Inkvisitiopöytäkirjat kertovat informaation merkityksestä jo sydänkeskiajalla

Sydänkeskiajalla katolinen kirkko kiristi otettaan kristikunnasta ja pyrki enenevissä määrin kontrolloimaan maallikoiden uskonharjoitusta. 1200-luvulta eteenpäin paavin nimittämät harhaoppi-inkvisiittorit edustivat näiden kontrollipyrkimysten terävintä kärkeä. Inkvisiittorit järjestivät oikeudenkäyntejä, joiden tarkoituksena oli kuulustella harhaoppisuudesta epäiltyjä ja saattaa syyllisiksi todetut tuomiolle. Inkvisitiotoiminnan tehokkuus perustui siihen, että kuulusteluista laadittiin yksityiskohtaisia pöytäkirjoja, joita viranomaiset hyödynsivät oikeusprosessin aikana. Näitä dokumentteja on säilynyt varsin paljon. Tutkijoita ne kiinnostavat siksi, että niistä piirtyy esiin kuva menneisyyden elämänmenosta tavalla, jolla se on harvoin tavoitettavissa muista keskiaikaisista lähteistä.

Etelä-Ranskan Languedocia pidettiin harhaoppien turmelemana ja se oli siksi eräs inkvisitiotoiminnan varhaisista painopistealueista. Languedocilaiset inkvisiittorit olivat hyvin kiinnostuneita harhaoppisuudesta syytettyjen kommunikaatioverkostoista. Niitä kartoittamalla inkvisiittorit pyrkivät löytämän lisää epäiltyjä ja laittamaan kapuloita harhaoppiseksi mielletyn toiminnan rattaisiin. Siksi languedocilaisista inkvisitiolähteistä on löydettävissä paljon informaatiokäyttäytymiseen, eli informaation hankkimiseen, välittämiseen ja käyttöön liittyvää todistusaineistoa.

Vaikka languedocilaista inkvisitioaineistoa on tutkittu pitkään, kommunikaatioon tai muuhun informaatiokäyttäytymiseen ei ole kattavasti perehdytty aiemmassa tutkimuksessa. Lähdemateriaalin perusteella käy ilmi, että informaatio oli tärkeä resurssi niille, jotka osallistuivat harhaoppiseksi leimattuun uskonelämään. Salaisten tapaamisten käytännön järjestelyt riippuivat informaation hankkimisesta, välittämisestä ja kontrolloimisesta. Samoin vaihtoehtoinen, kirkon näkökulmasta harhaoppinen hengellinen informaatio levisi paikallisyhteisöissä suullisesti saarnojen ja keskustelujen välityksellä. Inkvisitioaineiston kautta piirtyvät esiin harhaoppisuudesta syytettyjen maallikoiden sosiaalisen ja uskonnollisen informaatiokäyttäytymisen moninaiset muodot ja merkitykset.

Paljon jää kuitenkin hämärän peittoon. Inkvisitioaineiston sisällöllisestä rikkaudesta huolimatta sen luonne sorron arkistona ja siitä seuraavat lähdekriittiset ongelmat asettavat selvät rajansa sille, mitä menneisyydestä voidaan tietää. Informaatiokäyttäytymiseen keskittyneen temaattisen analyysin rinnalla väitöstutkimuksessa pureuduttiin myös menetelmällisiin kysymyksiin teoretisoimalla inkvisitioaineiston muodostumista informaation näkökulmasta. Ymmärtämällä mitä informaatio on ja millaisen prosessin kautta se on kulkeutunut menneisyydestä säilyneisiin lähteisiin, menneisyyttä koskevan tiedon mahdollisuudet ja rajat voidaan määrittää aiempaa tarkemmin.