Lapin Terhokerhoille Vuoden vapaaehtoinen toimintamuoto -palkinto

Lapin maakunnallinen järjestöneuvottelukunta on valinnut vuoden vapaaehtoiseksi toimintamuodoksi Lapin Terhokerhot. Palkinto myönnettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa, ja se jaetaan järjestöille ja verkostoille, jotka ovat toiminnallaan innostaneet, edesauttaneet ja rakentaneet yhteistyötä järjestöjen tai muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.

Terhokerhot ovat Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoisten ohjaamia maksuttomia kohtaamispaikkoja, joihin ovat tervetulleita lapset, eläkeläiset ja muut aikuiset viettämään kiireetöntä aikaa sekä leikkimään yhdessä. Terhokerhoissa pelataan, askarrellaan, retkeillään, luetaan, lauletaan tai ollaan vaan ja jutellaan, sen mukaan mitä osallistujat ovat yhdessä suunnitelleet.

Terhokerhot mahdollistaa Suomen Kulttuurirahaston kolmivuotinen (2014–2016) Koko Suomi leikkii -suurhanke, jonka tavoitteena on muistuttaa leikin merkityksestä, vahvistaa siltaa sukupolvien välillä ja vähentää eri-ikäisten yksinäisyyttä. Hanke aikoo perustaa Terhokerhon Suomen jokaiseen kuntaan.

Palkinnon otti vastaan Lapin leikkilähetti Raili Pokka-Mattanen perjantaina 12.6.2015 maakunnallisessa järjestöfoorumissa Rovaniemellä.
– On suuri kunnia saada olla vapaaehtoisten puolesta vastaanottamassa tätä hienoa palkintoa. Kiitos kuuluu lukuisille yhdistyksille, järjestöille ja muille toimijoille, jotka ovat lähteneet innolla mukaan Terhokerhoihin. Vapaaehtoiset ovat tulleet todella suurella sydämellä ohjaamaan kerhoja ja innostaneet mukaan uusia osallistujia ja vapaaehtoisia, iloitsee Pokka-Mattanen.

Palkinnon myöntämisen perusteluina on, että Terhokerho Lappi -toiminnassa on erityistä konkreettinen yhteistyö eri vapaaehtoisten järjestöjen ja yhdistysten kesken koko Lapin alueella. Terhokerho on harvaan asutulla alueella perheitä tukeva ja rakentuu paikallisten toimijoiden varaan. Kerhoissa lapset, eläkeläiset, lasten vanhemmat ja isovanhemmat sekä muut aikuiset leikkivät, liikkuvat, lukevat ja puuhaavat yhdessä. Kerhoista osa toimii ikäihmisten palvelukodeissa, minne ulkopuolisten vierailut ovat erittäin tervetulleita. Lapset saavat ikäihmisiltä kiireetöntä aikaa, elämyksiä ja kokevat turvallisuutta ja ikäihmiset puolestaan mielekästä sisältöä arkeensa, todetaan perusteluissa.

Lappi on lähtenyt maakunnista innokkaimmin mukaan Koko Suomi leikkii -hankkeeseen: alueen 21 kunnasta jo 18:ssa on oma Terhokerho. Terhokerhoja on 21, ja niistä osa jatkaa toimintaa läpi koko kesän.

Koko Suomessa on tällä hetkellä yhteensä 212 Terhokerhoa 176 kunnassa. Osallistumiskertoja on ollut vuoden aikana yli 17 700. Osallistujista puolet on lapsia ja puolet aikuisia. Parhaimmillaan paikalla on neljä sukupolvea yhtä aikaa. Toiminta on vuoden aikana houkutellut mukaan 320 uutta vapaaehtoista MLL:n ja SPR:n toimintaan.

Terhokerhojen ajantasaiset yhteystiedot ja aikataulut löytyvät osoitteesta www.terhokerho.fi.

Lisätietoja:
Lapin leikkilähetti Raili Pokka-Mattanen, Suomen Punainen Risti, puh. 040 545 1566, raili.pokkamattanen@punainenristi.fi
Koko Suomi leikkii -hankkeen projektipäällikkö Tarja Satuli-Kukkonen, puh. 040 524 0888,
tarja.satuli-kukkonen@mll.fi
Tiedottaja Jenni Hietala, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, puh. 050 462 5832,
jenni.hietala@mll.fi

www.kokosuomileikkii.fi
www.terhokerho.fi
 

Kulttuurikiskalla nähdään!

Vapaa ammattiteatteri, toimintaympäristönä maaseutu, toimintatapana laboratorioteatteri. Näistä raaka-aineista Rantasalmelta käsin toimiva Laboratorioteatteri Fennica rakensi Kulttuurikiskan.

Itäsuomalainen maaseutu on toimintaympäristönä erityinen, ja haasteet arjessa ja työssä ovat toisenlaisia kuin kaupungissa. Välimatkat ovat pitkiä, ihmiset hajallaan, harmaantuneita ja harvenevia. Laboratorioteatteri Fennican Kaisla Pirkkalainen ja Mika Juusela ovat tehneet tässä toimintaympäristössä teatteria jo kymmenen vuotta.

