Kirjoittajakouluun on valittu 15 kirjoittajaa, joiden erityisalat vaihtelevat kirjallisuudesta ja kuvataiteesta esitystaiteeseen ja arkkitehtuuriin. Kurssi toteutetaan kevään aikana Taidekoti Kirpilässä,ja siihen sisältyy myös opinto- ja työmatka Berliiniin. Lopputyönä syntyy podcast-sarja, joka avaa kritiikin merkitystä suurelle yleisölle.
Kurssin sisällön on suunnitellut kirjoituskoulutuksistaan tunnettu Long Play -julkaisu, ja kurssin vastuuopettajina toimivat toimittaja, kirjailija ja kirjoittamisen opettaja Anu Silfverberg sekä toimittaja, kirjailija ja musiikkikriitikko Sonja Saarikoski.
”Hakemusten suuri määrä ja erittäin korkea taso osoittavat, että taidekritiikille todellakin on kysyntää ja sitä halutaan tehdä. Hakemuksista välittyi into kirjoittaa ja kehittää kritiikkiä eteenpäin sekä arvostus taidetta kohtaan. Odotamme Long Playssa kurssia innolla”, sanoo Saarikoski.
Kurssilla opettavat lisäksi muun muassa kirjallisuuskriitikot Maaria Ylikangas ja Vesa Rantama, popkriitikko Oskari Onninen, elokuvakriitikko Kalle Kinnunen, kuvataidekriitikko Sanna Lipponen, tutkijatohtori, musiikkikriitikko Nuppu Koivisto-Kaasik, Helsingin Sanomien entinen teatterikriitikko, viestintäyrittäjä Suna Vuori ja teatteri- ja tanssikriitikko Maria Säkö. Kriitikkojen ja toimittajien lisäksi kurssin vierailevina opettajina toimii eri alojen taiteilijoita.
Kurssin mahdollistaa taidekriitikko E. J. Vehmaksen nimeä kantava Suomen Kulttuurirahaston nimikkorahasto, jonka tarkoituksena on tukea taidekriitikoita.
”Hakijoita oli ikähaitarin kaikista päistä ja ilahduttavan runsaasti eri puolilta Suomea. Kannustaisinkin mediataloja antamaan kritiikeille tilaa nykyistä laajemmin. Taidekeskustelusta ei saa tulla vain pääkaupungin asia”, sanoo E. J. Vehmaksen rahaston hoitokunnan puheenjohtaja, kirjallisuuskriitikko Vesa Rantama.
Tervetuloa presidenttipaneeliin tiistaina 28.11. klo 16.30–18.00. Mukana ovat ehdokkaat Mika Aaltola, Li Andersson, Sari Essayah, Pekka Haavisto, Jussi Halla-aho, Harry Harkimo, Olli Rehn ja Alexander Stubb. Paneelin juontavat Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Kaisa Rönkkö ja näyttelijä Mitra Matouf.
Tilaisuutta voi seurata verkossa tai paikan päällä Suomen Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä (Bergbominkuja 1). Tietoa tilan esteettömyydestä löytyy Kansallisteatterin verkkosivuilta.
Pyydämme ilmoittautumaan tapahtumaan viimeistään keskiviikkona 22.11. Verkkotapahtuman linkki lähetetään ilmoittautuneille.
Voit jättää tilaisuuteen ilmoittautumisen yhteydessä kysymyksiä. Paneelin aikana ei ole mahdollista esittää yleisökysymyksiä.
Tilaisuuden järjestää Taiteen edistämiskeskus yhteistyössä Säätiöt ja rahastot ry:n sekä Suomen Kulttuurirahaston kanssa.
Johan Knut Harjulle 1960–1970-lukujen alkoholistihuoltolat, vankilat, sillanaluset ja rappukäytävät olivat tuttuja paikkoja. Epävakaasta elämästään huolimatta hän oli äärimmäisen ahkera kirjoittaja ja oman elinympäristönsä perinteen tallentaja, joka keräsi valtavan, noin 20 000 sivun kokoelman Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon.
Väitöskirjatutkija, folkloristi Heli Paakkonen tutkii Kulttuurirahaston nelivuotisen apurahan turvin sitä prosessia, jossa Harju löysi oman ainutlaatuisen perinteen tallentajan äänensä.
Johan Knut Harju (1910–1976) kärsi alkoholiriippuvuudesta ja koki asunnottomuutta lähes koko aikuisikänsä ajan.
Harju oli oman aikansa kokemusasiantuntija ja kenttätöitä tekevä tutkija, sisäryhmäläinen, joka pääsi muistikirjoineen siltojen alle ja eri laitoksiin. Harju haastatteli katujen miehiä ja kertoi kirjoittaen omista kokemuksistaan. Hän jatkoi tallennustyötään yli 15 vuoden ajan aina kuolemaansa asti.
Paakkonen kertoo tutkivansa sitä prosessia, jossa Harju löysi oman ainutlaatuisen perinteen tallentajan äänensä aikana, jolloin kaupunkia koskevasta tiedosta ei oltu perinteentutkimuksessa vielä kiinnostuneita.
”Olen kiinnostunut Harjusta toimijana: hänen verkostoistaan ja toimintaympäristöistään ja siitä, minkälaisen tekstikokoelman nämä asiat yhdessä tuottivat.”
Intohimoaihe kutsuu tutkijaa
Paakkonen kiinnostui Harjusta päästyään yli kymmenen vuotta sitten SKS:n arkistossa harjoittelijana ollessaan selaamaan Harjun tekstejä. Helsingin asunnottomuutta kokevien maailmasta, Harjun sanoin ”lintsareista” kertovat, piirroksin kuvitetut tekstit jäivät hänen mieleensä.
Hän alkoi etsiä kokoelmasta mainintoja Helsingin paikoista. Syntyi ensin opastettu kävelykierros Kallioon ja sitten folkloristiikan pro gradu. Myöhemmin Paakkonen kuratoi Harjun aineistosta näyttelyn Pullopostia Kurvista Helsingin kaupunginmuseoon.
”Tämä on ollut minulle sellainen intohimoaihe, jonka pariin olen palannut aina uudelleen. Koska Harjua ja hänen arkistoon kirjoittamistaan ei ole aikaisemmin juuri tutkittu, on aina jäänyt uusia kysymyksiä, joihin etsiä vastausta”, Paakkonen sanoo.
