Syksyn Digitutkijat-työpajat käynnistyneet vauhdikkaasti

Pajoja on myös kehitetty kevään pilotoinnin ja siitä saatujen hyvien palautteiden pohjalta entistä osallistavimmiksi ja innostavammiksi oppilaille. Digitutkijat-työpajoja järjestetään ympäri Suomen koko MLL:n voimin.

– Yksi suurin kiitosta saanut asia hankkeessa onkin ollut sen valtakunnallisuus. Työpajat ja muut kehittämistoimenpiteet ulottuvat sellaisillekin paikkakunnille, joille kehittämishankkeet eivät yleensä ulotu. Digitutkijoissa teemme mediakasvatusta ympäri Suomen!, iloitsee pajoja suunnitellut ja Uudenmaan alueella toteuttanut mediakasvatuksen asiantuntija Ville Leppänen.

Digitutkijat-hanke osallistaa myös yläkoulujen tukioppilaita. Niissä kouluissa, joissa on MLL:n tukioppilaita, myös tukioppilaat voivat saada koulutuksen ja toimia työpajojen mediamentoreina.

– Syksyn työpajoissa autammekin vahvistamaan tukioppilaiden roolia koulun mediamentoreina. Tavoitteena on myös tuoda yhteiseen keskusteluun entistä kirkkaammin lasten omia näkemyksiä ja kokemuksia digitaalisten laitteiden käytöstä, valottaa Leppänen.

Lasten digihyvinvointi puhuttaa – vanhemmille verkkovanhempainilta

Lasten lisäksi Digitutkijat pyrkii lisäämään aikuisten ymmärrystä siitä, minkälaisessa mediamaailmassa nykypäivän lapset liikkuvat, mitä siinä tulee huomioida ja miten lapsia mediataitojen harjoittamisessa voi tukea.

Keskiviikkona 9. lokakuuta järjestämme valtakunnallisen verkkovanhempainillan digihyvinvoinnista alakouluikäisten vanhemmille. Illan aikana tarjoamme äärimmäisen ajankohtaisesta aiheesta käytännön vinkkejä haastaviin tilanteisiin ja kuulemme tuoreinta tutkimustietoa. Tuomme esiin sekä ammattilaisten että myös lasten näkökulmia aiheeseen. Illan pääpuhujana kuulemme lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin ja digitaalisen median yhteyttä tutkinutta Erika Maksniemeä.

Syksyn aikana järjestämme lisäksi ammattilaisten koulutuksia ja pyrimme kehittämään mediakasvatusta mahdollisimman laajasti. Digitutkijat-hankkeen koulutukset kohdistuvat niin lapsille, nuorille, koulujen ammattilaisille kuin vanhemmillekin.

Lue lisää Digitutkijoista

Lue lisää aiheesta MLL:n sivuilta

Pirkanmaan Kulttuurirahaston palkinto päätoimittaja Marita Saloselle

Punahiuksinen nainen värikkäässä takissa

Kuva: Harri Hinkka

Keskustelu kulttuurista ja kulttuurijournalismin asemasta on tällä hetkellä laajaa, ja sitä on käynyt myös Pirkanmaan rahaston hoitokunta. Ammattitaitoisesti toteutettuja kulttuurijuttuja ja -kritiikkejä ovat kaivanneet niin taiteen tekijät ja tutkijat kuin arvostajat ja arvostelijat sekä tietysti lukijat. Tarve saada enemmän ja paneutuvampaa kulttuurijournalismia on tunnustettu.

Tänä vuonna Pirkanmaan rahasto osoitti palkintonsa Marita Saloselle (s. 1965), joka on tarttunut toimeen ja ryhtynyt korjaamaan tilannetta. 

”Kulttuuritoimituksen päätoimittajana Marita Salonen toimii tehtävässä, jolla on suuri merkitys taiteelle ja taidekeskustelulle. Häntä voi kuvata pitkän linjan journalistiksi ja itsestään numeroa tekemättömäksi kulttuurihenkilöksi, joka tekee sitä, mistä muut puhuvat – ja saa muita huippuluokan ammattijournalisteja mukaansa, tekemään juttuja kulttuurista. Salonen upeine journalistijoukkoineen varmistaa, että Tampereella on kulttuuritoimitus”, sanoo Pirkanmaan rahaston hoitokunnan puheenjohtaja Helena Hiilivirta.

