Hae sivustolta

Aloita hakeminen kirjoittamalla hakusana. Haku ymmärtää synonyymit, välilyönnit ja eri taivutusmuodot. Ennakoiva toiminto ehdottaa hakusanoja kirjoittaessasi.
Hae sivustolta
Tiede ja taide
Ohjeet Yhteystiedot

Keski-Pohjanmaan rahasto jakoi apurahoina 431 000 euroa. Helena Petäistölle Kyösti Kallio -mitali

Hoitokunta myönsi kaksi kärkihankeapurahaa. Kalajoen kehitysvammaisten tuki ry sai 20 000 euroa erityistä tukea tarvitsevien toteuttaman musiikkiteatteriesityksen tuottamiseen. Pertti Hyttinen ja Lauri Pulakka saivat niin ikään 20 000 euroa Chydenius ja musiikki -esityksen toteuttamiseen.

Apurahoja jaettiin laajasti eri taiteen- ja tieteenaloille. Taidetta hoitolaitoksiin -apuraha myönnettiin mm. Marika Markkion ja työryhmän hankkeelle, jossa toteutetaan taideprojekti ensi- ja turvakodissa. Robert Hagnäs puolestaan käynnistää apurahan turvin Kulttuurikorjaamon toimintaa. Anna Pulakka ja työryhmä saivat apurahan Aaro Kentalan Morsiustaivas -oopperan esittämiseen.

Apurahahakemuksia tuli tänä vuonna yhteensä 252 (vuonna 2018 yhteensä 193). Hoitokunnan tavoitteena oli jakaa tuntuvia, toteutuksen ja työskentelyn turvaavia apurahoja ja pitää samanaikaisesti huolta moniarvoisesta kulttuurin edistämisestä. Apurahojen keskisuuruus oli 9600 euroa. Hakemuksista hyväksyttiin 18 %. Tieteen osuus myönnetyistä apurahoista oli 19 %. Taiteissa apurahoja myönnettiin tällä kertaa eniten visuaalisiin taiteisiin, noin 27 % kaikista apurahoista.

Useita kokovuotisia työskentelyapurahoja

Kokovuotisia työskentelyapurahoja myönnettiin tänä vuonna viisi. Visuaalisissa taiteissa apurahan saivat kuvanveistäjä Riku Riippa taiteelliseen työskentelyyn kolmivuotisen apurahan toisen vuoden apurahana sekä kuvataiteilija Maria Forsblom. Säveltaiteessa kokovuotisen apurahan sai Musiikin tohtori Antti Paalanen. Tieteessä väitöksen jälkeiseen, kestävää kehitystä ja työttömyyspolitiikkaa käsittelevään tutkimukseen kokovuotisen apurahan sai fil. tohtori Ingo Stamm. Väitöskirjatyöhönsä 12 kuukauden apurahan sai Jari Luomala.

Puolen vuoden apurahoin tuetaan Sanna Ahvenjärven, Mari Isopahkalan, Seppo Kalliokosken ja Kai-Eerik Känsälän taiteellista työskentelyä sekä Johanna Kutunivan väitöskirjatyötä. Kahdeksan kuukauden apuraha myönnettiin Misha Hyttiselle Veikko Salkion elämäkerran kirjoittamiseen.

Lisäksi rahasto myönsi useita lyhyempiä työskentelyapurahoja taiteen ja tieteen harjoittamiseen sekä kuluapurahoja kulttuurihankkeiden toteuttamiseen.

Vuosijuhlassa esiintyivät apurahan saajat

Vuosijuhlan kuultiin Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri esittämänä mm. otteita Chydenius ja musiikki -hankkeesta. Hoitokunnan puheenjohtaja Tanja Risikon avauspuheenvuoron ja Kokkolan kulttuuritoimenjohtaja Sampo Purontauksen tervehdyksen jälkeen kuultiin kalajokisen Mätke-bändin musiikillinen tervehdys. Juhlapuheen piti fil. tohtori, kulttuurihistorioitsija Pauliina Littorin. Taidesijoittamiseen ja taiderikollisuuteen erikoistunut Littorin puhui otsikolla ”Ammattina rakastettu legenda”.

