Haminan vanhojen talojen tarinat tutkitaan

Haminan linnoituksen wanhat talot ry haluaa selvittää kaupungin vanhan linnoituksen asuintalojen historian elävöittääkseen kaupunkia.

Matti Parpola, Haminan Wanhat talot -yhdistyksen perustajajäsen

Matti Parpola, yksi yhdistyksen perustajajäsenistä

– Haminan vallit, linnoitus sekä julkiset rakennukset kuten kirkot ja raatihuone on kunnostettu upeasti ja niiden historia tunnetaan hyvin, mutta linnoituksen vanhoja taloja ei, yksi yhdistyksen perustajajäsenistä, Matti Parpola kertoo.

Yhdistyksen jäseniä kiinnostavat sekä linnoituksen talot että tontit joille ne on rakennettu, sillä tonteilla on tapahtunut paljon jo ennen nykyisten talojen rakentamista. Tähän mennessä on tehty alueen tonttikartta vanhimpien tunnettujen tonttien mukaan, selvitetty vanhat tonttinumerot, kadunnimet ja palovakuutusasiakirjat.

– Niiden avulla kaivamme arkistoista tietoja ja määrittelemme, mihin nykytaloon mikäkin historiallinen tapahtuma liittyy.
Tietoa haetaan Kymenlaakson maakunta-arkistosta sekä Viipurin, Tukholman ja Pietarin arkistoista.

– Haluamme, että tieto on julkista ja kaikkien käytössä. Meille on myös tärkeää tehdä huippulaatuista työtä ja kerätä aukotonta tietoa, Parpola sanoo. Yksi päätavoitteista on tietokirjan julkaisu.

Toiveissa on myös Haminan matkailun edistäminen.

– Aina siellä asuneet ovat saattaneet sokeutua kaupungin hienoudelle ja sille, kuinka ainutlaatuinen kaupunki on, Parpola arvelee. Yhdistyksen tavoitteena on, että vanhoista taloista kerätyt tiedot olisivat jokaisen matkailijan käytössä esimerkiksi älypuhelimen sovellusten kautta.

Vanha julkisivu Haminassa

Vanhaan linnoitusalueeseen liittyy Parpolan mukaan paljon tarinoita, joita ei ole kirjattu ylös.

Tarinat heräävät henkiin

Vanhaan linnoitusalueeseen liittyy Parpolan mukaan paljon tarinoita, joita ei ole kirjattu ylös. Hänen omassa kotitalossaan toimi 1900-luvun alussa suutarinverstas, ja kellarissa viinikellari. Verstas olikin kasakoiden suosiossa, sillä he saattoivat hiippailla sukkasillaan kellariin nauttimaan juomista kunnes saappaat olivat valmiit.

– Myös kaupungin suurin konna on omistanut talon. Hänet tuomittiin aika kamalista rikoksista, joten jos tontilla alkaisi kaivella, sieltä voisi löytyä kaikenlaista.

Yhdistys onkin jo järjestänyt alueella erilaisia tapahtumia. Esimerkiksi Hamina Tattoon aikana talojen pihat avattiin yleisölle ja niillä järjestettiin konsertteja ja taidenäyttelyjä. Toinen tapahtuma on ollut polkuautokilpailu, jossa kierretään korttelia 24 minuutin ajan.

– Juuri tällaista toimintaa haluammekin, jotta kaupunki herää henkiin uudessa ajassa.

Julkinen tunnustus korjaa urheilijan kokemaa vääryyttä

Tutkija Mika Hämäläisen työn tuloksille riittää juuri nyt kysyntää. Haastattelupäivää edeltävänä yönä on tullut uutinen, että keihäänheittäjä Antti Ruuskasen Lontoon olympialaisissa saama pronssi kirkastuukin hopeaksi kilpakumppanin dopingkäryn myötä. Kesällä julkaistussa artikkelissaan Hämäläinen tarkasteli, miten tällaisessa tilanteessa voitaisiin toimia mahdollisimman oikeudenmukaisesti: miten jälkikäteen korjataan se epäreiluus, että urheilija on menestynyt dopingiin turvautumalla? 

Tutkija Mika Hämäläinen

Tutkija Mika Hämäläinen. Kuva: Nils Sandman

Hämäläinen listaa kahdeksan toimenpidettä tilanteen korjaamiseksi. Näitä ovat hylkäys ja sijoitusten uudelleenjako, tulosten muuttaminen, mitalien uudelleenjako, kilpailukielto, oikeudellinen seuraus, uusintaottelu, anteeksipyyntö sekä anteeksianto.

– Uskon, että paras vaihtoehto on jonkinlainen järkevä yhdistelmä näistä –uusintakilpailua lukuun ottamatta.

