Hae sivustolta

Aloita hakeminen kirjoittamalla hakusana. Haku ymmärtää synonyymit, välilyönnit ja eri taivutusmuodot. Ennakoiva toiminto ehdottaa hakusanoja kirjoittaessasi.
Hae sivustolta
Tiede ja taide
Ohjeet Yhteystiedot

Vahva kulttuuri, vahva identiteetti

Hilja Grönfors

Romanilapset ovat yliedustettuina sosiaalihuollon asiakkaissa, ja nuoret romanit päätyvät vankilaan useammin kuin vastaavan ikäiset valtaväestön edustajat. Vapaaehtoistyötä muun muassa vankiloissa tehneen laulaja, muusikko Hilja Grönforsin mukaan monilla tämän päivän romaninuorilla on identiteetti hukassa, huumeongelma on räjähtänyt käsiin ja jengiytyminen vie pohjaa romanikulttuurin perinteisiltä kasvatusperiaatteilta, joissa keskeistä on toisten, erityisesti vanhempien ihmisten kunnioittaminen.

Grönfors ja hänen moniammatillinen työryhmänsä toteuttavat romanikulttuurista kertovan musiikki- ja elokuvakiertueen lastensuojelun vastaanottopisteissä, sairaaloissa ja vankiloissa. Hankkeessa on mukana myös elokuvaohjaaja Katariina Lillqvist, Elokuvaosuuskunta Camera Cagliostro sekä Romanikulttuurin museo.

– Olemme todella onnellisia ja otettuja apurahasta. Se mahdollistaa tämän tärkeän hankkeen toteutumisen. Syrjäytyneiden romanilasten ja -nuorten pahoinvointi on aikapommi, johon pitää puuttua nopeasti.

Romanilapsille ja -nuorille esitetään vanhoista romanilauluista ja romaniaiheisista elokuvadokumenteista koostettuja esityksiä, joissa heille kerrotaan heidän omasta kulttuuristaan. Romanilapsi tai -nuori, joka ei tiedä, kuuluuko hän valtaväestöön vai romaniheimoon, on Grönforsin mukaan kaikkein suurimmassa vaarassa syrjäytyä.

– Kulttuuri, kuten musiikki, on identiteetin perusta. Musiikki ja elokuva ovat työkaluja, joiden avulla pyrimme vahvistamaan romanilasten ja -nuorten kulttuurisia juuria.

Kiertueen yhteydessä järjestetään myös musiikkityöpajoja, joihin lapset ja nuoret voivat osallistua. Musiikilla on perinteisesti ollut keskeinen asema romanikulttuurissa. Lapsia ja nuoria on aina opastettu laulujen avulla. Opetuslaulujen ohella on markkinalauluja ja rakkauslauluja. Tosin rakkautta ei romanilauluissa käsitellä suoraan, vaan vertauskuvien, kuten kukkasymbolien avulla.

Romanien yhteiskunnallinen asema koheni 1980-luvulla. Kiertelevästä elämäntavasta luopuminen ja muuttaminen kerrostaloihin perhekohtaisiin asuntoihin merkitsi elintason nousua, mutta samalla yhteisöllisyys ja sen myötä lauluperinne alkoi heikentyä.

– Tavoitteenani on elvyttää jo lähes kadonnutta perinnettä keräämällä ja tallentamalla romanilauluja, sekä säveltämällä ja sanoittamalla uusia. Nytkin minulla on työn alla neljä uutta lauluja.

Hilja Grönforsia voi hyvällä syyllä kutsua romanimusiikin Grand Old Ladyksi. Vuonna 2005 Kaustisen kansanmusiikkijuhlat myönsivät hänelle mestarikansanlaulaja-arvonimen, ja vuonna 2014 hän sai Suomi-palkinnon romanien kulttuuriperinnön hyväksi tehdystä työstä.

– Laulut kuvaavat romanien elämää, ja niissä kaikissa on läsnä toivo. Sitkeys ja toivo on aina ollut tärkeässä osassa romanikulttuuria – eihän meitä muuten enää olisi olemassakaan, niin kovaa romanien kohtelu on aina ollut, Grönfors summaa.

