Teksti: Essi Kähkönen
Kuvat: Sami Mannerheimo

Lapsuusiän varhaisilla stressikokemuksilla on iso merkitys aivojen hermoverkkojen myöhemmälle kehitykselle. Monen neuropsykiatrisen sairauden, kuten esimerkiksi aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön ADHD:n, alkujuuri näyttää olevan varhaislapsuudessa ja siinä, onko lapsi potenut silloin voimakasta stressiä.

Stressi ja negatiiviset tunnekokemukset vaikuttavat aivojen limbiseen järjestelmään ja etenkin mantelitumakkeeseen – eli niihin osiin aivoissa, jotka säätelevät tunteitamme, sosiaalista käyttäytymistä ja tunneperäistä oppimista.

"Voimakkaat stressikokemukset voivat altistaa oireilulle myöhemmällä iällä."

”Voimakkaat stressikokemukset voivat jättää muistijäljen aivojen limbisten osien hermoverkkoihin ja altistaa oireilulle myöhemmällä iällä”, toteaa tutkimusjohtaja Sari Lauri Helsingin yliopistosta.

Varhainen stressi voi sairastuttaa

Varhaista ja voimakasta stressiä, kuten esimerkiksi perheväkivaltaa, kokeneilla nuorilla on todettu muun muassa masennusta, erilaisia pelkotiloja, yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä sekä esimerkiksi ongelmia vihanhallinnassa.

Yksin lapsuusiän voimakas stressi ei Laurin mukaan oireilua ja sairastumista todennäköisesti aiheuta, mutta varhaiset negatiiviset kokemukset ovat riskitekijä niiden myöhemmälle ilmaantumiselle.

”Aivojen limbisen järjestelmän sekä mantelitumakkeen hermoverkkojen kehitys jatkuu syntymän jälkeen, lapsuusvuosina – aina nuoruusikään asti. Sen vuoksi juuri nämä aivoalueet ovat aivojen muita osia alttiimpia varhaisiän negatiivisille tunnekokemuksille.”

Jos varhaisessa lapsuudessa tapahtuu emotionaalisesti voimakkaita, kielteisiä kokemuksia, ne vaikuttavat lapsen aivojen hermoverkkojen kehitykseen.

”Myös tunnetaitojen kehitys, kuten sosiaalisten taitojen hallinta sekä kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa, voivat lapsella häiriintyä.” 

Perustutkimuksesta avaimia ennaltaehkäisyyn ja hoitoon

Laurin tutkimusryhmä on keskittynyt tutkimaan etenkin aivojen mantelitumaketta eli amygdalaa sekä sitä, millä tavoin stressikokemukset varhaislapsuudessa muovaavat tumakkeen hermoverkkoja.

”Näyttää siltä, että stressivaikutus kohdistuu erityisesti GABA-välitteisiin hermovälisoluihin – ja erityisesti yhteen solutyyppiin näiden joukossa”, Lauri kertoo.

GABA eli gamma-aminovoihappo on yksi yleisimmistä aivojemme välittäjäaineista.

"Varhaiset negatiiviset kokemukset ovat riskitekijä oireiden ja sairastumisen myöhemmälle ilmaantumiselle."

”On tärkeää selvittää, miten muutokset solujen toiminnassa vaikuttavat pitkäkestoisesti hermoverkkojen kehitykseen, ja miten ne ohjaavat käytöstä paitsi lapsuusaikana ja nuoruudessa, myös aikuisiällä. Vaikka altistuminen voimakkaalle stressille tapahtuisi varhain, oireet voivat kehittyä pitkälläkin viiveellä.”

Lauri uskoo, että sinnikkään perustutkimuksen ansiosta myös lasten ja nuorten neuropsykiatrisia sairauksia sekä masennusta ja ahdistusta pystytään tulevaisuudessa hoitamaan tehokkaammin – kenties jopa ehkäisemään ajoissa.

”Nyt tehtävä tutkimustyö niin meillä kuin muualla antaa toivottavasti valmiuksia sille, että oireita voidaan jatkossa hallita ja hoitaa esimerkiksi uusilla ja hermosoluihin täsmennetymmin vaikuttavilla lääkeaineilla, terapiaan yhdistettynä.”

Asiakeskeisesti pomon roolissa

Sari Lauri vetää seitsemän tutkijan ryhmää Helsingin yliopiston Neurotieteen tutkimuskeskuksessa.

”Minulle tutkimustyö on parhaimmillaan oivaltamista, uusien näkökulmien hakemista ja oppimista. On hienoa tutkia jotakin tieteellistä olettamaa eli hypoteesia, testata sitä ja katsoa, pitikö hypoteesi paikkansa. Sellainen innostaa aina eteenpäin”, hän sanoo.

Suomen Kulttuurirahaston apuraha tuli Laurin mukaan tärkeään paikkaan. Apurahan turvin on tuettu esimerkiksi vierailevien tutkijoiden työntekoa.

”Olen tutkimusjohtajana aika asiakeskeinen tyyppi, ja pyrin varmistamaan, että alaisillani on mahdollisimman hyvät työskentelyolosuhteet. Siten me kaikki voimme keskittyä olennaiseen.”

Sari Laurin tutkimusryhmä sai 39 000 euron apurahan Lastenlinnan säätiön rahastosta varhaisiän stressiin liittyvien psykiatristen oireyhtymien neurobiologisia mekanismeja käsittelevään tutkimukseen.