Ihanat kamalat apurahat

Joulukuussa 2020 päättynyt Apurahamuistoni-keruu tuotti pienen mutta monipuolisen aineiston. 40 vastaajaa kirjoitti apurahan hakemisesta ja apurahalla työskentelystä. Kirjoittajat toivat esille, että apuraha ei ole muusta elämästä erillinen saareke, vaan se limittyy palkkatyö- ja työttömyysjaksoihin sekä muuhun elämään. Aineistoa kertyi kaikkiaan 119 sivua. Tekstien pituus vaihteli puolesta sivusta seitsemään sivuun. Kirjoitukset olivat korkealaatuisia, kiinnostavalla tavalla omakohtaisia ja niissä kuvattiin rehellisesti apurahoihin liittyviä erilaisia tunteita: iloa ja onnellisuutta, pettymystä, epävarmuutta, katkeruutta ja jopa häpeää.  

Kirjoitukset monipuolistavat kuvaa siitä, miten apurahatutkijuutta ja -taiteilijuutta kuvataan julkisessa puheessa.  

Apurahamyöntö koettiin arvostuksen osoituksena ja joskus jopa lahjana. 
”Ajattelin väitöskirjaa tehdessäni ja ajattelen edelleen, että säätiöiltä saamani rahoitus oli jotakin käsittämättömän ylellistä, kuin taivaan lahja. Joku antoi minulle rahaa ja sain ajatella vain omia ajatuksiani, tutkia minulle tärkeää aihetta ja kirjoittaa omaa tekstiä – ja sain tehdä sitä vuosikausia.”

Myöntö ei kuitenkaan itsestään selvästi herätä vain positiivisia tunteita. Myönteinen apurahapäätös loi monelle paineita osoittautua apurahan arvoiseksi. Ristiriitaisia tunteita herätti myös, kun itse sai apurahan ja kollega ei. Miksi oma työ oli katsottu rahoituksen arvoiseksi, mutta kollegan työ ei?  

Apurahahakemuksia on kirjoitettu innostuneena, turhaantuneena, paniikissa, tympääntyneenä ja toiveikkaana.

Apurahahakemuksen kirjoittaminen oli jäänyt monelle lähtemättömästi mieleen: miten kuvata oma projekti ymmärrettävästi tuntemattomalle arvioijalle? Miten välittää oma asiantuntemus, kiinnostus ja motivaatio? ”Apurahahakemuksia on kirjoitettu innostuneena, turhaantuneena, paniikissa, tympääntyneenä ja toiveikkaana.” Työhän kulutettiin tunteja, ja apurahapäätöksen tultua: ”Pettymys siitä, että huolella laadittu hakemus ei tuottanutkaan toivottua lopputulosta. Pettymys siitä, että omalle työlle ja tutkimusaiheelle ei annettu arvoa. Pettymys siitä, että apurahatutkijaa ei hyväksytä osaksi tutkimuksellista työyhteisöä.” 

Toimeentulon epävarmuus, apuraha-, palkkatyö- ja työttömyyskausien vuorottelu mainittiin monissa kirjoituksissa. Kirjoittajat toivat esille ongelmia, joita apurahatutkija kohtaa esimerkiksi sosiaaliturvaan liittyvissä kysymyksissä. Työskentelyn vapaus ja byrokratian vähyys mainittiin apurahalla työskentelyn hyvinä puolina. Apuraha oli monen nuoren tutkijan ja taiteilijan mielestä paras mahdollisuus toteuttaa itse suunnittelemansa projekti, joka parhaimmassa tapauksessa avasi ovia myös ulkomaille. 

Apurahamuistoni-keruun voittaja ja erikoismaininnan saaja (1. sija) on Lasse Lehtinen. Muut rahapalkinnon saajat (sijat 2.–6.) ovat Paula Arvas, Milja Heikkinen, Merja A.T. Reunanen, Minna Santaoja ja Kimmo Laitinen. 

Palkintoraatiin kuuluivat Suomen Kulttuurirahaston edustajana professori, emeritus Kimmo Kontula, Svenska kulturfondenin edustajana asiamies Katarina von Numers-Ekman, Jenny ja Antti Wihurin rahaston edustajana vastaava museolehtori Leena Svinhufvud ja Alfred Kordelinin säätiön edustajana akatemiatutkija Hanna Kuusela. 