Erityisen tärkeänä hän pitää mitalien uudelleenjakoa, joka tulisi toteuttaa näyttävästi.

– Uuden seremonian voisi pitää arvokisojen yhteydessä. Olen miettinyt, voisiko kärynnyt urheilija osallistua seremoniaan ikään kuin anteeksipyyntönä. Jos hän luovuttaisi mitalin, se voisi luoda juhlavampaa tunnelmaa. Kärynneen pitäisi kuitenkin olla mukana vapaaehtoisesti, ei pakotettuna.

Hämäläisen mukaan mitaliseremonia on tärkeä, sillä siinä tulee esiin kilpailun sosiaalinen puoli.

– Urheilukilpailu on sosiaalista toimintaa ja kilpailua motivoi vertailu toisiin, Hämäläinen selittää.

Siksi myös lopputuloksessa sen julkisuus on merkittävä osa, ei riitä että vain urheilija itse tietää miten on pärjännyt.

Reiluus rangaistuksissa

Jos oikaisutoimenpiteitä käytetään huonosti, ne voivat lisätä epäreiluutta.

– Kun esimerkiksi jaetaan kilpailukieltoja, tavoitteina on, että sääntöjä rikkonut ei hyötyisi rikkeestään, että sanktiot toimisivat pelotteena ja että ne rankaisisivat. Voisi ajatella, että tavoitteet täyttyisivät paremmin, mitä ankarampi rangaistus on, mutta eivät rangaistukset aina toimi niin. Voi esimerkiksi olla lieventäviä asianhaaroja, jotka vähentävät syyllisyyttä.

Rangaistuksen reiluuden kannalta Venäjän joukkueen kohtelu Rion olympialaisissa on kiinnostava tapaus, sillä siinä rangaistaan yksittäisten urheilijoiden sijaan koko joukkuetta, kun muun muassa koko yleisurheilujoukkue suljetaan kisoista.

– Kollektiivinen rangaistus on tehokas, mutta samallahan syyttömiäkin rangaistaan. Silloin tehokkuus ja yksilönvapaus asettuvat vastakkain, sillä olemme tottuneet ajattelemaan, että jokaisella yksilöllä tulee olla vapaus tavoitella menestystä. Näiden arvojen välille pitäisi löytää tasapaino.

Tutkittavaa riittämiin

Toistaiseksi Hämäläinen on tutkinut urheilua, mutta hänen toiveenaan olisi tarkastella myös koulutukseen liittyviä tilanteita.

– Ratkaisevat kokeet, kuten ylioppilas- ja pääsykokeet, ovat urheilukisoihin vertautuvia kilpailutilanteita. Niissäkin joudutaan miettimään oikaisutoimenpiteitä, jos jälkikäteen käy ilmi, että joku on esimerkiksi huijannut tai jonkun pisteet on laskettu väärin.

Meneillään olevat olympialaiset, uutiset doping-käryistä ja tuloslistojen korjaaminen ovat Hämäläisen tutkijan työn kannalta kiinnostavia.

– Kyllähän ne tutkijan innostusta herättävät ja aiheen valinta tuntuu onnistuneelta. Katselen silti olympialaisia lähinnä urheilufanina, ja odotan kovasti esimerkiksi Usain Boltin suorituksia.

Teksti: Jenni Heikkinen
Kuvat: Harri Tahvanainen ja Nils Sandman

Metsämarjat muistiin

Suomalaisille marjoille riittää Aasiassa kysyntää. Esimerkiksi Japaniin ja Kiinaan marjoja ostettaisiin enemmän, kuin meiltä riittää myyntiin. Ongelma ei kuitenkaan ole siinä, etteikö Suomen metsissä riittäisi marjoja, vaan siinä, että vain pieni osa marjoista poimitaan. Nyt tutkijat selvittävät marjojen satovaihtelua ja poimintamääriä, jotta voidaan arvioida, paljonko enemmän marjoja voisi metsistä poimia.

– Itä-Suomen yliopistossa on tehtiin vuosina 2011-13 laaja valtakunnallinen kyselytutkimus, jossa suomalaisilta kotitalouksilta tiedusteltiin heidän poimimiaan marjamääriä lajeittain. Sen perusteella saadaan laskettua talteen oton määrät lajeittain eri alueilla sekä valtakunnallisesti, tutkija Marjut Turtiainen kertoo.

Toinen tutkija, Pekka Rantanen, puolestaan keskittyy selvittämään ulkomaalaisten poimimien marjojen määrää. Satovaihtelua selvitetään Luonnonvarakeskuksen keräämien havaintotietojen pohjalta.