Vaikka Harju on dokumentoinut kuvauksia järkyttävästä kurjuudesta, on aineistossa aina omaehtoinen eteenpäin vievä vire ja jopa huumoria. ”Viihdyn kyllä loistavasti Harjun kerronnan seurassa.”
Paakkonen ajattelee, että tutkijan ajatustyö jatkuu, vaikka toimistoaika päättyy.
”Arkisia reittejä kantakaupungissa kävellessäni Harju on koko ajan mukanani. Koska hänellä on kertomuksia kaikkialta kaupungista, on kokemukseni Helsingistä laajentunut Harjun muistiinpanoja luettuani.”
Siltojen alta ja huoltopoliisin huomasta
Harju kertoi esimerkiksi Kurvista, Hämeentien sillan alusesta, Ratabaarista eli ”rauhan satamasta” sekä Hakaniemen sillan alla sijainneen leirin rankemmasta maailmasta. Kansallisarkistosta löytynyt nuoruuden kuva, huoltopoliisin pidätyskuva vuodelta 1936, on sekin otettu Kalliossa tapahtuneen juopumuspidätyksen yhteydessä.
”Olen kuljeskellut näissä paikoissa eri vuodenaikoina, miettinyt miten tuuli kulkee niihin ja missä kulmassa aurinko paistaa. Ajattelen, että ehkä tällaisten materiaalisten asioiden havainnoiminen auttaa minua ymmärtämään itse tekstejäkin paremmin, vaikka pelkät tekstitkin ovat kyllä voimakkaasti ihon alle meneviä.”
Paakkonen haluaa tehdä Harjun elämäntyön paremmin tunnetuksi. Harjun tekemä valtava ja ainutlaatuinen tallennustyö on aiemmin jäänyt hiljaiseksi ja tutkimuksen marginaaliin, vaikka hän olikin palkittu ja arkiston piirissä tunnettu elinaikanaan.
”Haluan osoittaa, että viranomaisten raporteissa työnvälttelijäksi, ’pinnariksi’ leimattu Harju osallistui tosiasiassa eri liikkeiden toimintaan aktiivisesti ja että hänen vuorovaikutuksensa SKS:n arkiston kanssa muovasi kansallisesti tärkeän instituution kokoelmapolitiikkaa”, Paakkonen kertoo.
Suomen Kulttuurirahasto käynnisti vuonna 2022 uuden tukimuodon, jonka tarkoituksena on kannustaa suomalaisia teattereita suomentamaan ja esittämään yhteensä 30 uutta näytelmää eri puolilta maailmaa, etenkin muualta kuin angloamerikkalaiselta kielialueelta. Kolmen vuoden aikana tukisumma on yhteensä noin 1,2 miljoonaa euroa.
Nyt myönnettiin yhdeksän apurahaa, yhteensä 250 000 euroa. Tuen turvin teatteriesityksiksi valmistettavien teosten alkukieliä ovat espanja, italia, norja, puola, ranska, ruotsi ja venäjä.
”Maailma näyttämölle -tukimuodon taustalla on havainto, että uusi laadukas eurooppalainen tai muun maailman näytelmäkirjallisuus on vähemmistössä teattereiden ohjelmistossa. Nyt suomennettavat näyttämöteokset rikastavat ja monipuolistavat suomalaisten teattereiden ohjelmistoa”, sanoo hausta vastaava maakunta-asiamies Antti Niskanen Suomen Kulttuurirahastosta.
Teatteri Avoimet Ovetesittää Olga Tokarczukin puolankielisestä Aja aurasi vainajain luitten yli -romaanista dramatisoidun näytelmän, jossa äänen saa lukuisten kyläläisten lisäksi myös moninainen joukko eläimiä.
Alpo Aaltokoski Company valmistaa irakilais-ukrainalais-suomalaisena yhteistyönä teatteriesityksen, jonka lähtökohtana on Albert Camus’n ranskankielinen, vuonna 1948 kirjoitettu mutta hyvin ajankohtainen teos L’Etat de Siège. Se kertoo sodan jälkeisestä tilanteesta, jossa kauheuksia kokeneet ihmiset eivät pääse eroon pelostaan.
Viittomakielinen Teatteri Totti sai apurahan Sarah Remgrenin ruotsinkielisen näytelmän Frans suomentamiseen ja tuottamiseen esitykseksi. Esityskielinä ovat suomenruotsalainen ja suomalainen viittomakieli sekä suomi ja ruotsi.
Ensimmäisellä, vuoden 2022 hakukierroksella tukea saaneista näytelmistä ensi-iltansa ovat tähän mennessä saaneet KokoTeatterin KESYTÖN eli O:n markiisitar – Faster Pussycat! Kill! Kill!, Valtimonteatterin Heterofiili sekä helsinkiläisen teatteriryhmän sadsongskomplex:fi ja Helsinki 98 -työryhmän Neuvostoihmisen loppu. Tukea on mahdollista hakea seuraavan kerran elokuussa 2024.
KokoTeatterin KESYTÖN eli O:n markiisitar – Faster Pussycat! Kill! Kill! (vas.), sadsongskomplex:fi ja Helsinki 98 -työryhmän Neuvostoihmisen loppu (keskellä) sekä Valtimonteatterin Heterofiili.
Maailma näyttämölle -hankkeen käytännön toteutuksesta vuosina 2022–2024 vastaa Teatterin tiedotuskeskus TINFO, joka on muun muassa koonnut kuratoidun tietokannan ajankohtaisista, käännettäväksi sopivista näytelmistä.
”Erityisen hienoa on huomata, miten teatterit ovat yhteisvoimin tuottamassa teoksia ja niiden kiertueita. Apurahansaajista näkyy myös, että hanke on tavoittanut teattereita ympäri Suomen. Suomennettavien näytelmien joukossa on keskenään hyvin erilaisia tekstejä, joten teatteriyleisölle on luvassa houkuttelevia esityksiä”, sanoo TINFOn johtaja Linnea Stara.
Maailma näyttämölle -tuen toinen rahoittaja on Svenska kulturfonden, joka tukee näytelmien ruotsintamista ja esitystuotantoja suomenruotsalaisissa teattereissa.