Vapaa ammattiteatteri, toimintaympäristönä maaseutu, toimintatapana laboratorioteatteri. Näistä raaka-aineista Rantasalmelta käsin toimiva Laboratorioteatteri Fennica rakensi Kulttuurikiskan.

– Maalla kaikki pitää luoda itse: rahoitus hakea, paikka etsiä. Taiteilijalta vaaditaan yrittäjäasennetta, sanoo Juusela.

Valmista ei tule koskaan

Laboratorioteatterityöskentelyssä työskentelyote on tutkiva: valmista ei tule ikinä, sillä instrumenttia – näyttelijäntyön tekniikkaa – voi aina hioa.

– Fennica on perustettu aikanaan viemään ammattiteatteria sinne, missä sitä ei ole totuttu näkemään, Pirkkalainen kertoo. Kiskassa Fennica voi toteuttaa yhtä alkuperäisistä ideoistaan ja tarjota uusia estradeja sinne, missä ihmisillä ei ole taiteen esittämiseen tai kuluttamiseen itsestään selviä edellytyksiä. Näin se haluaa edistää taiteen ja kulttuurin tasa-arvoista saatavuutta sekä tarjota työmahdollisuuksia ammattilaisille.

Liikuteltava Kulttuurikiska voi olla vaunu, taakkapyörä tai vaikkapa peräkärryssä kulkeva esitysteltta.

 Liikuteltava Kulttuurikiska voi olla vaunu, taakkapyörä tai vaikkapa peräkärryssä kulkeva esitysteltta. Kulttuurikiskan listalta voi tilata maistiaisen tai kokonaisen aterian: lähiruokaa, teatteria tai niiden yhdistelmiä. Keskeinen anti tulee koostumaan katuteatteriesityksistä, joissa palataan keskiaikaiseen teatteriperinteeseen, jossa teatteri tulee torille ja panee esityksen pystyyn.

– Katuteatteri on monitasoinen esitysmuoto. Se voi olla hupsu. Se voi viihdyttää humalaista katsojaa. Se voi askarruttaa paikalle eksynyttä ajattelijaa. Samaan aikaan se voi vastata ihmiseloa koskeviin tärkeisiin kysymyksiin, kertoo Pirkkalainen. Listalta tulee löytymään esimerkiksi Komedienne Hannele, Aappolan pojat, pienoisnäytelmiä, lauluja ja limerikkejä.

Teksti: Jenni Joru
Kuvat: Kuwaamo Sampo Luukkainen

Tommi Liimatan hyvästit Pietarsaarelle

– En halunnut kuvata erityistä lapsuutta, vaan mahdollisimman tyypillistä, kirjailija Tommi Liimatta sanoo. Muusikkonakin tunnettu Liimatta julkaisi vuonna 2014 romaanin nimeltä Jeppis, kirjailijan omia lapsuudenkokemuksia heijastelevan kuvauksen ala-asteikäisen Tommi-pojan elämästä Pietarsaaressa. Nyt työn alla on jatko-osa, Jeppis 2.

Kirjojen tapahtumat ovat varsin arkisia: pyöräilyä, koulunkäyntiä, musiikin kuuntelua. Liimattaa onkin ärsyttänyt lapsuuskuvausten ihannoiva sävy.

– Sellainen että aina mummo oli hyväntuulinen ja aina odotti mehut ja lätyt pöydässä – mutta kun ei odottanut! Meno oli tosi raadollista, sen on vain unohtanut.

kirjailija Tommi Liimatta

Kirjailija Tommi Liimatta

Kirjojen näkökulma on lapsen, ilman jälkiviisautta. Liimatan mukaan tietoisuuden lisääntyminen on tuotava esiin hienovaraisesti.
– Välillä tekstiä on dorkennettava, että se tuntuisi oikealta.

Jeppis 2 kuvaa aikaa, jolloin lapsuus ja orastava teini-ikä ovat molemmat läsnä. Ensimmäiseen Jeppis-kirjaan verrattuna tilanne on nyt merkittävällä tavalla toinen, kun Liimatalla on käytössään omat vanhat päiväkirjansa.
– Olen yrittänyt lukea suppeiden päiväkirjamerkintöjeni läpi, miltä oikeasti tuntui silloin.

Pitkä projekti

Jeppis oli tekeillä jo vuonna 1990. Romaanin lopullinen muotoutuminen kuitenkin vaati sekä ajallisen etäisyyden että tekijän omien taitojen kehittymisen. Liimatta mietti pitkään, miten aiheesta voisi kirjoittaa. Kun kerrontaratkaisu oli selvä, hän tiesi romaanin vihdoin syntyvän.

Vaikka Liimatta kirjoittaa lapsuutensa Pietarsaaresta, romaanit ovat vaatineet paljon taustatyötä: vanhojen sanomalehtien tutkimista, haastatteluja ja yksityiskohtien tarkastamista niin internetistä kuin vanhoista tietosanakirjoistakin. Jos yksikin fakta menee pieleen, se harmittaa.

– Mielikuvitukseni on parhaimmillaan silloin kun on määrätyt pulttaukset tapahtuneisiin asioihin, omanlaisensa ankkurit joista voi lähteä liikkeelle.

