Satakunnan tieteelle ja taiteelle 755 000 euroa

Uutinen
14.5.2024

Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahasto jakoi 14.5.2024 yhteensä 50 apurahaa, 740 000 euroa, sekä 15 000 euron palkinnon maakunnan kulttuurista monimuotoisuutta edistävälle festivaalille. Apurahat jaettiin Satakunnan rahaston vuosijuhlassa, joka järjestettiin Euran Pirtissä. Vuosijuhlan juhlapuheen piti Suomen Kulttuurirahaston toimitusjohtaja Susanna Pettersson.

Satakunnan Kulttuurirahaston palkinto KarmaRockille, karman verran paremmalle festivaalille

Satakunnan Kulttuurirahaston 15 000 euron palkinto myönnettiin Harjavallassa vuodesta 1992 järjestetyn festivaalin taustaorganisaatiolle KarmaRock-yhdistys ry:lle. KarmaRock-festivaali on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Suomen tunnetuimmista musiikkitapahtumista, ja se on tuonut Satakuntaan monipuolista festivaaliohjelmaa ja tarjonnut esiintymismahdollisuuksia lukuisille artisteille ja yhtyeille.

KarmaRock on osoitus alueen kulttuuritoimijoiden innovatiivisuudesta ja rohkeudesta. Ohjelmisto on uskallettu laatia musiikki edellä sen sijaan, että olisi turvauduttu pelkästään kaikkien tuntemiin yleisömagneetteihin. Festivaalin ohjelmisto on aina ollut taiteellisesti kunnianhimoinen. Satakunnan Kulttuurirahasto on kiinnittänyt erityisesti huomiota siihen, että festivaalilla on ollut merkittävä rooli alueen elinvoiman ja hyvinvoinnin lähteenä. Suurella sydämellä järjestetyssä festivaalissa merkittävää on ollut lämminhenkinen ja kotoisa ilmapiiri, sekä tapahtuman järjestelyihin osallistuneiden talkoolaisten vahva sitoutuminen tapahtuman järjestämiseen vuodesta toiseen. KarmaRock-festivaali on tärkeä osa Satakunnan kulttuurikenttää ja se on merkittävä tekijä alueen kulttuurisen identiteetin ja elinvoiman ylläpitämisessä.

Kuvataide ja säveltaiteet saivat eniten rahoitusta 

Satakunnan Kulttuurirahaston apurahan sai 50 hakijaa. Apurahan saajien lukumäärä nousi viime vuoteen nähden +11%, jonka mahdollisti edellistä vuotta suurempi jakosumma. Kokovuotisia henkilökohtaisia työskentelyapurahoja myönnettiin yhteensä 10 kappaletta. Kokovuotisten apurahojen lisäksi vähintään puolivuotisia työskentelyapurahoja myönnettiin 11 kappaletta. Euromääräisesti eniten apurahoja myönnettiin kuvataiteisiin (114 000€), säveltaiteisiin (101 500€), luonnontieteisiin (90 000€) ja humanistisiin tieteisiin (87 000€). Nuorin apurahan saaja on 17-vuotias, hänelle myönnettiin apuraha sellon jousen hankintaan. Kappalemääräisesti eniten apurahoja myönnettiin Poriin (20 kpl), Helsinkiin (8 kpl), Raumalle (7 kpl) ja Turkuun (4 kpl).

Satakunnan rahaston kärkihankeapurahaa kolmelle toimijalle yhteensä 80 000 euroa

4 ihmistä pöydän ääressä, kuva otettu yläviistosta. Pöydällä vanhoja sanomalehtiä ja vaakunoita

Pori Jazz -festivaalin historiaa ja kulttuuriperintöä tutkivat väitöskirjatutkija Anna Peltomäki (vas.), DI Jere Grönman, väitöskirjatutkija Tommi Iivonen sekä yliopistonlehtori sekä hankkeen johtaja Petri Saarikoski (oik.). Kuva: Henri Kari

Satakunnan Kulttuurirahaston Kärkihankerahoitus myönnettiin tänä vuonna kolmelle hakijalle. Petri Saarikosken työryhmälle myönnettiin 40 000 euroa Pori Jazz -festivaalia koskevaan monitieteiseen tutkimushakkeeseen. Satasirkus ry:lle myönnettiin 20 000 euroa Sirkumpro-festivaalin toteuttamiseen ja Sensommar Film Festival ry:lle 20 000 euroa kärkihankkeena elokuvafestivaalin tuottamiseen ja toiminnan kehittämiseen. 

Taidetta kaikille -apuraha myönnettiin kolmelle hakijalle: Anu Sukaselle valokuvaprojisointiin ja tapahtumien järjestämiseen ikäihmisten hoitolaitoksissa 13 000 euroa, Heli Vehkaperälle ja Minä olen taide -hankkeelle kehitysvammaisten toimintakeskuksessa 20 000 euroa ja Satasoittoyhdistys ry:lle Monikulttuurisia kohtaamisia musiikin kielellä -konserttisarjan järjestämiseen 10 000 euroa.

Keskimääräisen apurahan summa 14 800 euroa

Tänä vuonna taiteelle myönnettiin apurahaeuroista 51% ja tieteelle 49%. Kappalemäärinä vastaavat luvut ovat taide 32 apurahaa ja tiede 18 apurahaa. Keskimääräinen myönnetty apuraha oli noin 14 800 euroa. Satakunnan Kulttuurirahasto on apurahoja myöntäessään pitänyt tärkeänä erityisesti sitä, että apurahoilla kyetään mahdollistamaan ja edistämään lahjakkaiden tieteen- ja taiteenharjoittajien työskentelymahdollisuuksia Satakunnassa. 

Satakunnan Kulttuurirahasto vastaanotti tänä vuonna 270 hakemusta, joiden yhteenlaskettu summa oli 5 032 897 euroa. Satakunnan rahasto jakoi tänä vuonna aiempia vuosia enemmän apurahoja Satakunnassa järjestettäville tapahtumille ja festivaaleille. 

Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahasto on perustettu 65 vuotta sitten, neljäntenä Kulttuurirahaston 17 maakuntarahastosta. Maakuntarahastoa perustettaessa sen tehtäväksi asetettiin maakunnan henkisen ja taloudellisen kulttuurin vaaliminen ja kehittäminen. Rahasto on täyttänyt sille asetetun tehtävän jakamalla apurahoja ja palkintoja tieteen ja taiteen tekijöille ja työryhmille, sekä tukemalla laajoja kulttuurihankkeita ja osallistumalla kulttuuripoliittiseen toimintaan maakunnassa.

Satakunnan rahaston apurahansaajat

Lue lisää

Katso kaikki ajankohtaiset