Muistitietokeruun apurahan hakijoille ja saajille järjesti Alfred Kordelinin säätiö yhdessä Suomen kulttuurirahaston, Jenny ja Antti Wihurin rahaston ja Svenska kulturfondenin sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Svenska litteratursällskapet i Finland kanssa. Keruu toteutettiin 1.1.–31.12.2020 välisenä aikana.  

Lisätiedot:

Katri Kivilaakso, p. 040 5341923
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura  

Yrsa Lindqvist, p. 050 563 4654
Svenska litteratursällskapet i Finland 

Katarina von Numers-Ekman, p. 050 360 7436 
Svenska kulturfonden 

Marita Seitsalo, p. 050 433 0655 
Alfred Kordelinin säätiö  

Ilmastonmuutosvoima-projekteja rahoitettu – nuorten ilmastoteot kertovat vaikuttamisen halusta

Carola Jäderholm, Kulutammeko toisemme loppuun? -tanssiteos, rahoitettu Ilmastonmuutosvoiman vuoden 2021 ensimmäisellä hakukierroksella  huhtikuussa 2021.

Carola Jäderholm, Kulutammeko toisemme loppuun? -tanssiteos sai apurahan vuoden 2021 ensimmäisellä hakukierroksella.

Suomen Kulttuurirahaston Ilmastonmuutosvoima-hankkeen apurahoja nuorten ilmastotekoihin jaettiin nyt kolmannen kerran vuonna 2021. Hankkeessa myönnetään 50-5000 euron suuruisia apurahoja nuorten, alle 25-vuotiaiden omaehtoisiin ilmastoprojekteihin. Hankkeen viimeinen hakukierros umpeutuu 11.6.

Rahoitettujen projektien aiheet vaihtelivat tapahtumista ja koulutuksista tila- ja tanssitaiteeseen sekä valokuvanäyttelystä pölyttäjäpeltoon. Pääkaupunkiseudun Eurooppanuoret järjestävät apurahan turvin koulutustapahtuman nuorille EU:n ilmastopolitiikasta. Hanke on jatkoa Ilmastonmuutosvoiman viime vuonna rahoittamalle tapahtumalle

Opetus tapahtuu suurimmaksi osaksi vuorovaikutteisilla menetelmillä, kuten simulaatioilla ja pienryhmillä. Koulutuksen ohessa osallistujat pääsevät nauttimaan Suomen luonnosta saunoen, uiden ja retkeillen. Halusimme järjestää tapahtuman uudestaan, koska se oli viime vuonna valtava menestys ja tapahtuman innoittamana nuoret julkaisivat kaksi erinomaista kannanottoa EU:n ilmastopolitiikasta,  kertoo Satu Westerholm, Pääkaupunkiseudun Eurooppanuorten puheenjohtaja. 

Marikki Nyforsin projekti (R)EHEVÖITYMINEN käsittelee puolestaan Itämeren tilaa ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia siihen tanssitaiteen keinoin.

– Idea Itämeri-teemaiseen projektiin syntyi asuessani Reykjavíkissa. Islannissa koen, että saarta ympäröivää merta todella arvostetaan ja ympäristöstä ylipäänsä pidetään huolta ja siitä puhutaan yhteiskunnassa eri tavalla kuin Suomessa. Tuntuu, että Suomessa merestä puhumiseen on kyllästytty. Minua kiinnostaa myös visuaalisesti näytettävä ristiriitaisuus, erityisesti se, kuinka levä voi näyttäytyä todella kauniina huolimatta siitä, mitä se ilmiönä edustaa, Nyfors kuvailee.

Rahoitettavista nuorten projekteista päättää hankkeen asiantuntijaraati, johon kuuluvat ilmasto- ja ympäristöministeri Krista Mikkonen, Suomen ympäristökeskuksen ympäristöpolitiikkakeskuksen johtaja Eeva Furman, nuorten ilmastodelegaatti Emma Sairanen sekä Helsingin kaupungin ympäristötoiminnan nuorisotyöyksikön toiminnanjohtaja Susanne Österlund-Toivonen.

