Viehâ – menetys, luopuminen ja toivo yhdistävät sukupolvesta toiseen

Auri Ahola ja Eetu Känkänen. Kuva: Jouni Porsager
Auri Ahola ja Eetu Känkänen.

Tanssitaiteilija-koreografi Auri Aholan uusi teos Viehâ on paikkasidonnainen näyttämöteos, joka esitettiin Rovaniemen taidemuseossa kulttuuritalo Korundissa 28.1.–6.2.2022. Se on yksi harvoista esityksistä, jotka kolmannen koronakevään alussa toteutuivat Suomessa.

Viehâ on inarinsaamea ja tarkoittaa suomeksi väkeä. Teoksen keskiössä on eri aikoina elänyt väki, jonka elämää tarkastellaan saamelaiskulttuurin näkökulmasta valo- ja äänisuunnittelun, fyysisen liikekielen, puhutun tekstin ja laulun keinoin. Monitaiteisen teoksen kantavina teemoina ovat menetys, luopuminen, yhteisö ja toivo.

–  Halusin käsitellä teoksessa menneiden, nykyisten ja tulevien sukupolvien yhteisiä tunteita ja ajan yli sukupolvia yhdistäviä teemoja. Edelliset sukupolvethan ovat piirtäneet meidät, jatkaneet osaltaan ketjua, jotta me voisimme kokea samoja tunteita ja kokemuksia kuin he aikoinaan. Halusin tuoda esiin ylisukupolvisen väen, jonka voima on yhteisössä, Ahola kertoo.

Taustalla kulttuurilähtöisyys ja saamelaisuus

Viehân takana on työryhmä, jossa ovat Aholan lisäksi tanssitaiteilijat Titta Court ja Unna Kitti, näyttelijä Eetu Känkänen, muusikko Ailu Valle, äänisuunnittelija Tuomas Norvio, valosuunnittelija Jukka Huitila sekä tuottajat Malla Alatalo ja Virpi Moskari. Kaikkia ryhmän jäseniä yhdistää kiinnostus paikalliseen ja kulttuurilähtöiseen taiteen tekemiseen, ja Auri Ahola ja Ailu Valle ovat itse osa saamelaista yhteisöä. Sen takia oli luontevaa, että jo teoksen suunnittelu- ja harjoitusvaiheessa kiinnitettiin huomiota kulttuurilähtöisyyteen.

Viehân tarinassa katsojan omat kokemukset ja oma henkilöhistoria limittyvät teoksen kohtauksiin. Saamelaisnäkökulmasta huolimatta teos on suunnattu kaikille, se on tarina ihmisistä, ei niinkään yhdestä kansasta.

– Saamelainen katsoja voi kokea kohtauksen hyvin toisella tavalla kuin valtakulttuurin edustaja, ja tälle kokemukselle on tärkeää antaa tilaa taiteessa. Katsojan kulttuuritaustasta riippuen esimerkiksi kohtaus, jossa lapsi lähetetään koulutielle voi näyttää radikaalistikin erilaiselta. Taiteen keinoin voidaan antaa tilaa erilaisten kokemusten käsittelylle ilman asian alleviivaamista tai sanoittamista, Ahola toteaa.

Edessä Titta Court, takana Unna Kitti. Kuva: Jouni Porsanger
Edessä Titta Court, takana Unna Kitti.

Viehâ oli alun perin tarkoitus rakentaa Inarissa sijaitsevaan Saamelaismuseo Siidaan, mutta museon laajennuksen ja remontin takia teos siirrettiin Rovaniemelle.

– Paikkasidonnaisessa teoksessa esityspaikka on luonnollisesti keskeinen tekijä, ja taiteelliset ajatukset rakentuvat sen ympärille. Kun esityspaikka vaihtui, lähdin toteuttamaan kyseiseen paikkaan, Rovaniemen taidemuseoon, istuvaa kokonaisuutta. Siinä oli täysi työ pitää palloja ilmassa: isoa työryhmää, teoksen rakennetta, suuria museosaleja, logistisia asioita, majoituksia sun muita. Lopputulokseen olen äärimmäisen tyytyväinen. Kaikki matkalla koetut vaikeudet ovat osaltaan johtaneet siihen, että käteen jäi lopulta onnistumisen kokemus, Ahola kertoo tyytyväisenä ensi-iltaviikonlopun jälkeen.