Muusikko Hilja Grönfors ja työryhmä saivat 71 000 euron apurahan vuonna 2022 romanikulttuurista kertovan musiikki- ja elokuvakiertueen järjestämiseen vankiloissa, lastensuojelun vastaanottopisteissä ja sairaaloissa, Taidetta kaikille -apurahana.

Yksilöllistettyä tietoa tyypin 2 diabeteksen ja rasvamaksan torjuntaan

Noin puoli miljoonaa suomalaista sairastaa aikuisiän eli tyypin 2 diabetesta. Heillä on muihin verrattuna moninkertainen riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin.

Professori Ursula Schwab. Kuva: Petri Jauhiainen

– Elämäntapamuutoksilla voidaan ehkäistä tai viivyttää tyypin 2 diabeteksen puhkeamista. Tämä tiedetään hyvin monista tutkimuksista ympäri maailman, eikä sitä tarvitse enää tutkia, Itä-Suomen yliopiston ravitsemusterapian professori Ursula Schwab naurahtaa.

– Sen sijaan ihmisten perintötekijöiden vaikutusta ei ole näissä tutkimuksissa pystytty huomioimaan. Onko siis geeneillä vaikutusta siihen, kenellä elämäntapamuutokset toimivat ja kenellä ei?

Tätä Schwab kollegoineen selvittää kuopiolaisten miesten avulla.

Professori Markku Laakson johtamassa METSIM (Metabolic Syndrome in Men) -pitkittäistutkimuksessa on seurattu haastatteluin ja mittauksin yli kymmentätuhatta satunnaisesti Kuopion väestörekisteristä valittua miestä. Miehet valittiin vuosina 2005–2010 heidän ollessaan 45–73-vuotiaita.

Tästä joukosta Schwab kollegoineen poimi 635 miestä. Heistä joka toisella on korkea ja joka toisella matala geneettinen alttius saada tyypin 2 diabetes.

– Nykyisin tyypin 2 diabetekselle altistavia geenimuotoja tunnetaan yli sata, mutta kun vuonna 2016 valitsimme miehiä tutkimukseen, geenimuotoja tunnettiin vasta 76, eli sillä perusteella muodostimme ryhmät.

Aluksi miehille järjestettiin ryhmätapaamisia. Sittemmin liikuntavinkkejä ja vinkkejä terveyttä edistävästä ruokavaliosta, kuten kuitupitoisista tuotteista ja suositeltavista maitovalmisteista, tarjottiin enemmän netin kautta.

– Aiemmissa vastaavissa tutkimuksissa on painotettu henkilökohtaista ohjausta. Nyt halusimme kokeilla, millainen teho saavutetaan pienemmin resurssein järjestettävällä ryhmä- ja internetpohjaisella ohjauksella.

Mitä Schwab uskoo saavansa tulokseksi?

– Terveyttä edistävät elämäntavat ovat aiempien tutkimusten mukaan auttaneet niitäkin, joilla on geenien puolesta ollut kohonnut riski elämäntapasairauksiin. Odotamme siis tässäkin, että elämäntapamuutokset auttaisivat yhtä lailla kumpaakin ryhmää, Schwab sanoo.

– Mutta varma siitä ei voi olla, ennen kuin tulokset on analysoitu. Odotamme siis rauhassa, mitä tulokset meille kertovat.

***

Toisessa vastaavassa tutkimuksessa Itä-Suomen yliopiston ravitsemustieteilijät selvittävät, aiheuttaako geneettinen alttius eroja siinä, miten muutos suositeltavaan ruokavalion rasvan laatuun vaikuttaa maksan rasvoittumiseen.

Aiemmin mainitusta METSIM-aineistosta on valittu sata miestä, joista puolella on maksan rasvoittumiselle altistava muunnos PNPLA3-geenistä. Kyseinen geeni säätelee rasvan varastointia, ja sen haitallinen muoto altistaa rasvamaksalle.