Tällä kierroksella me raatilaiset olimme harvinaisen yksimielisiä. Rahoitusta saivat nuoria osallistavat projektit, useampi tunteita ja ajatuksia herättävä taideprojekti sekä monta pientä konkreettista tekoa, kuten linnunpöntöt golfkentälle ja pörriäisniitty. Viimeiselle kierrokselle odotan vielä laajempaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen tähtääviä, kunnianhimoisia projekteja, joilla on selkeä linkki ilmastonmuutoksen hillintään, kertoo Sairanen.

Yhteensä kolmannella hakukierroksella rahoitettiin yhtätoista nuorten ilmastoprojektia yhteensä noin 14 000 euron edestä. Ilmastonmuutosvoiman neljäs ja viimeinen hakukierros on käynnissä ja päättyy 11.6.

Kaikki rahoitetut nuorten hankkeet:

Etelä-Savon Ilmastonuorten (Ilmasto-Esa) ilmastoystävällinen Etelä-Savon matka, 980 euroa
Vilma Paasonen, Mikkeli

Digivalokuvanäyttely Suomen metsälle, 1000 euroa
Viivi Liikkanen, Hamina

Ilmastomarkkinakoju Valkeakosken markkinoille, 2 150 euroa
Iisa Paija, Valkeakoski

EU:n ilmastopolitiikka koulutusviikonloppu, 3 700 euroa
Satu Westerholm (Pääkaupunkiseudun Eurooppanuoret), Helsinki

Linnunpönttöjä Imatra Golfin alueelle, 500 euroa
Ilona Rääpysjärvi, Imatra

Ansa -tilataideinstallaatio, 1 900 euroa
Aki Nummela, Helsinki

(R)EHEVÖITYMINEN tanssitaideteos, 850 euroa
Marikki Nyfors, Espoo

Villiniitty pölyttäjille, 1 000 euroa
Aada Turtiainen, Tampere

Auton etanolikonvertointi, 600 euroa
Teemu Sorsa, Kuopio

Ilmastonmuutos ja vastuullinen muoti Instagram-blogi, 600 euroa
Sofia Kraptsak, Helsinki

Info-taulu Salon lukion kompostorista ja pähkinäpuista, 700 euroa
Henry Vaga, Salo

Taiteiden kesä koskettaa kautta maan

– Syrjäseudulla taiteen kokeminen voi olla haastavaa ja jopa harvinaista, ja korona-aikana vähäinenkin kulttuuritoiminta on ollut pääosin tauolla. Siksi haluan koskettaa tohmajärveläisiä antamalla Mustelmia-teokseni Tohmajärven kirjastolle, joka toimii Tohmajärven kyliä ja eri-ikäisiä kyläläisiä yhdistävänä paikkana uudessa sivistyskeskuksessa, kertoo yksi Taiteiden kesän taiteilijoista, pienessä Värtsilän kylässä asuva kuvataiteilija Jonna Hyttinen.

Taiteiden kesä sijoittuu eri puolille Suomea tiettyinä ajankohtina kesäkuukausina. Teoksista tullaan uutisoimaan Taiteiden kesän somekanavissa. Hanke sisältää myös yksittäisiä teoksia, jotka ovat auki kaikille, kuten tilattavia sähköposteja.

Taiteilijoita on mukana laajasti eri taiteen aloilta: tanssia, sirkusta, performanssia, äänitaidetta ja internettaidetta. Taiteilijoita on mukana Hangosta Enontekiölle, Kiteeltä Pietarsaareen ja teoksia toteutetaan kaikilla Suomen Kulttuurirahaston 17 maakuntarahaston alueella.

Tukea vastavalmistuneille taiteilijoille ja lääkettä kulttuurinnälkään

Henna Tanskanen, Kirsimaria E. Törönen ja Riku Lievonen

Henna Tanskanen (kuva: Heli Blåfield), Kirsimaria E. Törönen ja Riku Lievonen (kuva: Tero Ahonen)

Taiteiden kesään haki mukaan 197 vastavalmistunutta taiteen ammattilaista. Valinnan suoritti ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana toimi Uuden sirkuksen keskus Cirkon toiminnanjohtaja Riku Lievonen ja muina jäseninä näyttelijä Henna Tanskanen, taiteilija Noah Kin, muusikko Pekko Käppi ja kuvataiteilija Kirsimaria E Törönen.

