Opiskelin yliopistossa englantilaista filologiaa ja sivuaineina muun muassa historiaa ja museologiaa. Museoala on aina kiinnostanut minua, mutta ainevalintani eivät ehkä olleet se perinteisin tapa päätyä alalle. Museoammattilaisten koulutukseen kuuluu paljon käsitteitä, ilmiöitä ja historiallisia suuntauksia. Tekstit ovat siinä keskeinen tapa lähestyä historiaa. Minua kiinnostaa vastakkainen lähestymistapa eli se, mitä esineiden kautta voi kertoa historiasta.
Mitä esineet kertovat meille?
Materiaaliset olosuhteet kuvaavat aina omaa aikaansa. Tutkiessani suomalaista vaatturityötä huomasin kiinnostuvani napeista. Käytin infrapuna-analyysia selvittääkseni niissä käytettyjä materiaaleja ja tutkin tuontitilastoja. Selvitin muun muassa, että 1930-luvulla Suomessa myytyihin nappeihin käytettiin Amazonilla kasvaneiden palmujen pähkinöitä. Niitä kuljetettiin Japaniin ja sieltä Saksaan työstettäviksi ennen Suomeen päätymistä. Kuopiolaisen räätälin tekemässä puvussa oli siis pitkän matkan kulkenut nappi. Kyseinen nappi kertoo, kuinka globaalissa maailmassa tuolloin elettiin ja myös siitä, millaiset suhteet Suomella oli Saksaan 1930-luvulla.
Mitä kulttuuri merkitsee sinulle Lassi Patokorpi?
Kulttuuri on kaikkien yhteinen asia, se on osa ihmisenä olemista. Mielestäni on lyhytnäköistä puhua kulttuurista käsitteillä, joiden tarkoitus on laskea ja mitata sen tuomaa taloudellista lisäarvoa. Kulttuuri on itseisarvo.
Millaisena näet museoiden roolin muuttuvassa ja digitalisoituvassa maailmassa?
Museot säilyttävät konkreettisia todisteita ihmiselämästä, se on mielestäni niiden suurin valttikortti – jotain mitä muilla ei ole. Mutta museoillahan on erilaisia rooleja eri kulttuureissa. Perinteiset eurooppalaiset museot keräävät näytteitä ihmisen toiminnasta läpi historian. Afrikassa ja Etelä-Amerikassa taas museot ovat enemmän paikkoja, jotka tarjoavat mahdollisuuden osallistua aktiivisesti yhteiskunnalliseen elämään ja vahvistaa omaa identiteettiä.
Museot voivat tarjota monenlaisia kulttuurisisältöjä eri tavoin. Helsingin kaupunginmuseossa oli aikanaan näyttely, jossa sisältönä oli pelkästään erilaisia hajuja kertomassa kaupungista ja herättämässä muistoja. Tietynlaiset sisällöt sopivat paremmin digitaalisesti esitettäviksi. Esineitä taas ei nettiin kannata laittaa.
On kuitenkin tutkittu, että taideteoksen katsominen fyysisenä objektina aktivoi useampia ja eri aivoalueita kuin siitä tehdyn digitaalisen toisinnon katsominen. Se kertoo mielestäni siitä, että jokin taika aidossa esineessä on.
Mitä Kannatusyhdistys ja Suomen Kulttuurirahasto merkitsevät sinulle?
En juurikaan tuntenut Kannatusyhdistyksen toimintaa aiemmin, vaikka Kulttuurirahasto olikin tuttu. En varmasti ole ainoa, jolle Kannatusyhdistys on vieraampi ja odotankin sitä, että pääsemme johtokunnassa miettimään, miten yhdistys Suomen kulttuurielämässä näkyy ja miten herätämme keskustelua kulttuurin parissa toimimisesta.
Kulttuuri on kaikkien yhteinen asia, se on osa ihmisenä olemista. Mielestäni on lyhytnäköistä puhua kulttuurista käsitteillä, joiden tarkoitus on laskea ja mitata sen tuomaa taloudellista lisäarvoa. Kulttuuri on itseisarvo. Jos siitä puhuu vain numeroiden valossa, ei sen tarkoitusta ymmärrä.
Kulttuurirahaston perustaminen kansalaiskeräyksen kautta on oiva esimerkki siitä, miten kansa tuossa maailman ajassa tunnisti kulttuurin merkityksen ja oli valmis tukemaan sitä. Tuntuu, että olemme vähitellen unohtaneet näiden vanhojen instituutioiden ja puolestapuhujien merkityksen. Ajassamme kulttuuri vaikuttaakin olevan kuin joku isovanhemmilta peritty huonekalu, jonka arvoa ei tunneta, ja joka hylätään roskalavalle. Ymmärryksen puutteessa voimme menettää ison osan historiaamme ja muistiamme.
Haemme nyt museonjohtajaa Taidekoti Kirpilään nykyisen museonjohtajan siirtyessä organisaation sisällä uusiin tehtäviin.
Museonjohtaja vastaa Taidekoti Kirpilän toiminnan kehittämisestä ja operatiivisesta johtamisesta Kulttuurirahaston strategian, toimintasuunnitelman ja annetun talousarvion puitteissa. Hän toimii esihenkilönä Taidekodin muulle henkilökunnalle. Noin puolet toimenkuvasta koostuu muista vastuullisista, tyypillisesti kuvataiteeseen liittyvistä, asiantuntijatehtävistä Suomen Kulttuurirahastossa.
