Haemme suunnittelijaa työsuhteeseen ajalle 1.8.2021-30.6.2022

Suunnittelijana:

Vastaat säätiön apurahojen käyttöselvityksien tarkistamisesta ja valvonnasta sekä osallistut monipuolisesti apurahaprosessiin hakijoiden neuvonnasta lähtien. Niin ikään tehtäviisi kuuluvat mm. erilaiset taustaselvitykset säätiön apurahatoiminnan ja kulttuuritoiminnan tueksi.

Odotamme, että sinulla on:

  • ylempi korkeakoulututkinto
  • useamman vuoden työkokemus
  • erityisen huolellinen ote työhön
  • organisointikykyä ja vastuuntuntoisuutta
  • yhteistyökykyä ja rakentava asenne

Lisäksi on tärkeää, että tunnet maamme kulttuurielämää sekä tieteen ja / tai taiteen rahoitusta ja että kykenet itsenäiseen työskentelyyn.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen työn kulttuurin parissa ja vakaan työnantajan edut.

Lähetä työhakemuksesi ja ansioluettelosi sekä palkkatoivomuksesi 23.4.2021 mennessä osoitteeseen hakemus@skr.fi otsikolla: suunnittelija.

Lisätietoja tehtävästä antaa asiamies, apurahat ja kulttuuri Juhana Lassila klo 13-15 ajanjaksolla 13.-15.4. ja 20.-23.4.

Keski-Pohjanmaan rahaston vuoden 2021 satsaus teatterialalle

Jussi Kalliokoski ja ohjaaja-käsikirjoittaja Panu Valo soittavat Pauanteen päärakennuksen edessä Jussin tekemiä runteleita, eli rukkikanteleita.

Jussi Kalliokoski ja Panu Valo soittavat Pauanteen päärakennuksen edessä Jussin tekemiä runteleita, eli rukkikanteleita.

Keski-Pohjanmaan rahasto myönsi kärkihankeapurahat Panu Valo ja työryhmän Pauanne Elää! -teatteritapahtumaan sekä Willi Lakeus -teatteriosaajien osuuskunnan toteuttamaan musiikkinäytelmään Frank Hietalasta. Molemmat kärkihankeapurahat ovat suuruudeltaan 20 000 euroa. Teatteritaidetta tuetaan myös Anna Airolan ja Ykspihjalan kesäteatterin saamalla 18 000 euron apurahalla.

– Keski-Pohjanmaan rahasto halusi tänä vuonna panostaa nuoriin keskipohjalaisiin teatteriammattilaisiin, jotka apurahojen myötä pääsevät työskentelemään kotimaakunnassaan taiteellisesti korkeatasoisissa ja mielenkiintoisissa hankkeissa, rahaston hoitokunnan puheenjohtaja Janne Ylinen iloitsee.

Lucina Hagmanin elämästä kertovan musiikkinäytelmän käsikirjoitusta tuetaan Lauri Tuomi-Nikulan seitsemän kuukauden työskentelyapurahalla ja saman hankkeen sävellys- ja sovitustyötä puolestaan Ville Kankaan niin ikään seitsemän kuukauden apurahalla. Anni-Veera Aitolehti ja työryhmä toteuttaa apurahallaan nuorille suunnatun Keho-esityksen työpajoineen. Matti Mäkelän ja työryhmän apurahalla kirjoitetaan Kaikuja Kaustisen musiikkihistoriasta -julkaisu.

Neljä kokovuotista ja useita lyhyempiä apurahoja

Apurahoja jaettiin laajasti eri taiteen- ja tieteenaloille. Kokovuotisen taiteen työskentelyapurahan saivat Tua Hautamäki, Jussi Lampela, Elina Warsta ja Annuli Viherjuuri. Puolen vuoden apurahoin tuetaan mm. Matti Kuneliuksen ja Heidi Paalasen taiteellista työskentelyä. Tieteen apurahoja ovat mm. puolivuotiseen väitöskirjatyöskentelyyn myönnetyt apurahat Eeva Elfving Strömille ja Riikka Kupilalle.

Lisäksi rahasto myönsi useita lyhyempiä työskentelyapurahoja taiteen ja tieteen harjoittamiseen sekä kuluapurahoja kulttuurihankkeiden toteuttamiseen.

– Apurahahakemuksia Kulttuurirahaston Tammikuun haussa tuli Keski-Pohjanmaan rahastolle tänä vuonna yhteensä 238 (vuonna 2020 yhteensä 259). Apurahojen keskisuuruus oli vajaat 9000 euroa. Hakemuksista hyväksyttiin noin 22 %. Apurahoja myönnettiin aloista eniten säveltaiteelle ja teatteritaiteelle, asiamies Mika Virkkala kertoo.

Koska perinteisiä vuosijuhlatilaisuuksia ei tänä keväänä järjestetä, Suomen Kulttuurirahaston maakuntarahastot järjestävät 27.5. yhteisen virtuaalisen vuosijuhlan. Siitä tiedotetaan lisää huhtikuun aikana.