Ura tanssin parissa etelässä ja pohjoisessa

Auri Ahola on itse syntynyt Rovaniemellä, mutta asui ja vaikutti tanssitaiteilijana Helsingissä 17 vuotta. Hän on esiintynyt uransa aikana yli 70 teoksessa mm. Kansallisbaletissa ja Tero Saarinen Companyssa. Nykyisin Inarissa sukutilallaan Muddusjärven saaressa asuva tanssija toimii saamelaiskulttuurin läänintaiteilijana ja puhuu kotikielenään inarinsaamea.

Vuonna 2017 Ahola toteutti Jotteeh -teoksen, joka teki kunniaa saamelaisten vuotuismuutolle. Teos toteutettiin lumesta rakennettuun Revontuliteatteriin Inariin. Taiteilija kokeekin ensiarvoisen tärkeäksi sen, että saamelaiset huomioidaan yhtenä yleisöryhmänä ja että vähemmistön kulttuurista käsin toteutetaan uudenlaisia taidehankkeita. Ahola aikoo jatkaa työtään pohjoisessa ja toivoo pääsevänsä toteuttamaan näyttämöteoksia myös Saamenmaalla.

Tanssitaiteilija Auri Aholalle myönnettiin 12 000 euron apuraha vuonna 2021 Viehâ-teoksen teknisen tarpeiston hankintaan.

Kaupunkien välitilat erottavat ja yhdistävät

Postdoctoral researcher Alia’a Amr was awarded funding from the Foundations’ Post Doc Pool.

Kaikissa kaupungeissa on kehittymättömiä, avoimia alueita, jotka muodostavat rajoja tai reunoja rakennetulle ympäristölle. Näitä alueita kutsutaan interstitiaalisiksi välitiloiksi ja niiden koko vaihtelee. Asuinrakennuksen vieressä sijaitseva varikko, sillan alle jäävä tila, moottoritie, tai kehätietä ympäröivä alue ovat välitiloja, mutta jopa kokonainen kaupunki tai yhteisö voi täyttää välitilan tunnusmerkit.

Vaikka nämä jäännösmaisemalliset alueet jäävätkin vähälle huomiolle, niillä on oleellinen rooli meneillään olevassa ja kiihtyvässä, urbaanissa kehityksessä, joka muokkaa kaupunkejamme, sanoo Tampereen yliopiston tutkijatohtori Aliaa Amr.

– Nämä alueet määritellään tyhjiksi, kehittymättömiksi ja alikäytetyiksi. Ne lisäävät erottelua ja epäjatkuvuutta, mutta yhtä hyvin ne voivat olla mukana luomassa uudenlaista kaupunkirakennetta. Välitilojen potentiaali riippuu siitä, kuinka muutos johdetaan ja toteutetaan. Se, kuinka nämä alueet kehittyvät ja muuntuvat, on minun kiinnostuksen kohteeni, hän sanoo.

Me muokkaamme kaupunkejamme, ja ne muokkaavat meitä

Rakennetun ympäristön lisäksi kaupunkeja määrittelevät myös ihmiset, kulttuuri, perinteet ja menneisyys, ja niiden välinen vuorovaikutus. Ei tarvitse olla arkkitehti tai alan asiantuntija osallistuakseen kaupunkikehityksen ja -alueiden suunnitteluun.

Kaupunkeja määrittelevät myös ihmiset, kulttuuri, perinteet ja menneisyys, ja niiden välinen vuorovaikutus.

– Muutos on moniulotteinen konsepti, joka pitää sisällään sosiaalisia, kulttuurisia, taloudellisia, ympäristöllisiä, ja tilallisia näkökantoja. Tarvitsemme yhdistelmän uudenlaisia työkaluja, dataa, ja malleja ohjataksemme kaupunkitilojen uudelleensuunnittelua etenkin herkästi haavoittuvilla alueilla, jollaisia välitilat ovat, Amr sanoo.

Maisterintutkinnon lopputyössään Amr tarkasteli kaupungistuneiden syrjäseutujen tilallista kehittymistä, ja tohtorin väitöskirjassaan hän tutki kehäteitä ympäröivien alueiden kaupunkikehitystä ja interstitiaalisuutta Oslossa, Helsingin seudulla, Ammanin kunnassa ja Kuwaitissa.

Syventääkseen ymmärrystään Amr aikoo toteuttaa uuden tohtorinväitöskirjan jälkeisen tutkimuksen Queensin yliopistossa Belfastissa. Hänelle myönnettiin tutkimusta varten säätiöiden post doc -poolin apuraha.

