Hae sivustolta

Aloita hakeminen kirjoittamalla hakusana. Haku ymmärtää synonyymit, välilyönnit ja eri taivutusmuodot. Ennakoiva toiminto ehdottaa hakusanoja kirjoittaessasi.
Hae sivustolta
Tiede ja taide
Ohjeet Yhteystiedot

Psykedeeleistä ja yliluonnollisista kokemuksista

Satumaarit Myllyniemi on kulttuuriantropologi ja matkailututkija. Hän valmistelee väitöstutkimusta suomalaisista toisen maailmansodan yliluonnollisiksi tulkituista kokemuksista Oulun yliopiston kulttuuriantropologian oppiaineeseen. Väitöstutkimus liittyy Lapin sotatapahtumien osalta Oulun yliopiston akatemiahankkeeseen Lapland’s Dark Heritage.

Lauri Elsilä on proviisori ja aivotutkija Helsingin yliopistossa. Hänen väitöskirjaan tähtäävä tutkimuksensa käsittelee psykedeelien neurofarmakologiaa, erityisesti riippuvuuksien hoidon ja hermoverkostojen näkökulmista.

Voisi sanoa, että Myllyniemen ja Elsilän tutkimuksissa liikutaan inhimillisen kokemuksen reuna-alueilla. Heidän tutkimuksensa sivuavat ihmisten mystisiä ja yliluonnollisia kokemuksia.

Myllyniemen ja Elsilän tutkimuksissa liikutaan inhimillisen kokemuksen reuna-alueilla.

Myllyniemi kerää tutkimuksessaan toisen maailmansodan aikaisia kertomuksia kokemuksista, joita voi luonnehtia yliluonnollisiksi. Hän tarkastelee näitä kertomuksia osana laajempaa kulttuuriperintöä. Tällaiset kauan vaietut kertomukset äärimmäisen hädän ja puutteen ääreltä voi nähdä osana suomalaista vaiettua kulttuuriperintöä.

Elsilän psykedeelien neurofarmakologiaa käsittelevän tutkimuksen keskiössä on aivokemiallisten prosessien lisäksi myös niiden aiheuttamat mystiset kokemukset. Olisiko psykedeeleja ja niiden aiheuttamia kokemuksia mahdollista valjastaa osaksi jo olemassa olevia terapeuttisia käytäntöjä? Miten psykedeelit toimisivat osana tällaista terapiaa? Elsilä kertoo miten tällaisia aineita ja niiden aiheuttamia kokemuksia tutkitaan.

Myllyniemen ja Elsilän tutkimukset kuuluvat täysin erilaisiin tutkimusperinteisiin. Kuitenkin heidän tutkimusaiheitaan yhdistää yllä mainitun kaltaisten kokemusten lisäksi se, että tutkimusten aiheista ei ole pitkään aikaan haluttu keskustella tai niistä ei ole saanut keskustella, eikä niitä ole ollut mahdollista tutkia.

Kuuntele podcast kotisivuillamme tai katso keskustelu videona YouTube/kulttuurirahasto.

Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt Satumaarit Myllyniemelle apurahan suomalaisten toisen maailmansodan yliluonnollisiksi tulkittuja kokemuksia käsittelevään väitöskirjatyöhön.

Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt Lauri Elsilälle apurahan hallusinogeenejä ja aivojen muovautuvuutta käsittelevään väitöskirjatyöhön.

Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahastolle merkittävä lahjoitus

Aake ja Salli Haaki, Etelä-Savon rahaston nimikkorahasto

Salli ja Aake Haaki

Tammikuun jaossa 705 000 euroa

Suomen Kulttuurirahaston maakuntarahastojen tammikuun hakukierroksella Etelä-Savon rahasto jakaa ennätykselliset 705 000 euroa. Yleisrahastosta ja jakovuoroisista nimikkorahastoista jaettavia apurahoja voivat hakea kaikki eteläsavolaiset tieteen- ja taiteenharjoittajat sekä maakunnassa suoritettavaa tai siihen kohdistuvaa tieteellistä tai taiteellista työtä varten. Apurahoja voi hakea kaikille tieteen ja taiteen aloille. Uutena hakualana on ”Pelit”.

Taidetta hoitolaitoksiin -apuraha maakuntiin

Uutuutena Tammikuussa haussa on Taidetta hoitolaitoksiin -apuraha. Kohdennettua apurahaa jaetaan noin 20 000 euroa ja sitä voivat hakea taiteilijat, työryhmät ja yhteisöt. Taiteellinen työskentely tai taidehanke voi toteutua niin hoito- ja hoivalaitoksissa kuin ympäristöissä, joissa se ei ole tavanomaista, esim. vankiloissa, vastaanottokeskuksissa sekä päihdetyön ja lastensuojelun yksiköissä. Taidetta hoitolaitoksiin – apurahan tavoitteena on edistää kulttuurista yhdenvertaisuutta ja lisätä erityistä tukea tai hoitoa tarvitsevien ihmisten elämänlaatua taiteen keinoin.