Edellytämme sinulta ylempää korkeakoulututkintoa soveltuvalta alalta, tohtorin tutkinto luetaan eduksi. Sinulla on käytännössä osoitettua kokemusta museoalasta, esihenkilötyöstä ja erilaisten yleisöjen kanssa toimimisesta. Myös erinomaiset vuorovaikutus- ja työyhteisötaidot sekä kielitaito (suomi, ruotsi ja englanti) auttavat tehtävän menestyksekkäässä hoitamisessa. Odotamme sinun sitoutuvan arvopohjaamme: toimimme ennakkoluulottomasti, asiantuntevasti ja vaikuttavasti.
Tehtävä on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassaoleva. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Työpisteesi ovat Helsingissä. Museonjohtaja raportoi toimitusjohtajalle ja kuuluu Kulttuurirahaston laajennettuun johtoryhmään. Taustatukea antaa Kulttuurirahaston noin 50 hengen työyhteisö.
Tehtävä tulee ottaa vastaan viimeistään 1.8.2025.
Työnantajana Suomen Kulttuurirahasto on vakaa. Se tarjoaa kattavat ja nykyaikaiset työsuhde-edut sekä mahdollisuuksia kouluttautumiseen.
Palkkahaarukka tehtävästä on 5 500–5 800 euroa, mutta voit myös esittää oman perustellun palkkatoiveesi.
Lähetäthän vapaamuotoisen hakemuksesi ja ansioluettelosi viimeistään 21.3.2025 osoitteella hakemus@skr.fi. Viestikentän aiheeksi Museonjohtaja.
Filosofian tohtori Johanna Ruohonen on nimitetty Suomen Kulttuurirahaston kehitysjohtajaksi 1.4.2025 alkaen. Kehitysjohtaja kuuluu Kulttuurirahaston johtoryhmään.
Uudessa roolissaan Ruohonen vastaa Kulttuurirahaston kansainvälistymiseen painottuvasta kehittämisestä. Hänen vastuullaan ovat myös Kulttuurirahaston Tiede & taide -toiminta sekä valtakunnalliset tapahtumat, joiden tavoitteena on vahvistaa tieteen ja taiteen valtakunnallista näkyvyyttä. Ruohonen myös jatkaa taiteilijoille suunnatun residenssiohjelman johtamista.
”Säätiöillä on merkittävä rooli tieteen ja taiteen puolestapuhujina. Haluamme omalta osaltamme olla rakentamassa moniäänistä yhteiskunnallista keskustelua kotimaassa ja kansainvälisesti. Johanna Ruohosen vankka kokemus luo hyvät lähtökohdat tavoitteidemme edistämiseen”, sanoo Kulttuurirahaston toimitusjohtaja Susanna Pettersson.
”Taiteen ja tieteen merkityksen esiintuominen on tässä ajassa äärimmäisen tärkeää. Yhteiskunnallinen polarisaatio, vaihtoehtoiset totuudet, rahoitusleikkaukset ja julkisen keskustelun köyhtyminen murentavat tieteen ja taiteen perusedellytyksiä, ja tämä kehitys tarvitsee vastavoimia”, sanoo Johanna Ruohonen.
”Taiteen ja tieteen merkityksen esiintuominen on tässä ajassa äärimmäisen tärkeää”, Johanna Ruohonen toteaa.
Ruohonen aloitti Kulttuurirahastossa vuonna 2015. Hän toimii tällä hetkellä museonjohtajana Taidekoti Kirpilässä ja erityisasiantuntijana Kulttuurirahaston apurahojen ja hankkeiden parissa. Ruohonen on kymmenen vuoden aikana uudistanut Taidekoti Kirpilää tuomalla sinne muun muassa nykytaiteen näyttelyitä ja queer-opastuksia. Taidekodin kävijämäärät ovat hänen kaudellaan kasvaneet kolminkertaisiksi. Ruohonen on vastannut myös Kulttuurirahaston kansainvälisen residenssiohjelman kehittämisestä ja monista hankkeista, joiden joukkoon kuuluvat esimerkiksi Museovisio, Selkopolku, Taide toiseen sekä Romanikielen ja -kulttuurin tuki.
“Kulttuurirahasto tukee monipuolisesti ja -alaisesti taiteen ja tieteen tekijöitä koko maassa, ja muun muassa erilaisten liikkuvuusohjelmien kautta myös kansainvälisesti. Taide ja tiede ovat toimintakenttinä korostetun kansainvälisiä, minkä vuoksi tavoitteemme on myös rajoja ylittävien yhteistyömallien kasvattamisessa”, sanoo Ruohonen.
Kulttuurirahasto käynnistää Taidekoti Kirpilän uuden museonjohtajan haun maaliskuun alussa 2025.
Jari Sokka toimi Kulttuurirahaston hallituksen jäsenenä 2013–2021, josta hallituksen puheenjohtajana 2017–2021. Nykyisin hän on Kulttuurirahaston hallintoneuvoston jäsen. Sokka työskentelee johtajana Työeläkevakuuttajat Telassa ja koulutukseltaan matemaatikko.
Kulttuurirahasto teettää muotokuvat aiemmista hallituksen puheenjohtajistaan, ja nyt oli Sokan vuoro.
Muotokuvan toteuttajaksi valikoitui kuvataiteilija Joel Slotte (s. 1987), jonka pääasialliset välineet ovat figuratiivinen maalaus ja piirtäminen. Hän tekee myös keraamisia veistoksia, kirjontaa ja serigrafiaa.
”Joel Slotten työt ovat graafisen tarkkoja, mutta tärkeämpää on, että ne tuovat jotain olennaista kuvattavan persoonasta esiin. Se kaiketi on hyvän muotokuvan idea”, sanoo Jari Sokka.
