Haemme nyt museonjohtajaa Taidekoti Kirpilään nykyisen museonjohtajan siirtyessä organisaation sisällä uusiin tehtäviin.
Museonjohtaja vastaa Taidekoti Kirpilän toiminnan kehittämisestä ja operatiivisesta johtamisesta Kulttuurirahaston strategian, toimintasuunnitelman ja annetun talousarvion puitteissa. Hän toimii esihenkilönä Taidekodin muulle henkilökunnalle. Noin puolet toimenkuvasta koostuu muista vastuullisista, tyypillisesti kuvataiteeseen liittyvistä, asiantuntijatehtävistä Suomen Kulttuurirahastossa.
Edellytämme sinulta ylempää korkeakoulututkintoa soveltuvalta alalta, tohtorin tutkinto luetaan eduksi. Sinulla on käytännössä osoitettua kokemusta museoalasta, esihenkilötyöstä ja erilaisten yleisöjen kanssa toimimisesta. Myös erinomaiset vuorovaikutus- ja työyhteisötaidot sekä kielitaito (suomi, ruotsi ja englanti) auttavat tehtävän menestyksekkäässä hoitamisessa. Odotamme sinun sitoutuvan arvopohjaamme: toimimme ennakkoluulottomasti, asiantuntevasti ja vaikuttavasti.
Tehtävä on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassaoleva. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Työpisteesi ovat Helsingissä. Museonjohtaja raportoi toimitusjohtajalle ja kuuluu Kulttuurirahaston laajennettuun johtoryhmään. Taustatukea antaa Kulttuurirahaston noin 50 hengen työyhteisö.
Tehtävä tulee ottaa vastaan viimeistään 1.8.2025.
Työnantajana Suomen Kulttuurirahasto on vakaa. Se tarjoaa kattavat ja nykyaikaiset työsuhde-edut sekä mahdollisuuksia kouluttautumiseen.
Palkkahaarukka tehtävästä on 5 500–5 800 euroa, mutta voit myös esittää oman perustellun palkkatoiveesi.
Lähetäthän vapaamuotoisen hakemuksesi ja ansioluettelosi viimeistään 21.3.2025 osoitteella hakemus@skr.fi. Viestikentän aiheeksi Museonjohtaja.
Filosofian tohtori Johanna Ruohonen on nimitetty Suomen Kulttuurirahaston kehitysjohtajaksi 1.4.2025 alkaen. Kehitysjohtaja kuuluu Kulttuurirahaston johtoryhmään.
Uudessa roolissaan Ruohonen vastaa Kulttuurirahaston kansainvälistymiseen painottuvasta kehittämisestä. Hänen vastuullaan ovat myös Kulttuurirahaston Tiede & taide -toiminta sekä valtakunnalliset tapahtumat, joiden tavoitteena on vahvistaa tieteen ja taiteen valtakunnallista näkyvyyttä. Ruohonen myös jatkaa taiteilijoille suunnatun residenssiohjelman johtamista.
”Säätiöillä on merkittävä rooli tieteen ja taiteen puolestapuhujina. Haluamme omalta osaltamme olla rakentamassa moniäänistä yhteiskunnallista keskustelua kotimaassa ja kansainvälisesti. Johanna Ruohosen vankka kokemus luo hyvät lähtökohdat tavoitteidemme edistämiseen”, sanoo Kulttuurirahaston toimitusjohtaja Susanna Pettersson.
”Taiteen ja tieteen merkityksen esiintuominen on tässä ajassa äärimmäisen tärkeää. Yhteiskunnallinen polarisaatio, vaihtoehtoiset totuudet, rahoitusleikkaukset ja julkisen keskustelun köyhtyminen murentavat tieteen ja taiteen perusedellytyksiä, ja tämä kehitys tarvitsee vastavoimia”, sanoo Johanna Ruohonen.
”Taiteen ja tieteen merkityksen esiintuominen on tässä ajassa äärimmäisen tärkeää”, Johanna Ruohonen toteaa.
Ruohonen aloitti Kulttuurirahastossa vuonna 2015. Hän toimii tällä hetkellä museonjohtajana Taidekoti Kirpilässä ja erityisasiantuntijana Kulttuurirahaston apurahojen ja hankkeiden parissa. Ruohonen on kymmenen vuoden aikana uudistanut Taidekoti Kirpilää tuomalla sinne muun muassa nykytaiteen näyttelyitä ja queer-opastuksia. Taidekodin kävijämäärät ovat hänen kaudellaan kasvaneet kolminkertaisiksi. Ruohonen on vastannut myös Kulttuurirahaston kansainvälisen residenssiohjelman kehittämisestä ja monista hankkeista, joiden joukkoon kuuluvat esimerkiksi Museovisio, Selkopolku, Taide toiseen sekä Romanikielen ja -kulttuurin tuki.
“Kulttuurirahasto tukee monipuolisesti ja -alaisesti taiteen ja tieteen tekijöitä koko maassa, ja muun muassa erilaisten liikkuvuusohjelmien kautta myös kansainvälisesti. Taide ja tiede ovat toimintakenttinä korostetun kansainvälisiä, minkä vuoksi tavoitteemme on myös rajoja ylittävien yhteistyömallien kasvattamisessa”, sanoo Ruohonen.
Kulttuurirahasto käynnistää Taidekoti Kirpilän uuden museonjohtajan haun maaliskuun alussa 2025.
Kolmen palkintoteeman mukaisesti palkinnonsaajat rakentavat kestävää, moniarvoista ja moniäänistä Suomea, vahvistavat tieteen ja taiteen asemaa yhteiskunnassa tai ovat tiedettä ja taidetta uudistavia tulevaisuuden huippuja. Suomen Kulttuurirahaston vuoden 2025 suurpalkinnot on myönnetty kirjailija Pirkko Saisiolle, musiikin professori Petri Toiviaiselle ja sopraano Iris Candelarialle.
”Tiede ja taide ovat itseisarvoja. Vahvat, omaääniset ja lahjakkaat taiteilijat ja tutkijat ovat kulttuurimme selkäranka. Tarvitsemme esikuvia, joilla on kyky esittää vaikeitakin kysymyksiä ja tuoda esiin uusia näkökulmia”, sanoo Suomen Kulttuurirahaston toimitusjohtaja Susanna Pettersson.
Ehdotukset palkinnonsaajiksi valmisteli kolme tieteen ja taiteen ammattilaisista koostuvaa viisijäsenistä raatia. Suomen Kulttuurirahaston hallitus valitsi ehdokkaista kolme palkinnonsaajaa. Palkinnot jaettiin Kulttuurirahaston vuosijuhlassa 27.2.2025.
Tulevaisuuden huiput: sopraano Iris Candelaria
Iris Candelaria (s. 1995) on noussut nopeasti Suomen merkittävimpien lyyristen sopraanojen joukkoon. Hän on tehnyt suuria rooleja esimerkiksi Suomen Kansallisoopperassa ja Savonlinnan oopperajuhlilla. Paraikaa häntä kuullaan Kansallisoopperan Iloisen lesken Valenciennena. Tulevina vuosina tähtäimessä ovat Keski-Euroopan oopperalavat.
Candelaria voitti Lappeenrannan laulukilpailun jaetun ensimmäisen palkinnon 2023. Hänelle myönnettiin myös kilpailun yleisöpalkinto, jollaisen hän sai myös Havets Röst -kilpailussa vuonna 2021. Candelaria on Timo Mustakallio -kilpailun voittaja vuodelta 2019. Candelaria on vieraillut muun muassa Sinfonia Lahden solistina.
Candelaria valmistui Taideyliopiston Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksesta musiikin maisteriksi vuonna 2022 ja on tällä hetkellä mukana Suomen Kansallisoopperan nuorten laulajien ohjelmassa.