Päivi Majoinen Etelä-Savon rahaston puheenjohtajaksi

Etelä-Savon Kulttuurirahaston hoitokunnan puheenjohtajana on 1.10.2018 alkaen toiminut kasvatust. maisteri Päivi Majoinen (Pieksämäki). Varapuheenjohtaja on maat. ja metsät. tohtori Yrjö Niskanen (Rantasalmi). Uusina hoitokunnan jäseninä ovat aloittaneet fil. tohtori Laura Hokkanen (Mikkeli), valtiot. tohtori Aija Kettunen (Pieksämäki), kasvatust. maisteri Hannu Korhonen (Mikkeli), fil. lis. Virpi Launonen (Mikkeli), fil. tohtori Anna-Mari Lindeberg (Savonlinna), sekä maat. ja metsät. tohtori Petteri Vanninen (Savonlinna). Aiemmasta hoitokunnasta jatkavat asiamies Kristiina Rintala (SKR, keskusrahasto) ja lääket. tohtori Tuula Tarkiainen (Mikkeli). Maakuntarahaston asiamies on fil. tohtori Päivikki Eskelinen-Rönkä.

Vuonna 1961 perustettu Etelä-Savon rahasto on yksi Suomen Kulttuurirahaston 17 maakuntarahastosta. Se toteuttaa tarkoitustaan, Etelä-Savon maakunnan henkisen ja taloudellisen kulttuurin vaalimista ja kehittämistä, myöntämällä apurahoja ja palkintoja sekä järjestämällä muutakin kulttuuritoimintaa toimialueensa 14 kunnan alueella.

Lisätiedot:

Löytyykö selitys kärjekkäälle keskustelulle pyhistä asioista? Tutkimus suomalaisten pyhyyden kokemisesta julkaistu

Alla olevan testin avulla voit kirkastaa omia näkemyksiäsi siitä, mitä pidät pyhänä ja mitä muut suomalaiset ajattelevat.

Artikkeli jatkuu testin jälkeen.

Pyhyyden ytimessä – tutkimus suomalaisten arvoista ja pyhyyden kokemisesta -julkaisun mukaan kirkko, uskonto ja uskonnollisuus ovat pyhiä noin yhdelle kuudesta suomalaisesta.

– Lukuja voidaan pitää matalina. Usein pyhyyden ajatellaan liittyvän juuri uskontoon tai uskonnollisiin instituutioihin. Pyhien asioiden kärjessä on kuitenkin monia niistä teemoista, joita kirkko pitää esillä, kuten rauha ja rakkaus, kirkkososiologian professori Anne Birgitta Pessi arvioi.

Pessi on yksi tutkimuksen tekijöistä yhdessä e2:n tutkijoiden, valtiotieteiden tohtorien Ville Pitkäsen ja Jussi Westisen sekä yliopistolehtorin Henrietta Grönlundin kanssa. Tutkimus pohjautuu yli 6000 vastaajan kyselyaineistoon.

– Yhteistä suomalaisille on, että käytännössä jokaiselle jokin on pyhää. Lisäksi pääosa suomalaisista vastasi kysymykseen sangen monipuolisesti. Enemmistö nimesi neljästä kymmeneen pyhää asiaa, Pessi korostaa. 

Vastaajille esitettiin tutkimuksessa kaikkiaan 17 kategoriaa, joiden pyhyyttä itselleen vastaajat arvioivat.

Joka seitsemäs suomalainen kokee itsensä ja mielipiteensä pyhiksi

Yksi tutkimuksen hämmästyttävistä tuloksista on, että 14 prosenttia suomalaisista kokee itsensä ja mielipiteensä pyhiksi. Erityisesti näin ajattelevat alle 30-vuotiaat (27%).

– Some-aikakaudella jokaisen oikeus mielipiteeseen korostuu. Onko nykyinen keskusteluilmapiiri yhteydessä siihen, että osa suomalaisista pitää omia mielipiteitään jopa pyhinä, tutkija Jussi Westinen pohtii.

Puoluekanta jakaa näkemyksiä ihmisarvosta ja isänmaasta 

Enemmistö perussuomalaisten (70%), sinisten (66 %), keskustan (58 %) ja kokoomuksen (56 %) kannattajista pitää Suomea ja sen itsenäisyyttä pyhänä. Vasemmistoliiton (23%) ja vihreiden (29%) kannattajista näin ajattelee noin neljäsosa.

Ihmisarvoa painottavat puolestaan keskimääräistä enemmän vasemmistoliiton (68%) ja vihreiden (65%) kannattajat. Perussuomalaisten (31%) ja sinisten (37 %) kannattajista ihmisarvoa pitää pyhänä noin kolmannes.

Sukupuoli, ikä, ammatti, koulutus ja asuinpaikka selittävät sen sijaan melko vähän ihmisen käsityksiä pyhyydestä. Pyhyys ylittää siis monia väestöryhmärajoja.

Arvokonservatiiveilla ja -liberaaleilla toisistaan poikkeava pyhyyskäsitys

Selkeimmät erot ovat arvokonservatiivien ja arvoliberaalien välillä. Näiden ryhmien vastakohtaisuudet ovat olleet voimakkaasti esillä politiikassa ja julkisessa keskustelussa. Erot ulottuvat myös pyhyyskäsityksiin. Erittäin arvokonservatiiveista 70 prosenttia pitää Suomea ja sen itsenäisyyttä pyhänä. Erittäin arvoliberaaleista näin ajattelee 20 prosenttia.