Miehille ohjeistettiin suositeltava ruokavalion rasvan laatu eli suosittiin kovien eläinperäisten rasvojen sijasta pehmeitä kasvisrasvoja. Sitten verrataan, onko maksan rasvoittumisen asteessa eroa sen mukaan, mitä muotoa miehet PNPLA3-geenistä kantavat.

– Rasvamaksalle altistava PNPLA3-geenimuoto on hyvin salakavala, koska se toisaalta suojaa tyypin 2 diabetekselta. Usein geenimuodon kantajien verensokeri ja kolesteroliarvot eivät ole koholla, mutta heidän maksansa voi olla rasvoittunut. Jos rasvamaksatauti pääsee etenemään pitkälle, voi olla, että mitään ei ole enää tehtävissä.

”hmisten motivaatio terveyttä edistävään ravitsemukseen voisi olla parempi, jos heille räätälöitäisiin yleisten suositusten pohjalta juuri heille sopivat henkilökohtaiset suositukset.”

Geneettiset tutkimukset liittyvät laajemmin ottaen yksilöllistetyn lääketieteen megatrendiin. Kun geneettinen ymmärrys lisääntyy, riskiryhmissä olevia voidaan neuvoa henkilökohtaisemmin.

Tutkimustensa ohella Schwab hoitaa potilaita Kuopion yliopistollisessa sairaalassa.

– Potilaat, joilla on veren rasva-arvojen kanssa ongelmia, kysyvät usein, voivatko he syödä kananmunia. Jos vain tietäisin, onko heillä tietty geenimuoto, voisin vastata täsmällisemmin kuin nykyään. Tämän geenimuodon kantajilla ravinnon kolesteroli imeytyy hyvin, joten heidän ei suositella syövän yli kolmea munaa viikossa. Muut sen sijaan voisivat syödä kananmunia vapaammin, Schwab kertoo.

– Ylipäätään ihmisten motivaatio terveyttä edistävään ravitsemukseen voisi olla parempi, jos heille räätälöitäisiin yleisten suositusten pohjalta juuri heille sopivat henkilökohtaiset suositukset, jotka ottavat huomioon heidän erityispiirteensä.

Itä-Suomen yliopiston ravitsemusterapian professori Ursula Schwab ja työryhmä saivat 250 000 euroa perimän ja elintapojen yhteyttä elintapasairauksien ehkäisyssä käsittelevään tutkimukseen.

Arktiksen taiteilijat ”märehtivät tundraa” Wienissä

Ilmastonmuutos ei kohtele maailmaa tasaisesti. Arktinen alue lämpenee kolminkertaisella tahdilla verrattuna maapalloon keskimäärin. Jäätiköt vetäytyvät, ja näin vapautuvat väylät ja luonnonvarat herättävät talouselämän kiinnostuksen.

Taiteilija Pia Lindman
Taiteilija Pia Lindman.

– Arktisten alueiden eliöiden kokemusta yhdistää muutos, johon liittyvät saasteet, ilmastonmuutos, kaivostoiminta sekä globaali talous ja politiikka. Jokaisen yhteisön kokemusmaailma on tietenkin ainutlaatuinen, mutta samalla he kaikki kokevat sen muutoksen kollektiivisesti, isommassa kontekstissa, sanoo kuvataiteilija Pia Lindman.

Hän on vuodesta 2016 lähtien yhdessä islantilaisen antropologin Tinna Grétarsdóttirin kanssa koonnut Chill Survive -verkostoa.

Lindman ja Grétarsdóttir ovat matkustaneet ympäri arktista Grönlannista Siperiaan, tutustuneet erilaisiin paikallisyhteisöihin sekä järjestäneet residenssejä, joissa tutkijat, taiteilijat ja paikallisyhteisöt ovat tutustuneet toisiinsa.

– Yritämme välittää tietoa siitä, mitä nämä muutokset tarkoittavat ihmisten kokemusmaailmassa. Haluamme välittää sitä, mikä ei ole sanallistettavissa, ja tämä kokemus kattaa ihmisten luomien suhteiden lisäksi muun elollisen luonnon.