Kulttuuritoimitus on valtakunnallisestikin huomattu, mutta juuriltaan nimenomaan pirkanmaalainen mediaprojekti. 

Se seuraa suomalaista kulttuurielämää osoitteessa Kulttuuritoimitus.fi. Juttuja julkaistaan joka päivä yksi tai useampia, vuoden ympäri. Toimitus sijaitsee Tampereen Finlaysonilla.

Sivuston avaamisesta on tässä kuussa kulunut viisi vuotta. Yleisö löysi sivuston nopeasti, ja sillä on joka kuukausi yli 60 000 lukijaa.

Tekijäyhteisöön on rekisteröitynyt yli sata jäsentä: journalisteja, tutkijoita, kirjailijoita, kuvataiteilijoita, valokuvaajia ja opiskelijoita. Kaikki kirjoittajat ja kuvaajat, päätoimittaja mukaan lukien, työskentelevät pro bono.

Yhteisö on alusta asti sitoutunut sisältöjen maksuttomuuteen. Sisällöt ovat vapaasti kaikkien käytettävissä.

Neljäsluokkalaiset innostuivat Digitutkijat-työpajoista

MLL:n ja Suomen Kulttuurirahaston yhteinen mediakasvatushanke Digitutkijat polkaistiin toden teolla käyntiin maaliskuun alussa. Ensimmäiset neljäsluokkalaiset pääsivät testaamaan mediataitojaan Digitutkijat-työpajoissa Helsingissä ja ympäryskunnissa.

Digitutkijat-työpajoja suunnitellut mediakasvatuksen asiantuntija Ville Leppänen kertoo, että ensimmäiset työpajat ovat saaneet innostuneen vastaanoton.

”Oppilaat ovat olleet innokkaita ja aktiivisia, ja heidän kanssaan on ollut todella mukavaa sukeltaa mediamaailmaan. Pohdimme yhdessä netin, puhelinten ja muiden medioiden käyttöä ja teemme tehtäviä. Tehtäviin ja kysymyksiin ei ole suoraan oikeita vastauksia, vaan tilaa jätetään oppilaiden omille oivalluksille ja havainnoille”, Leppänen muotoilee.

Tutkija Vimma ohjaa pohtimaan mediankäyttöä

Työpajoissa seikkailee mediatutkija Vimma robottiapureineen. Vauhdikas tutkija tietää mediasta paljon, mutta kaipaa aineistoonsa nuoremman väen kokemuksia median käytöstä. Vimma haluaa myös varmistaa, että oppilaat osaavat käyttää mediaa turvallisesti ja kunnioittaen omia ja muiden rajoja. Lisäksi harjoitellaan tunnistamaan mediankäytön vaikutuksia omaan hyvinvointiin.

Turvallisen mediankäytön teema herätti Kallion ala-asteen neljäsluokkalaisten mielenkiinnon, ja oli selvää, että aihetta on käsitelty myös kotona. Oppilaat innostuivat jakamaan esimerkkejä nettihuijauksista ja osasivat hienosti selittää, millainen on vahva salasana.

Opitaan rajaamaan mediankäyttöä

Digitutkijoissa lähdetään siitä, että mediankäyttö on osa lapsen arkea. Samalla muistutetaan, että omaa mediankäyttöä on tarpeen rajoittaa. Moni oppilas raportoi siitä, että kotona on sovittu yhteiset pelisäännöt medialaitteiden käytölle. Jotkut jopa kertoivat, että asettavat itse itselleen aikarajoja eri sovellusten käyttöön.

Keskustelua heräsi myös yöunien tärkeydestä ja siitä, kuinka medialaitteet saattavat vaikeuttaa nukkumaanmenoa. Oppilailla olikin tarjota monenlaisia keinoja rentoutumiseen ennen nukkumaanmenoa: jotkut lukevat tai piirtävät, kun taas toiset tekevät kuperkeikkoja ja käyttävät loppuun päivän energiavarauksen.