Tukea saaneet esitystuotannot 2023
Tait. maisteri Jaakko Heinonen ja työryhmä Svetlana Aleksijevitšin venäjänkielisen Sinkkipojat -romaanin näyttämöversion kääntämiseen ja toteuttamiseen
Jyväskylän kaupunginteatteri Monika Isakstuenin norjankielisen Se på meg når jeg snakker til deg -näytelmän kääntämiseen ja suomenkielisen kantaesityksen toteuttamiseen
Klockriketeatern rf Anders Duusin ruotsinkielisen teoksen Syrénvägen käännöstyöhön, tuotantoon sekä kiertueeseen yhteistyössä Keski-Uudenmaan Teatterin kanssa
KokoTeatteri -yhdistys ry Sara Stridsbergin ruotsinkielisen näytelmän Svindel kääntämiseen ja tuotantoon
Lappeenrannan kaupunginteatteri Daniel J. Meyerin espanjankielisen A.K.A. -näytelmän käännökseen, esitystuotantoon ja kiertueeseen yhteistyössä Teatteri Jurkan kanssa
Nomadi ry / Alpo Aaltokoski Company monitaiteisen ja monikulttuurisen näyttämöteoksen käännöstyöhön ja valmistamiseen Albert Camus´nL’Etat de Siège -teoksen pohjalta
Teatteri Avoimien Ovien kannatusyhdistys ry Olga Tokarczukin puolankielisen Aja aurasi vainajain luitten yli -romaanista Emilia Sadowskan dramatisoiman näytelmän suomentamiseen ja valmistamiseen
Teatteri Totti ry Sarah Remgrenin ruotsinkielisen näytelmän Frans suomentamiseen, tuottamiseen ja toteuttamiseen
Turun Taiteen talo Oy Stefano Massinin italiankielisen lukudraaman Bunker Kiev kääntämiseen ja toteuttamiseen yhteistyössä Turun Kaupunginteatterin ja Åbo Svenska Teaterin kanssa
Eteläafrikkalainen sopraano Mercy Malieloa oli yksi vuoden 2019 kilpailun voittajista. Kuva: Heikki Tuuli
Hakuaika kansainväliseen Mirjam Helin -laulukilpailuun alkaa keskiviikkona 25.10.ja päättyy 4. tammikuuta 2024. Kilpailuun voivat hakea vuonna 1992 tai sen jälkeen syntyneet laulajat. Kilpailun ohjelmassa ei ole yhtään pakollista teosta, vaan kilpailijan tulee valita laajastiyksinlauluja sekä oratorio-, konsertti- tai ooppera-aarioita. Kaikki kilpailijat valmistavat kuitenkin ohjelmistoonsa vähintään yhden suomalaisen sävellyksen. Kilpailutoimikunta suosittelee, että kilpailijat ottavat ohjelmavalinnoissaan huomioon tekijöiden moninaisuuden koskien sukupuolta, maantiedettä ja kieliä.
“On hienoa, että kilpailijat voivat itse rakentaa ohjelmansa melko vapaasti. Tällöin tuomaristolla on mahdollisuusarvioida myös kilpailijoiden kykyä rakentaa taiteellisia kokonaisuuksia”, sanoo tuore kilpailupäällikkö Päivi Loponen-Kyrönseppä.
Tuomariston puheenjohtaja Soile Isokoski. Kuva: Milla von Konow
Helin-tuomaristo jakaa puheenjohtajansa, sopraano Soile Isokosken johdollarahapalkintoja peräti 190 000 euron verran. Voittajalle tästä summasta on luvassa 50 000 euroa.
Nuoret lahjakkaat laulajat kokoontuvat lähes kaksiviikkoiseen tapahtumaan 1.–12. kesäkuuta 2024. Kilpailuun odotetaan viimekertaiseen tapaan noin viittäsataa hakemusta. Esiraati valitsee hakijoiden joukosta enintään viisikymmentä laulajaa Helsingissä pidettävään alkukilpailuun.
Alkukilpailukäydään 3.–6.6., välierät 7.–8.6. ja orkesterifinaali 12. kesäkuuta. Loppukilpailun orkesterina esiintyy Helsingin kaupunginorkesteriSir Mark Elderinjohdolla.
Suomen Kulttuurirahasto on järjestänyt kansainvälisen Mirjam Helin –laulukilpailunvuodesta 1984 lähtien joka viides vuosi. Jatkossa se järjestetään kolmen vuoden välein.
Kilpailu perustuu Mirjam ja Hans Helinin suurlahjoitukseen. ProfessoriMirjam Helin (1911–2006) halusi perustaa kansainvälisen laulukilpailun Suomeen. Hänen tavoitteensa oli tehdä kisasta maailman arvostetuin.
Epävarmojen aikojen keskellä resilienssistä on tullut lähes muotisana. Yksinkertaisimmillaan sillä tarkoitetaan yksilöiden tai yhteisöjen mukautumiskykyä muuttuvissa tilanteissa ja aihetta on tutkittu muun muassa psykologian, lääketieteen, neurologian ja johtamistieteen näkökulmista.
Pitkän uran puolustusvoimien palveluksessa tehnyt Laura Valli väitteli hallintotieteen tohtoriksi Tampereen yliopistosta vuonna 2020. Hän tarkasteli väitöstutkimuksessaan yksilön resilienssin ilmentymistä kriisinhallintaorganisaation viitekehyksessä sekä resilienssin johtamisen mahdollisuuksia ja käytänteitä työyhteisössä.
Valli on vakuuttunut siitä, että inhimillisen pääoman merkitys ylittää ja tulee ylittämään koneiden voiman – olettaen, että yksilön toimintakyvystä pidetään huolta. Vaikka resilienssi onkin moniulotteinen aihe, se pohjautuu Vallin mukaan inhimillisiin perustarpeisiin.
”Elämä ja hyvinvointi perustuvat ravintoon, uneen, lepoon ja mielekkääseen tekemiseen valveaikana. Myös turvan tunnetta aktivoivan sosiaalisen yhteyden merkitys tuli väitöstutkimukseni aineiston analyysissa erittäin selväksi”, Valli sanoo.
Varhaisen vuorovaikutuksen, lapsuuden ja nuoruuden tapahtumat vaikuttavat tutkimusten mukaan merkittävästi siihen, miten yksilö arvostaa omaa hyvinvointiaan ja osaa tunnistaa tunteita itsessään ja muissa ihmisissä. Niistä syntyvää myötäelämisen taitoa tarvitaan arkisissa vuorovaikutustilanteissa ja yllättävissä tapahtumissa. Antiikin ajan viisaus Gnōthi seauton, tunne itsesi, pätee Vallin mukaan edelleen.
