Ylimääräistä tukea koronan aiheuttamassa poikkeustilanteessa haki 380 yhteisöä, eniten sävel- ja näyttämötaiteista. Hakemuksia tuli ympäri Suomen.
– Lisärahalle on tarvetta. Tavoitteemme oli auttaa koronan piinaamia korkeatasoisia taiteen yhteisöjä selviämään poikkeusajan yli. Hakemusten arvioinnissa painoivat sekä laatu että taloudelliset menetykset esim. lipputuloissa, sanoo Kulttuurirahaston hallituksen puheenjohtaja Jari Sokka.
Eniten apurahoja myönnettiin näyttämötaiteisiin 570 000 euroa, säveltaiteisiin 540 000 euroa ja kuvataiteisiin 130 000 euroa. Apurahoista Uudellemaalle meni 34 %, Pirkanmaalle 14 % ja Varsinais-Suomeen 12 %.
Maja Bogdanovic ja Daniel Rowland Kuhmossa kesällä 2018. Kuhmon Musiikkiyhdistys ry sai 50 000 € koronatuen. Kuva: Stefan Bremer
Lisäapurahat myönnettiin tasasummina 20 000–50 000 euron välillä. Suurimmat, 50 000 euron apurahat saivat mm. kuvataiteiden alalta Arteles Creative Center Oy Hämeenkyröstä, säveltaiteista Cantores Minores -kannatusyhdistys ry Helsingistä ja Kuhmon Musiikkiyhdistys ry Kuhmosta, elokuvataiteista DocPoint-elokuvatapahtumat ry Helsingistä, tanssitaiteista Pyhäsalmen Tanssi ry Pyhäjärveltä ja teatterin alalta TEHDAS Teatteri -yhdistys ry Turusta.
Lisärahoituksen päätökset tehtiin nopealla aikataululla lokakuun haun jälkeen, ja apurahat maksetaan saajille jo tämän vuoden puolella.
Tänä vuonna Kulttuurirahasto on jakanut ylimääräistä tukea koronan takia jo 2,5 miljoonaa euroa.
Kulttuurirahaston muiden lokakuun hakemusten käsittely jatkuu tammikuuhun, jolloin päätöksiä tehdään yhteensä 25 miljoonan euron edestä. Tammikuussa ovat haettavissa Kulttuurirahaston maakuntarahastojen apurahat, yhteensä 13 miljoonaa euroa.
Koska Ruotsi-Suomi oli Euroopan johtava luterilainen valtio 1600–luvulla, tämä köyhäinhoitovisio toteutettiin parhaiten nimenomaan täällä. Ruotsin vuoden 1642 kerjuusääntö määräsi jokaisen seurakunnan huolehtimaan itse omista vaivaisistaan. Ja pitäjien vaivaiskassojen symboleiksi ilmestyi vaivaisukkoja 1600–luvun lopulta alkaen.
Vaivaisukkojemme ”kultakausi” koitti 1800–luvulla. Silloinkaan ukot eivät olleet ainoa vaivaishoidon työkalu. Suurin osa perusturvasta toteutui ruotuvaivaisjärjestelmän ja pitäjän viljamakasiinien kautta ja viljapainotteisesti. Se, missä käytettiin rahaa, oli huutolaislasten elättäminen. Vaivaisukot auttoivat siis heitä, vaikka tukivat myös esimerkiksi yllättävissä lääkärikuluissa.
Huutolaislapsijärjestelmä paisui, kun kansakunnan rakentajat senaattori J.W. Snellmanin johdolla näkivät ylisukupolvisen syrjäytymiskierteen katkaisun rakennustyönsä onnistumisen kohtalonkysymyksenä. Siihen ryhdyttiin ohjaamaan valtion verorahoitusta.
Perusturvajärjestelmä pysyi silti edelleen paikallisena. Se oli myös varsin lähidemokraattinen. Päätösvaltaa käytti kirkkoherra ja talonpoikaiset luottamushenkilöt. Malli toimi aivan kelvollisesti yli kaksisataa vuotta, mutta 1860–luvun nälkävuodet näyttivät paikallisen mallin heikot puolet laajan katastrofin sattuessa. Sen ei haluttu toistuvan, joten perusturvaa ryhdyttiin kehittämään vastaperustettujen kuntien pohjalta. Tällöin Suomen vaivaisukoista tuli kunnan työntekijöitä.
Kunnallisen vaivaishuollon perusratkaisuksi tulivat ajan myötä kunnalliskodit. Perusturvamme alkoi siis laitostua. Vaivaisukot sopivat siihen huonosti, joten heidät haluttiin takaisin seurakuntien palvelukseen. Tämä toteutui 1900–luvun alussa, kun he ryhtyivät mahdollistamaan diakonissojen palkanmaksua. Tällöin heidän tarjoamansa turva ammatillistui.
Diakonissa-aatetta toteutettiin yhdistystoimintana. Ruoveden Tiakonaattiseura pestasi Hämeen ensimmäisen diakonissan vuonna 1896. Tuki tuli ylhäisiltä säätyläisiltä ja vaivaisukolta, joka maksoi noin kahdeksasosan diakonissan palkasta.
Maailmanpula lopetti 1930–luvulla yhdistysbuumin Suomessa, ja Ruovedelläkin seurakunta joutui käytännössä takaamaan diakonissan palkanmaksun kirkollisverorahoista. Sodan jälkeen verorahoitus määrättiin pakolliseksi, ja vaivaisukko palasi taas tarveharkintaiseen auttamiseen.
