Yliasiamies Antti Arjava: kulttuuri ei ole ainoastaan eliitille
Kulttuurirahaston tuore kyselytutkimus kartoitti suomalaisten suhdetta taiteeseen ja sen rahoitukseen. Julkinen taiderahoitus saa laajaa kannatusta niiltäkin, joiden elämässä taide ei ole usein esillä, ja kansalaiset toivovat tulevansa myös itse kuulluiksi, kun rahoituksesta päätetään. Selvitys osoittaa jälleen, ettei taide ole eliitin harrastus.
Nyt toteutettu tutkimus on jo toinen laatuaan. Ensimmäinen julkaistiin 2013 ja herätti silloin runsaasti huomiota. Suuri osa kysymyksistä on säilytetty samoina. Sen sijaan selvityksen otosta pienennettiin, koska aiemmassa kyselyssä maakunnalliset erot osoittautuivat niin vähäisiksi, ettei alueelliseen tarkkuuteen ollut tarvetta päästä. Otos oli silti 4000 henkeä eli hyvin laaja. Osa kysymyksistä lähetettiin taiteilijajärjestöjen kautta myös taiteen ammattilaisille, ja vastauksia saatiin yli 200. Näin päästään vertailemaan tekijöiden ja kokijoiden näkemyksiä niin taiteen tehtävistä kuin sen rahoituksestakin.
Tulokset ovat tärkeää luettavaa kaikille taidelaitosten johtajille sekä kulttuurin rahoituksesta päättäville. Vastauksista ilmenee, miten vähän ulkoiset tekijät, kuten ikä, asuinpaikka, tulotaso tai puoluekanta, vaikuttavat kulttuurisuhteeseen. Taiteesta nauttijoita löytyy kaikkialta Suomesta. Täydelliset tulokset graafeineen löytyvät hankkeen sivulta.
Kulttuuria kulutetaan monella tavalla
Selvityksen ytimessä oli kysymys, kuinka usein vastaaja kohtaa erilaisia kulttuurin muotoja, esimerkiksi lukee kokonaisen kirjan tai käy teatterissa tai konsertissa. Vaihtoehtoja oli 15, ja vastausten perusteella ihmiset jaettiin neljään ryhmään aktiivisista suurkuluttajista aina passiivisiin kuluttajiin, jotka pikemminkin kaihtavat taiteen kohtaamista.
Vaikka ryhmien nimet ja rajat ovat mielivaltaisia, jaottelu antaa oleellista tietoa kulttuurin kuluttajatyypeistä. Taiteesta nauttiminen osoittautuu ennen kaikkea henkilökohtaiseksi kysymykseksi. Sosiodemografiset tekijät, kuten ikä, koulutus, asuinpaikka tai tulotaso, näkyvät vain lievinä aste-eroina. Lisäksi kaikki erot ovat pienentyneet kahdeksan vuoden takaisesta – ja toisaalta nuorimman ikäryhmän aktiivisuus on nyt noussut selvästi. Muutokset voivat johtua osittain siitä, että kirjojen lukeminen ja joitakin muita kulttuurin muotoja on otettu mukaan listaan toisin kuin 2013, jolloin selvityksessä oli eri tähtäin. Tarkempaa analyysia taustatekijöistä kaivataan, ja sitä varten kyselyaineisto tulee olemaan kaikkien tutkijoiden käytettävissä.
On huomattavaa, että myös puoluekannasta aiheutuvat erot ovat tasoittuneet Kulttuuriaktiivien osuus perussuomalaisten äänestäjistä on edelleen pienempi kuin vihreiden äänestäjistä, mutta dramaattisesta poikkeamasta ei enää voi puhua. Ja esimerkiksi tanssiesityksissä käy yhtä suuri osa perussuomalaisista kuin vasemmistoliittolaisista.