”Resilienssi pohjautuu itsetuntemukseen, joka vaatii oman elämäntarinaan tutustumista. On paljon helpompaa tunnistaa omat vahvuudet, jos ymmärtää, mistä oma identiteetti koostuu, kuka on ja millaista elämää haluaa elää. Yhtä tärkeää on huomata tekijät, jotka suistavat epävarmuuteen, epätoivoon, haavoittuvuuteen, pelkoon ja turvattomuuteen”, hän toteaa.
Informaatiotulva vaikuttaa vireystasoon
Yksilön toimintakykyyn vaikuttaa vireystaso, joka vaihtelee luontaisesti. Resilientti ihminen tunnistaa Vallin mukaan oman vireystasonsa ja tuntee ainakin muutaman keinon, joiden avulla ala- tai ylävireisyydestä voi palata takaisin optimaaliseen tilaan. Kyse on itsesäätelytaidoista eli siitä, kuinka johdamme itseämme.
Monet käyttävät vireystilojen itsesäätelyyn esimerkiksi kahvia tai alkoholia tai liiallista treenaamista, vaikka järkevämpää olisi kiinnittää huomiota palautumisen käytäntöihin. Joillekin se tarkoittaa luonnossa kävelyä, toisille villasukan kutomista tai hyvään kirjaan uppoutumista.
Palautumista ja vireystasojen hallintaa vaikeuttaa jatkuva informaatiotulva, joka yliaktivoi aivojen mantelitumaketta. Seuraukset voivat Vallin mukaan näkyä erilaisina tunteina kuten pelkona, ahdistuneisuutena ja jopa vihana, jotka heikentävät toimintakykyä.
”Voi pohtia, onko tarpeellista katsoa jatkuvalla syötöllä eri infomaatiokanavien syöttämää tilannekuvaa ja kysyä itseltään, tarvitsenko sitä esimerkiksi työssäni, vai heikentääkö se hyvinvointiani. Kyse on päätöksenteon taidosta ja rajojen asettamisesta”, hän toteaa.
Energiaa tulisi Vallin mukaan suunnata vain asioihin, joihin voi itse vaikuttaa. Oleelliseen keskittymisen taitoa tarvitaan esimerkiksi työssä ja ihmisten välisessä kanssakäymisessä.
Monella suomalaisella on kannettavanaan sotavuosiin juontava ylisukupolvinen taakka, jota harva on pystynyt käsittelemään. Se voi Vallin mukaan vaikeuttaa rajojen asettamista ja tunnetaitojen hallintaa.
”Samaan aikaan taloudelliset seikat painottavat kasvun merkitystä ja esittävät vaatimuksia inhimillisen pääoman eli väkimäärän vähentämiseksi. Yhtälön seurauksena moni väsyy ja palaa loppuun työelämässä.”
Vallin mukaan on toistaiseksi epäselvää, kuinka paljon sanaton viestintä ja kehon kieli vaikuttavat yksilön hyvinvointiin. Työyhteisössä esimerkiksi esihenkilö saattaa asettaa huomaamattaan esimerkin hyväksytystä työn tekemisen tavasta. Toisaalta vastuuta hyvinvoinnista ei voi hänen mukaansa vyöryttää pelkästään esihenkilön kontolle, vaan jokaisen tulisi huolehtia omien rajojen asettamisesta myös vapaa-ajallaan.
”Monella vapaa-aika menee työstä palautumiseen tai käytänteet ja elämän rytmi ovat hermostolle vaativia. Jotkut nipistävät unen määrästä ja laadusta. Jatkuvalla ylivireystilalla on seurauksia”, hän sanoo.
Resilienssikyvykkyyttä arvioitaessa ratkaisevaa Vallin mukaan on, että ihmisellä itsellään on kokemus siitä, että hänellä on toivoa ja mahdollisuuksia selviytyä vaikeuksista huolimatta. Arjessa tulisi olla tilaa myös ilolle, luovuudelle ja leikkisyydelle.
”Silloin ollaan päästy etuotsalohkoille ihmisyyden ylivertaisuuden ytimeen. Perimmiltään kyse on arvoista ja niiden mukaisesta elämästä”, Valli tiivistää.
Kuka Laura Valli?
Resilienssitutkija, hallintotieteen tohtori
Kotoisin Turusta, jossa asuu edelleen
Sai Kulttuurirahastolta 6 500 euron apurahan vuonna 2014 Kuolema kuittaa univelat? – levon ja resilienssin johtamista turvallisuusorganisaatiossa käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen
“Oman arvomaailman mukainen elämä on yksilön toimintakyvyn kannalta äärimmäisen tärkeä tekijä.”
Liikkuvuusapurahojen tarkoituksena on tukea esimerkiksi ulkomaille sijoittuvaa residenssityöskentelyä, esiintymiskiertueita ja näyttelyprojekteja sekä kansainvälisiin yhteishankkeisiin liittyviä matkoja. Hakemusten määrä on kasvanut tasaisesti vuosi vuodelta, joten tänä vuonna liikkuvuusapurahoja päätettiin jakaa selvästi aiempaa enemmän. Kansainvälisen liikkuvuuden tukeminen luo edellytyksetverkostojen vahvistamiselle ja tarjoaa uusia tekemisen mahdollisuuksia.
”Tämän syksyn kierros kiinnosti ennätysmäärää hakijoita ja hakemusten taso oli korkea. Tämä on toki ilahduttavaa, mutta se teki asiantuntijapaneelin tehtävästä erityisen haastavan. Eniten hakijoita oli kuvataiteiden, säveltaiteiden ja näyttämötaiteiden aloilta”, kertoo hausta vastaava suunnittelija Eriika Johansson.
Suurin osa myönnetyistä apurahoista oli kooltaan 2 000 – 4 000 euroa. Suurimmat, eli kaksi 10 000 euron apurahaa, myönnettiin työryhmille. Teatterit. maisteri Teo Ala-Ruona matkustaa saamallaan apurahalla seitsenhenkisen työryhmänsä kanssa New Yorkin Performa-biennaaliin. Toinen suuri apuraha myönnettiin Musiikkitalon kuoro ry:lle, jonka 80 jäsentä vievät TheDream of Gerontius -teoksen Cambridgeen.
Residenssiin Huippuvuorille
Valokuva kuvataiteilija Kaisu Koiviston sarjasta Maailman rakentaminen (Huippuvuoret), 2022.