– Kaikki hakemukset olivat todella korkealuokkaisia. On mahtava huomata, kuinka iso, upea ja monimuotoinen Suomen kulttuurikenttä on, iloitsee Taiteiden kesän viestintäkoordinaattori Eetu Kevarinmäki.

Taiteiden kesän teoksissa korostuu taiteilijan suhde yleisöön. Hankkeen tarkoitus on tarjota ympäri Suomen mahdollisuus nähdä vastavalmistuneen taiteen ammattilaisen teos. Näin juhlitaan uusia taiteen ammattilaisia, tarjotaan ihmisille lääkettä kulttuurinnälkään ja tuetaan vastavalmistuneita nuoria, jotka ovat valmistuneet koronan aikana erittäin haastavaan työmarkkinatilanteeseen.

Taiteilijoita pyrittiin auttamaan jo hakuvaiheessa parhaamme mukaan. Tarjoamme myös ei-valituille hakijoille mahdollisuuden palautteeseen, joka on tärkeää apurahapainotteisella alalla. Taiteiden kesän ohjausryhmä on myös taiteilijoiden tukena läpi kesän, kertoo Kevarinmäki.

Taiteiden kesästä ja siihen valituista taiteilijoista lisätietoja antaa Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n viestintäkoordinaattori Eetu Kevarinmäki: +358 400483381.

Tervetuloa matkalle Suomeen maakuntarahastojen kanssa!

Kulttuurirahaston maakuntarahastot viettävät toukokuun lopussa yhteistä virtuaalista vuosijuhlaa. Mukana on apurahansaajia eri vuosilta ja jokaisesta maakunnasta. Parituntisen verkkolähetyksen aikana toimittaja Kimmo Ohtonen, apurahansaajat ja muut kiinnostavat vieraat puhuvat maakuntien perinnöstä globaalissa maailmassa sekä luovuuden salaisuudesta ja voimasta. Kuulemme myös kestävistä tavoista elää ja toimia tasapainoisesti luonto huomioiden. Lähetyksen lopussa kuljetaan nuorten kanssa kohti valoisampaa tulevaisuutta.  

Lisätietoja juhlasta löydät osoitteesta skr.fi/matkallasuomessa

MASKIN TAKAA – korona-arkea nuorten sanoin

Arkeaan ja tuntemuksiaan avaa kymmenen kymenlaaksolaista eri elämänvaiheessa olevaa 16-23 vuotiasta nuorta. Videotoimisto Ikimedian valmistamilla lyhyillä videoilla he kertovat omin sanoin, millaista arki on, miten se poikkeaa arjesta ennen koronaa ja miltä muutos tuntuu.

Korona on muuttanut nuorten arkea monella tapaa ja poikkeuksellisen ajan selviytymisstrategiat vaihtelevat elämäntilanteiden ja kiinnostuksen kohteiden mukaan. Yhteistä kaikille oli kuitenkin oman perheen, läheisten ihmissuhteiden ja ystävien merkityksen kasvaminen sekä pienten arkisten asioiden uusi arvostus. Epävarmasta poikkeusajasta ja haasteista huolimatta tarinat kertovat luottamuksesta tulevaan.

Kaikki Kymenlaaksolaisten nuorten tarinat löydät täältä. Nuoret kertovat videoilla rehellisesti ja aidosti tuntemuksiaan korona-ajan vaikeuksista ja toisaalta niistä pienistä positiivisista asioista, joita poikkeusaika on kenties tuonut tullessaan.

Lisätietoja:

Asiamies Päivikki Eskelinen-Rönkä, paivikki.eskelinen-ronka@skr.fi
Videotoimisto Ikimedia Titta Halloran, titta.halloran@videotoimistoikimedia.fi
Videotoimisto Ikimedia Thomas Halloran, thomas.halloran@videotoimistoikimedia.fi

Maakuntarahastot jakoivat 15 miljoonaa 1200 apurahansaajalle

Kulttuurirahaston 17 maakuntarahastoa saivat tammikuun hakukierroksella yli 10 000 apurahahakemusta. Hakemusten määrä kasvoi erityisesti Uudenmaan, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen alueilla.

– Uudellamaalla työskentelyapurahoja haettiin noin 600 enemmän kuin viime vuonna. Kulttuuriala laajasti on vaikeuksissa, mutta kevään aikana erityisesti freelancereiden tilanne on ollut todella huolestuttava koronan takia, sanoo Kulttuurirahaston hallituksen puheenjohtaja Jari Sokka.