Slotte valittiin vuonna 2021 vuoden nuoreksi taiteilijaksi, ja hänen teoksiaan on nähty muun muassa Vuoden nuori taiteilija -näyttelyssä Tampereen taidemuseossa 2021, Ars22-näyttelyssä Kiasmassa 2022 sekä Galerie Anhavassa 2024. Hänen teoksiaan on useissa julkisissa kokoelmissa.
”Joel Slotten työt ovat graafisen tarkkoja, mutta tärkeämpää on, että ne tuovat jotain olennaista kuvattavan persoonasta esiin. Se kaiketi on hyvän muotokuvan idea.”
Jari Sokka
Kulttuurirahaston hallituksen entinen puheenjohtaja
Muotokuva paljastettiin Kulttuurirahaston tiloissa Helsingissä 10.2.2025. Silloin Jari Sokka ei vielä tiennyt, millaiseen miljööseen Joel Slotte oli hänet sijoittanut.
”Tapasimme Rikhardinkadun kirjastossa ja keskustelimme useamman tunnin ajan. Samalla Joel teki nopeita luonnoksia ja valokuvasi minua. Maalaustyön aikana en istunut mallina, joten minulle tämä oli mukava ja kivuton prosessi”, Sokka kertoo.
Sokka pitää hienona asiana päästä osaksi muotokuvaperinnettä, jota hän luonnehtii hyvällä tavalla vanhanaikaiseksi.
”Kulttuurirahaston muotokuvakokoelmissa on jo ennestään sellaisia hienoja muotokuvia, joissa on jokin juju. Rahastossa on pidetty perinnettä yllä, mutta mietitty erityisesti taiteen laatua. Minunkaan muotokuvani ei edusta ihan sitä klassisinta ja pönäkintä traditiota”, Sokka sanoo.
Joel Slotte on tehnyt paljon muotokuvia. Hän kertoo, että kohteeseen tutustuminen on hänelle todella olennainen osa muotokuvan maalaamista. Siksi oli tärkeää käydä pitkiä keskusteluja Sokan kanssa.
Muotokuvan kohde Jari Sokka ja itse taiteilija, Joel Slotte teoksen äärellä.
”Pitää muodostua jonkinlainen psykologinen tuntuma, joka ohjaa työssä eteenpäin. Jari on joviaali, lempeä ja hänellä on rento olemisen tapa. Näitä ominaisuuksia kohti halusin ehdottomasti kulkea ja pyrkiä tallentamaan”, hän sanoo.
Slotte teki alkuun luonnoksia muun muassa surrealistien suosimalla tekniikalla, jossa piirretään nopeita muotokuvia katsomatta paperiin, antaen käden työskennellä havainnon pohjalta.
”Sillä tavalla saa usein tallennettua jotain olennaista ja totuudellista, vaikka luonnokset ovatkin karikatyyrimaisia. Jossain luonnoksessa yritin tavoittaa naururypyn, toisessa hymynkareen. Luonnoksista tuli pankki, josta saatoin ammentaa maalatessa. Tein myös tarkemman valoon ja varjoon pohjautuvan luonnoksen ja viivapiirustuksen, jossa hain kasvojen muotoa. Valokuvat taas toimivat enemmänkin värikarttana.”
Slotte halusi, että maalauksesta tulisi katsoneeksi eri asioita läheltä ja kaukaa. Kauempaa huomio kiinnittyy kompositioon ja taustalla olevaan Rikhardinkadun kirjaston tilaan. Läheltä katsoessa maalaus muuttuu ja yksityiskohdat, kuten parransänki ja paidan kuviot alkavat erottua.
Joel Slotte halusi, että maalauksesta tulisi katsoneeksi eri asioita läheltä ja kaukaa. Kuvassa on taustalla Rikhardinkadun kirjasto, jossa taiteilija haastatteli Jari Sokkaa.
Slotte sai vuonna 2024 Kulttuurirahastolta kolmivuotisen apurahan taiteelliseen työhön. Muutamia ryhmänäyttelyitä on lähiaikoina tulossa, mutta muuten Slotte aikoo apurahakauden aikana keskittyä työhuonetyöskentelyyn.
”Viime vuonna tein paljon näyttelyitä ja tilaustöitä. Ajatukset ovat sillä aikaa kehittyneet. Minulla on pää täynnä ideoita, joita haluan lähteä tavoittelemaan. Siihen sisältyy taiteellinen hapuilu ja sekoilu. Mokista voi syntyä oivalluksia.”
Kulttuurin osa-alueista koen taiteen itselleni läheisimmäksi. Lähipiirissäni on aina ollut muusikoita, ja olen nuorena itsekin soittanut muun muassa Sinfoniaorkesteri Vivossa ja laulanut yhden kesän Savonlinnan Oopperajuhlakuorossa. Viihdyn niin kevyen musiikin keikoilla kuin klassisen musiikin konserteissa. Lisäksi nautin museoista, oopperasta ja teatterista.
Olen myös toiminut Martoissa eri luottamustehtävissä vuosien ajan. Kansalaisjärjestön työ hyvän arjen edistämiseksi sopii hyvin yhteen elintarvikealalla tekemäni uran kanssa.
Jos saisit muuttaa yhden asian Suomen kulttuurikeskustelussa, mikä se olisi?
Omaan silmään keskustelu kulttuurista pyörii paljon kustannusten ja säästöjen ympärillä. Se on tässä ajassa tavallaan ymmärrettävääkin, mutta itse toivoisin, että puhuttaisiin myös kulttuurin ja taiteen positiivisista vaikutuksista, joista on paljon tutkimustietoakin. Kulttuuri luo hyvinvointia.
