Ajattelun ja tekemisen taika

Voiko ihminen olla tekemättä mitään? Näin kysyi yhdeksänvuotias Elsa muutama viikko sitten Helsingin Sanomien lasten tiedekysymyksissä. Systeemisen neurotieteen ja aivokuvantamisen emeritaprofessori Riitta Hari vastasi tiivistämällä, että ”eläessämme teemme koko ajan jotakin” ja muistutti, että hengittäminenkin on tekemistä.

Mitään tekemättömyyden kysymystä ovat Elsan lisäksi pohtineet filosofit kautta aikojen. Aristoteles painotti mietiskelyn arvoa. Seneca mietti miksi joutilaisuus voi olla arvokkaampaa kuin loputon kiire. Tuomas Akvinolainen puntaroi vapaan tahdon ja moraalin merkitystä ihmiselämässä. Näiden avaintekstien kaiut kuuluvat elämäntapaoppaissa ja suorituskeskeistä elämänmenoa tarkastelevissa teoksissa kuten Tom Hodkinsonin kirjassa Joutilaisuuden ylistys (2004), jonka sain aikanaan lahjaksi väitöspäivänäni. Tässä anekdootteja pursuavassa teoksessa mietitään muun muassa joutenolon paradoksia. ”On tehtävä työtä sen eteen, että voi olla jouten”, Hodkinson kirjoittaa.

Turbokierroksilla pyörivä arki haastaa monet meistä arvioimaan mihin aikansa käyttää. Yhä useampi toivoo voivansa pysähtyä ja vetää henkeä keskittyäkseen kunnolla edes yhteen asiaan – vaikka artikkelin lukemiseen, musiikin kuuntelemiseen tai toisen ihmisen kohtaamiseen. Selityskin on melko yksinkertainen: ihminen on parhaimmillaan voidessaan ajatella.

Tätä varten on tunnistettu monenlaisia ajattelua edistäviä menetelmiä pilvien katselusta kävelymeditaatioon. Saksalainen filosofi Walter Benjamin piti arvossa päämäärätöntä flaneerausta ja nosti esiin keskeneräiseksi jääneessä teoksessaan Arcades (1927–1940) muotioikun vuodelta 1839, jolloin flaneerattiin viemällä kilpikonnat ulos kävelylle. Hitaasti askeltamisen taito edellytti sitoutumista ja kärsivällisyyttä.

Ajatus houkuttaa, sillä tiede, taide ja kulttuuri kehittyvät, kun ympärillä on riittävästi tilaa ja aikaa ajattelulle. Ja tinkimätön halu toteuttaa parhainta itseään.