Internet ja lasten sosiaaliset taidot

– Niin kuin muissakin ilmiössä, internetin käytöllä on hyvät ja huonot puolensa, terveystieteen maisteri ja väitöskirjatutkija Anne Riihilahti Tampereen yliopistosta sanoo.

Riihilahti tutkii, miten alakouluikäiset käyttävät internetiä ja miten se on yhteydessä heidän sosiaaliseen kompetenssiinsa sekä perheen vuorovaikutukseen. Lasten internetin käyttöä on tutkittu 2000-luvulla paljon, mutta sen yhteyttä sosiaaliseen kompetenssiin ei  juurikaan.
Väitöskirjansa ensimmäisen artikkelin aineiston Riihilahti keräsi kyselytutkimuksella jossa neljäs-, viides- ja kuudesluokkalaiset lapset saivat arvioida omaa internetin käyttöään ja sosiaalisia taitojaan. Viidessä peruskoulussa tehtyyn kyselyyn vastasi 312 lasta.

Tutkimustuloksena oli, että arkisin 5−7 tuntia tai enemmän internetissä aikaa viettävät lapset olivat impulsiivisempia kuin suosituksen mukaisen (1−2h) ajan internetissä viettävät. Lisäksi viikonloppuisin 1−2 tuntia päivässä internetissä aikaa viettävät lapset olivat yhteistyötaitoisempia, empatiakykyisempiä, vähemmän häiritseviä ja vähemmän impulsiivisia kuin 5−7 tuntia internetissä aikaa viettävät lapset.

– Eli jos käytti nettiä oikein ja suositusten mukaisen ajan, se toi esiin hyvää, kun taas mitä pidempään koneella oli, sitä enemmän tuli esiin häiritsevyys ja impulsiivisuus, Riihilahti tiivistää.

Toisessa artikkelissa, jota Riihilahti parhaillaan viimeistelee, tulee esiin vanhempien näkökulma: mitä vanhemmat tietävät lapsensa internetin käytöstä ja miten he arvioivat perheen keskinäistä vuorovaikutusta. Myöhemmissä artikkeleissa Riihilahti perehtyy muun muassa kouluterveydenhoitajien tietoihin ja siihen, mitä he tarvitsisivat lisää voidakseen paremmin tukea  lapsia ja perheitä netin käytössä.

Kultainen keskitie

Riihilahti kysyi lapsilta, miksi he viettävät aikaa internetissä.

– Tyttöjen mielestä netissä on helppo viettää aikaa, pojille se on totuttu tapa. Molemmilla nousi esiin se, että siellä tutustuu uusiin ihmisiin.

Riihilahden kyselyyn vastanneista kuudesluokkalaisista pojista neljäsosa ilmoitti pelaavansa usein myös ulkomaalaisten kavereiden kanssa. Se yllätti tutkijankin, mutta voi tuoda hyviä seurauksia, jos pelatessa kielitaito karttuu.

– Asioilla on puolensa, ja pitää löytää sieltä se kultainen keskitie, Riihilahti sanoo.

– Tarkoituksena ei ole leimata netin käyttöä huonoksi, vaan nostaa esiin niitä asioita, jotka voivat lapsen elämässä olla vuorovaikutusta hankaloittavia. Sosiaalinen kompetenssi on yksi lapsen tärkeimmistä kasvutekijöistä matkalla aikuisuuteen. Lapsella on oltava hyvä sosiaalinen kyvykkyys toisten lasten kanssa yhdessä toimimiseen, tuntea erilaisia tunteita ja tunnistaa niitä itsessään ja toisissa, jolloin hän osaa eläytyä muiden tunteisiin ja osaa toimia muiden kavereiden kanssa vuorovaikutuksessa.

– Olisi tärkeää, että sekä lapset että vanhemmat saisivat  riittävän medialukutaidon ja että netinkäyttö olisi turvallista.
Riihilahti toivoo, että lapsen ja perheen tukemiseen internetin käytössä kiinnitettäisiin enemmän huomiota.

– Kouluterveydenhuollon tarkastuksissa mediankäyttötaidoista puhutaan, mutta niissä on paljon muutakin käsiteltävää. Ehditäänkö näitä käsitellä riittävästi? Onko se edes terveydenhoitajan tehtävä? Uudessa opetussuunnitelmassa medialukutaito on oppiaineena, mutta kenelle esimerkiksi pelaaminen, ikärajat ja pelimerkinnät kuuluvat?

Kuva: Jussi Helttunen/Lehtikuva

Kymenlaakson rahaston hoitokuntaan uusia jäseniä

Suomen Kulttuurirahaston Kymenlaakson rahastoon on nimitetty kolme uutta jäsentä. Luottamustehtävänsä hoitokunnassa aloittavat toimitusjohtaja Tomi Hautala Kouvolasta, koulutusjohtaja, yhteiskuntat. tohtori Marja-Liisa Neuvonen-Rauhala Kouvolasta sekä kirkkoherra, teol. tohtori Juha Tanska Haminasta. Hoitokunnan jatkavat yhteiskuntat. maisteri Siru Ahopelto (pj.), brändituottaja Seppo Laaksonen (vpj.), lehtori Riku Halinen, kuvataidesihteeri, fil. maisteri Mirkka Kallio, tanssinopettaja Riikka-Liisa Kuoppa, mus. lis. Pekka Lappalainen, asiamies Tuula Mäenpää ja dos., ylilääkäri Pasi Pöllänen. Kymenlaakson rahaston asiamiehenä toimii fil. tohtori Päivikki Eskelinen-Rönkä ja sihteerinä tradenomi Camilla Grönlund.