Taide viihdyttää, lohduttaa ja tuo esteettisiä kokemuksia
Taiteella on monenlaisia tehtäviä, joilla voi olla taiteen lajista ja kokijasta riippuen eri merkitys. Vastaajien arvioitaviksi annettiin 15 mahdollista tehtävää, ja suurin osa niistä osoittautui heille tärkeiksi. Kaikkein eniten kannatusta sai viihdytyksen ja lohdun tuominen arkeen (86 %). Yhtä tärkeänä sitä pitivät myös taiteilijat itse (84 %). Taiteilijoilla listan kärkeen kohosivat kuitenkin johdatus syvälliseen ajatteluun tai asioiden uudenlaiseen näkemiseen (96 %) ja esteettiset kokemukset (94 %). Kyse ei ole merkittävästä ajattelun erosta, sillä nämäkin asiat olivat kansalaisten keskuudessa hyvin arvostettuja, ja erot eri tehtävien välillä jäivät yleensäkin pieniksi. Yleisö ja taiteilijat olivat yhtä mieltä siitäkin, että vähiten tärkeitä tehtäviä olivat taloudellisen lisäarvon tuottaminen ja ihmisten ärsyttävä provosoiminen. Kiinnostavaa on, että taiteen aktiiviset suurkuluttajat kuitenkin hyväksyivät taloudellisen tavoitteen selvästi useammin kuin muu yleisö (57 %). Myös nuoret olivat hieman suopeampia, kun taas poliittinen kanta vaikutti vain hieman.
Joihinkin taiteen tehtäviin vastaajien poliittinen kanta heijastui enemmän. Yhteiskunnallisten epäkohtien kritisointi ja toisaalta yhteiskunnallisten ihanteiden esittely vetosivat erityisesti vasemmistopuolueiden ja vihreiden äänestäjiin. He uskoivat muita enemmän myös taiteen kykyyn näyttää asiat uudella tavalla. Erityisesti nuoria sekä Vasemmistoliiton ja Vihreiden äänestäjiä miellytti rajojen rikkominen ja pyhinä pidettyjen asioiden kritisoiminen, vaikka se sai kannatusta kaikkien muidenkin puolueiden äänestäjiltä. Tämä jakauma saattaa viitata siihen, että ”pyhä” ymmärrettiin ensi sijassa uskonnolliseksi käsitteeksi. Onhan nykyisin kaikilla aatesuunnilla luovuttamattomiksi koettuja arvoja, joiden loukkaamiseen reagoidaan herkästi.
Leimallisesti oikeistopuolueiden kannattajiin vetoavia taiteen tehtäviä ei selvityksessä ilmennyt. Kaiken kaikkiaan taiteen tehtäviin suhtauduttiin hyvin sallivasti. Käytännössä mitä aktiivisemmin vastaaja kulutti taidetta, sitä enemmän hän näki sillä erilaisia tehtäviä. Taiteen rahoitukselle on kiistatta eduksi, että sitä voidaan perustella monilla syillä – jokaiselle jotakin.
Taiderahoituksen kysymyksiin ei ole yksiselitteisiä vastauksia
Kulttuurirahasto pyysi kolmea asiantuntijaa kommentoimaan kyselyä omasta näkökulmastaan. Valtiosääntöasiantuntija ja Itä-Suomen yliopiston sosiaalioikeuden yliopistonlehtori Pauli Rautiainen ottaa kantaa taiderahoitukseen.
”Haluamme, että kansallista kulttuuriamme ja instituutioita rahoitetaan siten, että kulttuuripalveluja on tarjolla kaikkialla. Samalla kuitenkin monet näyttävät toivovan taiteen olevan hillittyä. Vain vähemmistö kaipaa taiteelta kantaaottavuutta ja shokeeraavuutta”, Rautiainen sanoo ja kertoo, että havainto saa miettimään taiderahoituksen kohteita.
”Pitäisikö rahoituksen seurailla suuren yleisön turvallisuushakuisia odotuksia? Vai pitääkö taiderahoituksen kantaa erityisesti huolta sellaisesta taidetoiminnasta, joka silittää vastakarvaan suurta yleisöä ja pitää myös marginaalisempia taidemuotoja elävänä?”
Entä miten pitäisi suhtautua vanhempien ja nuorempien sukupolvien taidemakujen eriytymiseen? ”Onko esimerkiksi sirkusta tuettava jatkossa yhä enemmän, koska kiinnostus sitä kohtaan kasvaa nuoremmissa sukupolvissa?” kysyy Rautiainen.