Kulttuurirahasto rahoittamaan arkkitehtuuri- ja designmuseota

Jane ja Aatos Erkon säätiö, Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden ovat ehdollisesti sitoutuneet uuden Helsingin Eteläsatamaan suunnitellun arkkitehtuuri- ja designmuseon pääomittamiseen yhteensä vähintään 24 miljoonalla eurolla. Kokonaisuus on Suomen oloissa poikkeuksellisen merkittävä.

Jane ja Aatos Erkon säätiö on tehnyt ehdollisen päätöksen uuden museosäätiön pääomittamisesta 20 miljoonalla eurolla. Säätiön avustus on suurin Suomessa koskaan kulttuurille tehty yksityinen lahjoitus. Lisäksi Svenska kulturfonden on tehnyt ehdollisen päätöksen kahden miljoonan euron pääomituksesta ja Suomen Kulttuurirahasto on alustavasti mukana vähintään kahdella miljoonalla eurolla.

Valtion ja Helsingin kaupungin laatiman uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon toteutusmallin yhtenä lähtökohtana on, että uudelle perustettavalle museosäätiölle kerätään vähintään 150 miljoonan euron pääoma, josta valtio ja Helsingin kaupunki maksavat 60 miljoonaa euroa molemmat, ja vähintään 30 miljoonaa euroa kerätään yksityisiltä tahoilta.

Maaliskuussa 2021 aloitettiin museon perustamiseen tähtäävä selvitysvaihe ja hankkeelle nimettiin ohjausryhmä ja hankejohtaja. Hankkeen valmisteluvaiheen odotetaan kestävän vuoden 2023 loppuun, jolloin tarvittavien selvitysten pohjalta sekä valtiolla, kaupungilla että yksityisillä rahoittajilla on mahdollisuus tehdä lopulliset rahoituspäätökset, ja hankkeen varsinainen toteuttaminen voi alkaa.

Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon pääomaa hallitsevaa museosäätiötä ei vielä ole perustettu ja neuvottelut yksityisestä rahoituksesta on opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa sovitusti hankkeen puolesta käynyt Helsingin kaupunki.

Olen erittäin vaikuttunut siitä, miten suurella innostuksella suomalaiset säätiöt ovat suhtautuneet mahdollisuuteen kansainvälisen tason arkkitehtuuri- ja designmuseon saamiseksi Helsinkiin. On merkittävää, että olemme jo tässä aikaisessa hankkeen valmistelua koskevassa vaiheessa onnistuneet saamaan yksityisen rahoituksen kokonaisuuden, joka miltei kattaa asetetun vaatimustason. Jane ja Aatos Erkon säätiön 20 miljoonan euron avustus on suurin Suomessa koskaan tehty yksityinen lahjoitus. On merkittävää, että Suomen suurimmat säätiöt ovat muutoinkin mukana hankkeessa heti alusta alkaen. Tämä on vahva osoitus hankkeen suuresta yhteiskunnallisesta merkittävyydestä ja luo uskoa vaativan hankkeen onnistuneeseen toteutumiseen,  sanoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.

Uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo

Hankkeen valmistelu perustuu vuosina 2018–2019 opetus- ja kulttuuriministeriön ja Helsingin kaupungin yhteistyössä Suomen arkkitehtuurimuseon säätiön ja Designmuseon säätiön kanssa toteuttamaan selvitystyöhön ja museokonseptin laatimiseen. Maaliskuussa 2021 alkaneen selvitysvaiheen aikana valtio ja Helsingin kaupunki valmistelivat ehdotuksen museon hallinnointia ja rahoittamista koskevaksi malliksi. Uusi museo edustaisi laadultaan, näkyvyydeltään ja vaikuttavuudeltaan kansainvälistä huipputasoa ja toimisi Suomessa alansa valtakunnallisena vastuumuseona. 

Uutta design- ja arkkitehtuurimuseota varten perustetaan vuoden 2021 aikana uusi säätiö, jonka hallintaan siirtyisivät nykyisten museosäätiöiden kokoelmat. Säätiö vastaisi uuden museon varainhankinnasta ja hallitsisi sen pääomaa. Museon toiminnasta vastaisi myöhemmin perustettava, säätiön 100 prosenttisesti omistama, osakeyhtiö.

Museota varten toteutettaisiin uudisrakennus Helsingin Eteläsatamaan osana Makasiinirannan laajempaa kehittämistä. Museon toteuttamisesta on tarkoitus järjestää erillinen arkkitehtuurikilpailu.

Hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja on Valtiokonttorin pääjohtaja Timo Laitinen ja hankejohtajana aloittaa 1.5.2021 Kaarina Gould.

Lisätiedot:

Helsingin kaupunki: yhteysjohtaja Sanna-Mari Jäntti, puh. 0400 536 581, sanna-mari.jantti@hel.fi

Lapin rahastolta taidelahjoitus Savukoskelle

Lapin rahaston lahjoituksella hankittava taide tulee sijoittaa julkiseen tilaan, jossa mahdollisimman monet kuntalaiset ja vierailijat voivat nähdä sen. Savukosken teokset on sijoitettu koulukeskuksen uudisrakennukseen, joka valmistui tänä vuonna edellisen koulukeskuksen pihapiiriin. Tiloissa toimivat kaikki luokka-asteet esiopetuksesta lukioon asti. Lisäksi koulukeskuksen tiloja käyttävät iltaisin kansalaisopisto ja musiikkiopisto sekä monet harrastusryhmät. Tiloissa järjestetään erilaisia kulttuuritilaisuuksia, Lapin kamariorkesterin konsertteja sekä muita kuntaan tulevia vierailuesityksiä.