Kymenlaakson Kulttuurirahaston apurahojen hakuaika on 10.1.-10.2.2017. Jaossa on 454 000 euroa apurahoja kymenlaaksolaisille tieteen- ja taiteenharjoittajille sekä Kymenlaaksossa suoritettavaa tai siihen kohdistuvaa tieteellistä tai taiteellista työtä varten. Tavanomaista suurempaa rahoitusta vaativiin Kärkihankkeisiin myönnetään 40 000 euroa yhtenä tai kahtena apurahana. Lasten ja nuorten kulttuuritoimintaan jaetaan 20 000 euroa.

Kymenlaakson rahasto on yksi Suomen Kulttuurirahaston 17 maakuntarahastosta. Se perustettiin vuonna 1960. Rahasto jakaa apurahoja ja palkintoja kymenlaaksolaisille tieteen- ja taiteenharjoittajille sekä Kymenlaaksossa suoritettavaa tai Kymenlaaksoon kohdistuvaa tieteellistä tai taiteellista työtä varten. Rahaston toimialueeseen kuuluu 7 kuntaa.

Lisätietoja:
Asiamies Päivikki Eskelinen-Rönkä
etunimi.sukunimi@skr.fi
kymenlaakso@skr.fi

 

Kymenlaakson rahasto

Kulttuurirahasto tukee Karjala-tietokannan loppuunsaattamista

Suomen Kulttuurirahaston hallitus on myöntänyt 300 000 euroa Karjala-tietokannan digitaalisen tallennustyön loppuun saattamiseen. Tietokanta sisältää luovutetun Karjalan alueen vanhimpia ruotsin ja venäjän kielisiä kirkonkirjoja 1600-luvulta alkaen.

– Tietokannan kokoaminen on ollut työn alla jo pitkään ja pidämme sen valmistumista tärkeänä mm. historian- ja sukututkimuksen kannalta. Kulttuurirahastolla on useita karjalaistaustaisten lahjoittajien nimikkorahastoja. Tämän hankkeen kautta voimme osaltaan toteuttaa lahjoittajien tahtoa, toteaa Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava.

Tallennustyö tehdään kolmevuotisessa tutkimus- ja kehittämishankkeessa, jonka kokonaisarvo on 1,3 miljoonaa euroa. Suomen Kulttuurirahaston lisäksi hanketta rahoittavat Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö, Karjalan kulttuurirahasto, Suomen evankelisluterilainen kirkko sekä opetus- ja kulttuuriministeriö. Tietojen tallennuksesta vastaa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Digitaalisen tiedonhallinnan tutkimus- ja kehittämiskeskus Digitalia Mikkelissä.

– Tarkoitus on samalla tehdä tutkimusyhteistyötä Kansallisarkiston kanssa ja kehittää automaattisia menetelmiä, joilla pystytään tunnistamaan määrämuotoista käsinkirjoitettua tekstiä. Tämä nopeuttaa tallennustyötä ja vapauttaa tallentajien aikaa vaikeimpien aineistojen tulkintaan, kehitysjohtaja Kalevi Niemi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta kertoo.

Valmis tietokanta luovutetaan Kansallisarkistolle

Valmis tietokanta tulee sisältämään 11,5 miljoonaa henkilötietuetta, esimerkiksi tiedot henkilöiden syntymästä, ripille pääsystä ja solmituista avioliitoista. Kun Karjala-tietokanta on saatu valmiiksi, se luovutaan Kansallisarkistolle tieteellisen tutkimuksen, sukututkimuksen ja kansalaisten käyttöön. Tietokantaa voidaan hyödyntää historiantutkimuksen lisäksi esimerkiksi lääketieteellisessä genetiikassa ja yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa. Se sopii esimerkiksi perherakenteen, muuttoliikkeen tai lapsikuolleisuuden selvittämiseen.

– Valmis tietokanta tulee olemaan tutkimuksellisesti erittäin arvokas, koska tutkimusaineisto on laaja ja monipuolinen ja koska tietokanta tarjoaa aineistoa hyvin monen tyyppiseen, eri tieteenaloja palvelevaan tutkimukseen, pääjohtaja Jussi Nuorteva Kansallisarkistosta sanoo.

Tiedoista on tällä hetkellä tallentamatta enää kymmenesosa, mutta tallennusprojektin jatko on ollut tänä vuonna vaakalaudalla rahoituksen päättymisen vuoksi. Tietokantaa ylläpitävä Karjala-tietokantasäätiö on hankkeen alkamisesta innoissaan.

