Kuvissa elämän paikat
Kuvassa vanha rouva syö jäätelöä maauimalan luona. Toinen poseeraa kerrostalon edessä Esplanadilla. Valokuvaaja Helena Inkerin toteuttamassa Elämän paikat –näyttelyssä kuvataan ikäihmisiä heille tärkeissä paikoissa ja kerrotaan niihin liittyviä muistoja.
– Halusin tarkastella ikäihmisten kanssa heille tärkeitä muistoja – kuitenkin niin, että muistoja voidaan tuoda ja heijastaa valittujen paikkojen kautta tähän päivään, Helena Inkeri kertoo.
Inkeri halusi tarjota hoivapalveluiden piirissä eläville ikäihmisille tilaisuuden tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään sekä tuoda esiin muistoja ajalta, jolloin osallistujat kokevat olleensa vahvoilla.
– Kun ikää tulee, tulee usein myös sairauksia, kipuja ja haasteita arjesta selviytymisessä. Niiden alle hautautuu helposti osa ihmisen persoonasta ja elämänkokemuksesta, Inkeri pohtii.
Projektiin osallistui 11 vanhusta. Mukana oli kaksi pariskuntaa, joten kuvat kertovat yhdeksän tarinaa. Ensin osallistujien kanssa tavattiin useita kertoja sekä ryhmässä että yksityisesti, tutustuttiin, katseltiin vanhoja valokuvia ja jaettiin muistoja. Sitten oli vuorossa kuvausmatka jokaisen tärkeään paikkaan.
Kuvausmatkat vaativat tarkkaa suunnittelua, jotta kaikki sujuisi turvallisesti ja vanhukset jaksaisivat olla mukana. Kaikki muistelijat eivät itse pystyneet matkustamaan, ja tällöin Inkeri lähti kuvausmatkalle mukanaan vanha valokuva, jonka avulla muistelija saatiin mukaan uuteen kuvaan.
Alkuun epäilytti
Osa osallistujista myös suhtautui projektiin aluksi hieman epäillen. Esimerkiksi vaimonsa Hilkan kanssa projektiin osallistunut Väikkä arveli, että osallistuminen voisi olla liian työlästä ja raskasta. Avajaisten jälkimainingeissa Väikkä kuitenkin kiittelee Helena Inkeriä kovasti.
– Sinä kyllä olet ammatissasi, osaat niin hienosti tehdä tätä ja aina olet huomioinut meitä, Väikkä kiittää.
Väikälle jäi kuvaprojektista hyvä tunne, sillä muihin osallistujiin tutustuminen oli mukavaa ja keskustelut Inkerin kanssa kiinnostavia. Alkuun puhuminen tuntui kuitenkin vaikealta.
– Oli vähän outoa puhua vieraan ihmisen kanssa asioista, joista ei ole oikeastaan puhunut kenellekään ja haikeita muistojakin tuli mieleen, Väikkä kertoo.
– Muistojen lisäksi meillä oli syvällisiä juttutuokioita myös esimerkiksi omaishoitajuudesta. On mieletön kunnia, että ihmiset ovat kertoneet elämistään avoimesti, sanoo Inkeri.
– Toivon, että näyttelyn myötä että osallistujien ääni ja arvokkaat tarinat pääsevät laajemminkin esiin. Vaikka tarinat ovat henkilökohtaisia, niissä on aina jotakin tunnistettavaa ja jaettua, jotakin, mihin muut voivat peilata omia kokemuksiaan.
Lisätietoa ja tarinoita luettavissa projektin verkkosivuilla ja Facebookissa:
www.elamanpaikat.fi
www.facebook.com/elamanpaikat
Teksti: Jenni Heikkinen
Kuvat: Harri Tahvanainen
