asiamies Mika Virkkala
Suomen Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahasto
etunimi.sukunimi@skr.fi

Kuvassa Wentus Blues Band Duo, Robert Hagnes ja Juho Kinaret.

Keski-Pohjanmaan rahaston apurahat 2016

Kulttuuripalkinto professori Aila-Leena Matthiesille

Lähes 200 000 Taidetestaajaa liikkeelle

Suomen Kulttuurirahasto kutsuu kaikki Suomen kahdeksasluokkalaiset kokemaan ja arvioimaan taidetta. Historiansa suurimmassa tukihankkeessa Rahasto vie kolme ikäluokkaa yläasteen 8.-luokkalaisia taidelaitoksiin syksystä 2017 lähtien. Opettajat mukaan laskien hanke tavoittaa lähes 200 000 ihmistä. Suurhanke vastaa hyvin yläasteen rehtoreiden toiveisiin, sillä Rahaston teettämän kyselyn mukaan peräti 97 % rehtoreista lisäisi taidekäyntejä, jos niiden kustannukset olisivat halvemmat.

Kulttuurirahaston Taidetestaajat-hankkeessa tavoitteena on saada suomalaiset nuoret kokemaan taidetta, myös sellaista johon moni ei muuten saa kosketusta. Hanke toteutetaan yhdessä Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton kanssa, joka vastaa sen koordinoinnista, kuljetusten järjestämisestä ja hallinnoinnista. Kokonaiskustannukset ovat noin 15–20 miljoonaa euroa riippuen siitä, lähtevätkö kaikki luokat mukaan hankkeseen. Svenska kulturfonden osallistuu rahoitukseen noin 1,2 miljoonan euron osuudella.

”Taidetestaus käynnistyy itsenäisyyden juhlavuonna syksyllä 2017, kun liikkeelle lasketaan kaikkien aikojen suurin joukko taidekriitikoita. Hanke on enemmän kuin käynti teatterissa, museossa, konsertissa tai oopperassa. Nuoret tutustuvat taiteeseen luokkansa kanssa ja samalla arvioivat kokemustaan sosiaalisessa mediassa, jossa nuoret voivat käydä keskustelua paitsi keskenään myös taiteen tekijöiden kanssa”, kertoo Rahaston hallituksen puheenjohtaja, akatemiaprofessori Elina Ikonen.

Jokaiselle 8. luokalle tarjotaan mahdollisuus kahteen valmiiksi sovittuun vierailuun. Toinen suuntautuu omaan maakuntaan tai lähialueelle, toinen Helsinkiin tai muualle Suomeen. Rahasto maksaa sekä matkat että pääsyliput. Testauksen tueksi oppilaat saavat etukäteen tietoa esityksestä, taiteilijoista ja taidemuodosta. Itse kohteessa nuoret pääsevät tutustumaan taiteen lisäksi siihen, miten taideteos syntyy, millaista on taiteilijan työ tai mitä asioita tapahtuu ennen kuin esitys on valmis. Kokemuksen jälkeen eri kanavat ovat auki nuorten ajatuksille, oivalluksille, tunteille ja mielipiteille.

”Taidetestaajat on merkittävä hanke lastenkulttuurikeskuksille, jotka tekevät tiivistä yhteistyötä koulujen kanssa. Taidelaitosvierailuilla ja monipuolisella yleisötyöllä syvennetään koulujen kulttuurikasvatusta ja annetaan nuorille laajempi mahdollisuus taiteen ilmaisutavoista nauttimiseen ja niiden ymmärtämiseen”, sanoo puheenjohtaja Päivi Setälä Suomen lastenkulttuurikeskusten liitosta.

”Taiteen avulla voidaan käsitellä nuorille vaikeitakin asioita, yksinäisyyttä, erilaisuutta tai identiteetin rakentamista. Monen selvityksen mukaan taide herättää paitsi kokemaan tunteita myös ilmaisemaan niitä, ja sitä paitsi se rentouttaa ja piristää. Taidetestaajat-hanke sopii hyvin uuden opetussuunnitelman tavoitteisiin”, kertoo Suomen Rehtorit ry:n puheenjohtaja Riikka Lindroos.

Oppilaat kuljetetaan taidekohteisiin junalla, linja-autolla ja tarvittaessa lentäen. Koulut saavat asiasta kirjeen keväällä 2017 ja voivat sen jälkeen ilmoittautua taidetestaajiksi. Taidelaitokset voivat ensimmäisen kerran hakea mukaan hankkeeseen 2.5.–10.6.2016. Lukuvuoden 2017–2018 taidelaitokset valitaan alkusyksyllä 2016.

”Tämä on kiinnostava mahdollisuus taidelaitoksille ja taiteilijoille. Nuoret ovat tärkeitä Kansallisteatterille. Kansallisteatterin tarjonnassa 14-15-vuotiaat ovat usein jääneet katveeseen, joten haluamme kehittää myös heitä kiinnostavaa ohjelmistoa. Samalla pääsemme tiiviimpään vuorovaikutukseen nuoren teatteriyleisön kanssa”, sanoo pääjohtaja Mika Myllyaho Suomen Kansallisteatterista.

”Koska nuorten antama palaute on julkista, kuka tahansa kulttuurista kiinnostunut voi tutustua kommentteihin ja löytää uusia näkökulmia esimerkiksi klassikkoteoksiin. Toivomme, että myös perinteinen media seuraisi ja välittäisi taidetestaajien mielipiteitä ja kokemuksia. Niistä muodostuu ainutlaatuinen kuva siitä, miten nuoret suhtautuvat taiteeseen ja millaiset teokset heitä koskettavat”, sanoo Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava.

Kulttuurirahasto on valmistellut hanketta myös yhteistyössä Opetus- ja kulttuuriministeriön, Opetushallituksen, Suomen Kuntaliiton ja Suomen Rehtorit ry:n kanssa. Hanke on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmistoa.

Kustannukset rajoittavat koulujen taidekäyntejä

Kulttuurirahasto on teettänyt Pink Eminence Oy:llä kyselyn yläasteiden rehtoreille ja taidelaitosten johtajille yläasteikäisten taidekäynneistä. Taidelaitosten johtajien mukaan käyntejä rajoittavat matkakustannukset sekä hankaluus sovittaa käyntejä koulutyön arkeen. Rehtoreiden mukaan esteenä ovat matkojen lisäksi pikemminkin pääsylippujen hinnat.

Joka toisella yläasteella taidevierailuja on nykyisin 2-3 lukuvuoden aikana, mutta lähes joka kolmannessa koulussa korkeintaan yksi. Rehtoreista 47 % arvioi, että taidekäynnit ovat vähentyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vierailut suuntautuvat useimmiten lähialueille.

”Alueellinen epätasa-arvo on nuorten kannalta ilmeinen ongelma, ja valitettavasti se on pahentunut viime vuosina”, toteaa Riikka Lindroos.

”Olisi tärkeää, että pitkistäkin etäisyyksistä huolimatta koululaiset pääsisivät käymään konserteissa konserttisalissa eikä vain oman koulun jumppasalissa”, sanoo Lapin kamariorkesterin intendentti Ulla-Maija Kanerva. ”Kun konserttikäyttäytyminen on opeteltu luokan tai vanhempien kanssa, on kynnys tulla konserttiin myös omatoimisesti paljon matalampi.”

Myös Opetus- ja Kulttuuriministeriö teetti hiljattain laajan koululaiskyselyn. Tulosten mukaan peruskoululaisilla on paljon ja monialaista kiinnostusta taiteen ja liikunnan harrastamiseen. Enemmistö koululaisista toivoi lisää taiteen harrastetunteja.