Kyösti Kallio -mitalin toimittaja ja tietokirjailija Helena Petäistölle ojensivat hoitokunnan puheenjohtaja Tanja Risikko ja hoitokunnan jäsen Tuula Puoskari. Keski-Pohjanmaan rahaston apurahat jakoivat rahaston hoitokunnan puheenjohtaja Tanja Risikko ja asiamies Mika Virkkala sihteeri Piia Hietasen avustamana. Keski-Pohjanmaan rahaston myöntämät apurahat ovat kokonaisuudessaan erillisessä liitteessä.

Elias antaa äänen maahanmuuttajien kokemuksille

Sarjakuvataiteilija Lauri Ahtinen, kuva: Toni Pollari

Sarjakuvataiteilija Lauri Ahtinen, kuva: Toni Pallari

Lauri Ahtinen ei ole tyypillinen luokanopettaja, vaikka onkin tehnyt työtään maahanmuuttajien valmistavan luokan opettajana jo lähes kymmenen vuoden ajan. Samoihin aikoihin kun Ahtinen vuonna 2009 valmistui opettajaksi, hän sai puhelun WSOY:n kustannustoimittajalta, joka oli innoissaan Ahtisen ensimmäisestä lähes valmiista sarjakuva-albumista.

– Sarjakuvataiteilijan ja opettajan urani alkoivat aikoinaan vähän puolivahingossa lähes samanaikaisesti. Vaikka pääosa tuloistani on tullut kunnan virkamiehen roolista, niin olen silti kutsunut itseäni salaa taiteilijaksi jo viimeiset 10 vuotta, Ahtinen hymähtää.

– Vuoden 2016 Kulttuurirahaston myöntämästä apurahasta alkoi apurahapyörre, jonka jälkeen en ole hirveästi tehnyt ”oikeita” töitä. Minulla on vakituinen työpaikka Oulun yläkoulussa, mutta nyt olen muutaman vuoden ollut poissa sieltä ja keskittynyt taiteilijan työhöni. Nykyään voin siis jo ihan rehellisesti ja julkisesti kutsua itseäni sekä opettajaksi että taiteilijaksi, Ahtinen nauraa.

Suomen kielen opiskelu yhdistää eri taustoista tulevia maahanmuuttajia

Kun Ahtinen aikoinaan ”lukiolaismaalaisjunttina” hakeutui opettajakoulutukseen, häntä ei kiinnostanut niinkään ammatin pedagoginen puoli kuin globaali kasvatus ja monikulttuuriset teemat. Oulun yliopiston kansainvälinen luokanopettajakoulutus, nykyiseltä nimeltään Interkulttuurinen opettajankoulutus, antoi ammatin tähän puoleen erinomaiset valmiudet.

– Ammatin yhteiskunnallista puolta olen päässyt toteuttamaan hiljaa ja pienesti tuossa omassa kymmenen hengen luokassani, ja toisaalta taas taiteilijan roolissa hieman suuremmalle yleisölle.

Suurin osa Ahtisen oppilaista on sodan jaloista paenneita turvapaikanhakijoita tai pakolaisina tulleita.

Lauri Ahtisen sarjakuvan kerronta on karun kaunista.

Ahtisen luokan oppilaat ovat lähtöisin hyvin erilaisista taustoista. Suurin osa on sodan jaloista paenneita turvapaikanhakijoita tai pakolaisina tulleita, mutta osa oppilaista on saattanut muuttaa Suomeen vanhempiensa työn perässä. Ahtinen ei kuitenkaan koe, että erilaiset taustat aiheuttaisivat luokassa ongelmia tai kuiluja oppilaiden välille.