– Olemme todella iloisia, että tallennustyö saadaan hallitusti loppuun. Ei ole itsestään selvyys, että meillä on alkuperäinen aineisto 1600-luvun alusta säilyneenä. Tutkimushankkeella se saadaan pian kokonaan digitaalisesti talteen ja käytettäväksi, Karjala-tietokantasäätiön puheenjohtaja Aki Kauranen sanoo.
 

Antrean seurakunnan rippikirja vuosilta 1790–1797, aukeamalla tietoja Pähkjärven kylästä. Kuva: Mikkelin maakunta-arkisto.

Aika pysähtyi Mankbyssä

-Ihan alussa paljastui fossiloitunut keskiaikainen kylä, jonka viimeisen vaiheen rakennuksista suuri osa oli jossain määrin havaittavissa paljaalla silmällä. Kaivamalla pääsimme käsiksi varhaisempiin vaiheisiin. Tämäntyyppisiä fossiloituneita kyliä ei Suomessa ole monia, ja uskallan jo sanoa, että tuskin mistään muualta Suomesta löytyy näin isoa ja hyvin säilynyttä keskiaikaista kylää, kertoo historiallisen arkeologian dosentti Georg Haggrén Mankbystä, nyky-Espoon alueella sijaitsevasta kylästä.

Vanhimmat Mankbystä löydetyt rakennukset ovat 1200-luvulta. Suomen mittakaavassa kylä on ollut suuri: siihen on kuulunut kahdeksan taloa, ja asukkaita on ollut viitisenkymmentä. Kaikki talot siirrettiin pois, kun Espoon kuninkaankartano perustettiin 1556. Osan veivät mukanaan talonpojat, osan kruunu käytti Kuninkaankartanon tarpeisiin.

– Meillä onkin siis Mankbyssä 500 vuoden takainen aikataso, johon aika on tavallaan pysähtynyt. Juuri myöhemmän maankäytön vähäisyys tekee Mankbystä uniikin kohteen, Haggrén kertoo.

Monipuolinen tutkimuskohde

Kylän niin sanotulla ala-alueella tehtyä kaivausta johti tutkija Tarja Knuutinen. Noin sataneliöiseen alueeseen kylän itäosassa sisältyy rakennusten paikkoja, muinaispeltoja ja tienpohjaa.

– Tutkin rakennusta, joka aloittaessamme näkyi vähän maan pinnalla. Kyseessä on kylän loppuvaiheeseen sijoittuva rakennus, joka on todennäköisesti purettu, kun kylä on hylätty. Lisäksi alueelta löytyy varhaisempia rakenteita 1300-luvulta saakka.

Knuutisen mukaan 1500-luvun alun rakennus on hyvin samankaltainen kuin myöhemmät savutuvat. Se kertoo rakennusperinteestä, joka on elänyt vielä hyvin lähellä meidän aikaamme.

Ala-alueella näkyy kylän kehittyminen: sitä on ensin käytetty yhteen tarkoitukseen, tässä tapauksessa viljelyyn, ja sitten sille on rakennettu.

– Fossiloituneet pellot on nyt ajoitettu 1300-luvulle, ja mahdollisesti viljely on jatkunut vielä 1400-luvun alussa. Ne ovat tutkimuksen kannalta hyvin mielenkiintoinen kokonaisuus, sillä vastaavia näin keskellä kylää olevia peltoja ei kovin paljon löydy. Mankbyssä olemme päässeet käsiksi peltosysteemiin ojineen ja pohjustuksineen.

Rikas esineistö

Mankbystä löydetty esineistö on monipuolista ja kertoo vilkkaasta kaupankäynnistä, joka toi talonpoikienkin käyttöön esineitä kaukaa Keski-Euroopasta. Kylästä löytyi muun muassa punasavesta valmistettujen kolmijalkapatojen sekä kivisavisten kannujen ja lasipikareiden sirpaleita, hevostarvikkeiden, kuten jalustimien, osia sekä solkia ja muita vaatetukseen liittyviä esineitä ja koruja.

– Huomiota on alusta alkaen kiinnittänyt se, että löysimme erittäin paljon veitsiä: arkipäiväisessä työskentelyssä ja aterioinnissa käytettyjä puukkoja, mutta myös hienoja pöytäveitsiä, jotka levisivät keskieurooppalaisesta ruokakulttuurista 1400- ja 1500-luvuilla Suomeen. Selvästi tuo kulttuuri oli omaksuttu myös Mankbyssä, kertoo Mankbyn esineistön tutkimuksesta vastannut Elina Terävä.

– Esineistö on aika fiiniä. Alueelta löytyi yllättävän paljon tuontitavaraa, mikä kertoo siitä, että kauppaa on käyty. Koristeelliset pienet esineet viittaavat siihen, että elämässä on ollut muutakin kuin välttämättömyys. On haluttu samoja esineitä, joita esimerkiksi Keski-Euroopassa on käytetty, pientä luksusta elämään.

Teksti: Jenni Heikkinen

Talvi kaupungissa

Postmodernin yhteiskunnan kaupunki-ihanteet tulevat Etelä-Euroopasta. Rakennukset ja elinympäristö piazzoineen, kävelykatuineen ja ulkoilmakahviloineen suunnitellaan ikuiseen kesään. Vihreää on helppo hallita, mutta vaihtuvalle säälle ja pohjoisen vuodenajoille ei voi asettaa täsmällistä paikkaa.