”Hänen ilmaisussaan on erityistä karismaa ja valoa”, kuvataan palkintoperusteluissa. Kehuvan maininnan saavat myös Candelarian näyttelijäntaidot.
Perusteluiden mukaan Candelaria on lisäksi kehittänyt taiteenlajiaan terveempään suuntaan kertomalla avoimesti kokemistaan vastoinkäymisistä pelkkien menestystarinoiden sijaan.
Palkinto myönnetään uransa alussa olevalle lahjakkaalle laulajalle.
Koko Suomi: kirjailija Pirkko Saisio
Kirjailija, ohjaaja Pirkko Saisio (s. 1949) on sekä monen sukupolven lukijoiden että kriitikoiden laajassa suosiossa. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta Saision esikoisromaanin Elämänmeno ilmestymisestä. Sen jälkeen häneltä on ilmestynyt yli 20 romaania, joista osa salanimillä. Lisäksi Saision tuotantoon kuuluu kolmisenkymmentä näytelmää.
Palkintoperusteluiden mukaan sekä Saision tuotannon laajuus että sen kauttaaltaan korkea taso ovat poikkeuksellisia suomalaisen kirjallisuuden historiassa.
Saision Punainen erokirja (2003) valittiin hiljattain HS:n lukijaäänestyksessä 2000-luvun tärkeimmäksi kotimaiseksi kirjaksi. Viimeisimmät teokset Passio (2021) ja Suliko (2024) ovat saaneet ylistävät arvostelut. Hänen teoksiaan on päässyt myös arvostettuun Penguin Modern Classics -sarjaan.
Perustelujen mukaan Saision taiteessa ”ehkä olennaisinta on hänen tuotantonsa läpi kulkeva teema ihmisen loputtomasta yksinäisyydestä ja erilaisuudesta niin omassa perhepiirissään, omassa maassaan, omassa kulttuurissaan kuin koko maailmanhistoriassakin”.
Pirkko Saisio on kirjailijuutensa ohella aktiivinen kulttuurivaikuttaja. Hän oli LGBTQ-aktivisti jo silloin, kun homoseksuaalisuudesta ei puhuttu julkisuudessa eikä sitä juurikaan käsitelty taiteessa.
Palkinto myönnetään kirjallisuuden uudistajalle, laatulauseiden luojalle.
Vahva tiede ja taide: professori Petri Toiviainen
Professori Petri Toiviainen (s. 1959) tekee uraauurtavaa monitieteistä tutkimusta kehon ja aivojen roolista musiikin havaitsemisessa. Hän johtanut Suomen Akatemian musiikintutkimuksen huippuyksikköä 2008–2013 ja toiminut akatemiaprofessorina 2014–2018. Parhaillaan hän toimii Musiikin, mielen, kehon ja aivojen tutkimuksen huippuyksikön (CoE MMBB) johtajana.
Jyväskylän ja Helsingin yliopistoissa toimivien tutkimusryhmien konsortio CoE MMBB tutkii musiikkia monimuotoisena ihmiskokemuksena ja muutoksen välineenä läpi ihmisen elämänkaaren. Huippuyksikön työssä yhdistyvät musiikintutkimus, psykologia, kasvatustiede, musiikkiterapia, tietojenkäsittelytiede sekä kognitiivinen neurotiede.
Palkintoperustelujen mukaan Toiviaisen tekemä tutkimus on saanut tiedeyhteisössä laajasti kansainvälistä näkyvyyttä. Tutkimus pyrkii syventämään tietämystä kehon ja aivojen roolista musiikin havaitsemisessa. Se lisää myös tietoa havaitsemisesta ja kognitiosta yleisesti, erityisesti musiikin ja kielen prosessoinnin välisistä suhteista. Saadulla tiedolla on sovelluksia musiikkiterapiassa, musiikkikasvatuksessa ja musiikin esittämisessä.
Palkinto myönnetään mielen, musiikin ja aivojen tutkijalle, tieteen ja taiteen yhteensaattajalle.
Jari Sokka toimi Kulttuurirahaston hallituksen jäsenenä 2013–2021, josta hallituksen puheenjohtajana 2017–2021. Nykyisin hän on Kulttuurirahaston hallintoneuvoston jäsen. Sokka työskentelee johtajana Työeläkevakuuttajat Telassa ja koulutukseltaan matemaatikko.
Kulttuurirahasto teettää muotokuvat aiemmista hallituksen puheenjohtajistaan, ja nyt oli Sokan vuoro.
Muotokuvan toteuttajaksi valikoitui kuvataiteilija Joel Slotte (s. 1987), jonka pääasialliset välineet ovat figuratiivinen maalaus ja piirtäminen. Hän tekee myös keraamisia veistoksia, kirjontaa ja serigrafiaa.
”Joel Slotten työt ovat graafisen tarkkoja, mutta tärkeämpää on, että ne tuovat jotain olennaista kuvattavan persoonasta esiin. Se kaiketi on hyvän muotokuvan idea”, sanoo Jari Sokka.
Slotte valittiin vuonna 2021 vuoden nuoreksi taiteilijaksi, ja hänen teoksiaan on nähty muun muassa Vuoden nuori taiteilija -näyttelyssä Tampereen taidemuseossa 2021, Ars22-näyttelyssä Kiasmassa 2022 sekä Galerie Anhavassa 2024. Hänen teoksiaan on useissa julkisissa kokoelmissa.
”Joel Slotten työt ovat graafisen tarkkoja, mutta tärkeämpää on, että ne tuovat jotain olennaista kuvattavan persoonasta esiin. Se kaiketi on hyvän muotokuvan idea.”
Jari Sokka
Kulttuurirahaston hallituksen entinen puheenjohtaja
Muotokuva paljastettiin Kulttuurirahaston tiloissa Helsingissä 10.2.2025. Silloin Jari Sokka ei vielä tiennyt, millaiseen miljööseen Joel Slotte oli hänet sijoittanut.
”Tapasimme Rikhardinkadun kirjastossa ja keskustelimme useamman tunnin ajan. Samalla Joel teki nopeita luonnoksia ja valokuvasi minua. Maalaustyön aikana en istunut mallina, joten minulle tämä oli mukava ja kivuton prosessi”, Sokka kertoo.
Sokka pitää hienona asiana päästä osaksi muotokuvaperinnettä, jota hän luonnehtii hyvällä tavalla vanhanaikaiseksi.
”Kulttuurirahaston muotokuvakokoelmissa on jo ennestään sellaisia hienoja muotokuvia, joissa on jokin juju. Rahastossa on pidetty perinnettä yllä, mutta mietitty erityisesti taiteen laatua. Minunkaan muotokuvani ei edusta ihan sitä klassisinta ja pönäkintä traditiota”, Sokka sanoo.
Joel Slotte on tehnyt paljon muotokuvia. Hän kertoo, että kohteeseen tutustuminen on hänelle todella olennainen osa muotokuvan maalaamista. Siksi oli tärkeää käydä pitkiä keskusteluja Sokan kanssa.
Muotokuvan kohde Jari Sokka ja itse taiteilija, Joel Slotte teoksen äärellä.
”Pitää muodostua jonkinlainen psykologinen tuntuma, joka ohjaa työssä eteenpäin. Jari on joviaali, lempeä ja hänellä on rento olemisen tapa. Näitä ominaisuuksia kohti halusin ehdottomasti kulkea ja pyrkiä tallentamaan”, hän sanoo.
Slotte teki alkuun luonnoksia muun muassa surrealistien suosimalla tekniikalla, jossa piirretään nopeita muotokuvia katsomatta paperiin, antaen käden työskennellä havainnon pohjalta.