Samalla alkoi hyvinvointivaltion rakentaminen. Hyvinvointivaltio marginalisoi vaivaisukkoja, ja he menettivät symbolisen roolinsa vaivaisten viimeisenä turvana. Niin ukkoperinne alkoi museoitumaan.
Suomen 1990–luvun laman jälkeen vaivaisukot ovat tehneet paluuta. Samalla he ovat enenevästi siirtyneet globaalin vastuun piiriin.
Tällä hetkellä ukkoperinne voi paremmin kuin vuosikymmeniin.
Teol. tohtori Ville Vauhkonen sai vuonna 2017 Pirkanmaan rahaston apurahan Ruoveden vaivaisukkojen palvelushistoriaa käsittelevän tietokirjan kirjoittamiseen. Valmistuva kirja kuvaa kaikkien muidenkin Suomen vaivaisukkojen palvelushistorian pääpiirteet.
Poolin syksyn hakukierrokselle osallistui 122 tohtoria eri puolilta Suomea, joten apuraha voitiin myöntää 25 prosentille hakijoista.
Kulttuurirahasto myönsi rahoitusta mm. lääket. tohtori Lauri Holmströmille, jonka sydänpysähdyksen geneettistä taustaa käsittelevä tutkimus sijoittuu Los Angelesiin, Cedars-Sinai Heart Instituuttiin. Holmströmille myönnettiin 70 000 euron apuraha.
– Nuorilla alle 40 vuotiailla löytyy usein perinnöllinen sydänlihassairaus äkkikuoleman taustalta, mutta suurin osa sydänperäisistä äkkikuolemista tapahtuu keski-iässä oleville tai keski-iän ylittäneille, joilla löytyy useimmiten hankittu sydänsairaus äkkikuoleman syynä, Holmström kertoo.
– Aiemmassa väitöstutkimuksessani tutkimme sydänperäiseen äkkikuolemaan johtavien sydänlihassairauksien geneettistä taustaa, ja tulevalla post doc -jaksolla on tarkoitus tutkia lisää sydänpysähdykseen ja sydänperäiseen äkkikuolemaan johtavien sydänsairauksien geneettisiä syitä. Sydänperäinen äkkikuolema muodostaa kansaterveydellisen ongelman, ja sen geneettisen taustan parempi tunteminen voi tuoda uusia mahdollisuuksia riskipotilaiden parempaan tunnistamiseen ja kyseisten tapahtumien ennaltaehkäisemiseen.
Fil. tohtori Lotta Jokiniemi puolestaan tekee tutkimustaan Espanjassa, Barcelonan yliopiston kvantti- ja astrofysiikan laitoksella. Hänen hiukkasfysiikan standardimallin ulkopuolisen fysiikan ennustamista neutriino-ydinsironnan avulla käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseensa myönnettiin 38 000 euron apuraha.
– Nykykäsitys maailmankaikkeuden hiukkasista ja niiden välisistä vuorovaikutuksista perustuu hiukkasfysiikan standardimalliin. Väitöskirjatyössäni tutkin, miten neutriinotonta kaksoisbeetahajoamista – erästä hypoteettista standardimallin vastaista atomiytimen prosessia – voidaan ennustaa ydinfysiikan keinoin. Jatko-opintojeni aikana esittelin myös aktiivisesti tutkimustani kansainvälisissä konferensseissa, missä minulle tarjoutuikin mahdollisuus päästä jatkamaan väitöskirjatyöhöni liittyvää tutkimusta Barcelonan yliopiston kvantti- ja astrofysiikan laitokselle tuoreeseen teoreettisen ydinfysiikan tutkimusryhmään Jokiniemi, nuori tutkija kertoo.
– Barcelonan yliopisto tarjoaa loistavat puitteet tällaiselle tutkimukselle, sillä siellä tutkitaan sekä hiukkas- että ydinfysiikkaa modernein teoreettisin menetelmin. Lisäksi yliopiston ydinfysiikan tutkimusryhmä toimii yhteistyössä muiden kansainvälisten tutkimuslaitosten kanssa, mikä tarjoaa mahdollisuuden vertailla erilaisilla malleilla laskettuja ennusteita keskenään ja täten poistaa ennusteiden epävarmuutta.
Löydät kaikki Kulttuurirahaston Post doc -poolin apurahansaajat täältä. Valitse erillishauista Post doc -pooli.
Tärkeä tuki nuorille tutkijoille
Säätiöiden post doc -pooli on osoittautunut tärkeäksi tiederahoituksen instrumentiksi, jonka ansiosta nuoret perheelliset tutkijat voivat rahoittaa tutkimusjakson ulkomaisessa huippuyliopistossa. Poolin kautta myönnetyt apurahat määräytyvät joustavasti hakijan tarpeen mukaan ja niihin voidaan sisällyttää esimerkiksi perheen muuttokulut sekä lasten hoito- tai koulumaksut.
Poolin tehtävänä on edistää Suomen tieteen kansainvälistymistä. Kahdenkymmenenkahden hakukierroksen jälkeen jo yli 600 tohtoria on saanut poolin kautta rahoituksen vähintään yhden lukuvuoden kestävän ulkomaisen tutkimusjakson järjestämiseksi. Heistä noin kolmannes on saanut kaksivuotisen rahoituksen.
Poolin seuraava hakukierros järjestetään 15.12.2020–31.1.2021, jolloin jaettavana on noin 1,6 miljoonaa euroa. Haun tulokset julkistetaan maalis-huhtikuussa 2021.