Kulttuurirahaston hallitus vastasi tilanteeseen myöntämällä kolmannen lisärahoituksen apurahojen jakoon vuoden aikana. Tällä kerralla kahden miljoonan lisätuki kohdennettiin koko- tai puolivuotisina apurahoina freelancer-taiteilijoille maakuntarahastojen kautta. Yhteensä Kulttuurirahaston tuki tieteelle ja taiteelle on ollut noin 50 miljoonaa euroa toimintavuoden aikana.

Lahjoittajien tahto näkyy

Maakuntarahastot myönsivät kevään aikana yhteensä 204 kokovuotista ja 291 puolivuotista apurahaa. Taiteen apurahoja oli kaikkiaan 818 ja tieteen 345. Apurahat jakautuivat lähes 200 kunnan alueelle, ja hakijoista noin 12 % sai apurahan.

– Maakuntarahastojen mahdollisuudet jakaa apurahoja ovat sidoksissa niiden saamiin lahjoituksiin, esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan rahasto jakaa yli 1,1 miljoonaa euroa, josta Viljo Syreniuksen rahaston osuus on peräti viidennes, toteaa Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava.

Maakuntarahastojen jaot poikkeavat toisistaan paljon. Pohjois-Savon rahaston apurahoista lähes 50 % menee lääketieteisiin nimikkorahastojen tarkoitusten takia, kun taas Kainuussa taiteen apurahojen osuus on yli 70 %. Lapin rahasto tukee vahvasti arktisen alueen tutkimusta ja mm. saamelaiskulttuuria samaan aikaan kun Pohjois-Karjalassa painopisteenä on nuorten tieteellisten jatko-opintojen tukeminen.

Maakuntarahastojen nyt jakamien apurahojen myötä Suomen Kulttuurirahaston vuodesta 1939 jakaman tuen nykyarvo on ylittänyt miljardi euroa.

– Kansakoululaiset keräsivät Kulttuurirahaston pääoman yli 80 vuotta sitten. Keräykseen osallistui lähes 200 000 suomalaista, maanviljelijöistä virkamiehiin, työväestöstä tehtaanjohtajiin ja professoreihin. Voi sanoa, että koululaisten keräyksellä on ollut merkittävä vaikutus suomalaisteen tieteeseen ja taiteeseen, koko maassa, toteaa Arjava.

Matkalla Suomessa - maakuntien virtuaalinen vuosijuhla 26.5.2021

Matkalla Suomessa – maakuntarahastojen yhteinen vuosijuhla 

Maakuntarahastot järjestävät tänä vuonna yhteisen virtuaalisen vuosijuhlan. Matkalla Suomessa -tapahtuman ensilähetys on keskiviikkona 26.5. klo 18. Mukana on apurahansaajia eri vuosilta ja jokaisesta maakunnasta. Parituntisen verkkolähetyksen aikana toimittaja Kimmo Ohtonen, apurahansaajat ja muut kiinnostavat vieraat puhuvat maakuntien perinnöstä globaalissa maailmassa sekä luovuuden salaisuudesta ja voimasta. Lisätietoja vuosijuhlasta sekä ohjelmasisällöstä skr.fi/matkallasuomessa 

Pariisin taiteilijakaupungin säätiölle merkittävä apuraha

”Säätiön Pariisissa sijaitsevat ateljeeasunnot ovat kaivanneet remonttia jo jonkin aikaa, ja olemme hakeneet siihen rahoitusta pitkään. Suomen Kulttuurirahaston apuraha on säätiölle upea uutinen ja mahdollistaa toiminnan jatkumisen vuosikymmeniksi eteenpäin. Otamme apurahan vastaan suurella kiitollisuudella”, kommentoi säätiön hallituksen puheenjohtaja Åsa Krook.

”Kulttuurirahasto on viime vuosina laajentanut omaa residenssiohjelmaansa ja tukee sen lisäksi tutkijoiden ja taiteilijoiden liikkuvuutta muillakin tavoilla”, Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava kertoo.

