Professorit Markku Karjalainen ja Sami Pajunen. Kuva: Sami Funke
Teollisen puurakentamisen tutkijakoulu on Tampereen yliopiston rakennetun ympäristön tiedekunnan käynnistämä hanke, joka vastaa alalla tunnistettuun koulutus- ja asiantuntijavajeeseen. Tutkijakoulun ytimessä ovat väitöstutkimukset sekä näitä tukevat opinnäytetyöt, joita teetetään eri yhteistyöoppilaitoksissa. Hankkeessa tuotettu aineisto (opinnäytetyöt, julkaisut, raportit) on alan toimijoiden vapaasti käytettävissä. Tutkijakoulun vetäjinä toimivat professori Sami Pajunen ja professori Markku Karjalainen.
Tammikuussa 2021 käynnistyneeseen tutkijakouluun haki 40 väitöskirjatutkijaa, joista valittiin kuusi. Sittemmin väitöskirjan tekijöiden määrä on noussut jo yhdeksään. Tutkimushankkeissa puurakentamista lähestytään eri näkökulmista ja aiheina ovat mm. kantavien puurakenteiden itsesammuminen, puuvälipohjien askelääneneristävyyden laskenta, puurakentamisen kilpailukyvyn osatekijät asuntorakentamisessa sekä puukerrostalorakentaminen kiertotalouden näkökulmasta.
Tutkijakoulu ei kuitenkaan rajoitu pelkästään väitöskirjojen tuottamiseen, tutkimusaiheita tarjotaan myös kandi- ja diplomitöihin sekä AMK-lopputöihin.
– Koska tutkijajoukko koostuu rakennetekniikan, arkkitehtuurin sekä rakentamistalouden tutkijoista, tämä tutkijakoulu luo ainutlaatuisen mahdollisuuden tuottaa tutkimustuloksia, jotka hyödyttävät koko puurakentamista eivätkä vain osaoptimoi jotakin osa-aluetta muiden kustannuksella, toteavat professorit Sami Pajunen ja Markku Karjalainen.
Korkeatasoisen ja monipuolisen tutkimuksen lisäksi tutkijakoulun tavoitteena on lähentää tutkimuslaitoksia ja rakentamisen teollisuutta. Tutkimuksen käytännönläheisyyttä ja tulosten hyödynnettävyyttä edistää myös tutkijakoulussa käytössä oleva työelämän ja tutkimuksen yhdistävä malli. Se mahdollistaa työajan jakamisen yliopiston ja jonkin rakennusalan yrityksen kanssa.
Tutkijakoulun rahoitus on varmistettu vuoden 2024 loppuun, mutta tavoitteena on jatkaa siitä eteenpäin. Tutkijakoulun tuottama osaaminen on tärkeää kotimaisen puurakentamisen kehitykselle. Tutkimusta ja osaajia tarvitaan kehittämään teollisen puurakentamisen teknisiä ratkaisuja ja kilpailukykyä. Tutkijakoulusta valmistuvat ovat jo opintojensa aikana integroituneet työelämään ja jatkavat toimialoillaan oman alansa kehitystyötä.
Palkinto myönnettiin ryijyjen lumosta, kädentaitojen ilosta.
Irene Välimäki on kokkolalainen tekstiilitaiteilija, jolla on oma studio Kokkolan vanhassa kaupungissa. Hänen työnsä ovat ilmeeltään pelkistetyn abstrakteja ja usein maalailevia, ja niissä ovat pääosassa väri ja pinnan struktuuri, materiaalin tuntu, karkeus ja volyymi. Ryijytekniikka on kulkenut Välimäen mukana koko hänen työhistoriansa ajan. Hän valmistaa työnsä aina itse, ja käsin tekeminen on tärkeä osa työskentelyprosessia. Työt syntyvät pisto pistolta, pienin askelin, rakentaen muotoa, sommittelua ja pintaa samalla uutta etsien.
Irene Välimäki valmistui 1979 Taideteollisesta korkeakoulusta (Aalto-yliopisto) tekstiilitaiteilijaksi. Yli neljä vuosikymmentä kestäneeseen työuraan mahtuu tekemistä koko elämän kirjolta – työskentelyä teollisuudessa, vapaana taiteilijana omia töitä tehden, taidetekstiilejä sekä näyttelyitä koti- ja ulkomailla.
Irene Välimäen teoksia on useissa julkisissa tiloissa ja kokoelmissa, ja hän on edustanut Suomea lukuisissa yhteisnäyttelyssä ulkomaita myöten. Kolmen taiteilijan yhteisnäyttelyssä Kokkolassa vuoden 2020 vaihteessa oli esillä Irene Välimäen mielenkiintoinen kokonaisuus kierrätysmetallista himmelitekniikalla kootuista ”seinäkoruista”.
Irene Välimäki työskenteli noin 15 vuoden ajan toiminnanjohtajana Taito Keski-Pohjanmaa ry:ssä. Hänen johdollaan saatiin alueen ihmiset kiinnostumaan käsityöstä uudenlaisten käsityökurssien, -tapahtumien ja ajankohtaisten tekemisen mallien avulla. Yhdistys oli kärkijoukossa Suomessa levittämässä käsityön ja itse tekemisen ilosanomaa, kun käsityöbuumi alkoi levitä maailmalla. Yhdistys aloitti mm. ensimmäisenä Suomessa aikuisten käsityökoulun, myös lasten ja nuorten käsityökoulun vuosiluokkia ja ryhmiä lisättiin. Kudontamalleja uudistettiin ja kutomotoimintaa kasvatettiin muiden Taitojärjestön yhdistysten ja alan oppilaitosten hävittäessä kangaspuitaan. Henkilökuntaa koulutettiin, erityistekniikoita ja uusia materiaaleja lisättiin, kurssiaiheita monipuolistettiin, toimitilat uudistettiin, näkyvyyttä kasvatettiin ja alueellista yhteistyötä lisättiin. Yhdistyksen koko toiminta moninkertaistui ja työpaikat säilyivät.
