Tulevaisuus käsissä
Nuorten heikentynyt mielenterveys on koko yhteiskuntaa koskeva ongelma ja uhka eurooppalaiselle demokratialle. Sen ratkaisemiseksi tarvitaan systeemitason ymmärrystä ja osallistavaa päätöksentekoa.
Jopa neljäsosa suomalaisista nuorista kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuosittaisen kouluterveyskyselyn mukaan ahdistuneisuus on lisääntynyt etenkin tyttöjen ja nuorten naisten keskuudessa. Noin kolmannes perusopetuksen 8.- ja 9. luokilla, lukiossa tai ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevista tytöistä koki viime keväänä kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta. Ilmiö on samansuuntainen myös muualla Euroopassa.
Nuorten heikentyvällä mielenterveydellä on laajoja ja pitkäkestoisia seurauksia esimerkiksi terveyteen, kouluttautumiseen, työllisyyteen ja ihmissuhteisiin, ja ne vaikuttavat koko yhteiskuntaan. Siitä huolimatta ilmiö nähdään usein yhden tai kahden sukupolven ongelmana, jonka ratkaiseminen on nuorten vastuulla, sanoo 27-vuotias aktivisti ja Generation Climate Europe -nuorisojärjestön puheenjohtaja, Agata Meysner.
”Kun puhutaan tasa-arvon toteutumisesta, aihe kiinnostaa useimpia. Mutta kun kyse on nuorista, asiasta tehdään sukupolvikysymys. En pidä siitä, kun sanotaan, että on nuorten vastuulla ratkaista asia. Se on valtava taakka kannettavaksi”, hän toteaa.
Kun julkisessa keskustelussa etsitään syitä ongelmalle, vedotaan usein sosiaalisen median ongelmakäyttöön. Se onkin THL:n tutkimuspäällikkönä työskentelevän psykologian dosentti Marko Mannisen mukaan asia, jota ei voi sivuuttaa. Sosiaalisen median myötä nuoret altistuvat jatkuvalle vertailulle ja runsas digitaalisten laitteiden parissa vietetty aika on pois arjen kohtaamisilta ja muilta elämän perusasioilta.
Olisi kuitenkin naiivia ajatella, että nuorten mielenterveysongelma hoidettaisiin kuntoon älypuhelimet kieltämällä, ja toisaalta digitaaliseen kehitykseen liittyy myös mahdollisuuksia. Manninen selvittää paraikaa teknologian hyödyntämistä mielenterveystyössä, ja sen hoitovaikutuksista on jo saatu myönteistä näyttöä.
Agata Meysner”Kun puhutaan tasa-arvon toteutumisesta, aihe kiinnostaa useimpia. Mutta kun kyse on nuorista, asiasta tehdään sukupolvikysymys. En pidä siitä, kun sanotaan, että on nuorten vastuulla ratkaista asia. Se on valtava taakka kannettavaksi.”
Kaksi kättä yhteen liitettynä. Taustalla sininen taivas ja vuoristo
”Olen ollut kriittinen ruutuja kohtaan, mutta todellisuus on, että ne ovat osa elämää ja niitä kannattaa hyödyntää. Teknologian hyödyntäminen on kustannustehokasta, helposti skaalattavaa ja monistettavaa sekä henkilökohtaisiin tarpeisiin sovellettavaa hoitoa, joka ei ole aikaan, paikkaan ja ammattilaisiin sidottu.”
Sosiaalinen media voi olla myös voimavara, toteaa Meysner. Hän ja 30-vuotias, JEF Europe – Young European Federalists -nuorisojärjestön puheenjohtaja, Christelle Savall, olivat mukana kesäkuussa järjestetyssä, eurooppalaisten säätiöiden ja rahastojen yhteisessä Philea Forum -konferenssissa puhumassa nuorten mielenterveydestä.
Molemmille sosiaalinen media on keino olla yhteydessä monenlaisista taustoista, kulttuureista sekä erilaisia perinteitä ja arvoja edustaviin ihmisiin. Myös mielenterveys on sosiaalisen median alustoilla näkyvä aihe.