Lindman ja Grétarsdóttir ovat keränneet ympärilleen noin viidenkymmenen taiteilijan, tutkijan ja aktivistin verkoston, ja toiminnan ydin on ollut juuri verkostoitumisessa ja tiedonkeruussa.

Nyt uurastus alkaa kantaa taiteellista hedelmää.

Chill Survive järjestää ensimmäisen ison näyttelynsä Wienin keskustassa WUK-taidekeskuksessa tämän vuoden marras–joulukuussa. Näyttelyn nimi on Chewing the Tundra eli ”Tundran märehtiminen”. Viisitoista Chill Survive -verkoston taiteilijaa Grönlannista, Islannista, Norjasta, Tanskasta ja Suomesta tuovat taiteensa – videoita, performansseja, maalauksia, ääniteoksia – noin 400-neliöiseen Exnergasse-näyttelyhalliin.

Taiteilija Lauri Linna
Taiteilija Lauri Linna.

Yksi heistä on Lauri Linna. Hän rakentaa tilaan dokumentaarisen installaatioteoksen Juomasuo – suo, jossa oli juotavaa vettä.

Juomasuo on kuusamolainen suo, jolle kaivosyhtiö suunnittelee koboltti- ja kultakaivosta. Linnalle sen lähimaastot ovat rakkaita lapsuuden maisemia, jossa hän kulki luonnonsuojelusta, kalastuksesta ja eränkäynnistä eläneen ukkinsa kanssa.

Exnergasseen Linna luo suunnitellun kaivosalueen pienoismallin käytettyjen matkapuhelinten sekä alueelta keräämiensä kasvinsiementen ja kasvion avulla. Linna kuvasi viime kesänä videokameralla Juomasuon aluetta, sen kasvillisuutta ja lähialueen ihmistoimintaa. Hän jatkaa kuvaus- ja keruutyötä tänä kesänä.

– Kysyin Luomuksesta (Luonnontieteellinen keskusmuseo) neuvoa, kuinka kasvit pitää kasvioida, jotta niiden dna säilyy niin, että ne voi tulevaisuudessa tarvittaessa kloonata. Kaivostoiminnan joskus päättyessä näistä siemenistä ja muusta kasvimateriaalista voidaan uudelleen istuttaa ne kasvit, jotka kaivostoiminta tuhosi, Linna kertoo.

Näyttelyn jälkeen siemenet ja kasvimateriaali lahjoitetaan Kuusamon kaupungin arkistoon.

Exnergassen installaatiossa Linnan videodokumentaatio pyörii käytettyjen älykännyköiden ruuduilla. Linna kerää niitä kuusamolaisilta.

– Käytetyissä kännyköissä on kobolttia ja kultaa suuremmassa pitoisuudessa kuin kaivoshankkeen kallioperässä. Jos kaikki suomalaiset luopuisivat yhdestä vanhasta kännykästä, oltaisiin jo lähellä sitä malmimäärää, jota kaivoksesta saataisiin, Linna laskee.

Hän kertoo sinänsä ymmärtävänsä kaivostoimintaa: ihmiset tarvitsevat työtä, ja ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta koboltti on tärkeä, koska sitä tarvitaan akuissa niin sähköautoissa kuin sähkön varastoinnissakin.

– Minusta on myös mukava keskustella eri mieltä olevan ihmisen kanssa. Tuo alue vaaran kupeessa vain on sellainen, että siihen on vaikea kuvitella sellaista kaivostoimintaa, josta ei pääsisi saasteita pilaamaan ympäristöä. Suomen suurimmaksi lähteeksi sanottu Kitkajärvi on lähellä, ja Kitkajoki virtaa 800 metrin päässä. Joki jatkaa Oulangan kansallispuistoon Karhunkierroksille ja edelleen Venäjälle Paanajärveen.