Irene Välimäki kertoo, että toiminnanjohtajan työn rinnalla hän suunnitteli, valmisti ja tuotti kymmenittäin ellei sadoittain malleja ja ideoita koulutuksen käyttöön, opettajien ja ohjaajien työvälineiksi, harrastajien sekä myös ammattilaisten käsityötoimintaan – sisustamiseen, asusteiksi, koruiksi ja käsityötuotteiksi. Useat hänen suunnittelemansa käsityöaiheet ovat olleet käytössä ympäri Suomen, mallit ovat levinneet mm. Taitojärjestön valtakunnallisissa Tekemisen iloa! -kampanjoissa.
Ihmisen suhde toiseen, tuttuus ja vieraus, paikallisuus ja arkikulttuuri ovat teemoja, joista syntyy Jaakko Aution hyppysissä kokemuksellisia ääni-installaatioita. Hän haluaa tuoda taiteensa ihmisten keskuuteen, sinne mistä se on lähtöisinkin.
Autio vietti suuren osan lapsuuttaan Afrikassa, Senegalissa, jonne hänen perheensä muutti vanhempien työn perässä. Siellä hän ymmärsi, mitä paikallinen sanonta, ”minä olen, koska sinä olet”, konkreettisesti tarkoittaa.
– Senegalissa kaikki aukeaa keskinäisten suhteiden kautta ja yksityisyyden käsite poikkeaa länsimaisesta. Sain tutustua paikalliseen musiikkiin ja vuosisatojen aikana jalostuneeseen kulttuuriin, joka tuo ihmiset yhteen. Todistin sitä, kuinka tärkeää on heittäytyä ja paljastua, hän sanoo.
Koko perhe muutti Ylivieskaan, kun Autio oli 11-vuotias, mutta hänen oli vaikea sopeutua. Autio ei ollut koskaan käyttänyt sukkia, eikä kammannut hiuksiaan. Suomea hän puhui ranskalaisittain ääntäen. Nyt Autio kokee, että tuosta vieraudentunteesta on tullut pääoma, jota hän hyödyntää taiteessaan.
– Jos on 11-vuotiaana muuttanut Senegalista Ylivieskaan, ei jää muuta vaihtoehtoa kuin miettiä, miten löytää merkityksellisen elämän. Kohtalo paiskasi minut kahden maan kansalaisuuteen, ja sen ansiosta minun on helppo löytää paikkani ulkomailla. Olen oppinut erottamaan milloin pelko on omaa pelkoa, milloin kannattaa heittäytyä ja milloin ei, hän sanoo.
Taiteen tekijä ja sosiaaliantropologi
Autio työskenteli teatterialalla ennen kuin ryhtyi tekemään taidetta omaehtoisesti. Äänitaiteilijana hän kokee olevansa tarinankertoja tai koollekutsuja. Autio tuo harvoin itseään esille, vaan antaa mieluummin muiden äänten kuulua teoksissaan.
– Olen ennemminkin sosiaaliantropologi, joka näkee olemassa olevassa kulttuurissa jotain arvokasta ja tuo sen esille. Vanhempani ovat työkseen ratkoneet jokapäiväisiä asioita, mutta minua kiehtoo, mitä tehdä sen jälkeen kun perustarpeet on tyydytetty. Olen tuota mahdollisuutta toteuttaessani terveempi ihminen ja ajelehdin vähemmän, hän toteaa.
Vaikka ääni onkin Autiolle luontevin taiteen tekemisen muoto, hän yhdistää teoksiinsa myös visuaalisia elementtejä. Mikkelin Taidehallissa kesällä 2021 nähdyssä Äänen aika II -teossarjassa Aution luomat äänet muodostivat kaksimetrisen vesialtaan pintaan geometrisia kuvioita. Hänen käyttämänsä, hahmoja etäisesti muistuttavat kaiuttimet tuovat tilaan inhimillisen ulottuvuuden.
Narvassa omaa identiteettiä peilaamassa
Autio työskentelee tällä hetkellä NART-taideresidenssissä Viron Narvassa, jonne hänelle myönnettiin Kulttuurirahastolta kolmen kuukauden residenssiapuraha. Autiolle tuli yllätyksenä, että narvalaisista jopa 96 % puhuu äidinkielenään venäjää. Barokkityylinen kaupunki tuhoutui toisen maailmansodan pommituksissa lähes kokonaan, ja tilalle rakennettiin nykyinen, neuvostohenkinen Narva. Alkuperäinen väestö vaihdettiin venäläisiin.
Tälle vuodelle Autiolla on suunnitteilla ainakin viisi erillistä teoskokonaisuutta. Narvassa Autio toteuttaa paikallisten kuorojen kanssa Where we are -teoksen, joka tulee esille NART-residenssiin kesällä 2022 ja Tartossa sijaitsevaan Galleria Kogoon syksyllä 2022.
– Narvalaisille kysymys omasta kotimaasta on vaikea ja täällä olen saanut peilata omaa identiteettiäni paikalliseen. Tekeillä oleva teos pohjautuu väljästi Maamme-lauluun, Mu Isamaa, joka on Virolla ja Suomella melodialtaan lähes identtinen. Sen avulla pyrin luomaan esteettisen elämyksen, jossa voimme hetkellisesti tunnistaa ja muistaa maailman, jota eivät leimaa vastakkainasettelut ja ristiriidat, sanoo Autio.
Äänitaiteilija Jaakko Autio sai apurahan vuonna 2022 taiteelliseen työskentelyyn NART-residenssissä Virossa.
Viime aikaiset kriisit kuten pandemia, Ukrainan sota, ilmastokriisi ja Brexit heijastuvat ihmisten elämään globaalisti. Ne myös synnyttävät konkreettisia sekä moraalisia esteitä ihmisten liikkumiselle yli kansallisten rajojen.
Kasvava epävarmuus ja liikkumisen esteiden ilmaantuminen on vaikuttanut ihmisiin paitsi käytännön- myös tunnetasolla, mikä on valtiotieteiden tohtori Anna Simolan mukaan jäänyt tieteellisissä tutkimuksissa vähemmälle huomiolle.
Simola toimii tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa ja kuuluu siellä toimivaan Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikköön. Koronakeväänä 2020 yksikön tutkijat keräsivät kirjoituksia Suomessa ja Belgiassa asuvilta maahanmuuttajilta, joiden yli 65-vuotiaat omaiset elävät toisessa maassa. Kirjoituksissa vastaajia pyydettiin kuvailemaan, millaista ikääntyvistä perheenjäsenistä huolehtiminen on poikkeuksellisessa tilanteessa ollut.
