Joutsenlaulun kirjoittamisesta

Romaanin keskeinen ajatus syntyi alun perin novelliin. Englanninnettujen ja anglosaksisella kielialueella useita kirjallisuuspalkintoja keränneiden romaanieni lisäksi myös erityisesti Yhdysvalloissa on julkaistu lyhytproosaani. Tämän myötä olen tullut saaneeksi silloin tällöin novellitilaustöitä rapakon takaa, ja vuonna 2019 amerikkalainen toimittaja Ann VanderMeer ottikin yhteyttä novelliantologian tiimoilta. Sen teemana olivat tulevaisuuskuvat, joissa ihminen – toki teknologian avustamana – työskentelee tilanteissa ja paikoissa, joissa hän ei ole itse fyysisesti läsnä.

Pohtiessani aihetta ja tilanteita, joissa tällainen tekniikka voisi olla tarpeen, keksin, että näinhän ihminen voisi tarkkailla ja tehdä havaintoja muista lajeista niiden siitä häiriintymättä. Monien lajien tyypillistä käytöstähän on vaikea aidosti tutkia, jos ihmisten läsnäolo äänineen, hajuineen ja kulkuvälineineen vaikuttaa niihin, tai tutkittavia pitää vangita omasta elinympäristöstään niille vieraisiin olosuhteisiin.

Kirjoitin englanniksi novellin, jossa nuori nainen etäohjailee eräänlaista hydraulista robottia ihmisiltä kielletyllä ympäristönsuojelualueella hakeakseen sieltä vuosikausia kerättyä dataa luonnonvaraisten lajien käyttäytymisestä. Hän saa yllättäen yhteyden maanalaisessa kammiossa tietoa keränneeseen ja luokitelleeseen tekoälyyn, joka on tehnyt aivan ihmeellisen lintuja koskevan löydöksen. Alkuperäinen novelli löytyy mm. Margrét Helgadóttirin toimittamasta antologiasta Nordic Visions (Solaris 2023) nimellä A Bird Does Not Sing Because It Has an Answer.

Pidin novellin ydinideaa niin toimivana, että päätin kehittää siitä romaanimittaisen tekstin. Sen työnimi oli pitkän aikaa Miksi laulaa lintunen. En kerro siitä sen enempää – jätän lukijoillekin jotakin – paitsi mainitsen, että jos joku on lukenut novellin, se ei mielestäni mitenkään pilaa romaanin lukukokemusta.

Vuonna 2021 sain Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahastolta apurahan vuoden työskentelyyn Joutsenlaulun parissa. Samaan aikaan syliini kuitenkin yllättäen tupsahti nippu palkallisia tilaustöitä ja kutsu stipendiaatiksi Villa Concordia-taideresidenssiin Saksan Bambergissa. Koska tällaiset hakemattomat yllätystulot ovat kirjailijalle erittäin harvinaista herkkua, en olisi voinut olla iloisempi siitä, että SKR:n apurahoja voi nostaa joustavasti. Otin apurahasumman käyttöön vasta vuonna 2023, ja kas – tuona vuonna minulla ei juuri muuta toimeentuloa sitten ollutkaan.

Tauko teki käsikirjoituksellekin oikein hyvää. Vaikka kustantaja oli ilmoittanut julkaisevansa teoksen ja olimme jo käyneet siitä kehittämiskeskusteluja, en ollut onneksi tehnyt vielä sitovaa kustannussopimusta. Alitajuntani ehti muita projekteja tehdessäni työstää tarinaa ja sen maailmaa hurjasti. Nyt valmistuva Joutsenlaulu on kaikkea muuta kuin vain laajennettu novelli; olen koettanut laatia kokonaisen fiktiivisen tulevaisuusmaailman kunnianhimoisesti ja kantaaottavasti. Se saattaa myös olla, mihin teoksen nimikin viittaa, mahdollisesti urani viimeinen teos.

Nykyisen hallituksen kuristaessa kulttuuria menestyneenkin kirjailijan on vaikea kyetä elättämään itseään pelkällä työllään muuten kuin satunnaisesti. Siksi olenkin todella kiitollinen Suomen Kulttuurirahastolle siitä, että minulla vielä oli mahdollisuus kirjoittaa tämä itselleni hyvin tärkeä romaani.