– Ei toki voi sanoa, että kaikki ovat samalla viivalla, kun osa on saattanut käydä koulua jo 7-8 vuotta ja toiset eivät ole olleet koulussa koskaan. Mutta lähtökohtaisesti suomalaiseen koululuokkaan tulemisessa on jo niin paljon vierautta ja kielen oppimisen prosessi on kaikille yhtä haastava, että osaaminen ja taustojen erilaisuus tasoittuvat aika nopeasti.

Suomalaista mytologiaa ja syvän inhimillisiä kokemuksia

Erilaisuutta, vierautta ja toisaalta lähimmäisenrakkautta ja ymmärrystä Ahtinen käsittelee myös tuoreessa teoksessaan Elias. Elias on sarjakuvaromaani, joka kertoo nuoren, yksin Suomeen tulleen turvapaikanhakijan tarinan kaikessa karuudessaan. Elias käy koulua, opettelee suomea ja odottaa huonetoverinsa kanssa turvapaikkapäätöstä.

– Teoksen esikuvana on yksi tietty oppilas, joka on tietämättään lahjoittanut kirjalle sen pohjavireen ja melankolisen sävyn ja jonkinlaisen ”kaukoitä noir” -tyyppisen fiiliksen. Kirjan Elias ei kuitenkaan ole sama poika, vaan henkilö perustuu tekemiini turvapaikanhakijoiden haastatteluihin ja omien oppilaideni tarinoihin. Suurin osa tapahtumista ja juonenkäänteistä on kuitenkin tapahtunut jollekin, ne ovat siis tavallaan totta.

Ahtisen tavoitteena oli luoda dokumentaarinen teos, jossa olisi mukana myös suomalaista mytologiaa ja sepitettä. Eliaksen kirjassa tapaama kalevalainen karhu symboloi Suomea ja kotoutumista, samalla kun se tuo teokseen maagisia elementtejä, joista taiteilija myös itse lukee mielellään.

Monesti maahanmuuttajia kohdellaan yhtenä massana ja numerosarjana. Mietitään ainoastaan sitä, että kuka työllistyy ja ketä tänne on valtiontalouden kannalta edullisinta ottaa.

Lauri Ahtisen sarjakuvan kerronta on karun kaunista.

Koska sarjakuva genrenä on melko marginaalinen, Ahtinen tiedostaa, että teos ei tule myymään yhtä paljon kuin esimerkiksi romaani samasta aiheesta. Silti taiteilija toivoo, että kirja lisäisi ihmisten ymmärrystä maahanmuuttajien kokemuksiin yksilöinä.

– Monesti maahanmuuttajia kohdellaan yhtenä massana ja numerosarjana. Mietitään ainoastaan sitä, että kuka työllistyy ja ketä tänne on valtiontalouden kannalta edullisinta ottaa. Haluaisin kirjallani painottaa lähimmäisenrakkautta ja ymmärrystä erilaisuutta kohtaan, ja toisaalta myös sitä samanlaisuutta kohtaan mitä meissä kaikissa on. Lopulta erot ihmisten välillä ovat hyvin pieniä ja pinnallisia, ja huolet ja kokemukset ovat yhtä syvän inhimillisiä riippumatta siitä mistä me tulemme.

Teksti: Anna Bui
Kuvat: Lauri Ahtinen ja Toni Pallari

Kurkistus kaupunkipelin maailmaan

Kirjailija Juhana Petterssonilta ilmestyi syksyllä 2017 romaani Tuhannen viillon kuolema, joka käsittelee ilmastonmuutosta ja luokkasotaa. Tarinan keskiössä on New Life -niminen firma, joka rakentaa rikkaille suomalaisille arkkeja, joihin nämä voisivat pelastautua äkillisen ilmastokatastrofin iskiessä. Romaanissa nähdään 70 ihmistä eri yhteiskuntaluokista: Rikkaat käyvät hyväntekeväisyysillallisilla samalla kun köyhät jynssäävät lattioita. New Lifen työntekijät suunnittelevat asiakkailleen maailmanlopun jälkeistä elämää, johon heillä ei itsellään koskaan olisi varaa.