Kulttuuri ei ole mikään harvojen etuoikeus, vaan se kuuluu meille kaikille. Usein kulttuuri ja taide ymmärretään synonyymeiksi, mutta kulttuuri on paljon laajempi käsite. Meillä on esimerkiksi valtavan monipuolinen ruokakulttuuri, joka pitää pitkää perinnettä yllä ja tuo meitä yhteen. Ajatellaan vaikkapa niinkin arkista asiaa kuin leipä, joka on erilaista idässä ja lännessä. Suomalainen saunakulttuuri on sekin vahva ja luo yhteenkuuluvuutta.
Ystäväni, viulisti ja kulttuurivaikuttaja Eriikka Maalismaa korosti eläessään sitä, että kulttuurikeskustelun ei pitäisi olla koskaan joko–tai, vaan sekä–että. Hänen perintöään haluan vaalia. Näkökulmien monimuotoisuus on tärkeää.
Viestintäjohtajana ymmärrät myös kriiseihin varautumisen merkityksen. Miten kulttuuri ylläpitää Suomen kriisinkestävyyttä?
Tämä onkin intohimoaiheeni! Kulttuurihan on mainittu myös virallisessa yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa. Se on osa henkistä kriisinkestävyyttä. Kyseessä ei ole vain se, miten säilytämme arvokkaan kulttuuriperintömme kriisitilanteissa, vaan myös se, miten yhteisönä kestämme kriisejä. Tilanteissa, joissa kansakunnan turvallisuudentunnetta halutaan horjuttaa luomalla kiiloja ja vastakkainasettelua, on tärkeää, että meillä on jotain, mikä meitä yhdistää ja mihin tukeudumme. Sitä on kulttuuri. Se kasvattaa resilienssiämme vaikeissakin tilanteissa.
Taiteen ja kulttuurin yhdistävä vaikutus on kiistatonta. Olin Lontoossa katsomassa Mamma Mia -musikaalia ja koin, kuinka kymmenistä eri kansallisuuksista tulevat ihmiset tunsivat yhteenkuuluvuutta laulaessaan tuttuja musikaalin lauluja.
Myös vierauden kautta voi lähentyä. Taide auttaa meitä näkemään asioita uudella tavalla ja sitä kautta ymmärtämään erilaisia tapoja ajatella.
Mitkä ovat olleet pitkän työurasi suurimmat haasteet?
Jouduin kovaan kouluun melkein välittömästi aloitettuani, kun syksyllä 1989 käynnistyi haastava jakso Suomen taloudessa. Pörssi romahti, korot nousivat ennätyskorkealle ja Suomen markka devalvoitiin. Tuli pankkikriisi, konkurssiaalto ja työttömyysaste nousi ennen näkemättömälle tasolle. Yhteiskunnallinen ilmapiiri oli synkkä ja ahdistava. Toisaalta juuri noina vuosina tapahtunut yhteiskunnallinen ja taloudellinen murros pakotti meidät Kulttuurirahastossa tekemään ratkaisuja, joiden hedelmistä voimme nauttia nyt. Kriisin aikana loimme aihiot tulevalle nousulle. Kehitimme mm. yhteisesti sijoitettavan omaisuuden konseptin eli perustimme sijoituspoolin (tuottorahaston) sekä uudistimme voimakkaasti rakenteita.
Ralf Sunell tuli Kulttuurirahaston varainhoidosta vastaavaksi asiamieheksi vuonna 1989. Kuva: Kulttuurirahaston kuva-arkisto
Tuottorahaston perustaminen eli yhdessä sijoitetun omaisuuden konsepti oli käytännössä myös maakuntarahastojen pääomien pelastusoperaatio. Maakuntarahastot olivat tuohon aikaan melko itsenäisiä toimijoita, ja osakesijoitukset olivat niiden omien nimikkorahastojen taseissa. Omistuksia oli mm. pankkien osakkeissa, joista aiemmin oli saanut hyvän osinkotuoton. Maakuntarahastoilla oli myös sijoituksia paikallisissa ja alueellisissa yrityksissä. Pankkikriisin ja konkurssiaallon seurauksena omaisuusarvot romahtivat ja maakuntarahastojen pääomat olivat vaarassa hävitä.
Ilman tuottorahaston perustamista ja Kulttuurirahaston keskusrahaston tekemää tukioperaatiota koko Kulttuurirahasto näyttäisi todennäköisesti aivan toiselta kuin tänä päivänä. Maakuntarahastojen varallisuuspohja olisi hyvin erilainen. Tuottorahaston perustaminen on vaikuttanut merkittävästi myös kaikkien nimikkorahastojen pääomien kehitykseen ja mahdollisuuksiin jakaa apurahoja. Tässä järjestelmässä kaikki ilot ja surut eli tuotot ja mahdolliset tappiot jaetaan yhteisesti ja oikeudenmukaisesti pääomien suhteessa.
Rafl Sunell Bulevardin toimistolla syksyllä 2024.
Pankkiosakkeiden myymisessä ja Nokian osakkeiden ostamisessa 1990-luvun alussa oli myös onni myötä. Juuri Nokian avulla rakennettiin sittemmin salkun omaisuuslajihajautus, eli hyödynnettiin laman jälkeen käynnistynyt valtava arvonnousu. Myös suurin sijoituksemme Huhtamäki pärjäsi vaikeina lamavuosina varsin hyvin ja oli pörssin ainoita yrityksiä, joka maksoi osinkoja. Suomi liittyi Euroopan unioniin 1995 ja myöhemmin euro otettiin käyttöön. Suljettu taloutemme avautui, ja sijoitustoiminnassa kansainvälinen hajautus tuli mahdolliseksi ja välttämättömäksi. Tullessani taloon kaikki Kulttuurirahaston sijoitukset olivat kotimaisia.
