Taiteen apurahahakemusten määrä kasvoi Kulttuurirahaston Tammikuun haussa merkittävästi. Tammikuun haun kokonaismäärä oli 10 239 (viime vuonna 9 549), josta taiteen hakemuksia oli 7 539 eli 13 % enemmän kuin vuoden 2020 Tammikuun haussa. Eniten taiteen hakemusten määrä kasvoi Uudellamaalla, jossa kasvua oli 600 hakemuksen verran eli 30 %. Varsinais-Suomessa kasvua oli 24 % ja Pirkanmaalla 21 %.
Koska lisätuki kohdistetaan nimenomaan työrauhan tarjoaviin kokovuotisiin ja puolivuotisiin apurahoihin, niiden saamista ei estä esimerkiksi Taiteen edistämiskeskukselta saatu lyhyempi kriisiapuraha. Kahden miljoonan lisätuki jaetaan maakuntiin taiteen hakemusmäärien nousun suhteessa. Käytännössä tämä tarkoittaa esim. Uudellemaalle 50 kokovuotisen tai 100 puolivuotisen apurahan lisäystä.
– Kulttuurialan korona-ahdinko jatkuu, ja freelancereiden tilanne on todella vaikea. Osoittamalla tukea erityisesti pitkäjänteiseen taiteelliseen työskentelyyn täydennämme muita saatavilla olevia tukimuotoja, sanoo Kulttuurirahaston hallituksen puheenjohtaja Jari Sokka.
Tammikuun haun hakemusten käsittely on parhaillaan käynnissä, ja päätökset ilmoitetaan hakijoille pääosin huhtikuun aikana.
Nyt jaettava tuki mukaan lukien Kulttuurirahasto on jakanut lisätukea taiteisiin koronan takia 4,5 miljoonaa euroa. Viime keväänä jaettiin ylimääräisiä apurahoja puolella miljoonalla eurolla maakuntarahastojen kautta sekä samalla summalla osana OKM:n ja muiden säätiöiden lisärahoituspakettia. Joulukuussa 2020 myönnettiin 1,5 miljoonaa euroa taiteen vapaan kentän yhteisöille. Yhteensä Kulttuurirahaston tuki tieteelle ja taiteelle on tällä toimintakaudella noin 50 miljoonaa euroa.
Emeritaprofessori, akateemikko Kaisa Häkkinen on kertonut suomalaisille, mitä kieltä käytämme ja mistä kielemme sanat tulevat.
Kaisa Häkkisen akateeminen ura kielitieteen, fennistiikan ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen alalla on huikea. Uralilaisen vogulin kielen murteen äännerakenteen Häkkinen selvitti jo pro gradu -työssään 1973. Sen jälkeisinä vuosikymmeninä hän oli monissa eri tehtävissä Turun yliopistossa, Åbo Akademissa ja Suomen Akatemiassa. Yliopistomaailmaa ja tiedeyhteisöä Häkkinen on palvellut assistenttina, dosenttina, oppikirjojen tekijänä, professorina, dekaanina, instituuttien ja tieteellisten seurojen johdossa sekä tutkimuslaitosten johtoryhmien jäsenenä.
Jokaiselle suomen arkikielen käyttäjälle Kaisa Häkkisen Nykysuomen etymologinen sanakirja on aarreaitta. Se kertoo, mistä perussanamme tulevat, minkälaisia kerrostumia kielessämme on, mitä sanojen äänneasusta ja levikistä voidaan päätellä ja mikä kirjakielessämme on lainaa, mikä vanhaa. Hänen teoksensa Kielitieteen perusteet on toiminut pääsykoekirjana lähes kaikissa yliopistoissa.
Kaisa Häkkinen sai Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 2005 kirjasta Linnun nimi. Professoriliitto valitsi hänet Vuoden professoriksi 2007. Akateemikoksi hänet nimitettiin marraskuussa 2020.
Palkinto myönnetään kielen kerrosten kuorinnasta, sanojen selityksistä.
Kaisa Häkkisen valokuva: Robert Seger
Mauno Järvelä
Pelimanni ja viulupedagogi Mauno Järvelän yhä jatkuvalla työuralla on ollut ratkaiseva merkitys pelimannimusiikin säilymiselle ja suomalaisen nykykansanmusiikin kasvulle. Pedagogina hän on elvyttänyt ja uudistanut lasten ja nuorten musiikkiharrastustoimintaa kehittämänsä näppäripedagogiikan kautta. Siinä keskeistä on yhteisöllinen musisointi ja kaikkien pääseminen mukaan. Monikymmenvuotisen viikonloppu- ja kesäkurssitoiminnan ansiosta kansanliikkeeksi muodostuneen näppäritoiminnan osallistujamäärät lasketaan nykyisin tuhansissa. Järvelän työ on säilyttänyt elävänä kaustislaisen viulunsoittoperinteen, joka on matkalla Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.
Muusikkona Järvelä on vaikuttanut keskeisesti nykykansanmusiikin kehittymiseen erityisesti 1970- ja 1980-luvuilla toimineen Kankaan pelimannien ja 1980-luvulla perustetun ja edelleen toimivan JPP-yhtyeen kautta. Taiteellinen työ erityisesti yhtyemusisoinnin uudistamisessa sekä säveltäjänä, sovittajana ja esiintyjänä on myötävaikuttanut lukuisten viulunsoittoon nojaavien nykykansanmusiikkiyhtyeiden tyyliin.
Usein vähemmälle huomiolle jää Mauno Järvelän työ pelimannisävelmien taltioijana ja nuotintajana. Kansanmusiikki-instituutin kautta julkaistujen nuottikirjojen määrä on huomattava ja osaltaan turvaamassa ainutlaatuisen suomalaisen perinnemusiikin siirtymistä uusille soittajapolville.
Palkinto myönnetään perinteen pelastajalle, iloisen soiton opettajalle.