Vuodesta 1960 toimineen Pariisin taiteilijakaupungin säätiön toiminta-ajatuksena on ”hankkia Suomen taiteilijoille työhuoneita Citéssä sekä luovuttaa niitä Pariisissa opintojaan harjoittavien kuva-, sävel- ja teollisuustaiteilijain sekä arkkitehtien käytettäviksi mahdollisimman edullisin ehdoin”. Vuodesta 1965 lähtien ateljeeasunnoista Pariisin sydämessä on päässyt nauttimaan yli 1000 suomalaista eri alojen taiteilijaa. Citéssä on yhteensä 326 ateljeetyötilaa 90 maan edustajien käytössä. Säätiön peruskirjan allekirjoittivat keväällä 1960 monet suomalaisen kulttuurin ja politiikan merkkihenkilöt, muun muassa K. A. Fagerholm, Edwin LinkomiesH. V. GummerusMaire Gullichsen, Roger Lindberg sekä Sakari Saarikivi.

Pariisin taiteilijakaupungin säätiön hallituksen nykyiset jäsenet ovat puheenjohtaja, asianajaja Åsa Krookin lisäksi varapuheenjohtaja, arkkitehti Anni Vartola sekä jäseninä sisustusarkkitehti Sari Anttonen, laamanni Seppo Kemppinen, pianisti Junio Kimanen ja kuvataiteilija Markus Konttinen.

Pariisin taiteilijakaupungin säätiö myöntää vuosittain useille kymmenille suomalaisille taiteilijoille residenssijaksoja Pariisissa sijaitsevaan Cité-taiteilijakeskukseen. Hakuaika on keväisin. Säätiö tiedottaa remonttiaikataulujen vaikutuksista hakijoille, valituille ja residenssissä oleville myöhemmin erikseen.

 

 

 

Kirja, podcast, esseekokoelma ja kaupunkiviljelyä – yhdeksän apurahaa nuorten ilmastohankkeisiin

Ilmastonmuutosvoima on hanke nuorille, jotka haluavat vaikuttaa. Hankkeessa jaetaan rahoitusta nuorten omiin ilmastoprojekteihin yhteensä jopa yli 200 000 euroa. Tavoitteena on vahvistaa nuorten ilmasto-osallisuutta ja mahdollistaa nuorten omia ilmastotekoja.

Rahoitettavista projekteista päättää hankkeen asiantuntijaraati, johon kuuluvat ilmasto- ja ympäristöministeri Krista Mikkonen, Suomen ympäristökeskuksen ympäristöpolitiikkakeskuksen johtaja Eeva Furman, nuorten ilmastodelegaatti Emma Sairanen sekä Helsingin kaupungin ympäristötoiminnan nuorisotyöyksikön toiminnanjohtaja Susanne Österlund-Toivonen.

Toisella hakukierroksella myönnetyt projektit keskittyivät ympäristö- ja ilmastokasvatukseen, yhteisölliseen ja ekologiseen viljelyyn sekä tiedon levittämiseen. Maija Luukka käynnistää rahoituksella Saving Ourselves -podcastin, jossa pohditaan yritysten ympäristövastuuta ja Siiri Varis ja Andrea Puscasu ovat suunnitelleet ilmastokasvatus-projektin, joka toteutetaan päiväkodeissa. Jack Raisanen puolestaan kuratoi esseekokoelman, joka käsittelee ilmastokriisiä ja lasten saantia antroposeenin aikakaudella.

– Millaista on syntyä koko ajan etenevän ilmasto- ja ekologisen kriisin keskelle? Miltä se tuntuu? Kuinka potentiaaliset vanhemmat tekevät päätöksiä lasten saannista? Tänä päivänä syntyneet lapset tulevat elämään pitkälle 22. vuosisadalle, jolloin he joutuvat kohtaamaan merenpintojen nousun, pahenevat myrskyt, sulavat jäätiköt, ruokapulan, valtavan epävarmuuden, pakotetun siirtolaisuuden ja ekosysteemien romahduksen. Olen kiitollinen, että tämän rahoituksen turvin pääsen tutustumaan näihin kysymyksiin ja mahdollisesti löytämään jopa vastauksia, kertoo Jack Raisanen.

Myös nuorten yritystoimintaa rahoitettiin: joensuulaiset 14- ja 13-vuotiaat nuoret Ilmari Sippola ja Tuokko Linjama perustavat 4H-yrityksen, jonka tarkoituksena on kierrättää vanhoja hautakynttilöitä. Riina Hiltusen ja työryhmän Four Wild-yritys puolestaan myy villiyrttejä ja pyrkii lisäämään yleistä villiyrttitietoutta.