Kansainvälinen yhteistyö hyödyttää kaikkia osapuolia

Amrin kiinnostus suuntautuu Belfastin kaupunkiin, koska se tarjoaa ainutlaatuisen ja toistaiseksi tuntemattoman alustan hänen tutkimusaiheelleen. Häntä kiehtoo erityisesti alueet tiettyjen infrastruktuurien ympärillä kuten Belfastin muuri, joka pystytettiin Pohjois-Irlannin 30-vuotisten levottomuuksien aikana ja sen jälkeen tarkoituksena erottaa katoliset ja protestanttiset naapurustot toisistaan.

Tilallisen analyysin lisäksi tutkimus tulee arvioimaan alueiden sosiaalisia ja ympäristöllisiä näkökulmia. Tutkimustulokset ovat tarkastelukelpoisia paitsi Belfastissa, myös muiden kaupungistuneiden ympäristöjen yhteyksissä, hän sanoo.

Amr ajattelee, että työskentely osana kansainvälistä ja monitieteellistä tiedeyhteisöä tulee olemaan hänen uralleen valtava harppaus, mutta ennen kaikkea hän uskoo, että sen myötä syntyy uusia yhteistyömahdollisuuksia Tampereella ja Belfastissa sijaitsevien yliopistojen välille.

– Me olemme osa kansainvälistä tutkijayhteisöä, joka kannustaa tutkimustulosten avoimeen julkaisuun, ja tämä on hieno mahdollisuus vaihtaa tietoja ja kokemuksia. Tämänkaltaiset yhteistyöt ovat korkeatasoisen tutkimuksen ja tuotosten tunnusmerkkejä. Olen varma, että kaikki osapuolet hyötyvät niistä, hän sanoo.

Tutkijatohtori Alia’a Amrille myönnettiin apuraha säätiöiden post doc -poolista syksyllä 2021. Hän aikoo tutkia Belfastin interstitiaalisuutta Queensin yliopistossa Pohjois-Irlannissa.

Residenssi mahdollistaa aikahypyn

Teksti: Antti Kivimäki
Kuvat: Sami Mannerheimo

Kuvataiteilija Maija Luutonen sai elokuun 2018 haussa apurahan taiteelliseen työskentelyyn Triangle-residenssissä New Yorkissa.

Kuvataiteilija Maija Luutonen sai elokuun 2018 haussa apurahan taiteelliseen työskentelyyn Triangle-residenssissä New Yorkissa.

Parhaimmillaan residenssivierailu saa taiteilijan tekemään aikahypyn, kertoo kuvataiteilija Maija Luutonen.

Hänelle kävi näin vuonna 2009. Hän oli kolmikymppinen, valmistunut muutama vuosi aiemmin Kuvataideakatemista ja etsiskeli omaa tapaansa olla taiteilija. Hän meni New Yorkiin kahdeksi kuukaudeksi residenssiin, johon ei kuulunut työhuonetta vaan pelkkä majoitus.

Residenssiaikana moni asia kirkastui minulle. Sitä seurasi Suomessa parin vuoden tiivis työskentelyjakso, jolloin tapahtui paljon, ei niinkään ansioluettelon näkökulmasta mutta oman itseni ja kehitykseni kannalta, Luutonen kertoo.

Hänestä tuntui kuin hän olisi tehnyt aikahypyn.

Pystyin etenemään työskentelyssäni paljon nopeammin kuin olisin ilman residenssiä pystynyt. Ohitin turhia epäilysvaiheita. Näin selkeästi tiettyjä ongelmia työskentelyssäni ja pystyin ratkaisemaan ne.

Vuonna 2012 Luutonen sai erityisen ansioituneelle nuorelle kuvataiteilijalle myönnettävän vuotuisen Dukaattipalkinnon. Nyt hän on nelikymppinen, tuottelias ja tunnustettu kuvataiteilija.

Jotta hän ei jämähtäisi kiertämään samoja uria, hän haki ja pääsi heinä-syyskuuksi 2019 New Yorkin Triangle-residenssiin.

Triangle sijaitsee Dumbossa eli pienellä maakaistaleella Brooklynissa Hudson-joen rannalla, kahden Manhattanille johtavan sillan katveessa. Alueella on vanhoja teollisuus- ja varastorakennuksia, joita on muutettu taiteilijoiden työtiloiksi.

Triangle on neljän työtilan ja toimiston kokonaisuus suuressa, Helsingin Kaapelitehtaan mittaluokkaa olevassa vanhassa tehdasrakennuksessa. Kolme muuta taiteilijaa ovat paikallisia.

Heidän kauttaan sai hyvän käsityksen paikallisten taiteilijoiden kiireisestä elämästä. Vaihtuvuus oli suurta, ja monet tulivat vain tekemään jonkin projektin loppuun. New York on hyvin kallis kaupunki, joten useimmilla oli jokin palkkatyö. Työhuoneelle he tulivat iltaisin ja viikonloppuisin tekemään toisen työvuoronsa.