”Vanhempani tai isovanhempani eivät puhuneet mielenterveydestä, koska se oli tabu. Minusta on mahtavaa, että oma sukupolveni ei pidä sitä enää tabuna ja vieläpä tuo esille, että mielenterveysongelmat ovat rakenteellisia”, Meysner toteaa.
Jos ongelmaan todella halutaan puuttua, on Christelle Savallin mukaan otettava huomioon, että ilmiö on osa suurempaa kokonaisuutta, jossa esimerkiksi ilmastokriisillä, kasvavilla elinkustannuksilla ja meneillään olevilla sodilla on osansa. Savallin mielestä nuoren ihmisen on tässä ajassa vaikeaa nähdä tulevaisuudessa valoa, jota kohti mennä.
”Jos emme olisi ahdistuneita, jokin olisi vialla. Kuinka on mahdollista olla henkisesti vakaa maailmassa, joka on niin epävakaa”, hän toteaa.
Myös Mannisella riittää ymmärrystä nuorten kokemuksille. Hänen mukaansa ahdistus on ollut evoluution kannalta tärkeä reaktio uhkaavaksi koettuun ympäristöön, ja parhaimmillaan se saa ihmisen toimimaan. Pitkittyessään ahdistuneisuus voi kuitenkin syventyä masennukseksi, mikä voi johtaa toivottomuuteen ja toimintakyvyttömyyteen.
Meysneria ja Savallia huolettaa erityisesti nuorten keskuudessa lisääntyvä ulkopuolisuuden kokemus. Jos nuoret eivät koe kuuluvansa yhteiskuntaan, tai saavansa ääntään kuuluviin, on vaarana syrjäytyminen, välinpitämättömyys ja esimerkiksi äänestämättä jättäminen.
Christelle Savall”Jos emme olisi ahdistuneita, jokin olisi vialla. Kuinka on mahdollista olla henkisesti vakaa maailmassa, joka on niin epävakaa.”
Sekä Young European Federalists että Generation Climate Europe pitävät päämajaansa Belgiassa, mutta molemmat verkostot toimivat kymmenissä Euroopan maissa pyrkimyksenään tuoda eurooppalaiset nuoret aktiivisesti mukaan päätöksentekoon.
Meysnerin mukaan nuorisojärjestöihin liittyy valtava potentiaali, joka kannattaisi hyödyntää.
Toissa vuonna julkaistun EU-barometrin mukaan 58 % eurooppalaisista nuorista otti osaa yhden tai useamman nuorisojärjestön toimintaan viimeisen vuoden aikana.
”Julkisessa keskustelussa huomioidaan kotien ja koulun merkitys, mutta ei nuorisojärjestöjä. Monet niistä toimivat vapaaehtoisten voimin ja tarvitsemme parempia resursseja, jotta toiminta on kestävällä pohjalla. On tärkeää, että on paikkoja, jonne nuoret tuntevat itsensä tervetulleiksi, ja jossa he tuntevat osallisuutta ja merkityksellisyyttä”, hän sanoo.
Savall muistuttaa, ettei nuorten osallisuudessa päätöksentekoon ole kyse pelkästään ihmisoikeuksien toteutumisesta, vaan demokratian vahvistamisesta pitkällä tähtäimellä.
Suomessa nuorten oikeus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn on kirjattu nuorisolakiin. Myös kuntalaki ja hyvinvointialuelaki takaavat nuorille oikeuden osallistua ja vaikuttaa paikalliseen sekä alueelliseen päätöksentekoon.
Suomessa esimerkiksi Erätauko-säätiö pyrkii tuomaan nuoret mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, ja Mannerheimin lastensuojeluliitto on puhunut sen puolesta, että lapset ja nuoret saataisiin mukaan hyvinvointialueiden päätöksentekoon. Politiikan kentän lisäksi myös esimerkiksi säätiöiden ja organisaatioiden kannattaisi Savallin mukaan ottaa nuoret mukaan päätöksentekoon. Hän uskoo, että se hyödyttäisi kaikkia osapuolia. ”Jos halutaan ratkaista mielenterveysongelma, täytyy pohtia, kuinka nuoret saadaan kokemaan kuuluvansa yhteiskuntaan ja tulevansa kuulluiksi. Kyse on pohjimmiltaan demokratiaa uhkaavasta kriisistä”, Meysner täydentää.