Yksiselitteisiä vastauksia ei Rautiaisen mukaan ole. Tutkimukset myös kertovat ihmisten toivovan sellaistenkin kulttuurimuotojen tukemista, joita eivät itse käytä. ”Monelle on tärkeää, että Suomessa on tasokas ooppera, vaikka he eivät itse kävisi oopperassa. Siksi taiteen rahoittamista koskevaa päätöksentekoa ei pidä sitoa suoraan esimerkiksi osallistumisen tai kuluttamisen kaltaisiin asioihin.”
Kirjallisuuden ala on murroksessa
Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja, kirjailija Sirpa Kähkönen kiinnittää huomiota kyselyssäkin näkyvään kirja-alan murrokseen. Lukemisen tapaa ei kyselyssä tiedusteltu, mutta Kähkösen mukaan muu saatavilla oleva tieto kertoo, että nimenomaan äänikirjojen ja e-kirjojen kulutus on kasvanut.
Kähkönen huomauttaa, että erilaisten sähköisten alustojen tuoma muutos vaikuttaa kirjallisuuden tekijöiden tuloihin voimakkaasti, sillä ääni- ja e-kirjoista saatavat korvaukset ovat pienempiä kuin painetuista kirjoista saatavat.
Kirjastojen tärkeys korostui kautta kaikkien vastaajaryhmien. ”On hyvä huomata, että kirjastot ovat ajan kuluessa muuttuneet eräänlaisiksi yleissivistäviksi ja kansalaistaitoja ja yhdenvertaisuutta kannatteleviksi keskuksiksi, joissa kirjallisuuden tarjoaminen ei enää ole ainut tehtävä”, sanoo Kähkönen. Kirjastojen roolia kasvattaa Kähkösen mukaan myös kirjakauppojen verkoston harventuminen. Tällöin lainauskorvausten rooli muodostuu yhä tärkeämmäksi kirjailijakunnalle.
Korona vaikutti etenkin aktiivisimpiin kulttuurin kuluttajiin
Noin puolet vastanneista oli kuluttanut koronapandemian aikana kulttuuria vähemmän kuin ennen, ja vain viisi prosenttia enemmän kuin ennen. Noin puolet oli muuttanut tottumuksiaan eli nauttinut eri kulttuurimuodoista kuin aiemmin. Ei ole yllättävää, että lähinnä kirjojen lukeminen ja suoratoistopalvelujen käyttö olivat yleistyneet. Eniten olivat muuttaneet käyttäytymistään ne, jotka aiemmin kuluttivat kulttuuria aktiivisimmin.
Vastausten perusteella valtaosa odottaa kulttuurin kuluttamistapojensa palautuvan pandemian jälkeen jokseenkin entiselleen. Pientä siirtymää kodin ulkopuolella tapahtuvasta kuluttamisesta kodin sisäpuolelle on ennakoitavissa. Tämäkin koskee eniten aktiivisia suurkuluttajia eli niitä, joilla vaihtoehtoja on aina ollut enemmän mielessä.
Taidealan saamia tukia pandemian aikana pidetään pikemmin liian pieninä (41 %) kuin liian suurina (10 %). Neljännes pitää tukia sopivina ja neljännes ei ota asiaan kantaa. Vasemmistoliiton (61 %) ja vihreiden (54 %) kannattajat moittivat eniten tuen pienuutta, mutta samalla kannalla on myös 30 % perussuomalaisista.
Korona-ajan kuormittavuudesta puhuu myös Silvia Koski, joka on perussuomalaisten puoluehallituksen jäsen ja musiikin maisteri. ”Kulttuuriala on kärsinyt kohtuuttoman epäreiluista rajoituksista viimeisen kahden vuoden ajan. On selvää, että sillä oli merkittävän vahingollisia seurauksia ja että ala tarvitsee tukea.”