Triangleen kutsuttiin viikoittain vierailijoita, kuten taiteilijoita tai kuraattoreita, joiden kanssa työtilan jäsenet juttelivat ja verkostoituivat. Välillä jäsenet myös kokoontuivat keskenään kommentoimaan toistensa töitä ja keskustelemaan työtavoista.

Residenssipaikkaan kuuluu noin 40 neliön asunto Brooklynin Williamsburgissa. Manhattanin vastarannalla sijaitseva vanha työläisalue on viime vuosikymmeninä muuttunut kalliiksi taiteilija- ja hipsterialueeksi.

Asunnolta saattoi matkata lautalla työhuoneelle. Matka taittui 25 minuutissa, mikä on New Yorkin mittapuulla kadehdittavan lyhyt työmatka. Maisemana oli New Yorkin siluetti.

Lauttamatka oli hyvin rentouttava, mikä on harvinaista hektisessä New Yorkissa.

Luutonen on kiitollinen myös siitä, että hän saattoi ottaa puolisonsa ja 11-vuotiaan tyttärensä mukaan niin asunnolle kuin työhuoneellekin.

Luutonen ei asettanut itselleen residenssiajaksi tuotantotavoitteita. Hän vietti aikaa työhuoneella ja kaupungilla, otti valokuvia, teki luonnoksia ja kirjoitti tekstejä. Näitä fragmentteja hän levitteli työhuoneen lattialle ja pinosi teemoittain kasoihin.

Halusin olla mahdollisimman avarakatseinen itseni ja ajatusteni suhteen. Suomessa työhuoneella on liian helppo seurata vanhoja rutiineita. Vieraassa ympäristössä ei ole tuttuja rutiineja ja polkuja, joten siellä voi ottaa tietoisesti askelen taaksepäin ja kirjoittaa uusia sääntöjä työskentelymetodeihin.

Ajattelu tuotti tulosta. Luutosella on selkeitä aavistuksia siitä, mihin suuntaan hänen taiteensa lähtee kehittymään ja muuttumaan.

Muutos kuitenkin tapahtuu hitaasti, useita vuosia irtioton jälkeen.

Luutonen ei halua sanoa hahmotelmiaan ääneen, jotta paperille painetut sanat eivät kahlitsisi hänen luovuuttaan.

Onko tämä se residenssistä haettu taiteellinen aikahyppy?

Sitä ei voi varmaksi tietää kuin vasta jälkikäteen.

Kuvataiteilija Maija Luutonen sai elokuun 2018 haussa apurahan taiteelliseen työskentelyyn Triangle-residenssissä New Yorkissa.

Residenssialumnit – apurahansaajien äänet

Kulttuurirahasto on vuodesta 2016 lähtien kehittänyt residenssitoimintaansa yhteistyössä HIAP – Helsinki International Artist Programme -residenssin kanssa. Haettavien kohteiden määrä on kasvanut vuosittain, ja uusia kohteita valmistellaan myös tulevalle vuodelle.

Vuonna 2019 käynnistyvän residenssialumnitoiminnan tarkoituksena on parantaa residensseihin lähtevien taiteilijoiden kokemusta ja verkottaa residenssitaiteilijoita keskenään. Uusille apurahansaajille tarjotaan mahdollisuus ottaa yhteyttä edellisten vuosien lähtijöihin ja saada heiltä apua omaan residenssijaksoon valmistautumisessa.

Nyt julkaistavalle Residenssialumnit-sivulle kootaan kokemuksia taiteilijoiden työskentelystä Rahaston yhteistyöresidensseissä vuodesta 2017 alkaen. Sivu tarjoaa uusille apurahanhakijoille aiempaa kattavampaa tietoa residenssikohteiden tarjoamista mahdollisuuksista, ja toivottavasti siten helpottaa residensseihin hakeutumisessa. Samalla se raottaa ovea taiteilijoiden työskentelyyn myös muulle yleisölle.

Vuoden 2019 hakukohteet olivat seuraavat:

  • Hôtel Chevillon Ranskassa
  • SeMA Nanji Soulissa Etelä-Koreassa
  • Tokyo Arts and Space Residency Japanissa
  • O Espaço do Tempo Portugalissa
  • Artspace Australiassa
  • Institute for Provocation Kiinassa
  • Triangle Yhdysvalloissa

Voit käydä tutustumassa pikku hiljaa täydentyvään englanninkieliseen Residenssialumnit-sivuun osoitteessa skr.fi/en/residency-alumni

Lisätietoja: