Yhteisen tulevaisuuden äärellä

Yksin työskentely on Jarkko Partasen kauhukuva. Teini-iässä tanssin pariin tiensä löytänyt Partanen ymmärsi jo varhaisessa vaiheessa haluavansa työskennellä nimenomaan muiden kanssa.

Hän opiskeli tanssitaiteen kandidaatiksi Lontoossa, ja myöhemmin taiteen maisteriksi Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa. Nopeasti Partanen myös oivalsi, että mieluummin tekee esityksiä kuin esiintyy niissä. Niinpä hänestä tuli koreografi.

”Oli todella vapauttavaa tajuta, että minun ei tarvitse olla tanssija. Toisaalta minulla ole koreografina mitään yhtä praktiikkaa, jota kehittäisin teoksesta toiseen. Jos minun pitäisi yksin miettiä, mitä seuraavaksi teen, urani olisi loppunut jo kauan sitten”, Partanen toteaa.

Vaikeudet opettavat

Kahdeksan vuotta sitten Partanen oli mukana perustamassa Wauhaus-kollektiivia neljän muun taiteilijan kanssa. Työryhmä oli jo aikaisemmin työskennellyt yhdessä eri kokoonpanoissa ja huomannut, ettei teosten nimeäminen ohjaajan tai koreografin mukaan vastannut heidän työskentelytapaansa.

Sitoutumalla yhteiseen taiteelliseen tulevaisuuteen ja sen kehittämiseen Wauhaus pyrkii luomaan toiminnalleen rakenteita, jotka tukevat pitkäjänteistä ja monialaista työskentelyä taiteen parissa. Se tarkoittaa esimerkiksi yhteistyökumppanuuksien sekä kansainvälisten suhteiden rakentamista ja yhteisten toimintatapojen kehittämistä.

Ryhmässä työskentely ei Partasen mukaan ole aina kitkatonta, eikä kaikki mene suunnitelmien mukaan. Yhteistä taivalta jatketaan siitä huolimatta.

”Taide on hankalaa ja esitysten tekeminen on helvetin vaikeaa, eikä siitä koskaan tule helpompaa. Omista ideoista tulee kuitenkin paljon parempia, kun niitä on tongittu, kritisoitu, rakennettu, haastettu ja purettu yhdessä eri näkökulmista. Lopulta päädytään johonkin, mitä kukaan meistä ei olisi voinut alussa kuvitella. Se on yhdessä työskentelyn kauneus”, Partanen toteaa.

Kansainvälisyys on välttämättömyys

Wauhaus työskentelee Helsingistä käsin, mutta esittää teoksiaan kansainvälisesti. Esimerkiksi Fluids-esitys sai ensi-iltansa Tallinnassa kuusi vuotta sitten, ja sitä esitetään eri maissa edelleen. Kansainvälisyys on Partasen mukaan alalla jopa välttämättömyys.

”Produktiot ovat taiteellisesti ja tuotannollisesti monivuotisia prosesseja. Teosten elinkaaren kannalta tuntuu täysin kestämättömältä esittää niitä vain Suomessa, jossa esitysmahdollisuudet ja -kontekstit ovat rajallisia”, hän toteaa.

Wauhausin produktioille on ominaista, että niiden teemat, kokoonpanot, mittasuhteet ja toteutustavat vaihtelevat. Kollektiivin tuotantoja on esitetty niin Kansallisteatterin isolla näyttämöllä kuin Helsinki Biennaalissa ja pienissä Black Box -teattereissa.

Yhteistä teoksille on niiden vahva audiovisuaalinen ja tilallinen ajattelu. Esiintyjien roolia ja paikkaa näyttämöllä on yhdessä kyseenalaistettu, ja Partanen on luonut koreografioita paitsi tanssijoille myös robottikoiralle ja kaivinkoneille.

”Vaikka olemme kollektiivi, ihmisillä on eri ammatinkuvat, koulutustaustat, ja perspektiivit. Olemme oppineet, että on meidän vahvuutemme, että teemme erilaisia juttuja. Kun innostumme jostain ideasta, meillä on tapana syväsukeltaa sisälle teemaan ja yhtäkkiä olenkin koreografioimassa kaivinkoneita Vuosaaren huipulla”, hän toteaa.

Residenssi konkretisoi ideat

Elokuussa Wauhausin työryhmä lähtee Tallinnassa sijaitsevaan Kanuti Gildi Saal -residenssiin kahdeksi viikoksi Kulttuurirahaston residenssiohjelman mahdollistamana. Partasen lisäksi Tallinnaan matkaavat ohjaaja Juni Klein, äänisuunnittelija Jussi Matikainen ja skenografi Laura Haapakangas sekä seitsemän Wauhausin ulkopuolista suunnittelijaa ja esiintyjää.

Kanuti Gildi Saal on työryhmälle entuudestaan tuttu, sillä he työskentelivät residenssissä myös kymmenen vuotta sitten. Silloin lopputuotoksena syntyi Dirty Dancing -esitys, jota Partanen pitää Wauhausin alkulaukauksena. Tällä kertaa tarkoituksena on työstää joulukuussa Pannuhuoneessa ensi-iltansa saavaa Renaissance-teosta.

Kyseessä on helsinkiläisen Zodiak – Uuden tanssin keskuksen kanssa yhteistuotantona toteutettava, viiden esiintyjän produktio, joka tutkii uudellenlumoutumisen ja muodonmuutoksen tematiikkoja ruumiillisuuden keinoin. Toistaiseksi teos on suunnitteluvaiheessa ja residenssijakso aloittaa pidemmän harjoituskauden, mikä mahdollistaa alustavien ideoiden viemisen työpöydältä näyttämölle ja uppoutumisen tulevan teoksen maailmaan.

Teos voi edetä vielä moneen suuntaan, eikä kukaan täysin tiedä, millainen lopputuotos tulee olemaan. Se on Partasen mukaan yhdessä työskentelyn rikkaus.

”Yhdessä tekeminen tuo monipuolista perspektiiviä, mikä on samaan aikaan tärkeää ja nautinnollista myös omalle taiteilijuudelle.”