Traditioita ja perinteitä sekä kirkkoa ja uskontoa pitää pyhinä erittäin arvokonservatiiveista noin kolmannes (30%) ja erittäin arvoliberaaleista yksi kymmenestä (9%).

Erittäin arvoliberaalit pitävät keskimääräistä useammin ihmisarvoa (64%), yksilönvapautta (52%) tiedettä ja uutta tietoa (33%) sekä taidetta ja kulttuuria (28%) pyhinä. Erittäin arvokonservatiiveista näin ajattelee selvästi harvempi.

– Nämä erot voivat selittää julkisen keskustelun ristiriitoja. Asia, joka on itselle yhdentekevä, voi olla toiselle pyhä ja koskematon. Yhteentörmäyksiä syntyy, kun toisen pyhää ei tunnisteta tai sitä halutaan tietoisesti tölviä, tutkija Ville Pitkänen pohtii.

Taide ja kulttuuri ovat pyhiä erityisesti vasemmistolaisille, harvimmin sinisille

Taiteen, kulttuurin ja musiikin korottaa pyhäksi joka viides. Vasemmistoliiton kannattajista 36 prosenttia pitää taidetta pyhänä. Sinisten kannattajakunnassa tämä ajattelu on harvinaisinta (10%). Ylipäätään taiteen pyhyyttä korostavat vasemmistolaiset ja liberaalit.

Myös suurten kaupunkien keskustoissa asuville (29%) taide, kulttuuri ja musiikki ovat useammin pyhiä kuin maaseudun haja-asutusalueilla asuville (12%). Lisäksi alle 30-vuotiaat nostavat ne pyhiksi muita useammin.

”Pyhyyden ytimessä. Tutkimus suomalaisten arvoista ja pyhyyden kokemisesta” on identiteettitutkimushankkeen neljäs julkaisu.  Tutkimustulokset perustuvat 6 398 henkilön vastauksiin. Taloustutkimus keräsi aineiston käyntihaastatteluin ja internetpaneelilla 5.10.2017 –11.1.2018. Suomen Kulttuurirahasto ja e2 Tutkimus ovat vastanneet yhdessä tutkimushankkeen suunnittelusta, toteutuksesta ja rahoituksesta.

Tutkimusraportti julkistetaan Finlandia-talolla 12.12.2018 klo 10. Tilaisuuden avaa Suomen Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava.  Tulosten esittelyn jälkeen tutkimuksesta keskustelevat Kirkko & Kaupunki -lehden päätoimittaja Jaakko Heinimäki, Sitran johtaja Paula Laine ja THL:n johtaja Tuire Santamäki-Vuori.

Oopperalaulaja Juha Uusitalo palkittiin kansainvälisestä urastaan

Lea Piltti palkinto 2018, kuvassa Matti Salminen, Raili Viljakainen ja Juha Uusitalo

Uusitalon palkintoa juhlistamassa edelliset palkinnonsaajat Matti Salminen ja Raili Viljakainen. Kuva: Heikki Tuuli

Suomen Kulttuurirahaston Lea Piltti -palkinto on myönnetty oopperalauluja, bassobaritoni Juha Uusitalolle. Joka viides vuosi jaettava 20 000 euron palkinto jaetaan esiintyvälle taiteilijalle menestyksekkäästä kansainvälisestä taiteilijanurasta. Aiemmin Lea Piltti -palkinnon ovat saaneet Kim Borg (1992), Anita Välkki (2002), Jorma Hynninen (2004), Matti Salminen (2009) ja Raili Viljakainen (2014).  

Juha Uusitalo, 54, on valmistunut alun perin Sibelius-Akatemiasta diplomihuilistiksi. Laulajana hän esiintyi ensimmäisen kerran Suomen Kansallisoopperassa 1997, ja oli kiinnitettynä talon solistikuntaan vuosina 2000–08. Uusitalon kansainvälinen ura käynnistyi 1999 Wagnerin Siegfriedin Vaeltajan roolista Tirolin festivaalilla, jota seurasi kiinnitys Baijerin valtionoopperan Ring-produktioon Zubin Mehtan johdolla ja Wienin valtionoopperaan Franz Welser-Möstin johdolla.

Wagner-rooleista tunnetun Uusitalon eniten esittämä rooli on Lentävä hollantilainen, jota hän on laulanut kaikissa merkittävissä kansainvälisissä oopperataloissa New Yorkin Metropolitanista Milanon La Scalaan.

Palkinnon perusteluissa todetaan seuraavaa: ”Juha Uusitalon poikkeuksellisen muhkea, pakottomasti soiva bassobaritoni ja valtava lavakarisma ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen niin yleisöön kuin muihin laulajiin ja muusikoihin kaikkialla, missä hän on esiintynyt.  Juha Uusitalo on näyttämöllä poikkeuksellisen karismaattinen niin äänellisesti kuin fyysisesti. Hänen siviilielämässä nallekarhumainen ja iloinen olemuksensa taipuu lavalla ilkeäksi sadistiksi (Scarpia, Jago), mystisiksi epäolennoiksi (Hollantilainen, Vaeltaja), hartaan vakaviksi auktoriteeteiksi (Amfortas) ja koomisiksi hahmoiksi (Tuhkimon Don Magnifico, Falstaff).”