”Sillä tavalla saa usein tallennettua jotain olennaista ja totuudellista, vaikka luonnokset ovatkin karikatyyrimaisia. Jossain luonnoksessa yritin tavoittaa naururypyn, toisessa hymynkareen. Luonnoksista tuli pankki, josta saatoin ammentaa maalatessa. Tein myös tarkemman valoon ja varjoon pohjautuvan luonnoksen ja viivapiirustuksen, jossa hain kasvojen muotoa. Valokuvat taas toimivat enemmänkin värikarttana.”
Slotte halusi, että maalauksesta tulisi katsoneeksi eri asioita läheltä ja kaukaa. Kauempaa huomio kiinnittyy kompositioon ja taustalla olevaan Rikhardinkadun kirjaston tilaan. Läheltä katsoessa maalaus muuttuu ja yksityiskohdat, kuten parransänki ja paidan kuviot alkavat erottua.
Joel Slotte halusi, että maalauksesta tulisi katsoneeksi eri asioita läheltä ja kaukaa. Kuvassa on taustalla Rikhardinkadun kirjasto, jossa taiteilija haastatteli Jari Sokkaa.
Slotte sai vuonna 2024 Kulttuurirahastolta kolmivuotisen apurahan taiteelliseen työhön. Muutamia ryhmänäyttelyitä on lähiaikoina tulossa, mutta muuten Slotte aikoo apurahakauden aikana keskittyä työhuonetyöskentelyyn.
”Viime vuonna tein paljon näyttelyitä ja tilaustöitä. Ajatukset ovat sillä aikaa kehittyneet. Minulla on pää täynnä ideoita, joita haluan lähteä tavoittelemaan. Siihen sisältyy taiteellinen hapuilu ja sekoilu. Mokista voi syntyä oivalluksia.”
Helli juuriasi -toimintamallia on kehitetty lukuvuosien 2023–2024 ja 2024–2025 Vantaan Lehtikuusen koulussa. Koulun oppilaista lähes 70 % puhuu suomea toisena kielenään.
Hankkeen alullepanija ja koordinaattori, Lehtikuusen koulun opettaja Jenni Sipola kertoo, että lähtökohtana on ollut pienentää kulttuuriryhmien välisiä jännitteitä koulussa ja rohkaista jokaista tuomaan omat juurensa esiin.
Opettajat, muu henkilökunta sekä oppilaat ovat yhdessä kehittäneet toimintakulttuuria, joka vahvistaa moniäänisyyttä ja kannustaa kulttuuriseen itseilmaisuun. On luotu oppimisympäristöjä, joissa erilaisista taustoista tulevat nähdään voimavarana. Hankkeessa edistetään
yhteisöstä itsestään lähtevää toimintaa
kykyä arvostaa keskinäistä vuorovaikutusta
taustakulttuureja kunnioittavaa toimintaa
Arvostava katse
Hankkeessa on asiantuntijana ja kouluttajana toiminut valokuvaaja, taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolainen. Hän on kouluttanut opettajia ja oppilaita arvostavan katseen menetelmään.
Arvostava katse kohdistetaan niin itseen kuin toisiin. Tavoitteena on vahvistaa kykyä
jakaa kokemuksiaan
tulla nähdyiksi oman identiteettikokemuksensa kautta
oppia erilaisista näkökulmista ja kulttuureista
herkistyä kokemaan asioita toisen ihmisen erilaisesta kokemusmaailmasta käsin
Kerhoista kulttuurien juhlaan
Hankkeessa on taiteen ja ilmaisun avulla luotu mahdollisuuksia, joilla juurien helliminen saadaan integroitua kouluympäristöön. Toimintaa on ollut muun muassa Dance & Music -kerhon ja Helli Juuriasi -perhekerho sekä koko koulun kuvataidekilpailujen muodossa. Menetelmää on käytetty ympäristöagenttien valinnaiskurssilla sekä kiusaamista estävässä oppilaiden Karhutoiminnassa.
Helli Juuriasi -kouluvuoden huipentuma on kevään lopulla järjestettävä Kulttuuripäivä. Koulun monikulttuurisuutta juhlitaan pukujen, ruokien, musiikin, kuvataiteen ja tanssin loisteessa. Tapahtuma tarjoaa oppilaille, kotiväelle ja henkilökunnalle mahdollisuuden jakaa sekä kokea kulttuurien rikkautta ja moninaisuutta.
Monistettava toimintamalli
Tavoitteena on, että Helli juuriasi -toimintamalli leviää Lehtikuusen koulusta muualle. Toimintaa on esitelty eri yhteyksissä. Muutamista kouluista Vantaalta ja Helsingistä on jo käyty tutustumassa malliin ja suunnitelmat sen soveltamiseksi oman koulun arkeen on meneillään. Uudenmaan rahaston rahoittamasta kehitystyöstä tuotetaan materiaalia, joka opastaa toimintamallin käyttöönottoon.
Toimittaja ja kirjailija Ville Hänninen on aina ollut kiinnostunut taiteesta ja taidekritiikistä.
”Teini-ikäisenä hauskanpito merkitsi minulle Jyväskylän pääkirjastoon menemistä koulun jälkeen ja kulttuurilehtien, kirjojen ja vinyylilevyjen pariin sukeltamista”, hän naurahtaa.
Hänninen on luonut uraa 1990-luvun lopusta alkaen. Aluksi hän oli erityisen kiinnostunut sarjakuvasta ja muista popkulttuurin marginaalilajeista. Nykyään hän haluaa puolustaa taiteellista ilmaisua laajemmin. Kritiikin tehtävä on hänen mielestään tuoda koko taiteen kenttä näkyväksi.
”Tässä hyisessä maailmassa, jossa kaikki halutaan palauttaa kapitalismiin, on mielestäni tärkeää ymmärtää, että ihmisellä on ylevämpiäkin tehtäviä kuin olla pääoman palveluksessa.”
Ville Hänninen
toimittaja ja kirjailija
Liikkuvuusapurahat tukevat kehittymistä
Hänninen on työskennellyt koko uransa freelancerina. Aikataulujen vapaus ja monipuoliset työmahdollisuudet ovat olleet hänelle tärkeitä. Inspiraatiota ja innostusta hän löytää myös Suomen rajojen ulkopuolelta.
”Maissa, joissa on pitkä kulttuurin ja sivistyksen historia, näkee, kuinka paljon taiteen saralla on mahdollisuuksia, ja ymmärtää, miten pieni maa Suomi on. Minulle uusien asioiden parissa oleminen on täydennyskoulutusta kriitikon urallani. Ilman näitä sysäyksiä ulkopuolisesta maailmasta olisin todennäköisesti kyllästynyt koko ammattiin.”
Ville Hänninen kokee, että uusien asioiden parissa oleminen on samalla täydennyskoulutusta kriitikon uralla.
Suomen Kulttuurirahaston liikkuvuusapurahat tukevat taiteilijoiden ja taidearvostelijoiden kansainvälistä toimintaa. Hänninen sai vuonna 2022 liikkuvuusapurahan sarjakuva- ja lastenkirjafestivaaleille osallistumiseen Ranskassa ja Italiassa. 1970-luvulta lähtien järjestetyt Angoulêmen kansainväliset sarjakuvafestivaalit Ranskassa ovat Euroopan suurimmat.
”Pyrin osallistumaan Angoulêmen festivaaleille joka vuosi. Ne ovat hieno tilaisuus kontaktien kannalta ja siellä näkee, mitä kaikkea uutta on meneillään eri mantereilla. Jokin Suomessa erityisenä pidetty teos saattaakin olla osa globaalimpaa ilmiötä, ja asettua siten erilaiseen perspektiiviin”, hän kertoo.