Oppitunnin lopuksi peukkuäänestys kertoi, että kaikki oppilaat olivat oppineet työpajan aikana jotakin uutta. Mikä vielä upeampaa, oppilaat äänestivät yksimielisesti sen puolesta, että työpajassa oli ollut hauskaa!

Oppilaat tunnistavat mediakasvatustarpeen

Digitutkijat-työpajat on tehty vastaamaan opetussuunnitelman perusteiden sisältöjä. Oppilaita motivoidaan oppilaslähtöisyyden, yhteisen tekemisen ja toiminnallisuuden kautta. Pyrkimyksenä on, että työpajan aikana oppilas tekee oivalluksia ja oppii mediakäytöstään omasta näkökulmastaan.

”Tämä on hyvä ikäluokka opettaa näitä asioita, tai ainakin kerrata”, Kulosaaren ala-asteen neljännen luokan opettaja Marja-Riitta Sulonen kertoo.

”Pelimaailma on sellainen, jonka huomaa helposti vievän mukanaan monet oppilaat, jolloin arjen taidot ja oma ajankäyttö menevät sekaisin.”

Digitutkijat-työpajoja kehitetään jatkuvasti vastaamaan paremmin aitoja, ajankohtaisia tilanteita, joissa kasvattajat tarvitsevat tukea. Opettajilla on mahdollisuus antaa työpajoista kirjallista palautetta. Lisäksi nelosluokkalaisten vanhemmille tehdään kysely, jossa kartoitetaan perheiden kohtaamia mediakasvatuksen haasteita.

Digitutkijat osallistaa myös tukioppilaita

Yhtenäiset peruskoulut voivat halutessaan tilata maksuttoman työpajan nelosluokan lisäksi myös tukioppilaille. Tukioppilastoiminta on MLL:n kehittämää, ja toimintaa on peräti 90 %:ssa Suomen kouluja. Tukioppilaat ovat yläkoulujen oppilaita, joiden tehtävä on rakentaa koulussa hyvää ryhmähenkeä. Lapset katsovat usein esimerkkiä isommista lapsista. Siitä syystä tukioppilaat tukevat erinomaisesti nuorempien oppilaiden mediakasvatusta.

Tukioppilaiden työpajoissa käydään läpi samoja teemoja, kuin neljäsluokkalaisten pajoissa, minkä lisäksi tukioppilaat pääsevät itse ideoimaan harjoituksia.  MLL:n Nuorten mediankäytön kyselyssä 2023 selvisi, että nuoret kantavat paljon huolta nuorempien lasten mediataidoista. Digitutkijoissa nuoret saavat itse olla osa ratkaisua.

Lisätietoja Digitutkijoista MLL:n sivuilta

Lasten mediankäyttö puhututtaa – Digitutkijat starttaa!

Tukea mediankäytön sääntelyyn

Digitutkijat-hankkeen 4.-luokkalaisille suunnatut työpajat vahvistavat lasten medialuku- ja digihyvinvointitaitoja: kykyä toimia digitaalisissa medioissa turvallisesti ja vastuullisesti, omaa ja muiden hyvinvointia tukevalla tavalla. Kouluille maksuttomien työpajojen tavoitteena on tukea valtakunnallisesti koulujen ja kotien mediakasvatustyötä. Työpajat käynnistyvät maaliskuussa.

– Navigoiminen nopeasti muuttuvassa mediaympäristössä, medialukutaidon vahvistaminen ja ruutuajan sääntely ovat tämän päivän kansalaistaitoja. Digitutkijat pyrkii minimoimaan digitaalisuuden haittoja ja kannustamaan digitaalisen median käyttöön hyvinvointia lisäävästi. Digitutkijoiden taustalla on Hämeessä toteutettu Minun kasvoni -hanke. Halusimme laajentaa ajankohtaisen ja toimivaksi todetun hankkeen valtakunnalliseksi, sanoo Kulttuurirahaston toimitusjohtaja Susanna Pettersson.

– Opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti suunnitellut työpajat tarjoavat kouluille mahdollisuuden käsitellä mediakasvatusta oppilaslähtöisesti ja innostavalla tavalla, lisää MLL:n kouluyhteistyön ja digitaalisen nuorisotyön päällikkö Paula Aalto.

Innostavat ja lapsia osallistavat työpajat

Työpajoissa tuetaan lasten kykyä lukea erilaisia mediasisältöjä ja ymmärtää mediaympäristöjä. Samalla tuetaan itsenäistä, kriittistä pohdintaa ja annetaan avaimia omaa hyvinvointia lisäävien valintojen tekemiseen. MLL:n tukioppilaat toimivat työpajoissa mentoreina, pienempien tukena.

– Lapset viettävät aikaa digilaitteiden äärellä ja ovat kiinnostuneita mediankäytöstä. Työpajoissa oppilaat – digitutkijat – sukeltavat pintaa syvemmälle ja ihmettelemään, pohtimaan ja ratkomaan mediankäyttöön liittyviä tehtäviä ja pulmia – iloa ja leikkiä unohtamatta. Lähtökohtana on oppilaiden osallisuus ja yhdessä muiden kanssa tekeminen. MLL:n tukioppilaat toimivat pienempien apuna ja tuovat myös kokemusasiantuntijoina tietoa siitä, mistä tasapainoinen ja turvallinen mediankäyttö muodostuu, toteaa Aalto.

– Mannerheimin Lastensuojeluliitto on asiantuntijaorganisaatio, jolla on laajat verkostot ja pitkä kokemus tämän tyyppisestä toiminnasta. Olemme tehneet yhteistyötä aiemminkin, ja MLL:n vahva osaaminen mediakasvatuksen alalla tukee hankkeen onnistumista, Pettersson sanoo.

Digitutkijat-hankkeessa järjestetään mm. osallistavia työpajoja 4.-luokkalaisille sekä valtakunnallisia verkkovanhempainiltoja ja webinaareja ammattilaisille. Tavoitteena on tavoittaa 75 % ala- ja yhtenäiskouluista.

Lisätietoa Digitutkijoista

Digitutkijat on MLL:n toteuttama ja Suomen Kulttuurirahaston käynnistämä ja rahoittama mediakasvatushanke, jossa tuetaan koulujen ja kotien mediakasvatustyötä. Hankkeen tavoitteena on osallistaen ja innostaen vahvistaa lasten medianlukutaitoja, sillä tutkimusten mukaan lasten digilaitteiden käytöllä on yhteys heidän hyvinvointiinsa. Digitutkijat tukee digisivistystä eli kykyä lukea ja tulkita erilaisia mediatekstejä ja pohtia sisältöjä kriittisesti ja itsenäisesti.

Inhon magneettisuus

Susanne Ylönen. Kuva: Pekka Hannila

Susanne Ylönen. Kuva: Pekka Hannila

Huoneliha, Haisuli ja Hodor-meemit ovat Susanne Ylöselle esimerkkejä esteettisestä härmistämisestä eli abstraktin tai pelottavan asian alentamisesta konkretian keinoin. Huoneliha on uudissana, joka kuvailee kokouksissa pelkän edustamisen vuoksi istuvaa ihmistä.

– Ilmaus pilkkaa ja rienaa. Siitä syntyy ällöttävä mielikuva, että ihminen on aivotonta lihaa. Silti ilmaus on niin osuva, että kutsuu käyttämään itseään; sen synnyttämässä inhossa on jotain magneettista, taidekasvatuksen tutkijatohtori Susanne Ylönen Jyväskylän yliopistosta sanoo.

Huoneliha on esimerkki Ylösen uudesta tutkimuskohteesta esteettisestä härmistämisestä eli pelottavan tai abstraktin asian alentamisesta konkretian avulla.

Näin toimii lastenrallatus “tiedän paikan kamalan, koulun hammashoitolan, siellä hampaat revitään, ikenet vain jätetään” tai Ylösen Saksan-mummon lausuma “kohta sinulla on kivan lämmin” krematorioon menevälle miesvainajalleen.

