Iris Candelaria
Jos ihmisen geenit ovat Pohjanmaalta ja Teneriffalta, mitä muuta hänestä voi tulla kuin taiteilija?
No. Vakavasti ottaen toki paljonkin. Mutta Iris Candelaria ei ole kauhean vakava ihminen.
Candelaria on alun perin hänen toinen etunimensä, ja nyt myös taiteilijanimensä toinen osa. Hän on oopperalaulaja, lyyrinen sopraano, jolle myönnettiin vastikään yksi Suomen Kulttuurirahaston kolmesta palkinnosta. Näin hän kommentoi asiaa Instagramissa:
”Hullu juttu! Eilen myönnettiin Kulttuurirahaston suurpalkinnot kirjailija Pirkko Saisiolle, musiikinprofessori Petri Toiviaiselle ja hömpöttelijä Iris Candelarialle!”
Palkintoperusteluissa mainitaan hänen ilmaisunsa erityinen karisma ja valo, samoin kuin se, että hän on kehittänyt taiteenlajiaan terveempään suuntaan kertomalla avoimesti vastoinkäymisistään.
Avoimuudella on iso merkitys, ja siihen tarvitaan terve itsetunto.
Iris Candelaria syntyi uutenavuonna 1995 ja kasvoi Vantaan Nikinmäessä kahden pohjalaisen matroonan, äitinsä sekä äidinäitinsä kanssa. Hän omaksui vahvan eteläpohjalaisen identiteetin, ja on siitä ylpeä, vaikka ei ole koskaan edes asunut Pohjanmaalla – eikä myöskään isänsä kotiseuduilla Teneriffalla.
Geeneihin voi kuitenkin vedota, jos sattuisi vaikka vähän purskahtamaan. Candelarialla tunteet nousevat nopeasti pintaan, ilo ja suru etenkin, mutta tulistuminen menee nopeasti ohi. Oopperarooleissa tästä on hyötyä.
“Äiti sanoo, että naamastani näkee heti, mitä ajattelen. Vähän hävettääkin, että olen tämmöinen avoin kirja.”
Lapsuudessa ilmennyt intohimo musiikkiin oli Iris Candelarian oma keksintö. Kummankaan vanhemman suvussa ei ole yhtään muusikkoa, eikä kuulemma musikaalisuuttakaan – ellei kirkkokuoroon kuulunutta mummon serkkua lasketa.
Candelaria alkoi laulaa jo varhain, ja teki sitä sitten joka paikassa. Taidepainotteinen päiväkoti oli hyvä kimmoke, radio toinen, ja harrastettuaan ensin urheilua ja ”kaikkia mahdollisia pallopelejä” hän päätyi serkkunsa kanssa pianotunneille.
Musiikki kiinnosti, instrumentin harjoittelu sen sijaan ei. Kun Candelaria lauloi pianotunnilla amerikkalaisen R&B-yhtye Pussycat Dollsin juoksutuksia (jotka eivät ole helppoja!), opettaja ehdotti pianon sijasta laulutunteja.
Ensimmäinen laulunopettaja löytyi naapurista. Klassista musiikkia, kansanlauluja sekä antiikin aarioita laulaessaan Candelaria huomasi, että ne tuntuivat eri tavalla hyvältä kuin mikään aikaisempi.
”Kuin olisi valuttanut hunajaa kurkkuun.”
Kotona kannustettiin, mutta kun hän lauloi luokassa, takapulpetin pojat huusivat, että turpa kiinni. Aloitettuaan musiikkiluokan Kruununhaan yläasteella hän tunsi päässeensä satumaailmaan:
”Yhtäkkiä olin paikassa, jossa kaikki halusivat laulaa! Olin ihan tärinöissä, se oli niin ihanaa! Toisaalta, kun joku ehdotti, että laula stemmaa, minä olin että mikä on stemma.”
Candelaria jatkoi Sibelius-lukioon, ja kun koulun kuoroon etsittiin solistia Musiikkitalossa esitettävään Pie Jesuun, hän uskaltautui koelauluun. 16-vuotias kakkosaltto ällistytti kuoronjohtajan kauniilla sopraanollaan – ja sai soolon.
Laulaminen yleisölle täydessä isossa salissa, satapäisen orkesterin ja 300-päisen kuoron kanssa, oli valtava elämys.
”Ajattelin, että tätä haluan lisää. On ihan uskomaton tunne olla orkesterin edessä, kun koko se äänimassa halaa ja vähän silittää niskasta. Toivoisin joka ikiselle ihmiselle sitä kokemusta, edes kerran elämässä!”
Myös Candelarian täti vaikuttui kuulemastaan. Hän teki Google-haun sanoilla ”Suomen paras laulunopettaja”, tarttui puhelimeen ja soitti Annika Ollinkari-Fagerholmille. Tämä toimi tuolloin laulutaiteen aineenjohtajana Sibelius-Akatemiassa.
”Tyttö tykkää laulaa. Saako tulla tunneille?” täti kysyi.
”Tuo tyttö tänne”, Ollinkari vastasi. Ja pian Candelarialla oli Suomen paras laulunopettaja.