Savukosken taideteokset tilattiin Kittilässä asuvalta kuvataiteilijapari Raisa Raekalliolta ja Misha del Valilta.

Savukosken taideteokset tilattiin Kittilässä asuvalta kuvataiteilijapari Raisa Raekalliolta ja Misha del Valilta.

Taidelahjoituksen yleinen merkitys

Ennen Savukoskea myös Sallan ja Pellon kunnat ovat saaneet Lapin rahaston 15 000 euron taidehankintarahan. Lahjoituksen kohteeksi soveltuu jokin julkinen rakennus, ja teos hankitaan tai tilataan sille sopivaan paikkaan.

– Teos tuo tilaan uutta ilmettä ja voi herättää näkemään koko tilan uusin silmin. Taide nostaa aina tilan arvoa, Lapin rahaston asiamies Marjut Kuusisto sanoo.

Lapin pienissä kunnissa koulut toimivat yleensä ns. monitoimitaloina. Kouluista pyritään tekemään virikkeellisiä ja viihtyisiä kohteita monenlaiseen toimintaan.

– Taidelahjoitukset tukevat luontevasti tätä päämäärää, Marjut Kuusisto kertoo.

Romaniaktivismin juuret ulottuvat luultua syvemmälle menneisyyteen

Teksti ja kuvat: Laura Iisalo 

Risto Blomster, kuva: Laura Iisalo

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistotutkija Risto Blomster on perehtynyt romanikulttuuriin 1980-luvun lopulta alkaen. Hän kertoo ymmärtäneensä vasta viime vuosina, että romaniaktivismi alkoi Suomessa luultua aikaisemmin, ja ettei vuonna 1953 perustettu Romanengo Staggos olekaan ensimmäinen yhdistys, jonka romanit perustivat kohentaakseen sosiaalista asemaansa.

Jo keväällä 1917 Suomessa toimi Suomen romanien sivistysseura, joka sai alkunsa useiden romanimuusikoiden toimesta heidän erkaantuessaan pääväestön perustamasta Suomen mustalaislähetyksestä. Mitä Suomen itsenäisyyden alla tarkalleen ottaen tapahtui, on edelleen hämärän peitossa.

– Ilmiötä ei ole aikaisemmin juuri tunnettu, eikä sitä ole siksi tutkittu. Yritän nyt selvittää, keitä Suomen romanien sivistysseurassa oli mukana, miksi he erkaantuivat evankeliselta pohjalta omaa yhteiskunnallista toimintaansa harjoittaneesta Suomen mustalaislähetyksestä, ja millaiseksi toiminta muotoutui, Blomster sanoo.

Keskeistä vuosisadan alun romaniaktivismissa oli sen suhde musiikkiin, ja erityisesti 1700-luvulta asti pinnalla olleeseen mustalaisromantiikkaan. Blomsteria kiinnostaa, kuinka romanit itse suhtautuivat pääväestön luomaan ilmiöön, joka ei vastannut todellisuutta.

– Romaniaktivistit olivat aikakautensa taiteilijoita, jotka pyrkivät aktiivisesti kehittämään itseään ja siinä ohessa tuomaan yhteiskunnallista sanomaansa esille. Lähtivätkö he esittämään ilmiön edellyttämää kuvaa mustalaisuudesta ja omaksuivatko he näitä mustalaisromanttisia sävellyksiä kaupallisista tai muista syistä, hän pohtii.

Musiikki oli romaniaktivismin kantava teema

Uusi tutkimus on jatkoa aikaisemmille hankkeille, jossa Blomster on ollut mukana. Hän oli yksi vuonna 2012 julkaistun, Suomen romanien historia -tietokirjan tekijöistä, ja jo tuolloin työryhmä pani merkille, kuinka vähän romaneja koskevaa henkilö- ja yhdistysaineistoa suomalaisissa arkistoissa on ylipäätään olemassa.

Keskeistä vuosisadan alun romaniaktivismissa oli sen suhde musiikkiin, ja erityisesti 1700-luvulta asti pinnalla olleeseen mustalaisromantiikkaan.

Tilanteen parantamiseksi vuonna 2016 käynnistettiin Suomen Kulttuurirahaston rahoittama romanien kulttuuriperintöhanke, jonka avulla taltioitiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Kansallisarkiston kokoelmiin toistakymmentä arkistoa. Nyt Blomster aikoo hyödyntää kerättyä materiaalia tutkimuksessaan.

Hän arvelee perehtyvänsä hankkeen aikana erityisesti muutamiin, Suomen romanien sivistysseurassa vaikuttaneisiin henkilöihin, ja heidän elämänkulkuunsa. Yksi keskeisistä hahmoista oli Säkkijärvellä syntynyt viulisti Aleksander Åkerlund, joka Helsinkiin muuttaessaan verkostoitui paikallisten teatteri- ja taidepiirien kanssa. Myös Aino Acktén oppilaana ollut Ida Blomerus ja viulisti Ferdinand Nikkinen olivat aktiivisesti mukana toiminnassa.