– Härmistämiseen liittyy usein huumori, mutta ei aina. Ystävänpäiväkortti, johon on painettu kuva sydämestä lihallisena elimenä, synnyttää konkretisoivan inhoefektin, eikä siinä ole mitään hauskaa, Ylönen kertoo.

Gradussaan ja väitöskirjassaan Ylönen tutki kauhun estetiikkaa lastenkirjallisuudessa. Jöröjukka imee äidin kielloista huolimatta peukaloitaan, kunnes ovesta loikkii sisään räätäli ballerinan askelin, liioitellun suuret sakset käsissään, ja leikkaa Jöröjukan peukalot irti.

– Se on viihdyttävää. Juuri härmistävät koukut tekevät Jöröjukasta ajattoman ja vetovoimaisen.

Nyttemmin lastenkulttuurin kauhu on siistitympää ja söpöilevämpää: zombit ja vampyyrit pelottavat, mutta eivät liikaa.

Zombie ystävänpäiväkortti

Zombi-ystävänpäiväkortissa härmistämisen kohteina ovat rakkaus ja ystävyys sekä niiden oletettu kauneus, sanoo Ylönen.

– Muumeissa Haisuli on härmistävä hahmo kakkaisuudessaan ja riiviömäisyydessään. Mörkö on jo astetta filosofisempi ja psykologisempi kauhuelementti.

Ylönen lainasi härmistämisen käsitteen taidefilosofi Carolyn Korsmeyerilta, joka lainasi sen luonnontieteistä. Fysiikassa härmistyminen tarkoittaa kaasumaisen aineen muuttumista suoraan kiinteäksi aineeksi: pakkasaamuna vesihöyry härmistyy kuuraksi nurmikolle ja tuulilaseihin.

– Foneettisesti se assosioituu heti härskiyteen ja konkreettisuuteen.

Samojen merkitysten tanhuvilla häälyvät groteski, makaaberi, karnevalisointi, rienaus, camp ja kitsch. Tarvitaanko uutta käsitettä?

– Esteettinen härmistäminen kattaa laajemman alan ja on tavallaan näiden yläkäsite. Se korostaa konkreettisen kautta alentamisen toiminnallista luonnetta.

Esimerkiksi Ylönen mainitsee Hodor-meemit. Suositussa Game of Thrones -televisiosarjassa yksinkertainen Hodor-hahmo kuoli pitäessään ovea kiinni niin, että muut pääsivät pakoon. Pian katsojat ympäri maailmaa alkoivat jakaa somessa kuvia ovikiiloista, joissa oli Hodorin nimi tai kuva.

– Tällainen toiminta liikkuu suremisen ja halventamisen välimaastossa tavalla, jota aiemmat käsitteet eivät tavoita.

Teksti: Antti Kivimäki

Kuvat: Zombi-ystävänpäiväkortti ja Blogin kansikuva kirjasta “A Brain is for Eating zombi”, kirjoittanut Dan ja Amelia Jacobs, kuvittanut Scott Brundage (Chattanooga: Pale Dot Voyage, 2013). http://abrainisforeating.com/

Ruoka herättää tunteita

Vuonna 2013 alkanut Suomi syö ja juo on kerännyt suomalaisten ruokakuvia ja -muistoja, keskusteluttanut sosiaalisessa mediassa ja tuonut esiin museoiden ruokaan liittyviä kokoelmia. Se on nyt myös osa ELO-säätiön Syödään yhdessä -hanketta ja siten Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.

Juhlavuoteen on jo valmistauduttu Kansallisruoka-äänestyksellä, jonka perusteella valittiin syyskuussa 12 finalistia karjalanpaistista ja viilistä aina mustikkapiirakkaan ja pitsaan, jotka saavat kukin juhlavuonna nimikkokuukautensa. Finalisteista äänestetty voittaja julistetaan Helsingin Matkamessuilla tammikuussa 2017.

– Kansallisruoka herättää suuria tunteita, mikä kertoo siitä, miten tärkeää ruoka meille on. Se on identiteettimme ydintä, kertoo Susanna Haavisto, Suomi syo ja juo -hankkeen koordinaattori ELO-säätiöstä.