Juhana Pettersson on paitsi kirjailija, myös kokenut roolipelien eli larppien tuottaja, käsikirjoittaja ja pääsuunnittelija. Helmikuussa 2018 hän sai Kulttuurirahastolta yhdessä tuottaja Maija Hannulan kanssa 16 000 euron apurahan romaanin sovittamiseen roolipeliksi. Larppi toteutettiin Helsingissä syyskuussa 2018. 

Larpissa romaanin maailmaa avataan niin, että jokainen osallistuja voi olla oman tarinansa päähenkilö. Larppi toteutettiin noin kahdeksan tunnin mittaisena kaupunkipelinä, jossa tapahtumat on jaettu useaan eri paikkaan Helsingissä ja osallistujilla on myös mahdollisuus käyttää kaupunkitilaa larpin aikana luonnostaan syntyvien tapahtumien näyttämönä.

Sosiaalinen realismi, hahmojen väliset sosiaaliset interaktiot sekä dramaattiset, äkilliset tapahtumat muodostivat larpin rungon. Yksi sijoittajista murhattiin, ja muut hahmot joutuivat miettimään uudelleen elämäänsä ja suhteitaan maailmassa, jossa perusturvallisuus on järkkynyt.

Larpin tapahtumapaikkoina olivat Kulttuurirahaston toimiston ohella mm. New Lifen toimisto, yhden sijoittajan koti ja siivoojan vakibaari. Hahmot elivät kukin omaa elämäänsä samalla kun luokkaerot ja lähestyvä maailmanloppu kasaavat painetta. Kirjasta tutut tapahtumat muodostivat ympäri kaupunkia tapahtuvan kokonaisuuden, josta jokainen yksittäinen osallistuja näki oman osansa.

Kulttuurirahasto on myöntänyt apurahoja larppien lisäksi mm. indie-pelien suunnitteluun ja pelimusiikkiin. Lokakuun 2018 haussa pelit ovat ensimmäisen kerran mukana omana hakualanaan. Apurahaa voi hakea pelien taiteelliseen suunnitteluun tai toteuttamiseen, ja pelillä tulee olla taiteellisia, kulttuurisia tai yhteiskunnallisia tavoitteita.

Kulttuurirahaston Taidetta hoitolaitoksiin -apurahat haussa

Taiteen maisteri Merja Väisänen ja työryhmä sai 20 000 euron apurahan 26.2.2016 sairaalaklovnien vaatetuksen uudistamiseen ja yhtenäistämiseen Taidetta hoitolaitoksiin -apurahana.

Merja Väisänen ja työryhmä sai 20 000 euron Taidetta hoitolaitoksiin -apurahan vuonna 2016. Kuva: Juuso Partti

Taidetta hoitolaitoksiin -apurahojen tavoitteena on edistää kulttuuristen oikeuksien yhdenvertaista toteutumista ja parantaa erityistä tukea tai hoitoa tarvitsevien ihmisten elämänlaatua taiteen keinoin.

Taiteellinen työskentely tai hanke voi toteutua laajojen tukipalveluiden piirissä olevien ihmisten luona niissä ympäristöissä joissa he asuvat, mutta josta on vaikea päästä taiteen äärelle: palvelukeskuksissa, hoito- ja hoivalaitoksissa, päiväkeskuksissa ja ikäihmisten kodeissa, sairaaloissa, vankiloissa, vastaanottokeskuksissa sekä päihdetyön ja lastensuojelun yksiköissä.

Apurahaa voivat hakea taiteilijat, työryhmät ja yhteisöt. Hakemuksia arvioitaessa painotetaan seuraavia kriteereitä:

  • Sisältö on taiteellisesti korkeatasoinen
  • Suunnitelmassa huomioidaan toteuttamispaikan erityisluonne ja kunnioitetaan kohderyhmän erityistarpeita
  • taiteen yleisöt tai osallistujat kohdataan tasa-arvoisesti

On myös toivottavaa, että työ lisää taiteen merkitystä toimintaympäristön arjessa ja pyrkii tuottamaan pysyviä vaikutuksia.

