Olevaisen yöpuolen sanoittaja

Hanna-Riikka Kuisma on aina tiennyt, että hänestä tulee kirjailija. Jo 11-vuotiaana hän koki paineita, ettei ole vielä julkaissut kirjaa. Kirjastossa kun käsiin tarttui vasta 9-vuotiaan kirjoittama teos.

Kirjallisuuden lisäksi Kuisma on kuitenkin kiinnostunut muistakin taiteenlajeista. Ennen esikoisteostaan hän valmistui kuvataiteilijaksi Lahden Taideinstituutista.

”Taideinstituutissa opin luovaa kuria ja näin taiteilijoiden erilaisia työskentelytapoja. Kirjailijaksi päätyminen oli monen sattumuksen summa, mutta lopulta koin, että se on enemmän oma juttuni kuin kuvataiteet.”

Monipuolinen taiteen tuntemus tukee Kuisman kirjoitustyötä.

”Kuvataiteet ja visuaalisuus näkyvät vahvasti teoksissani. Koen asiat moniaistillisesti. Teatteriharrastukseni on opettanut ihmisten tarkkailua. Pianonsoiton ja kuorolaulun ansiosta tunnistan rytmin ja kielen soimisen. Lopulta kaikki taide kumpuaa samoista vesistä”, hän sanoo.

Apurahat pitävät luovuuden elossa

Kuisman esikoisen, novellikokoelma Elinkautisen (2005), julkaisemisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Kuisma on urallaan ollut varsin tuottelias: häneltä on julkaistu esikoisen jälkeen seitsemän romaania, ja lisäksi hänen tekstejään on ollut useissa antologioissa. Tuotteliaisuus näkyi jo Elinkautisessa.

”Novellit valikoitiin kokoelmaan lähes kahdensadan tekstin joukosta.”

Apurahoilla on ollut merkittävä rooli Kuisman kirjoitustyössä alusta saakka. Hän sai jo esikoisteokseensa kahden kuukauden apurahan. Suomen Kulttuurirahasto myönsi tänä vuonna hänelle nelivuotisen apurahan taiteelliseen työskentelyyn.

Kirjailijaliiton selvityksen mukaan kirjailijoiden koko vuosiansion mediaani oli 12 600 euroa vuonna 2022. Summa pitää sisällään tekijänoikeustulot, tulot muista kirjailijan töistä sekä apurahat. Apurahojen osuus tästä potista oli 44 prosenttia, joten niillä on suuri merkitys maamme kirjallisuuden tukemisessa.

”Jatkuva huoli toimeentulosta aiheuttaa pelkoa ja tappaa luovuuden. Etenkin pitkät apurahat vapauttavat tekemään mahdollisimman korkeatasoista työtä täysipäiväisesti. Nykyisessä kulttuurivihamielisessä ympäristössä Suomen Kulttuurirahaston apuraha oli kuin taivaan lahja”, Kuisma iloitsee.

Synkät aiheet tulevat pyytämättä

Kuisma on rakentanut selkeät rutiinit kirjoitustyölleen. Hän kirjoittaa pääosin öisin, kun muut nukkuvat. Virittäytymiseen sopii toisinaan aihepiiriin liittyvän kirjallisuuden lukeminen, toisinaan päiväkirjan kirjoittaminen pään tyhjentämiseksi päivän hälystä.

”Kuvailisin kirjoittamistani unien näkemiseksi silmät auki.”

Kuisman teosten maailma on usein synkkä. Hän käsittelee yhteiskunnan varjopuolia ja varjoissa eläviä ihmisiä. Viimeisin romaani Korvaushoito (2024) käsittelee realistisesti addiktioita ja Suomen päihdepolitiikkaa. Se oli ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi.

”Suhtaudun taiteilijuuteen hieman mystikon tavoin. Koen, että aiheet valitsevat minut, enkä minä niitä. Haluan purkaa yksioikoista ihmiskuvaa ja tuoda esiin värien spektriä mustavalkoisen ajattelun sijaan”, hän avaa.

Kuisma rakentaa kirjojensa maailmat aiheiden ympärille kuitenkin tarkkaan ja tietoisesti. Hän sanoo, että hänen jokainen teoksensa on reaktiivinen edelliseen nähden. Teosten kieli ei ole yhtenäinen, vaan toisissa Kuisma käyttää pidempiä lauseita ja kuvailua, toisissa taas napakampaa kieltä.

”Vaikka kirjoissa toistuu olevaisen yöpuoli, haluan kuitenkin kokeilla erilaisia asioita kielen ja rakenteen suhteen. Tärkeintä minulle on luoda kaunokirjallisesti korkealaatuista tekstiä.”

Kuisma on jo allekirjoittanut kustannussopimuksen seuraavasta romaanistaan, mutta ei halua paljastaa siitä enempää. Loppuvuosi menee käsillä olevan version editoimisessa, uusien kohtausten kirjoittamisessa ja aiempien poistamisessa.

”Kiirettä pitää. Mutta hyvä niin. Apurahan avulla saan tehdä töitä täysillä.”

Hanna-Riikka Kuisman vinkit inspiroivaksi kesälukemiseksi:

• Rakkauden Antarktis, Sara Stridsberg (2018)
• Vegetaristi, Han Kang (2007)
• Toiset, China Miéville (2009)
• Halu, Elfriede Jelinek (1989)
• Ruusun ihme, Jean Genet (1945)