Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt vuosina 2005-2016 filosofian tohtori Jari Eerolalle apurahoja vepsäläisen musiikkitradition tutkimiseen.
Tietokoneen kaiuttimista kuuluu suomea muistuttavaa kansanomaista laulua ja musiikintutkija Jari Eerola tapailee digisyntikastaan säveliä Tampereen kodissaan.
– Koetan nuotintaa kenttämatkallani Vepsässä äänittämääni laulua. Apuna tässä on myös tietokoneen transkriptio-ohjelma, kertoo Eerola.
Vepsäläinen laulu- ja musiikkiperinne on ollut Eerolan tutkimuskohteena vuodesta 2001 lähtien, väitöskirja valmistui vuonna 2012. Viime vuonna ilmestyi kirja Vepsäläisiä lühüdpajoja Maailman musiikin keskuksen julkaisuna. Siihen Eerola teki sadan laulun nuotinnokset sekä suomenkieliset käännökset. Urakka kesti monta vuotta ja oli välillä kuin salapoliisin työtä, kun piti etsiä vanhoja tallenteita arkistojen kätköistä.
– Osa materiaalista löytyi sattuman kauppaa tai vihjeen perusteella. Oli myös jännittävää käydä läpi vanhoja vahalieriö- eli fonografitallenteita 1900-luvun alusta.
Kielitieteilijät innostuivat
Vepsäläiset ovat suomalais-ugrilainen kansa, joita viimeisimpien arvioiden mukaan on jäljellä noin 6000. Asuinalueena ovat mm. Pietarin ja Vologdan läänit. Vepsäläiset kuuluvat kielensä perusteella suomen lähisukukieliin, siksi suomalaiset kielitieteilijät kiinnostuivat heistä jo 1800-luvun alkupuolella. Monet kielentutkijat ajattelivat, että sieltä löydetään suomen sanskriitti, tämmöinen suomen alkujuurikieli ja sitä lähdetään tallentamaan.
– Nykyvepsä taas on vähän hankalaa, kun venäjä on sitä dominoinut pitkään ja muokannut ääntämistä sekä sanastoa. Mutta varsinkin kirjoitettu vepsä on vielä tavoitettavissa, jos saa sanakirjan apuun, sanoo Eerola.
Vepsäläisten oma lauluperinne
Eerola on seikkaillut vepsäläisten alueilla kaikkiaan kymmenellä kenttämatkalla, joilla kiersi haastattelemassa ihmisiä tallentaen heidän tarinoitaan ja laulujaan.
– Vepsäläiset karjalaisista erottava tekijä on nimenomaan kieli ja omankieliset laulut. Siis oma musiikkiperinne, joka erottaa heidät siitä ympäristöstä.
Nämä vepsäläiset lühüdpajot eli lyhyet laulut ovat sellaisia moneen tilanteeseen sopivia lauluja. Niitä on laulettu lasta nukuttaessa, erilaisissa juhlissa ja töitä tehdessä. Usein niissä mainitaan mies tai poika, joka johtuu siitä, että useimmiten ne olivat naisten laulamia lauluja, selittää Eerola.
Kenttämatkoilla kuvatuissa videoissa pistää silmään se, että kuvissa näkyy pääasiassa mummoja.
– Tämän päivän vepsäläiskylästä on vaikea löytää nuoria ja työikäisiä, silti lauluperinnettä elvytetään ja nykypäivänä osa ihmisistä näkee sen todella tärkeänä. Mutta jos lauluperinne ei siirry aidosti uusille sukupolville, ei sille osaa ennustaa kovin hyvää tulevaisuutta, Eerola miettii.