Pirkanmaalainen Kulttuurikeskus Piipoo sai vuonna 2015 Kulttuurirahastolta 200 000 euron Taidetta hoitolaitoksiin -apurahan, jolla toteutettiin laaja kulttuurialan sekä sosiaali- ja terveysalan toimijoiden yhteinen TEIJO-hanke. Eri alojen taiteilijat työskentelivät laitoksissa ja hoitolaitoksissa asuvien ihmisten kanssa eri mittaisissa projekteissa ja residensseissä toteuttaen taide- ja kulttuuritoimintaa monimuotoisesti ja yhdessä asetettuihin tavoitteisiin perustuen.

”Taide ja kulttuuri kuuluvat kaikille. Kulttuurirahaston Taidetta hoitolaitoksiin -apuraha auttaa edistämään sitä, että myös syrjässä olevilla ihmisillä ja taiteilijoilla on mahdollisuus kohdata”, Piipoon toiminnanjohtaja Pilvi Kuitu sanoo.

”TEIJO-hankkeemme ja muu toimintamme tällä kentällä on opettanut, että alueen kulttuuri- ja sote-toimijoiden kannattaa tehdä yhteistyötä, sillä siitä hyötyvät ja oppivat sekä kohteena olevat ihmiset että taiteen tekijät. Näin saadaan aikaan vaikuttavampia, pitkäkestoisempia ja monipuolisempia tuloksia.”

Kulttuurirahaston keskusrahaston myöntämien apurahojen alaraja on 3 000 euroa, maakuntarahastojen 2 000 euroa.

Lokakuun haku päättyy 31.10.2018 klo 16. Tarkemmat hakuohjeet löytyvät täältä.

Lisätiedot:

www.skr.fi/apurahat
apurahainfo@skr.fi

Kulttuurirahaston lokakuun apurahahaku alkaa

Kulttuurirahasto jakaa apurahoja vuonna 2019 yhteensä 39,5 miljoonaa euroa, josta keskusrahaston lokakuun haussa on jaossa 26 miljoonaa euroa. Maakuntarahastot jakavat tammikuun haussa 12,8 miljoonaa euroa.

Keskusrahaston apurahojen hakuaika on 1.–31.10.2018. Hakemus tehdään osoitteessa www.skr.fi/haku. Verkkopalvelu sulkeutuu viimeisenä hakupäivänä klo 16.00. Myös hakemuksiin liittyvät lausunnot tulee jättää tuohon mennessä.

Taiteilijat voivat hakea apurahoja työskentelyyn ja hankkeisiin, lisäksi yhteisöt voivat hakea apurahoja kulttuurihankkeiden toteuttamiseen. Pelit ovat ensimmäistä kertaa mukana omana hakualanaan. Apurahaa voi hakea pelien taiteelliseen suunnitteluun tai toteuttamiseen, ja pelillä tulee olla taiteellisia, kulttuurisia tai yhteiskunnallisia tavoitteita.

Tieteen apurahat on suunnattu erityisesti väitöskirjatöihin ja niiden jälkeiseen tieteelliseen työskentelyyn. Tieteen aloilla voi yhdistää palkallisen työsuhteen apurahaan hakemalla Tohtorikoulutettavan yhteisrahoitus -tukimuodon kautta apurahaa. Tohtoreille tutkimukseen tarkoitettu vuosiapuraha nousee 30 000 euroon, muiden vuosiapurahojen suuruus on edelleen 24 000 euroa.

Eminentia- ja Taidetta hoitolaitoksiin -apurahat ovat haettavina edellisvuosien tapaan.