Uusitalo joutui jättämään kansainväliset näyttämöt vuonna 2015 sairauden vuoksi, vaikka hänellä oli kiinnityksiä vuosiksi eteenpäin. Nykyisin Tampereella asuva Uusitalo konsertoi edelleen ja toimii Siuntion lauluakatemian taiteellisena johtajana.

Lea Piltti -palkinnon lisäksi Suomen Kulttuurirahaston Piltti-Killisen rahastosta myönnettiin Lahden ja Turun konservatorioille kummallekin 14 000 euroa jaettavaksi lahjakkaille laulunopiskelijoille apurahoina, sekä Kuopion konservatorioille 28 000 euroa jousisoitinten hankintaan. Rahasto perustuu valtionoopperalaulaja, professori Lea Piltti-Killisen ja johtaja Olavi Killisen lahjoitukseen vuonna 1979.

Haastattelupyynnöt:

Uudet Argumenta-hankkeet käsittelevät laajasti yhteiskunnallisia haasteita

– Argumenta-hankkeiden ideana on luoda mahdollisuus laajaan keskusteluun aiheista, jotka ovat sekä tieteellisesti että yhteiskunnallisesti kiinnostavia ja merkityksellisiä. Rahoitettaviksi valitut hankkeet ovat aiheeltaan erittäin ajankohtaisia ja pitkälle tulevaisuuteen ulottuvia,  Kulttuurirahaston hallituksen puheenjohtaja Jari Sokka toteaa.

Usein samoja ongelmia tutkitaan eri tieteenaloilla, mutta yhteistä kieltä ratkaisujen hahmottamiseksi voi olla vaikea löytää. Argumenta on rahoitusmalli, jonka tarkoitus on löytää merkittävien tutkimusaiheiden avoimiin kysymyksiin tieteellisesti ja tieteiden välisesti kestäviä argumentteja.

Argumenta-hankkeiden tavoitteena on tuoda yhteen eri alojen tutkijoita ja saattaa keskustelujen tulokset julkisuuteen, niin että ne voivat vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Hankkeiden tutkimuskysymyksiä käsitellään seminaareissa ja julkaisuissa ja niiden tulokset julkaistaan myös verkossa. Kaksivuotiset hankkeet toteutetaan vuosina 2019–2020.

Käyttäytymisnäyttöön perustuva politiikka

Valtiotiet. tohtori, dosentti Nelli Hankonen ja työryhmä, 140 000 e

Monien yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisun avaimet piilevät ihmisten ja ryhmien käyttäytymisen muutoksessa. Esimerkiksi ilmastonmuutokseen, kroonisiin sairauksiin, etniseen syrjintään sekä työ- ja kouluhyvinvointiin voidaan vaikuttaa muuttamalla toiminta- ja elintapoja. Useat tieteenalat tuottavat tietoa vaikuttavista keinoista, mutta tutkimus on hajanaista ja verkostoitumatonta, eikä tieto tavoita yhteiskunnallisia päättäjiä. 

Hankkeessa pyritään poikkitieteelliseen, syvälliseen keskusteluun tutkijoiden ja päätöksentekijöiden kesken. Symposiumeissa käsitellään näyttöön perustuvan politiikan ja tieteellisen tutkimuksen käyttöä hyödyntäen konkreettisia tapauksia muun muassa ilmastonmuutoksesta, etnisestä syrjinnästä sekä lastensuojelusta.

Lisääntymisen tulevaisuus ja siihen liittyvät paradoksit

Valtiotiet. tohtori, dosentti Mianna Meskus ja työryhmä, 140 000 e

Lisääntyminen on ikkuna, jonka kautta voidaan tarkastella, miten kulttuuri ja yhteiskunta muuttuvat.  Lisääntymisen ja perheen perustamisen ajankohdan siirtyminen myöhempään ikään ja hedelmällisyyden lasku huolettavat kaikkialla läntisessä maailmassa. Toisaalta ympäristön kestokyvyn näkökulmasta katsottuna väestönkasvu on myös yhteiskunnallinen ja ekologinen ongelma. Lisääntymisen tulevaisuus -hanke tarttuu ajassa ilmeneviin lisääntymisen paradokseihin, ja pohtii lisääntymisen tulevaisuutta ja sen hallinnan haasteita.

Uskontolukutaito moniarvoisessa yhteiskunnassa

Fil. tohtori, professori Tuula Sakaranaho ja työryhmä, 130 000 e

Työryhmä lähtee liikkeelle väitteestä, jonka mukaan Suomessa tarvitaan kasvavassa määrin uskontolukutaitoa eli tietoa, ymmärrystä ja sensitiivisyyttä erilaisten uskonnollisten ja katsomuksellisten näkemysten ristipaineissa. Toisaalta tiedostetaan, että myös ns. uskonnottomuudella ja tapauskovaisuudella on sijansa yhteiskunnassa.  Hankkeessa tarkastellaan tutkimuksen nykytilaa tämän väitteen kannalta ja etsitään väyliä entistä monitieteisempään uskonnontutkimukseen Suomessa.