Mauno Järvelän valokuva: Ulla Nikula
Kuutti Lavonen
Kuutti Lavonen on taidemaalari, taidegraafikko, valokuvataiteilija, professori ja runoilija. Hän on opiskellut Pohjois-Italiassa Instituto Superiore per le Industrie Artistichessa. Kuvataiteilijana hän on toiminut vuodesta 1978 nostaen suomalaisen kuvataiteen asemaa sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Lavosen teoksia löytyy arvostetuista kokoelmista niin Ruotsista, Ranskasta kuin Espanjastakin.
2000-luvun merkittävimpiin Lavosen teoksiin kuuluvat koristelu- ja maalaustyöt Osmo Rauhalan kanssa Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa. Tekijöille myönnettiin Kirkon Kulttuuripalkinto 2009, ja teos liitti Lavosen hengellisyyttä heijastavien taiteilijoiden pitkään historialliseen jatkumoon. Pyhyyden maalaaminen yhdistää Lavosen sekä renessanssiin että barokkiin, joita hän niin puhuttelevasti teoksissaan peilaa.
Lavonen on toiminut Kuvataideakatemian taidegrafiikan professorina vuosina 1999-2003 sekä Helsingin kivipainon perustajana. Hänen kunniakseen voidaan lukea suomalaisen taidegrafiikan uudistaminen ja uusien taiteilijapolvien innoittaminen. Lavosen taiteellinen tuotanto ja ajatukset nostavat nähtäväksi sen, miten avoimiksi taide meidät kirjoittaa ja kuinka kuva antaa ajatuksille muodon.
Kuutti Lavonen tarjoaa meille palan ikiaikaista kauneutta ja sitä peilaavia voimakkaita tunteita. Ne ovat vuosikymmenten ajan kutsuneet yleisöä pohtimiaan käsityksiään oikeudesta, totuudesta ja hyvyydestä. Lavonen tuo teoksissaan historian ajattomasti nykypäivään näyttäen ihmisen alastomana, paljaana ja inhimillisenä. Hänen teoksensa ovat kuin pilkahdus ikuisuuden ikkunasta.
Palkinto myönnetään pyhyyden taiteesta, ihmisyyden kuvaamisesta.
Kokovuotisia työskentelyapurahoja jaetaan nyt 500, joista tieteeseen 321 ja taiteeseen 179. Monivuotisia apurahoja myönnettiin peräti 135 (viime vuonna 72). Kaksivuotisia apurahoja on 93, kolmivuotisia 36 ja nelivuotisia 6. Eniten kokovuotisia apurahoja, 208 kappaletta, myönnettiin väitöskirjojen tekemiseen.
– Olemme viime vuosina määrätietoisesti kasvattaneet pitkäjänteistä tieteellisen ja taiteellisen työskentelyn tukea, sanoo hallituksen puheenjohtaja Jari Sokka.
– Siksi tulevina vuosina apurahan saajien lukumäärä ei välttämättä kasva, vaikka euroissa jaammekin toivottavasti enemmän.
Selloakatemian perustajat Tuomas Lehto (vas.) ja Tuomas Ylinen
Maamme lahjakkaimmat nuoret sellistit saavat laadukasta lisäopetusta ja mahdollisuuden vertaisoppimiseen ja yhdessä soittamiseen Selloakatemiassa, jolle myönnettiin taiteen suurin, 200 000 euron apuraha.
– Apuraha turvaa toimintamme useaksi vuodeksi. Sen avulla voimme laskea opiskelijoiden kurssimaksuja sekä monipuolistaa toimintaamme vierailevien opettajien ja konserttitoiminnan muodossa. Pääsemme näin kasvattamaan uutta sellistisukupolvea ja rikastuttamaan Suomen musiikkielämää, iloitsee Selloakatemian perustajajäsen Tuomas Ylinen.
– Yksi kiinnostava trendi tämän vuoden apurahoissa on tekoälyyn liittyvä tutkimus. Rahoituksen sai mm. Aalto-yliopiston väitöskirjatutkija Kunal Ghosh, joka tutkii tekoälyä uusien teknisten materiaalien löytämisessä, sekä HUSin kardiologian professori Juha Sinisalon työryhmä, jolle myönnettiin 150 000 euroa keinoälyn kliinistä soveltamista valtimokovettumataudissa käsittelevään tutkimukseen, yliasiamies Antti Arjava kertoo.
Dokumentaristi Juhani Haukan elokuva liittyen Kansallisarkiston laajaan tutkimukseen Venäjällä kadonneista Suomen kansalaisista sai 105 000 euron apurahan. Haukan dokumentissa seurataan Kansallisarkiston tutkijoiden työtä ja tutkimuksen etenemistä viiden vuoden ajan Suomessa ja Venäjällä. Professori Pirjo Hiidenmaa ja työryhmä saivat 120 000 euron apurahan kaksivuotiseen hankkeeseen, jossa selvitetään, miten kirjallisuus on läsnä lukijoiden elämässä ja mikä merkitys teoksilla ja lukemisella on.
Professori Arja Rautio. Kuva: Juha Sarkkinen
Saamelaiskulttuuria tukeviin hankkeisiin myönnetään kymmenen apurahaa. Kolttakulttuurisäätiön 200 000 euron apurahalla toteutetaan kolttasaamelaisten lasten ja nuorten omakielinen koulupolku kielipesistä peruskouluun ja tuotetaan koltansaamenkielistä oppimateriaalia. Professori Arja Rautio ja saamelaisista, suomalaisista ja kanadalaisista tutkijoista koostuva työryhmä saa 100 000 euron apurahan saamelaisten poronhoitajien hyvinvointia ja voimavaroja selvittävään tutkimukseen. Sámi Duodji ry saa 22 000 euron Taidetta hoitolaitoksiin -apurahan Saamelaiskulttuuri taiteena Utsjoen hoitolaitoksiin -hankkeeseen.
