Erityisen kiinnostavaksi perinteisesti toteutetun muotokuvan tekee sen kätkemä viesti, joka alkaa vähitellen paljastua maalauksen kerrosten alta. Ihan heti se ei kuitenkaan tapahdu, sillä Timo Viherkentän itsensä kirjoittama teksti on luettavissa vasta ehkä muutaman vuosikymmenen päästä.  

– Tein ensimmäisen kerran tällaisen piiloviestikuvan, kun minulla oli retrospektiivi vuonna 2008 Helsingin kaupungin taidemuseossa, Anne Koskinen kertoo.

– Myös viime vuonna Galleria Anhavan näyttelyssä esillä oli muotokuviani, jotka muuttuvat ajan myötä. En ollut tehnyt niitä mallia käyttäen vaan omasta päästäni, mielikuvitusta käyttäen.

Timo Viherkentän muotokuva on toteutettu vanhalla maalaustekniikalla, ja teoksessa on käytetty myös aitoa kultaa ja hopeaa. Ne korostavat valoa ja varjoja. Kullan ja hopean käyttö maalaustaiteessa juontaa jo renessanssin aikoihin.
– Ennen kuin lyijykynä keksittiin, niitä käytettiin piirustuksessa ja pohjamaalauksessa. Leonardo da Vincin ruskeansävyiset työt ovat itse asiassa oksidoitunutta hopeaa.

Anne Koskinen on viime vuosina tehnyt paljon veistoksia, vaikka on alun perin koulutukseltaan maalari. Viime kesänä hänen naisaiheisia töitään oli esillä Kultarannassa. Timo Viherkentän muotokuva on pitkästä aikaa mallin mukaan maalattu teos. – Teos on nimeltään Revelation – Timo Viherkenttä, ja vuosien kuluttua selviää, tarkoittaako se ilmestystä vai paljastusta, Koskinen hymyilee. Nähtäväksi jää myös, millainen uusien Revelation-teosten sarja tästä käynnistyy.

– Veistosten jälkeen maalaaminen on alkanut jälleen kiinnostaa, Koskinen kertoo. Nyt edessä on muutaman kuukauden mittainen työskentely New Yorkissa Kulttuurirahaston myöntämällä apurahalla.

Timo Viherkentälle muotokuvan maalaus oli hyvin kiinnostava ja samaan aikaan vähän jännittäväkin matka sekä taakse- että eteenpäin. – Ajatus siitä, että teoksessa vielä piilossa oleva puhekupla paljastuu vasta ehkä vuosikymmenten kuluttua, sopii mielestäni hyvin Kulttuurirahaston pitkään horisonttiin. Kaikki ei ole tässä ja nyt, vaan Rahasto on myös tulevaisuutta varten, Viherkenttä luonnehtii. Viestinsä sisällöstä hän uteluista huolimatta vaikenee kuin muuri. Mutta ehkä sen verran voimme paljastaa, että se on vähän kuin perintö tai testamentti tuleville polville. Myös se sopii hyvin Rahaston henkeen.

Teksti: Marika Aspila
Kuvat: Heikki Tuuli

Kuvittaja Virpi Talvitie on kuvittanut kymmenittäin kirjoja niin lapsille kuin aikuisillekin. Tällä hetkellä työn alla on muun muassa lasten tietokirja, tarinakokoelma kaikenikäisille ja taustaprojisointeja konsertteihin.

– Kuvaprojisoinnit ovat minulle uusi aluevaltaus ja niiden tekeminen on kiinnostavaa. On tärkeää laajentaa omaa osaamista ja huomata että omat kuvat sopivat muuhunkin kuin kirjamuotoon. Samalla saan etsiä uutta ilmaisun muotoa kun uusi tekniikka tuo uudenlaisia vaatimuksia.

Talvitie on tehnyt paljon kuvituksia itse kehittämällään öljypastelleja, vesivärejä ja raapeteriä hyödyntävällä tekniikalla. Tekniikasta ja välineistä johtuen alkuperäiset teokset ovat pienikokoisia.

– Ne toimivat kuitenkin myös suurina seinälle heijastettavina projisointeina. Niistä löytyy ihan uusia ulottuvuuksia, Talvitie kertoo.

Projisointeja tehdessään Talvitie hyödyntää myös vanhoja töitään.

– On äärimmäisen kiinnostavaa miettiä, mihin kaikkeen kuvasta on – mihin kaikkeen hyvä kuva kelpaa ja sopii. Ja missä kaikissa muodoissa kuva voi ilmetä: kirjassa tai muussa painotuotteessa, kankaassa, esineessä, tietokoneen ruudulla, seinälle projisoituna tai seinälle ripustettuna.

Juuri tällä hetkellä monet eri työt liittyvät musiikkiin.

– Se on todella mielenkiintoista. Lisäksi monet eri konserttiprojektit tukevat toinen toistaan.