Hyvästit Pietarsaarelle

Jeppis-kirjoja kirjoittaessaan Liimatta on samalla jättänyt hyvästejä Pietarsaarelle.

– Pietarsaari on niin kummallinen kaupunki. Sitä ei voi verrata muihin. Olen myöhemmin keikkaillut ympäri Suomea, mutta missään ei löydy samanlaista tunnelmaa.

Tekeillä olevan romaanin jälkeen Liimatta ei enää aio palata lapsuusmuistoihin tai Pietarsaaren kuvaamiseen.

– Tämä on ollut elämäni ensimmäinen hanke, joka alkoi kun 9-vuotiaana kirjoitin pari konekirjoitusliuskaa kerrostalon lasten voimasuhteista. Täytyyhän päähän mahtua jotain muutakin.

Teksti: Jenni Heikkinen
Kuvat: Harri Tahvanainen

Yrjö Koskisen stipendit parhaiten äidinkielen ylioppilaskokeessa suoriutuneille

Suomen Kulttuurirahaston Yrjö Koskisen stipendi myönnetään parhaiten äidinkielen ylioppilaskokeessa onnistuneille ylioppilaille. Stipendin suuruus on 2 000 euroa. Stipendejä jaetaan nyt 34. kerran.

Vuonna 2015 stipendin saivat:

Ylioppilas Elle-Maari Kokkonen, Ivalon lukio                             
Ylioppilas Ville Lehto, Karkkilan lukio               
Ylioppilas Juho Kankaanpää,  Helsingin normaalilyseo          
Ylioppilas Emilia Laine, Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu                             
Ylioppilas Aino Viinamäki, Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu                       
Ylioppilas Kassius Kohvakka, Helsingin yliopiston Viikin normaalilyseo
Ylioppilas Matti Laine, Kyrönmaan lukio (Isokyrö)                  
Ylioppilas Ida Saari, Pihtiputaan lukio              
Ylioppilas Lasse Lipsanen, Luostarivuoren lukio (Turku)
Ylioppilas Valtteri Manninen, Turun klassillinen lukio

Yrjö Koskisen stipendi on perustettu Suomen Kulttuurirahaston hallituksen 28.5.1958 tekemällä päätöksellä. Stipendin tarkoitus on tukea hyvää suomen kielen käyttämistä.

Professori, historioitsija, senaattori, fennomaani, toimittaja, kirjailija Yrjö koskinen (10.12.1830-13.11.1903) työskenteli koko elämänsä suomen kielen aseman vahvistamiseksi sekä suomalaisen kulttuurin ja kansansivistyksen edistämiseksi.

Vakaumuksellisena fennomaanina Yrjö Koskisen historiantutkimuksen lähtökohtana oli kansallistunteen nostattaminen. Hän julkaisi ensimmäisen suomenkielisen ongelmanratkaisuun ja arkistoihin perustuvan tutkimuksen Nuijasota: sen syyt ja tapaukset, joka on yksi Suomen historia merkkiteoksia.

Yrjö Koskinen oli J. V. Snellmanin ohella 1800-luvun lopunmerkittävin fennomaani. Kielitaistelun politisoiduttua hänestä tuli suomalaisen puolueen henkinen johtaja ja lopulta senaattori. Senaattorina hän muokkasi koko koululaitosta kansakoulusta yliopistoon perustamalla runsaasti lisää etenkin suomenkielisiä oppikouluja. Myös toimittajana ja kirjailijana Yrjö Koskinen otti asioihin kärkevästi kantaa ja puhui oman vakaumuksensa puolesta kaikissa 1800-luvun lopun yhteiskunnallisissa kysymyksissä.

Koulun juhlat voivat opettaa paljon

Väitöskirjaa tekevä Pia-Maria Niemi.

Toukokuussa kouluissa valmistaudutaan kevätjuhliin. Valmisteluun kannattaisi ottaa mukaan koko koulu, sanoo yläkoulujen juhlista ja muista yhteisistä tapahtumista väitöskirjaa tekevä Pia-Maria Niemi.

– Jos koulun henki on hyvä, se näkyy juhlissa ja toisaalta juhlat ovat tärkeässä osassa yhteishengen luomisessa.

Erilaiset tapahtumat ovat myös tilaisuus opetella taitoja. Juhlien järjestely ja niissä esiintyminen opettavat esimerkiksi yhdessä toimimista, pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä, neuvottelutaitoja, rohkeutta ja esiintymistaitoja. Lisäksi niistä voi saada onnistumisen kokemuksia, kun ylittää itsensä.

Kenen vastuulla juhlat ovat?

Jos juhlien järjestelyissä huomioidaan koko kouluyhteisö, vaikkapa keräämällä ideoita laajasti oppilaskunnalta tai mahdollistamalla yleisön osallistuminen esityksiin, on lopputuloskin usein parempi, Niemi sanoo. Silloin juhlista tulee enemmän koko koulun tapahtuma.