30 vuotta kuvataiteilijana toiminut Kaisu Koivisto työskentelee monialaisesti. Taiteilijan työt ovat veistoksia, installaatioita sekä valokuva- ja videoteoksia, joissa hän tarkastelee maisema-, ympäristö- ja luontokäsityksiä.
”Viimeisin projektini on New Nuuk, jossa tarkastelen Nuukin, Grönlannin pääkaupungin laajenemista sekä teknologioiden ja ihmisen toiminnan jättämiä jälkiä pohjoisessa luonnossa. Sen vastapainona on teoskokonaisuus Sörnäisten, Merihaan ja Sompasaaren alueiden suurista muutoksista, jotka muuttavat kaupunkitilaa merkittävästi”, Koivisto kertoo. Taiteilija suuntaa elokuussa 2024 kohti Huippuvuoria, jossa hän osallistuu liikkuvuusapurahan turvin TheArcticCircle–ekspeditioresidenssiin.
Kuvataidetta Berliinissä
Kuvataiteilija Siiri Haarlan teos näyttelystä iiris ≈ siiri , 2022.
Maalaustaiteeseen keskittynyt kuvataiteilija Siiri Haarla pyrkii teoksillaan luomaan yhteyttä maalauksen ja luonnontieteen välille. Hän yhdistelee työssään monia maalaustekniikoita, kollaasia ja tekstiä. Haarlan edellinen näyttely Iiris≈siiriForum Boxissa käsitteli näkemistä, värejä ja kieltä. Maalaukset esittivät kysymyksiä elämän lainalaisuuksista: Miten puusta tulee puu, miten kukasta tulee kukka? Miten ja milloin minusta tuli minä?
Nyt myönnetyllä liikkuvuusapurahalla Haarla matkustaa Toolbox-galleriaan Berliiniin vuoden 2024 alkupuolella.”Näyttely kokoaa yhteen muistojani kymmenen vuoden ajalta, kun olen jakanut aikani Berliinin ja Helsingin välillä”, taiteilija kertoo.
Esinekonservaattori Veli-Matti Mursu. Kuva: Esko Suoranta
Japaniin mestareiden oppiin
Esinekonservaattori Veli-Matti Mursu konservoi ja restauroi yksityishenkilöiden,museoiden ja säätiöiden omaisuutta, kuten taide-esineitä ja veistotaidetta. Hän käyttää työssään konservaattorin menetelmien lisäksi Kintsugi-tekniikkaa, joka on yli 500 vuotta vanha japanilainen perinne.Kintsugi-menetelmänostaa esineeseen syntyneen vaurion esiin sen sijaan, että pyrkisi peittämään virheen. Saumasta tulee kuinkultainen ommel, joka korostaa esineen yksilöllisyyttä.
“Erityisen lähellä sydäntäni on taidekeramiikan parissa työskentely. Painotan työskentelyssäni puhtaasti säilyttävien toimenpiteiden lisäksi lopputuloksen esteettistä eheyttä. Perinteisen kintsugin ammattitaitoista opetusta ei ole tarjolla Suomessa, joten matkustan Japaniin paikallisten ja yhdysvaltalaisten mestareiden oppiin.”
Nokkahuilu viemaailmalle
Muusikko Eero Saunamäki.
Muusikko Eero Saunamäki on kantaesittänyt kymmeniä nykymusiikkiteoksia nokkahuilulle. Ensi vuonna Taiken taiteilija-apurahan tuella työskentelevä ammattinokkahuilisti on myös esiintynyt yli kymmenen suomalaisen sinfoniaorkesterin solistina viimeisen viiden vuoden aikana. Kulttuurirahaston liikkuvuusapurahan tuella hän matkustaa Berliiniin Classical:NEXT-musiikkitapahtumaan.
“Tavoitteeni on esittää tapahtumassa Nokkahuiluguru-soolokonserttini kymmenellä eri nokkahuilulla. Konsertti sisältää musiikkia keskiajalta nykypäivään sekä teoksia, soittimia ja esiintyjää taustoittavia tarinoita.”
Teksti: Mariitta Hämäläinen
Kuvat: Tommi Hietaharju/Hiutale
Toimitusjohtaja Janne Ylinen tietää, että ajatus Keski-Pohjanmaan rahastosta kehkeytyi 1950-luvun lopulla vakain tuumin ja harkiten kahden pohjalaisen liikemiehen pohdinnoista. Rahaston hallitukseen on aina kuulunut maakunnan talouselämän edustajia. Yritteliäisyys ja kotiseutu ovat Pohjanmaalla arvossaan.
”Toimin myös Pohjanmaan kauppakamarin puheenjohtajana. Rahaston hoitokunnassa on ilo nähdä, miten monipuolisia ja taiteellisesti kunnianhimoisia kulttuurihankkeita Keski-Pohjanmaalla syntyy. Niitä kelpaa tukea. Täällä tehdään talkootyötä ja toimitaan hienoissa ryhmissä. Taiteilijat työskentelevät intohimoisesti. Olen vaikuttunut tästä ja kaikesta osaamisesta.”
Ylisen perhe viettää vapaa-aikaa merellä: sekä Tankarin historiallisella majakkasaarella Perämerellä että Itämeren saaristomaisemissa. Kokkolan HalpaHalli rahoittaa John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeita, joiden vaikutus ulottuu myös Pohjanmaan rannikolle. Niissä vähennetään mereen kohdistuvaa kuormitusta ja ympäristöriskejä. Toinen yhtiön säännöllisen avun kohde on paikallisesti toimiva Pelastakaa Lapset ry. Tänä vuonna tuetaan yhdessä vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten harrastustoimintaa. HalpaHalli Oy on antanut useita lahjoituksia Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen toimintaan. Janne Ylinen sanoo, että ne ovat tarpeellisia maakunnallisia investointeja tulevaisuuteen.
”Historia kiehtoo minua. Nykyisin asun historiassa: laivanvarustaja Johan Rahmin vuonna 1753 rakennuttamassa puutalossa Kokkolan vanhassakaupungissa. Kunnostimme sen toistakymmentä vuotta sitten kuusihenkisen perheemme tarpeisiin vanhaa kulttuuriperintöä kunnioittaen. Talossa on ennen meitä asunut neljä Rahmin sukupolvea.”
Mitä löytyy?