Lähdeaineistojen, vanhojen sanomalehtien ja musiikkikiertueita varten laadittujen ohjelmistojen sekä puheiden lisäksi Blomster aikoo perehtyä menneisyyden tapahtumiin tekemällä tiivistä yhteistyötä romaniyhteisön kanssa.

– En aio istua yksin kammiossani. Haluan keskustella ja tutkiskella aihetta romaniväestön kanssa. Yritän saada ihmisiä kiinnostumaan aikakaudesta ja jakamaan suvuissa kulkevaa muistitietoa eteenpäin. Olen myös Suomen romaniyhdistyksen hallituksen jäsenenä jatkuvasti yhteydessä tämän päivän romaniaktivisteihin, hän kertoo.

Blomsterin tarkoituksena on saada tuloksille laajaa näkyvyyttä julkaisemalla niitä kansainvälisen RomaInterbellum: Roma Civic Emancipation Between The Two World Wars -tutkimushankkeen julkaisuissa. Alustavana suunnitelmana on myös järjestää vuoden 2022 Etnosoi!-festivaalin yhteydessä aiheeseen liittyvä luentokonsertti.

– Koska kantavana teemana tutkimuksessa on musiikki, niin pitäähän se saada soimaan. Uusien tulkintojen mukaisia, mustalaisromanttisia iltoja on tiedossa, Blomster lupaa.

Suomen kulttuurirahasto myönsi vuonna 2021 30 000 euron apurahan Risto Blomsterin hankkeelle, joka pyrkii selvittämään romaniaktivismia ja sen suhdetta musiikin mustalaisromantiikkaan 1900-luvun alkupuolella.

Kulttuurirahastolta tukea koronakoiratutkimukseen

Koirien tarkasta hajuaistista on hyötyä paitsi kadonneiden ihmisten ja eläinten, myös mm. sairauksien ja infektioiden löytämisessä. Pandemian torjunnassa sairastuneiden ja altistuneiden nopea testaus, jäljitys ja eristäminen ovat oleellisia toimia. Viime aikoina Suomessa on selvitetty erikoiskoulutettujen hajukoirien hyödyntämistä Covid-19 -infektioon sairastuneiden tunnistamisessa. Koirien käyttöä on rajoittanut, ettei tunnistuksen luotettavuudesta ole ollut tieteellistä näyttöä.

Helsingin yliopiston infektiosairauksien professori Anu Kantele, zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti ja eläinlääketieteen dosentti Anna Hielm-Björkman ovat tehneet lupaavia kokeita koulutettujen koirien kyvystä tunnistaa Covid-19-infektioon sairastuneiden näytteitä. Kulttuurirahaston apurahan turvin kokeiden luotettavuutta varmistetaan ns. kaksoissokkoutetulla tutkimuksella. Jokainen koira on testaajana tiiviin, 1-2 viikon tutkimusjakson aikana ja tutkii 420 näytettä.

-Koirien hajuaisti on ihmeellinen. Vaikka kokeet ovat tähän mennessä olleet hyvinkin lupaavia, pidän välttämättömänä, että hajuerottelu testataan tieteen sääntöjen mukaisilla varmistuskokeilla, Anu Kantele kertoo.

Kaksoissokkoasetelmassa koira ja ohjaaja eivät etukäteen tiedä mitä näytteet ovat. Kokeissa käytettävät positiiviset näytteet ja negatiiviset kontrollinäytteet kerätään henkilöiltä, joille on tehty PCR-testi edeltävästi eikä testinäytteitä ole haisteltu aiemmin. Tarvittaessa epäselvissä tapauksissa näytteen luovuttaneita voidaan kutsua myöhemmin vasta-ainetesteihin. Kaksoissokkokokeet toteutetaan erillisessä testausympäristössä, jossa koira ja ohjaaja ovat suljetussa huoneessa kaksin ja heille annetaan luukusta tietokoneen arpomia näytesarjoja koiran haistettavaksi. Testiä seurataan videoyhteyden avulla ja videot tallennetaan. Ohjaaja ilmoittaa kunkin näytteen suhteen, tunnistaako koira sen positiiviseksi vai negatiiviseksi. Paikalla on koko ajan tutkimuksen ulkopuolinen koiratyöskentelyn ammattilainen valvojana.

-Jos hajukoirat pystyvät erottamaan koronavirusinfektiopotilaiden näytteet muiden näytteiden joukosta, olemme askeleen lähempänä sitä, että hajukoiria voidaan hyödyntää nopeassa massaseulonnassa, esimerkiksi seulomaan rajoilla maahantulijoiden joukosta koronavirusinfektion sairastuneita, Anu Kantele kertoo.

Toisessa tutkimushankkeessa Seppo Vainion tutkimusryhmä varmentaa molekyylibiologisten ja biokemiallisten tekniikoiden avulla koiran hajuhavaintojen luotettavuutta. Käytännössä koronapositiivisten henkilöiden iho-, veri- ja virtsanäytteiden ja koirien ilmaisemien positiivisten näytteiden välille haetaan vastaavuutta.