Ongelmakohtia ovat Niemen mukaan se, että yläkoulun juhlien järjestäminen jää helposti muutaman opettajan vastuulle ja että aineenopettajille voi tulla yllätyksenä se, että opettajan työhön voi kuulua myös yhteisten tilaisuuksien järjestämistä. Niemen mielestä yhteisten tapahtumien merkityksestä olisikin syytä puhua enemmän opettajankoulutuksessa.

Niemi tarkastelee tutkimuksessaan sekä koulun perinteisiä juhlia kuin uudenlaisia tapahtumiakin, esimerkiksi halloween- ja ystävänpäivän juhlia.
– Erityisesti uudemmat juhlat ovat usein hyvin pitkälti oppilaiden ideoista lähtöisin ja oppilaat ovat niiden järjestelyissä aktiivisia.

Suvivirsi on vain pieni osa juhlaa

Niemen tutkimuksessa opettajat korostivat juhlien merkitystä koulun ja suomalaisuuden tunnusmerkkien ylläpitäjänä. Heistä juhlat kuten itsenäisyyspäivä ovat tärkeitä traditioita. Oppilaiden ajatuksissa taas korostuu juhlien merkitys tapahtumina, jotka tuovat vaihtelua koulun arkeen ja lisäävät motivaatiota ja viihtyvyyttä.

Varsinkin oppilaiden suhtautuminen traditioihin on joustavaa. Se näkyy esimerkiksi kun puhutaan Suvivirrestä, joka usein nousee aiheeksi kevätjuhlista kirjoitettaessa.
– Tekemissäni opettajien ja oppilaiden haastatteluissa Suvivirsi ei ole ollut samanlainen ongelmakysymys kuin lehdistössä vaan siihen on suhtauduttu ensisijaisesti positiivisena perinteenä. Ymmärrystä on myös löydetty sille, että joku voi kokea sen ongelmallisena, Niemi kertoo.

Tapahtumat ovat oppilaille tärkeitä ja Niemi toivoo opettajien tiedostavan sen.
– Moni muistaa vuosienkin päästä millaista oli esiintyä juhlassa tai seurata jotain esitystä.

Onnistuminen ei kuitenkaan välttämättä vaadi ihmeitä.
– Pitkälle päästään jo sillä, että kiinnitetään huomiota siihen millaisia juhlia järjestetään ja miten niitä järjestetään, Niemi sanoo.

Teksti: Jenni Heikkinen
Kuva: Harri Tahvanainen

Pohjois-Pohjanmaan rahastolta 481 000 euroa taiteen ja tieteen tukemiseen

Pohjois-Pohjanmaan rahasto jakoi 22.5.2015 Oulun ammattikorkeakoulussa järjestetyssä vuosijuhlassaan apurahoina ja palkintona 481 000 euroa. Apurahoja jaettiin 40 ja kuvataiteilija Hannu Lukinille myönnettiin rahapalkinto.

Pohjois-Pohjanmaan rahaston vuosijuhlaa vietettiin 22.5.2015 Oulun ammattikorkeakoulun Kotkantien kampuksen konserttisalissa. Juhlapuheen Anna mulle tähtitaivas piti asiamies Juhana Lassila Suomen Kulttuurirahastosta.

Juhlan musiikillisesta annista vastasi Soile Isokoski säestäjänään Outi Rahko. Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajakoulutuksen opiskelijat esittivät Tanssillisen tervehdyksen.

Apurahat ja palkinto

Pohjois-Pohjanmaan Kulttuurirahasto vastaanotti 705 hakemusta, mikä on 110 hakemusta enemmän kuin edellisenä vuonna. Hakemusten yhteisarvo 11 milj. euroa ylitti edellisen vuoden arvon 2,2 miljoonalla. Myönnettyjen 40 apurahan ja palkinnon yhteissumma oli 481 000 euroa.

Kokovuotisia työskentelyapurahoja väitöskirjatyöhön (à 24 000 euroa) myönnettiin tänä vuonna neljä. Lastenkulttuurille myönnettiin apurahoja näyttämö- ja elokuvataiteessa sekä taideprojektiin ja kulttuurifestivaaliin. Tanssitaiteilija Henna Hanhinevalle ja työryhmälle myönnettiin 12 000 euroa pysyvän monitaidetilan perustamiseen Oulun Ensi- ja turvakotiin. Kotiseututyön apurahana myönnettiin Oulu-seura ry:lle 16 000 euroa kamarineuvos Atte Kalajoen elämästä kertovan kirjan tekemiseen.

Liminkalainen kuvataiteilija Hannu Lukin palkittiin ansioistaan taiteilijana, taiteen ja kulttuurin puolestapuhujana ja kuvataidekasvattajana. Palkinto on 10 000 euron suuruinen.

Kärkihankkeisiin myönnettiin yhteensä 44 000 euroa. Oulun kirjailijaseura ry:lle myönnettiin 20 000 euroa Kirjallisuuden talon perustamiseen ja valokuvaaja Vesa Rannalle 24 000 euroa dokumentaarisen Reunalla-valokuvaprojektin toteuttamiseen.
 

Oopperalaulaja Soile Isokoski esiintyi juhlan alussa säestäjänään Outi Rahko.

