Teksti ja kuvat: Laura Iisalo

Kulunut vuosi on ollut erikoinen monella tapaa, ja poikkeusaika on näyttäytynyt myös Miikka Vaskolan arjessa. Osa kuluvalle vuodelle suunnitelluista näyttelyistä lykkääntyi tammikuulle, ja Lauttasaaressa normaalisti työskentelevä Vaskola ateljeineen muutti Tammisaaren ulkosaaristoon, jossa hän työsti Helsinki Contemporaryssa syyskuussa 2020 ollutta Shore to Shore -yksityisnäyttelyään kaikessa rauhassa.

Näyttelyn nimi kertoo monista saaresta saareen kuljetuista venematkoista, joita Vaskola on kevään ja kesän aikana tehnyt. Toisaalta se viittaa siihen, kuinka valo löytää tiensä avaruudesta katsojan silmään, kulkee rannalta rannalle.

Suurikokoisten maalausten joukossa on kokoelma suojamaalauksia – englanniksi screen paintings – jotka Vaskola on maalannut suoraan suojaavalle verkkopinnalle niin, että lopputulos jättää katsojan nähtäväksi pinnan, kun maalaus sen takana on katseelta suojassa.

Näyttelyssä on myös kipsistä, saaresta löytyneistä myrskypuista ja epoksista työstettyjä veistoksia, jotka ovat Vaskolalle täysin uusi aluevaltaus. Veistoskokoelman nimi Instar viittaa hyönteisten kehitysvaiheeseen.

”Ihminen tekee kaikkensa hallitakseen aikaa, mutta toisaalta sitä ei ole olemassakaan. Minua kiinnostaa se hetki, joka on historian ja tulevaisuuden välissä, ja miten se muotoutuu.”

– Ensin ne ovat toukkia, ja kun ne tulevat kotelosta, ulos tulee ihan jotain muuta kuin mitä meni sisään. Se on kiinnostava konsepti ja sanallistaa sen, millä tavalla taiteilijat uudistuvat, tai tekevät jotain muuta kuin aikaisemmin, Vaskola kertoo.

Kaikki ja ei mitään

Parasta taiteessa Vaskolan mukaan on, että se voi olla mitä tahansa. Taide voi ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin ja ilmiöihin – tai olla ottamatta. Vaskolalle itselleen taide mahdollistaa asioiden pohtimisen ja eteenpäin viemisen kokeilujen ja erehdysten kautta. Häntä kiehtoo ajatus siitä, että jokin asia on samanaikaisesti kaikki ja ei mitään, sekä että.

– Taiteella ei ole mitään merkitystä ja sillä on tosi paljon merkitystä. Myös aika on kaikkialla ja sitä ei ole. Ihminen tekee kaikkensa hallitakseen sitä, mutta toisaalta aikaa ei ole olemassakaan. Minua kiinnostaa se hetki, joka on historian ja tulevaisuuden välissä, ja miten se muotoutuu. Tai jos aikaa ei ole, se ei muotoudu mitenkään, hän toteaa.

Vaskola kertoo työskentelevänsä mieluiten iltaisin ja öisin, kun kaupunki hiljenee ja arkiset kiireet loistavat poissaolollaan. Yhden teoksen alusta loppuun saattaminen kestää keskimäärin puolitoista vuotta. Tekemisen vaikeus liittyy Vaskolan mukaan ajatuksen saattamiseen kankaalle; vaikka alkuperäinen idea olisi kirkkaana mielessä, niin lopputulos on aina jotain muuta. Kun Vaskola tekee virheen, hän pesee sen pois ja jatkaa työskentelyä.

– Tapa on jäänne opiskeluajoilta, jolloin ei ollut varaa uusiin kankaisiin. Kaikki ei voi tulla kertalaakista oikein ainakaan minulla, kun teen niin pitkiä rupeamia. Teokseen jää tekemisen aika, ja on kiva katsoa mitä pikku hiljaa syntyy, hän kertoo.

Teokset puhuvat puolestaan

Helsingin Bulevardilla sijaitseva taidegalleria Helsinki Contemporary on edustanut Vaskolaa jo vuosien ajan. Yhteistyö tuo mukanaan vastuuta, mutta antaa rauhan taiteen tekemiselle.

– Galleriassa on sekin hyvä puoli, että saa kuratointiapua ja voi käydä dialogia. Siitä on suuri apu siinä vaiheessa, kun on yksin ja eikä saa tulitukea mistään ­– varsinkin jos on itsellä pieni aavistus, että se mitä tekee ei riitä. On hyvä, kun jollain on rohkeus sanoa suoraan, että tämä ei riitä. Sitten keskustellaan miksi ja homma menee paremmin eteenpäin, Vaskola kertoo.

”Kun näyttely tulee kokonaisuudeksi, näkee paljon sellaista, mitä ei ole ennen huomannut.”

Valmiin ripustuksen näkeminen galleriassa on hänen mukaansa silmiä avaava kokemus, johon tiivistyy monen vuoden työ. Teosten pukeminen sanoiksi on kuitenkin aina yhtä vaikeaa.

– Tekeminen on niin intensiivistä, ettei omia töitä osaa puhtain silmin katsoa, ja tuntuu mahdottomalta sanoittaa vuosien tekeminen. Kun näyttely tulee kokonaisuudeksi, näkee paljon sellaista, mitä ei ole ennen huomannut. Galleriassa voi kokea aika makeita hetkiä kun huomaa, että ai vitsit, tostahan tuli oikeastaan aika hyvä.

Kuvataiteilija Miikka Vaskola sai vuonna 2020 Suomen Kulttuurirahastolta 26 000 euron apurahan taiteelliseen työskentelyyn.