Yhteensä hakukierroksella jaettiin noin 27 000 euroa nuorten ilmastotekoihin, joten jaossa on kevään aikana vielä yli 150 000 euroa. Seuraava hakukierros päättyy 21. toukokuuta ja neljäs hakukierros 11. kesäkuuta.

Kaikki rahoitetut nuorten hankkeet:

Suomen-, arabian- ja somalinkielinen kirja lasten ympäristökasvatuksen tueksi, 5 000 euroa
Salaado Qasim, Vantaa

Podcast: yritykset ja ilmastonmuutos, 2 050 euroa
Maija Luukka, Espoo

Lasten ilmastotietoisuuden lisääminen luontopäiväkodissa, 4 500 euroa
Siiri Varis & Andrea Puscasu, Helsinki

“Extinction, Reproduction, and the Anthropocene” -esseekokoelma, 5 000 euroa
Jack Raisanen, Helsinki

Ilmastoseikkailu-tapahtuma purjeveneellä, 5000 euroa
Vivi Mattsson, Helsinki

Yhteisöllinen ja ekologinen kaupunkiviljely, 2 530 euroa
Maija-Tilda Kovalainen, Helsinki

4H-yrityksen perustaminen vanhojen hautakynttilöiden kierrättämiseksi, 1 700 euroa
Ilmari Sippola & Tuokko Linjama, Joensuu

Four Wild villiyrtti-yritys, 1 000 euroa
Riina Hiltunen, Helsinki

Puutarhan ja pölyttäjäpellon perustaminen, 400 euroa
Hugo & Romeo Järvinen, Jyväskylä

Kulttuurirahastolle Green Office -sertifikaatti

Green Office -ympäristöohjelmaa noudatetaan Kulttuurirahaston keskusrahastossa ja Taidekoti Kirpilässä.

Kulttuurirahasto hakeutui WWF:n ohjelmaan viime vuonna. Sertifikaatin myöntämistä edelsi itsearviointi, jolla selvitettiin keskusrahaston ja Taidekoti Kirpilän haitallisten ympäristövaikutusten aiheuttajat. Sen jälkeen laadittuun ympäristöohjelmaan kirjattiin toimenpiteet, jotka koskevat sähkönkulutusta, henkilöstön matkustusta, ruokailua, tarjoilua, hankintoja ja viestintää.

– Kulttuurirahasto on pyrkinyt jo aiemmin tekemään ympäristöystävällisiä valintoja, mutta sertifikaatti auttaa meitä tarkastelemaan toimiamme jatkossa vielä tarkemmin, sanoo Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava.

WWF Green Office logo

Lisätietoja WWF:n Green Office -sertifikaatista löydät täältä.

Kymenlaakson rahastolta lähes puoli miljoonaa maakunnan kulttuurille

Kymenlaakson rahasto sai Kulttuurirahaston Tammikuun haussa 226 hakemusta hakusumman ollessa noin 3,5 milj. euroa. Apuraha myönnettiin 39 hankkeeseen. Maakunnallinen kulttuuripalkinto jätettiin tänä vuonna jakamatta viime vuoden tapaan. Pitkittyneen koronapandemian vuoksi Kymenlaakson rahaston hoitokunta päätti ohjata palkintosumman jaettavaksi apurahoina tukemaan maakunnan kulttuuritoimijoita.

Maakunnallisen Kärkihankeapurahan, 40 000 euroa, sai Kymenlaakson korkeakouluyhdistys ry Kotkaan sijoittuvan energiavarastoinnin professuuriin (LUT School of Energy Systems, LES). Professuuri sijoittuu tiedeyhteisöön, jossa on laajat energiasektorin kansainväliset kontaktit. Korkeatasoisen tutkimuksen avulla Kymenlaaksoon saadaan luonnonvarojen kestävyyttä edistäviä teknologisia innovaatioita, uusia vihreän energian, energian hyötykäytön ja energiavarastoinnin teknologioita, jotka tukevat myös alueen elinkeinorakenteen kestävää uudistumista.