Juomasuo on kuusamolainen suo, jolle kaivosyhtiö suunnittelee koboltti- ja kultakaivosta. Kuva: Lauri Linna
Juomasuo on kuusamolainen suo, jolle kaivosyhtiö suunnittelee koboltti- ja kultakaivosta. Kuva: Lauri Linna

Suomesta Chewing the Tundra -näyttelyyn osallistuvat myös taiteilija Leena Valkeapää, poromies Oula A. Valkeapää, jakutien hevoskarjaa ja lapin karjaa tutkinut geneetikko–taiteilija Anu Osva sekä Anra Naw, Inarissa nykyään asuva, itäsiperialaiseen tšuktšien alkuperäiskansaan kuuluva tanssija ja kuvataiteilija sekä Islannissa asuva kuvataiteilija Pauliina Jokela.

Lindman on pyytänyt itävaltalaisia museoita ja yliopistoja toimittamaan näyttelyyn heidän hallussaan olevia esineitä, joita on taannoin kerätty arktiselta alueelta. Näyttelyyn osallistuvat taiteilijat puolestaan tuovat äänitteitä, mikrobeja, jäkälää ja muuta tutkimusmatkoilta mukaan tarttunutta ainesta.

Tait. maisteri Lauri Linna sai vuodeksi 2022 taiteelliseen työskentelyyn 13 000 euron apurahan ja M.F.A. Pia Lindman 6 000 euron apurahan Chill Survive -verkoston toiminnan kehittämiseen.

Viehâ – menetys, luopuminen ja toivo yhdistävät sukupolvesta toiseen

Auri Ahola ja Eetu Känkänen. Kuva: Jouni Porsager
Auri Ahola ja Eetu Känkänen.

Tanssitaiteilija-koreografi Auri Aholan uusi teos Viehâ on paikkasidonnainen näyttämöteos, joka esitettiin Rovaniemen taidemuseossa kulttuuritalo Korundissa 28.1.–6.2.2022. Se on yksi harvoista esityksistä, jotka kolmannen koronakevään alussa toteutuivat Suomessa.

Viehâ on inarinsaamea ja tarkoittaa suomeksi väkeä. Teoksen keskiössä on eri aikoina elänyt väki, jonka elämää tarkastellaan saamelaiskulttuurin näkökulmasta valo- ja äänisuunnittelun, fyysisen liikekielen, puhutun tekstin ja laulun keinoin. Monitaiteisen teoksen kantavina teemoina ovat menetys, luopuminen, yhteisö ja toivo.

–  Halusin käsitellä teoksessa menneiden, nykyisten ja tulevien sukupolvien yhteisiä tunteita ja ajan yli sukupolvia yhdistäviä teemoja. Edelliset sukupolvethan ovat piirtäneet meidät, jatkaneet osaltaan ketjua, jotta me voisimme kokea samoja tunteita ja kokemuksia kuin he aikoinaan. Halusin tuoda esiin ylisukupolvisen väen, jonka voima on yhteisössä, Ahola kertoo.

Taustalla kulttuurilähtöisyys ja saamelaisuus

Viehân takana on työryhmä, jossa ovat Aholan lisäksi tanssitaiteilijat Titta Court ja Unna Kitti, näyttelijä Eetu Känkänen, muusikko Ailu Valle, äänisuunnittelija Tuomas Norvio, valosuunnittelija Jukka Huitila sekä tuottajat Malla Alatalo ja Virpi Moskari. Kaikkia ryhmän jäseniä yhdistää kiinnostus paikalliseen ja kulttuurilähtöiseen taiteen tekemiseen, ja Auri Ahola ja Ailu Valle ovat itse osa saamelaista yhteisöä. Sen takia oli luontevaa, että jo teoksen suunnittelu- ja harjoitusvaiheessa kiinnitettiin huomiota kulttuurilähtöisyyteen.

Viehân tarinassa katsojan omat kokemukset ja oma henkilöhistoria limittyvät teoksen kohtauksiin. Saamelaisnäkökulmasta huolimatta teos on suunnattu kaikille, se on tarina ihmisistä, ei niinkään yhdestä kansasta.