Essi Oikarinen Oulun yliopistosta tutkii väitöskirjatyössään pohjoisen ilmaston ja sääolosuhteiden huomioimista ja hyödyntämistä yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelussa.

– Pohjoisessa on vihreää vain neljäsosan vuodesta. Haluan tietää, miten myös sininen, valkoinen ja jopa harmaa otetaan suunnittelussa huomioon. Miten säätä ja harmautta voidaan hallita tai miten eri vuodenajoista saadaan niiden parhaat puolet irti. ”Pohjoinen kaupunki” on käsitteenä ja suunnitteluteemana yhä täysin standardoitumaton, Oikarinen kertoo.

Pohjoinen elinympäristö hakee vielä identiteettiään erityistapauksena kaupungistuneiden elämäntapojen joukossa. Talvi on kaupunkisuunnittelussa mukana lähinnä teknisenä asiana, ei niinkään ihmisten toiminnallisena aisti- ja merkitysympäristönä. Teknisen ja sosiaalisen infrastruktuurin yhtäaikaiseen pohtimiseen ei ole kiinnitetty kovin paljon huomiota.

– Vuodenajat ja lumi loistavat poissaolollaan. Jos talvi ylipäätään on mukana, niin yleensä vain materiaalivalintojen ja teknisten mitoitusten kautta. Pohjoisen vuodenaikoja ei ajatella kokonaisvaltaisena kaupunkikokemuksena. Esimerkiksi talvimaisemien ja talvisten näkymien hyvinvointivaikutuksia urbaanissa kontekstissa ei pohdita tarpeeksi.

Ikuisen kesän ideologia

Tekniikka on ottanut lähtökohdakseen ikuisen kesän ideologian – mitä tapahtuisi, jos talvinen kunnossapito ei toimisi, katuja ei aurattaisi ja jalkakäytäviä ei hiekoitettaisi. Myös muut lähtökohdat on kuitenkin hyvä tunnistaa ja tunnustaa. Elämäntapaa, kulttuurisen omaleimaisuuden eri puolia sekä luonnon tarjoamia aineellisia ja aineettomia palveluita eri vuodenaikoina voidaan ottaa enemmän tarkasteluun mukaan.

– Ikuinen kesä osataan jo aika hyvin. Vihreä on ollut ”in”, koska ekosysteemipalvelut ovat ”in”. Vihreän lisäksi haluan tutkia valkoisen vaikutusta, sitä millainen on hyvä arjen elinympäristö erityisesti talvella. Vaikka harmaus lisääntyisi maisemassa, arjen harmauden ei tarvitse lisääntyä. Pohjoisessa talvi on arkea, Oikarinen selittää.

Nykyaikaisessa kaupunkisuunnittelussa on pyrkimyksenä altistaa suotuisille ja suojata haitallisilta ilmastotekijöiltä ja sääolosuhteilta. Pohjoisissa oloissa tärkeää on pohtia asukkaiden kokeman toiminnallisuuden, kaupunkitilojen ja -rakenteen sekä kausiluontoisuuden ja vuodenaikojen välisiä riippuvuussuhteita.

– Lähestyn tutkimusaihetta tila, paikka ja käyttäjät edellä. Kaupunkiympäristöjen fyysisiä piirteitä ja käyttäjämielikuvia on todella mielenkiintoista verrata keskenään.

Teksti ja kuvat: Sauli Herva

Työskentelyapurahat O Espaço do Tempon taiteilijaresidenssiin

Suomen Kulttuurirahaston hallitus on myöntänyt neljä työskentelyapurahaa O Espaço do Tempon taiteilijaresidenssiin Portugaliin. Apurahat olivat haettavina ensimmäistä kertaa elo-syyskuussa 2016. Hakemuksia vastaanotettiin yhteensä 50 kappaletta.

Espaço do Tempo toimii vanhassa dominikaaniluostarissa Montemor-o-Novon kaupungissa, Portugalissa, taiteellisena johtajanaan tanssija-koreografi Rui Horta. Apurahat sisältävät työskentelyapurahan sekä majoituksen ja täysihoidon residenssissä työskentelyjakson ajan.

Myönnetyt apurahat

Sari Palmgren ja Lame Tamer
20.6.–9.7.2017, 7500 €

Elena Pirinen ja työryhmä
24.4.–11.5.2017, 7500 €

Janina Rajakangas Project
10.5.–24.5.2017, 5000 €

Taneli Törmä ja Sound of Dance
20.6.–9.7.2017, 7500 €

Samassa haussa oli haettavana myös työskentelyapurahoja Tokyo Wondersiten ja SeMA Nanjin residensseihin sekä Hôtel Chevillonin taiteilijataloon. Aasian-residenssien taiteilijat julkistetaan myöhemmin.

Lisätietoja:

Suomen Kulttuurirahasto, erityisasiantuntija Johanna Ruohonen, etunimi.sukunimi@skr.fi.

O Espaço do Tempon taiteilijaresidenssi sijaitsee kukkulalla Montemor-o-novon  kaupungissa Portugalissa.