Harmonikka
Pidän haitarimusiikista. Sain ensimmäisen harmonikkani 7-vuotiaana. Kokkolassa kasvanut Kätkän Mari, harmonikkataiteilija ja musiikkipedagogi, on opettanut minua. Esiinnyn edelleen silloin tällöin, viimeksi kesällä appivanhempien kultahääpäivänä Lohtajan Karhissa. Soittelen vähän pianoakin. Perinnetalossamme soi Blüthner-flyygeli.
Telemark-sukset
Laskettelu kuuluu pitkäaikaisiin harrastuksiini. Vaihdoin tavalliset rinnesukset telemarkeihin kolmisenkymmentä vuotta sitten. Sen myötä moni ystävä ja sukulainen on ilokseni tehnyt samoin. Käyn vaimoni kanssa talvilomilla laskemassa Rukan rinteitä. Kun nuorina hiihdimme telemarkia Sierra Nevadassa, pääsimme suksinemme ihmeteltäviksi ranskalaiseen tv-ohjelmaan.
Keräilykansio
Kiinnostuin jo lapsena postimerkeistä ja historiasta. Liityin Kokkolan Filatelisteihin. Innostava ohjaaja järjesti kerhoilloissa meille tietovisoja ja muita mielenkiintoisia tehtäviä. Keräsin saksalaisia ja toisen maailmansodan aikana julkaistuja postimerkkejä. Varastossa on tallella kymmeniä postimerkkikansioita. Ehkä palaan vielä joskus tähän hienoon harrastukseen.
Kulttuurin tukijoukot -juttusarjassa esitellään ihmisiä, jotka antavat panoksensa tieteen, taiteen ja kulttuurin hyväksi toimimalla Suomen Kulttuurirahaston luottamushenkilöinä tai työntekijöinä.
Viime vuosien suuret kriisit ovat koetelleet yksilöiden, yritysten sekä yhteiskuntien kriisinkestävyyttä ja uskoa tulevaisuuteen. THL:n Terve Suomi -väestötutkimuksen tuloksista käy ilmi, että työikäisten elämänlaatu on viime vuosina heikentynyt huomattavasti. Neljä vuotta sitten yli 60 prosenttia työikäisistä koki elämänlaatunsa hyväksi, mutta vuonna 2023 samoin kokee vain joka toinen.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on Sitran tänä vuonna julkistaman Tulevaisuusbarometrin mukaan vaikuttanut suomalaisten tulevaisuusnäkemyksiin jopa voimakkaammin kuin pandemia. Kriiseistä huolimatta suomalaiset ovat kyselytutkimuksen mukaan kiinnostuneita tulevaisuudesta ja kokevat voivansa vaikuttaa siihen yhtä paljon kuin vuosina 2021 ja 2019. Myönteisimmin tulevaisuuteen ja omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa suhtautuvat nuoret.
Helsinkiläisen kauppakorkeakoulu Hankenin entinen rehtori, nykyään BI Norwegian Business Schoolia johtava Karen Spens on huomannut ilmiön työssään.
Karen Spens, kuva: Alexander Eriksson, BI Norwegian Business School
”Opiskelijoiden suhtautumisessa on tapahtunut suuri muutos. Jonkinlainen minäkeskeisyys on poistunut ja tämän hetken opiskelijat ovat todella kiinnostuneita maailman tapahtumista ja kestävästä kehityksestä. He miettivät, mitä voisivat tehdä, jotta meillä kaikilla olisi parempi tulevaisuus. Se on hyvin positiivista”, Spens toteaa.
Pandemia ja Ukrainassa käytävä sota ovat osa suurempaa ajankuvaa, jossa ainoa varma asia on, että epävarmuus on tullut jäädäkseen. Ilmastokriisi, väestön vanhenemisesta aiheutuvat hyvinvoinnin haasteet, poliittinen vastakkainasettelu ja monet muut tämän ajan ongelmista ovat laajoja kokonaisuuksia, jotka linkittyvät läheisesti toisiinsa. Siksi tässä ajassa tarvitaan Spensin mukaan poikkitieteellistä tutkimusta ja laaja-alaista yhteistyötä.
BI Norwegian Business School on hiljattain liittynyt mukaan Oslo Science City -innovaatiohankkeeseen, jossa on mukana yli 300 startup-yritystä, 7 500 tutkijaa, 10 000 terveydenhuollon ammattilaista ja 30 000 opiskelijaa. Yhteistyötä tehdään ministeriöiden, kunnallisten toimijoiden sekä yritysten kanssa, ja hankkeen tarkoituksena on ratkoa yhteiskunnallisia ongelmia tutkimusympäristöjä, elinkeinoelämää ja opiskelijoiden vuorovaikutusta tukemalla.
”Meillä on ollut haasteena, että olemme yksitieteinen koulu. Poikkitieteellisen tutkimuksen myötä saadaan kokonaisvaltaista ymmärrystä ja ratkaisuja ongelmiin, joita ei yksi tieteenhaara voi ratkaista. Samasta syystä meillä aloittaa tänä syksynä ensimmäistä kertaa kauppatieteen rinnalla oikeustieteen koulutusohjelma”, Spens kertoo.
Suomalainen varautuminen on maailman huippuluokkaa
Johtaminen vaatii Spensin mukaan poikkeusaikoina samoja asioita kuin tavallisestikin – empatiaa ja vahvaa näkemystä siitä, mitä kohti ollaan menossa. Epävarmoina aikoina tarvitaan myös muutoshalukkuutta ja joustavuutta, jotta uusiin tilanteisiin voidaan sopeutua. Virheistä on syytä oppia ja kriisien keskellä katse kannattaa pitää tulevaisuudessa, Spens sanoo.
”Vaikeina aikoina ei pidä fokusoida vain kriisiin. Johtajan pitää pystyä näkemään suurempi visio kriisin jälkeisenä aikana. Ratkaisun avain on saada kaikille tunne, että olemme samassa veneessä. Uskon, että niin saadaan innovaatioita. On myös todella tärkeää aina pohtia hyvinvointia ja vaalia inhimillistä pääomaa. Kriisin aikana kulttuurin merkitys on valtavan suuri. Se antaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta.”
Spens on erikoistunut katastrofialueiden humanitaaristen logistiikkaketjujen hallintaan. Hänen mukaansa kriiseihin varautuminen on aina kannattavaa, koska se tulee halvemmaksi kuin vahinkojen korjaaminen jälkikäteen. Mikään ei poista epävarmuutta, mutta ennakoiva ja mukautuva ajattelutapa auttavat sopeutumaan muuttuviin tilanteisiin.