-Jo aiemmissa tutkimuksissamme olemme huomanneet, että koirien kyky erottaa solu- ja molekyylitason näytteitä on hyvin tarkka. Jatkamalla Anu Kanteleen tutkimusryhmän tuottaman aineiston analyysiä pystymme toivottavasti edistämään Covid-19-infektioon sairastuneiden varhaista tunnistamista. Tämä voi jatkossa edistää myös muiden sairauksien kuten Alzheimerin, syövän ja diabeteksen koiravälitteistä diagnostiikkaa, Seppo Vainio toteaa.

Taidetestaajilla luvassa ennätyslukuvuosi 2021–2022

Vuonna 2017 alkanut Suomen suurin kulttuurikasvatusohjelma Taidetestaajat on toimintavuosiensa aikana avannut uusia yhteistyömahdollisuuksia, kehittänyt nuorten yleisöjen kohtaamista, tukenut koulujen retkiosaamista sekä edesauttanut kokonaan uuden toiminnan syntymistä Suomen taidekentällä.

Lukuvuonna 2021–22 valtio osallistuu jälleen eduskunnan päätöksellä Taidetestaajien rahoitukseen 1,4 miljoonalla eurolla. Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden maksavat edelleen kustannuksista suurimman osan, jotta vierailuja päästään jatkamaan täydellä teholla heti koronatilanteen helpotuttua.

Mukana peräti 73 vierailukohdetta ympäri Suomen

Vierailukohteiden valinnoissa painotettiin erityisesti nuorille sopivaa yleisötyökokonaisuutta sekä kiinnostavaa sisältöä. Uusia toimijoita on mukana yhdeksän, ja taidelajit vaihtelevat sirkuksesta teatteriin ja oopperasta taidenäyttelyyn. Mukana on ensimmäistä kertaa muun muassa alueoopperaa Tampereelta. Lisäksi nuorille tarjotaan eri taidelajeja yhdisteleviä monitaidekokonaisuuksia, esimerkiksi Rovaniemen taidemuseossa kuvataide ja Lapin kamariorkesterin soitto yhdistyvät kiehtovaksi kokonaisuudeksi.

Taidetestaus vain paranee vanhetessaan. Vierailukohteet ovat oppineet ottamaan nuoret katsojat huomioon ja uusia pääsee mukaan, kouluille matkoista on muodostunut rutiinia, ja hankeorganisaatio on epidemian keskellä kouliutunut loistavasti venymään muuttuviin tilanteisiin. Seuraavaksi huomio on kiinnitettävä siihen, että koulut hyödyntäisivät vierailut tehokkaammin eri aineissa osana opetussuunnitelmaa, toteaa yliasiamies Antti Arjava Kulttuurirahastosta.

Nuorten palaute erityisen arvokasta

Etko- ja jatkotehtävien avulla tuetaan nuorten taidekokemusta, ja koulujen toivotaan varaavan niihin riittävästi aikaa. Nuorten palautteiden keräämiseen käytettävä arviointisovellus uudistetaan kesän 2021 aikana nuorten kanssa yhteistyössä.

Pyrimme entistä enemmän tähdentämään arvioiden tärkeyttä. Niitä on tähänkin mennessä kertynyt valtavasti – maaliskuuhun 2021 mennessä yli 124 000 – mutta toivomme, että erityisesti avoimiin kenttiin saisimme enemmän vastauksia. Niistä kertyy sekä meille että taideorganisaatioille todella arvokasta tietoa siitä, mikä toimi tai ei toiminut ja mikä nuorissa resonoi, kertoo hankepäällikkö Joonas Keskinen.

Svenska kulturfondenin toimitusjohtaja Sören Lillkung suuntaa jo katseensa tulevaan.

Nyt on ehkä tärkeämpää kuin koskaan, että nuoret saavat kokea korkeatasoista taidetta ja kulttuuria paikan päällä autenttisissa ympäristöissä. Pandemia vei meiltä tämän mahdollisuuden lähes kokonaan pois. Me voimme kaikki auttaa toisiamme löytämään uudelleen sen maagisen tunteen, joka syntyy, kun taide ja yleisö kohtaavat tässä ja nyt. Tässäkin Taidetestaajat-toiminnalla on tärkeä rooli.

Mikä Taidetestaajat?

Taidetestaajat vie kaikki Suomen kahdeksasluokkalaiset korkealaatuisen taiteen pariin. Kokonaisuuteen kuuluu etko- ja jatkotehtävät sekä palautteen antaminen. Taidetestaajat on osa Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton toimintaa, ja sitä rahoittavat Suomen Kulttuurirahasto, Svenska kulturfonden sekä Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Lisätiedot:

www.taidetestaajat.fi

Kauden 2021–22 vierailukohteet

  • Aineen taidemuseo
  • Amos Rex
  • Ateneumin taidemuseo
  • Aurinkobaletti
  • Flow Productions
  • Game Music Collective
  • Helsingin Kaupunginteatteri
  • Hämeenlinnan Kaupungin Teatteri Oy
  • Hämeenlinnan taidemuseo
  • Joensuun kaupunginorkesteri
  • Joensuun kaupunginteatteri
  • Jyväskylä Sinfonia
  • Jyväskylän kaupunginteatteri
  • Jyväskylän taidemuseo
  • Kajaanin kaupunginteatteri
  • Kajaanin taidemuseo
  • Kamariorkesteri Avanti!
  • Kansallisooppera ja baletti
  • Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri
  • Nykytaiteen museo Kiasma
  • Kinetic Orchestra
  • Kokkolan kaupunginteatteri
  • Konserttikeskus
  • Kotkan Kaupunginteatteri Oy
  • Kouvolan Teatteri
  • Kuhmon Kamarimusiikki
  • Kuopion kaupunginorkesteri
  • Kuopion kaupunginteatteri
  • Kuopion taidemuseo
  • Lahden kaupunginorkesteri – Sinfonia Lahti
  • Lahden kaupunginteatteri
  • Lappeenrannan kaupunginteatteri
  • Lappeenrannan taidemuseo
  • Lohjan kaupunginorkesteri
  • Mikkelin taidemuseo
  • Mikkelin Teatteri
  • Oulun taidemuseo
  • Oulu Sinfonia
  • Oulun teatteri
  • Porin taidemuseo
  • Porin Teatteri
  • Rakastaja Teatteriryhmän kannatus ry
  • Red Nose Company
  • Rovaniemen taidemuseo ja Lapin kamariorkesteri
  • Rovaniemen teatteri
  • Seinäjoen kaupunginteatteri
  • Seinäjoen taidehalli
  • Serlachius-museot
  • Sinebrychoffin taidemuseo
  • Sorin Sirkus
  • Suomen Kansallisteatteri
  • Suomen valokuvataiteen museo
  • Svenska Teatern
  • Särestöniemi-museo
  • Taidemuseo Eemil
  • Tampere Filharmonia
  • Tampereen ooppera
  • Tampereen Teatteri
  • Tanssiteatteri Hurjaruuth
  • Tanssiteatteri Minimi
  • Teater Viirus
  • Teatterikone
  • Turun filharmoninen orkesteri
  • Turun Kaupunginteatteri
  • Turun taidemuseo
  • UMO Helsinki Jazz Orchestra
  • Vaasan kaupunginteatteri
  • Varkauden Teatteri
  • Voipaalan Taidekeskus
  • WAM Turun kaupungin taidemuseo
  • Wasa Teatern
  • Åbo Svenska Teater
  • Ålands konstmuseum

Kainuun nuoret kesämuusikot valittu

Kesämuusikoiden varsinainen toimintakausi on heinäkuu 2021 ja harjoitusperiodit ovat touko-kesäkuussa. Tavoitteena on järjestää esiintymisiä kaikissa Kainuun kunnissa heinäkuussa 2021. Kesämuusikoille maksetaan vähintään 1 200 euron korvaus.

Valintaraadissa toimivat asiantuntijoina KAOn konservatorion tutkintovastaava Tapani Komulainen ja Kuhmon musiikkiopiston opettaja dir.mus. Arrigo Blom sekä Rauniokaupungin edustajana muusikko Juho Hannikainen.

”Valintaraadin tehtävä oli todella vaikea, koska hakijoina oli paljon hyviä lahjakkuuksia. Raati valitsi sellaiset muusikot, joista voidaan koota mahdollisimman monipuolinen kokoonpano. Ryhmässä on mukana eri instrumentteja ja musiikkityylejä edustavia taitavia soittajia sekä laulajia. Ryhmän on pystyttävä toimimaan itsenäisenä oma-aloitteisena, laadukkaana ryhmänä”, raadin jäsenet kertovat.

Kainuun nuoriksi kesämuusikoiksi valittiin

Auvinen Matilda, koskettimet ja laulu
Hyvönen Ukko, rummut ja laulu
Karhu Suvi-Eevi, kantele ja laulu
Lipponen Aatu kitara, saksofoni
Mustonen Aida, huilu ja pasuuna
Pääkkönen Petteri, kitara ja koskettimet
Pääkkönen Valtteri, basso
Vattulainen Jenni, laulu ja viulu

 

 

Omatoimisuus PoDoCo-haussa siivitti Sanna Turusen tuotepäälliköksi teknologiastartuppiin

Teksti: Antti Kivimäki
Kuvat: Rami Marjamäki

Brinter Oy:n tuotepäällikkö Sanna Turunen suosittelee tohtoreita haarukoimaan yrityskumppaneita sen mukaan, mitä heitä itseään kiinnostaisi tutkia, ja sen jälkeen ottamaan rohkeasti yhteyttä.

”Kannattaa muistella, onko yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa ollut joskus mukana yrityskumppaneita, ja lähestyä heitä.”

Messuilla ja konferensseissa voi helpoiten päästä kahvipöytäkeskusteluetäisyydelle yritysjohdon kanssa, mutta koronan aikaan tämä on tietenkin vaikeaa. Kannattaa muistella, onko yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa ollut joskus mukana yrityskumppaneita, ja lähestyä heitä, Turunen sanoo.