Taiteen aloilla jaetaan Taidetta hoitolaitoksiin -apurahoja kaikkiaan 24, yhteissummaltaan 401 500 euroa. Tukimuodon tavoitteena on edistää kulttuurista yhdenvertaisuutta ja lisätä erityistä tukea tai hoitoa tarvitsevien ihmisten elämänlaatua taiteen keinoin.
– Olemme halunneet tukea erityisesti ikäihmisten hyvinvointia taiteen avulla. Koronan takia monet ovat joutuneet olemaan eristyksissä läheisistään pitkiä aikoja. Toivomme, että myös taide voisi antaa ikäihmisille voimaa ja merkitystä elämään heti, kun se koronapandemian näkökulmasta on turvallista, sanoo Antti Arjava.
Taidetta hoitolaitoksiin -apurahan saivat mm. seuraavat: Sirkustaiteilija-pedagogi Linda Kulmala ja sirkustaiteilija-pedagogi Marianne Vaalimaa Turusta, 11 500 euroa sirkusesityksen toteuttamiseen Turun seudun vanhainkodeissa; Lahden Lähimmäispalvelu ry, 15 000 euroa ikäihmisten esiintyvän ryhmän toimintaan ja esitysten viemiseen kotipalveluasiakkaille; mus. maisteri Heidi Luosujärvi ja mus. maisteri Petteri Waris konserttien järjestämiseen vanhusten hoitolaitoksissa Lapissa 18 000 euroa; Teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK Tytti Marttila Balticum, Kalajuttu -esityskiertueeseen vanhainkotien pihoilla 4 500 euroa, ja Osuuskunta Sirkus Aikamoinen sirkuskiertueeseen Uudenmaan senioripalvelutaloissa 10 000 euroa.
Tiede hyötyy monivuotisissa
Tieteen osuus jaetuista apurahoista on viime vuoden tavoin 52 % ja taiteen 47 %. Apurahojen käyttötarkoituksista taiteellisen työskentelyn osuus kasvoi peräti 40 %:iin (viime vuonna 35 %), väitöskirjatyön osuus oli 28 %, tutkimuksen 7 % ja post doc -tutkimuksen 8 %. Apurahoista 9 % menee tapahtuman järjestämiseen, tyypillisimmin taiteen aloilla.
– Taiteellisen työskentelyn tuen osuutta on nyt nostettu. Koska monivuotisia myöntöjä tehtiin enemmän tieteen aloilla, tiede kuitenkin hyötyy enemmän jatkovuosien rahoituksen kautta, Arjava sanoo.
Tieteen hakemuksista meni läpi 13 % (kpl) ja 10 % (€), taiteessa vastaavasti 10 % (kpl) ja 8 % (€). Tieteen läpimenoprosentit olivat viime vuoden tasoa, taiteessa hieman tiukemmat. Eri tieteen ja taiteen aloilla on kuitenkin eroja Kulttuurirahaston saamien lahjoitusten takia. Helsinkiläisten osuus apurahansaajissa kasvoi 51 %:iin, hakijoissa helsinkiläisiä oli 42%.
Naisten osuus apurahansaajista on tieteessä 56 % ja taiteessa 61 %, sekä tieteessä että taiteessa naisten osuus saajista on hieman suurempi kuin hakijoista. Ulkomaan kansalaisten osuus hakemuksista oli 12 % ja apurahoista 13 %. Lokakuun hakukierroksen perusteella apurahoja jaettiin noin 90 kunnan alueelle Suomessa; maakuntarahastojen apurahat jaetaan myöhemmin keväällä tammikuun hakukierroksen perusteella.
Kuusi Eminentia-apurahaa
Kulttuurirahaston Eminentia-apurahat on tarkoitettu tieteellisen tai taiteellisen elämäntyön ja siitä saadun kokemuksen pohdiskelevaan työstämiseen, tieteiden- tai taiteidenvälisyyden edistämiseen tai aloitteelliseen työskentelyyn kulttuurin yhteiskunnallisen merkityksen lisäämiseksi.
– Eminentia-apurahat ovat mahdollisuus jakaa oman uran aikana kertynyttä osaamista muille, myös muille tieteen ja taiteen aloille, toteaa Jari Sokka. Maat. ja metsät. tohtori Markku Kanninen sai Eminentia-apurahan metsäkatoa ja metsien muutoksia sekä niiden seurauksia ilmastolle, luonnolle ja ihmiskunnan tulevaisuudelle käsittelevän kirjan kirjoittamiseen. Muut 25 000 euron suuruisen Eminentia-apurahan saajat ovat sirkustutkija Markku Aulanko, teollinen muotoilija Hannu Kähönen, kuvatait. tohtori Silja Rantanen, fil. tohtori Hannu Saha ja professori emerita Irma Sulkunen.
Keväällä jaetaan maakuntien apurahat, maaliskuun haussa mukana taas Taide2 -apurahat
Kulttuurirahasto sai lokakuun haussa yhteensä 9 700 hakemusta. Tieteen hakijamäärä pysyi ennallaan, taiteen kasvoi kymmenellä prosentilla. Koronan takia haettavissa olleesta taiteen lisärahoituksesta kilpaili 380 hakijaa. Koronasta johtuva lisärahoitus myönnettiin jo joulukuussa 53 vapaan kentän taideyhteisölle. Koronatuen yhteismäärä oli 1,5 milj. euroa.
Kulttuurirahasto jakaa apurahoja vuonna 2021 yhteensä noin 44 miljoonaa euroa. Keskusrahaston Lokakuun 2020 haun perusteella jaettiin nyt 25 miljoonaa euroa ja maakuntarahastojen Tammikuun haussa 13 miljoonaa. Loput jaetaan mm. post doc -poolin sekä Kulttuurirahaston Maalis- ja Elokuun hakujen kautta.