Vaikka Hänninen on kirjoittanut vuosien mittaan erilaisista kuvituksista, osallistui hän Italian Bolognassa pidettyyn lastenkirjallisuustapahtumaan ensimmäistä kertaa.
”Jos en olisi saanut apurahaa, en todennäköisesti olisi mennyt sinne ollenkaan. Mutta itse tapahtuma oli yksi elämäni parhaista päivistä. Tutustuin kustantamoihin ympäri maailmaa, kävin hienoissa näyttelyissä ja tapasin kiinnostavia ihmisiä.”
Taide on osa demokratiaa
Hänninen kokee, että reilu 25 vuotta sitten media-alalle oli helppo tulla. Lehtien talous voi hyvin ja kritiikkejä oli enemmän. Nykyään kulttuurista kirjoitetaan yhä vähemmän yhä harvemmissa lehdissä.
”Kirjallisuuskritiikkejä julkaistaan vielä melko hyvin, mutta esimerkiksi kuvataiteiden osuus kaikista kritiikeistä on todella pieni suhteessa siihen, paljonko Suomessa käydään näyttelyissä ja miten lahjakkaita kuvataiteilijoita meillä on.”
”Taiteen ja kulttuurin olemassaoloa ei oikein tiedosteta. Ja kun se on vielä olevinaan ilmaista, sen arvoa väheksytään.”
Ville Hänninen
toimittaja ja kirjailija
Median kriisi on eräs syy kulttuurijournalismin kaventumiselle, mutta Hänninen tuo esiin, että taiteen asema on heikentynyt koko yhteiskunnassa.
”Luulen, että kyse on siitä, että taiteen ja kulttuurin olemassaoloa ei oikein tiedosteta. Ja kun se on vielä olevinaan ilmaista, sen arvoa väheksytään”, hän pohtii.
Hän uskoo, että taiteen arvostuksen väheneminen on sidoksissa meneillään olevaan demokratian alasajoon.
”Monet ihmiset kokevat osattomuutta tässä yhteiskunnassa. He eivät koe voivansa vaikuttaa ympärillään oleviin asioihin ja reagoivat sitten sen mukaisesti.”
Palkinnot osa taidekeskustelua
Pitkän ja laajan kirjoittajauransa lisäksi Hänninen on toiminut erilaisissa järjestöissä ja luottamustehtävissä kuten apuraha- ja palkintoraadeissa. Muun muassa E.J. Vehmas -palkinnon saanut kriitikko näkee myös palkinnot tärkeänä osana taidekeskustelua.
”Parhaimmillaan palkinnot palvelevat taidetta samoin kuin kritiikit: ne nostavat esiin erilaisia puolia taidekentästä ja korostavat lajien erityispiirteitä. Raadeissa käytävät keskustelut ovat todella merkityksellisiä. Välillä ajattelen, että olisi hyvä, jos taiteilijatkin pääsisivät niitä kuulemaan. Niissä huomaa, miten suurta arvostusta heille annetaan.”
Romaanin keskeinen ajatus syntyi alun perin novelliin. Englanninnettujen ja anglosaksisella kielialueella useita kirjallisuuspalkintoja keränneiden romaanieni lisäksi myös erityisesti Yhdysvalloissa on julkaistu lyhytproosaani. Tämän myötä olen tullut saaneeksi silloin tällöin novellitilaustöitä rapakon takaa, ja vuonna 2019 amerikkalainen toimittaja Ann VanderMeer ottikin yhteyttä novelliantologian tiimoilta. Sen teemana olivat tulevaisuuskuvat, joissa ihminen – toki teknologian avustamana – työskentelee tilanteissa ja paikoissa, joissa hän ei ole itse fyysisesti läsnä.
Kirjailija Johanna Sinisalon romaani Joutsenlaulu ilmestyy syksyllä 2025.
Pohtiessani aihetta ja tilanteita, joissa tällainen tekniikka voisi olla tarpeen, keksin, että näinhän ihminen voisi tarkkailla ja tehdä havaintoja muista lajeista niiden siitä häiriintymättä. Monien lajien tyypillistä käytöstähän on vaikea aidosti tutkia, jos ihmisten läsnäolo äänineen, hajuineen ja kulkuvälineineen vaikuttaa niihin, tai tutkittavia pitää vangita omasta elinympäristöstään niille vieraisiin olosuhteisiin.
Kirjoitin englanniksi novellin, jossa nuori nainen etäohjailee eräänlaista hydraulista robottia ihmisiltä kielletyllä ympäristönsuojelualueella hakeakseen sieltä vuosikausia kerättyä dataa luonnonvaraisten lajien käyttäytymisestä. Hän saa yllättäen yhteyden maanalaisessa kammiossa tietoa keränneeseen ja luokitelleeseen tekoälyyn, joka on tehnyt aivan ihmeellisen lintuja koskevan löydöksen. Alkuperäinen novelli löytyy mm. Margrét Helgadóttirin toimittamasta antologiasta Nordic Visions (Solaris 2023) nimellä A Bird Does Not Sing Because It Has an Answer.
Pidin novellin ydinideaa niin toimivana, että päätin kehittää siitä romaanimittaisen tekstin. Sen työnimi oli pitkän aikaa Miksi laulaa lintunen. En kerro siitä sen enempää – jätän lukijoillekin jotakin – paitsi mainitsen, että jos joku on lukenut novellin, se ei mielestäni mitenkään pilaa romaanin lukukokemusta.
Joutsenlaulu-romaanin alkuperäinen idea syntyi Sinisalon kirjoittamasta englanninkielisestä novellista.
Vuonna 2021 sain Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahastolta apurahan vuoden työskentelyyn Joutsenlaulun parissa. Samaan aikaan syliini kuitenkin yllättäen tupsahti nippu palkallisia tilaustöitä ja kutsu stipendiaatiksi Villa Concordia-taideresidenssiin Saksan Bambergissa. Koska tällaiset hakemattomat yllätystulot ovat kirjailijalle erittäin harvinaista herkkua, en olisi voinut olla iloisempi siitä, että SKR:n apurahoja voi nostaa joustavasti. Otin apurahasumman käyttöön vasta vuonna 2023, ja kas – tuona vuonna minulla ei juuri muuta toimeentuloa sitten ollutkaan.
Tauko teki käsikirjoituksellekin oikein hyvää. Vaikka kustantaja oli ilmoittanut julkaisevansa teoksen ja olimme jo käyneet siitä kehittämiskeskusteluja, en ollut onneksi tehnyt vielä sitovaa kustannussopimusta. Alitajuntani ehti muita projekteja tehdessäni työstää tarinaa ja sen maailmaa hurjasti. Nyt valmistuva Joutsenlaulu on kaikkea muuta kuin vain laajennettu novelli; olen koettanut laatia kokonaisen fiktiivisen tulevaisuusmaailman kunnianhimoisesti ja kantaaottavasti. Se saattaa myös olla, mihin teoksen nimikin viittaa, mahdollisesti urani viimeinen teos.
Nykyisen hallituksen kuristaessa kulttuuria menestyneenkin kirjailijan on vaikea kyetä elättämään itseään pelkällä työllään muuten kuin satunnaisesti. Siksi olenkin todella kiitollinen Suomen Kulttuurirahastolle siitä, että minulla vielä oli mahdollisuus kirjoittaa tämä itselleni hyvin tärkeä romaani.
Kirjailija Johanna Sinisalo sai Pirkanmaan rahaston kokovuotisen apurahan kirjalliseen työskentelyyn vuonna 2021.