Säätiöiden post doc -pooli perustettiin vuonna 2009. Siihen kuuluu kaudella 2019–2021 kolmetoista säätiötä, jotka ovat sijoittaneet pooliin yhteensä 3,2 miljoonaa euroa vuosittain. Mukana ovat Emil Aaltosen Säätiö, Alfred Kordelinin Säätiö, Liikesivistysrahasto, Paulon Säätiö, Päivikki ja Sakari Sohlbergin Säätiö, Suomalainen Tiedeakatemia, Suomen Kulttuurirahasto, Suomen Lääketieteen Säätiö, Svenska Kulturfonden, Svenska litteratursällskapet, Tekniikan edistämissäätiö, Jenny ja Antti Wihurin rahasto sekä Ulla Tuomisen Säätiö.
Lisätietoja: postdocpooli.fi, info(at)postdocpooli.fi sekä koordinaattori Mikko-Olavi Seppälä, puh. 0400-868 006
Koronapandemia on vaikuttanut myös tutkijan arkeen.
Metsien kyky sitoa hiiltä ilmakehästä on kuuma poliittinen ja tieteellinen keskustelunaihe. Monelle voi kuitenkin tulla yllätyksenä, että metsissä maaperän hiilivarasto on suurempi kuin itse puuston hiilivarasto.
Lauhkean vyöhykkeen lehtimetsien hiilestä 55–60 prosenttia on maaperässä ja pohjoisella havumetsävyöhykkeellä hiilestä on maaperässä 60–70 prosenttia.
– Pohjoista kohti mennessä ilmasto viilenee. Maaperän mikrobien hajotustoiminta hidastuu, ja hiili säilyy kauemmin maaperässä. Havupuiden neulaset myös ovat kovempaa tekoa ja hajoavat hitaammin kuin lehtipuiden lehdet, selittää Coloradon yliopiston metsäekologian post doc -tutkija Lilli Kaarakka.
Hän kartoittaa sitä, kuinka nykyisin tunnettuja ja käytössä olevia metsänhoitokeinoja voisi kohdentaa niin, että Suuren järvien alueen metsiköihin saataisiin sitoutumaan ilmakehästä entistä enemmän hiiltä.
– Pienmetsänomistajille pitäisi myös luoda pääsy hiilikauppamarkkinoille. Isot teknologiayritykset haluavat ostaa hiilikrediittejä pienmetsänomistajilta, jotka hoitavat metsiään hiiltä varastoivalla tavalla.
Joissain metsissä kannattaisi tehdä harvennushakkuita, jotta puusto pääsee järeytymään kunnolla. Toisissa metsissä taas on parempi viivästyttää hakkuita. Monet vanhat metsät ovat suuria hiilivarastoja, jotka silti kasvavat edelleen ja sitovat siten hiiltä ilmakehästä.
Tutkittavaa Kaarakalla ja kollegoilla riittää.
– Peltomaasta on paljon helpompi tehdä yleistyksiä, kun tietyllä alalla on vain yhtä kasvia. Metsässä sen sijaan lajisto, maasto ja maaperä vaihtelevat paljon.
”Ympäristötavoitteiden ja metsätalouden välille on mahdollista löytää tasapaino. Talousmetsiä tarvitaan, mutta joissain paikoissa niitä voisi hakata jatkuvan kasvatuksen periaatteella avohakkuiden sijasta.”
Suositusten tekeminen on myös tasapainoilua metsähoidon pitämiseksi taloudellisesti kannattavana. Tutkijan on luotava suosituksia, joita joku haluaa noudattaa.
– Olen vakaasti sillä kannalla, että ympäristötavoitteiden ja metsätalouden välille on mahdollista löytää tasapaino. Talousmetsiä tarvitaan, mutta joissain paikoissa niitä voisi hakata jatkuvan kasvatuksen periaatteella avohakkuiden sijasta.
Ilmastonmuutos mutkistaa asioita entisestään. Lauhkean vyöhykkeen metsälajisto siirtyy kohti pohjoista ja valtaa tilaa havumetsävyöhykkeeltä. Minnesotassa vaahtera on jo osin syrjäyttänyt mustakuusen ja kanadanlehtikuusen.
Kesien lämmetessä kaarnakuoriaiset tekevät aktiivisemmin tuhoja ja metsäpalot uhkaavat polttaa suuria havumetsiä aroiksi Länsi-Yhdysvalloissa.
Puut voivat myös käyttäytyä arvaamattomasti uudessa ilmastossa tai uusilla leveysasteilla. Siksi on vielä mahdotonta antaa suosituksia siitä, mitä puulajeja muuttuvassa ilmastossa kannattaisi metsätalouden keinoilla suosia.
– Jos jotain voi arvata, niin ilmaston lämmetessä metsämaan kyky sitoa hiiltä pienenee. Hajotustoiminnan lisääntyminen ja havupuiden korvautuminen lehtipuilla vaikuttavat voimakkaasti tähän suuntaan, Kaarakka sanoo.
Lilli Kaarakka on innoissaan, kun saa nuorena tutkijana työskennellä Coloradon yliopiston maineikkaassa ekologian tiedekunnassa.
Koronakriisi sekoitti myös Kaarakan elämää ja tutkimusta Yhdysvalloissa. Matkat osavaltiosta toiseen olivat pitkään jäissä.
– Meidän piti autoilla tapaamaan ystäväperhettä Etelä-Dakotassa, mutta peruimme matkan yhteisymmärryksessä. Tuolloin meillä Coloradossa oli todettu kymmenentuhatta koronatartuntaa, mutta Etelä-Dakotassa tartuntoja tiedettiin vain kahdeksankymmentä.
Tärkeimpiä laboratoriotöitä, koe-eläinten hengissä pitoa ja muuta välttämätöntä toimintaa lukuun ottamatta kaikki yliopistot suljettiin.