Maaliskuussa ovat haettavina mm. Taide2 -apurahat, joilla tuetaan korkealaatuisia ja sisällöltään merkityksellisiä taidehankkeita entistä suurempien yleisömäärien tavoittelemiseksi. Näiden lisäksi Rahasto käyttää varoja kulttuurin hyväksi erilaisten hankkeiden kautta. Suurin käynnissä oleva hanke on Taidetestaajat. Kokonaistuki kulttuurille on toimintavuoden aikana noin 50 milj. euroa.
Katso kaikki keskusrahaston Lokakuun haun apurahansaajat täältä.
Ympäristön jatkuvat muutokset kuormittavat poronhoitajien hyvinvointia. Ilmaston lämpeneminen on arktisilla alueilla kaksi kertaa keskimääräistä nopeampaa, ja lisäksi globaali pandemia, uudet lait ja asetukset sekä muuttuva asema esimerkiksi kaivostoiminnan ja matkailun rinnalla tuovat poronhoitoon monenlaisia elämänlaatua heikentäviä haasteita.
– Arktinen alue on tärkeässä roolissa, jotta voimme ymmärtää suurta muutosta globaalissa kontekstissa. Ikiroudan sulaminen ja sen vaikutukset vaikuttavat ihmisten arkeen monin tavoin; yhteiskunta muuttuu ja tulee uusia tapoja toimia, jotka eivät välttämättä enää tue alkuperäiskansojen elämää ja kulttuurin siirtymistä sukupolvelta toiselle, kertoo Oulun yliopiston arktisen tutkimuksen professori ja Arktisen yliopiston vararehtori Arja Rautio.
Kuvassa tutkimusta johtava Arja Rautio sekä tutkijatohtori Ulla Timlin. (Kuva Ulla Timlin)
Hän johtaa kansainvälistä ja monitieteellistä Saamelaisten poronhoitajien hyvinvointi -hanketta, joka pyrkii ymmärtämään saamelaisten poronhoitajien ja heidän perheidensä elämää kehittääkseen uusia, mielenterveyttä tukevia palveluita. Rautio on perehtynyt arktiseen terveyteen ja hyvinvointiin viidentoista vuoden ajan ja tehnyt hankkeessa mukana olevan Oulun yliopiston tutkijatohtorin Ulla Timlinin kanssa yhteistyötä vuodesta 2008 alkaen.
Tutkimustietoa on kertynyt runsaasti, mutta nyt tarkastelun kohteena on nimenomaan mielen hyvinvointi. Itsemurhat aiheuttavat suurta surua pienille yhteisöille ja erityisesti nuorten miesten kuolemat ovat alkuperäiskansojen keskuudessa yleisiä. Aiheeseen liittyy tabuja, eikä apu aina tavoita sitä tarvitsevia.
– Mielenterveysongelmat ovat yleisesti ottaen tosi hankalia – kun ei itsekään välttämättä tiedä, mikä itseä vaivaa, niin kuinka siitä voi kertoa muille? Usein poronhoitajien perheissä puhutaan äidinkielenä pohjoissaamea, joten asioista voi olla vaikea kertoa suomenkielellä ihmiselle, jolla ei välttämättä ole käsitystä poronhoidon luonteesta. On tärkeää madaltaa kynnystä avun saamiselle ja löytää tarkoituksenmukaisia tukimuotoja, jotta ihmiset pääsevät puhumaan mielenterveyteen liittyvistä kysymyksistä omalla kielellä ja omilla termeillä, Rautio toteaa.
Pitkäaikainen yhteistyö luo pohjan luottamukselle
Kolmivuotiseen hankkeeseen on koottu kansainvälinen ja monitieteinen tutkimusryhmä. Mukana on Raution ja Timlinin lisäksi Professori Roberta Woodgate Manitoban yliopistosta Kanadasta sekä SámiSoster ry:n perustaja ja toiminnanjohtaja sekä Tampereen yliopiston kunniatohtori Ristenrauna Magga, jolla on vuosikymmenten aikana kertynyt tietotaito saamelaisten terveyteen ja hyvinvointiin liittyen.
Aikaisemmissa selvityksissä on tullut esille, että yhteisöllisyys on saamelaisille tärkeä vertaistukimuoto. Keskiössä onkin läheinen yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa, ja tavoitteena on, että tutkimukseen osallistuvat paikalliset itse määrittelevät asiat, jotka ovat heille tärkeitä. Myös Utsjoen kunta tukee hanketta.
”Jotta voidaan ymmärtää tulevaisuutta, täytyy tuntea menneisyys ja perehtyä nykyhetkeen.”
– Pienellä paikkakunnalla elämä on erilaista kaupunkeihin verrattuna ja luonnon mukaan eläminen yhdistettyinä ulkopuolisiin paineisiin aiheuttaa haasteita. Nuoria mietityttää, mikä on poronhoidon tulevaisuus, miten voi hankkia elannon, ja mihin muuttuvassa maailmassa voi luottaa. Yhteistyö mahdollistaa asioiden syvällisen tarkastelun ja luo luottamusta, sanoo Rautio.
Laadullisten ja määrällisten tutkimusmenetelmien lisäksi hankkeessa hyödynnetään taideperäisiä menetelmiä, ja työryhmän toiveena on koota tuotokset yhteen paikallisten osallistujien kanssa yhdessä sovitulla tavalla. Timlinin mukaan taide helpottaa mielen hyvinvointiin liittyvistä asioista puhumista ja antaa osallistujille vahvan tunteen osallisuudesta. Taide on myös tärkeä osa saamelaista kulttuuria.
Ensimmäiset tulokset on tarkoitus julkistaa mahdollisesti vuonna 2022, mutta Raution mukaan tavoitteena on, että tutkimuksen myötä löytyisi hyvinvointia lisääviä toimintatapoja, jotka jäisivät käytäntöön myös projektin päätyttyä.