O Espaço do Tempon taiteilijaresidenssin kotisivu

Hôtel Chevilloniin myönnetyt apurahat

Työskentelyapurahat Hôtel Chevillonin taiteilijataloon

Suomen Kulttuurirahaston hallitus on myöntänyt viisi työskentelyapurahaa Hôtel Chevillonin taiteilijaresidenssiin Ranskaan. Apurahat olivat haettavina elo-syyskuussa 2016. Hakemuksia Hôtel Chevilloniin saapui yhteensä 69 kappaletta.

Apurahat sisältävät työskentelyapurahan, matka-apurahan sekä oleskelun Hôtel  Chevillonissa työskentelyjakson ajan.

Myönnetyt apurahat

Musiikin maisteri Marjo Heiskanen (1.2.–30.4.2017)

Kuvataiteen maisteri Hermanni Saarinen (1.10.2017–31.1.2018)

Kuvataiteen maisteri Noora Schroderus (1.2.–31.5.2017)

Kuvataiteen maisteri Jenni Toikka (1.6.–30.9.2017)

Filosofian maisteri Lotta Toivanen (1.5.–31.7.2017)

Samassa haussa oli haettavana myös työskentelyapurahoja residensseihin Tokioon, Souliin ja Portugalin Montemor-o-Novoon. Näihin residensseihin valittavat taiteilijat julkistetaan myöhemmin.

Hôtel Chevillon sijaitsee Grez-sur-Loingin kylässä noin 70 km Pariisista etelään. Residenssin omistaa ruotsalainen säätiö Stiftelsen Grez-sur-Loing, joka vuokraa tiloja muille säätiöille.

Lisätietoja:

Suomen Kulttuurirahasto, erityisasiantuntija Johanna Ruohonen, etunimi.sukunimi@skr.fi
 

Lisätietoa työskentelyapurahoista taiteilijaresidensseihin

Leikkiminen sallittu – Leken tillåts Etelä-Pohjanmaalla 10.-15.10.

Kulttuuriviikko, leikkipäivä ja Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahaston lasten vuosijuhla 10.-15.10.2016

Lastenkulttuuriviikko    

Maanantaina 10.10.2016 alkaa Vaasan 1.–3.–luokkalaisille suunnattu kulttuuriviikko. Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahasto on myöntänyt apurahaa työryhmälle Sonja Backlund, Paula Blåfield ja Alli Alho kulttuuriviikon järjestämiseen Vaasassa. Työ-ryhmä toteuttaa kulttuuriviikon Vaasan kaupungin Kulttuurikeskuksen kanssa. Lasten Kulttuuriviikko on koko Vaasan laajuinen, teemallinen, viikon mittainen tapahtuma. Sisältö muodostuu koulupäivien aikana tapahtuvista työpajoista, joita ohjaavat ammat-titaiteilijat ja eri kulttuurilaitosten edustajat yhteistyössä opettajien kanssa.

Lasten Kulttuuriviikon tavoite on tarjota lapsille mahdollisuus nähdä ja itse osallistua heille suunnattuun toimintaan ja esityksiin sekä vahvistaa heidän kulttuurista perustaansa. Kulttuuriviikon tarjonnassa tuodaan esiin myös vaasalaista lastenkulttuu-riosaamista ja pyritään parantamaan luovan työn tekijöiden toimintaedellytyksiä myös jatkossa yhteistyössä koulujen kanssa. Tavoitteena on ennen kaikkea tuoda kulttuuri lähelle lapsen arkea ja tuoda kouluopetukseen uusia työkaluja erilaisten oppimiskokemusten tueksi.

Kulttuuriviikon teemana on keskiaika. Mukaan kulttuuriviikkoon on lähtenyt 45 innokasta ryhmää, jotka taiteilijoiden ohjaamina työstävät tulevaisuuden kulttuuria useista eri taideaineista. Kukin ryhmä on saanut valita mieluisimman toteutustavan tarjolla olevista taideaineista. Kulttuuriviikon lopuksi kootaan kaikki mahdolliset konkreettiset esitykset ja teokset näytille Leikkiminen sallittu – Leken tillåts –Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahaston lasten vuosijuhlaan, johon niitä voi tulla ihastelemaan lauantaina 15.10 kello 12.00 – 16.00 koko perheen kanssa.

Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahaston lasten vuosijuhla 15.10.

Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahaston lasten vuosijuhla: Leikkiminen sallittu – Leken tillåts, pidetään lauantaina 15.10.2016, kello 12.00-16.00, Kulttuuritalo Fannyssa, Vaasassa.

Lastenjuhlassa on tarjolla teatteriesityksiä, työpajoja, seikkailurata, ilmapalloja, kahvio sekä Kulttuuriviikon taideteosten näyttelyitä sekä esityksiä. Juhlaan osallistuminen ei maksa mitään ja kaiken ikäisille löytyy mielekästä tekemistä, hauskaa yhdessä oloa ja mieleenpainuvia elämyksiä.