Myös työmatka vanhaan yliopistoon Minnesotaan peruuntui. Siellä oli määrä tavata paikallisia tutkijoita ja metsäteollisuuden edustajia, mutta ihmiskontakteja pitää välttää. Metsään tutkimusaloille Kaarakka toki olisi voinut mennä, mutta paikalliset tutkijat kyllä hoitavat pyynnöstä tarvittavat maaperänäytteet.
Tärkeimpiä laboratoriotöitä, koe-eläinten hengissä pitoa ja muuta välttämätöntä toimintaa lukuun ottamatta kaikki yliopistot suljettiin ja opetus siirtyi etäyhteyksien varaan.
– On haasteellista yhtäkkiä suunnitella hyviä verkkoluentoja. Opiskelijat ovat järkyttyneitä koronasta, ja on vaikea saada pidettyä heidät kiinnostuneina ja valppaina puolentoista tunnin verkkoluennon ajan, Kaarakka kertoo.
Myös oman uran jatkoa Kaarakka ja muutkin post doc -tutkijat saavat jännittää. Kaikki ovat kiireisiä, eivätkä tiedekunnat halua tehdä etänä päätöksiä uusien apulaisprofessoreiden palkkaamisesta.
Myös päiväkodit menivät Coloradossa kiinni. Hetken ne olivat auki lääkäreiden ja sairaanhoitajien lapsille ennen kuin ne suljettiin kokonaan. Niinpä Kaarakka sai miehensä etätöiden lomaan kotihoitoon 3,5-vuotiaan lapsensa.
– Akateemikon unelma on se, että voi keskittyä kirjoittamiseen kotona. Mutta lapsen kanssa se on päinvastoin. Lapsi juoksee työhuoneeseen sisään ja sitten leikitään tai laitetaan Yle Areenasta video pyörimään, Kaarakka kertoo.
– Ostimme trampoliinin, ja se oli loistava sijoitus. Sikäli olemme onnekkaassa asemassa, että meillä on oma piha, jonne lapsen voi päästää leikkimään.
Maat. metsät. tohtori Lilli Kaarakka on saanut apurahoina vuosina 2019 ja 2020 yhteensä 118 000 euroa metsien käytön lisäämistä fossiilisten polttoaineiden korvaamiseksi ja metsien suojelemista hiilivarastoina käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen Yhdysvalloissa.
Shuxun Liun väitöskirja tarkastettiin julkisesti Turun yliopistossa perjantaina 13.11.2020 Kuva: Turun yliopisto
Mustikalla on monia todistettuja terveysvaikutuksia, se maistuu hyvältä ja sitä kasvaa pohjoisissa metsissä yllin kyllin. Kaikesta huolimatta vain 5-8 prosenttia vuosittaisesta mustikkasadosta päätyy hyötykäyttöön.
– Se on suuri taloudellinen menetys. Jos voisimme valmistaa mustikoista uusia, kiinnostavia tuotteita, niin ehkä yrityksetkin innostuisivat hyödyntämään paremmin tätä luonnon arvokasta raaka-ainetta, sanoo Shuxun Liu, joka opiskelee tohtoriksi Turun yliopiston Elintarvikekemian ja elintarvikekehityksen yksikössä.
Liu on erityisen kiinnostunut marjojen hyödyntämisestä viinin valmistuksessa. Hän perehtyi aiheeseen ensimmäisen kerran maisteriopintojensa aikana kotimaassaan Kiinassa, jossa perinteiset, viinirypäleistä valmistetut viinit eivät koskaan ole olleet erityisen suosittuja. Vaikka niiden myynti onkin viime vuosina jonkin verran lisääntynyt, viinin kuiva maku ei ole yleisesti ottaen kiinalaisten mieleen, eikä viinillä ole koskaan ollut tärkeää kulttuurista tai historiallista asemaa.
Sen sijaan kiinalaiset nauttivat mieluusti durra-viljakasvista käymisteitse valmistettua Baijiu-likööriä, jonka alkoholipitoisuus on jopa 60%. Liun mukaan juomistottumukset ovat kuitenkin muuttumassa, kun erityisesti nuoremman polven terveystietoiset kiinalaiset valitsevat mieluummin juomia, joissa alkoholia on vähemmän tai ei lainkaan.
Vastatakseen muuttuneeseen kysyntään paikalliset tuottajat ovat ryhtyneet valmistamaan mietoja marjaviinejä ja trendi on kovassa kasvussa. Ei ollutkaan mikään ihme, että Liun aloittaessa maisteriopintonsa Pekingissä, hänen opinto-ohjaajansa pyysivät häntä paneutumaan marjaviinien valmistukseen tieteellisestä näkökulmasta.
– Minä en valinnut marjaviinejä, ne valitsivat minut, Liu tokaisee nauraen.
Aluksi Liu käytti tutkimuksissaan vain viininvalmistuksessa perinteisesti käytettäviä Saccharomyces cerevisiae -hiivoja nähdäkseen, kuinka ne vaikuttavat paikallisten mulpereiden, gojimarjojen ja juolukoiden kemiallisiin koostumuksiin. Toisena opintovuotenaan Liu päätti kokeilumielessä käyttää pelkästään marjan pinnalla esiintyvää luonnollista hiivaa.
Viiden vuoden kuluttua, jos kaikki sujuu ilman vastoinkäymisiä, kauppojen hyllyillä saattaakin komeilla uusi laadukas mustikkajuoma.
– Huomasin, että luonnollinen käymisprosessi on hyvin erilainen tavanomaisilla hiivoilla aikaansaatuun käymisprosessiin nähden, ja että sillä on marjaviiniin suuri vaikutus. Hämmästys oli niin suuri, että tiesin haluavani tutkia asiaa tarkemmin, hän kertoo.