– Jotta voidaan ymmärtää tulevaisuutta, täytyy tuntea menneisyys ja perehtyä nykyhetkeen. Tämä on ihana jatkumo, jossa voimme koota tietoa, taitoa ja ymmärrystä yhteen, ja nimenomaan yhdessä. Projekti on vasta alussa ja kaikki on mahdollista.
Professori Arja Rautio työryhmineen sai vuonna 2021 100 000 euron apurahan saamelaisten poronhoitajien hyvinvointia ja voimavaroja käsittelevään tutkimukseen.
Teknologinen kehitys etenee vauhdilla, ja algoritmit ohjaavat valintojamme yhä enenevissä määrin, kun vietämme aikaa digitaalisessa ympäristössä kuten sosiaalisessa mediassa.
Aiheesta käydään yhteiskunnallista keskustelua, mutta kauppatieteiden tohtori Joel Hietasen mielestä tekoälyn mahdollista automaatio nähdään Suomessa usein elämää helpottavana, neutraalina asiana, ja siihen liittyvät ongelmat pyritään ratkaisemaan optimoimalla tai mekaanisesti korjaamalla. Hänen mukaansa olisi tärkeämpää puhua algoritmien vaikutuksista yksilöön.
– On hämmästyttävää, että vaikka ihmiset yleisesti ottaen vaalivat yksityisyyttään, sitä ei sosiaalista mediaa tai automaatioteknologiaa käyttäessä koeta tärkeäksi. Kodit ja ranteet laitetaan täyteen erilaisia ylikansallisten yritysten valmistamia laitteita, jotka keräävät dataa ja lähettävät sitä pitkin maailmaa. Suomessa ei käydä kriittistä keskustelua siitä, miksi tämän tapainen kuluttaja-automaatio tai algortiminen läsnäolo on niin houkuttelevaa ja nautinnollista, hän sanoo.
”On hämmästyttävää, että vaikka ihmiset yleisesti ottaen vaalivat yksityisyyttään, sitä ei sosiaalista mediaa tai automaatioteknologiaa käyttäessä koeta tärkeäksi.”
Professorina Helsingin yliopistolla toimiva Hietanen johtaa uutta tutkimusta, joka pyrkii selvittämään, mitä ihmisen minäkuvalle tapahtuu automatisoidun teknologian ohjailemassa ja kulutukseen perustuvassa ympäristössä.
Hanke kokoaa yhteen joukon kulutuskulttuuriin ja teknologiaan perehtyneitä tutkijoita, joihin kuuluvat muun muassa tohtori ja professori Eric J. Arnould Aalto-yliopistosta sekä Mikael Andéhnja professori Alan Bradshaw Lontoon Yliopistoon kuuluvasta Royal Hollowaysta.
– Haluamme tutkia ja filosofisesti pohtia, kuinka paljon teknologia käskee ihmistä ja luo minäkuvan maailman rajat. Mehän kuvittelemme hallitsevamme teknologiaa ja jo sana user, eli käyttäjä, viittaa siihen. Teknologia kuitenkin käyttää meitä jopa enemmän kuin uskallamme ajatella ja nykyään tunnistetaan, että sosiaalinen media aiheuttaa esimerkiksi masennusta ja eristäytyneisyyttä maailmasta, Hietanen sanoo.
Algoritmit ruokkivat vihapuhetta
Minuuteen liittyvien kysymysten lisäksi kolmivuotisen tutkimus pyrkii tarkastelemaan ihmisten ryhmäkäyttäytymistä digitaalisessa ympäristössä ja selvittämään, kuinka automaatioteknologia vaikuttaa esimerkiksi vihapuheen ja niin kutsutun parviälyn syntyyn.
– Algoritmejä hyödyntävien yritysten logiikka on hajottaa ihminen datapaloiksi ja kohdistaa ja myydä niitä globaalissa kontekstissa. Ihmiset halutaan saada tuottamaan dataa ja tuottamisesta tulee nopeampaa, jos heidän tunnetilojaan kiihdytetään antamalla vahvoja ärsykkeitä, jolloin syntyy vihapuhetta ja innostusta. Se taas johtaa kuplien syntyyn ja viime aikoina ollaan Amerikassa nähty, kuinka esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kiihtyneet salaliittoteoriat siirtyivät kaduille, Hietanen sanoo.
”Ihmiset halutaan saada tuottamaan dataa ja tuottamisesta tulee nopeampaa, jos heidän tunnetilojaan kiihdytetään antamalla vahvoja ärsykkeitä.”
Myös muuttuva aikakäsitys ja monet muut kiihtyvän kehityksen ja kaupallistamisen vaikutukset kiinnostavat Hietasta. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole määritellä, ovatko teknologisoituvan kulutuskulttuurin aiheuttamat muutokset hyviä tai huonoja, vaan tarkastella niitä ilmiönä. Toistaiseksi Hietasella on aiheeseen liittyen kysymyksiä enemmän kuin vastauksia.
– Millainen tunnelma vallitsee maailmassa, joka on enenevissä määrin algoritmien ohjaama? Ja ennen kaikkea: Mikä siinä meidän subjektiivisuudessa on se, joka niin mielellään ottaa vastaan tämän automaation ja antaa itsestään sille kaiken? Millainen on minuus, joka on tullut imaistuksi mukaan tällaiseen?
Kauppatieteiden tohtori Joel Hietasen johtamalle tutkimukselle minäkuvan muutoksesta teknologisoituvassa kulutuskulttuurissa myönnettiin 180 000 euron apuraha vuonna 2021.