Leikkiminen sallittu – Leken tillåts -lasten vuosijuhlaa järjestää Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahasto yhdessä paikallisten leikkilähettien ja Vaasan Kulttuuritoimen kanssa. Juhlan esiintyjissä ja työpajanpitäjissä nähdään Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahaston apurahoittamia toimijoita, Kulttuuritalo Fannyn väkeä sekä Suomen Kulttuurirahaston tukemaa pirkanmaalaista Kulttuuriosuuskunta Uulua.

Lastenjuhlat aloitetaan Nina Vanan tähdittämällä Prinssi Anjoviksen seikkailu –pop up paperinukke teatteriesityksellä kello 12.00. Kello 15.00 on vuorossa lisää teatteria, kun seinäjokelaisen Kulttuuriosuuskunta KoHon Joku aivan MUU! –teatteriesitys ilahduttaa yleisöä.

Työpajoissa voi sukeltaa pohjoisten alkuperäiskansojen musiikkiin – kokeilla erilaisia heidän erilaisia soittimiaan sekä tutustua musiikkiperinteisiinsä Kulttuuriosuuskunta Uulun  mukanaan kokeiltavaksi ja ihailtavaksi tuomien erilaisten harvinaisten soitti-mien, kuten Pow-wow rummun, kurkiharpun  sekä Nares-juh:n myötä. Musiikkia voi tehdä monin eritavoin. Dateron Digilo –työpajassa voi kokeilla musiikin säveltämistä iPadilla. TaiKon:n työpajassa pääsee kokeilemaan liikettä ja sirkustelua Fannyn peili-salissa. Korsholms 4H tarjoaa mahdollisuuden askarrella kierrätysmateriaalista omissa kerhotiloissaan Fanny talon yläkerrassa. Lisäksi leikkilähettien mukana tulee Terho-kerhoistakin tuttuja ”mummuja ja paappoja” mukaan leikkimään ja loruttelemaan. Vaasan partiotyttöjen Emot vastaavat kahviotoiminnasta. Myös Wildlife Vaasan luon-toaiheisia lyhyt elokuvia näytetään valkokankaalla.

Koko Suomi Leikkii leikkilähetit Anna Granlund ja Emma Granholm luotsaavat seik-kailurataa läpi Fanny talon ja jakavat totta kai lastenjuhlaan kuuluvia ilmapalloja. Leikkiminen sallittu – Leken tillåts on maksuton lastenjuhla, johon toivomme kaikkien tulevan iloisin mielin leikkimään ja nauttimaan lauantai-iltapäivän juhlasta.

Leikkiminen sallittu – Leken tillåts -tapahtuma on samalla osa 13.10.2016 vietettävän leikkipäivän ohjelmistoa. Leikkipäivää vietetään ympäri Suomen ja leikkipäivään kytkeytyviä lähialueen tapahtumia voi seurata leikkipäivän tapahtumakalenterista. Leik-kipäivän tapahtumia on järjestämässä Koko Suomi leikkii -hanke yhdessä eri paikallisten toimijoiden kanssa. Koko suomi leikkii on Suomen Kulttuurirahaston käynnistämä ja rahoittama kolmevuotinen (2014–2016) suurhanke, joka innostaa kaikenikäi-siä suomalaisia leikkimään.

 

Hiljaiset suomalaiset – totta vai stereotypiaa?

Suomalaisten hiljaisuus on paljon toisteltu stereotypia, joka on jatkuvasti esillä. Samalla suomalaiset tulevat kuin automaattisesti verratuksi muihin kansoihin.

Filosofian tohtori Anna Vatanen

Filosofian tohtori Anna Vatanen

– Ei kuitenkaan ole varsinaisesti tutkittu, että mitä se oikeastaan tarkoittaa. Missä tilanteissa suomalaiset ovat hiljaisia, ja keneen verrattuna? tutkijatohtori Anna Vatanen Helsingin yliopistosta kertoo. Siksi Vatanen päätti itse tarttua aiheeseen.

Tutkimuksessaan Vatanen tarkastelee toisilleen tuttuja ihmisiä luonnollisissa keskustelutilanteissa ja selvittää, miten nämä reagoivat keskustelussa syntyviin hiljaisiin hetkiin ja luovat niitä toiminnallaan: miten ne alkavat, mihin loppuvat ja mitä siinä välissä tapahtuu – onko tilanne luonteva vai vaivautunut, pitääkö hiljaiseksi hetkeksi keksiä jotain muuta tekemistä. Aineistona on videoituja keskusteluja.

Vatanen etsii keskusteluista taukohetkiä ja niissä toistuvia piirteitä, pyrkii löytämään yleisiä toimintatapoja ja suhteuttaa niitä siihen, mitä suomalaisten hiljaisuudesta on sanottu ja millaisia seikkoja muunkielisessä tutkimuksessa on löydetty.

Vaitonaiset hetket

Vatasen tutkimus on vasta alussa, mutta jo nyt hän arvelee, että jotain erityistä suomalaisten suhtautumisessa hiljaisuuteen on. Aiemmassa tutkimuksessa oli havaittu, että englanninkielisetkin kyllä pitävät taukoja keskustelussa, mutta näissä tilanteissa keskustelukumppanit tyypillisesti keskittyvät hetkeksi muuhun, silittävät vaikka koiraa tai hakevat kirjan hyllystä. Suomalaisten keskusteluissa on havaittavissa tilanteita, joissa ei tapahdu oikeastaan yhtään mitään.