Laboratoriosta kaupan hyllyille
Vuonna 2016 Liu pääsikin perehtymään aiheeseen syvemmin, kun hän aloitti Turun yliopistossa uuden projektin, jossa hän tutki alkoholipitoisten mustikkajuomien valmistusta vaihtoehtoisten hiivakantojen avulla.
Nelivuotisten tohtoriopintojensa aikana Liu kokeili yli kymmentä eri hiivakantaa ja huomasi, että niistä jokaisella oli oma erityinen luonteensa, ja että kaksi niistä toimi yli odotusten. Näitä vaihtoehtoisia hiivakantoja hyödyntämällä Liu onnistui valmistamaan mustikkajuomia, joissa oli perinteisillä hiivakannoilla valmistettuja juomia alhaisempi alkoholipitoisuus, vähemmän happoja, paremmin säilyvä väri ja monitahoisempi aromiprofiili.
Liun seuraava tavoite on saada laboratoriossa saavutetut tulokset teollisuuden käyttöön yhteistyössä sopivan yrityksen kanssa. Viiden vuoden kuluttua, jos kaikki sujuu ilman vastoinkäymisiä, kauppojen hyllyillä saattaakin komeilla uusi laadukas mustikkajuoma.
– Työtä on paljon vielä tekemättä, mutta toivon niin. Olen sitä mieltä, että elintarviketieteen tulee palvella ihmisiä. Lopullinen tavoite on luoda kuluttajille hyviä tuotteita, Liu tiivistää.
M.Sc. Shuxun Liu sai keskusrahaston 9 000 euron apurahan vuonna 2020 epätyypillisten hiivojen vaikutusta alkoholipitoisten mustikkajuomien kemialliseen koostumukseen käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen.
Kirjoittaja Riitta Ryyti on Pirkanmaan rahaston apurahansaaja vuodelta 2020. Kuva: Meiju Kukkonen
Puolukka on vielä aliarvostettu marja. Kaupallisesti se on Suomen merkittävin luonnonmarja, ja sitä myydään lähinnä pakasteina, hillona ja mehuna. Viime vuosina markkinoille on tullut myös muun muassa kuivattuja puolukkatuotteita, mutta pidemmälle jalostettuja tuotteita kaivattaisiin lisää.
Tutkimuksessa keskitytään lihavuuteen ja sen liitännäissairauksien, kuten sydän- ja verisuonisairauksien sekä diabeteksen, syntyyn liittyvään elimistön matala-asteiseen tulehdustilaan. Matala-asteisen tulehduksen lisääntyminen liittyy paitsi lihavuuteen myös ravinnon runsaaseen tyydyttyneen rasvan määrään sekä vähäiseen liikuntaan. Tutkimustyön tavoitteena on selvittää marjaravinnon ja erityisesti puolukan vaikutuksia runsasrasvaisen ravinnon aiheuttamaan matala-asteiseen tulehdukseen ja haitallisiin aineenvaihduntamuutoksiin.
Ensimmäiset tulokset rohkaisevia
Tutkimuksessa on jo havaittu puolukan merkittäviä uusia terveysvaikutuksia, ja ne ovat herättäneet laajaa mielenkiintoa mediassa. Koe-eläinmallissa osoitettiin, että puolukan lisääminen länsimaista runsasrasvaista dieettiä muistuttavaan rehuun ehkäisi merkitsevästi matala-asteisen tulehduksen sekä sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöiden kehittymistä. Tulokset korostavat puolukan terveyttä edistäviä vaikutuksia liittyen useisiin sydän- ja verisuonitautien ja diabeteksen riskitekijöihin. Toki on muistettava, että vaikka vaikutukset olisivat samanlaisia ihmisillä kuin nyt tutkituilla hiirillä, puolukan syönnillä tuskin voi kokonaan kompensoida muuten epäterveellisen ruokavalion terveyshaittoja.
Uusien, vielä julkaisemattomien tulosten perusteella näyttäisi siltä, että puolukka estää myös runsasrasvaisen ruokavalion aiheuttamaa maksan rasvoittumista ja tulehdustilaa sekä niihin liittyvää maksan toiminnan häiriintymistä. Jatkotavoitteena on selvittää näiden havaintojen taustalla olevia tarkempia vaikutusmekanismeja sekä tunnistaa niistä vastuussa olevia puolukan tehoaineita. Pidemmän aikavälin tavoite on lisätä tutkittua tietoa puolukan terveysvaikutuksista kotimaassa ja kansainvälisesti.
Tuloksista merkitystä kansanterveydelle
Tutkimus tuottaa tärkeää tietoa puolukan terveysvaikutuksista erityisesti lihavuuteen ja metaboliseen oireyhtymään liittyen, muun muassa puolukan vaikutuksista matala-asteiseen tulehdukseen ja rasvamaksan kehittymiseen sekä veren rasva- ja sokeriarvoihin. Voisiko puolukalla tai siitä eristettävillä puhdasaineilla olla merkitystä sydän- ja verisuonitautien ja diabeteksen ehkäisyssä tai hoidossa? Uuden tutkimustiedon valossa on mahdollista kehittää myös uusia houkuttelevia puolukkatuotteita osaksi terveellistä päivittäistä ruokavaliota.
Elintarviket. maisteri Riitta Ryyti sai vuonna 2020 Pirkanmaan rahaston apurahan lihavuuteen ja sen liitännäissairauksiin liittyvää matala-asteista tulehdusta käsittelevään väitöskirjatyöhön.