Yllä oleva kuva on Taideyliopiston opiskelijoiden vuonna 2024 toteuttamasta esityksestä Tick, Tick… Boom! Musiikkiteatteriopintoja on tarjottu Taideyliopistossa tähän saakka sivuainekokonaisuutena. Kuva: Roosa Oksaharju / Taideyliopisto.
Kulttuurirahasto myönsi suuria apurahoja muun muassa lasten ja nuorten mielenterveyttä tukevaan soveltavaan tutkimukseen, johon oli haussa varattu yhteensä miljoona euroa. Suurapurahoilla pilotoidaan myös musiikkiteatterin maisteriohjelmaa, juhlitaan Ylioppilasteatterin satavuotiasta historiaa ja kehitetään tekoälyä saamen kielen elvyttämiseksi.
”Tiede ja taide ovat moniarvoisen ja kestävän yhteiskunnan perusta. Kulttuurirahastolle yli 80 vuoden aikana varojaan lahjoittaneet ovat ymmärtäneet kulttuurin merkityksen menestyvän maan tulevaisuudelle. Heidän ansiostaan voimme tukea pitkäjänteisesti tiedettä ja taidetta kaikkialla Suomessa.”
Susanna Pettersson
Kulttuurirahaston toimitusjohtaja
Lokakuun haussa jätettyjen apurahahakemusten määrä on jo useamman vuoden ajan ollut kasvussa. Nyt Kulttuurirahasto sai ennätykselliset 10 706 hakemusta. Apurahoina jaettava summa on niin ikään kasvanut ja oli viime vuonna kaikissa hauissa yhteensä 55 miljoonaa euroa. Silti kilpailu apurahoista on entisestään tiukentunut. Lokakuun hakukierroksen tieteen hakemuksista 9,2 % sai rahoitusta, taiteen hakemuksista 6,7 %. Taiteen osuus nyt myönnetyistä euroista nousi 47 prosenttiin (43 % vuonna 2024).
Hakemusten lukumäärä 2016–2025
Hakemusten määrän kehitys Lokakuun haussa vuodesta 2016 vuoteen 2025
”Etenkin taiteilijat ja taidealan toimijat ovat tällä hetkellä ahtaalla. Kulttuurirahaston apurahat eivät kuitenkaan yksin ratkaise tilannetta. Meidän tulee etsiä myös uudenlaisia yhteistyömalleja säätiöiden, yrityselämän, kuntien ja valtion kanssa rahoituspohjan laajentamiseksi”, Pettersson sanoo.
Kulttuurirahasto painottaa mahdollisuutta pitkäjänteiseen tieteelliseen ja taiteelliseen työhön. Monivuotisia apurahoja myönnettiinkin 157, joista nelivuotisia oli seitsemän. Vuoden mittaisia apurahoja oli vajaa puolet kaikista myönnöistä.
Lokakuun haun apurahahakemukset vertaisarvioidaan lähes kuudessakymmenessä arviointiryhmässä, jotka koostuvat eri tieteen- ja taiteenalojen asiantuntijoista.
Merkittävää rahoitusta musiikkiteatterille sekä kulttuurialan toimijoille ja tapahtumille
Taideyliopisto sai 300 000 euron rahoituksen perustaakseen musiikkiteatterin maisterikoulutuksen pilottina syksystä 2026 alkaen. Koulutusohjelma on Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ja Sibelius-Akatemian yhteinen. Ohjelmassa opiskellaan muun muassa näyttelijäntaidetta, tanssia, musikaalilaulua, äänenkäyttöä ja ensemble-laulua monitaiteisessa ympäristössä. Ohjelma syventää musiikkiteatterin osaamista Suomessa ja auttaa kehittämään alaa, joka on yleisömääriltään voimakkaassa kasvussa.
Vuonna 1926 perustettu Ylioppilasteatteri on jo lähes vuosisadan ajan ollut kantaa ottavan teatteritaiteen toimija, joka kannustaa nuoria taiteilijoita kokeellisuuteen ja taiteelliseen kasvuun. Kuva: Aliisa Kirjavainen
”Laadukkaan musiikkiteatterikoulutuksen tarve on tunnistettu Suomessa jo pitkään, ja maastamme on puuttunut alan ylempi korkeakoulututkinto. Koulutusohjelma on ainoa laatuaan myös Pohjoismaissa ja siksi merkittävä avaus”, sanoo Susanna Pettersson.
Ylioppilasteatteri sai 100 000 euroa satavuotista historiaansa juhlistavaan hankkeeseen. Rahoituksella teatteri tuottaa 100-vuotisjuhlavuoden ohjelman sekä arkistointi- ja historiaprojektin. Se mahdollistaa myös rahoituspohjan vahvistamisen teatterin jatkuvuuden turvaamiseksi. Nykysirkusryhmä Circo Aereo sai toimintaansa 90 000 euron ja Vapaa taidekoulu 100 000 euron rahoituksen. Suomen Taiteilijaseura etsii 90 000 euron tuella uusia rahoitusmalleja taiteelle.
Vapaa Taidekoulu sai 100 000 euroa tulevaisuussuunnitelman tekemiseen. Tässä rakennetaan Vapaan Taidekoulun lopputyönäyttelyä kaapelitehtaan puristamolla. Kuva: Virppi Sysilehto
Myös monet kulttuuritapahtumat saivat tukea. Kamarimusiikkia kaupungeissa ry esimerkiksi järjestää Kulttuurirahaston tuella Helsinki Seriös -kamarimusiikkisarjan konsertteja ja Lead! sr Fiskars Summer Festivalin ohjelmaa.
Uhanalainen kulttuuripääoma ja taiteen saavutettavuus saivat tukea
Kulttuurirahaston tuki Suomen vähemmistökielille ja -kulttuureille jatkui.
Professori Mikko Kurimo työryhmineen sai 200 000 euroa tutkimushankkeeseen, jossa on mukana puhe- ja kielimallien, saamen kielen opetuksen ja alkuperäiskansojen koulutuskysymysten asiantuntijoita Aalto-yliopistosta ja Lapin yliopistosta. Tavoitteena on tekoälyä hyödyntäen kehittää uusia resursseja ja oppimateriaaleja, jotka elvyttävät ja vahvistavat saamen kielten käyttöä eri ympäristöissä. Tutkijat tekevät tiivistä yhteistyötä saamelaisyhteisöjen kanssa. Lue Kurimon haastattelu tästä.
Aalto-yliopiston tutkijat professori Mikko Kurimon johdolla kehittävät puheentunnistusta ja litterointityökaluja, jotka helpottavat saamen kielten säilymistä ja käyttöä arjessa. Kuva: Riitta Supperi
Kolttakulttuurisäätiö selvittää Kulttuurirahaston tuella koltansaamen kielen tilannetta suomalaisessa yhteiskunnassa ja Suõnn ry toteuttaa Saamelaiset Helsingissä -näyttelyn yhdessä Helsingin kaupunginmuseon kanssa. Saamelaistaiteen tukiyhdistys sai rahoitusta Skábmagovat-festivaalin järjestämiseen Inarissa. Festivaali esittelee alkuperäiskansojen elokuvataidetta.
Suomen romanikielen puhujat ovat vähentyneet merkittävästi, ja kieli on uhanalainen. Rahoitusta saivat muun muassa Kimmo Granqvist työryhmineen Suomen romanikielen uusia verkko-oppimateriaaleja ja Henry Lindgren romanikielistä lyhytelokuvaa varten. Romanikulttuurin museon tukiyhdistys toteuttaa tuella Kadonneitten kantaatti -monimuototeoksen.
Taidetta kaikille -apurahojen tavoitteena on lisätä tukea tai hoitoa tarvitsevien ihmisten mahdollisuuksia kokea korkealaatuista taidetta. Tukea myönnettiin 400 000 euroa 10 hankkeelle.