Suomessa varautumisen keskiössä on Huoltovarmuuskeskus, jonka tehtävänä on pyrkiä varmistamaan kansalaisten kannalta kriittisimpien toimintojen ja tuotteiden saatavuus myös kaikkein epätodennäköisimmissä kriisi- ja häiriötilanteissa. Huoltovarmuuskeskus on osa yhteistyöverkostoa, johon kuuluu tällä hetkellä seitsemän talouden ja yhteiskunnan kriittistä sektoria: energiahuolto, elintarvikehuolto, finanssiala, logistiikka, teollisuus, terveydenhuolto ja tietoyhteiskunta.Kyseessä on ainutlaatuinen järjestely, sillä vastaavaa toimintoa ei ole muualla Euroopassa.
Janne Känkänen, kuva: Juha Nenonen
”Suomessa ei ole mitään laatikosta otettavaa varajärjestelmää. Huoltovarmuus koostuu niistä asioista, joita yrityselämä, yksittäiset kansalaiset sekä valtio ja julkinen valta täydentävinä ratkaisuina tekevät. Mukana olevat eri alojen edustajat tapaavat säännöllisesti, vaihtavat huoltovarmuuteen liittyvää tietoa ja tuottavat tilannetietoa. Etsimme yhdessä parhaita käytäntöjä ja harjoittelemme häiriötilanteita varten”, huoltovarmuuskeskuksen johtaja Janne Känkänen kertoo.
Varautuminen voidaan Känkäsen mukaan yksinkertaisimmillaan jakaa kolmeen osaan. Niistä ensimmäinen on ennaltaehkäisy, joka vaatii ymmärrystä mahdollisista riskeistä ja uhista. Koska kaikkea ei voida ennaltaehkäistä, tarvitaan valmiustoimintaa eli kyvykkyyttä ja harjoiteltuja toimintamalleja, joiden mukaan kriisinaikaista toimintaa hallitaan. Kolmas osa koostuu korjaustoimenpiteistä ja toimintojen palautumiskyvykkyydestä, joiden avulla uuteen tilanteeseen pystytään sopeutumaan, tai toiminnot saadaan mahdollisimman nopeasti korjattua. Myös ne vaativat etukäteissuunnittelua.
Känkänen on viime vuosina väläytellyt ajatusta, että myös kulttuurin olisi syytä olla kriittisten alojen joukossa. Käytännössä se tarkoittaisi yhteistä pohdintaa siitä, kuinka kulttuurialan toimintojen jatkuvuutta voitaisiin tukea kriisi- ja häiriötilanteissa. Känkänen toivoo, että keskusteluissa voitaisiin edetä syksyn aikana niin pitkälle, että jo vuodenvaihteen jälkeen voitaisiin tehdä päätös kulttuurialan poolitoiminnan mahdollisesta perustamisesta.
”Kulttuurialan mukaan tuominen on tosi mielenkiintoinen kysymys ja hyvällä tavalla uusi aluevaltaus. Alan täytyy itse määritellä, onko varautumisen kehittämisestä sille hyötyä, halutaanko niin tehdä ja mitä se pitäisi sisällään”, hän sanoo.
Ajatus kulttuurista henkisen kriisinkestävyyden ja kansallisen identiteetin kannattelijana ei ole uusi, mutta vaatii päivitystä.Keskeistä on Känkäsen mukaan tarkastella alaa mahdollisimman monipuolisesti ja ajankuvan mukaisesti.
”En osaa ajatella, että enää pystyttäisiin johonkin monokulttuuriin tai yhteen kansalliseen tarinaan nojautumaan siinä määrin kuin vuosikymmeniä sitten on tehty, eikä se ole tavoiteltavaakaan. Elämme yhteiskunnassa, joka on moniarvoinen ja monitahoinen yhteisöjen joukko. Toivon, että pystymme tavoittamaan mahdollisimman laajan ja relevantin joukon kulttuurialan toimijoita viemään keskustelua eteenpäin.”
Kriisit lisäävät hengellisen tuen tarvetta
Yksi kriisitilanteiden viranomaistoimijoista on Suomen evankelis-luterilainen kirkko, jonka tulee lain mukaan huolehtia perustehtävästään henkisen kriisinkestävyyden tukijana ja kokonaisturvallisuuden ylläpitäjänä myös poikkeusolosuhteissa.
Mari Leppänen, kuva: Timo Jakonen
Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen huomasi pandemia-aikana konkreettisesti, kuinka hengellisen tuen ja keskustelun tarve kasvoi kriisin keskellä. Venäjän aloittama hyökkäyssota nosti puolestaan monella suomalaisella pintaan omassa menneisyydessä piileskeleviä traumoja.
”Korona-aikana vanhempien ihmisten oli helppo ymmärtää, että hankalia aikoja on ollut ennenkin, mutta sota oli eri asia. Vanhemmat miehet saattoivat itkeä, kun sota toi mieleen sukupolvien vaiettuja muistoja”, hän kertoo.
Avain kriiseistä selviytymiseen pohjautuu Leppäsen mukaan ymmärrykseen, ettei kaikkia asioita voi hallita, ja että vastoinkäymiset kuuluvat elämään. Toisaalta kriisit synnyttävät myös auttamisen halua ja tuovat esille myötäelämisen kyvyn, joka voi Leppäsen mukaan antaa voimaa ja lohtua. Se on myös hänen oma selviytymiskeinonsa.
”Pahimpien sotauutisten keskellä päätin kiinnittää katseeni heihin, jotka tekevät hyvää. Jos siihen ketjuun voi liittyä pienestikin, se vahvistaa omaa toivoa ja synnyttää kokemuksen, että voin luottaa, että myös minua autetaan, kun on hankalaa”, hän toteaa.
Kriisien aikana tavallisen arjen arvostus kasvaa. Myös Leppänen saa voimaa arkisista asioista kuten perheestä ja läheisistä ihmisistä sekä luonnossa liikkumisesta. Hän vaalii hiljaisuutta ja harrastaa ikonimaalausta. Työssään piispana hän muistuttaa itseään, ettei kaikki ole omien onnistumisten ja epäonnistumisten varassa – riittää, että tekee parhaansa.