Lisätiedot

www.taidetestaajat.fi
Yliasiamies Antti Arjava, Suomen Kulttuurirahasto, etunimi.sukunimi@skr.fi
Johtaja Leif Jakobsson, Svenska kulturfonden, etunimi.sukunimi@kulturfonden.fi
Puheenjohtaja Päivi Setälä, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto, etunimi.sukunimi@pori.fi
Vastaava koordinaattori Anu-Maarit Moilanen, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto, etunimi.sukunimi@taidetestaajat.fi

Romanien perinne arkistoon

– Romaneilla ei ole aiemmin ollut pääsyä omaan historiaansa, kun ei ole ollut mitään paikkaa, mistä tietoa olisi kootusti löytynyt. Siksi Romanien kulttuuriperintö: arkistointi, arvostus ja tutkimus -projekti on ainutlaatuinen ja uraauurtava, sanoo Sarita Friman-Korpela Romaniasiain neuvottelukunnasta. Kyseessä on neuvottelukunnan,  Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Kansallisarkiston yhteinen hanke, jonka tavoitteena on perustaa Suomen romanien arkisto, Finitiko kaalenko arkiivos.

Romanien kulttuuriperintö -hankkeessa tallennetaan yksityisten ihmisten muistitietoa ja perinnettä sekä jo olemassa olevia romaniarkistoja.

Romanien kulttuuriperintö -hankkeessa tallennetaan yksityisten ihmisten muistitietoa ja perinnettä.

Romanien kulttuuriperintö -hankkeessa tallennetaan yksityisten ihmisten muistitietoa ja perinnettä sekä jo olemassa olevia romaniarkistoja. Aineisto voi olla tekstejä, mutta myös valokuvia ja äänitteitä. SKS:aan tulevat kansanperinneaineistot, yhdistysten asiakirjat Kansallisarkistoon. Tähän asti aineistot ovat olleet hajallaan ja niitä on ollut vaikea löytää ja hyödyntää. Nyt tarkoituksena on saattaa aineistot saman hakujärjestelmän alle, jolloin ne olisivat helpommin löydettävissä ja käytettävissä.

– Vuosina 2009–12 toteutetun Romanihistoria-tutkimusprojektin aikana totesimme, että SKS:ssa on varsin mittavat romaniaineistot, silloin keräsimme myös uutta aineistoa. Osa aineistosta on kuitenkin yhä järjestämättä, tutkija Risto Blomster SKS:sta kertoo.

Romanitutkimus on lisääntynyt muun muassa Helsingin yliopiston romanikielen ja -kulttuurin oppiaineen perustamisen myötä. Tutkimus on Blomsterin mukaan myös kansainvälisesti kasvussa.

– Tutkimusta ja tulevaisuutta varten kaipaamme ehdottomasti myös romanien itsensä tuottamaa aineistoa.

Tieto arkistosta saatava leviämään

Merkittävä osa hanketta on myös arkistosta tiedottaminen romaneille, erityisesti erilaisiin yhteisöihin. Aiemmin arkistointiin on romaniyhteisössä suhtauduttu osittain varauksellisesti

– Arkistointi ehkä yhdistetään tilastointiin, tahdonvastaiseen tiedonkeruuseen, mikä on romaneille historiallisesti valitettavan tuttua. Siksi nyt on tärkeää tiedottaa ja kertoa, että kaikki osallistuminen on vapaaehtoista ja kyse on julkisen tiedon keräämisestä, Friman-Korpela kertoo.

– On tärkeää varmistaa, että yhdistysten ja yksityisten ihmisten oma ääni säilyy arkistossa, etteivät ne ole vain ulkopuolisesta näkökulmasta koottua tietoa, Blomster huomauttaa.

– 1960- ja -70-lukujen aktiivit, ihmiset jotka olivat silloin perustamassa yhdistyksiä ja toimivat poliittisesti, ovat nyt jäämässä eläkkeelle tai jo eläkkeellä, ja he tekevät omia pesänselvityksiään. Siksi nyt on hyvä hetki tarkastella sitä aikaa.

Romanien kansallispäivää vietetään 8.4.