Marraskuun alussa lanseerattu Small Art Museums in Helsinki -sivusto (smallartmuseumshelsinki.fi) esittelee viisi taidemuseota, jotka toimivat taiteenkerääjien tai taiteilijoiden entisissä kodeissa: Didrichsenin taidemuseo ja Villa Gyllenberg Kuusisaaressa, Reitzin säätiön kokoelmat ja Taidekoti Kirpilä Töölössä sekä Gallen-Kallelan Museo Tarvaspäässä Espoossa.
Henry Moore (1898–1986), The Archer (Three Way Piece), 1967. Kuva: Jussi Pakkala
Meren äärellä Kuusisaaressa sijaitsee Didrichsenin taidemuseo, arkkitehti Viljo Revellin Marie-Louise (1913–1988) ja Gunnar (1903–1992) Didrichsenille suunnittelemassa rakennuksessa, jota ympäröi julkinen veistospuisto. Museossa on tammikuun 2021 loppuun asti esillä Suomessa ainutlaatuinen ”Vincent van Gogh – tie taiteilijaksi” -näyttely.
– Van Gogh -näyttelymme on ollut erittäin suosittu ja kahden kuukauden aikana kävijöitä on ollut jo 30 000, Didrichsenin taidemuseon johtaja Maria Didrichsen iloitsee.
Villa Gyllenbergin salonki. Kuva: Jussi Tiainen
Kuusisaaressa sijaitsee myös taide- ja kotimuseo Villa Gyllenberg, joka koostuu pankkiirina menestyneen Ane Gyllenbergin (1891–1977) ja hänen vaimonsa Signen (1895–1977) entisestä kodista ja sen yhteyteen myöhemmin rakennetusta galleriaosasta. Villa Gyllenberg on suljettu peruskorjauksen vuoksi tammikuuhun 2022 asti.
Reitzin säätiön kokoelmat ovat esillä rakennuttaja ja keräilijä Lauri Reitzin (1893–1959) kodissa Töölössä. Museo toimii Reitzin rakennuttaman ja omistaman, vuonna 1938 valmistuneen kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Sen kokoelmat kattavat paitsi korkeatasoista kuvataidetta, myös mm. ainutlaatuiset hopea- ja asekokoelmat.
– Kotiympäristössä toimiminen tarjoaa taiteen nauttimiselle erityisen intiimin tunnelman. Kokoelmaamme kartutetaan jatkuvasti, viimeisimpiä hankintojamme ovat Helene Schjerfbeckin ja Elin Danielson-Gambogin omakuvat, Reitzin säätiön kokoelmien museonjohtaja Jaana Cawén kertoo.
Taidekoti Kirpilän Mattas-huone. Keskellä Raimo Saarisen (s. 1984) teos Neosgaia. Kuva: Riitta Supperi
Hesperian esplanadin toisella laidalla sijaitseva Taidekoti Kirpilä on lääketieteen lisensiaatti, reumalääkäri ja taidekeräilijä Juhani Kirpilän (1931–1988) ja tämän puolison Karl Rosenqvistin entinen koti, jossa esitellään Kirpilän keräämää suomalaisen taiteen kokoelmaa sekä vaihtuvia näyttelyitä.
Gallen-Kallelan Museo sijaitsee taiteilija Akseli Gallen-Kallelan (1865–1931) itselleen suunnittelemassa ateljeelinnassa meren äärellä Espoon Laajalahdessa. Museo järjestää vaihtuvia näyttelyitä ja toimii Gallen-Kallelaan liittyvän tiedon keskuksena.
– Monet SAM-verkoston museot sijaitsevat kauniissa luonnonympäristöissä. Kulttuuriympäristön ja luonnon vaaliminen on meidän toiminnassamme keskeistä, Gallen-Kallelan hengessä tapahtuvaa toimintaa, kertoo Gallen-Kallelan museonjohtaja Tuija Wahlroos.
– Museoihimme viitataan usein kätkettyinä helminä, ja helmiä ne kyllä ovatkin, mutta eivät suinkaan kätkettyjä! Uuden sivuston avulla on helppo navigoida monipuolinen taideseikkailu museoiden upeisiin kokoelmiin, monipuolisiin näyttelyihin ja kutsuviin tiloihin, kuvailee museonjohtaja Johanna Ruohonen Taidekoti Kirpilästä.
Gallen-Kallelan Museo, Tarvaspää, 1911-1913. Kuva: Gallen-Kallelan Museo
Turvalliseen vierailuun kiinnitetään tällä hetkellä museoissa erityistä huomiota.
– Kävijämäärissä näkyy, että ihmiset ovat koronan vuoksi varovaisia, mikä on tietysti hyvä asia. Turvalliseen museokäyntiin kuitenkin panostetaan paljon, ja moniin kohteisiin voi tilata vaikkapa yksityisen vierailun pelkästään omalle ryhmälleen, Ruohonen kutsuu.
– Pidennetyn aukiolon ansiosta olemme vastaanottaneet kävijöitä hyvin tasaiseen tahtiin ja voineet rajata sisällä olevien määrää niin, että museovierailu on ollut turvallinen ja miellyttävä kokemus, kertoo Maria Didrichsen.
Small Art Museums in Helsinki –sivuston ja sen visuaalisen ilmeen on toteuttanut Aki Ala-Kokko, jonka käsialaa on myös Taidekoti Kirpilän verkkosivu-uudistus vuodelta 2018.