– Aineisto osoittaa, että ihmisten kokemukset ovat olleet todella voimakkaita ja emotionaalisesti raskaita, Simola sanoo.
Yksilöiden kokemukset auttavat ymmärtämään ilmiöitä
Myös Simolan uusi, tohtorinväitöksen jälkeinen tutkimus käsittelee käynnissä olevien kriisien vaikutuksia EU-maissa asuvien, ylirajaisten perheiden kokemuksiin. Hanke käynnistyi syksyllä 2021 Ella ja Georg Ehrnroothin säätiön apurahan turvin. Joulukuussa 2021 Simolalle myönnettiin säätiöiden Post Doc -poolin apuraha, jonka avulla hän saattaa tutkimuksen päätökseen.
Perheillä Simola viittaa tässä yhteydessä syntymäperheisiin, ja tarkemmin ottaen tilanteeseen, jossa eri sukupolvet asuvat eri maissa työstä johtuvan maastamuuton seurauksena. Hän aikoo käyttää narratiivista tutkimusmenetelmää, ja pyytää tutkimukseen osallistuvia kertomaan kokemuksistaan epävarmoissa olosuhteissa.
– Ihmisten tarinoiden kautta pääsee käsiksi isoihin asioihin ja voi nähdä, kuinka suuret ilmiöt vaikuttavat yksilöiden kokemuksiin. Tämänkaltaisen tutkimuksen kiinnostus kohdistuu voimiin, jotka sitovat ihmisiä toisiin ihmisiin ja paikkoihin, eikä siihen, kuinka he käytännössä toteuttavat perhe-elämää esimerkiksi teknologian avulla. Sitä on tutkittu paljon, tunnepuolta ei niinkään, Simola sanoo.
Tukikohta Euroopan solmukohdassa
Simola asuu Belgiassa, jossa hän työskentelee vierailevana tutkijana Leuvenin UCLouvain-yliopistossa. Myös tutkimushanke sijoittuu Belgiaan, jonka pääkaupunki Bryssel on Euroopan solmukohta. Tämä mahdollistaa useiden maahanmuuttajaryhmien tutkimisen samassa kontekstissa. Simola aikoo haastatella suomalaisten ja espanjalaisten lisäksi brittejä, vaikka maa ei enää kuulukaan Euroopan Unioniin.
– Heidän kohdallaan tarkastelen, mitä tarkoittaa, kun raja nousee sinne, missä he ennen liikkuivat vapaasti. Kriisit luovat epävarmuutta ja esteitä suhteessa matkustamiseen ja liikkuvuuteen, ja muuttavat ihmisten kokemusta rajat ylittävästä perhe-elämästä, jota he ovat aikaisemmin voineet vapaasti, turvallisesti ja joustavasti toteuttaa, hän selventää.
Simola uskoo, että tekeillä oleva tutkimus auttaa ymmärtämään paremmin niitä haasteista, joita ylirajaiset perheet pandemian tyyppisten kriisien yhteydessä kohtaavat. Tästä on apua politiikan teossa esimerkiksi silloin, kun on tarpeen pohtia erilaisia rajoitustoimia esimerkiksi matkustamisen osalta. Aihe koskettaa läheisesti Simolan omaa arkea.
– Minullakin on perhe ja lähes satavuotias isoäiti Suomessa. Oma kaikupohja auttaa suunnittelemaan tutkimusta ja tunnistamaan asiat, joilla on aiheen kannalta merkitystä. On etuoikeus saada tehdä tutkimusta itseä kiinnostavasta aiheesta, hän toteaa.
UWC-kouluja on tällä hetkellä 18 neljällä eri mantereella. Opiskelijat suorittavat kouluissa International Baccalaureate (IB) -tutkinnon ja kouluissa painotetaan vahvasti myös kokemuksellista oppimista, palvelutyötä, kulttuuria ja urheilua. 13 maailmalle matkaavan lukiolaisen lisäksi yksi nuori pääsee kahden viikon mittaiselle lyhytkurssille ensi kesänä.
Viime vuonna koronapandemia rajoitti koulujen mahdollisuuksia ottaa opiskelijoita vastaan ja haussa oli vain Euroopan kohteita. Tänä vuonna mukana olivat jälleen myös Euroopan ulkopuoliset kohteet.
– Hakemuksia tuli tänä vuonna yhteensä 145, mikä on selkeästi enemmän kuin viime vuonna. Korona näytti kuitenkin vaikuttavan hakijoihin edelleen siten, että suurimmalla osalla Euroopan koulut olivat kärkisijoilla kouluvalinnoissa, kertoo UWC-toimikunnan sihteeri Tiia Tihinen.
Tästä huolimatta ensi lukuvuonna suomalaisia lukiolaisia lähtee maailmalle aina Yhdysvaltoja, Intiaa ja eteläistä Afrikkaa myöten.
Bina Chatterji lähtee avoimin mielin historialliseen Mostariin
Bina Chatterji
– En halua odottaa liikoja tulevilta vuosilta uudessa maassa ja uudessa koulussa, sillä haluan suhtautua kaikkeen avoimin mielin. Tiedän, että pieniltä ongelmilta on vaikea välttyä, mutta uskon UWC-kokemuksen kasvattavan minua paljon ihmisenä, pohtii Bina Chatterji, tamperelainen lukiolainen, joka viettää lopun lukiotaipaleestaan UWC Mostarissa Bosnia-Hertsegovinassa.
Chatterji on kiinnostunut historiasta ja englannin kielen kirjallisuudesta ja näkee itsensä tulevaisuudessa kirjoittavan yhteiskunnallisesti kantaa ottavia kirjoja. Kokemukset näyttelijänä eri kuvauksissa ja teatterissa vetävät kohti elokuvaohjaajan uraa. Lukiolainen kokee tärkeäksi sen, että tulevaisuuden työ olisi merkityksellistä, edistäisi tasa-arvoa ja tukisi ja inspiroisi muita ihmisiä. Tällä hetkellä ajatukset ovat kuitenkin tiiviisti tulevissa lukiovuosissa.