Lisärahoitus lääketieteeseen

Suomen Kulttuurirahasto myöntää lokakuun 2018 haussa noin miljoonan euron lisärahoituksen genomilääketieteen ja täsmälääketieteen kliiniseen tutkimukseen. Haku on avoinna kaikille lääketieteen aloille, mutta Kulttuurirahaston nimikkorahastojen takia toivotaan, että hakemuksia saadaan myös reumatutkimuksen alalta. Lisärahoituksella tuetaan yhdestä viiteen tutkimushanketta. Rahoitus myönnetään korkeintaan kolmeksi vuodeksi ja se voidaan käyttää väitöskirja- ja post doc -tutkijoiden työskentelyapurahoihin sekä tutkimuksesta aiheutuviin muihin kuluihin.

Kulttuurirahaston apurahainfo pidetään Helsingin Musiikkitalon Terassilämpiössä, Mannerheimintie 13 a, maanantaina 8.10. klo 14 alkaen. Infoa voi seurata myös verkon välityksellä suorana tai jälkeenpäin www.facebook.com/kulttuurirahasto ja youtube.com/kulttuurirahasto

Tarkemmat hakuohjeet ja lisätietoa apurahoista osoitteessa www.skr.fi/apurahat

 

Taiteen kielioppia II

Taiteilija Tuula Lehtinen ottaa kirjoituksessaan Taiteen kielioppia II kantaa vapaan, ateljeessa tehtävän taiteen puolesta. Kuva: Tomas Byström

Taiteilija Tuula Lehtinen ottaa kantaa vapaan, ateljeessa tehtävän taiteen puolesta. Kuva: Tomas Byström

Mitä merkitystä on sillä, mitä sanoja me apurahoista päättävät käytämme puhuessamme taiteesta? Sanavalinnat ohjaavat hakemusten sisältöjä, mutta eivät aina tue taiteen vapaata kasvua ja sen sisältä nousevia tavoitteita. 

Rohkea avaus

”Rohkea avaus, oven toisella puolella 30 astetta pakkasta.” Hakuaikana julkaistu Facebook-päivitys jäljitteli hauskasti monien apurahoja jakavien tahojen käyttämää ilmaisua.

Miten ihan tavallisen taiteilijan työtä voisi kuvailla ”rohkeaksi avaukseksi”? Kysymys pyörii nytkin monen taiteilijan mielessä. Kuinka on mahdollista laatia vakuuttava hakemus aikana, jolloin aina peräänkuulutetaan jotain ennennäkemätöntä, uutta luovaa projektia?

”Rohkea avaus, oven toisella puolella 30 astetta pakkasta.”

Moni tuntee lannistuvansa jo siinä vaiheessa, kun yrittää selvittää ohjeista hyvän hakemuksen perusteita ja arvailee mitä kulloinkin mahdollisesti halutaan rahoittaa. Apurahaviidakko voi tuntua läpipääsemättömältä ryteiköltä, josta on vaikeaa kuvitella löytyvän tukea hakijan omaan tilanteeseen ja tarpeeseen.

Viime vuosina apurahahakemusten määrä on kasvanut. Samanaikaisesti erityyppisiä rahoitusmuotoja ja hakuja on kohdistettu yhä laajemmin taiteen alueella toimiville ammattikunnille varsinaisen taiteellisen työn jäädessä prosentuaalisesti pienempään osaan. Monesti yksittäisen taiteilijan tekemä hakemus joutuu kilpailemaan yhteisöjen ja jopa yritysten hakemusten kanssa.

Hakija joutuu usein vastaamaan kysymyksiin oman hankkeensa tärkeydestä ja vakuuttamaan apurahoista päättävät jopa oman työnsä yhteiskunnallisesta merkityksestä. Sikäli hakemuksen laatiminen muistuttaa monin tavoin markkinointikampanjan laatimista. Miten myydä oma työ apurahan jakajille? Miten saada heidät uskomaan, että työllä on merkitystä, vaikkei osaakaan sanallisesti kuvailla, mikä kohderyhmä siitä hyötyy ja millä tavoin?