Tutkimusta lasten ja nuorten mielenterveydestä
Yleisten tieteen ja taiteen apurahojen lisäksi Kulttuurirahasto suuntaa tukea tiettyihin teemoihin. Näihin kuului lokakuun haussa lasten ja nuorten mielenterveyttä tukeva soveltava tutkimus, johon myönnettiin yhteensä miljoona euroa.
”Viimeisen kymmenen vuoden aikana lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt. Koulupoissaoloja mielenterveyssyistä on yhä enemmän, katuväkivalta on tullut näkyvämmäksi, itsemurhien ja huumekuolemien määrä kasvaa. Perustutkimusta aiheesta on paljon, mutta hyvälaatuista soveltavaa tutkimusta vähän.”
Juhana Lassila
Kulttuurirahaston varatoimitusjohtaja
Rahoitusta myönnettiin kuudelle hankkeelle.
Apulaisprofessori Max Karukivi työryhmineen (Turun yliopisto) tutkii 162 500 euron apurahalla vaativaa hoitoa tarvitsevia nuorisopsykiatrisia potilaita. Tavoite on rekisteritutkimuksen avulla tuottaa uutta tietoa vakavia mielenterveyden häiriöitä sairastavista nuorista ja selvittää ryhmäskeematerapian tehoa nuorten tunne-elämän epävakauden hoidossa.
Yksinäisyys on yksi yleisimmistä sairauksien riskitekijöistä. Professori Jari Lahti työryhmineen (Helsingin yliopisto) kehittää yhdessä suomalaisten opiskelijoiden kanssa 225 000 euron tuella Suomeen mukautettua psykososiaalista toimintamallia yksinäisyyden ehkäisyyn. Tavoitteena on juurruttaa malli suomalaiseen opiskelujärjestelmään.
Terveystieteen tohtori Kaisa Mishina ja Voimaperheet -työryhmä (Turun yliopisto) saivat 220 000 euroa kulttuurisensitiivistä, digitaalista ja universaalia vanhempainohjausohjelmaa käsittelevään tutkimukseen. Monitieteisen työryhmän tavoitteena on maahanmuuttajataustaisten vanhempien vanhemmuuden vahvistaminen. Lue Mishinan haastattelu tästä.
Kaisa Mishina ja Voimaperheet -työryhmä tutkivat Kulttuurirahaston tuella kulttuurisensitiivistä, digitaalista ja universaalia vanhempainohjausohjelmaa. Kuva: Robert Seger
Merkittävät apurahat lasten ja nuorten mielenterveyden tutkimukseen saivat myös professori Riittakerttu Kaltialan (Tampereen yliopisto), dosentti Aino Saarisen (Helsingin yliopisto) sekä lääketieteen tohtori Juulia Paavosen (THL) hankkeet.
Tietoa ja journalismia
Tietokirjoihin sekä tieteen ja taiteen yleistajuistamiseen myönnettiin yli puoli miljoonaa euroa. Tietokirjoja syntyy Kulttuurirahaston tuella muun muassa vaarallisimman väkivaltarikollisuuden ilmenemismuodoista (Taina Kuuskorpi), amerikansuomalaisista työväenlauluista (Karri Miettinen), porojen hyvinvoinnista, matkailukäytöstä ja eettisestä kouluttamisesta (Anne Ollila), taidevaikuttaja Maire Gullichsenin elämästä (Hanna-Reetta Schreck) sekä tieteiskirjallisuuden historiasta Suomessa (Vesa Sisättö).
Wellamo Paasikiven rahastosta myönnettävän Suomalaisen valtiollisen vaikuttajan elämä -apurahan sai Making Movies Oy vuoden 1973 poikkeuslakia käsittelevään dokumenttielokuvaan.
Myös tiede- ja taidejournalismia tuettiin: Long Play -julkaisu sai 100 000 euroa kulttuuritoimituksensa vakiinnuttamiseen ja Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry 100 000 euroa Kulttilehdet digiaikaan -hankkeeseen.
Kulttuurirahaston Eminentia-apurahat on tarkoitettu tieteellisen tai taiteellisen elämäntyön jakamiseen kirjallisessa muodossa. Apurahan saivat lasten- ja nuortenkirjailija Tuula Kallioniemi, taiteen tohtori, dramaturgi Marja-Riitta Koivumäki-Odd, kulttuuritoimittaja Kirsikka Moring sekä Helsingin yliopiston rehtorina ja kanslerina toiminut professori Kari Raivio.
Pitkäjänteistä tieteellistä ja taiteellista työtä
Monivuotiset apurahat mahdollistavat keskittymisen tieteelliseen tai taiteelliseen työhön 2–4 vuodeksi. Näitä saivat muun muassa kirjailijat Hanna-Riikka Kuisma, Erkka Mykkänen ja Johanna Venho sekä kuvataiteen alalta Henna Aho, Zagros Manuchar, Kasper Muttonen, Bogna Wisniewska ja Outi Pieski. Myös koreografi, esitystaiteilija Masi Tiitta, lasitaiteilija Alma Jantunen, koreografi Jarkko Mandelin, näytelmäkirjailija Pipsa Lonka, käsikirjoittaja Anna Brotkin sekä elokuvantekijä, koreografi Ima Iduozee saivat monivuotiset apurahat. Musiikin alalla monivuotisia saivat esimerkiksi kirjailija, muusikko Niillas Holmberg, oopperalaulaja Minna-Leena Lahti, alttoviulisti Hanna Hohti, harmonikansoittaja ja kapellimestari Janne Valkeajoki sekä säveltäjät Kerkko Koskinen ja Alex Freeman.
Väitöstutkimusta monivuotisen apurahan turvin tekevät muun muassa valtiot. maisteri Charlotta Palmroos, jonka työ käsittelee tekoälyavusteisia asejärjestelmiä ja kansainvälistä humanitaarista lakia, M. Sc. Myungjin Moon, joka tutkii maskuliinisuutta ja suomalaisia aseistakieltäytyjiä hoivatyössä sekä fil. maisteri Juuso Huovila, joka perehtyy unihäiriöiden diagnostiikkaan. Maat. ja metsät. maisteri Ilona Hohteri tutkii väitöskirjassaan kansalaisten, metsänomistajien ja metsävaikuttajien näkemyksiä metsiin kohdistuvista tavoitteista Suomessa.
Väitöksen jälkeiseen tutkimukseen monivuotisen apurahan saivat mm. fil. tohtori Riikka Niemelä, joka tutkii taiteilijanaisia Suomen kokeellisen taiteen historiassa sekä Ph. D. Andrew Agbaje, jonka aiheena on höyrystys- ja sähkösavukkeiden käytön vaikutus nuorten sydän-, aivo-, munuais- ja maksavaurioiden riskiin.
Saamen kielet ovat uhanalaisia, mutta tekoäly voi auttaa elvyttämään niitä. Aalto-yliopiston puheen- ja kielenkäsittelyn professori Mikko Kurimo ryhmineen kehittää pohjoissaamelle puheentunnistusta ja äänitearkistojen litterointityökaluja.
”Meiltä on viime aikoina pyydetty usein, voisiko saamenkielisiä haastatteluäänitteitä saada tekstimuotoon tekoälyn avulla. Litteroimattomia aineistoja on paljon”, Kurimo sanoo.
”Toisaalta jos litterointityökaluja ja muuta tekoälyä ei saada toimimaan saameksi, kielen merkitys vähenee, kun saamen puhujat hoitavat asioitaan sujuvammin englanniksi, suomeksi, norjaksi ja ruotsiksi.”