Learning for Well-being Foundation -tutkimuskeskuksen johtaja Dominic Richardson tekee työtä sen hyväksi, että yhteiskunnissa tehtävät poliittiset päätökset tukisivat lasten ja nuorten hyvinvointia. Amsterdamissa päämajaansa pitävän tutkimuskeskuksen tavoitteena on olla mukana rakentamassa maailmaa, jossa jokaisella lapsella olisi tasavertainen mahdollisuus toteuttaa omaa ainutlaatuista potentiaaliaan.
Richardsonin mukaan usein unohtuu, ettei lapsi ole erillinen yksikkönsä, vaan aina osa perhettä ja ympärillä olevaa yhteisöä. Siksi pelkkä lapsen ongelmien hoitaminen ei ole resurssien järkevää käyttöä. Tehokkaampaa ja edullisempaa on huolehtia perheiden tarpeista jo ennen lapsen syntymää, jotta mahdollistetaan turvallinen ja vakaa kasvuympäristö.
“Meidän täytyy päästä yli näkemyksestä, että lapsi olisi vain passiivinen avun saaja ongelmallisessa ympäristössä. Tällainen ajattelutapa ainoastaan sysää taakan lapsen harteille”, hän toteaa.
Richardson vertaa mielenterveysongelmista kärsivää lasta tai nuorta sairastuneeseen kalaan, joka asuu saastuneessa lammessa keskellä hakkuumetsää. Kalaa ei voi ottaa pois lammesta, parantaa ja laittaa takaisin lampeen. Lampea ei voi puhdistaa ja olettaa kalan pysyvän terveenä, koska metsä saastuttaa lammen uudestaan. On hoidettava koko ekosysteemiä.
Samalla tavalla on autettava lasta ja tämän perhettä tarjoamalla yhdenvertaisia, saavutettavia ja yksilöllisiin tarpeisiin vastaavia julkisia palveluita. Kasvatus- ja koulutusympäristöstä on tehtävä turvallinen ja yhdenveroinen, mikä tukee lasten kuuluvuuden ja arvostuksen kokemusta. Samaan aikaan on tehtävä poliittisia päätöksiä, jotka mahdollistavat laajemmin hyvää mielenterveyttä tukevan yhteiskunnan.
Dominic Richardson“Meidän täytyy päästä yli näkemyksestä, että lapsi olisi vain passiivinen avun saaja ongelmallisessa ympäristössä. Tällainen ajattelutapa ainoastaan sysää taakan lapsen harteille.”
Vaikka monissa eurooppalaisissa maissa on jo tehty parannuksia esimerkiksi julkisten palveluiden saatavuuteen, ongelman on annettu paisua niin suureksi, ettei niiden kapasiteetti yksinkertaisesti riitä.
Dominic Richardson“Summa on huomattava ja se osoittaa sitoutumista, mutta kyse on siitä, kuinka hyvin julkinen raha käytetään mielenterveyttä tukevan ympäristön mahdollistamiseksi. ”
ichardsonin mukaan kyse ei usein ole edes rahasta vaan siitä, kuinka julkiset varat käytetään. Richardson valmisteli työryhmineen lasten köyhyyttä, eriarvoisuutta ja nälkää ennaltaehkäisevän politiikkasuosituksen, jota on esitetty käsiteltäväksi marraskuussa järjestettävässä G20-maiden kokouksessa Brasiliassa. Suosituksen mukaan Euroopan unionin maat käyttivät vuonna 2019 keskimäärin noin 215 000 euroa jokaista alaikäistä kohden. Muut G20-maat käyttivät rahaa huomattavasti vähemmän, eli noin 120 000 euroa, jokaista lasta kohden.
”Tiedämme jo mitä meidän tulee tehdä, ja kyse on loppujen lopuksi poliittisesta tahdosta. Tarvitsemme ihmisistä välittäviä yhteiskuntia. Meidän on tarjottava lapsille ja nuorille mahdollisuus tulevaisuuteen”, Richardson toteaa.