Projekti vai hanke

Hakemuksista kuvastuvat ajankohtaiset ja kiinnostavat taiteen ilmiöt sekä aikaisemmin myönteisen apurahapäätöksen saaneiden hankkeiden sisällöt. On luonnollista hakea tukea hankkeelle tai projektille, jonka sisältö ja muoto myötäilevät näkyvästi huomioituja tapahtumia ja niiden tekijöitä.

Mutta voiko ateljeessa tehtyä taiteellista työtä kutsua projektiksi tai hankkeeksi, jolla on yleisesti hyödyllinen päämäärä ja tavoite?

Vapaan, ateljeessa tehtävän taiteellisen työn merkitys tuntuu ajautuvan rahoitusviidakossa yhä ahtaammalle. Näin siitä huolimatta, että juuri sentapaisen työrauhan saavuttaminen on oikeastaan mahdollista vain apurahan turvin. Ja vaikka juuri sitä tarvitaan, jotta ajatukset ja ilmaisu kehittyvät ja jotta niissä on pohjaa ja voimaa.

Olisiko rahoittajien nyt oikea hetki tehdä rohkea avaus ja nähdä vapaa taiteen tekeminen tärkeänä tekona ja sinä perusarvona, mitä se luonnostaan ilman korulauseita on ollut ja on edelleen?

Teksti: Tuula Lehtinen
 

(Lue myös Taiteen kielioppia I, joka oli Tuula Lehtisen kommenttipuheenvuoro Bisnes & kulttuuri -seminaarissa Tampere-talossa syksyllä 2017.)

Tuula Lehtinen on tamperelainen kuvataiteilija, jonka pitkään uraan kuuluu museo- ja gallerianäyttelyitä niin Suomessa kuin ulkomailla, erityisesti muissa pohjoismaissa. Hänet tunnetaan lukuisista julkisista teoksista, joita löytyy mm. HAM:n wc-tiloista ja E18 -moottoritien varrelta Kymenlaaksosta sekä Tampereen Rantatunnelista. Hän on tamperelaisen Frei Zimmer -yrityksen toimitusjohtaja ja Pirkanmaan rahaston hoitokunnan ja Suomen Kulttuurirahaston hallintoneuvoston jäsen.

Kuinka apurahahakemuksia arvioidaan

Kulttuurirahaston lokakuisessa haussa jätettiin 9 260 apurahahakemusta. Hakuajan päätyttyä hakemuksia arvioivat asiantuntijat ovat saaneet hakemukset luettavikseen.

Asiantuntijaryhmät saavat luettavikseen jopa satoja hakemuksia, joista heidän on valittava alasta riippuen mutamia kymmeniä apurahan saajiksi.

– Vaikka hakemukset lukisi kuinka huolella, niin isoa tekstimäärää ei voi pitää mielessä. On siis luotava metodi, jolla hakemuksia käy läpi, kertoo professori Eero Vuorio, joka toimi Kulttuurirahaston apurahahakemusten arvioijana yhdeksänä vuonna eri ryhmissä.

Vuorio arvioi muun muassa eri lääketieteen alojen hakemuksia ja toimi asiantuntijaryhmän puheenjohtajana. Luettavana oli vuosittain kolmisensataa hakemusta, yhteensä noin 4000-5000 sivua hakemustekstejä.

– Ensin kävin kaikki hakemukset läpi ja varmistin, ettei siellä ole sellaisia, joita olisin esteellinen käsittelemään. Samalla sain jonkinlaisen käsityksen, millaisia hakemuksia kasassa on. Laskin aina miesten ja naisten suhteen ja miten eri paikkakunnilta hakijoita tulee. Tällaista pohjatyötä tein päivän tai kahden ajan.

Vuorio on uransa aikana arvioinut lukuisten muiden säätiöiden ja julkisten rahoittajien, muun muassa Suomen Akatemian, apurahahakemuksia.
– Kokemuksen mukana työmäärästä tulee koko ajan pienempi, prosessi rationalisoituu. Jokainen arvioija varmasti pyrkii valitsemaan itselleen niin suuren paperimäärän hallitsemiseen toimivimman tavan.