Ensimmäisenä haasteena ryhmä on tarttunut pohjoissaameen, joka on Suomessa puhutuista saamenkielistä puhujamäärältään selvästi suurin. Silti sitäkin puhuu vain noin 20 000 ihmistä.
”Jos litterointityökaluja ja muuta tekoälyä ei saada toimimaan saameksi, kielen merkitys vähenee, kun saamen puhujat hoitavat asioitaan sujuvammin englanniksi, suomeksi, norjaksi ja ruotsiksi.”
Mikko Kurimo
Aalto-yliopiston puheen- ja kielenkäsittelyn professori
Yhteistyössä Suomen Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (Kavi) kanssa Kurimon ryhmä on opettanut suuret suomen, suomenruotsin ja saamen puhemallit radio- ja televisio-ohjelmien avulla.
Saamen mallin opetukseen valittiin 30 000 tuntia ohjelmia 15 viime vuoden ajalta. Vastaavien suomen ja suomenruotsin puhemallien opetukseen valittiin kumpaankin 200 000 tuntia. Kurimon mukaan vain englanniksi on aiemmin tehty puhemalleja näin suurilla yhden kielen aineistoilla.
”Tämä puhemalli oppii rakenteita ja toistuvia kaavoja puheesta itsekseen. Osa puheesta peitetään, ja malli ennustaa puuttuvan osuuden. Näin se yrityksen ja erehdyksen kautta sisäistää kielen sanat ja rakenteen”, Kurimo selittää.
Suuri puhemalli ei silti yksin riitä puheentunnistukseen. Sille pitää vielä litteroidun puheaineiston avulla opettaa, miten puhe kuvataan tekstinä. Näin saadaan puhetta tekstiksi muuntava työkalu.
Litteroituina aineistoina Kurimon ryhmä on käyttänyt Divvunin – Norjan Arktisen yliopiston kieliteknologian tutkimusryhmän – litteroimia saamelaiskäräjien kokousäänitteitä.
”Tämä aineisto ei luultavasti kovin hyvin edusta arkista puhetta ja pohjoissaamen murteita. Kunnollisen litterointityökalun opetusta ja testausta varten tarvittaisiin paljon lisää litteroitua puhetta.”
Ensin kaikki alkoi ’naa’, ’nii’ tai ’noo’
Kuten kaikille ChatGPT:tä ja muita keskustelurobotteja kokeilleille on selvää, koneäly tuottaa neroutta mutta myös hassuutta. Niin käy myös litterointityökalujen kehityksessä.
”Aluksi puheentunnistin aloitti kaikki lauseet toteamalla ’naa’. Kun sitten kysyimme asiasta saamen tuntijoilta, niin selvisi, että on tosiaan tavallista aloittaa puhe toteamuksella ’naa’, ’nii’ tai ’noo’. Koska puheen ensimmäistä sanaa on yleensä vaikea arvata ja nämä ovat äänteellisesti lähellä toisiaan, tekoäly oli tulkinnut ne samaksi sanaksi”, Kurimo kertoo.
Aalto-yliopiston tutkijat eivät itse osaa saamea, vaan kielipulmissa heitä auttavat Lapin yliopiston kielitieteilijät.
Aalto-yliopiston tutkijat professori Mikko Kurimon johdolla kehittävät puheentunnistusta ja litterointityökaluja, jotka helpottavat saamen kielten säilymistä ja käyttöä arjessa.
Oikeastaan koko hanke lähti liikkeelle siitä, että Aallosta pyydettiin apua puheäänitteiden litterointiin puheentunnistuksen avulla. Aaltolaiset kehittivät malliaan kappaleen matkaa, ja kun se osoittautui alustavasti kehityskelpoiseksi, Aalto-yliopiston ja Lapin yliopiston tutkijat tekivät yhdessä hakemuksen Suomen Kulttuurirahastolle.
Helmikuussa heille myönnettiin 200 000 euroa tutkimukseen, joka taltioi ja elvyttää saamen kieltä tekoälyä hyödyntäen ja sitä kehittäen.
Hankkeen aikana puhemallia on tarkoitus opettaa pohjoissaamessaan tarkemmaksi ja vivahteikkaammaksi syöttämällä sille lisää litteroituja aineistoja. Lapin yliopiston tutkijat professori Pigga Keskitalon johdolla tuottavat näitä aineistoja ja he myös tarkkailevat, että puhemallin pohjoissaame todella kehittyy paremmaksi.
Samalle viivalle isojen kielten kanssa
Tutkijat selvittävät mahdollisuuksia laajentaa puheentunnistusta harvinaisemmille Suomessa puhutuille saamen kielille eli inarinsaamelle ja koltansaamelle. Yhteensä näitä puhuu äidinkielenään alle tuhat ihmistä.
Aineistot ovat luonnollisesti hyvin pieniä, mutta pohjoissaamella opetettu malli tarjoaa vetoapua.
”Saamen kielissä on rakenteellisia ja sanastollisia samankaltaisuuksia, joten pohjoissaamen mallilla päästään alkuun. Lisäksi nykyisissä aineistoissa voi olla jo nyt mukana jonkin verran myös harvinaisempia saamen kieliä aivan kuin vaikkapa suomenkielisissä televisio-ohjelmissa puhutaan välillä englantia ja ruotsia”, Kurimo selittää.
Hankkeessa on tarkoitus kehittää oppimistyökaluja, jotta saamen kielestä vieraantuneet tai saamelaiset, jotka eivät kieltä lapsena oppineet, voisivat sitä tietokoneen avulla helposti harjoitella.
Saamen litterointityökalua saatetaan myös kehittää eteenpäin vaikkapa kokousmuistioiden kirjoittajien tai televisio-ohjelmien tekstittäjien avuksi.
”Haluamme saamen tietoteknisesti samalle viivalle isojen kielien kanssa.”
Kurimon ryhmäläiset ovat tietotekniikan tutkijoita, joten heillä on paljon tutkimuksellisia intohimoja, jotka liittyvät tietotekniikkaan sinänsä.
”Haluamme oppia kieliriippumattomasti monia asioita puheentunnistuksen tekniikasta. Silloin tutkimuksemme hyödyttää puhujia muissakin harvinaisissa kielissä, joille ei ole tarjolla kaupallisesti rahoitettuja tekoälytyökaluja.”
Luvut ovat korkeat. Suomessa peräti yksi neljästä opiskelijasta kertoo olevansa yksinäinen, ja kuten tutkimuksista tiedetään, yksinäisyys on yksi yleisimmistä erilaisten sairauksien riskitekijöistä.
Yksinäisyys altistaa muun muassa masennukselle. Masennusoireet puolestaan heijastuvat käyttäytymiseen. Yksinäinen ja masentunut käpertyy herkästi neljän seinän sisälle, vetäytyy eikä pidä itsestään huolta.
Voiko yksinäisyyttä ehkäistä ennalta – jo ennen kuin se vakavoituu erilaisiksi mielenterveyden ongelmiksi ja haavoittaa yksilön sosiaalisia suhteita? Kyllä voi, sanoo professori Jari Lahti Helsingin yliopistosta.
”Meidän tavoitteenamme on juurruttaa suomalaiseen opiskelujärjestelmään hyväksi havaittu psykososiaalinen toimintamalli, joka ehkäisee yksinäisyyttä. Jos osoitamme tämän Suomeen mukautetun menetelmän tehon, se on mahdollista ottaa käyttöön laajalti suomalaisessa oppilas- ja opiskelijahuollossa”, Lahti kertoo.
