Takaisin artikkelilistaukseen
Tieteestä & Taiteesta
Soitinvanhus ja nuori sellisti tutustuvat toisiinsa
27.11.2018
Beata Antikainen rakastui vanhan italialaisen sellon pehmeään ääneen heti. Kuva: Heikki Tuuli
”Uskon, että historian voi tuntea soittimessa”, sanoo sellisti Beata Antikainen, jolle myönnettiin vuonna 2017 lainaan Kulttuurirahaston soitinkokoelmasta Luigi Bajonin 1850-luvulla rakentama sello.

Nuori sellisti Beata Antikainen soittaa vanhaa, italialaisen Luigi Bajonin Milanossa 1850-luvulla rakentamaa soitinta. Bajonin sello on ollut hänellä nyt noin vuoden. Sinä aikana soitin ja sen soittaja ovat tutustuneet toisiinsa. Siinä kestää aina hetki, koska jokaista selloa pitää soittaa eri tavalla, Antikainen sanoo. Myös se vaikuttaa, miten soitinta on aiemmin soitettu.  ”Uskon, että historian voi tuntea soittimessa.”

"Bajonin sello soi pyöreästi ja lämpimästi – niin kuin vain vanhat italialaiset sellot voivat."

Beata Antikainen rakastui vanhan italialaisen sellon pehmeään ääneen heti. Kuva: Heikki Tuuli
Beata Antikainen rakastui vanhan italialaisen sellon pehmeään ääneen heti. Kuva: Heikki Tuuli

Hän rakastui Bajonin sellon ääneen heti. Se soi pyöreästi ja lämpimästi – niin kuin vain vanhat italialaiset sellot voivat. Antikainen ei itsekään osaa tarkkaan sanoa, mistä sellon omalaatuinen ääni tulee. “Ehkä se on sitä vanhojen sellojen taikaa.”

Beata Antikainen jakaa aikansa Suomen ja Saksan välillä: hän opiskelee maisteriksi arvostetussa Hanns Eisler -musiikkikorkeakoulussa Berliinissä. Nuorta muusikkoa jännitti, kun hän aloitti opiskelun siellä kaksi vuotta sitten. Koulukavereina oli tunnettuja kisavoittajia. Pian hän kuitenkin huomasi, että ilmapiiri koulussa on hyvä ja inspiroiva.

 ”Kaikki arvostavat toisiaan ja tietävät, että menestys on tosi kovan työn takana.”

Antikainen on itsekin ehtinyt saavuttaa jo paljon. Vuonna 2014 hänet palkittiin Turun sellokilpailun finalistina. Hän on soittanut muun muassa Radion sinfoniaorkesterin, Helsinki Ensemblen ja Baden Baden Philharmonian solistina.

Ensi syksynä Beata Antikainen aloittaa sellistinä Helsingin kaupunginorkesterissa. Hän haluaisi tehdä jatkossakin orkesterin rinnalla myös paljon kamarimusiikkia ja erilaisia projekteja.

Viime kesänä hän tuotti ensimmäisen festivaalinsa yhdessä basisti Heidi Rahkosen kanssa. Hvitträskin kamarimusiikkifestivaalin teemana oli osuvasti arkkitehtuurin ja musiikin yhtymäkohdat. Hvitträskin tekivät ateljeekodikseen 1900-luvun alussa arkkitehdit Gesellius, Lindgren ja Saarinen ja siellä kokoontui ajan kulttuurikerma, muun muassa arkkitehtien kaverukset Sibelius ja Kajanus.  ”Hvitträskissä on soinut sata vuotta sitten musiikki, joten halusimme tuoda yhteen vanhaa ja uutta suomalaista musiikkia”, Antikainen sanoo.

“Äiti on kertonut, että heti kun olin kokeillut selloa, sanoin, että tämän minä haluan.”

Sello on soinut Beata Antikaisen elämässä jo viisivuotiaasta asti. Oikeastaan hän halusi ensin soittaa viulua. Siispä tytön äiti vei hänet Suzuki-kouluun, jossa hän sai kokeilla eri soittimia, myös viulua. “Äiti on kertonut, että heti kun olin kokeillut selloa, sanoin, että tämän minä haluan”, hän naurahtaa.

Kohta kaksisataa vuotta vanhalla sellolla ja sen nuorella soittajalla on yhteistä taipaletta edessä vielä ainakin viisi vuotta. Se saa Antikaisen hymyilemään. “Siinä ehtii tulla tutuiksi. Minusta tuntuu, että olen tämän sellon ansiosta mennyt paljon eteenpäin soittajana.”

Teksti: Tiiamari Pennanen

Soitinkokoelman vuoden 2018 soitinlainat löytyvät osoitteesta skr.fi/myonnetyt-soittimet