– Kävin peruskoulun kansainvälisessä koulussa ja aloin ikävöidä sitä, kun aloitin lukion kokonaan suomalaisessa koulussa. Lisäksi olen aina halunnut kokea niin sanotun ”sisäoppilaitoksen” elämää ja sen, millaista on asua muiden opiskelijoiden kanssa. Koulun opiskelijoista voi tulla kuin toinen perhe, ja perus oppitunnitkin ovat varmasti kiinnostavia, kun luokassa on opiskelijoita niin monesta maasta. Bosnia ja Hertsegovinalla on paljon historiaa takana, josta odotan oppivani lisää.
Erika Nikolan lukiopolku vie maailman toiselle puolen
Erika Nikola
– Aika harvoin saa mahdollisuuden päästä kokemaan elämänmenoa kirjaimellisesti toisella puolella maailmaa, toteaa oululainen Erika Nikola, joka jatkaa tammikuussa 2023 lukio-opintojaan eteläisessä Afrikassa.
Waterford Kamhlaba UWC sijaitsee Eswatinissa, Mosambikin ja Etelä-Afrikan välissä. Koulu perustettiin aikoinaan vastalauseena Etelä-Afikassa vallinneelle rotuerottelulle. Opiskelijoiden oppimista ja palvelutyötä tuetaan yhteistyöllä paikallisten toimijoiden, kuten pakolaisleirin ja naapurustossa sijaitsevien hoitoyksiköiden kanssa.
– Kansainvälisyys ja erilaiset kulttuurit ovat aina kiinnostaneet minua ja UWC tarjoaa mahdollisuuden haastaa itseään ihan kaikilla elämän osa-alueilla. Eswatinissa kiinnosti sen kulttuuriympäristö, sen oppilaille suomat laajat vaikutusmahdollisuudet ja yhteydet paikallisiin vaikuttajiin. Maan kaunis luonto oli suuri plussa, kertoo ympäristöbiologiasta, metsätaloudesta ja lääketieteestä kiinnostunut Nikola.
– Odotan todella paljon keskusteluja uusien ihmisten kanssa. Tavoitteeni on haastaa omaa maailmankuvaani ja tulla itsekin paremmaksi keskustelijaksi. Toivon saavani uusia ystäviä ja kokemuksia, joita lukiovuodet Suomessa eivät ehkä olisi suoneet.
Valitut stipendiaatit 2022
UWC Adriatic, Italia
Kettunen Tim, Helsinki
UWC Atlantic College, Wales
Koskinen Hilma, Espoo Kujala Eero, Lappeenranta (Suomen Kulttuurirahasto / Davis-UWC Dare to Dream -stipendiaattina)
UWC Red Cross Nordic, Norja
Karlsson Inka, Helsinki (Föreningen Konstsamfundet rf, Lisi Wahl stiftelse för studieunderstöd sr, Stiftelsen Brita Maria Renlunds minne sr ja Svenska folkskolans vänner rf -säätiöiden stipendiaattina) Kontinen Henni, Juva
Huttunen Enni, Rauma (Svenska Kulturfondenin stipendiaattina)
UWC Robert Bosch College, Saksa
Saarinen Ellen, Helsinki
UWC Mahindra College, Intia
Knuth Olga, Helsinki
UWC in Mostar, Bosnia-Hertsegovina
Chatterji Bina, Tampere
UWC-USA, Yhdysvallat
Legeza Katja, Helsinki Wirta Thomas, Espoo (Segerstråle-stipendiaattina)
Waterford Kamhlaba UWC, Eswatini
Nikola Erika, Oulu
UWC Costa Rica
Ramos Serrano Malva Elvira, Ekenäs
ActionXChange Spain, Espanja
Kesti Oona, Espoo (Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska Kulturfondenin UWC lyhytkurssi-stipendiaattina)
Vehnä, ohra ja ruis sisältävät gluteeni-nimistä proteiinia. Noin parille prosentille väestöstä se aiheuttaa ohutsuolen suolinukkaa vaurioittavan tulehdusreaktion eli keliakian.
Kati Juuti-Uusitalo (vas.) ja Katri Kaukinen.
Gluteenia välttelee kuitenkin huomattavasti suurempi määrä ihmisiä kuin varsinaiset keliaakikot. Monet kokevat elävänsä terveemmin ilman vehnää, ohraa ja ruista, ja trendi on rantautunut Suomeenkin.
– Ihmisillä voi olla vilja-allergioita ja myös keliakiasta riippumatonta gluteeniherkkyyttä, mutta suurin osa viljoihin liittyvästä hypestä ei perustu tutkittuun tietoon, sanoo Tampereen yliopiston keliakiatutkimuskeskuksen johtaja, sisätautiopin professori Katri Kaukinen.
– Viljoissa on kuituja, vitamiineja ja hivenaineita. Ne ovat ihmiskunnalle tehokas tapa tuottaa paljon energiaa väestön tarpeisiin. Voikin kysyä, onko viljojen välttämisestä ihmiselle enemmän haittaa kuin hyötyä.
Suomessa on laajoja epidemiologisia aineistoja, joiden avulla asiaa voidaan selvittää. Tätä keliakiatutkimuskeskuksessa on nyt ruvettu Kaukisen johdolla tekemään.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Terveys 2000–2011-pitkittäistutkimuksessa on laajasti seurattu aikuisväestön terveyden kehitystä. Noin neljää tuhatta ihmistä on haastateltu ruokatottumuksista, ja heiltä on otettu veri- ja virtsanäytteitä. Myös heidän genomiaan on osin tutkittu.
Aineistosta voidaan erotella keliaakikot niistä, jotka välttävät gluteenia muuten vain. Samalla nähdään, onko gluteenin välttämisestä ollut ihmisille hyötyä.
– Olen lähtökohtaisesti aika kriittinen, mutta kohta saadaan tuloksia ja nähdään, miten asia on, Kaukinen toteaa.
Tampereen keliakiatutkijat yrittävät myös haarukoida entistä parempia diagnostisia keinoja, jotta keliaakikkojen perheenjäsenistä tunnistettaisiin erityisruokavaliota tarvitsevat.
– Keliakiaan on hyviä mittareita, mutta ne eivät tunnista kaikkia eivätkä varsinkaan taudin varhaisvaiheessa.