”Yhtäkkiä olin paikassa, jossa kaikki halusivat laulaa! Olin ihan tärinöissä, se oli niin ihanaa!”
Toisella yrittämällä Iris Candelaria pääsi lauluoppilaaksi myös Sibelius-Akatemiaan – ja ymmärsi nopeasti, ettei tiedä mistään mitään.
”Minulla oli tosi hatarat tiedot klassisesta musiikista eikä oikein minkäänlaista käsitystä siitä, mitä laulaminen työnä vaatii. En ollut opiskellut kauheasti teoriaakaan, joten kiinni otettavaa oli tosi paljon. Kun proffa ensimmäisellä ensemblelaulukurssilla sanoi, että ’Iris, tähän tulee trilli, laula vain’ olin että joo, okei. Iltapäivällä juoksin kysymään Annikalta, mikä on trilli. Sitten me opeteltiin se.”
Kun muut laulunopiskelijat puhuivat kuppilan pöydässä Susannasta, Candelaria ihmetteli, onko heidän luokallaan joku Susannakin. Pian selvisi, että keskustelun aiheena oli Mozartin Figaron häiden sopraanorooli.
”Olin niin pihalla, etten edes tajunnut kuinka pihalla olin! Jos olisin ymmärtänyt, miten valtavasti minulla oli kirittävää, olisin saattanut lannistua. Olenkin todella iloinen siitä, että Akatemia ei sammuttanut sitä liekkiä vaan sytytti vielä suuremman palon musiikkiin. Tiedän, että moni minun laillani systeemin ulkopuolelta tullut on antanut periksi.”
Candelaria otti harjoittelemisen vakavasti ja teki kovasti töitä oppiakseen.
Toukokuussa 2019 hän yllätti niin opiskelukaverinsa, opettajansa kuin itsensäkin voittamalla ensimmäisen palkinnon Timo Mustakallio -kilpailussa.
”Akatemialla minut nähtiin, ei nyt toivottomana tapauksena, mutta ei mitenkään erityisenä. Kun ulkopuolelta sitten tuli tällaista palautetta, asenteet tuntuivat muuttuvan.”
Pari vuotta myöhemmin Candelaria sai Havets röst -kilpailussa yleisöpalkinnon ja vuonna 2023 jaetun pääpalkinnon sekä yleisöpalkinnon Lappeenrannan valtakunnallisissa laulukilpailuissa.
Laulukilpailuiden osallistujat ovat Candelarian mukaan aina todella hyviä, maailmalla alansa huippuja. Silti palkinnot osuvat usein vähän tuurilla.
”Jollakin vain sattuu olemaan kisoissa hyvä päivä. Jos raadissa sattuu istumaan ihmisiä, jotka pitävät suorituksesta tarpeeksi – nämä ovat osin myös makuasioita – voi saada ykköspalkinnon ja sen myötä valtavasti työtarjouksia. Muut eivät saa välttämättä mitään.”
Tämän ymmärtäminen ei todellakaan tarkoita, etteikö Candelariankin itsetunto heiluisi. Kilpailut ja koelaulut ovat silti oopperalaulajan uralla etenemisen ja työtilaisuuksien kannalta lähes välttämättömiä.
”Vuoristoradassa on ajettu ja kuiluissa käyty. Mutta kokemuksen myötä niistä kuiluista oppii kiipeämään nopeammin ylös.”
Pettymyksistä puhutaan julkisuudessa varsin vähän. Candelariallekin tuli yllätyksenä, miten paljon koelauluja pitää tehdä, ja miten usein niistä saa kieltäviä vastauksia.
Vuonna 2021 Iris Candelaria haki Lontoon Covent Garden -oopperan Young Artist -ohjelmaan yhdessä 600 muun kanssa. 420 hakijoista oli sopraanoja. Koelaulun kutsuttiin neljä, ja Candelaria oli yksi heistä. Mahtava saavutus! Mutta vain yksi valittiin, eikä se ollut hän.
”Olin aivan maani myynyt. Pettymysten jälkeen ajatukset alkavat helposti kiertää kehää. Että lauloin sen ja tämän asian väärin ja että olen varmasti huonoin laulaja, mitä Suomessa on koskaan ollut.”
Vasta nyt Candelaria sanoo ymmärtävänsä, että hänen ihailemansa laulajatkin ovat kulkeneet samaa reittiä. Tilannetta ei helpota se, että monet muusikot ovat varsin vaativia itseään kohtaan. Candelaria toivookin, että hänellä olisi ”tenorin itsevarmuus.”
”Olisi kivaa ajatella, että olen paras kaikista!”
Kolme vuotta sitten oli kova paikka. Vaikka Iris Candelarian sopraano oli määritelty lyyriseksi, hänen tiedettiin kykenevän laulamaan vaivattomasti korkeimpiakin ääniä. Niinpä häntä pyydettiin koelauluun Suomen Kansallisoopperan Taikahuiluun, Yön kuningattareksi.
Yön kuningattaren aaria on oopperakirjallisuuden tunnetuimpia, ja yleensä sitä esittävät dramaattiset koloratuurisopraanot.