Kun haasteista puhutaan, helppoa ei ole ollut 1990-luvun alun laman jälkeenkään. Aasian ja Venäjän talouskriisit olivat 1997 ja 1998, ja teknologiakupla puhkesi 2000. WTC-tornien terrori-isku New Yorkissa tapahtui 9.11.2001, ja 2007–2009 koettiin finanssikriisi eli maailmanlaajuinen pankki- ja rahoituskriisi. Krimin valtaus tapahtui 2014 ja Ukrainan sodan alkaminen 2022 aiheutti Euroopassa energiakriisin. Salkun hajautus ja terve sisältö ovat kuitenkin vieneet Kulttuurirahaston kriisien läpi. Olemme suhtautuneet niihin vakavasti joutumatta kuitenkaan paniikkiin. Kasvu on ollut vahvaa. Salkkumme arvo oli alle 200 miljoonaa 1990-luvun alkupuolella, nyt olemme kahdessa miljardissa eurossa. Sijoitustoiminta on ollut onnistunutta. Unohtaa ei kuitenkaan pidä myöskään Kulttuurirahaston lahjoittajia, joiden jatkuva luottamus on kerryttänyt pääomaa vuosikymmenten saatossa. Päättyneellä tilikaudella lahjoituksia tuli 19,1 miljoonaa euroa ja perustimme 17 uutta nimikkorahastoa.
Entä merkittävimmät saavutukset?
Tuottorahaston perustaminen eli yhdessä sijoitetun omaisuuden konseptin luominen 1990-luvun alussa. Toinen merkittävä uudistus oli Kulttuurirahaston hallintorakenteen uudistaminen ja säätiön sekä Kannatusyhdistyksen välisen suhteen uudistaminen. Ne rakenneuudistukset, joita teimme sisäiseen järjestelmäämme 1990-luvun aikana ovat mahdollistaneet sen, missä me olemme tällä hetkellä. Niihin kuuluu mm. maakuntarahastojen hoitokuntien nimeämiskäytäntöjen muuttaminen ja nimeämisoikeuden siirtäminen pois Maakuntaliitoilta, sittemmin Seutukaavaliitoilta, kokonaan Kulttuurirahastolle. Tämä käynnisti henkisen muutoksen, jonka ansiosta voimme nyt olla koko Suomen rahasto, jolla on yhteinen strategia ja tavoitteet.
Millainen on ollut roolisi säätiöiden yhteistyön edistäjänä?
Tullessani Kulttuurirahastoon kotimaisilla säätiöillä ei ollut kovinkaan järjestäytynyttä yhteistoimintaa. Oli vapaamuotoinen, osanottajajoukoltaan hyvin suppea 1970 perustettu säätiöiden yhteistyöelin eli Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta. Kulttuurirahaston yhteydessä toimi Säätiöpalvelu, joka muun muassa opasti hakijoita muiden säätiöiden apurahoista. Sain tehtäväkseni osallistua Säätiöpalvelun ja Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan toimintaan.
Ralf Sunell edisti aktiivisesti Säätiöt ja rahastot ry:n perustamista. Lispe Palotie toimi Kulttuurirahastossa paitsi sihteerinä ja toimistoesimiehenä, myös SKR:n yhteydessä toimineen Säätiöpalvelun toimistonhoitajana. Kuva: Kulttuurirahaston kuva-arkisto
Edustin neuvottelukuntaa eli apurahoja jakavia suomalaisia säätiöitä 1989 perustetussa EFC:ssä (European Foundation Centre) ja osallistuin sen erilaisten toimikuntien työskentelyyn. Totesin kuitenkin varsin pian, että suomalainen säätiökenttä tarvitsee rekisteröidyn, laajaan jäsenkuntaan perustuvan edunvalvontayhdistyksen. Säätiöillä ei ollut virallista jäsenistöä edustavaa asemaa mm. viranomaisiin nähden. Lähdin voimakkaasti ajamaan rekisteröidyn yhdistyksen perustamista. Säätiöt ja rahastot ry perustettiinkin 2003, jolloin 52 perustajatahoa allekirjoitti perustamiskirjan. Nyt Säätiöt ja rahastot ry:ssä on 234 jäsentä. Jäsenkunta edustaa säätiöitä, yhdistyksiä ja rahastoja, jotka jakavat vuosittain yhteensä yli puoli miljardia euroa tieteen, taiteen ja yhteiskunnan tukemiseen. Istuin useaan otteeseen vuosia yhdistyksen hallituksessa. Olen ylpeä ja iloinen siitä, että meillä on suomalaisten apurahanjakajien yhdistys, jonka toiminta on esimerkillistä. Se on jäsentensä etujen ajaja, verkottaja ja keskustelufoorumi, säätiötiedon tuottaja, asiantuntija ja kouluttaja.
”Yhteistyön merkitys ja tarve niin säätiöiden kesken kuin säätiöiden ja julkisen vallan kesken vain korostuvat näinä aikoina, jolloin tieteen ja taiteen aloille kohdistuu merkittäviä taloudellisia leikkauksia”, Rafu toteaa.
Säätiöiden välinen yhteistyö on lisääntynyt merkittävästi. Aloitimme sen 1990-luvulla sijoituspuolella yhdessä Jenny ja Antti Wihurin rahaston ja Emil Aaltosen säätiön kanssa. Teimme yhdessä sijoituksia omaisuusluokkiin, joissa panoksemme yksittäisinä toimijoina olisi ollut liian pieni. Sen jälkeen on apurahojen jakamisessa esim. Säätiöt ja rahastot ry:n kautta toteutettu esim. Professoripooli ja Post doc -pooli, joissa Kulttuurirahasto on ollut yksi käynnistävistä voimista. On ollut hienoa olla omasta tehtävästäni käsin mukana kehittämässä rakenteita ja tarpeita palvelevia asioita sekä puhumassa säätiöyhteistyön puolesta. Yhteistyön merkitys ja tarve niin säätiöiden kesken kuin säätiöiden ja julkisen vallan kesken vain korostuvat näinä aikoina, jolloin tieteen ja taiteen aloille kohdistuu merkittäviä taloudellisia leikkauksia. Voimien yhdistäminen on välttämätöntä, ja se perustuu vuosien varrella rakennetulle luottamukselle.