Vuonna 2020 käynnistyneen Ilmastonmuutosvoima-hankkeen tavoitteena on lisätä nuorten toimijuutta ilmastokysymyksissä ja käynnistää vaikuttavia ilmastotekoja eri puolilla Suomea. Ensimmäisellä hankekaudella keväällä 2020 rahoitusta jaettiin yli 110 000 € noin 50:een nuorten omaan ilmastoprojektiin, mm. pölyttäjäpeltoon, taidenäyttelyyn, videoihin ja ilmastotyöpajaan. Tänä vuonna rahoitusta jaetaan yhteensä yli 200 000 euroa, ja viime vuodesta poiketen rahaa myönnetään paitsi hankkeiden kuluihin, myös nuorten omaan työskentelyyn
Ilmastonmuutosvoiman rahoituksesta vastaa Suomen Kulttuurirahasto, jonka aloitteesta hanke syntyi. Käytännön toteutuksesta vastaa Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi.
– Ilmastokriisi koskettaa erityisesti nuoria, minkä takia nuorten omien ilmastoprojektien tukeminen on erittäin tärkeää. Viime vuoden kokemukset osoittavat, että nuorilla on paljon ideoita, joiden mahdollistaminen vie meidät lähemmäksi hiilineutraalia Suomea, kertoo hankkeen projektikoordinaattori Juuso Puurula.
Projektirahoituksen myöntämisestä päättää hanketta varten koottu asiantuntijaraati. Asiantuntijaraadin jäseninä toimii ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen, SYKEn ympäristöpolitiikkakeskuksen johtaja Eeva Furman, nuorten ilmastodelegaatti Emma Sairanen ja Helsingin kaupungin nuorisotoimen ympäristöosaston toiminnanjohtaja Susanne Österlund-Toivonen.
Rahoitusta voi käyttää esimerkiksi tiedon tuottamiseen ja levittämiseen, erilaisten tapahtumien järjestämiseen tai niihin matkustamiseen kestävin keinoin. Projektien tulee joko vähentää kasvihuonekaasupäästöjä, lisätä ilmastotietoisuutta tai auttaa ilmastokriisiin sopeutumisessa.
Rahaa omaan ilmastotekoon voi hakea maaliskuusta 2021 alkaen koko kevään ajan. Rahoituksia nuorten ilmastoprojekteihin myönnetään useamman kerran kevään aikana. Ilmastotekojen toteutus voi alkaa rahoituspäätöksen jälkeen ja projektit tulee toteuttaa viimeistään syyskuun 2021 loppuun mennessä.
– Hankkeen ensimmäinen hakukierros jäi kaiken muun lailla osin koronan jalkoihin, mutta nuoret osoittivat tässäkin luovuutta, ja alun hämmennyksen jälkeen ja koronarajoituksista huolimatta Ilmastonmuutosvoima-rahoituksella toteutettiin monia hienoja projekteja. Tänä vuonna odotamme vielä enemmän hakemuksia, kun pandemian tuomat rajoitteet osataan jo suunnitteluvaiheessa huomioida, kertoo Kulttuurirahaston erityisasiantuntija Johanna Ruohonen.
Ilmastonmuutosvoima-hankkeen haku on auki 1.3.-23.5.2021. Ilmastotekojen toteutus voi alkaa rahoituspäätöksen jälkeen ja päättyä viimeistään syyskuun 2021 loppuun mennessä.
Vuonna 2017 eläinlääkäri Kati Tuomola tutkimusryhmineen tutki 261 ravihevosen suun kilpailun jälkeen. Tutkimuksissa havaittiin, että eriasteisia mustelmia ja haavaumia kuolaimen vaikutusalueella oli 84 prosentilla hevosista. Vakavaksi luokiteltuja suuvaurioita oli yhdellä hevosella viidestä ja kohtalaisia kahdella viidestä. Verta suun ulkopuolella havaittiin 2 prosentilla ja suun sisäpuolella 10 prosentilla hevosista.
Kuvassa: Crescendo-kuolaimella (b), suoralla puoltajankuolaimella (c) tai suoralla muovikuolaimella (ns. Happy Mouth -kuolain) (d), oli suurempi riski kohtalaiseen tai vakavaan suuvaurioon verrattuna hevosiin, jotka kilpailivat nivelkuolaimella (a, e, f).
Tutkimus oli osa Suomen Hippoksen ravihevosten hyvinvointiprojektia, ja sen tuloksena syntyi myös video sekä sarjakuvamainen ohje, joiden avulla hevosen hoitaja tai valmentaja voi muutamassa minuutissa tarkastaa eläimen suun osana muita hoitorutiineja.
Tutkimuksen toisessa osassa tehtiin riskianalyysi aiemmin tutkituille lämminverisille ja suomenhevosille. Siinä selvisi, että hevosilla, jotka kilpailivat ravilähdössä ns. Crescendo-kuolaimella, suoralla puoltajankuolaimella tai suoralla muovikuolaimella (ns. Happy Mouth -kuolain), oli suurempi riski kohtalaiseen tai vakavaan suuvaurioon verrattuna hevosiin, jotka kilpailivat nivelkuolaimella. Toinen löydös oli, että suorilla kuolaimilla oli yhteys hammaslomavaurioihin. Kolmantena havaittiin, että tammoilla oli suurempi riski kohtalaisiin tai vakaviin suuvaurioihin ruuniin verrattuna.
Kuolaintulos voi kertoa siitä, että nämä tietyt kuolaintyypit ovat vahingollisempia kuin toiset tai siitä, että nämä tietyt kuolaintyypit valitaan hevosille, joilla käytetään isompaa ohjaspainetta.
Tutkimuksen kolmannessa osatyössä tutkittiin 208 kenttähevosen suu kilpailun jälkeen kesällä 2018 ja 2019. Tämä osatutkimus on tehty yhteistyössä Suomen Ratsastajainliiton (SRL) kanssa. Tutkimus ei ole vielä valmis, mutta tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että kenttähevosilla vaurioita oli vähemmän kuin ravihevosilla. Vakavaksi luokiteltuja vaurioita oli yhdellä hevosella kahdestakymmenestä ja kohtalaisia joka neljännellä. Poneilla vaurioita oli vähemmän kuin hevosilla.