– Saamelainen katsoja voi kokea kohtauksen hyvin toisella tavalla kuin valtakulttuurin edustaja, ja tälle kokemukselle on tärkeää antaa tilaa taiteessa. Katsojan kulttuuritaustasta riippuen esimerkiksi kohtaus, jossa lapsi lähetetään koulutielle voi näyttää radikaalistikin erilaiselta. Taiteen keinoin voidaan antaa tilaa erilaisten kokemusten käsittelylle ilman asian alleviivaamista tai sanoittamista, Ahola toteaa.

Edessä Titta Court, takana Unna Kitti. Kuva: Jouni Porsanger
Edessä Titta Court, takana Unna Kitti.

Viehâ oli alun perin tarkoitus rakentaa Inarissa sijaitsevaan Saamelaismuseo Siidaan, mutta museon laajennuksen ja remontin takia teos siirrettiin Rovaniemelle.

– Paikkasidonnaisessa teoksessa esityspaikka on luonnollisesti keskeinen tekijä, ja taiteelliset ajatukset rakentuvat sen ympärille. Kun esityspaikka vaihtui, lähdin toteuttamaan kyseiseen paikkaan, Rovaniemen taidemuseoon, istuvaa kokonaisuutta. Siinä oli täysi työ pitää palloja ilmassa: isoa työryhmää, teoksen rakennetta, suuria museosaleja, logistisia asioita, majoituksia sun muita. Lopputulokseen olen äärimmäisen tyytyväinen. Kaikki matkalla koetut vaikeudet ovat osaltaan johtaneet siihen, että käteen jäi lopulta onnistumisen kokemus, Ahola kertoo tyytyväisenä ensi-iltaviikonlopun jälkeen.

Ura tanssin parissa etelässä ja pohjoisessa

Auri Ahola on itse syntynyt Rovaniemellä, mutta asui ja vaikutti tanssitaiteilijana Helsingissä 17 vuotta. Hän on esiintynyt uransa aikana yli 70 teoksessa mm. Kansallisbaletissa ja Tero Saarinen Companyssa. Nykyisin Inarissa sukutilallaan Muddusjärven saaressa asuva tanssija toimii saamelaiskulttuurin läänintaiteilijana ja puhuu kotikielenään inarinsaamea.

Vuonna 2017 Ahola toteutti Jotteeh -teoksen, joka teki kunniaa saamelaisten vuotuismuutolle. Teos toteutettiin lumesta rakennettuun Revontuliteatteriin Inariin. Taiteilija kokeekin ensiarvoisen tärkeäksi sen, että saamelaiset huomioidaan yhtenä yleisöryhmänä ja että vähemmistön kulttuurista käsin toteutetaan uudenlaisia taidehankkeita. Ahola aikoo jatkaa työtään pohjoisessa ja toivoo pääsevänsä toteuttamaan näyttämöteoksia myös Saamenmaalla.

Tanssitaiteilija Auri Aholalle myönnettiin 12 000 euron apuraha vuonna 2021 Viehâ-teoksen teknisen tarpeiston hankintaan.

Kulttuurirahastolta miljoona euroa järvien tilan seurantamenetelmien kehittämiseen

Ihmisen toiminnasta aiheutuva paine, kuten kaivosten, tehtaiden ja yhdyskuntien päästöt, vaikuttavat lähes aina haitallisesti vesiekosysteemeihin. Vesistövaikutuksia arvioidaan, ennen kuin hankkeille myönnetään lupia, sekä luvan myöntämisen jälkeen ns. velvoitetarkkailussa. Muutosten seuranta on tehokkainta, kun mitataan kunkin vesiekosysteemin ja sen ravintoverkon kannalta olennaisinta tietoa.

