– Aloitin urani arkkitehtina Helsingissä 1970-luvun alkupuolella. Tuolloin kaupunkisuunnittelun piirissä toimi myös sosiologeja. Keskustelu kaupungin ja rakentamisen kehittämisestä oli mielestäni moniäänisempää ja siten kiinnostavampaa ja hyödyllisempää kuin nykyisin, Davidsson kuvailee.
Arkkitehdin työ on Davidssonin mukaan pitkälle yksilöpohjaista suorittamista, ja työn jälkeä perustellaan arkkitehdin omilla mielipiteillä.
– Siitä on ajan saatossa alkanut muodostua eräänlainen rasite. Kykymme perustella on ikään kuin kaventunut. Tarvitsemme tähän muutosta ja ravistelua, uudenlaisia käsitteitä ja raikkaita näkökulmia, hän toteaa.
Tarve kasvoi ja kehittyi Davidssonin ja Tarkelan mielissä pitkään, mutta sopivaa ratkaisua ei tuntunut löytyvän. Kunnes he huomasivat sanomalehdessä jutun Sanna Lehtisestä ja tämän ympäristösuunnittelun estetiikkaa koskevasta väitöskirjasta. Pienen mutkan kautta he saivat yhteyden Lehtiseen, joka kiinnostui yhteistyötarjouksesta.
– Myös tutkijan työ on hyvin itsenäistä. Olen aina ollut käytännön pariin tähtäävä tutkija, mutta väylät yritysmaailmaan ovat olleet hankalasti löydettävissä. On hienoa saada osaamiseni yrityksen käyttöön. Tarvitsen tämän tyyppistä tekemistä, jotta pystyn kehittämään omaa ajatteluani, Lehtinen pohtii.
Tavattuaan kolmikko huomasi, että heillä voisi olla paljonkin annettavaa toisilleen, mutta vielä puuttui keino lähteä toteuttamaan yhteistyötä käytännössä.
Palaset loksahtivat paikoilleen, kun tutustuin PoDoCo-ohjelmaan. Yhteistyömme sujahti prosessin raameihin täydellisesti, Sanna Lehtinen kertoo.
– Palaset loksahtivat paikoilleen, kun tutustuin PoDoCo-ohjelmaan. Yhteistyömme sujahti prosessin raameihin täydellisesti. Yleensä tämän kaltaisissa ohjelmissa pitää olla jo heti alussa tarjota valmis ratkaisu, mutta sitähän meillä ei tässä vielä ole. Vuosi perustutkimuksen tekemiselle antaa rauhan kehitellä jotain täysin uutta, kertoo Lehtinen.
Tohtorikoulutettujen ja elinkeinoelämän PoDoCo-yhteistyöohjelma edistää nuorten tohtoreiden työllistymistä yrityksiin ja tukee elinkeinoelämän kykyä uudistua pitkäjänteisesti. Yksittäisen PoDoCo-projektin kokonaispituus on 1–2 vuotta, ja se jakautuu kahteen 6–12 kuukauden mittaiseen jaksoon. Ensimmäinen vaihe on säätiörahoitteinen tutkimusjakso, jota seuraa samanpituinen yrityksen rahoittama soveltava jakso.
Myös Davidsson ja Tarkela innostuivat PoDoCo-ohjelmasta, joten he tekivät Lehtisen kanssa hakemuksen, ja tulivat valituiksi ohjelmaan.
– Olemme lähteneet liikkeelle keskustelujen kautta sekä määritelleet ja sanallistaneet eri käsitteitä varmistaaksemme, että ymmärrämme toisiamme. Tässä alussa Lehtinen tutustuu myös arkkitehdin käytännön työhön ja suunnitteluprosessin eri vaiheisiin. Etsimme parhaillaan sopivaa projektia, jossa Lehtinen olisi mukana alusta lähtien. Näin pystymme tuomaan filosofian käsitteitä mukaan käytäntöön jo suunnittelun alkumetreiltä asti, Davidsson kuvailee.
– Toivomme, että yhteistyömme tuloksena kykymme perustella arkkitehtuurisia valintojamme kasvaisi ja siitä tulisi rikkaampaa ja merkityksellisempää. Pitkällä tähtäimellä tarkoitus on, että saamme tästä uuden käytännön toimintamallin. Olisi hienoa, jos suunnittelupalavereissa olisivat jatkossa mukana niin insinöörit, arkkitehdit kuin tutkijatkin, Davidsson miettii.
Toivomme, että yhteistyömme tuloksena kykymme perustella arkkitehtuurisia valintojamme kasvaisi ja siitä tulisi rikkaampaa ja merkityksellisempää, Aki Davidsson miettii.
– Yritykselle, joka harkitsee lähtevänsä mukaan tällaiseen yhteistyöhön sanoisin ohjeeksi, että on hyvä olla aito tarve ja tahto kehittää yrityksen toimintamalleja, toteaa Davidsson.
Suunnitelmalle ei myöskään kannata asettaa liian tarkkoja rajoja, vaan jättää tilaa yllätyksille.
– On hyvä pysyä avoimena sille, mitä tutkija voi tarjota yritykselle. Tutkijan tulisi osata kuunnella mitä yritys haluaa, ja pohtia siihen lisäarvoa tuottavia ratkaisuja. Kannustan tutkijakollegoja ottamaan rohkeasti yhteyttä yrityksiin ja tarjoamaan osaamistaan yrityksen käyttöön, Lehtinen lisää.
Molempien mielestä lähtötilanteessa on hyvä varata aikaa keskusteluun ja tutustumiseen. He korostavat myös keskinäisen kunnioituksen ja avoimuuden merkitystä.
– Tutkijan ja pragmaatikon keskustelukulttuurit saattavat olla hyvinkin erilaiset. Ihan peruskäsitteitäkin kannattaa jaksaa selventää ennen varsinaisen työn aloittamista, näin säästytään väärinymmärryksiltä. Lisäksi mielenkiinto toisen työtä ja toimintaympäristöä kohtaan on ehdoton edellytys yhteistyölle, Davidsson summaa.
Lisätietoja PoDoCo-ohjelmasta: www.podoco.fi
Teksti ja kuva: Jenni Hietala