Kulttuurirahastossa kunkin alan asiantuntuntijaryhmä koostuu puheenjohtajasta sekä kahdesta ulkopuolisesta, vuosittain vaihtuvasta asiantuntijasta.

Tärkeä tiivistelmä

Vuorio kertoo kiinnittäneensä ensin huomion hakijaan.

–  Ansioluettelot luetaan läpi, ja katsotaan, missä työtä aiotaan tehdä ja kuka esimerkiksi väitöskirjatyötä ohjaa. Näiden asioiden kautta pitäisi muodostaa käsitys, että onko työ toteutettavissa.

Tärkein asia on Vuorion mielestä kuitenkin tutkimussuunnitelman yhteenveto. Sen pitäisi olla ymmärrettävä arvioijalle, joka ei välttämättä ole juuri sen erityisalan ekspertti ja vakuuttaa asiantuntija siitä, että hakijalla on rahkeet ja toimintaedellytykset toteuttaa suunnitelmansa.

– Jos  vielä pystyy sanomaan jonkun virkkeen siitä, miksi työ on tärkeä ja miten se tulee auttamaan maailmaa eteenpäin, sen jälkeen lukijalla on elävä kiinnostus aiheeseen.

Vuorio arvelee, etteivät monet hakijat ymmärrä tiivistelmän merkitystä. Hän suositteleekin tiivistelmän luetuttamista muilla.
– Jollei tiivistelmästä käy selväksi mitä tässä oikein aiotaan tehdä, niin ei siitä hyvää voi seurata jatkossakaan. Tiivistelmä asettaa lukijan tiettyyn vireystilaan, joka usein säilyy.

Arvioijat ovat oman alansa asiantuntijoita, mutta eivät voi tietenkään tuntea jokaikistä alan suuntausta. Työssä auttaa se, että asiantuntijat ovat kokeneita ja jokaisella on oma näkökulmansa tarkastella aihetta. Vuorion mukaan arvioijat ovat yleensä kriittismpiä oman erityisalansa hakemuksille.

– Monet hakijat alkavat liikaa esitellä oman alansa metodia ja erityispiirteitä vakuuttaakseen, että osaavat kaiken vaikean. Lukijahan haluaa nähdä isomman kuvan.

– Lääketieteen alat ovat siinä mielessä helppoja, että esimerkiksi hakijoiden ansioluetteloiden vertailu on melko helppoa. Muilla tieteenaloilla tilanne voi olla erilainen ja taide on jo kokonaan oma lukunsa.

Vaikeita päätöksiä

Asiantuntijat lajittelevat hakemukset erinomaisiin, keskusteltaviin ja hylättäviin ja kokoontuvat sitten tekemään Kulttuurirahaston hallitukselle ehdotuksen apurahojen jaosta. Ennen kokousta Kulttuurirahaston henkilökunta tarkastaa mahdollisimman huolellisesti mitä muuta rahoitusta hakijat ovat saaneet.

Päätöskokousessa asiantuntijat käyvät läpi kaikki hakemukset ja sen, haluaako joku nostaa ne rahoitettavien joukkoon. Jokainen asiantuntija tuo kokoukseen omat suosikkinsa. Vuorio kertoo, että hakemusten joukosta löytyi aina niitä, jotka olivat jokaisen listalla.
– Laadun kyllä tunnistaa ja aina löytyi myös ne hakemukset, jotka kaikki laittoivat syrjään.

Hyviä hakemuksia riittää.

– Kolmesta sadasta hakemuksesta satakunta oli yleensä sellaisia, joille apurahan olisi voinut hyvin myöntää, mutta meidän piti valita kolmisenkymmentä. Ei niitä apurahoja siis huonoille hakijoille mene, Vuorio sanoo.

Kun asiantuntijat ovat tehneet työnsä, heidän esittämänsä lista apurahansaajista menee Kulttuurirahaston hallituksen kokoukseen lopullista päätöstä varten. Hallituksen tehtyä päätökset niistä ilmoitetaan hakijoille.