Kulttuurirahasto on myöntänyt miljoona euroa tutkimushankkeeseen, jossa selvitetään vuosina 2022–26 yhdeksän eri puolilla Suomea sijaitsevan järven vesiekosysteemien tila ja testataan erilaisia kustannustehokkaita seurantamenetelmiä. Tutkittavat järvet on valittu niin, että ne ovat erilaisen ihmistoiminnan vaikutuksen alaisina (kaupunkiasutus, kaivostoiminta, metsäteollisuus, turvetuotanto). Tutkimuksen toteuttavat paleoekologian dosentti Jan Weckströmin johtama työryhmä Helsingin yliopistossa sekä KVVY Tutkimus Oy. Hankkeeseen liittyy myös Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) soveltava osuus, jota rahoittaa 100 000 eurolla ympäristöministeriö.

Hankkeen tavoitteena on luoda yhteinen näkemys siitä, miten taloudellisesti raskaat seurannat kohdennetaan optimaalisesti.

– Hankkeessa tutkimme mm., minkä kalalajien seuranta kuvaisi parhaiten kuormituksen vaikutuksia sekä voidaanko paleolimnologisella aineistolla verrata järven nykytilaa ja sen historiallista luonnontilaa, kertoo Jan Weckström.

Soveltavassa osuudessa selvitetään, miten tarkemmat ja erilaisiin ekosysteemeihin räätälöidyt seurantamenetelmät voitaisiin ottaa käyttöön velvoitetarkkailussa.

– Seurantaohjelmien kehittäminen on erittäin hyödyllistä ja keino saada tietoa vesistöjemme tilasta sekä kohdentaa tarvittavia toimenpiteitä tilan parantamiseksi, toteaa ympäristöneuvos Saara Bäck ympäristöministeriöstä.

Ihmistoiminta Suomen luonnossa ei tule vähenemään, ja esimerkiksi hiilijalanjäljen pienentäminen lisää kaivostoiminnan merkitystä.

– Poliittisissa päätöksissä joudutaan ottamaan huomioon toisaalta yhteiskunnan tarpeet ja elinkeinotoiminta, toisaalta ekosysteemien kestävyys ja luonnon virkistyskäyttö. Tasapainoilu näiden välillä ei tule helpottumaan, joten tarkat tiedot tehokkaimmista tavoista vähentää haittoja ovat kaikkien edun mukaisia, Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava sanoo.

Hanketta seuraa ohjausryhmä, jossa ovat edustettuina Suomen Kulttuurirahasto, ympäristöministeriö, SYKE, Kainuun ELY-keskus, Kaivosteollisuus ry, Metsäteollisuus ry, Helsingin yliopisto sekä Suomen luonnonsuojeluliitto. Ohjausryhmän puheenjohtajana toimii työelämäprofessori, ympäristöministeriön entinen kansliapäällikkö Hannele Pokka.

Lisätietoja

Suomen Kulttuurirahasto, yliasiamies Antti Arjava, puh. 09 6128 1234, antti.arjava@skr.fi
Helsingin yliopisto, dosentti Jan Weckström, puh. 050 448 6471, jan.weckstrom@helsinki.fi

Kaupunkien välitilat erottavat ja yhdistävät

Postdoctoral researcher Alia’a Amr was awarded funding from the Foundations’ Post Doc Pool.

Kaikissa kaupungeissa on kehittymättömiä, avoimia alueita, jotka muodostavat rajoja tai reunoja rakennetulle ympäristölle. Näitä alueita kutsutaan interstitiaalisiksi välitiloiksi ja niiden koko vaihtelee. Asuinrakennuksen vieressä sijaitseva varikko, sillan alle jäävä tila, moottoritie, tai kehätietä ympäröivä alue ovat välitiloja, mutta jopa kokonainen kaupunki tai yhteisö voi täyttää välitilan tunnusmerkit.

Vaikka nämä jäännösmaisemalliset alueet jäävätkin vähälle huomiolle, niillä on oleellinen rooli meneillään olevassa ja kiihtyvässä, urbaanissa kehityksessä, joka muokkaa kaupunkejamme, sanoo Tampereen yliopiston tutkijatohtori Alia’a Amr.