Turunen itse oli hyvin aktiivinen omassa PoDoCo-haussaan. Käytännössä hän hoiti kaiken itse.

Vuonna 2017 Turunen teki Tampereen yliopistossa väitöskirjaa mikrorakenteiden valmistuksesta laserpohjaisella 3D-tulostusmenetelmällä. Eräässä bioprinttereitä käsittelevässä tutkimuspalaverissa hän tutustui teolliseen 3D-tulostukseen erikoistuneen salolaisen 3DTech-startupin perustajiin.

Tapaamisen jälkeen Turunen oivalsi voivansa auttaa yritystä kehittämään bioprintteriä PoDoCo-ohjelman turvin. Yrityksen perustajat eivät olleet kuulleet ohjelmasta. Turunen selitti, että he saisivat ilmaista tutkijatyövoimaa vuodeksi. Yhdessä he kehittivät tutkimusideaa tarkemmaksi. Turunen muotoili hakemuksen ja sai Kulttuurirahastolta myöntävän päätöksen. Vuoden 2018 helmikuussa Turunen alkoi suunnitella 3DTechin leivissä biotulostinta, joka yhdistää eri tulostustekniikoita ja tulostuspäitä.

Liki ensitöikseen Turunen ryhtyi hakemaan 3DTechiä mukaan EU:n Horisontti 2020-ohjelman Restore-hankkeeseen, jossa etsitään uusia menetelmiä korjata nivelrikkovaurioita polven rustossa toiminnallisten nanomateriaalien avulla. Biotulostus on toinen näistä uusista päälinjoista, ja 3DTech saikin tähän lähes 400 000 euroa tutkimusrahaa kolmeksi ja puoleksi vuodeksi.

PoDoCo-tutkijasta tuotepäälliköksi

Vuoden 2019 helmikuussa Turusen olisi PoDoCo-protokollan mukaan pitänyt siirtyä seuraavaan vaiheeseen eli vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen 3DTechin palkkalistoilla. Yritys kuitenkin päätti palkata hänet suoraan vakituiseksi työntekijäksi tuotepäällikön tittelillä.

Pienessä yrityksessä toimenkuvaani kuuluu vähän kaikkea. Vastaan 3D-bioprintterin tuotekehityksestä, mutta teen myös tutkimusta ja testausta tulostuspäillä, hankin materiaaleja ja tarjoan teknistä tukea myynnille ja markkinoinnille, Turunen kertoo. 

Tämän vuoden alussa yritys jakautui kahdeksi yhtiöksi, joista 3DTech jatkaa tulostuspalveluliiketoimintaa ja Brinter Oy biotulostimen kehitystä ja myyntiä.

Tällä haavaa yritys on myynyt 3D-biotulostimia lähinnä Suomeen tutkimuslaitoksille ja yliopistojen tutkimusryhmille. Perusprintteri maksaa noin 25 000 euroa. Kun siihen lisää erilaisia tarvittavia tulostuspäitä, hinta nousee noin 40 000 euroon.

Biotulostuksen pitkän tähtäimen tavoite on tuottaa markkinoille kokonaisia elimiä, kuten maksa tai haima sellaista tarvitsevalle.

Bioprintterissä biomustesäiliöihin ladataan hydrogeelissä lilluvia soluja, tukimateriaaleja, kasvutekijöitä ja kaikkea mitä elävä kudos tarvitsee. Printteri pyrkii tulostamaan nämä oikeanmuotoiseksi kolmiulotteiseksi kokonaisuudeksi. Eri rakennuspalikat tarvitsevat erilaisia suuttimia. Esimerkiksi solut tarvitsevat erityisen hellää pursotusta, jotta ne eivät kuole.

Biotulostuksen pitkän tähtäimen tavoite on tuottaa markkinoille kokonaisia elimiä, kuten maksa tai haima sellaista tarvitsevalle. Tähän kuitenkin kulunee Turusen mukaan vielä 30–40 vuotta.

Nyt biotulostimet palvelevat tieteen apuvälineinä. Niillä voidaan tulostaa maksakudosta, syöpäkudosta ja ihoa tutkimustarkoituksiin, ja näin voidaan vähentää koe-eläinten käyttöä. 

Suurissa kudospaloissa ja elimissä ei ole vielä keksitty, miten niihin saadaan tulostettua toimiva verisuonisto. Siksi ensimmäiset sovellukset ovat rustoa, luuta ja ihoa, joissa verisuonia on vähemmän, Turunen selittää.

Lisätietoa PoDoCo-apurahoista.

Tekn. tohtori Sanna Turunen sai 28 000 euron PoDoCo-apurahan vuonna 2018 3D-biotulostustekniikoiden yhdistämistä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen.

Taidetta yhdessä ja lähellä

Teksti: Pilvi Kuitu
Kuva: Teija Longi/PiiPoo 

Kutsuimme hankkeeseen pirkanmaalaisia taidelaitoksia ja festivaaleja, joilla on vahva toiminnan perusta ja korkea taiteellinen laatu, sekä sote-toimijoita, joilla on kokemusta taiteen tuomisesta osaksi palvelujaan. Mukaan lähtivät Tampere-talo, Tampereen Työväen Teatteri, Tanssiteatteri MD, Tampere Filharmonia, Tampereen Musiikkijuhlat, Suomen Nuorisoseurat, Pispalan Sottiisi, Tanssimania, Tampereen Teatterikesä, Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaali, Tampereen taidemuseo, Muumimuseo, Tampereen yliopistollinen sairaala Tays, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Lempäälän Kotokampus, Tampereen kaupunki, Sointu Senioripalvelut ja Kangasalan kaupunki.