Kansallisruoasta puhuminen saa Haaviston mukaan monen kaivautumaan omaan perinnepoteroonsa, joissa on vain yksi ainoa oikea tyyli tehdä suomalaista ruokaa.

– Moni haluaa ajatella, että juuri se meidän mummon karjalanpaisti on se oikea – ja sille henkilölle varmasti onkin. Mutta laajemmin ajatellen perinteiden suhteen tarvitaan avarakatseisuutta: ne ovat eläviä kokonaisuuksia. On parempi että joku tekee karjalanpaistia ja laittaa siihen vaikka parsakaalia, kuin se että kukaan ei tekisi koko ruokalajia vain sen takia, että se olisi tehtävä tietyllä ohjeella.

– Sellainen ajattelu, että ennen oli kaikki paremmin ja että vanha ruokakulttuuri oli puhdasta ja täydellistä, tuntuu ikävältä. Nykyinen tilannehan on aivan huikea, meillä on enemmän valinnanvaraa kuin koskaan ennen. Voimme ottaa perinteiden hyvät puolet kuten säästäväisyyden, raaka-aineiden tuntemuksen ja huolellisuuden, ja yhdistää ne nykypäivän hyviin puoliin.

Hotelli Tornin joulupöytä vuonna 1956

Hotelli Tornin joulupöytä vuonna 1956

Aktiivista keskustelua sosiaalisessa mediassa

Suomi syö ja juo toimii aktiivisesti sosiaalisessa mediassa. Keskustelussa on mukana kokkeja, yritysten edustajia, ruokaharrastajia ja sekä sekalainen joukko kotiäitejä ja -isiä, autonkorjaajia eli ketä tahansa  kenellä sattuu olemaan jotain sanottavaa ruoasta.

Twitterissä kaikki ovat jossain mielessä tasa-arvoisia keskustelijoita. Ruoka aiheena koskettaa kaikkia, joten se on jo valmiiksi maaperää, johon on helppo kaikkien tarttua. Se on ollut Suomi syö ja juo -hankkeen sydän. Lähivuosina emme olekaan tehneet tallennuksia, vaan olemme avanneet museoiden kokoelmia ja halunneet antaa takaisin yleisölle ruoka-aiheisia kuvia.

Haaviston mielestä sosiaalinen media onkin museoille hyvä toimintakanava. Kuvat ja tarinat kiinnostavat, kun ne tuodaan esiin oikealla tavalla. Lisäksi ihmisillä on mahdollisuus tuoda lisätietoa omien kokemustensa ja tietämyksensä mukaan, ja näin myös tapahtuu.

– Esimerkiksi kun Satakunnan Museo julkaisi kuvasarjan nahkiaisenpyynnistä, eräs porilainen mies tuli museolle kertomaan tunnistaneensa niistä isoisänsä. Hän näytti kuvia äidilleen, joka tunnisti niistä lähes kaikki henkilöt ja kertoi vielä taustatietoa heistä sekä antoi lisäkuvan työmiehistä.

Toinen tärkeä hanke juhlavuonna on ELO-säätiön Syödään yhdessä, jonka osana myös Suomi syö ja juo nyt toimii. Sadan yhteistyökumppanin yhteinen tavoite on lisätä yhdessä syömistä ja siten kasvattaa yhteisöllisyyttä ja uudenlaista yhteistyötä. Suomalaiset syövät vähiten yhdessä muihin OECD -maihin verrattuna, vaikka yhteisen ruokahetken monet hyvinvointia edistävät tekijät on osoitettu myös tutkimuksissa. Haaviston mielestä suomalaisten kannattaisikin opetella taas syömään yhdessä.

– Se mahdollistaisi monta hyvää asiaa, sillä yhdessäolo lisää hyvinvointia monin eri tavoin. Yhteiset ruokahetket lisäävät myös ruoan arvostusta, kun ruoan ääreen todella rauhoitutaan nauttimaan.

Lisää aiheesta joulukuussa ilmestyvässä Tammenlastuja 4/2016 -lehdessä.

Teksti: Jenni Heikkinen
Kuvat: Suomi syö ja juo/ Keski-Suomen museo ja Hotelli- ja ravintolamuseo, julkaistu CC-BY 4.0 –lisenssillä.

