Ihanat kamalat apurahat
Joulukuussa 2020 päättynyt Apurahamuistoni-keruu tuotti pienen mutta monipuolisen aineiston. 40 vastaajaa kirjoitti apurahan hakemisesta ja apurahalla työskentelystä. Kirjoittajat toivat esille, että apuraha ei ole muusta elämästä erillinen saareke, vaan se limittyy palkkatyö- ja työttömyysjaksoihin sekä muuhun elämään. Aineistoa kertyi kaikkiaan 119 sivua. Tekstien pituus vaihteli puolesta sivusta seitsemään sivuun. Kirjoitukset olivat korkealaatuisia, kiinnostavalla tavalla omakohtaisia ja niissä kuvattiin rehellisesti apurahoihin liittyviä erilaisia tunteita: iloa ja onnellisuutta, pettymystä, epävarmuutta, katkeruutta ja jopa häpeää.
Kirjoitukset monipuolistavat kuvaa siitä, miten apurahatutkijuutta ja -taiteilijuutta kuvataan julkisessa puheessa.
Apurahamyöntö koettiin arvostuksen osoituksena ja joskus jopa lahjana.
”Ajattelin väitöskirjaa tehdessäni ja ajattelen edelleen, että säätiöiltä saamani rahoitus oli jotakin käsittämättömän ylellistä, kuin taivaan lahja. Joku antoi minulle rahaa ja sain ajatella vain omia ajatuksiani, tutkia minulle tärkeää aihetta ja kirjoittaa omaa tekstiä – ja sain tehdä sitä vuosikausia.”
Myöntö ei kuitenkaan itsestään selvästi herätä vain positiivisia tunteita. Myönteinen apurahapäätös loi monelle paineita osoittautua apurahan arvoiseksi. Ristiriitaisia tunteita herätti myös, kun itse sai apurahan ja kollega ei. Miksi oma työ oli katsottu rahoituksen arvoiseksi, mutta kollegan työ ei?
Apurahahakemuksia on kirjoitettu innostuneena, turhaantuneena, paniikissa, tympääntyneenä ja toiveikkaana.
Apurahahakemuksen kirjoittaminen oli jäänyt monelle lähtemättömästi mieleen: miten kuvata oma projekti ymmärrettävästi tuntemattomalle arvioijalle? Miten välittää oma asiantuntemus, kiinnostus ja motivaatio? ”Apurahahakemuksia on kirjoitettu innostuneena, turhaantuneena, paniikissa, tympääntyneenä ja toiveikkaana.” Työhän kulutettiin tunteja, ja apurahapäätöksen tultua: ”Pettymys siitä, että huolella laadittu hakemus ei tuottanutkaan toivottua lopputulosta. Pettymys siitä, että omalle työlle ja tutkimusaiheelle ei annettu arvoa. Pettymys siitä, että apurahatutkijaa ei hyväksytä osaksi tutkimuksellista työyhteisöä.”
Toimeentulon epävarmuus, apuraha-, palkkatyö- ja työttömyyskausien vuorottelu mainittiin monissa kirjoituksissa. Kirjoittajat toivat esille ongelmia, joita apurahatutkija kohtaa esimerkiksi sosiaaliturvaan liittyvissä kysymyksissä. Työskentelyn vapaus ja byrokratian vähyys mainittiin apurahalla työskentelyn hyvinä puolina. Apuraha oli monen nuoren tutkijan ja taiteilijan mielestä paras mahdollisuus toteuttaa itse suunnittelemansa projekti, joka parhaimmassa tapauksessa avasi ovia myös ulkomaille.
Apurahamuistoni-keruun voittaja ja erikoismaininnan saaja (1. sija) on Lasse Lehtinen. Muut rahapalkinnon saajat (sijat 2.–6.) ovat Paula Arvas, Milja Heikkinen, Merja A.T. Reunanen, Minna Santaoja ja Kimmo Laitinen.
Palkintoraatiin kuuluivat Suomen Kulttuurirahaston edustajana professori, emeritus Kimmo Kontula, Svenska kulturfondenin edustajana asiamies Katarina von Numers-Ekman, Jenny ja Antti Wihurin rahaston edustajana vastaava museolehtori Leena Svinhufvud ja Alfred Kordelinin säätiön edustajana akatemiatutkija Hanna Kuusela.
Muistitietokeruun apurahan hakijoille ja saajille järjesti Alfred Kordelinin säätiö yhdessä Suomen kulttuurirahaston, Jenny ja Antti Wihurin rahaston ja Svenska kulturfondenin sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Svenska litteratursällskapet i Finland kanssa. Keruu toteutettiin 1.1.–31.12.2020 välisenä aikana.
Lisätiedot:
Katri Kivilaakso, p. 040 5341923
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Yrsa Lindqvist, p. 050 563 4654
Svenska litteratursällskapet i Finland
Katarina von Numers-Ekman, p. 050 360 7436
Svenska kulturfonden
Marita Seitsalo, p. 050 433 0655
Alfred Kordelinin säätiö