Pohjois-Pohjanmaan Kulttuurirahaston apurahat 2015

Lapin rahasto jakoi apurahoja 455 000 euroa

Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahasto järjesti 47. vuosijuhlansa Rovaniemen Korundissa 23.5.2015. Lapin rahasto jakoi apurahoja tieteelle ja taiteelle yhteensä 455 000 euroa 51 hakijalle. Apurahoja myönnettiin eniten Rovaniemelle 217 000 euroa, josta myös hakemuksia tuli eniten.

Lapin rahasto jakaa vuorovuosina tiede-, taide- tai ympäristöpalkinnon, suuruudeltaan 10 000 euroa. Tänä vuonna myönnettiin ympäristöpalkinto kalakantojen hyväksi tehdystä työstä. Vuosijuhlapuheen piti vs. rehtori Irja-Kaisa Lakkala aiheesta  Joutsenet ovat aina ajatuksissani, paneutuen Lapin rahaston merkitykseen ja vaikuttavuuteen lappilaisen kotiseutuidentiteetin, kulttuurin ja luovuuden tukijana.


 
Apurahahakemuksia enemmän taiteelle kuin tieteelle

Lapin kulttuurirahasto vastaanotti tänä vuonna 454 hakemusta. Kaikkien hakemusten yhteenlaskettu summa oli 6,3 miljoonaa euroa, joka oli sama kuin viime vuonna. Taiteelle tuli enemmän hakemuksia kuin tieteelle. Taiteen osuus myönnetyistä apurahoista oli  53 % ja tieteen 47 %. Naisten osuus saajista oli 61 % ja miesten 39 %.

Ympäristöpalkinto kalakantojen hyväksi tehdystä työstä

Ympäristöpalkinto myönnettiin kahdelle yhdistykselle,molemmille 5 000 euroa, kalakantojen hyväksi tehdystä työstä. Pro Siika ry:n  toiminta tähtää kesäisen vaellussiian palauttamiseen mereen ja jokeen. Samalla yhdistys haluaa kohottaa yleistä tietoisuutta vaellussiiasta ja sen ympärille syntyneestä vuosisatoja vanhasta, ainutlaatuisesta, elävästä perinnekalastuskulttuurista.

Tornio-Muoniojokiseura ry on koko 30-vuotisen toimintansa ajan tehnyt voimakasta työtä vaelluskalakantojen palauttamiseksi Tornion-Muonionjokeen. Jokiseura on ajanut johdonmukaisesti Itämeren lohenkalastuksen muuttamista kotijokiperusteiseksi. Vaelluskalojen kotijokiperusteinen kalastus perustuu kansainväliseen lakiin ja on biologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti, laillisesti ja historiallisesti kestävin tapa kalastaa.

A.E. Nordenskiöld –stipendi Mari Orjasniemelle

A.E. Nordenskiöld -stipendi (24 000 euroa) myönnettiin taiteen maisteri Mari Orjasniemelle väitöskirjatyöhön ”Arktisen alueen ekologista kestävyyttä edistävien ratkaisujen yhteiskehittäminen kollaboratiivisessa mediassa”. Orjasniemi on kiinnostunut tutkimuksessaan siitä, miten mediaa voidaan käyttää alustana yhteiskehittämistyössä, joka osallistaa ihmisiä tuoden yhteen erilaista tietoa ja osaamista samalla, kun pyritään lisäämään keskinäistä ymmärrystä. Tutkimuksen tavoitteena on löytää käytännönläheisiä työkaluja, menetelmiä ja malleja kollaboratiivisessa mediassa tapahtuvaan avoimeen ja monialaiseen yhteiskehittämistyöhön, ja tarkastella sen kulttuurisia rakenteita ja käytänteitä.

Tutkimuksen  yhteiskehittämisprosesseissa hahmotetaan arktisen alueen ekologiseen kestävyyteen liittyviä kehittämistarpeita ja etsitään niihin konkreettisia ratkaisuehdotuksia. Näin tutkimus tuottaa tietoa arktisesta toimintaympäristöstä hyödyttäen alueen ekologista kestävyyttä edistävää työtä.

Tukea yrittäjyyden alkuvaihetta käsittelevälle tutkimukselle

YTM Piritta Parkkarille myönnettiin 24 000 euroa väitöskirjatyöhön jossa hän tutkii suomalaisten nuorten yrittäjyysyhteisöjä. Tutkimus pohjautuu ”Entrepreneurship Society” -nimisissä yrittäjyysyhteisöissä tehtyyn kenttätyöhön. Näitä yhteisöjä on yli 15 ympäri Suomea Helsingistä Rovaniemelle  ja niiden tarkoituksena on innostaa nuoria ja opiskelijoita yrittäjyyteen.

Artikkelipohjainen väitöskirja vastaa muun muassa kysymykseen: ”Miten yrittäjyydelle eri tahoilta (esimerkiksi valtiovalta, julkinen keskustelu) asetetut tavoitteet toteutuvat yhteisöissä ja kuinka niitä vastustetaan?” Tutkimuksen tavoite on luoda tilaa monenlaisille tavoille olla yrittäjä sekä haastaa yksinkertaistavia ajattelumalleja yrittäjyydestä.