”Työn maailma on rajatonta ja teknologia ovat kaikkialla. Hiljaisuus on tärkeää, jotta voi kuulla omia ajatuksia ja kaipausta, ikävää, huolia ja haaveita. On myös tärkeää kokea kuuluvansa johonkin, jossa saa olla omana itsenään”, Leppänen toteaa.
Kulttuuri on lääke vastakkainasetteluun
Yhtenä tämän hetken keskeisenä uhkakuvana Leppänen pitää vastakkainasettelua, joka on käynnissä olevan poliittisen keskustelun myötä tullut entistä näkyvämmäksi.
”Erilaisia puolueita ja näkökulmia on ollut kautta aikojen, mutta aikaisemmin peruskokemus on ollut, että näkemyseroista huolimatta ollaan rakentamassa yhteistä hyvää”, hän sanoo.
Vastakkainasetteluun on Leppäsen mukaan olemassa lääke ja se on yhteyden kokemus. Sen voi kokea esimerkiksi teatterissa, konsertissa, runotilaisuudessa tai kirkossa – tilanteissa, jossa eri ikäiset ihmiset kokoontuvat yhteisen asian äärelle.
”Kun tullaan yhteen, ollaan vierekkäin ja katsotaan samaan suuntaan, kokemus eroista pienenee. Kauneus, kulttuuri, hengellisyys ja kestävät arvot ovat tapa tulla kosketetuksi, ne ovat lääkkeet epätoivoa ja näköalattomuutta vastaan. Haasteena on, kuinka tilaisuuksiin saataisiin mukaan myös esimerkiksi maahanmuuttajat, sitä pitäisi pohtia”, hän sanoo.
Yhteyttä voitaisiin vahvistaa Leppäsen mielestä myös opetuksessa. Yksi tämän ajan haasteista on hänen mukaansa nykyinen uskonnon opetus. Uskontojen kentän moninaistuessa olisi entistä tärkeämpää ymmärtää monenlaisia katsomusperinteitä ja sitä, kuinka uskonnot vaikuttavat yksilöiden elämään ja maailman politiikkaan. Tätä ymmärrystä olisi Leppäsen mielestä tärkeää vahvistaa, sillä uskontorauha on yksi yhteiskuntarauhan tae.
Nuoret saavat Leppäseltä muutoinkin sympatiaa osakseen. Hän itse eli nuoruuttaan 1990-luvulla ja sai rakentaa identiteettiään ja tulevaisuuttaan maailmassa, jossa Berliinin muuri murtui, rajat aukenivat ja Eurooppa yhdistyi. Vaikka näköala on ilmastokriisin ja muiden epävarmuuksien keskellä erilainen, Leppänen haluaa uskoa, että ongelmiin on olemassa ratkaisuja.
Kriisien keskelläkin Leppänen pyrkii pitämään asiat perspektiivissä ja tunnistamaan, että globaalilla tasolla esimerkiksi äärimmäinen köyhyys ja lapsikuolleisuus ovat vähentyneet. Samaan aikaan vaikutusmahdollisuudet ovat lisääntyneet.
”Kaiken kaikkiaan kehitys hyvään on ollut nopeaa. Ei tarvitse mennä montaa sukupolvea taaksepäin, kun elämän ja realiteetit olivat toisenlaiset. Isoisäni kuudesta sisaruksesta neljä kuoli jo pieninä nälkään ja puutteeseen. Ihmiset ovat voineet monenlaisissa olosuhteissa elää hyvää elämää ja meillä olosuhteet ovat poikkeuksellisen hyvät”, hän toteaa.
Mari Leppänen
Turun arkkihiippakunnan piispa, teologian ja filosofian maisteri
Kotoisin Helsingistä, asuu Littoisissa
“Arvot näkyvät arjen pienissä valinnoissa kuten siinä, miten kohtelemme luontoa ja kanssaihmisiä.”
Karen Spens
Logistiikan professori, BI Norwegian Business Schoolin rehtori
Kotoisin Helsingistä, asuu Oslossa
”Vain pitämällä huolen itsestään voi pitää huolta muista.”
Janne Känkänen
Huoltovarmuuskeskuksen johtaja, valtiotieteiden maisteri
Kotoisin Lahdesta, asuu Helsingissä
“Kriisien ja uhkien parissa työskennellessä on tärkeää muistaa ihmislähtöisyys. Se on yksi Huoltovarmuuskeskuksen keskeisistä arvoista.”
Suomen Kulttuurirahaston Kainuun rahaston ja Kultturan kiertävässä ympäristökoulussa tutustutaan lähiluontoon uusista näkökulmista. Samalla opitaan uutta paikallisen luonnon lajistosta ja sen ekosysteemistä tieteen ja taiteen keinoin. Ympäristökoulussa tutustutaan myös siihen, millaista työtä tutkija tekee ja miten tutkittua tietoa ympäristöstä tuotetaan.
Ympäristökoulun pääkohderyhmänä ovat yläkouluikäiset kainuulaisnuoret, ja projekti kiertää syksyn aikana Kainuun kunnissa, osana nuorisotoimintaa tai koulupäiviä. Lisäksi kaikille avoimia ja maksuttomia ympäristökouluja järjestetään loka-marraskuussa Kajaanissa, Ristijärvellä ja Sotkamossa. Avoimiin päiviin ovat tervetulleita kaikenikäiset.
Avoimet ympäristökoulut:
18.10. Kajaanin taidemuseolla klo 13–17: tutustutaan Suomen luonnonmetsiä käsittelevään Pohjoistuulen metsä -valokuvanäyttelyyn, minkä jälkeen kävellään Pöllyvaaraan. Omat eväät ja säänpitävät varusteet mukaan. Ilmoittautuminen 17.10 mennessä info@kulttura.fi
22.10. Ristijärven Saukkovaaralla klo 11–15: yhdessä tai yksin suunnistettavia taide-tiederasteja Saukkovaaran laella, kartat ja mehutarjoilu suksivuokraamosta. Säänpitävät varusteet mukaan.
25.11. Sotkamossa, osana Lasten päivän tapahtumaa klo 10–14: Kultturan piste kirjaston lähellä, taide-tiederastit ulkona. Säänpitävät varusteet mukaan.
Kiertävä ympäristökoulu on Suomen Kulttuurirahaston Kainuun rahaston projekti, jonka vastaava toteuttaja on Kainuun lasten- ja nuortenkulttuurikeskus ry Kulttura. Ympäristökoulun ohjaajana toimii Tiina Hirvonen ja äänessä ovat myös eri alojen tutkijat.