Parannetut mittarit voisivat esimerkiksi tunnistaa merkkiaineita verestä, virtsasta ja ulosteesta. Hyödyllinen voisi myös olla monta eri osatekijää yhdistävä riskilaskuri.
Myös hoitopuolella riittää tutkittavaa. Suolinukan tulehdusreaktion on ajateltu ajan oloon paranevan, kun keliaakikko luopuu viljojen syönnistä.
Viime aikoina on kuitenkin huomattu, ettei suolinukka täysin korjaannu. Osin sen vauriot voivat olla keliakiaan kuuluvia synnynnäisiä poikkeamia. Tällöin ravintoaineiden imeytyminen olisi keliaakikoilla pysyvästi häiriintynyt, ja he saattavat tarvita lääkitystä tai ravintolisiä läpi elämän.
Suolinukan pysyvien haittojen tutkimusta johtaa Tampereen yliopistossa bioteknologian yliopistonlehtori Kati Juuti-Uusitalo.
Väitöskirjaohjattava Valeriia Dotsenko (vas.) ja Keijo Viiri.
Lääkitystä puolestaan tutkii Tampereen yliopiston keliakiatutkimuskeskuksessa molekyylibiologian dosentin, akatemiatutkija Keijo Viirin ryhmä. Se tekee yhteistyötä saksalaisen lääkeyrityksen kanssa ja tutkii saksalaisten kehittämää lääkettä, joka estää ohutsuolen transglutaminaasi-entsyymin eli TG2:n toimintaa.
– Gluteenissa oleva gliadiini laukaisee keliaakikoilla tulehduksen. TG2 on normaali ihmisen ohutsuolen proteiini, joka muokkaa gliadiinia niin, että sen glutamiinit muuttuvat glutamaatiksi. Keliaakikot saavat tällä tavoin muuttuneesta gliadiinista tulehdusreaktion. Hypoteesin mukaan tulehdusreaktiota ei tule, kun TG2:n toiminta estetään, Viiri selittää lääkkeen toimintamekanismin.
Alustavissa kliinisissä kokeissa lääke on toiminut hyvin ja näyttäisi estävän gluteenin aiheuttavat vauriot.
Viirin ryhmä on kuitenkin havainnut, että suolen rakenteen mikroskooppinen tarkastelu eli histomorfometrinen tutkimus ei aina kerro suolen toimintakyvystä vaan tähän tarvitaan geenien aktiivisuuksien mittausta eli niin sanottua molekulaarista histomorfometriaa.
– Keliaakikon suoli voi näyttää normaalilta, mutta molekyylitasolla katsottuna suolen pinta on vaurioitunut niin, että esimerkiksi hivenaineet eivät kunnolla imeydy.
Viirin ryhmä tutkii lääkeyrityksen keräämästä aineistosta potilaiden ja verrokkien suolen geenien aktiivisuutta. Samalle he seuraavat, miten lääkkeen parantava vaikutus näkyy verenkierrossa mahdollisesti kohentuneena ravinteiden, hivenaineiden ja vitamiinien tasona.
Tarkoitus on selvittää, toimivatko lääkeyrityksen TG2-estäjät molekyylitasolla niin hyvin kuin ne toimivat mikroskooppitasolla.
Jos lääke toimii molekyylitasollakin hyvin, niin voisivatko keliaakikot siis ruveta syömään normaalisti kotimaisia viljoja?
– En ole lääkäri vaan tutkija, joten en uskalla tuohon ottaa kantaa. Mutta gluteenittomallakin ruokavaliolla pieniä gluteenimääriä tulee väkisin, ja herkimmillä keliaakikoilla tämä niin sanottu taustagluteeni aiheuttaa oireita, Viiri sanoo.
– Myös ulkomaanmatkoilla on vaikea välttää gluteenia. Jatkuva lääkitys voisi siis helpottaa keliaakikkojen elämää, vaikka he eivät luopuisikaan ruokavaliostaan.
Professori Katri Kaukinen ja dosentti Kati Juuti-Uusitalo saivat 250 000 euron apurahan vuonna 2022 ravinnon gluteenin aiheuttamia terveysvaikutuksia ja haittoja käsittelevään tutkimukseen.
Dosentti Keijo Viiri ja työryhmä saivat 200 000 euron apurahan vuonna 2022 ravinnon gluteenin aiheuttamia molekyylitason vaurioita ja hoitoa keliakiassa käsittelevään tutkimukseen.
Pukusuunnittelua 35 vuotta, yli sadan produktion näyttämöpuvut ja kymmeniätuhansia suunniteltuja vaatekappaleita. Pitkän linjan pukusuunnittelija, taiteen maisteri Pasi Räbinä tuntee materiaalit ja niiden käsittelytekniikat. Vuodesta 1991 päätoimisesti Oulun kaupunginteatterissa työskennellyt pukusuunnittelija on koko uransa ajan työskennellyt myös itsenäisenä taiteilijana ja muotoilijana ja tullut palkituksi näyttämöpukujen uudistajana ja edelläkävijänä.
– Olen kehittänyt johdonmukaisesti erilaisia materiaalinkäsittelytekniikoita ja päässyt siten lähemmäs kädenjälkeä, jossa kangas itsessään on kiinnostava, Räbinä kertoo.
Nyt Pasi Räbinä on käynnistämässä juuri saamallaan apurahalla hankkeen, jossa hän tutkii tulevaisuuden ekologisia vaatemateriaaleja käytettäväksi pukusuunnittelussa. Ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen ja luonnonvarojen ylikulutus edellyttävät nopeaa muutosta kaikilla yhteiskuntamme tasoilla. Myös satoja ja tuhansia vaatekappaleita teatteriesityksiin ja oopperateoksiin suunnittelevan pukusuunnittelijan toimenkuvassa tätä aihetta on pohdittava vakavasti: mitä suunnittelija voi tulevaisuudessa suunnitella, mitä materiaaleja puvustuksissaan käyttää ja mitä tehdä sadoilla puvuilla esityskaaren loputtua.
– Suunnitelmani on pioneerihanke, jollaista ei Suomessa ole ennen toteutettu. Tavoitteeni on nostaa kestävän kehityksen tietoisuutta alallamme näkyväksi, Räbinä kertoo.