Visuaalisen taiteen apuraha Mark Robertsille

Mark Roberts (MA) (1970) on englantilainen kuvataiteilja ja käsikirjoittaja. Hän on opiskellut valokuvataidetta Englannissa (University for the Creative Arts at Farnham) ja elokuvakäsikirjoittamista Salfordin yliopistossa Manchesterissä. Roberts yhdistää videota, valokuvaa, tekstiä ja ääntä teoksissaan, jotka tutkivat ihmisten näkyviä ja näkymättömiä suhteita elinympäristöihinsä. MRoberts työskentee usein yhdessä kuvataiteilija Minna Rainion kanssa, ja he toteuttavat monikanavaisia videoinstallaatioita, jotka käsittelevät yhteiskunnallisia ja poliittisia teemoja.

Rainion ja Robertsin teokset ovat olleet esillä laajasti Suomessa, Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Etelä-Amerikassa mm. Nykytaiteen museo Kiasmassa Helsingissä (2004), Franklin ArtWorks-galleriassa Minneapolisissa (2010), Governor´s Islandin galleriassa New Yorkissa (2011), Valokuvataiteen museossa Helsingissä (2012) ja Porin taidemuseossa (2013).

Maakunnallisesti merkittäville hankkeille yhteensä 40 000 euroa

Taiteilijayhdistys Hiljaisuus ry:lle myönnettiin 15 000 euroa yhdistyksen toiminnan kehittämiseen. Silence Moods on uusi kulttuurimatkailukonsepti jonka avulla rakennetaan uudenlainen liiketoimintamalli taidetapahtumien ja matkailun välille. Silence Moods konseptissa synnytetään uusia kulttuurimatkailutuotteita, jotka työllistävät taiteilijoita ja samalla mahdollistavat yhdistyksen toiminnan kehittämisen.

Sodankylän elokuvafestivaaleille myönnettiin 25 000 euroa Sodankylän elokuvajuhlien 30-vuotisjuhlan järjestämiseen. Sodankylän elokuvajuhlat järjestää myös kunnianosoituksena edesmenneelle elokuvajuhlien festivaalijohtajalle Peter von Baghille omistetun 30-vuotisjuhlaseminaarin. Samalla vaalitaan parhaimmalla mahdollisella tavalla Peter von Baghin arvokasta perintöä. Seminaarin vetäjänä toimii yksi maailman merkittävin elokuvakriitikko (Cahiers du Cinema) ja Ranskan Kinemateekin johtaja Serge Toubiana. Seminaari tullaan striimaamaan suorana YLE:n verkkosivuille ja samalla se tallennetaan jatkokäyttöä varten.

Lastenkulttuurille mediatyöpajoja ja kulttuuriperinnettä

Lastenkulttuurille myönnettiin tukea 17 500 euroa kahdelle eri hankkeelle. Apurahaa myönnettiin perheen yhteisten mediatyöpajojen järjestämiseen ja kulttuuriperinteen esille tuomiseen eri taiteenaloja käyttäen.

Taidelahjoitus Kemin taidemuseolle

Lapin Kulttuurirahasto lahjoitti tänä vuonna Kemin taidemuseolle kuvataiteilija Sanna Koiviston  teoksia. Koiviston kuusiosainen teossarja Myydyt morsiamet käsittelee naisen asemaa, roolia ja suhdetta yhteiskuntaan ja luontoon. Sarjan kipsiveistokset kuvaavat naisvartaloita, joista jokaisella on erilainen kuori, iho. Vartalot on hunnutettu tai päällystetty erilaisilla aineksilla kuten hiekalla, helmillä, rahoilla, jopa pullonkorkeilla. Myydyt morsiamet -teoksista välittyy taiteilijan tuotannolle ominainen herkkyys, monitulkintaisuus ja kantaaottavuus.

Sanna Koivisto on toiminut päätoimisena kuvataiteilijana vuodesta 1977 lähtien. Hänen laaja ja monipuolinen tuotantonsa koostuu pronssi-, keramiikka- ja sekatekniikkaveistoksista, piirustuksista, maalauksista, julkisista monumenteista sekä ympäristötaideteoksista. Julkisia monumentteja taiteilija on tehnyt parikymmentä.

Koivisto asuu ja työskentelee Iissä, Pohjois-Suomessa. Hänen työhuoneensa sijaitsee taidekeskus KulttuuriKauppilan ateljeetalossa Iijoen varrella. Koivisto on yksi KulttuuriKauppilan perustajajäsenistä. Taiteellisen työnsä ohessa Sanna Koivisto on toiminut taideaineiden opettajana koko uransa ajan.

Koiviston kaikki työt kertovat rohkeasti mutta herkästi ympärillä olevasta, muuttuvasta yhteiskunnasta. Pienen ihmisen erottaminen suuresta massasta ja sitä kautta inhimillisyyden esiin tuominen on yksi keskeinen teema Koiviston tuotannossa. Koiviston teokset muistuttavat mahdollisuudesta saada syntyä, kasvaa, antaa ja saada rakkautta, kuulua osaksi luontoa ja maailmankaikkeutta.
 

Studio Solui -tanssiryhmä esiintyi.