Talvitie onkin usein nostanut kuvituksiaan esiin näyttelyissä.

– Minusta se on kuvittajalle luonteva tapa tuoda työtään esille. Näyttelyssä kuvat pääsevät esiin vähän eri tavoin kuin kirjoissa. Ne alkavat käydä uutta vuoropuhelua keskenään. Näyttelyssä kuvittaja pääsee käymään kiinnostavaa vuoropuhelua yleisön kanssa ja on mahtavaa kun kuvia tulkitaan monella tavalla.

Itsenäistä työtä

Kuvittajan työ on itsenäistä ja aikaavievää. Yhteen kuvakirjaan tai lastenromaaniinkin sisältyy kymmeniä kuvia, joiden tekeminen vaatii lukemattomia tunteja.

– Olen saanut tehdä innostavaa yhteistyötä muun muassa Timo Parvelan, Katri Tapolan ja Tittamari Marttisen kanssa, Talvitie kertoo. Yhteistyö poikii myös uutta tekemistä, kun yhteistyössä syntyy uusia ideoita.

Kuvakirjojen teossa kirjailija ja kuvittaja muodostavat tiiviin työparin, jonka jäsenet kuitenkin työskentelevät varsin itsenäisesti.

– Usein kirjailija on miettinyt tarinan jo pitkälle ja sitten kuvittaja alkaa muuttaa sitä kuviksi. Joskus taas kirjoja mietitään alusta asti yhdessä. Ihailen sitä, etteivät kirjailijat syötä kuvittajalle valmista suunnitelmaa vaan saan saan luoda tekstin pohjalta oman kuvallisen maailmani. Haluan toki esitellä luonnoksiani ja keskeneräisiä kuviani kirjailijalle, koska työn eri vaiheissa syntyy koko ajan uusia ideoita. Usein tekstikin muuttuu ja hioutuu kuvien myötä.

Kuvissa Virpi Talvitien kuvituksia eri teoksiin vuosilta 2013-2016.

Teksti: Jenni Heikkinen

Ylimaisema, fantasiamaisema, päällekäyvä. Näillä sanoilla Petri Ala-Maunus kuvailee uusia maalauksiaan, jotka ovat parhaillaan esillä Galleria Heinossa Helsingissä.

Paratiisi on ollut Ala-Maunuksen aiheena aiemminkin. Aiemmin paratiisimaisema on kuitenkin ollut töissä vain taustaa pääosassa olleille ihmisille. Nyt Ala-Maunus halusi kokeilla pelkkää maisemaa. Idean hän sai tamperelaisen lounaspaikkansa seinämaalauksesta. Joku vuoristomaisemassa ei tuntunut oikealta.

– Tajusin, että ongelma oli siinä, että maalaus oli tehty liian nopeasti ja siksi se alkoi ärsyttää. Ajattelin, että jos teen maisemaa, en välitä ajasta, vaan keskityn mieluummin yhteen työhön vaikka kuinka kauan. En mieti, miten vähällä voin päästä vaan kuinka paljon voin antaa.

Ideat tekemisen kautta

Ala-Maunus kertoo hakeneensa uusiin tauluihinsa äärimmäistä kauneutta ja puhtautta. Hän on aiemmin tehnyt selkeämmin esittäviä maalauksia, mutta uusissa töissä esittävä osa voi olla pieni. Tauluissa on myös tyhjiä kohtia.
– Tyhjän tilan jättäminen on minulle uutta ja se on välillä hankalaakin, Ala-Maunus kertoo.

Rohkeutta vaati myös valuttamistekniikka, jossa maali saa valua vapaasti työn pintaa pitkin.

– Kiinnostavinta on, kun antaa vain mennä eikä noudata liian tarkkaan mitään suunnitelmia. Parhaat ideat tulevat aina tekemisen kautta.

 Vanhat työt uuteen käsittelyyn

Tällä hetkellä työn alla on teoksia Kankaanpään taidekoulun 50-vuotisjuhlanäyttelyyn. Sinne hän maalaa uudestaan ensimmäisen ja toisen opiskeluvuotensa teoksia. Vanhat taulut löytyivät Ala-Maunuksen lapsuuskodista melko huonokuntoisina.
– Ne ovat aloittelijan töiden näköisiä, Ala-Maunus muotoilee. Teoksissa on kuitenkin kiinnostavuutensa.

– Kaikella mitä maalaa, on aina yhteys aiemmin tehtyyn – paitsi näillä ensimmäisillä töillä, joista kaikki on lähtöisin. Niissä käsittelen monia aiheita ensimmäistä kertaa.  Hain jo silloin realistista esittävyyttä töihin, mutta taito ei riittänyt. Mielenkiintoista nähdä, mihin nyt pystyn.

Teksti: Jenni Heikkinen
Kuvat: Harri Tahvanainen