Didrichsenin taidemuseo, avoinna ti & pe–su 10–18, ke–to 10–20, 16e/14e/0e, Museokortti. Gallen-Kallelan museo, avoinna talvikaudella 1.9.–14.5. ti–la 11–16, su 11–17,10e/7e/5e/0e, Museokortti. Reitzin säätiön kokoelmat, avoinna ke 15–17 ja su 15–17, maksuton sisäänpääsy. Taidekoti Kirpilä, avoinna ke 14–18 ja su 12–16, maksuton sisäänpääsy. Villa Gyllenberg, suljettu remontin vuoksi tammikuuhun 2022 asti.
Muutokset viestintätavoissa, taloudellinen, sosiaalinen ja teknologinen kehitys, muuttoliikkeet, etnisten ryhmien väliset konfliktit, kaupunki- ja maaseutualueiden välinen polarisaatio, ilmastonmuutoksen vaikutukset ja pandemiat ovat esimerkkejä ilmiöistä, jotka merkitsevät ihmisille suuria haasteita sekä sosiaalisesti että kulttuurisesti 2000-luvulla.
Haasteet ovat yleensä maailmanlaajuisia, mutta niiden seurauksena voi syntyä erilaisia kansainvälisiä, kansallisia ja paikallisia ratkaisuja. Yleisellä tasolla yhteiskunnallisia haasteita tutkitaan paljon, mutta tämän ohjelman tarkoituksena on edistää tutkimusta siitä, miten ne ymmärretään ja miten niitä käsitellään pohjoismaisissa yhteiskunnissa, joilla on pohjimmiltaan paljon yhteistä mutta myös selviä erityispiirteitä.
Humanistien ja yhteiskuntatieteilijöiden tärkeä tehtävä on lisätä ymmärrystä tulevista haasteista sekä saada ne laajempaan käsittelyyn. He käyttävät tutkimusmenetelmiä ja lähestymistapoja, joissa tarkastellaan ihmisiä vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. He voivat tarjota lisää tietoa sekä kriittisiä ja rakentavia näkökulmia ja analyysejä yhteiskunnallisesta kehityksestä. Ne voidaan muuttaa toiminnaksi, jolla hallitaan aikamme monia yhteiskunnallisia haasteita. 2000-luvun haasteiden ratkaiseminen edellyttää syvällistä tietoa historiallisista, kulttuurisista, sosiaalisista ja poliittisista yhteyksistä, jotka ovat johdattaneet meidät nykyiseen tilanteeseen.
Tutkimushankkeissa on käsiteltävä tulevaisuuden suuria yhteiskunnallisia haasteita ja tarkasteltava olosuhteita Pohjoismaissa – mieluiten niin, että tutkimuksessa on mukana vähintään kaksi Pohjoismaata. Pohjoismaiden painotus ei kuitenkaan sulje pois maailmanlaajuisia näkökulmia, jotka päinvastoin ovat usein välttämättömiä. Tutkimusohjelman rahoittajat haluavat edistää uutta tutkimusyhteistyötä ja luoda sille mahdollisuuksia yli tutkimusalojen ja kansallisten rajojen.
Hankehakemukset voivat keskittyä yhteen tieteenalaan, mutta hakijoita kannustetaan monialaisuuteen ja -tieteisyyteen. Tutkimushankkeet voivat kestää enintään neljä vuotta. Yhdelle hankkeelle voi hakea rahoitusta enintään miljoona euroa.
Hankkeen johtajan on edustettava humanistista tai yhteiskuntatieteellistä ainetta, ja hänen on oltava sidoksissa yliopistoon, korkeakouluun tai tutkimuslaitokseen Suomessa tai Ruotsissa. Hankkeen osallistujilta ei edellytetä tällaista yhteyttä.
Väitöskirjan tekijät, joilla ei ole muuta rahoitusta, voivat hakea rahoitusta ohjelmasta. Väitöskirjantekijät, joilla on jo rahoitus, voivat olla mukana hankkeissa ilman ohjelmasta tulevaa rahoitusta.
Yhteiskunnalliset haasteet ovat usein niin monimutkaisia, että yhteistyö muiden tieteenalojen kanssa voi olla tarpeen. Hankkeen tutkijat voivat siksi edustaa muita aloja kuin humanistisia ja yhteiskuntatieteellisiä, mutta tutkimuskysymysten on liityttävä niihin.
Haku on kaksivaiheinen. Ensimmäisen kierroksen lyhyiden hakemusten perusteella osa hankkeista kutsutaan lähettämään täysimääräinen hakemus.
Klassista musiikkia pidetään joskus abstraktina ja jopa elitistisenä taidemuotona. Musiikkipedagogi Teemu Laasasta lokeroiminen harmittaa, ja siksi hän on halunnut profiloitua klassisen musiikin puolestapuhujana.
Laasanen on toiminut pianonsoiton lehtorina Mikkelin musiikkiopistolla vuodesta 2003, ja Mikkelin musiikkijuhlien festivaalijohtajana vuodesta 2018 lähtien. Vaikka hän aloitti pianonsoiton jo kuusivuotiaana, vei klassinen musiikki hänet mennessään vasta parikymppisenä matematiikan opiskelijana.
– Klassinen musiikki vaatii keskittymistä ja hiljentymistä, ja se on nopeaa mielihyvän tavoittelua suosivassa yhteiskunnassa jäänyt marginaaliseen asemaan. Minulle se tarjosi hyvin rikkaan maailman ja päätin sittenkin opiskella musiikkia, eikä paluuta ole sen jälkeen ollut, Laasanen kertoo.
Tuota ilosanomaa hän haluaa välittää myös muille. Vuonna 2014-2015 Laasanen toteutti Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahaston myöntämän apurahan avulla kiertueen, jossa hän soitti pianoa ja kertoi Tšaikovskin Lastenalbumin ympärille kirjoittamaansa kertomusta Etelä-Savon kouluissa.