Internet ja lasten sosiaaliset taidot

– Niin kuin muissakin ilmiössä, internetin käytöllä on hyvät ja huonot puolensa, terveystieteen maisteri ja väitöskirjatutkija Anne Riihilahti Tampereen yliopistosta sanoo.

Riihilahti tutkii, miten alakouluikäiset käyttävät internetiä ja miten se on yhteydessä heidän sosiaaliseen kompetenssiinsa sekä perheen vuorovaikutukseen. Lasten internetin käyttöä on tutkittu 2000-luvulla paljon, mutta sen yhteyttä sosiaaliseen kompetenssiin ei  juurikaan.
Väitöskirjansa ensimmäisen artikkelin aineiston Riihilahti keräsi kyselytutkimuksella jossa neljäs-, viides- ja kuudesluokkalaiset lapset saivat arvioida omaa internetin käyttöään ja sosiaalisia taitojaan. Viidessä peruskoulussa tehtyyn kyselyyn vastasi 312 lasta.

Tutkimustuloksena oli, että arkisin 5−7 tuntia tai enemmän internetissä aikaa viettävät lapset olivat impulsiivisempia kuin suosituksen mukaisen (1−2h) ajan internetissä viettävät. Lisäksi viikonloppuisin 1−2 tuntia päivässä internetissä aikaa viettävät lapset olivat yhteistyötaitoisempia, empatiakykyisempiä, vähemmän häiritseviä ja vähemmän impulsiivisia kuin 5−7 tuntia internetissä aikaa viettävät lapset.

– Eli jos käytti nettiä oikein ja suositusten mukaisen ajan, se toi esiin hyvää, kun taas mitä pidempään koneella oli, sitä enemmän tuli esiin häiritsevyys ja impulsiivisuus, Riihilahti tiivistää.

Toisessa artikkelissa, jota Riihilahti parhaillaan viimeistelee, tulee esiin vanhempien näkökulma: mitä vanhemmat tietävät lapsensa internetin käytöstä ja miten he arvioivat perheen keskinäistä vuorovaikutusta. Myöhemmissä artikkeleissa Riihilahti perehtyy muun muassa kouluterveydenhoitajien tietoihin ja siihen, mitä he tarvitsisivat lisää voidakseen paremmin tukea  lapsia ja perheitä netin käytössä.

Kultainen keskitie

Riihilahti kysyi lapsilta, miksi he viettävät aikaa internetissä.

– Tyttöjen mielestä netissä on helppo viettää aikaa, pojille se on totuttu tapa. Molemmilla nousi esiin se, että siellä tutustuu uusiin ihmisiin.

Riihilahden kyselyyn vastanneista kuudesluokkalaisista pojista neljäsosa ilmoitti pelaavansa usein myös ulkomaalaisten kavereiden kanssa. Se yllätti tutkijankin, mutta voi tuoda hyviä seurauksia, jos pelatessa kielitaito karttuu.

– Asioilla on puolensa, ja pitää löytää sieltä se kultainen keskitie, Riihilahti sanoo.

– Tarkoituksena ei ole leimata netin käyttöä huonoksi, vaan nostaa esiin niitä asioita, jotka voivat lapsen elämässä olla vuorovaikutusta hankaloittavia. Sosiaalinen kompetenssi on yksi lapsen tärkeimmistä kasvutekijöistä matkalla aikuisuuteen. Lapsella on oltava hyvä sosiaalinen kyvykkyys toisten lasten kanssa yhdessä toimimiseen, tuntea erilaisia tunteita ja tunnistaa niitä itsessään ja toisissa, jolloin hän osaa eläytyä muiden tunteisiin ja osaa toimia muiden kavereiden kanssa vuorovaikutuksessa.

– Olisi tärkeää, että sekä lapset että vanhemmat saisivat  riittävän medialukutaidon ja että netinkäyttö olisi turvallista.
Riihilahti toivoo, että lapsen ja perheen tukemiseen internetin käytössä kiinnitettäisiin enemmän huomiota.