Taidetta hoitolaitoksiin -apurahaa myönnettiin kahteen hankkeeseen yht. 20 000 euroa. Apurahan saivat muusikko Marika Huomolin ja työryhmä Minun mieleni meri – laulu- ja runoesitysten toteuttamiseen ikääntyneiden asumisyksiköissä Kotkassa sekä muusikko Juho Roslakka Rytmiboxi – uuden musiikin valmistamiseen erityismuskareihin.

Lasten ja nuorten kulttuuria tuettiin mm. musiikin, kirjallisuuden ja ilmapallotaiteen aloilla. Musiikkileikkikoulunopettaja Susanna Apo-Syrjänen ja musiikkipedagogi Aki Hietala järjestävät lasten ja nuorten kansanmusiikkileirin ja -konsertin, Kirjoittajayhdistys Paltta ry toteuttaa kirjoituskilpailun ja kirjoittamistyöpajoja, Kotkan Nuoriso-orkesteriyhdistys ry perustaa Kotkan ja Haminan Nuoriso-orkesterin seremoniaryhmän ja ilmapallotaiteilija Juha-Pekka Pirinen valmistaa pedagogisen ilmapalloesityksen esi- ja alakouluikäisille.

Maskin takaa -hankkeen logo

Maskin takaa -nuorisohanke

Kymenlaakson rahasto käynnisti keväällä nuorille suunnatun Maskin takaa -videohankkeen. Sen tavoitteena on tarjota nuorille aito tilaisuus kertoa itse omasta arjestaan, ajatuksistaan ja kokemuksistaan poikkeuksellisen pandemia-ajan keskellä. Videotoimisto Ikimedia valmistaa kymmenen hankkeeseen valitun nuoren kertomuksista parin minuutin videoita, jotka ovat katsottavissa sosiaalisen median eri kanavissa myöhemmin keväällä. Videot toimivat samalla dokumentaationa nuorten elämään merkittävästi vaikuttaneesta poikkeusajasta.

Kokovuotisia työskentelyapurahoja kolme, puolivuotisia kahdeksan

Fil. maisteri Anni Soikkeli tekee väitöskirjaa somaattisen hypermutaation merkityksestä syöpien kehityksessä.

Fil. maisteri Anni Soikkeli tekee väitöskirjaa somaattisen hypermutaation merkityksestä syöpien kehityksessä.

Kokovuotisia (12 kk) työskentelyapurahoja myönnettiin taiteeseen yksi ja tieteeseen kaksi. Taiteen kokovuotisen sai kuvanveistäjä Tiiu Anttinen. Tieteen kokovuotiset menivät terveystiet. tohtori Jutta Hartikaiselle ja fil. maisteri Anni Soikkelille.

Puolivuotisia (6 kk) myönnettiin kahdeksan, kaksi taiteeseen ja kuusi tieteeseen. Taiteen puolivuotisen saivat taidegraafikko Tuomas Hallivuo ja sarjakuvataiteilija Marko Turunen. Tieteen puolivuotisen saivat fil. maisteri Henri Nerg, dipl.ins. Outi Nurmilaukas, fil. maisteri Pete Pesonen, terveystiet. maisteri Petra Saukkonen, lääket. tohtori Satu Seppä ja tietokirjailija Ulla-Maija Sievinen. Koko- ja puolivuotisten lisäksi apurahoja jaettiin henkilökohtaiseen työskentelyyn ja työryhmille lyhytkestoiseen muutaman kuukauden työskentelyyn. Kuluapurahaa myönnettiin yhdelletoista yhteisölle kulttuurihankkeiden toteuttamiseen maakunnassa.

Tieteen osuus apurahoista oli 43 % ja taiteen 57 %. Tieteenaloista eniten tukea saivat lääketieteet (39 %), tekniset tieteet (27 %) ja humanistiset tieteet (19 %). Taiteenaloista apurahoja jaettiin eniten säveltaiteisiin (25 %), kuvataiteisiin (22 %) ja kirjallisuuteen (20 %). Naisten osuus apurahansaajista oli noin 54 %. Hakemusten läpimenoprosentti oli noin 17 ja apurahan keskimääräinen suuruus noin 11 800 euroa.

Kulttuurirahaston kaikkien maakuntarahastojen yhteinen vuosijuhla on virtuaalinen ja katsottavissa 26.5. klo 18 alkaen osoitteessa skr.fi/matkallasuomessa