Vaikka kuolaimia on käytetty tuhansia vuosia ja hevoskilpailuja järjestetään ympäri maailmaa, hevosten suita on tutkittu kilpailujen yhteydessä yllättävän vähän. Aiemmin on julkaistu yksi islanninhevosia ja yksi poolo- ja laukkahevosia käsittelevä tutkimus. Lisäksi Ruotsissa on tehty vastaava tutkimus ravihevosille, ja siinä saadut tulokset olivat hyvin samankaltaisia kuin Tuomolan tutkimuksessa.
– Toivottavasti tutkimuksemme lisää tietoisuutta hevosten suuvaurioista, auttaa ennaltaehkäisemään niitä ja parantaa näin kilpailevien hevosten hyvinvointia.
Tutkimustulokset on julkaistu kaikille avoimina englanninkielisinä julkaisuina.
Tutkimuksen ensimmäinen osa (2019): Tuomola, Kati, Nina Mäki-Kihniä, Minna Kujala-Wirth, Anna Mykkänen, ja Anna Valros. (2019). Oral Lesions in the Bit Area in Finnish Trotters After a Race: Lesion Evaluation, Scoring and Occurrence. Frontiers in Veterinary Science 6 (Article 206): 1–12.
Tutkimuksen toinen osa (2020): Tuomola K, Mäki-Kihniä N, Valros A, Mykkänen A, Kujala-Wirth M. Risk factors for bit-related lesions in Finnish trotting horses. Equine Vet J Accept Author Manuscript (2021)
Eläinlääket. lis. Kati Tuomola sai vuonna 2020 Pirkanmaan rahaston apurahan ravi- ja kenttähevosten kuolaimiin liittyviä suuvaurioita käsittelevään väitöskirjatyöhön.
Vuosi 2020 oli Leonor Ruiz Dubrovinille tuottelias. Kun ihmiset ympärillä vetäytyivät koteihinsa pandemian takia, vietti taiteilija kaikki päivät studiossaan Madridissa valmistautuen kolmeen Espanjassa pidettyyn, sekä tulevaan taidenäyttelyynsä, joka nähdään huhtikuussa Huuto-galleriassa Helsingissä. Kaiken kaikkiaan hän sai valmiiksi yli sata teosta.
– Se oli minulle ainoa tapa pysyä tervejärkisenä kolmen yksin viettämäni kuukauden ajan. Työskentely on minulle hyvin antoisa tapa elää silloin, kun voin itse päättää koska ja miten sen teen. Mieluummin teen freelancerina töitä 24 tuntia päivässä kuin vietän kahdeksan tuntia toimistossa, vaikka minulle jäisikin enemmän vapaa-aikaa. Vapaa-aikanakin mieluiten työskentelen, hän sanoo.
Kuvataideakatemiasta valmistunut Ruiz Dubrovin kertoo, että viimeisten vuosien aikana hänen taiteensa on muuttanut muotoaan uudenlaisten kokeilujen myötä. Taiteilija, joka aikaisemmin tunnettiin sekatekniikasta ja veistoksistaan, on viime vuosina keskittynyt akryylimaalien sijaan öljyväreillä maalaamiseen.
– Se on haastava, upea ja monipuolinen tekniikka, joka tuo mukanaan valtavasti mahdollisuuksia. Öljyvärit kuivuvat hitaasti ja niiden kanssa on hauska leikkiä. Ne ruokkivat ajatuksia ja ideoita, joita minulla juuri nyt on, hän kertoo.
”Annan teosten kertoa minulle, koska ne ovat valmiita.”
Ruiz Dubrovinin tuleva näyttely tulee pitämään sisällään erikokoisia maalauksia. Osa niistä muistuttaa hieman heilahtaneita, epätarkkoja valokuvia, kun taas toiset teoksista ovat terävämpiä. Näyttelyn nimeksi tulee Core.
– Nimi viittaa ytimeen, perusolemukseen tai sydämeen, kaikkein olennaisimpaan, hän toteaa.
Kokemus on paras opettaja
Uusien tekniikoiden oppiminen on antanut Ruiz Dubrovinille lisää itseluottamusta taiteilijana, mutta maalaustapa ei ole ainoa asia, joka hänen töissään on muuttunut, sillä niistä on tullut myös aikaisempaa yksinkertaisempia. Ruiz Dubrovinin mukaan taiteilijalle on tärkeää osata olla itsekriittinen – ja oppia tunnistamaan, koska teos on valmis.
Leonor Ruiz Dubrovin.
Se ei ole aina ollut itsestään selvää. Kun Ruiz Dubrovin vasta aloitteli uraansa, hän jatkoi maalaustensa työstämistä niin kauan, että teokset olivat pilalla.
– Liika työstäminen voi tuhota maalauksen sielun. Nykyään pyrin säilyttämään maalausten viattomuuden ja annan teosten kertoa minulle, koska ne ovat valmiita. Se on vähän sama asia kuin ajaisi polkupyörällä; taidon oppii, kun kokeilee tarpeeksi monta kertaa.
Vaikka kaikki Ruiz Dubrovinin elämässä sujuukin tällä hetkellä paremmin kuin hyvin, taiteilijat joutuvat sietämään arjessaan epävarmuutta ja yksinoloa, juuri nyt ehkä enemmän kuin koskaan. Ruiz Dubrovin sanoo oppineensa arvostamaan molempia, eikä hän edes toivo, että elämä olisi ennalta arvattavaa.
Jos hän nuorempana koki turhautumista, kun ei voinut toteuttaa kaikkea haluamaansa heti, nyt 42-vuotiaana hän tuntee itsensä rauhallisemmaksi ja varmemmaksi, koska tietää että kaikelle on aikansa ja paikkansa.