The Addams Family, Oulun kaupunginteatteri 2015-16: Aaveen (tanssija) rokokoopuku, kerroksellinen kreppipainanta. Kuva: Kaisa Tiri
– Tulevaisuuden haasteena on, miten voimme vähentää tekstiilijätettä luontoa kuormittamatta. Keskeistä on mielestäni vaikuttaa jo varhaisessa vaiheessa suunnittelijan työskentelyyn ja miettiä pukujen valmistusprosessissa, millaisia materiaaleja kestävän kehityksen ja kiertotalouden kannalta olisi järkevää käyttää. Kiertotalous ei tarkoita tutkimuksessani pelkästään kierrätystä, vaan kokonaisvaltaisesti uudenlaista lähestymistapaa vaatekappaleiden ja materiaalien valmistuksessa. Ideana on pyrkiä siihen, että suurin osa puvustuksen vaatekappaleista saadaan uusiokäyttöön. Tavoitteeni on kehittää pukusuunnittelijoiden käyttöön malli ja työtapa, jossa esityksen puvut suunnitellaan pitkäikäisiksi ja kierrätettäviksi.
Suomessa ollaan vaate- ja tekstiiliteollisuudessa Pasi Räbinän mukaan uusien ekologisten kuitumateriaalien kehityksessä uranuurtajia. Metsä Group ja Stora Enso kehittelevät tulevaisuuden materiaaleja sekä innovaatioita. Spinnova Oy on suomalainen uranuurtaja puupohjaisen selluloosan kehittämisessä tekstiilikuiduksi Ioncell-menetelmällä. Kiertotalouden ja kierrätyksen näkökulmasta myös suomalainen Infinited Fiber Company on tuotekehityksessään jo pitkällä tekstiilijätteen uudelleen hyödyntämisessä tekstiilikuiduksi.
– Näiden yritysten tavoitteena on tehdä ympäristöystävällisempiä sekä vähemmän luontoa kuormittavaa kangasmateriaalia. Aion tutkimuksessani perehtyä niiden toimintaan ja valmistustapoihin ja soveltaa sitä näyttämöpukujen suunnitteluun, Pasi Räbinä kertoo.
Tait. maisteri Pasi Räbinä sai 17 500 euron apurahan vuonna 2022 ekologisten materiaalien käyttöä pukusuunnittelussa käsittelevään tutkimukseen .
Romanilapset ovat yliedustettuina sosiaalihuollon asiakkaissa, ja nuoret romanit päätyvät vankilaan useammin kuin vastaavan ikäiset valtaväestön edustajat. Vapaaehtoistyötä muun muassa vankiloissa tehneen laulaja, muusikko Hilja Grönforsin mukaan monilla tämän päivän romaninuorilla on identiteetti hukassa, huumeongelma on räjähtänyt käsiin ja jengiytyminen vie pohjaa romanikulttuurin perinteisiltä kasvatusperiaatteilta, joissa keskeistä on toisten, erityisesti vanhempien ihmisten kunnioittaminen.
Grönfors ja hänen moniammatillinen työryhmänsä toteuttavat romanikulttuurista kertovan musiikki- ja elokuvakiertueen lastensuojelun vastaanottopisteissä, sairaaloissa ja vankiloissa. Hankkeessa on mukana myös elokuvaohjaaja Katariina Lillqvist, Elokuvaosuuskunta Camera Cagliostro sekä Romanikulttuurin museo.
– Olemme todella onnellisia ja otettuja apurahasta. Se mahdollistaa tämän tärkeän hankkeen toteutumisen. Syrjäytyneiden romanilasten ja -nuorten pahoinvointi on aikapommi, johon pitää puuttua nopeasti.
Romanilapsille ja -nuorille esitetään vanhoista romanilauluista ja romaniaiheisista elokuvadokumenteista koostettuja esityksiä, joissa heille kerrotaan heidän omasta kulttuuristaan. Romanilapsi tai -nuori, joka ei tiedä, kuuluuko hän valtaväestöön vai romaniheimoon, on Grönforsin mukaan kaikkein suurimmassa vaarassa syrjäytyä.
– Kulttuuri, kuten musiikki, on identiteetin perusta. Musiikki ja elokuva ovat työkaluja, joiden avulla pyrimme vahvistamaan romanilasten ja -nuorten kulttuurisia juuria.
Kiertueen yhteydessä järjestetään myös musiikkityöpajoja, joihin lapset ja nuoret voivat osallistua. Musiikilla on perinteisesti ollut keskeinen asema romanikulttuurissa. Lapsia ja nuoria on aina opastettu laulujen avulla. Opetuslaulujen ohella on markkinalauluja ja rakkauslauluja. Tosin rakkautta ei romanilauluissa käsitellä suoraan, vaan vertauskuvien, kuten kukkasymbolien avulla.
Romanien yhteiskunnallinen asema koheni 1980-luvulla. Kiertelevästä elämäntavasta luopuminen ja muuttaminen kerrostaloihin perhekohtaisiin asuntoihin merkitsi elintason nousua, mutta samalla yhteisöllisyys ja sen myötä lauluperinne alkoi heikentyä.
– Tavoitteenani on elvyttää jo lähes kadonnutta perinnettä keräämällä ja tallentamalla romanilauluja, sekä säveltämällä ja sanoittamalla uusia. Nytkin minulla on työn alla neljä uutta lauluja.
Hilja Grönforsia voi hyvällä syyllä kutsua romanimusiikin Grand Old Ladyksi. Vuonna 2005 Kaustisen kansanmusiikkijuhlat myönsivät hänelle mestarikansanlaulaja-arvonimen, ja vuonna 2014 hän sai Suomi-palkinnon romanien kulttuuriperinnön hyväksi tehdystä työstä.
– Laulut kuvaavat romanien elämää, ja niissä kaikissa on läsnä toivo. Sitkeys ja toivo on aina ollut tärkeässä osassa romanikulttuuria – eihän meitä muuten enää olisi olemassakaan, niin kovaa romanien kohtelu on aina ollut, Grönfors summaa.
Muusikko Hilja Grönfors ja työryhmä saivat 71 000 euron apurahan vuonna 2022 romanikulttuurista kertovan musiikki- ja elokuvakiertueen järjestämiseen vankiloissa, lastensuojelun vastaanottopisteissä ja sairaaloissa, Taidetta kaikille -apurahana.