Uusia Mullankaivajat-hankkeita käynnistymässä

Apurahat, yhteensä 163 000 euroa, myönnettiin suurimmaksi osaksi Suomen Kulttuurirahaston Yksityiskoulujen eläkekassan rahastosta.  

Kulttuurirahaston viime vuonna käynnistämän Mullankaivajat-hankkeen tavoitteena on lisätä oppilaiden kiinnostusta tieteellisiin menetelmiin, oman lähialueen menneisyyteen ja historiaan yleensä. Arkeologinen työskentely sopii myös erinomaisesti uuden opetussuunnitelman mukaiseen ilmiöoppimiseen ja opiskeluun koulun ulkopuolella. Yhden Mullankaivajat-apurahan suuruus voi olla 5 000–30 000 euroa, ja hankkeita rahoitetaan 5–10 vuosittain.

Osana hanketta koululaisia perehdytetään arkeologiaan ja valmistellaan tulevaan tutkimusjaksoon etukäteen. Varsinaiset tutkimusjaksot kestävät tyypillisesti noin viikon, mutta projektit voivat koostua useasta tutkimusjaksosta, joihin osallistuu useita koululaisryhmiä. Tutkimusjakson jälkeen tuloksia puretaan yhdessä koululaisten kanssa, ja löydökset julkistetaan mielekkäällä tavalla esim. sosiaalisessa mediassa tai toteuttavan tahon verkkosivuilla. Joihinkin hankkeisiin yhdistetään myös aikuisille suunnattuja yleisötapahtumia kuten luentoja tai yleisökaivauksia.

Mullankaivajat-apurahat 2019

  • Juvan kunta Juuret syvällä Juvan kylissä -hankkeen toteuttamiseen 30 000 euroa
  • Kansallismuseo Mullankaivajat Ähtärissä -hankkeen toteuttamiseen 28 000 euroa
  • Fil. maisteri Ninni Närväinen ja työryhmä Jatkohanke vuonna 2018 alkaneeseen Mullankaivajat-projektiin Kangasniemellä 10 000
  • Fil. maisteri Eeva Raike historiallisten kalliohakkausten dokumentointiin ja inventointiin eri menetelmin koululaisten kanssa 28 000 euroa
  • Raision kaupunki Raision 5. ja 6. luokan oppilaiden Pellon arvoitus -koekaivaushankkeen toteuttamiseen 23 000 euroa
  • Sagalundgillet rf arkeologisen opetuskokonaisuuden toteuttamiseen koululaisille arkeologin ja museopedagogin johdolla 10 000 euroa
  • Savonlinnan maakuntamuseo Mullankaivajat Saimaalla 2.0. -hankkeen jatkamiseen 30 000 euroa
  • Vantaan kaupunginmuseo Vantaan Jokirannan koulun pihalla sijaitsevan Dickursbyn vanhan kylätontin tutkimiseen koulun oppilaiden kanssa 14 000 euroa

Lisätiedot:

Soitinvanhus ja nuori sellisti tutustuvat toisiinsa

Teksti: Tiiamari Pennanen
Kuvat: Heikki Tuuli

Nuori sellisti Beata Antikainen soittaa vanhaa, italialaisen Luigi Bajonin Milanossa 1850-luvulla rakentamaa soitinta. Bajonin sello on ollut hänellä nyt noin vuoden. Sinä aikana soitin ja sen soittaja ovat tutustuneet toisiinsa. Siinä kestää aina hetki, koska jokaista selloa pitää soittaa eri tavalla, Antikainen sanoo. Myös se vaikuttaa, miten soitinta on aiemmin soitettu.  ”Uskon, että historian voi tuntea soittimessa.”

”Bajonin sello soi pyöreästi ja lämpimästi – niin kuin vain vanhat italialaiset sellot voivat.”

Beata Antikainen rakastui vanhan italialaisen sellon pehmeään ääneen heti. Kuva: Heikki Tuuli

Beata Antikainen rakastui vanhan italialaisen sellon pehmeään ääneen heti. Kuva: Heikki Tuuli

Hän rakastui Bajonin sellon ääneen heti. Se soi pyöreästi ja lämpimästi – niin kuin vain vanhat italialaiset sellot voivat. Antikainen ei itsekään osaa tarkkaan sanoa, mistä sellon omalaatuinen ääni tulee. “Ehkä se on sitä vanhojen sellojen taikaa.”

Beata Antikainen jakaa aikansa Suomen ja Saksan välillä: hän opiskelee maisteriksi arvostetussa Hanns Eisler -musiikkikorkeakoulussa Berliinissä. Nuorta muusikkoa jännitti, kun hän aloitti opiskelun siellä kaksi vuotta sitten. Koulukavereina oli tunnettuja kisavoittajia. Pian hän kuitenkin huomasi, että ilmapiiri koulussa on hyvä ja inspiroiva.

 ”Kaikki arvostavat toisiaan ja tietävät, että menestys on tosi kovan työn takana.”

Antikainen on itsekin ehtinyt saavuttaa jo paljon. Vuonna 2014 hänet palkittiin Turun sellokilpailun finalistina. Hän on soittanut muun muassa Radion sinfoniaorkesterin, Helsinki Ensemblen ja Baden Baden Philharmonian solistina.

Ensi syksynä Beata Antikainen aloittaa sellistinä Helsingin kaupunginorkesterissa. Hän haluaisi tehdä jatkossakin orkesterin rinnalla myös paljon kamarimusiikkia ja erilaisia projekteja.

Viime kesänä hän tuotti ensimmäisen festivaalinsa yhdessä basisti Heidi Rahkosen kanssa. Hvitträskin kamarimusiikkifestivaalin teemana oli osuvasti arkkitehtuurin ja musiikin yhtymäkohdat. Hvitträskin tekivät ateljeekodikseen 1900-luvun alussa arkkitehdit Gesellius, Lindgren ja Saarinen ja siellä kokoontui ajan kulttuurikerma, muun muassa arkkitehtien kaverukset Sibelius ja Kajanus.  ”Hvitträskissä on soinut sata vuotta sitten musiikki, joten halusimme tuoda yhteen vanhaa ja uutta suomalaista musiikkia”, Antikainen sanoo.

“Äiti on kertonut, että heti kun olin kokeillut selloa, sanoin, että tämän minä haluan.”

Sello on soinut Beata Antikaisen elämässä jo viisivuotiaasta asti. Oikeastaan hän halusi ensin soittaa viulua. Siispä tytön äiti vei hänet Suzuki-kouluun, jossa hän sai kokeilla eri soittimia, myös viulua. “Äiti on kertonut, että heti kun olin kokeillut selloa, sanoin, että tämän minä haluan”, hän naurahtaa.

Kohta kaksisataa vuotta vanhalla sellolla ja sen nuorella soittajalla on yhteistä taipaletta edessä vielä ainakin viisi vuotta. Se saa Antikaisen hymyilemään. “Siinä ehtii tulla tutuiksi. Minusta tuntuu, että olen tämän sellon ansiosta mennyt paljon eteenpäin soittajana.”

Soitinlainojen hakuun pääset täältä.

Kulttuurirahasto selvittää apurahojensa vaikuttavuutta

Oletko hakenut tai saanut Kulttuurirahaston väitöskirja-apurahan vuosina 2005-07? Mikäli kuulut tuohon kohderyhmään, olet saanut kirjeitse kutsun osallistua verkkokyselyyn, joka on avoinna ti 27.11. saakka. Kyselyn tavoitteena on selvittää Kulttuurirahaston myöntämien väitöskirja-apurahojen vaikuttavuutta. Toivomme saavamme tietoja apurahansaajiemme ja -hakijoidemme urapoluista sekä mielipiteistä, joiden avulla voimme kehittää toimintaamme.

Tutkimus toteutetaan Kulttuurirahaston ja Optifluence Oy:n yhteistyönä. Vastaukset käsitellään Optifluence Oy:ssa luottamuksellisesti eikä vastauksia yhdistetä muihin kuin rekisterissämme jo oleviin, vuosia 2005–07 koskeviin tietoihin.

Vastaathan siis kyselyymme!

7500 kilometriä Suomeen

Vaellus Cougar Ridge kalliolle, josta on näköala Matheson Lake:lle, mikä on suosittu uimapaikka Pearsonin oppilaille kuin paikallisillekin. Kuva: Pyry Eskelinen

Vaellus Cougar Ridge -kalliolle, josta on näköala Matheson Lake:lle, kuva: Pyry Eskelinen

Moikka! Olen ensimmäisen vuoden “Pearsonite” Pyry Eskelinen. Olen kotoisin Lappeenrannasta, mutta nykyään elän ja opiskelen UWC-stipendillä Kanadan Pearson Collegessa. Vaikka kampus on yli 7500 kilometrin päässä Suomesta ja puut Vancouver Islandin metsissä korkeampia, Suomesta muistuttavat esimerkiksi japanilaisen ystäväni Muumimuki sekä kotoa tuotu lakritsi ja hapankorput.

Suomesta muistuttavat esimerkiksi japanilaisen ystäväni Muumimuki sekä kotoa tuotu lakritsi ja hapankorput.

Saatuani viime keväänä yhden elämäni jännittävimmistä puheluista, jossa kerrottiin että pääsen opiskelemaan maailman toiselle puolelle, ei seuraavina kuukausina oikein muuta voinut ajatellakaan. Ajatus Pearsonissa asumisesta tuntui silloin aivan epätodelliselta, ja kesti reilut pari kuukautta saapumisen jälkeenkin sisäistää, että minä oikeasti asun täällä nyt.