– Siinä vain ollaan, ja tilanteet vaikuttavat ihan rennoilta, Vatanen kuvaa.

– Kiinnostavinta ei välttämättä ole, miten pitkään ollaan hiljaa, vaan mitä silloin tapahtuu.

Vatasen aineistona on keskusteluja esimerkiksi aamiaiselta, automatkalta, kaveriporukan lautapeli-illasta ja ystävän vierailulta. Jotkut hiljaisuudet toki johtuvat siitä, että keskustelijan pitää tehdä jotain muuta, vaikkapa suunnitella seuraavaa siirtoaan lautapelissä. Vatanen huomauttaa, etteivät nämä tilanteet silti aina vaatisi kaikkia läsnäolijoita olemaan hiljaa.

– Jo parikin sekuntia kestävä hiljaisuus voi olla pitkä. Jos sellaisia on usein, eivätkä ne vaikuta epämiellyttäviltä, se kertonee, että hiljainen hetki on keskustelijoiden mielestä ihan ok.

Mitä on hiljaisuus?

– Käsite hiljaisuus nostaa esiin vain sen, että tilanteessa ei ole puhetta, mutta onhan muutakin vuorovaikutusta kuin puhe, vaikkapa nyökyttely tai katse.  Hiljaisuus voi siksi olla vähän harhaanjohtava termi, Vatanen sanoo.

Kyse on myös siitä, millä keinoin osoitetaan, että ollaan yhdessä. Aina siihen ei tarvita sanoja, vaan pelkkä oleminen voi riittää.

– Suomen puhujille on ehkä ominaista toimia niin, ettei sanota mitään, se voi olla yksi tavallinen yhdessäolon tapa. Toisaalta vaikka suomalaiset suhtautuisivat hiljaisuuteen eri tavoin kuin jotkut muut kansalaisuudet, se ei vielä tarkoita että suomalaiset olisivat aina tai ylipäätään ”hiljaisia”. Ei voida myöskään olettaa, että ”suomalaiset” olisivat jokin yhtenäinen ryhmä, jonka jäsenten toiminta olisi aina samanlaista.

Keväällä Vatanen matkustaa Australiaan tekemään yhteistyötä sikäläisten tutkijoiden kanssa. Hän odottaakin innolla, miten he näkevät tutkittavan ilmiön ja pitävätkö he sitä jotenkin poikkeavana tai kummallisena.

– En varmaankaan pysty selvittämään, mistä ajatukset suomalaisten hiljaisuudesta ovat peräisin, mutta toivon ja uskon voivani paljastaa jotain todellisuudesta stereotypian takana.

Teksti: Jenni Heikkinen

Yli 50 kulttuurilaitosta valittu tuottamaan elämyksiä taidetestaajille

Yhteensä 55 taidelaitosta tai työryhmää on valittu mukaan Suomen Kulttuurirahaston käynnistämään Taidetestaajat-suurhankkeeseen. Kohteet tavoittavat yhteensä jopa 65 000 kahdeksasluokkalaista ja heidän opettajaansa lukuvuonna 2017−18.

Taidealan organisaatiot saivat kesällä 2016 jättää ehdotuksia tavasta, jolla ne haluaisivat olla taidetestaamisen kohteina lukuvuonna 2017−2018. Ehdotuksen jätti 135 taidelaitosta ja -organisaatiota ja näistä 55 on nyt valittu mukaan. Tarjontaa on molemmilla kotimaisilla kielillä, osa laitoksista tuottaa saman esityksen sekä suomeksi että ruotsiksi.

Hankkeen tarkoituksena on tarjota koululaisille ikimuistoinen taide-elämys, joka voi olla kimmoke elinikäiseen kulttuurin harrastamiseen. Taiteellisen laadun ohessa keskeinen valintakriteeri oli nuorten kanssa tehtävä yleisötyö sekä se, miten nuoret vastaanotetaan ja miten heistä huolehditaan vierailun aikana. Yhden lukuvuoden aikana organisaation tulee kyetä ottamaan vastaan merkittävä osa oman maakuntansa kahdeksasluokkalaisista. Moni harkinnanvaraisen tuen piirissä toimiva pienryhmä oli ottanut haasteen vastaan, jopa paremmin kuin jotkut vakiintuneet taidelaitokset.

− Olimme ilahtuneita erityisesti sellaisista hankesuunnitelmista, jotka useampi organisaatio suunnittelee toteuttavansa yhdessä, kertoo erityisasiantuntija Veli-Markus Tapio Suomen Kulttuurirahastosta.

− Hienoa, että Kulttuurirahasto on näin laajalti ja monipuolisesti lähtenyt tukemaan nuorten mahdollisuutta päästä taiteen äärelle. Omassa lapsuudessani kokemani kulttuurielämykset ovat kannatelleet läpi elämän, toteaa Tampere Filharmonian intendentti Helena Hiilivirta.