Noin puoli miljoonaa suomalaista sairastaa aikuisiän eli tyypin 2 diabetesta. Heillä on muihin verrattuna moninkertainen riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin.
– Elämäntapamuutoksilla voidaan ehkäistä tai viivyttää tyypin 2 diabeteksen puhkeamista. Tämä tiedetään hyvin monista tutkimuksista ympäri maailman, eikä sitä tarvitse enää tutkia, Itä-Suomen yliopiston ravitsemusterapian professori Ursula Schwab naurahtaa.
– Sen sijaan ihmisten perintötekijöiden vaikutusta ei ole näissä tutkimuksissa pystytty huomioimaan. Onko siis geeneillä vaikutusta siihen, kenellä elämäntapamuutokset toimivat ja kenellä ei?
Tätä Schwab kollegoineen selvittää kuopiolaisten miesten avulla.
Professori Markku Laakson johtamassa METSIM (Metabolic Syndrome in Men) -pitkittäistutkimuksessa on seurattu haastatteluin ja mittauksin yli kymmentätuhatta satunnaisesti Kuopion väestörekisteristä valittua miestä. Miehet valittiin vuosina 2005–2010 heidän ollessaan 45–73-vuotiaita.
Tästä joukosta Schwab kollegoineen poimi 635 miestä. Heistä joka toisella on korkea ja joka toisella matala geneettinen alttius saada tyypin 2 diabetes.
– Nykyisin tyypin 2 diabetekselle altistavia geenimuotoja tunnetaan yli sata, mutta kun vuonna 2016 valitsimme miehiä tutkimukseen, geenimuotoja tunnettiin vasta 76, eli sillä perusteella muodostimme ryhmät.
Aluksi miehille järjestettiin ryhmätapaamisia. Sittemmin liikuntavinkkejä ja vinkkejä terveyttä edistävästä ruokavaliosta, kuten kuitupitoisista tuotteista ja suositeltavista maitovalmisteista, tarjottiin enemmän netin kautta.
– Aiemmissa vastaavissa tutkimuksissa on painotettu henkilökohtaista ohjausta. Nyt halusimme kokeilla, millainen teho saavutetaan pienemmin resurssein järjestettävällä ryhmä- ja internetpohjaisella ohjauksella.
Mitä Schwab uskoo saavansa tulokseksi?
– Terveyttä edistävät elämäntavat ovat aiempien tutkimusten mukaan auttaneet niitäkin, joilla on geenien puolesta ollut kohonnut riski elämäntapasairauksiin. Odotamme siis tässäkin, että elämäntapamuutokset auttaisivat yhtä lailla kumpaakin ryhmää, Schwab sanoo.
– Mutta varma siitä ei voi olla, ennen kuin tulokset on analysoitu. Odotamme siis rauhassa, mitä tulokset meille kertovat.
***
Toisessa vastaavassa tutkimuksessa Itä-Suomen yliopiston ravitsemustieteilijät selvittävät, aiheuttaako geneettinen alttius eroja siinä, miten muutos suositeltavaan ruokavalion rasvan laatuun vaikuttaa maksan rasvoittumiseen.
Aiemmin mainitusta METSIM-aineistosta on valittu sata miestä, joista puolella on maksan rasvoittumiselle altistava muunnos PNPLA3-geenistä. Kyseinen geeni säätelee rasvan varastointia, ja sen haitallinen muoto altistaa rasvamaksalle.
Miehille ohjeistettiin suositeltava ruokavalion rasvan laatu eli suosittiin kovien eläinperäisten rasvojen sijasta pehmeitä kasvisrasvoja. Sitten verrataan, onko maksan rasvoittumisen asteessa eroa sen mukaan, mitä muotoa miehet PNPLA3-geenistä kantavat.
– Rasvamaksalle altistava PNPLA3-geenimuoto on hyvin salakavala, koska se toisaalta suojaa tyypin 2 diabetekselta. Usein geenimuodon kantajien verensokeri ja kolesteroliarvot eivät ole koholla, mutta heidän maksansa voi olla rasvoittunut. Jos rasvamaksatauti pääsee etenemään pitkälle, voi olla, että mitään ei ole enää tehtävissä.
”hmisten motivaatio terveyttä edistävään ravitsemukseen voisi olla parempi, jos heille räätälöitäisiin yleisten suositusten pohjalta juuri heille sopivat henkilökohtaiset suositukset.”
Geneettiset tutkimukset liittyvät laajemmin ottaen yksilöllistetyn lääketieteen megatrendiin. Kun geneettinen ymmärrys lisääntyy, riskiryhmissä olevia voidaan neuvoa henkilökohtaisemmin.
Tutkimustensa ohella Schwab hoitaa potilaita Kuopion yliopistollisessa sairaalassa.
– Potilaat, joilla on veren rasva-arvojen kanssa ongelmia, kysyvät usein, voivatko he syödä kananmunia. Jos vain tietäisin, onko heillä tietty geenimuoto, voisin vastata täsmällisemmin kuin nykyään. Tämän geenimuodon kantajilla ravinnon kolesteroli imeytyy hyvin, joten heidän ei suositella syövän yli kolmea munaa viikossa. Muut sen sijaan voisivat syödä kananmunia vapaammin, Schwab kertoo.
– Ylipäätään ihmisten motivaatio terveyttä edistävään ravitsemukseen voisi olla parempi, jos heille räätälöitäisiin yleisten suositusten pohjalta juuri heille sopivat henkilökohtaiset suositukset, jotka ottavat huomioon heidän erityispiirteensä.
Itä-Suomen yliopiston ravitsemusterapian professori Ursula Schwab ja työryhmä saivat 250 000 euroa perimän ja elintapojen yhteyttä elintapasairauksien ehkäisyssä käsittelevään tutkimukseen.
Ilmastonmuutos ei kohtele maailmaa tasaisesti. Arktinen alue lämpenee kolminkertaisella tahdilla verrattuna maapalloon keskimäärin. Jäätiköt vetäytyvät, ja näin vapautuvat väylät ja luonnonvarat herättävät talouselämän kiinnostuksen.
Taiteilija Pia Lindman.