Pearsonissa tapahtuu koko ajan jotain. Melonnasta oppilaiden vetämiin työpajoihin ja  “Global affairs” esityksiin koskien esimerkiksi naisten syrjintää ja asemaa politiikassa. Välillä on vaikeaa löytää päivästä tarpeeksi tunteja kaikelle mitä täällä tapahtuu, joten ajanhallintaa on pitänyt opetella. Pearson on samaan aikaan kiireistä kiireisempi, mutta myös oikea rauhan lähde keskellä kauneinta luontoa mitä olen koskaan nähnyt. Täällä myös luonnon omat asukkaat peuroista hylkeisiin tulevat yllättävän lähelle.

Pearson on samaan aikaan kiireistä kiireisempi, mutta myös oikea rauhan lähde keskellä kauneinta luontoa mitä olen koskaan nähnyt.

Melontaa orientaatioviikolla Pedder Bayllä, jolla Pearson College sijaitsee. Pedder Bay on keskeinen osa Pearson Collegen toimintaa, sillä sitä käytetään vesi aktiviteetteihin kuten sukellukseen ja purjehtimiseen, mutta se on myös suuri osa Marine Science kurssin kokemusperäistä opiskelua. Kuva: Pyry Eskelinen

Melontaa orientaatioviikolla Pedder Bayllä, jolla Pearson College sijaitsee. Kuva: Pyry Eskelinen

Pearsonista löytyy erilaisia ihmisiä laidasta laitaan, mutta myös samankaltaisuuksia. Tänne tullessa yllätyin erityisesti siitä, miten erilainen työkulttuuri monilla on. Itse olin tottunut tekemään suurimman osan hommistani kouluaikana ja vapaa-ajalla keskittymään muihin asioihin. Täällä monille vapaa-aikakin merkitsee opiskelua. Ajoittain oli vaikeaa olla vertaamatta itseään muihin, kun muut olivat paiskimassa hommia yömyöhään, mutta sitten ymmärsin, että pitää keskittyä omiin tavoitteisiin ja tehdä parhaansa niitä varten. Muiden ahkeruus ja korkea työmoraali toimivat kuitenkin hyvänä motivaationa itselle. Toisaalta minulle on myös tärkeää tehdä vapaa-ajalla muuta, jotta voi onnistua hyvin koulussa. Välillä täytyy myös priorisoida aikaa itselleen ihan oman terveyden vuoksi. Onneksi täältä löytyykin monia kenen kanssa voi vaikka tanssia yömyöhään lavalla ja katsoa elokuvia. Olen myös huomannut, että joka maailmankolkasta löytyy nuudelin rakastajia!

Aika on aivan erilainen käsite Pearsonissa. Viikko voi tuntua kaiken ohjelman keskellä parilta päivältä tai kokonaiselta kuukaudelta. Kiinnostavissa keskusteluissa tunnit kuluvat nopeasti ja kohta kello onkin jo kolme aamulla, eikä vieläkään ole pulaa keskustelun aiheista. Vaikka valvotut yöt syvällisten keskusteluiden, tanssin tai lautapelien täyttäminä tuovat mukanaan väsymystä, ovat ne kokemuksia, joita vaalin lähellä sydäntäni.

Pearsonissa olen päässyt tekemään ja kokeilemaan paljon asioita, joita muuten en varmaankaan olisi päässyt tekemään. Nykyään viikoittaiseen ohjelmaani kuuluvat SOCA-tanssi, Outrigger Canoe -melonta ja Gumboot-tanssi eteläisestä Afrikasta. Nämä kaikki ovat suurimmaksi osaksi oppilaiden ohjaamaa toimintaa, niin kuin moni muu toiminta täällä. Ja mahtavaa on, että koulun yli 80 kansalaisuudesta koostuvasta opiskelijakunnasta löytyy kokeneita nuoria, joilta voi oppia heidän kulttuuriensa tavoista ja harrastuksista. Odotan innolla seuraavia pitkään venyviä keskusteluita, tanssimista musiikin raikuessa ja kaikkea muuta uutta, mitä en ole vielä ehtinyt kokea.

Elias antaa äänen maahanmuuttajien kokemuksille

Sarjakuvataiteilija Lauri Ahtinen, kuva: Toni Pollari

Sarjakuvataiteilija Lauri Ahtinen, kuva: Toni Pallari

Lauri Ahtinen ei ole tyypillinen luokanopettaja, vaikka onkin tehnyt työtään maahanmuuttajien valmistavan luokan opettajana jo lähes kymmenen vuoden ajan. Samoihin aikoihin kun Ahtinen vuonna 2009 valmistui opettajaksi, hän sai puhelun WSOY:n kustannustoimittajalta, joka oli innoissaan Ahtisen ensimmäisestä lähes valmiista sarjakuva-albumista.

– Sarjakuvataiteilijan ja opettajan urani alkoivat aikoinaan vähän puolivahingossa lähes samanaikaisesti. Vaikka pääosa tuloistani on tullut kunnan virkamiehen roolista, niin olen silti kutsunut itseäni salaa taiteilijaksi jo viimeiset 10 vuotta, Ahtinen hymähtää.

