Tampereen sananvapaustapahtumassa puhutaan Yhdysvalloista ja vapauden merkityksestä
Syyskuisen Tampereen sananvapaustapahtuman puhujavieraaksi tulee amerikkalaisessa ja globaalissa uutismediassa uraa uurtanut päätoimittaja Kathleen Carroll. Toista kertaa järjestettävän keskustelufoorumin teemana on ”Yhdysvallat – mitä vapaus merkitsee”.

Tampereen sananvapaustapahtuma järjestetään 22.–24.9.2025. Pääteemaa käsitellään eri näkökulmista yleisötilaisuuksissa, joihin osallistuu kansainvälisten puhujavieraiden ohella kotimaisia tekijöitä ja kokijoita.
Laajalle kuulijakunnalle on tarjolla näkemyksiä Yhdysvaltojen ja Kiinan globaalista valtataistelusta sekä yleisökeskustelu USA:n mediavapaudesta. Asiantuntijakeskustelun huipentaa kutsuvierastilaisuus Tampereen Raatihuoneella tiistaina 23. syyskuuta 2025.

Valokuvanäytttely
Uusi suuri muuri: Darién
Oman näkökulmansa vapauden teemaan tuo palkitun uutiskuvaajan, kolumbialaisen Federico Ríosin näyttely Tampereen Finlaysonilla. Rios kuvaa mm. New York Timesille tekemässään työssä latinalaisamerikkalaisten siirtolaisten matkaa kohti Yhdysvaltoja ja yhä useammin myös pois sieltä. Näyttely avautuu Tampereen sananvapaustapahtuman aikana.
Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston hoitokunnan aloitteesta toteutettavan tapahtuman ytimessä on Tampereen sananvapausjulistus eli pääpuheenvuoro, jonka pitäjäksi on tällä kertaa kutsuttu yhdysvaltalainen journalisti Kathleen Carroll.

Carroll on väsymätön sanankäytön vapauden ja toimittajien turvallisuuden puolustaja. Hän vaikuttaa keskeisten mediavapausjärjestöjen johdossa ja on toiminut Pulitzer-palkintoraadin puheenjohtajana. Mittavalla urallaan hän nousi ensimmäisenä naisena yli 150-vuotiaan uutistoimisto Associated Pressin maailmanlaajuisen uutistoiminnan ylimmäksi johtajaksi. Hän toimi päätoimittajana ja varapresidenttinä 14 vuotta (2002–2016) vastaten reportterien työstä yli sadassa maassa.
Sananvapaustapahtuma järjestetään toista kertaa
Tampereen sananvapaustapahtuma keskittyy sananvapauteen ja sen merkitykseen. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran syyskuussa 2023, jolloin teemana oli mediavapauden ja moniarvoisen tiedonvälityksen merkitys osana itsenäisen Ukrainan tarinaa. Ensimmäisen Tampereen sananvapausjulistuksen antoi amerikanukrainalainen journalisti ja mediajohtaja Myroslava Gongadze.
Miksi teemaksi valittiin sananvapaus? Sananvapaus on ydinarvo: se kuuluu jokaisen demokraattisen yhteiskunnan ytimeen ja on tärkeä osa vapaan ihmisen arkielämää. Sananvapaus kuuluu kaikille.
Tampereen sananvapaustapahtuman järjestää Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto yhteistyössä C. V. Åkerlundin mediasäätiön, Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö JOKES:n, Toimittajat ilman rajoja -järjestön, Tampereen yliopiston journalistikoulutuksen, Turun yliopiston Pan-Eurooppa-instituutin, Finlaysonin alueen ja Lännen Median kanssa.