Mikä on ollut mottosi?
Minulla on ollut kaksi mottoa. Olen jatkuvasti muistutellut organisaatiotamme siitä, että ”rahan jakaminen on paljon helpompaa kuin sen tekeminen”. Taloudellinen kasvumme on mahdollistanut hurjan kehityksen Kulttuurirahaston toiminnassa. Eikös kamreerien tehtävä ole vähän jarrutella? Säätiön varainkäytön on oltava kestävää ja tasa-arvoista myös eri sukupolvien kesken. Aikaulottuvuutta ei saa unohtaa. Ja kuten historiakin todistaa, kasvukäyrä ei voi olla jyrkän nousujohteinen koko ajan. Toinen mottoni, joka liittyy niin sijoitus- kuin apurahatoimintaan, on ollut ”kokemus tuo varmuutta”.
Taaksesi jää pian 36 vuotta Kulttuurirahaston palveluksessa. Mitä ajatuksia se herättää?
Rahaston pitkässä ikuisuusjuoksussa olen ollut mukana vain yhden pätkän, mutta voin lähteä eläkkeelle hyvillä mielillä ja ylpeänä, vaikkakin myös haikeana. Kulttuurirahasto on osa identiteettiäni. Pääasiallinen vastuualueeni eli rahaston sijoitukset ja tase ovat hyvässä kunnossa, ja ne jäävät hyviin käsiin.
Rafun 40-vuotisjuhlia vietettiin Kulttuurirahastossa Blues Brothers -tyyliin. Kuva: Kulttuurirahaston kuva-arkisto
Olen kiitollinen Kulttuurirahastolle. On ollut etuoikeus saada palvella säätiötä ja olla toteuttamassa sekä edistämässä sen edustamia arvoja. Olen saanut tehdä yhteistyötä suuren ihmisjoukon ja verkoston kanssa. On ollut etuoikeus myös tavata paljon mielenkiintoisia ihmisiä laaja-alaisesti yhteiskunnan eri aloilta. Kaikessa mitä me teemme, on positiivinen arvolataus. Se on tuonut oman mausteensa työhöni ja koko elämääni. Jään kaipaamaan ihania työtovereitani, ystäviäni ja kollegoitani niin Suomessa kuin maailmalla.
Rahaston pitkässä ikuisuusjuoksussa olen ollut mukana vain yhden pätkän, mutta voin lähteä eläkkeelle hyvillä mielillä ja ylpeänä, vaikkakin myös haikeana.
Mikä on yllättänyt, kun olet uudessa työssä aloitettuasi tutustunut paremmin Kulttuurirahastoon?
Tiesin toki Kulttuurirahaston tekemästä työstä. En silti ollut osannut hahmottaa, kuinka laajaa ja vaikuttavaa tuki tieteelle ja taiteelle on ja miten monessa olemme mukana kaikkialla Suomessa. Moni tietää Kulttuurirahaston, koska joku tuttu on saanut apurahan, mutta meillä on myös paljon omia hankkeita.
Työ tieteen ja taiteen puolesta tuntuu merkitykselliseltä, mutta huikeaa on myös se, että oma tietämys kasvaa työn ohessa. Vastaan tulee monenlaista kiehtovaa tietoa esimerkiksi taiteilijoista tai tiedeprojekteista.
Juristi Anna Kulju Kulttuurirahaston toimistolla Bulevardilla.
Millaisia työtehtäviä sinulla ja tiimilläsi on?
Päätyömme on hoitaa Kulttuurirahastolle tulevia testamentteja ja lahjoituksia. Huolehdimme siitä, että lahjoittaminen onnistuu helposti ja saadut lahjoitukset käytetään antajansa tahdon mukaisesti. Toimimme ikään kuin pienenä perhejuridiikan toimistona.
Lahjoittajan toiveet määrittelevät, kuinka paljon olemme mukana. Tilanteet myös vaihtelevat suuresti. Joskus saamme tietyn rahasumman tieteelle ja taiteelle jaettavaksi, joskus taas hoidamme kaikki testamenttiin ja kuolinpesään liittyvät yksityiskohdat alusta loppuun asti.
Kulttuurirahaston piiriin kuuluu laaja verkosto ihmisiä, jotka ovat lahjoittaneet säätiölle varoja tai tehneet sen hyväksi testamentin. He ovat meille suunnattoman tärkeitä ja haluamme tarjota heille mahdollisuuden seurata Kulttuurirahaston toimintaa läheltä.
Lahjoittajien tiedot pysyvät meillä ehdottoman luottamuksellisina, kunnes on aika perustaa nimikkorahasto tai julkistaa tehty lahjoitus. Silloinkin lahjoittaja voi pyytää nimensä pitämistä salassa.
Kulttuurirahastolla on jo yli yhdeksänsataa nimikkorahastoa. Mikä nimikkorahastojen ajatus on?
Nimikkorahastot ovat yksi tapa antaa perinnölleen jatkuvuutta. Nimikkorahastoissa lahjoittajan nimi säilyy tulevaisuuteen ja varat voidaan ohjata tiettyyn tarkoitukseen. Monilla lahjoittajilla tarkoitus liittyy henkilöhistoriaan tai omaan uraan.