Lapin Kulttuurirahaston apurahat 2015

Post Docs in Companies -ohjelma käynnistyy

Suomen Kulttuurirahasto tukee 250 000 eurolla tohtorikoulutettujen ja elinkeinoelämän uutta yhteistyöohjelmaa. Post Docs in Companies -ohjelman tavoitteena on edistää tohtoreiden työllistymistä yrityksiin ja samalla parantaa Suomen elinkeinoelämän kykyä uudistua pitkäjänteisesti. Ohjelman toteutuksesta vastaa FIMECC Oy ja sen muut rahoittajasäätiöt ovat KAUTE-säätiö, Tekniikan Edistämissäätiö ja Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö.

Tohtoreiden siirtyminen nykyistä laajemmin yksityisen sektorin palvelukseen vauhdittuu Suomessa, kun yritykset, suomalaiset säätiöt, ja FIMECC käynnistävät yhdessä laajan kaikkia elinkeinoelämän aloja ja kaikkia tieteenaloja vapaasti koskevan Post Docs in Companies (PoDoCo) -ohjelman.

”PoDoCo-ohjelma on aivan erinomainen instrumentti edistämään elinkeinoelämämme pitkäjänteistä kilpailukykyä ja uudistumista”, toteaa EK:n puheenjohtaja Matti Alahuhta.

Tohtorikoulutettujen työllistyminen elinkeinoelämän piirissä voidaan varmistaa sillä, että väitökset ja niiden jälkeiset ns. Post Doc -tutkimukset tehdään yrityksiä kiinnostavista aiheista. PoDoCo lisää elinkeinoelämän tietoisuutta tulevista tohtoreista ja heidän osaamisestaan sekä luo yksityiselle sektorille entistä paremmat kannusteet palkata tohtoreita. PoDoCoa voi hyödyntää toimialariippumattomasti mikä tahansa yritys ja siihen voi ilmoittautua kuka tahansa väitöskirjan vastikään tehnyt tai lähiaikana väittelevä henkilö.

”Suomessa peräänkuulutetaan uusia keinoja elinkeinoelämän uudistamiseksi juuri nyt, kun talouden näkymät ovat synkät. PoDoCo -ohjelma on konkreettinen ja Suomen Kulttuurirahastolle luonteva tapa olla tukemassa korkeasti koulutettujen työllistymistä elinkeinoelämään”, linjaa Kulttuurirahaston hallituksen puheenjohtaja Elina Ikonen.

”Meille on tärkeää vaikuttavuus. Nyt saadaan elinkeinoelämän sitoutumisen kautta rahoituksellemme suuri vipuvaikutus, kun säätiöt voivat tuottaa julkista hyötyä yksityisen sektorin ongelmanratkaisuista. Tämä on aivan uudenlainen mekanismi Suomessa”, toteaa Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön asiamies Laura Juvonen.

PoDoCo–palvelussa on kaksi keskeistä osallistumisen osa-aluetta:
1. Vastavalmistuneille ja valmistumassa oleville tohtoreille tarjotaan tietoa yritysten erityisistä tutkimus- ja tuotekehityshaasteista, heitä kannustetaan etsiytymään yritysten toimintaan ja heille järjestetään esittäytymistilaisuuksia yritysten johdolle sekä säätiöiden rahoitusta.
2. Yrityksille tarjotaan tietoa tuoreista tohtoreista ja tohtorikandidaateista, heidän erityisosaamisistaan, ja yrityksille järjestetään työllistämismahdollisuuksia tohtoreiden osaamisen hyödyntämiseen ja tieteellistä lähestymistä vaativaan ongelmanratkaisuun.

”Tohtorien siirtymistä yksityiselle sektorille on tarve lisätä. Näin elinkeinoelämä nostaa osaamistasoaan. Nyt on saatu useat rahoittajat yksinkertaisen ohjelman taakse”, kuvailee professori Yrjö Neuvo Aalto-yliopistosta.
Kiinnostus yksityisen sektorin haasteisiin ja liiketoimintalähtöiseen ajatteluun on tohtorin osallistumisen lähtökohta. Yrityksillä tulee palvelusta hyötyäkseen olla strateginen halu nostaa osaamistasoa ja analyyttisen lähestymisen kykyjä.

Ohjelman toteuttaa FIMECC Oy, joka on n. 70M€ vuotuisella T&K-volyymillaan jo tällä hetkellä merkittävä uuden luomiseen tähtäävä verkottaja valmistavan teollisuuden kentässä. Nyt tätä verkottamisosaamista laajennetaan uusille alueille.

”Juuri tällaisten uusien mahdollisuuksien rakentamista varten perustimme FIMECCin yhdessä muiden organisaatioiden kanssa. Aiomme hyödyntää PoDoCoa tarvepohjaisesti, mihin se tutkijakontakteja ja rahoitusinstrumentteja sisältävänä ja ilman kiinteitä kustannuksia pyörivänä soveltuu mainiosti”, summaa ABB:n toimitusjohtaja Tauno Heinola.