Tehdään sitä missä ollaan hyviä – yhdessä

Kaksivuotisen hankkeen perusidea on yksinkertainen: kysytään, kuunnellaan, ymmärretään, kehitetään ja kokeillaan YHDESSÄ. Ajatuksena on, että kun kaikki kulttuurilaitokset ja festivaalit tuottavat vuosittain vähintään yhden lähelle vietävän sisällön ja tarjoavat niitä keskitetysti, syntyy uusiutuva ja kiinnostava tarjonta, joka tukee kaikkia Pirkanmaan kuntia ja sote-toimijoita kulttuuripalveluiden hankkimisessa ja saavutettavuuden edistämisessä.

Hankkeen ensimmäisen vuoden aikana on keskitytty keräämään tietoa ja ideoita ja synnyttämään yhteistä ymmärrystä. Olemme kutsuneet hankekumppanit säännöllisesti koolle keskustelemaan siitä, miten taide- ja kulttuuripalvelut voivat olla vahvemmin osa sote-ympäristöissä asuvien ja kulttuuripalveluiden katveessa olevien ihmisten elämää. Olemme rakentaneet ajattelua ja toimintatapoja, jossa taidelaitokset ja festivaalit tuottavat ja räätälöivät sisältöjä näille yleisöille luontevana ja kestävänä osana toimintaansa ja ohjelmistoaan.

Viime syksynä sukellettiin syvemmälle sisältöihin ja mahdollisuuksiin jokaisen hankekumppanin kanssa käydyissä kehittämiskeskusteluissa. Niissä kiteytyi 70 lähelle vietävää taidesisältöä: näyttelyjä, esityksiä, konsertteja, taiteilijatapaamisia, avoimia harjoituksia ja taidetyöpajoja. Vuoden 2021 aikana ainakin 20 näistä palveluista pilotoidaan. Samalla kehitetään yhteistä tapaa tarjota ja hankkia lähelle vietäviä palveluja tulevaisuudessa. Tarjonnan kanavaksi kehitellään alueellista kulttuuripalvelutarjotinta, sitäkin tiiviissä yhteistyössä kolmen muun hankkeen kanssa.

Yhteistyön ja ymmärtämisen voimasta

Vain muutama viikko hankkeen startin jälkeen korona sulki Suomen. Sekä hankkeen toteuttamisen että kulttuuripalvelujen lähelle viemisen tavat jouduttiin miettimään uudelleen. Toisaalta koronarajoitusten ansiosta ymmärrämme nyt aiempaa paremmin, miltä tuntuu olla eristyksissä, erillään, ilman taidetta, kulttuuria ja kohtaamisia. Kokemus on johdattanut tärkeisiin keskusteluihin ja vahvistanut halua tuottaa kulttuuria ja taiteellisia sisältöjä kaikille.

Tapaamisissa on kiteytynyt ajatus, että taiteen arvoon ei vaikuta, missä kulttuuria koetaan ja kenen välisessä vuorovaikutuksesta se syntyy. Palvelukeskukset, sairaalat, aulat ja sängynvierustat nähdään näyttämöinä ja uudet yleisöt kiinnostavina. Hankkeen ansiosta meille on syntynyt ymmärrystä, miten nämä uudet näyttämöt voisivat toimia tekijöille ja yleisölle kohtaamisen paikkoina. Toisaalta ilmassa on vielä paljon kysymyksiä, joihin tulevat pilottivierailut toivottavasti tuovat vastauksia.

Kohta käynnistyvät pilotoinnit toteutetaan rajoitusten ehdoilla, osa etänä ja osa toivottavasti lähellä kohdaten. Varmaa on, että taidetta viedään lähelle yleisöjä kunnioittaen, intohimolla ja laadusta tinkimättä. Tekijöitä ovat innostaneet sote-toimijoiden toiveet: taiteelta halutaan syvyyttä, rohkeutta, erotiikkaa, keveyttä, iloa, ääntä, väriä. Ennen kaikkea halutaan taidetta, joka puhuttelee, pysäyttää, herättää ajatuksia ja koskettaa. Kuten taiteessa yleensä, lähelle vietävässäkään taiteessa mikään teema ei ole vieras.

Pilvi Kuitu on tänä vuonna 15 vuotta täyttävän Kulttuurikeskus PiiPoon perustaja ja toiminnanjohtaja. Kuitu on erikoistunut taide- ja kulttuuritoimijoiden ja eri toimialojen väliseen yhteistyöhön, kulttuurin saavutettavuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseen, kulttuuripalveluiden ja niiden rakenteiden kehittämiseen. Kulttuurikeskus PiiPoo on paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti toimiva kulttuurihyvinvoinnin asiantuntija ja kulttuurin saavutettavuuden edistäjä.