Nimikkorahasto voidaan perustaa silloin, kun lahjoituksen suuruus on vähintään 100 000 euroa. Summa on tarpeeksi suuri, jotta sijoitukselle kertyy riittävästi tuottoa apurahoina jaettavaksi. Otamme toki vastaan myös pienempiä lahjoituksia. Silloin varat jaetaan nimikkoapurahoina.
Monilla lahjoittajilla on todella kiinnostavia elämäntarinoita. Niihin voi tutustua Kulttuurirahaston sivuilla.
Vaikka olen tehnyt tähänastisen urani rahoitusalalla, olen aina kokenut tieteen ja yliopistojen maailman eräänlaiseksi henkiseksi kodiksi. Akateeminen ajattelu antaa perspektiiviä, asiayhteyksiä ja mittakaavaa tässä lyhytjänteisessä maailmassa.
Myös taide on ollut aina elämässäni läsnä. Olen harrastanut kuvataidetta, varsinkin keramiikkaa. Lukeminen on minulle kuin hengittäminen. Siksi Kulttuurirahaston monet lasten lukemiseen liittyvät hankkeet, kuten valtion rahoituksen piiriin siirtynyt Lukulahja lapselle ja tänä vuonna huipentunut Selkopolku, tuntuvat merkityksellisiltä. Mikä voisi olla sen tärkeämpää kuin lasten lukemisen tukeminen hälyisessä digiajassamme?
Kulttuurin tukijoukot -juttusarjassa esitellään ihmisiä, jotka antavat panoksensa tieteen, taiteen ja kulttuurin hyväksi toimimalla Suomen Kulttuurirahaston luottamushenkilöinä tai työntekijöinä.
Suomen Kulttuurirahaston uutena juristina aloittaa 1.9.2024 OTM, KTM Anna Kulju. Hän siirtyy Kulttuurirahastoon Suomen Hypoteekkiyhdistyksestä, jossa hän on toiminut Hypo-konsernin pankkijuristina, tietosuojavastaavana ja terrorismin ja rahanpesun estämisestä vastaavana yhteyshenkilönä. Aiemmin Anna Kulju on työskennellyt juristina mm. Nordeassa ja Danske Bankissa vastaten erityisesti perhe- ja perintöoikeudellisista asioista.
Anna Kulju kokee, että tässä kohtaa uraa vaihdos uudenlaiseen toimintaympäristöön on erityisen mielenkiintoinen. ”On hienoa tuoda oma ammattitaito ja kokemus uuteen yhteisöön ja kohdata uusia asioita ja ihmisiä,” hän miettii.
”Minulle työn sisältö ja merkityksellisyys ovat hyvin tärkeitä. Varsinkin nyt, kun kulttuurin muuta rahoitusta ollaan niin paljon leikkaamassa, tulen erityisen mielelläni tekemään työtä kulttuurin ja tieteen puolesta. Kirjallisuus, kulttuuri, tiede ja taide eri muodoissaan ovat aina olleet elämässäni isossa roolissa ”, Anna Kulju sanoo.
Tommi Tähtinen
KTM Tommi Tähtinen aloittaa 1.11.2024 Kulttuurirahaston varainhoitajana. Hän siirtyy Rahastoon Aktia-pankista, jossa hän on toiminut vuodesta 2017 allokaatiojohtajana ja sitä ennen salkunhoitajana. Tätä ennen hän työskenteli mm. Kaupthing Bankissa ja Evlissä.
”Kulttuurirahasto on organisaationa tuttu pitkältä ajalta, sillä olen saanut tehdä yhteistyötä nykyisen varainhoidon tiimin kanssa. Arvostan kovasti rahastoa pitkäjänteisenä sijoittajana ja laaja-alaisena toimijana”, Tommi Tähtinen kertoo. ”Kulttuurirahaston suuri sijoitussalkku tarjoaa myös mahdollisuuden oppia paljon uutta, vaikka oma osaaminen onkin monipuolinen ja ajan tasalla. Odotan myös innolla, miten kulttuurin, tieteen ja taiteen maailma avautuvat säätiön ja sen sidosryhmien kautta.”
”Pitkäaikainen juristimme ja varainhoidosta vastaava asiamiehemme ovat lähiaikoina eläköitymässä. Avoimessa haussa olleet tehtävät herättivät ilahduttavan paljon kiinnostusta. Olen iloinen siitä, että Anna Kulju ja Tommi Tähtinen tulevat kokemuksellaan ja osaamisellaan täydentämään Kulttuurirahaston monipuolista tekijäjoukkoa”, toteaa Kulttuurirahaston toimitusjohtaja Susanna Pettersson.
Kannatusyhdistyksen toiminnanjohtaja Antti Niskanen ja maakuntarahastojohtaja Mika Virkkala.
Kulttuurirahaston johtoryhmän tehtävänä on tukea toimitusjohtaja Susanna Petterssonia säätiön johtamisessa. Johtoryhmä keskustelee merkittävimmistä tai periaatteellisista Kulttuurirahaston toimintaan liittyvistä asioista ennen hallituksen tai toimitusjohtajan päätöstä. Kulttuurirahaston hallitus on nimittänyt 1.4.2024 alkaen johtoryhmään kaksi uutta jäsentä, Mika Virkkalan ja Antti Niskasen.
Päällikkö Silja Minkkinen-Poikolainen.