− On vaikeaa kuvitella kiinnostavampaa ja virittävämpää kohderyhmää kuin koko maan kasiluokkalaiset. Vapaa kenttä tervehtii tätä ainutlaatuista, historiallista haastetta rukkaset kädessä, kaasu pohjassa ja riemusta kiljuen, ohjaaja Eino Saari Vaara-kollektiivista kuvaa.

Taidetestaajat on Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska kulturfondenin rahoittama suurhanke, joka mahdollistaa kolmen vuoden ajan jokaiselle kahdeksasluokkalaiselle nuorelle kaksi taidelaitosvierailua kulttuurikohteissa. Toinen vierailu on omassa maakunnassa tai lähialueella, toinen suuntautuu pääkaupunkiseudulle. Hanke tavoittaa kolmen vuoden aikana jopa 200 000 nuorta ja heidän opettajaansa. Hankkeen budjetti on yhteensä 15−20 miljoonaa euroa, ja se on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistoa. Hanketta koordinoi Suomen Lastenkulttuurikeskusten liitto.

Lukuvuodeksi 2017-18 mukaan valitut taidelaitokset tai työryhmät maakunnittain

Ahvenanmaa: Ålands Konstmuseum
Etelä-Karjala: Lappeenrannan taidemuseo ja Lappeenrannan kaupunginteatteri
Etelä-Pohjanmaa: Seinäjoen kaupunginteatteri
Etelä-Savo: Savonlinnan maakuntamuseo
Kainuu: Kulttuuriosuuskunta G-voima/Vaara-kollektiivi ja Routa – Kajaanin Tanssin Edistämiskeskus
Kanta-Häme: Hämeenlinnan Kaupunginteatteri ja Hämeenlinnan Taidemuseo
Keski-Pohjanmaa: Kaustisen kamarimusiikkiyhdistys
Keski-Suomi: Jyväskylä Sinfonia ja Jyväskylän kaupunginteatteri
Kymenlaakso: Kotkan kaupunginteatteri ja Kouvolan taidemuseo Poikilo
Lappi: Kauko Sorjosen säätiö/Särestöniemi-museo, Korundi/Rovaniemen kaupunki ja Lapin alueteatteriyhdistys
Pirkanmaa: Tampere Filharmonia, Tampereen Työväen teatteri, Tanssiteatteri MD, Serlachius-museot, Tampereen kaupunki/Tampereen taidemuseo ja Sara Hildénin taidemuseo
Pohjanmaa: Wasa Teatern ja Vaasan kaupunginorkesteri
Pohjois-Karjala: Joensuun kaupunginorkesteri ja Joensuun taidemuseo Onni
Pohjois-Pohjanmaa: Oulun kaupunki/Oulun taidemuseo, Oulun musiikkijuhlasäätiö ja Oulun kaupunginteatteri
Pohjois-Savo: Hakijana Kuopion kaupunki, toteutuksesta vastaavat Kuopion kaupunginteatteri, Kuopion taidemuseo, Kuopion kaupunginorkesteri, Itäinen tanssin aluekeskus, Tanssiteatteri Minimi sekä Lapinlahdelta Taidemuseo Eemil. Lisäksi Pohjois-Savon maakunnasta on valittu mukaan Varkauden Teatteri, joka kuitenkin kuuluu hankkeessa Etelä-Savon koordinaatioalueeseen.
Päijät-Häme: Hakijana Lahden kaupunki, toteutuksesta vastaavat Lahden kaupunginteatteri, Lahden kaupunginorkesteri ja Lahden kaupunginmuseo
Satakunta: Hakijana Poikkitaiteellinen yhdistys Poike ry, toteuttajina Pori Sinfonietta, Porin Ooppera ja Turku International Puppetry Connection. Lisäksi Porin taidemuseo ja Rakastajat-teatteriryhmä
Uusimaa: Svenska Teatern, Helsingin kaupunginteatteri, Kansallisgalleria, Red Nose Company, Suomen Kansallisooppera, Suomen kansallisteatteri,  Suomen valokuvataiteen museo yhteistyössä Helsingin taiteilijaseuran, Teatterimuseon sekä Zodiak – Uuden tanssin keskuksen kanssa, Compañia Kaari & Roni Martin, Tapiola Sinfonietta, Teatteri Taimine, Yleisradio/Radion sinfoniaorkesteri, Espoon taidemuseo EMMA, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti ja Tanssiteatteri Raatikko
Varsinais-Suomi: Kamarikuoro Key Ensemble, Matti Koivurinnan säätiö/Aboa Vetus & Ars Nova-museo, Tanssiteatteri Eri, Turun kaupunginorkesteri, Turun museokeskus/Turun kaupunki ja Åbo Svenska Teatern

Lisätiedot:
www.taidetestaajat.fi
Suomen Kulttuurirahasto, erityisasiantuntija Veli-Markus Tapio, puh. 040 536 6580
Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto, Taidetestaajat-hankkeen vastaava koordinaattori Anu-Maarit Moilanen, puh. 044 978 4893
Svenska kulturfonden, projektiasiamies Sonja Ollas-Airinen, puh. 050 3799 044

www.taidetestaajat.fi