– Usein sanotaan, ettei musiikkia voi selittää, mutta minulle se on monen taiteenlajin summa. Musiikki välittää tunteita ja sen tarinallisuus on aina ollut minulle luontevaa, Laasanen sanoo.
Kyläkoulukiertueen päätyttyä Laasanen päätti levyttää tarinansa ja pyysi lukijaksi Mikkelin teatterista tutun näyttelijän Risto Kopperin. Syntyi kuunneltava ja luettava musiikkisatu, jonka kuvituksesta vastasi Marija Dergaeva. Työryhmälle myönnettiin Etelä-Savon rahastosta 10 000 euron apuraha, ja Nuken tarina julkaistiin omakustanteena elokuussa 2017.
Ensimmäinen 600 kappaleen painos myytiin loppuun hetkessä, ja samaan aikaan Laasasen ajatuksissa muhi jo seuraava kirjaidea Edvard Griegin lyyrisiin kappaleisiin pohjautuen, jonka Laasasen musiikkipedagogina ja kirjoittajana työskentelevä vaimo Noora Nikka otti työstääkseen.
Klassisella musiikilla on tutkittuja terveysvaikutuksia
Laasasen pitkän tähtäimen suunnitelmana on rakentaa kansainvälinen kirjasarja ja luoda uusia tapoja tehdä klassista musiikkia tutuksi suurelle yleisölle. Tammikuussa 2019 Laasanen, Nikka ja Kopperi perustivat luovan alan MusicFairyTales-yrityksen, jonka uusin aluevaltaus on musiikkia, teknologiaa ja tarinankerrontaa yhdistävä Satuseinä.
Interaktiivista seinää koskettamalla lapset voivat omin käsin ohjata klassiseen musiikkiin pohjautuvia satuja.
Interaktiivista seinää koskettamalla lapset voivat omin käsin ohjata klassiseen musiikkiin pohjautuvia satuja esimerkiksi maalaamalla tai soittamalla seinälle heijastettua fantasiaharppua.
Konsepti on toteutettu yhteistyössä interaktiivisia ratkaisuja tuotteistavan OiOin kanssa ja se soveltuu Laasasen mukaan varhaiskasvatuksen ja musiikkiterapeuttien käyttöön, tai vaikkapa sairaaloiden, kauppakeskusten ja lentokenttien leikkihuoneisiin.
Musiikkisatukirjoja on tähän mennessä julkaistu kolme kappaletta ja niistä uusin, Sibeliuksen ja Madetojan musiikkiin pohjautuva Maaria Taivaanlaulaja, on ensimmäinen vartavasten Satuseinää varten tuotettu tarina. Sen kirjoittamisesta vastannut Nikka työstää paraikaa Kulttuurirahaston kuuden kuukauden työskentelyapurahan turvin ranskalaissäveltäjien Debussyn ja Ravelin musiikkiin perustuvaa Meren Salaisuus -satua.
– Vaikka pääasiallista kohderyhmää ovatkin lapset, olemme saaneet etenkin ikäihmisiltä positiivista palautetta. Yksi tulevaisuuden tavoitteista onkin tuottaa räätälöityjä musiikkitarinatuotteita myös palvelutalojen käyttöön, Laasanen kertoo.
Viiden vuoden päästä, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, löytyy Satuseiniä kymmenistä kohteista Suomessa ja ulkomailla. Laasaselle hanke on kuitenkin enemmän kuin liiketoimintamahdollisuus, sillä se tarjoaa tilaisuuden saattaa klassisen musiikin ilosanomaa maailmanlaajuisesti.
– Klassisen musiikin terveysvaikutuksista on tutkittua tietoa; se parantaa keskittymistä ja auttaa käsittelemään monenlaisia tunteita. Haluan osaltani tukea pitkäjänteisyyttä ja kestävää kehitystä musiikin avulla, hän tiivistää.
Pitkän ja ansiokkaan kautensa hoitokuntatyössä päättivät määrävuosien täytyttyä elokuva-arvostelija Hannu Björkbacka ja toiminnanjohtaja Tuula Puoskari sekä edellinen puheenjohtaja Tanja Risikko siirtyessään Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi ry:n toiminnanjohtajaksi ja aloittaessaan Suomen Kulttuurirahaston hallintoneuvoston jäsenenä.
Keski-Pohjanmaan rahaston hoitokunta on järjestäytymiskokouksessaan valinnut uuden puheenjohtajiston. Hoitokunnan puheenjohtajaksi valittiin toimitusjohtaja Janne Ylinen ja varapuheenjohtajaksi kouluneuvos Taina Lehtonen.
Keski-Pohjanmaan rahasto on yksi Suomen Kulttuurirahaston 17 maakuntarahastosta. Se toteuttaa tarkoitustaan, maakunnan henkisen ja taloudellisen kulttuurin vaalimista ja kehittämistä, myöntämällä apurahoja ja palkintoja sekä järjestämällä omia kulttuurihankkeita toimialueensa 21 kunnan alueella. Lisäksi rahasto toimii kulttuuritoiminnan alueellisen merkityksen puolestapuhujana ja kumppanina monissa yhteistyöverkostoissa.
Keski-Pohjanmaan rahasto muodostuu yleisrahastosta sekä lahjoituksiin ja testamentteihin perustuvista nimikkorahastoista.
Keski-Pohjanmaan rahasto jakaa vuonna 2021 apuahoina yhteensä 465 000 euroa. Maakuntarahaston apurahat ovat seuraavan kerran haettavana 11.1.-10.2.2021. Keskusrahaston apurahojen lokakuun haku päättyy 30.10.2020.