– Nämä alueet määritellään tyhjiksi, kehittymättömiksi ja alikäytetyiksi. Ne lisäävät erottelua ja epäjatkuvuutta, mutta yhtä hyvin ne voivat olla mukana luomassa uudenlaista kaupunkirakennetta. Välitilojen potentiaali riippuu siitä, kuinka muutos johdetaan ja toteutetaan. Se, kuinka nämä alueet kehittyvät ja muuntuvat, on minun kiinnostuksen kohteeni, hän sanoo.

Me muokkaamme kaupunkejamme, ja ne muokkaavat meitä

Rakennetun ympäristön lisäksi kaupunkeja määrittelevät myös ihmiset, kulttuuri, perinteet ja menneisyys, ja niiden välinen vuorovaikutus. Ei tarvitse olla arkkitehti tai alan asiantuntija osallistuakseen kaupunkikehityksen ja -alueiden suunnitteluun.

Kaupunkeja määrittelevät myös ihmiset, kulttuuri, perinteet ja menneisyys, ja niiden välinen vuorovaikutus.

– Muutos on moniulotteinen konsepti, joka pitää sisällään sosiaalisia, kulttuurisia, taloudellisia, ympäristöllisiä, ja tilallisia näkökantoja. Tarvitsemme yhdistelmän uudenlaisia työkaluja, dataa, ja malleja ohjataksemme kaupunkitilojen uudelleensuunnittelua etenkin herkästi haavoittuvilla alueilla, jollaisia välitilat ovat, Amr sanoo.

Maisterintutkinnon lopputyössään Amr tarkasteli kaupungistuneiden syrjäseutujen tilallista kehittymistä, ja tohtorin väitöskirjassaan hän tutki kehäteitä ympäröivien alueiden kaupunkikehitystä ja interstitiaalisuutta Oslossa, Helsingin seudulla, Ammanin kunnassa ja Kuwaitissa.

Syventääkseen ymmärrystään Amr aikoo toteuttaa uuden tohtorinväitöskirjan jälkeisen tutkimuksen Queensin yliopistossa Belfastissa. Hänelle myönnettiin tutkimusta varten säätiöiden post doc -poolin apuraha.

Kansainvälinen yhteistyö hyödyttää kaikkia osapuolia

Amrin kiinnostus suuntautuu Belfastin kaupunkiin, koska se tarjoaa ainutlaatuisen ja toistaiseksi tuntemattoman alustan hänen tutkimusaiheelleen. Häntä kiehtoo erityisesti alueet tiettyjen infrastruktuurien ympärillä kuten Belfastin muuri, joka pystytettiin Pohjois-Irlannin 30-vuotisten levottomuuksien aikana ja sen jälkeen tarkoituksena erottaa katoliset ja protestanttiset naapurustot toisistaan.

Tilallisen analyysin lisäksi tutkimus tulee arvioimaan alueiden sosiaalisia ja ympäristöllisiä näkökulmia. Tutkimustulokset ovat tarkastelukelpoisia paitsi Belfastissa, myös muiden kaupungistuneiden ympäristöjen yhteyksissä, hän sanoo.

Amr ajattelee, että työskentely osana kansainvälistä ja monitieteellistä tiedeyhteisöä tulee olemaan hänen uralleen valtava harppaus, mutta ennen kaikkea hän uskoo, että sen myötä syntyy uusia yhteistyömahdollisuuksia Tampereella ja Belfastissa sijaitsevien yliopistojen välille.

– Me olemme osa kansainvälistä tutkijayhteisöä, joka kannustaa tutkimustulosten avoimeen julkaisuun, ja tämä on hieno mahdollisuus vaihtaa tietoja ja kokemuksia. Tämänkaltaiset yhteistyöt ovat korkeatasoisen tutkimuksen ja tuotosten tunnusmerkkejä. Olen varma, että kaikki osapuolet hyötyvät niistä, hän sanoo.

Tutkijatohtori Alia’a Amrille myönnettiin apuraha säätiöiden post doc -poolista syksyllä 2021. Hän aikoo tutkia Belfastin interstitiaalisuutta Queensin yliopistossa Pohjois-Irlannissa.