– Olen todella onnellinen tämän ikäisenä, tämä on ihan parasta! Tunnen itseni paremmin ja olen hyväksyvämpi, mikä tekee elämästä rennompaa. Minun ei tarvitse todistella kenellekään mitään kuten nuorena. Olen oppinut tekemään tärkeimmät asiat ensin ja sitten pikku hiljaa antamaan asioiden tapahtua omalla painollaan. Matka on ollut pitkä ja kesti vuosia päästä tähän pisteeseen, mutta nyt olen perillä.
M.A. Leonor Ruiz Dubrovin sai Uudenmaan rahaston apurahan vuonna 2009 ja Kulttuurirahaston apurahan vuonna 2020 taiteelliseen työskentelyyn.
Digitaalisten pelien käyttö on nykyään yleistä koko väestön keskuudessa*. Aihetta on tutkittu paljon, mutta toistaiseksi tutkimukset ovat keskittyneet pääasiassa pelaamisen hyöty- ja haittanäkökulmiin yleisellä tasolla. Psykologian maisteri ja Turun yliopiston tohtorikoulutettava Suvi Holm sanoo, että kiinnostavampaa olisi perehtyä pelaamiseen arkikokemuksena ja kulttuurisena ilmiönä.
– Pelaaminen on tosi arkipäiväinen asia, mutta vanhempia lasten pelaaminen huolestuttaa, koska ei ole oikein konsensusta siitä, mikä ilmiö on ja miten siihen pitäisi suhtautua, paitsi yleinen kauhistelu. Asiasta pitää pystyä keskustelemaan, mutta tutkimus laahaa perässä, kun edelleen mietitään, saako ihminen pelata vai ei – kaikki kuitenkin pelaavat jo, koulupsykologinakin työskennellyt Holm sanoo.
”Pelaaminen on tosi arkipäiväinen asia, mutta vanhempia lasten pelaaminen huolestuttaa, koska ei ole oikein konsensusta siitä, mikä ilmiö on ja miten siihen pitäisi suhtautua, paitsi yleinen kauhistelu.”
Holmin mukaan toinen yleinen ongelma on, että pelaajat nähdään usein yksittäisinä ryhminä, vaikka skaala on laaja. Siksi hän pyrkii väitöskirjassaan selvittämään yksilöllisten mieltymysten sekä kognitiivisten taitojen merkitystä eri pelaajien välillä ja niiden vaikutusta tunteisiin ja tiedon prosessointiin pelaamisen aikana.
– Pelaajatyyppiluokittelu on aiemmin ollut aika kapeaa ja täytyy ottaa huomioon, että pelejäkin on hirveän monen tyyppisiä. Sama kun puhutaan kirjallisuudesta, niin on eri asia puhua lasten kuvakirjasta ja Dostojevskista, Holm vertaa, ja antaa esimerkin tutkimuksistaan.
Laboratorio-olosuhteissa käsiin ja kasvoille asetetut sensorit paljastivat, että henkilöt, jotka kertoivat etukäteen pitävänsä väkivaltaa sisältävistä peleistä, reagoivat niihin pelatessaan vähemmän kuin henkilöt, joiden tiedettiin inhoavan niin sanottuja räiskintäpelejä.
– Peleistä tykkäävien pelaajien emotionaalinen responssi oli vähäisempi kuin niiden, jotka eivät tykkää peleistä; heidän sykkeensä nousi ja he hikoilivat enemmän. Tutkimus antaa viitteitä siitä, että ihmisten välillä on yksilöllisiä eroja, eikä ole oikein sanoa, että joku peli vaikuttaisi tietyllä tavalla kaikkiin, Holm toteaa.
Digitaalisten pelien suosio jatkaa kasvuaan myös tulevaisuudessa
Myös pelaajien silmänliikkeitä seuraamalla on huomattu yksilöllisiä eroja. Osa ihmisistä hahmottaa visuaalisesti paremmin kuin toiset, mikä on tärkeä taito monissa videopeleissä. Henkilöt, joille usean liikkuvan kohteen seuraaminen on luontaisesti helpompaa, kykenivät tutkimuksissa seuraamaan pelin tapahtumia vähemmillä silmänliikkeillä, kun taas verrokkiryhmä joutui työskentelemään tehokkaammin seuratakseen pelin kulkua.
”Osa ihmisistä kokee pelaamisen helpoksi ja miellyttäväksi ja toiset epäkiinnostavaksi tai jopa stressaavaksi.”
– Yksilölliset erot saattavat selittää, miksi osa ihmisistä kokee pelaamisen helpoksi ja miellyttäväksi ja toiset epäkiinnostavaksi tai jopa stressaavaksi. Tämä täytyy huomioida, kun jatkossa tutkitaan pelien vaikutuksia, Holm sanoo.
Digitaalisten pelien suosio ei ole hänen mukaansa ohimenevä ilmiö, päinvastoin. Holm uskoo, että ihmiskunta jatkaa kulkuaan kohti digitaalisempaa suuntaa, kun taas kasvokkaisen vuorovaikutuksen määrä pienenee.
– Jos pitäisi visionääriksi ryhtyä, niin luulen, että viihteen käyttö monipuolistuu ajan saatossa ja jatkossa esimerkiksi elokuvakokemukset voivat olla sellaisia, että laitetaan VR-lasit päähän, ja katsoja saa valikoida mitä elokuvassa tapahtuu. Itse haluaisin olla mukana tutkimassa ihmisten elämää myös tulevaisuudessa.
Turun yliopiston tohtorikoulutettava Suvi Holm sai Varsinais-Suomen rahastolta vuonna 2019 apurahan digitaalisten pelien pelaajatyyppejä käsittelevään väitöskirjatyöhön.