PoDoCon käynnistävät tahot:
Yritykset:
ABB, Cargotec, Fastems, Genelec, KONE, Metso, Neste Oil, Outokumpu, Outotec, Ponsse, Rolls-Royce, SSAB, Stora Enso, Vaisala

Säätiöt: KAUTE-säätiö, Suomen Kulttuurirahasto, Tekniikan edistämissäätiö, Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö

Toteuttaja: FIMECC

Lisätiedot
Prof. Yrjö Neuvo, Aalto-yliopisto, yrjo.neuvo(at)aalto.fi, puh. 0400-740 300
Toimitusjohtaja Harri Kulmala, FIMECC Oy, harri.kulmala(at)fimecc.com, puh. 040-840 6380
Asiamies Juhana Lassila, Suomen Kulttuurirahasto, juhana.lassila(at)skr.fi, puh. 040 517 8500
Asiamies Laura Juvonen, Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö, laura.juvonen(at)teknologiateollisuus.fi, puh. 040-589 6263
 

857 000 euroa uusmaalaiselle taiteelle ja kotiseututyölle

Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto jakoi vuosijuhlassaan 21.5.2015 Siuntion Kylpylän Talvipuutarhassa 140 apurahansaajalle 847 000 euroa. Lisäksi rahasto antoi 10 000 euron tunnustuspalkinnon Seija ja Klaus Järviselle.

Palkinto Suomen pop- ja jazzmusiikin koulutuksen pioneereille

10 000 euron suuruinen palkinto annettiin popin ja jazzin, kompin ja tatsin siivittäjille Seija ja Klaus Järviselle tunnustuksena heidän elämäntyöstään  Suomen pop/jazz-musiikin opetuksen pioneereina.

Pariskunta perusti Oulunkylän Pop & Jazz Opiston vuonna 1972. Opisto tunnetaan nykyään nimellä Helsingin Pop & Jazz Konservatorio.  Oppilaitos oli alansa ensimmäinen Pohjoismaissa ja opistossa aloitettiin järjestelmällinen kevyen musiikin opetus Suomessa. Vuonna 1986 siitä tuli alansa ainoa konservatorio Suomessa.

Maakunnan kärkihankkeen apurahat muotoilulle ja perinnekäsityölle

Uudenmaan Kulttuurirahaston kärkihankkeina tuettiin muotoilun sekä kädentaitojen kehittämistä ja vaalimista yhteensä 40 000 eurolla.   Suomen Muotoilukasvatusseura ry sai muotoilulähettilästoimintaan 25 000 euroa ja Taito Uusimaa ry kädentaitojen kulttuuriperinnön säilyttämiseen 15 000 euroa.

Suomen Muotoilukasvatusseura ry toteuttaa apurahan avulla kouluvierailuja ja Ideaverstas-tapahtumapäiviä Uudenmaan kouluissa. Oppilaat voivat osallistua luovaa työskentelyä, ongelmanratkaisukykyä ja ryhmätyötaitoja edistäviin kädentaitopainotteisiin pajoihin. Ideaverstaissa lapset tutustuvat muotoiluprosessin vaiheisiin, ideoiden työstämiseen ja pienoismallien valmistamiseen. Opettajille tarjotaan starttipaketti muotoilukasvatusmenetelmiin ja materiaaleihin.

Taito Uusimaa ry:n Osattiin ennen – osattaispa nytkin –hankkeessa pyritään säilyttämään aineetonta kulttuuriperintöä ja varmistamaan lähes unhoon jääneiden perinnekäsityötaitojen siirtyminen nykyihmisille sovellettuina moderneihin sisustus- ja käyttötuotteisiin. Hankkeesta järjestetään näyttely sekä julkaistaan opetusmateriaalia painotuotteena ja sähköisesti.

Muut apurahat

Uudenmaan Kulttuurirahasto sai hakuaikana 1868 taiteen ja kotiseututyön apurahahakemusta, joiden hakusumma oli yli 22 miljoonaa euroa. Apurahanhakijoista  7 % sai apurahan, jaetun apurahamäärän jäädessä n. 3,8 %:iin haetusta. Eniten apurahoja haettiin kuvataiteissa (26,5 % hakijoista), säveltaiteissa (22 %) ja näyttämötaiteissa ( 15 %).  

Vuoden työskentelyapurahan saivat kuvataiteen maisteri Tanja Koponen, tanssija Maija Nurmio ja musiikin maisteri Esko Järvelä. Puolivuotisen työskentelyapurahan saivat kirjallisuudessa Mooses Mentula, Pajtim Statovji, Lin Tao ja Susanna Widjeskog, muotoilun ja taidekäsityön alalla Olga Gurova ja työryhmä, tanssitaiteessa Ninu Lindfors, teatteritaiteessa Emilia Kokko sekä säveltaiteissa Jarkko Hartikainen. Jani Suonperän ja työryhmän Albumit Uusimaa  -valokuvakeruun toteuttamista osana kansallista Albumit auki -tietokantahanketta tuettiin 19 000 eurolla.

Tunnustuspalkinto Seija ja Klaus Järviselle

Jussi Valtosen tervehdys vuosijuhlaan

Jaakko Tapanisen vuosijuhlapuhe: Miksi apurahojen jakaminen on tärkeää

Uudenmaan Kulttuurirahaston apurahat 2015