– Vuoden 2016 Kulttuurirahaston myöntämästä apurahasta alkoi apurahapyörre, jonka jälkeen en ole hirveästi tehnyt ”oikeita” töitä. Minulla on vakituinen työpaikka Oulun yläkoulussa, mutta nyt olen muutaman vuoden ollut poissa sieltä ja keskittynyt taiteilijan työhöni. Nykyään voin siis jo ihan rehellisesti ja julkisesti kutsua itseäni sekä opettajaksi että taiteilijaksi, Ahtinen nauraa.

Suomen kielen opiskelu yhdistää eri taustoista tulevia maahanmuuttajia

Kun Ahtinen aikoinaan ”lukiolaismaalaisjunttina” hakeutui opettajakoulutukseen, häntä ei kiinnostanut niinkään ammatin pedagoginen puoli kuin globaali kasvatus ja monikulttuuriset teemat. Oulun yliopiston kansainvälinen luokanopettajakoulutus, nykyiseltä nimeltään Interkulttuurinen opettajankoulutus, antoi ammatin tähän puoleen erinomaiset valmiudet.

– Ammatin yhteiskunnallista puolta olen päässyt toteuttamaan hiljaa ja pienesti tuossa omassa kymmenen hengen luokassani, ja toisaalta taas taiteilijan roolissa hieman suuremmalle yleisölle.

Suurin osa Ahtisen oppilaista on sodan jaloista paenneita turvapaikanhakijoita tai pakolaisina tulleita.

Lauri Ahtisen sarjakuvan kerronta on karun kaunista.

Ahtisen luokan oppilaat ovat lähtöisin hyvin erilaisista taustoista. Suurin osa on sodan jaloista paenneita turvapaikanhakijoita tai pakolaisina tulleita, mutta osa oppilaista on saattanut muuttaa Suomeen vanhempiensa työn perässä. Ahtinen ei kuitenkaan koe, että erilaiset taustat aiheuttaisivat luokassa ongelmia tai kuiluja oppilaiden välille.

– Ei toki voi sanoa, että kaikki ovat samalla viivalla, kun osa on saattanut käydä koulua jo 7-8 vuotta ja toiset eivät ole olleet koulussa koskaan. Mutta lähtökohtaisesti suomalaiseen koululuokkaan tulemisessa on jo niin paljon vierautta ja kielen oppimisen prosessi on kaikille yhtä haastava, että osaaminen ja taustojen erilaisuus tasoittuvat aika nopeasti.

Suomalaista mytologiaa ja syvän inhimillisiä kokemuksia

Erilaisuutta, vierautta ja toisaalta lähimmäisenrakkautta ja ymmärrystä Ahtinen käsittelee myös tuoreessa teoksessaan Elias. Elias on sarjakuvaromaani, joka kertoo nuoren, yksin Suomeen tulleen turvapaikanhakijan tarinan kaikessa karuudessaan. Elias käy koulua, opettelee suomea ja odottaa huonetoverinsa kanssa turvapaikkapäätöstä.

– Teoksen esikuvana on yksi tietty oppilas, joka on tietämättään lahjoittanut kirjalle sen pohjavireen ja melankolisen sävyn ja jonkinlaisen ”kaukoitä noir” -tyyppisen fiiliksen. Kirjan Elias ei kuitenkaan ole sama poika, vaan henkilö perustuu tekemiini turvapaikanhakijoiden haastatteluihin ja omien oppilaideni tarinoihin. Suurin osa tapahtumista ja juonenkäänteistä on kuitenkin tapahtunut jollekin, ne ovat siis tavallaan totta.

Ahtisen tavoitteena oli luoda dokumentaarinen teos, jossa olisi mukana myös suomalaista mytologiaa ja sepitettä. Eliaksen kirjassa tapaama kalevalainen karhu symboloi Suomea ja kotoutumista, samalla kun se tuo teokseen maagisia elementtejä, joista taiteilija myös itse lukee mielellään.

Monesti maahanmuuttajia kohdellaan yhtenä massana ja numerosarjana. Mietitään ainoastaan sitä, että kuka työllistyy ja ketä tänne on valtiontalouden kannalta edullisinta ottaa.

Lauri Ahtisen sarjakuvan kerronta on karun kaunista.

Koska sarjakuva genrenä on melko marginaalinen, Ahtinen tiedostaa, että teos ei tule myymään yhtä paljon kuin esimerkiksi romaani samasta aiheesta. Silti taiteilija toivoo, että kirja lisäisi ihmisten ymmärrystä maahanmuuttajien kokemuksiin yksilöinä.

– Monesti maahanmuuttajia kohdellaan yhtenä massana ja numerosarjana. Mietitään ainoastaan sitä, että kuka työllistyy ja ketä tänne on valtiontalouden kannalta edullisinta ottaa. Haluaisin kirjallani painottaa lähimmäisenrakkautta ja ymmärrystä erilaisuutta kohtaan, ja toisaalta myös sitä samanlaisuutta kohtaan mitä meissä kaikissa on. Lopulta erot ihmisten välillä ovat hyvin pieniä ja pinnallisia, ja huolet ja kokemukset ovat yhtä syvän inhimillisiä riippumatta siitä mistä me tulemme.

Teksti: Anna Bui
Kuvat: Lauri Ahtinen ja Toni Pallari