”Mitä voi tehdä, kun oopperasta vihdoinkin soitetaan? Nuoria laulajia otetaan sinne tosi harvoin, ja moni olisi varmaan valmis myymään mummonsa, että pääsisi sinne. Sanoin tietenkin, että kyllä, tulen.”
Laulettuaan onnistuneesti kahdessa syyskauden näytöksessä Candelaria meni solmuun. Hän oli laulanut välillä selvästi matalampaa repertuaaria ja sairastellut, ja yhtäkkiä ylä-äänet eivät enää onnistuneetkaan. Hän itki ja ajatteli kuolevansa, ei syönyt eikä nukkunut kunnolla ja näki painajaisia, joissa ääni ei osunut kohdilleen. Sitten hän perui loput sopimansa näytökset.
”Paineet kasvoivat liian suuriksi. Oli hurjaa aloittaa noin vaativalla roolilla, mutta itse laulaminenkin alkoi tuntua väärältä. Siitä tuli elämäni stressaavin kokemus.”
Korvien väliin jäi kytemään pelko korkeimpien äänten laulamiseen, ja sen kanssa on tehtävä vielä paljon töitä. Candelaria kuitenkin jatkoi Kansallisoopperassa, jossa hän on laulanut viimeiset kaksi vuotta nuorten solistien ohjelmassa, kuukausipalkalla.
Päivät täyttyvät harjoittelusta, mutta eniten Candelaria nauttii näyttämötyöskentelystä. Savonlinnan Oopperajuhlilla vietetyt kesät ovat antaneet tässä suhteessa paljon. Candelaria debytoi Savonlinnassa Aidan Ylipapittarena 2022.
”Savonlinna on taikapaikka! On tietenkin ihanaa olla kesätöissä linnassa, järvenrannalla. Olavinlinnassa on ihan mahtavaa laulaa, akustiikka ja orkesteri ovat superhyviä. Ja siellä ovat kaikki opiskelukaverini, joko bändissä tai kuorossa tai solisteina. Se on semmoinen kesäleiri.”
Iris Candelaria, oopperalaulaja“”Savonlinna on taikapaikka! On tietenkin ihanaa olla kesätöissä linnassa, järvenrannalla. Olavinlinnassa on ihan mahtavaa laulaa, akustiikka ja orkesteri ovat superhyviä. Ja siellä ovat kaikki opiskelukaverini, joko bändissä tai kuorossa tai solisteina. Se on semmoinen kesäleiri.””
Ensi kesänä Candelaria on kuitenkin menossa ensimmäiselle ulkomaankiinnitykselleen Bregenzin festivaaleille Itävaltaan. Hän laulaa George Enescun Oedipe-oopperassa Antigonen roolin.
Ennen sitä Candelaria aikoo pitää kesäloman, sillä kuukauden Bregenz-rupeaman jälkeen alkavat CircOpera 2.0:n lämmittelyharjoitukset. Esitykseen kuuluu sopraanoaaria Heitor Villa-Lobosin teoksesta Bachianas Brasileiras. Siitä on tehnyt unohtumattoman levytyksen Anna Moffo, joka sattuu olemaan Candelarian lempilaulajia.
Toinen suosikki on Maria Callas, ja nykyhetken esikuvista Candelaria nimeää oitis yhdysvaltalais-espanjalaisen Lisette Oropesan, joka esiintyi kaksi vuotta sitten myös Savonlinnassa.
”Hän on huippu! Upea bel canto -ekspertti ja maailmantähteydestään huolimatta ihana ihminen. Suomalaisista laulajista esikuvani on Soile Isokoski, hänkin suuri tähti, mutta lämmin ja ystävällinen.
Haluaisin tehdä urani samalla tavalla kuin he – että säilyttäisin itseni enkä diivailisi tai kovettuisi tai painaisi ketään alas.”
Candelarian lempiproduktio on tähän mennessä ollut Francis Poulencin Karmeliittasisaret viime vuonna Kansallisoopperassa. Hän lauloi siinä iloisen ja vilpittömän sisar Constancen roolin.
Tulevia toiverooleja olisivat ”kaikki bel canto -helmet”, kuten Lucia di Lammermoor ja La Traviatan Violetta. Candelaria on kuitenkin jo oppinut realiteetit eli äänensä valmiudet. Vielä tarvitaan lisää kokemusta suurimpiin ja vaativimpiin päärooleihin.
”Vasta silloin on kiva tehdä roolia, kun tietää, ettei ole koko ajan reunalla. Kun on kaikki langat käsissä, roolihahmolla ja musiikilla pääsee leikkimään – ja silloin siitä voi tulla taidetta, ehkä elämyskin.”
Pieni huoli tulevaisuuden työmahdollisuuksista on alati ajatuksissa. Monilla entisillä opiskelukavereilla ei ole lainkaan oman alansa töitä.
”Sitä laittaa laulamiseen kaiken huomionsa, taitonsa ja tulevaisuutensa. Tarkoitus kuitenkin on, että kaikki kuulostaa helpolta, vaikka takana olisi tuhansia tunteja työtä. Sitähän taide on, kovaa työtä.”