Kulttuurirahaston strategisiin tavoitteisiin kuuluu kantaa vastuuta tieteen, taiteen ja kulttuurin kokemisen ja tekemisen mahdollisuuksista koko Suomessa. Mika Virkkalavastaa uudessa maakuntarahastojohtajan roolissa Kulttuurirahaston valtakunnallisen, maakuntarahastojen kautta tapahtuvan toiminnan johtamisesta. Hän jatkaa edelleen myös Keski-Pohjanmaan rahaston päällikkönä sekä Etelä-Pohjanmaan rahaston päällikkönä 31.7.2024 saakka. Pirkanmaan rahaston pitkäaikainen päällikkö Silja Minkkinen-Poikolainen ottaa vastuulleen myös Etelä-Pohjanmaan rahaston päällikön tehtävän 1.8.2024 alkaen.
Kulttuurirahaston Kannatusyhdistyksen tarkoitus on osallistaa yhteiskunnan jäsenet edistämään, tukemaan ja vahvistamaan suomalaista moniarvoista ja -äänistä kulttuuria.Antti Niskanen ottaa vastuulleen Kannatusyhdistyksen toiminnanjohtajan tehtävän ja jatkaa myös Keski-Suomen ja Pohjois-Savon rahastojen päällikkönä.
Useiden johtoryhmän jäsenten nimikkeet muuttuivat, sillä perinteisestä asiamies-tittelistä luovuttiin. Juhana Lassila jatkaa johtoryhmässä varatoimitusjohtajana, Anu Littunen talous- ja hallintojohtajana ja Annakaisa Tavast viestintäjohtajana vastuullaan myös henkilöstön kehittäminen. Ralf Sunell vastaa johtoryhmässä varainhoidosta, Kristiina Rintala lakiasioista ja Susanna Pettersson toimitusjohtajana kokonaisuudesta.
Uudistuksen myötä Rahastossa toimii myös laajennettu johtoryhmä strategiatyön ja toiminnan kehittämisen tukena. Siihen kuuluvat johtoryhmän jäsenten lisäksi päälliköt Päivikki Eskelinen-Rönkä ja Päivi Venäläinen, Taidekoti Kirpilän museonjohtaja Johanna Ruohonen sekä Mirjam Helin -laulukilpailun kilpailupäällikkö Päivi Loponen-Kyrönseppä. He kaikki toimivat myös apuraha- ja hanketyössä erityisasiantuntijoina.
Myös muun henkilöstön nimikkeet uusiutuivat ja organisaatiota selkeytettiin. Jatkossa Kulttuurirahastossa työskentelee eri tiimeissä muun muassa assistentteja, koordinaattoreita, suunnittelijoita ja päälliköitä, kun taas esimerkiksi sihteerin, asiamiehen ja tiedottajan titteleistä luovuttiin.
Olen aina pyrkinyt itseäni viisaampien joukkoon, sillä heiltä voi oppia paljon. Viihdyn suurissa organisaatioissa, joissa ei ole liikaa pönötystä. Ennen Aaltoa toimin pitkään esimiestehtävissä Koneen ja Nokian palveluksessa. Nykyisessä työssäni Aallon talous- ja rahoitusjohtajana vastaan myös Otaniemen kampuksen kehittämisestä ja kiinteistöistä. Tällaiselle uteliaalle, opinhaluiselle ja kaikesta kiinnostuneelle Aalto-yliopisto on jatkuvasti innostava ja inspiroiva työpaikka.
Miltä Suomen Kulttuurirahasto näyttää Otaniemestä katsoessa?
Sekä Kulttuurirahasto että Aalto-yliopisto ovat yleishyödyllisiä toimijoita. Meissä on samaa kestävyyttä. Molemmissa tiede ja taide sijoittuvat saman katon alle. Aalto-yliopistokin on Suomen suurimpia säätiöitä; sillä on 1,3 miljardin euron sijoitussalkku. Sijoitettava pääomamme on kertynyt lahjoittajilta kuten Kulttuurirahastossakin. Suuri osa Aalto-yliopiston toiminnan rahoituksesta tulee opetus- ja kulttuuriministeriöstä, mutta lahjoitukset ovat edelleen meille tärkeitä. Tunnen suuren säätiön rahoitus- ja sijoitusstrategiat. Myös riskienhallinta ja hyvä hallinto ovat minulle tuttuja ja tärkeitä teemoja.
Kulttuurirahasto on vahva ja tärkeä valtakunnallinen vaikuttaja. Olen onnellinen sen hallituksen jäsenyydestä. Kahden teinin äitinä iloitsen erityisesti Taidetestaajista. Koulujärjestelmämme suuntautuu vain rationaaliseen. Siksi on tärkeää, että lapset ja nuoret saavat ammentaa itselleen taiteen ja kulttuurin parantavaa voimaa.
Opiskelet työn ohella uutta tutkintoa. Mitä tavoittelet?
Minua on aina kiinnostanut psyyke, erityisesti sen tiedostamaton puoli. Taide puhuu suoraan tiedostamattomaan, taiteilijat ammentavat sieltä. Opiskelen Kööpenhaminan C. G. Jung -instituutissa jungilaisen suuntauksen psykoanalyytikoksi. Opinnot kestävät kuusi vuotta ja vastaavat laajuudeltaan maisterintutkintoa. Niihin kuuluu myös asiakastyötä kokeneiden koulutusanalyytikoiden valvonnassa. Toivon voivani palvella ihmisyyttä psykoanalyytikkona päivätyön rinnalla.
Ihminen on psyykeltään moninainen ja monimuotoinen. Jungilaisessa psykoanalyysissa hänen on tarkoitus tulla kokonaisemmaksi, ei täydelliseksi, ja hyödyntää eri puolia itsestään. Siis tulla itsekseen.
Kulttuurin tukijoukot -juttusarjassa esitellään ihmisiä, jotka antavat panoksensa tieteen, taiteen ja kulttuurin hyväksi toimimalla Suomen Kulttuurirahaston luottamushenkilöinä tai työntekijöinä.