Vuosittaiset satovaihtelut ovat merkittäviä:

– Esimerkiksi vuosi 2010 oli heikompi marjavuosi ja 2012 tosi hyvä. Ero hyvän ja huonon vuoden välillä on helposti kaksi-kolminkertainen, Turtiainen kertoo.

Tutkittua tietoa tarvitaan

Vuosittain Suomen metsissä kypsyy keskimäärin 184 miljoona kiloa mustikkaa ja 257 miljoonaa kiloa puolukkaa. Tästä määrästä poimitaan vaihteleva määrä, riippuen muun muassa vuotuisesta sadon määrästä.

– 1990-luvun lopulla, ennen ulkomaalaisten poimijoiden tuloa, mustikoista poimittiin keskimäärin 5-6 prosenttia, puolukasta 8-10 prosenttia valtakunnallisella tasolla, Turtiainen kertoo.

– Koko sato ei toki ole poimittavissa, vaan arvioiden mukaan noin yksi kolmasosa marjoista. Jos marjat ovat hyvin kaukana, tai jos marjoja on vain harvakseltaan, niitä ei poimita. Silti tehostamisen varaa on.

Viime vuosina yhä suuremman osan Suomen marjoista ovat poimineet ulkomaalaiset poimijat, arvioiden mukaan jopa 80 prosenttia myydyistä marjoista. Ahkerat suomalaispoimijat ovat ikääntyneet, eikä marjanpoiminta tunnu kiinnostavan nuorempia ikäluokkia samaan malliin kuin vanhempia. Turtiainen sanoo myös kaupungistumisen vaikuttavan: marjametsät ovat kaukana, joten marjaan ei tule lähdetyksi.

Ulkomaalaisten poimijoiden myötä poiminnan on arvioitu muuttuneen tehokkaammaksi, mutta tutkittua tietoa aiheesta ei ole. Tätä puutetta Turtiaisen ja Rantasen tutkimus paikkaa kokoamalla yhteen tiedot sekä suomalaisten että ulkomaalaisten marjanpoiminnasta.

– Tarkoituksena on, että tuloksemme päätyisivät käyttöön esimerkiksi ministeriöihin. Niitä voisi käyttää apuna, kun mietitään ulkomaalaisten poimijoiden tuomista Suomeen, sillä tulosten avulla voidaan arvioida, paljonko marjanpoimintaa on varaa tehostaa.

Teksti: Jenni Heikkinen

Tehokkaampien aurinkokennojen resepti

Aalto-yliopiston väitöskirjatutkija Hannu Laine kehittää tutkimusryhmässään reseptejä aurinkokennojen piikiekoille.
– Energiantuotanto on yksi ihmiskunnan keskeisimmistä ongelmista ja sen takia olen päätynyt tekemään väitöskirjaani aurinkokennoista, Laine kertoo.
Jokainen aurinkopaneeli koostuu useasta aurinkokennosta, jotka valmistetaan tyypillisimmin piistä. Pii, maankuoren toisiksi yleisin alkuaine, pystyy muuttamaan valon sähköksi.

Tutkimusryhmä, johon Laine kuuluu, tutkii piistä löytyviä epäpuhtausatomeja. Ne voivat estää tai heikentää prosessia jossa valo muuttuu sähköksi.
– Yksinkertaisimmillaan tutkimuksemme on vähän niin kuin ruoanlaittoa. Laitamme piikiekot uuniin, kokeilemme erilaisia reseptejä ja pyrimme löytämään helposti käytettäviä reseptejä ja kikkoja, joilla saataisiin vähennettyä epäpuhtauksien haitallisia vaikutuksia, Laine kuvailee.

Tule hyvä kiekko

Koska hyvin pienetkin epäpuhtaudet voivat vaikuttaa, laboratoriossa ollaan erittäin tiukkoja puhtaudesta ja käytössä onkin Pohjoismaiden suurin puhdastila. Myös piikiekot pitää aluksi pestä, eli niitä liotetaan hapoissa ja emäksissä. Pesun jälkeen kiekot voidaan laittaa uuniin, johon ajetaan fosforikaasua. Fosforikaasu vetää epäpuhtaudet kiekkojen pinnalle. Sitten kiekkojen ominaisuuksia voidaan mitata, ja tutkia millä reseptillä saadaan paras tulos.

– Jos keksittäisiin tosi hyvä resepti, parhaassa tapauksessa aurinkokennofirmat voisivat käyttää sitä ja saavuttaa sen avulla halvemmalla tehokkaampia aurinkokennoja, jolloin aurinkosähkön hinta laskisi – mistä tietysti hyötyisivät ihan kaikki.

Video: Verna Kovanen ja Ida Kukkapuro (Kuvituskuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto)
Puhdastilassa kuvaamiseen on saatu Aalto Nanofabin lupa.