Laajaa tukea kulttuurin rahoitukselle verovaroista
Useilla kysymyksillä haettiin vastaajien kantaa taiteen rahoitukseen ja siitä päättämisen tapaan. Selvä enemmistö kannatti taiteen tukemista verovaroista, jotta siitä nauttiminen olisi mahdollista kaikille. Tämä osuus oli jopa hieman suurempi (63 %) kuin niiden osuus, joille kulttuurilaitosten tarjonta on henkilökohtaisesti tärkeää (55 %). Taiteen julkista tukea kannatti lähes puolet kaikkein passiivisimmistakin kulttuurin kuluttajista. Tulotasolla ei ollut vaikutusta. Kannattaa huomata, että kulttuurilaitosten merkitys näyttää kasvaneen vuodesta 2013: niiden tarjonnan itselleen tärkeäksi kokevien osuus on noussut 11 prosenttiyksikköä. Mahdollisesti pitkä koronasulku on tehnyt asian monille näkyväksi.
Myös puolueittain tarkasteltuna taiteen tukeminen verovaroista sai laajaa kannatusta. Perussuomalaiset on ainoa puolue, jonka kannattajien enemmistö ei puolla tätä. Silvia Koski huomauttaa, että esimerkiksi pienituloiset tai maaseudulla asuvat eivät välttämättä näe mieltä tukea verovaroin kulttuuripalveluita, joita eivät itse voi käyttää.
”Olen huolissani kulttuurin saavutettavuudesta ja sen tulevaisuuden näkymistä erityisesti maaseudulla”, sanoo Koski. ”Suomalaisille on tärkeää, että asuinpaikasta riippumatta jokaisella olisi tasa-arvoinen mahdollisuus harrastaa kulttuuria ja taidetta. Todellisuudessa mahdollisuudet eivät suinkaan ole olleet eivätkä tule olemaan tasa-arvoisia.” Koski painottaa, että kaupunkien ulkopuolella oleva kulttuuripotentiaali on otettava käyttöön ja suunnattava rahaa maakuntiin palvelemaan muitakin kuin suurimpien kaupunkien asukkaita.
Ei liene yllätys, että taiteilijoilta kysyttäessä kulttuurin merkitys korostui vielä enemmän. Peräti 97 % kannatti taiteen tukemista verovaroin. Sen sijaan taiteilijat eivät innostuneet ajatuksesta, että taidelaitosten tulisi tämän lisäksi hankkia nykyistä enemmän varoja suoraan yleisöltä: tätä kannatti vain 22 %. Kiinnostavaa kyllä, yleisö itse oli siihen paljon valmiimpi: yli puolet (53 %) kannatti ja vain 29 % vastusti. Tulotasolla oli vastauksiin jonkin verran vaikutusta, ja myös vastaajien puoluekanta heijastui jakaumaan. Kokoomuksen äänestäjistä kaksi kolmannesta kannatti ajatusta, sosialidemokraateista puolet ja vasemmistoliittolaisista kolmannes.
Sirpa Kähkösen mukaan kyselyyn vastanneiden laaja tuki kulttuurin rahoitukselle antaa toiveita kirjallisen kulttuurin selviämisestä läpi käsillä olevan murrosajan.
”Kulttuurityöntekijöille tarvitaan jatkossakin valtion ja säätiöiden rahoitusta. Erityisen tärkeää tämä on kirjallisuuden alalla, missä ei ole olemassa rakenteita, joihin kirjailijat voisivat kiinnittyä palkansaajiksi, toisin kuin esittävien taiteiden alalla”, sanoo Kähkönen.
Kokijat ja tekijät eivät olleet eri mieltä siitä, että taiteilijoiden tulisi kohdistaa sanottavansa enemmän yleisölle kuin kollegoille ja kriitikoille. Jokseenkin tätä mieltä oli yli 70 % sekä yleisöstä että taiteilijoista. Kuinka tähän päästäisiin, ei ole yhtä selvää. Eräs tapa, millä se voisi heijastua rahoitukseen, olisi yhteiskunnan kustantamien palvelusetelien käyttö sote-palveluiden tapaan. Tässäkin oltiin samoilla linjoilla, sillä puolet sekä yleisöstä että taiteilijoista hyväksyisi, neljännes vastustaisi. Ajatus tuntuisi vetoavan oikeistoon ja vasemmistoon yhtä lailla.