– Kouluterveydenhuollon tarkastuksissa mediankäyttötaidoista puhutaan, mutta niissä on paljon muutakin käsiteltävää. Ehditäänkö näitä käsitellä riittävästi? Onko se edes terveydenhoitajan tehtävä? Uudessa opetussuunnitelmassa medialukutaito on oppiaineena, mutta kenelle esimerkiksi pelaaminen, ikärajat ja pelimerkinnät kuuluvat?

Kuva: Jussi Helttunen/Lehtikuva

Somepäivitys saa kiinalaisturistin kiinnostumaan

– Paras tapa tavoittaa kiinalaiset turistit on käyttää heidän omia sosiaalisen median kanaviaan, tutkija Yu Guopeng sanoo.

Kiinalaisia turisteja käy Suomessa vuosittain noin 50 000-60 000 ja kaikista matkailijoista juuri kiinalaiset käyttävät eniten rahaa. Kiinalaiset löytävät matkakohteensa usein sosiaalisen median kautta. Siksi suomalaistenkin matkailuyrittäjien kannattaisi opetella ymmärtämään, miten kiinalaisturistit sosiaalista mediaa käyttävät, Yu sanoo.

- Paras tapa tavoittaa kiinalaiset turistit on käyttää heidän omia sosiaalisen median kanaviaan, tutkija Yu Guopeng sanoo.

– Paras tapa tavoittaa kiinalaiset turistit on käyttää heidän omia sosiaalisen median kanaviaan, tutkija Yu Guopeng sanoo.

– Sosiaalinen media on Kiinassa hyvin erilainen kuin länsimaissa, sillä hallitus valvoo sitä tarkasti. Silti kiinalaiset turistit käyttävät somea pitkälti samalla tavalla kuin länsimaalaisetkin.

Suomalaisten yleisimmin käyttävät sosiaaliset mediat kuten Facebook ja Twitter ovat Kiinassa kiellettyjä, mutta kiinalaisilla on omat sosiaaliset median kanavansa, jotka ovat jopa länsimaisia vaikutusvaltaisempia. Suosituin niistä on Facebookia muistuttava WeChat.

– Kiinalaiset eivät välttämättä tiedä kovinkaan paljon länsimaalaisten käyttämistä sivuista, joten niillä julkaiseminen menee hyvin usein hukkaan, vaikka sisältö olisi kuinka monipuolista. Esimerkiksi Youtube-videoista ei ole iloa, kun sivusto on Kiinassa kielletty.

Kannustusta kaivataan

Kiinankielisten päivitysten tekemistä hyödyllisempää voisikin olla kannustaa kiinalaisturisteja kertomaan itse omissa kanavissaan suomalaisista kohteista.

– Kiinalaiset turistit luottavat WeChatissa kerrottuihin juttuihin. Siellä jutellaan lähinnä kavereiden ja perheenjäsenten kanssa, ja heidän suosituksiinsa luotetaan.

Yu Guopengin mukaan turisteja kannattaa kannustaa kertomaan kokemuksistaan ja palkita niitä, jotka tekevät päivityksiä.

Yu Guopengin mukaan turisteja kannattaa kannustaa kertomaan kokemuksistaan ja palkita niitä, jotka tekevät päivityksiä.

Yu Guopengin mukaan turisteja kannattaa kannustaa kertomaan kokemuksistaan ja palkita niitä, jotka tekevät päivityksiä. Palkitseminen saa turistit kertomaan kokemuksistaan enemmän ja mielenkiintoisemmin. Palkintona voi tarjota vaikkapa etukuponkeja ja samalla vinkkejä, miten päivityksestä voisi tehdä kiinnostavamman.

– Tutkimukseni mukaan päivityksen uskottavuus oli aiemmin tärkeää. Nyt kiinnostavuus on tärkeintä ja päivityksen täytyy olla houkutteleva, jotta muut innostuvat. Kun kuluttaja kiinnostuu, hän kysyy kyllä itse jatkokysymyksiä esimerkiksi hinnoista, paikan sijainnista ja niin edelleen.

Teksti: Jenni Heikkinen
Kuvat: Harri Tahvanainen