Sosiaaliset tarpeet muuttuvat iän myötä
Lahti työryhmineen sai Suomen Kulttuurirahastolta 225 000 euron apurahan australialaisen Groups 4 Health -menetelmän (G4H) soveltamiseen suomalaisten opiskelijoiden parissa. Kulttuurirahasto myönsi yhteensä miljoona euroa lasten ja nuorten mielenterveyttä tukevaan soveltavaan tutkimukseen helmikuussa 2025, ja Lahti oli yksi apurahansaajista.
Yksinäisyys altistaa muun muassa masennukselle ja syrjäytymiselle. Voiko yksinäisyyttä ehkäistä ennalta – jo ennen kuin se vakavoituu erilaisiksi mielenterveyden ongelmiksi ja haavoittaa yksilön sosiaalisia suhteita? Jari Lahti työryhmineen pyrkii vastaamaan tutkimuksessaan tähän kysymykseen ja tuomaan apua yksinäisille suomalaisille opiskelijoille.
G4H eli suomeksi Ryhmät kuntoon -malli on toiminut Lahden mukaan toivotulla tavalla Australiassa. Sen odotetaan tuovan jatkossa apua myös itsensä yksinäiseksi tunteville suomalaisille opiskelijoille.
Tutkimuksessa osallistetaan 148 opiskelijaa ryhmämuotoiseen interventioon.
”Tarkoituksena on ensin miettiä yhdessä, mitä ryhmään kuuluminen merkitsee heille, jotka tähän interventioon osallistuvat. Pohdimme myös, miten sosiaalisen identiteetin muotoutuminen oikeastaan tapahtuu. Kokeeko opiskelija kuuluvansa johonkin ryhmään vai eikö koe?”
G4H-menetelmän teho yksinäisyyden vähentämisessä perustuu Lahden mukaan siihen, että yksinäinen tuntee itsensä ja omat sosiaaliset tarpeensa.
”Jokaisella on kokemusta ryhmään kuulumisesta – myös siitä, miten jotkut tulevat ryhmissä toisten kanssa paremmin toimeen kuin toisten. Tässä interventiossa opiskelijat koettavat tunnistaa myös ne ryhmät, joihin kuuluminen ei enää palvele heidän nykyisiä tarpeitaan. Ihmisellä on lupa muuttua iän myötä.”
Opintojen alkaminen on nivelkohta
Monet kokevat yksinäisyyttä elämän taitekohdissa, joista yksi on opintojen alkaminen ja muutto vieraalle paikkakunnalle. Jotta voisi ryhmäytyä itselleen ja omille arvoilleen soveltuviin sosiaalisiin verkostoihin, tarvitaan itsetuntemusta.
”Yksi G4H-intervention tavoitteista on kannustaa tutkimushankkeen opiskelijoita miettimään, mihin ryhmään hän haluaisi tässä elämäntilanteessa kuulua, mitkä ryhmät hän voisi jättää pois ja miten liittyä itselleen tärkeisiin ryhmiin.”
”Tätä itsetuntemusta G4H-interventio koettaa opiskelijoissa kohentaa. Omien tarpeiden mukaiset ryhmät ja niihin liittyminen on tärkeää tunnistaa. Siten myös yksinäisyyden tunne voi vähentyä.”
Ohjelma maahanmuuttajavanhemmille
Lasten ja nuorten mielenterveyteen suunnatusta miljoonasta eurosta 220 000 euron apurahan saivat myös terveystieteiden tohtori Kaisa Mishina ja Voimaperheet-työryhmä Turun yliopistosta. He muokkaavat kulttuurisensitiivistä ja digitaalista vanhempainohjausohjelmaa, jolla pyritään lisäämään maahanmuuttajaperheiden hyvinvointia tukemalla myönteistä vanhemmuutta.
Kaisa Mishina ja Voimaperheet -työryhmä tutkivat Kulttuurirahaston tuella kulttuurisensitiivistä, digitaalista ja universaalia vanhempainohjausohjelmaa.
”Tarkoituksemme on muokata jo olemassa oleva, kaikille alle kouluikäisten lasten vanhemmille suunnattu Ole läsnä lapsellesi -vanhempainohjausohjelma soveltuvaksi eri kulttuurien edustajille, heidän omalla kielellään”, Mishina sanoo.
Tarve ohjelmalle on Mishinan mukaan Suomessa suuri etenkin muunkielisille perheille, koska heille ei ole vielä tarjolla vastaavia palveluita. Ohjelma kehitetään yhdessä maahan muuttaneiden perheiden sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa.
”Maahanmuuttajataustaisten vanhempien suomen kielen taito voi olla heikko, eivätkä kaikki osaa riittävästi myöskään englantia. Kentältä on viestitetty, että tällaista ohjausohjelmaa todella tarvitaan. Kuuntelemme ohjelmaa kehittäessämme siten myös perusterveydenhuollosta sekä hyvinvointialueilta tullutta palautetta.”
Ohjelma kannustaa kehumaan lasta
Suuri osa vanhemmille suunnatuista palveluista perustuu länsimaisen kulttuurin normeihin eikä tarvittavia kieliversioita ole tarjolla, jolloin osa Suomessa asuvista lapsiperheistä jää vaille palveluita. Ole läsnä lapsellesi -ohjelma ohjaa Mishinan mukaan vanhempia myönteiseen vanhemmuuteen.
”Kyseessä on digitaalinen alusta, jolle vanhempi itse hakeutuu. Ohjelma kannustaa vanhempaa positiiviseen vuorovaikutukseen lapsensa kanssa. Tiedetään, että myönteisen vanhemmuuden taidoilla voidaan edistää lapsen, vanhemman ja koko perheen vuorovaikutusta sekä hyvinvointia. Ja mikä oleellisinta, vanhemmat voivat käyttää ohjelmaa omalla kielellään, missä päin Suomea he sitten asuvatkin.”
Mishina ja Voimaperheet-työryhmä pitää ensiarvoisen tärkeänä, että suomalainen yhteiskunta tukee kaikkien perheiden vanhemmuutta tasa-arvoisesti. Mishinan mukaan heikon kielitaidon omaavat perheet jäävät palvelutarjonnassa herkästi kantaväestön jalkoihin.
”Tätä eriarvoisuutta Ole läsnä lapsellesi -vanhempainohjausohjelma pyrkii vähentämään. Ohjelmaa kehitetään myös siten, että se ottaa maahanmuuttajaperheiden kulttuuriset taustat huomioon esimerkiksi visuaalisessa ilmeessään.”
Ongelmiin voidaan tarttua ajoissa
Tilastoista tiedetään, että maahanmuuttajaperheiden lapsilla on kantaväestön lapsia enemmän vaikeuksia esimerkiksi koulumenestyksessä. Maahanmuuttajaperheiden lapsia sijoitetaan myös suhteessa useammin kodin ulkopuolelle.
Kaisa Mishinan mukaan vanhemmat ovat ensiarvoisen tärkeässä asemassa, kun mietitään keinoja puuttua ennaltaehkäisevästi kouluiässä alkaviin käytösongelmiin.
”Jotta ongelmiin voitaisiin puuttua, on selvitettävä, mitkä ovat maahanmuuttajaperheiden kiireellisimmät kipukohdat ja millaista on olla vanhempana uudessa maassa, jotta voimme parhaiten auttaa ja tukea heitä.”
Jos Voimaperheet-työryhmän kulttuurisensitiivinen vanhempainohjausohjelma ottaa toivotunlaisesti tuulta alleen, sillä voidaan edistää perheiden hyvinvointia sekä mahdollisesti ehkäistä kouluikäisten ongelmia riittävän ajoissa.
”Vanhemmat ovat ensiarvoisen tärkeässä asemassa, kun mietitään keinoja puuttua ennaltaehkäisevästi kouluiässä alkaviin käytösongelmiin. Siksi on tärkeää suunnata katse vanhemmuuteen.”