Kuka päättää taiteen rahoituksesta?
Ehdotus, että laajempien kansalaispiirien edustajien tulisi päättää taiteen rahoituksesta ammattilaisten rinnalla, sai kansalaisilta hyvin tasaisen kannatuksen. Puolet hyväksyi, neljännes vastusti, ja poliittiset erotkin olivat pieniä. Sen sijaan ammattilaiset itse olivat paljon epäilevämpiä: 64 % vastusti ja 27 % kannatti.
Vielä suurempi ero syntyi väitteestä: ”Rahoitusta tulee kohdistaa asiantuntijoiden ja toisten taiteilijoiden arvostamaan taiteeseen, vaikka sillä olisi pieni yleisö.” Kansalaisista vain neljännes oli valmis sen hyväksymään, yli puolet torjui väitteen. Aktiivisimpien taiteen harrastajien keskuudessa asetelma kääntyi, pienen yleisön taiteen rahoitusta suosi noin puolet. Taiteilijoista peräti 80 % kannatti ajatusta enemmän tai vähemmän. Ero suuren yleisön ja ammattilaisten välillä on epäilemättä merkitsevä, vaikka kysymys ei ottanutkaan kantaa siihen oleelliseen muuttujaan, kuinka paljon rahoitusta pienen yleisön taiteeseen olisi kohtuullista ohjata, ja vastaukset ovat siten hieman tulkinnanvaraisia.
Taiteilijoiden taloudellinen toimeentulo on tunnetusti epävarmaa ja monissa tapauksissa niin heikkoa, että he täydentävät tulojaan muilla tavoin. Kyselyssä tarjottiin vaihtoehtoa, että rahoitus kohdistettaisiin harvemmille taiteilijoille, jotta heidän työskentelyedellytyksensä paranisivat. Tämä ratkaisu ei saanut kansalta juurikaan tukea: vain 22 % kannatti ajatusta edes jossain määrin, toiset 23 % ei ottanut kantaa, ja 55 % oli ratkaisua vastaan. Kaikkein aktiivisimmat taiteen nauttijat erottuivat kuitenkin muista, sillä heistä käytännössä puolet olisi valmis keskittämään rahoitusta.
Taiteilijat itse olivat asiasta vielä varmempia kuin yleisö: 80 % vastusti ajatusta ja vain 12 % kannatti. Vaikuttaa selvältä, että taiteilijoiden tuloihin ei ole odotettavissa merkittäviä parannuksia lähiaikoina. Vaikka kokonaisrahoitus vastoin odotuksia nousisi, se ei heijastu tulotasoon niin kauan kuin alalle tulevien ja/tai rahoitusta saavien määrää ei rajoiteta.
Tiedon runsaudensarvi
Kyselyssä selvitettiin monia muitakin asioita, kuten syitä olla osallistumatta kulttuuritarjontaan tai teatterin vetovoimatekijöitä. Kysyttiin myös, mitä kulttuuripalveluita omalle asuinpaikkakunnalle toivottaisiin ja kuinka paljon olisi valmis matkustamaan kulttuuritapahtumiin. Lopuksi vastaajat saivat esittää näkemyksiään kulttuurijournalismista.
Vääriä vastauksia kysymyksiin ei ollut, eikä Kulttuurirahasto lähtenyt siitä, että kaikkien tulisi nauttia taiteesta, varsinkaan tietyllä tavalla. Juuri siksi vastaukset ovat arvokkaita kaikille, jotka pohtivat taiteen tehtäviä ja rahoitusta koko yhteiskunnan näkökulmasta.
Suomalaiset ovat laajalti taiteen rahoituksen takana, mutta toivovat, että tuloksena on taidetta, joka puhuttelee heitä itseään eikä pientä joukkoa. Sellaisena siihen oltaisiin valmiita käyttämään sekä verotuloja että aktiivisimmat myös omia varoja. Taidekentän tulisi nyt säilyttää vahva suhde ydinyleisöönsä, samalla kun löydetään tapoja kohdata yhä enemmän myös niitä, joille monet taiteen muodot ovat jääneet vieraiksi.