– Arktisten alueiden eliöiden kokemusta yhdistää muutos, johon liittyvät saasteet, ilmastonmuutos, kaivostoiminta sekä globaali talous ja politiikka. Jokaisen yhteisön kokemusmaailma on tietenkin ainutlaatuinen, mutta samalla he kaikki kokevat sen muutoksen kollektiivisesti, isommassa kontekstissa, sanoo kuvataiteilija Pia Lindman.
Hän on vuodesta 2016 lähtien yhdessä islantilaisen antropologin Tinna Grétarsdóttirin kanssa koonnut Chill Survive -verkostoa.
Lindman ja Grétarsdóttir ovat matkustaneet ympäri arktista Grönlannista Siperiaan, tutustuneet erilaisiin paikallisyhteisöihin sekä järjestäneet residenssejä, joissa tutkijat, taiteilijat ja paikallisyhteisöt ovat tutustuneet toisiinsa.
– Yritämme välittää tietoa siitä, mitä nämä muutokset tarkoittavat ihmisten kokemusmaailmassa. Haluamme välittää sitä, mikä ei ole sanallistettavissa, ja tämä kokemus kattaa ihmisten luomien suhteiden lisäksi muun elollisen luonnon.
Lindman ja Grétarsdóttir ovat keränneet ympärilleen noin viidenkymmenen taiteilijan, tutkijan ja aktivistin verkoston, ja toiminnan ydin on ollut juuri verkostoitumisessa ja tiedonkeruussa.
Nyt uurastus alkaa kantaa taiteellista hedelmää.
Chill Survive järjestää ensimmäisen ison näyttelynsä Wienin keskustassa WUK-taidekeskuksessa tämän vuoden marras–joulukuussa. Näyttelyn nimi on Chewing the Tundra eli ”Tundran märehtiminen”. Viisitoista Chill Survive -verkoston taiteilijaa Grönlannista, Islannista, Norjasta, Tanskasta ja Suomesta tuovat taiteensa – videoita, performansseja, maalauksia, ääniteoksia – noin 400-neliöiseen Exnergasse-näyttelyhalliin.
Taiteilija Lauri Linna.
Yksi heistä on Lauri Linna. Hän rakentaa tilaan dokumentaarisen installaatioteoksen Juomasuo – suo, jossa oli juotavaa vettä.
Juomasuo on kuusamolainen suo, jolle kaivosyhtiö suunnittelee koboltti- ja kultakaivosta. Linnalle sen lähimaastot ovat rakkaita lapsuuden maisemia, jossa hän kulki luonnonsuojelusta, kalastuksesta ja eränkäynnistä eläneen ukkinsa kanssa.
Exnergasseen Linna luo suunnitellun kaivosalueen pienoismallin käytettyjen matkapuhelinten sekä alueelta keräämiensä kasvinsiementen ja kasvion avulla. Linna kuvasi viime kesänä videokameralla Juomasuon aluetta, sen kasvillisuutta ja lähialueen ihmistoimintaa. Hän jatkaa kuvaus- ja keruutyötä tänä kesänä.
– Kysyin Luomuksesta (Luonnontieteellinen keskusmuseo) neuvoa, kuinka kasvit pitää kasvioida, jotta niiden dna säilyy niin, että ne voi tulevaisuudessa tarvittaessa kloonata. Kaivostoiminnan joskus päättyessä näistä siemenistä ja muusta kasvimateriaalista voidaan uudelleen istuttaa ne kasvit, jotka kaivostoiminta tuhosi, Linna kertoo.
Näyttelyn jälkeen siemenet ja kasvimateriaali lahjoitetaan Kuusamon kaupungin arkistoon.
Exnergassen installaatiossa Linnan videodokumentaatio pyörii käytettyjen älykännyköiden ruuduilla. Linna kerää niitä kuusamolaisilta.
– Käytetyissä kännyköissä on kobolttia ja kultaa suuremmassa pitoisuudessa kuin kaivoshankkeen kallioperässä. Jos kaikki suomalaiset luopuisivat yhdestä vanhasta kännykästä, oltaisiin jo lähellä sitä malmimäärää, jota kaivoksesta saataisiin, Linna laskee.
Hän kertoo sinänsä ymmärtävänsä kaivostoimintaa: ihmiset tarvitsevat työtä, ja ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta koboltti on tärkeä, koska sitä tarvitaan akuissa niin sähköautoissa kuin sähkön varastoinnissakin.
– Minusta on myös mukava keskustella eri mieltä olevan ihmisen kanssa. Tuo alue vaaran kupeessa vain on sellainen, että siihen on vaikea kuvitella sellaista kaivostoimintaa, josta ei pääsisi saasteita pilaamaan ympäristöä. Suomen suurimmaksi lähteeksi sanottu Kitkajärvi on lähellä, ja Kitkajoki virtaa 800 metrin päässä. Joki jatkaa Oulangan kansallispuistoon Karhunkierroksille ja edelleen Venäjälle Paanajärveen.
Juomasuo on kuusamolainen suo, jolle kaivosyhtiö suunnittelee koboltti- ja kultakaivosta. Kuva: Lauri Linna
Suomesta Chewing the Tundra -näyttelyyn osallistuvat myös taiteilija Leena Valkeapää, poromies Oula A. Valkeapää, jakutien hevoskarjaa ja lapin karjaa tutkinut geneetikko–taiteilija Anu Osva sekä Anra Naw, Inarissa nykyään asuva, itäsiperialaiseen tšuktšien alkuperäiskansaan kuuluva tanssija ja kuvataiteilija sekä Islannissa asuva kuvataiteilija Pauliina Jokela.
Lindman on pyytänyt itävaltalaisia museoita ja yliopistoja toimittamaan näyttelyyn heidän hallussaan olevia esineitä, joita on taannoin kerätty arktiselta alueelta. Näyttelyyn osallistuvat taiteilijat puolestaan tuovat äänitteitä, mikrobeja, jäkälää ja muuta tutkimusmatkoilta mukaan tarttunutta ainesta.
Tait. maisteri Lauri Linna sai vuodeksi 2022 taiteelliseen työskentelyyn 13 000 euron apurahan ja M.F.A. Pia Lindman 6 000 euron apurahan Chill Survive -verkoston toiminnan kehittämiseen.
