Valkosoluilla syöpäsolujen kimppuun
Immuno-onkologiset lääkkeet auttavat elimistön omia valkosoluja tuhoamaan syöpäsoluja. Katri Selander ryhmineen kehittää geenitestiä sen selvittämiseksi, keille potilaille näitä lääkkeitä uskaltaa antaa ilman suurta pelkoa sivuvaikutuksista.
Syövän lääkehoitoa ovat kymmenen viime vuoden aikana mullistaneet niin sanotut immuno-onkologiset hoidot. Nämä lääkeaineet tehostavat valkosolujen toimintaa.
”Lääkkeet ottavat valkosoluilta jarrut pois, jolloin ne hyökkäävät ärhäkämmin syöpäkudosta vastaan”, kertoo syöpätautien erikoislääkäri ja lääketieteellisen solubiologian dosentti Katri Selander.
Mekanismi on seuraava.
Syöpäsolu on solu, joka on lakannut tottelemasta elimistön käskyjä ja kasvaa omalakisesti. Se alkaa tuottaa pinnalleen sellaisia proteiineja, jotka ovat elimistölle vieraita. Elimistöä puolustavien valkosolujen pitäisi siksi tunnistaa syöpäsolut ja tuhota ne.
”Syöpäsoluilla kuitenkin on oma immuunipuolustuksensa. Ne osaavat laittaa pinnalleen proteiineja, jotka torjuvat valkosoluja. Immuno-onkologiset lääkkeet sitoutuvat näihin proteiineihin, ja tämän seurauksena valkosolut voivat hyökätä syöpäsolujen kimppuun.”
Pisimpään kliinisessä käytössä olleisiin immuno-onkologisiin lääkkeisiin lukeutuvat ipilimumabi, nivolumabi, pembrolitsumabi, atetsolitsumabi ja avelumabi. Kaikkia potilaita lääkkeet eivät auta, mutta joillekin niistä on huomattava apu.
Ensiksi näitä lääkkeitä kokeiltiin potilaisiin, joilla syöpä oli edennyt pitkälle ja muuta toivoa ei ollut. Joillain potilailla lääkkeet tuhosivat syöpäkasvaimen kokonaan.
Nykyisin immuno-onkologisia lääkkeitä tarjotaan syöpäpotilaille yhä enemmän myös hoidon alkuvaiheessa, kun syöpä ei ole vielä levinnyt. Niitä tarjotaan nyt joihinkin keuhko-, suolisto- ja rintasyöpiin, melanoomaan sekä pään ja kaulan alueen syöpiin.
Hoitojen varjopuoli
Lääkkeissä on kuitenkin yksi suuri riski.
”Kun valkosolut hyökkäävät hanakammin syöpäkudosta vastaan, ne voivat hyökätä hanakammin myös elimistön omia, terveitä kudoksia vastaan.”
Yleisimmät sivuoireet näistä autoimmunologisista hyökkäyksistä ovat ihottuma, ripuli, kilpirauhasen toimintahäiriö ja keuhkotulehdus. Monesti oireet ovat lieviä, mutta voivat pahimmillaan johtaa kuolemaan. Harvinaisia ja hengenvaarallisia komplikaatioita ovat muiden muassa maksansisäinen sappitietuho ja aivolisäkkeen tuho.
Potilasaineistoista on havaittu potilaalla tai tämän sukulaisella esiintyvän autoimmuunisairauden – kuten nivelreuman tai tyypin 1 diabeteksen – lisäävän todennäköisyyttä sille, että immuno-onkologiset lääkkeet saavat valkosolut hyökkäämään omaa elimistöä vastaan.
”Potilaat eivät välttämättä muista tai tiedä, onko heidän suvussaan autoimmuunisairauksia, joten asia olisi järkevintä selvittää geenitestin avulla.”
Valkosolujen toimintaa ei siis kannata vahvistaa potilailla, joilla valkosolujen toiminta voi aiheuttaa ongelmia ilman vahvistustakin. Näille potilaille ei tarjota immuno-onkologisia hoitoja.
”Potilaat eivät kuitenkaan voi tietää, jos heillä on piilevänä autoimmuunisairaus. He myöskään eivät välttämättä muista tai tiedä, onko heidän sukulaisillaan ollut autoimmuunisairauksia. Järkevintä olisi selvittää asia geenitestillä”, Selander sanoo.
”Alttiutta immuno-onkologisten lääkkeiden sivuvaikutuksille voi myös lisätä jokin sellainen asia, joka ei ilmene autoimmuunisairauksina mutta on kuitenkin geneettinen.”
Geenitestit hoitoratkaisujen tukena
Selander ryhmineen kehittää geenitestiä, joka paljastaisi alttiuden sivuvaikutuksille. Tällöin syöpähoitoja määräävä lääkäri voisi pelkän näytteen perusteella arvioida, onko syöpäpotilaalle turvallista antaa immuno-onkologisia lääkkeitä.
Vastaavaa kehittää moni muukin tutkimusryhmä lääkeyrityksissä ja yliopistoissa ympäri maailman. Altistavia geenivariantteja on luultavasti useita.
Selander ryhmineen on löytänyt yhden geenivariantin. Geeni liittyy immuunijärjestelmän toimintaan. Tämän tarkemmin Selander ei voi geeniä paljastaa, sillä tutkimus on kesken.
Oulun yliopistollisessa sairaalassa, verraten pienessä potilasjoukossa havaittu geenilöydös pitää ensin varmistaa isommissa potilasjoukoissa kansainvälisten yhteistyökumppanien avulla. Sitten pitää vielä saada tutkimusartikkeli julkaistua.
Selanderin johtamaa tutkimusta tehdään Suomessa monessa paikassa. Potilasnäytteitä kerätään Selanderin työpaikassa Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Tampereen ja Kuopion yliopistosairaaloiden syöpäklinikoiden kanssa on kliinistä yhteistyötä ja tietojen vaihtoa. Laboratoriotutkimukset tehdään Oulun yliopiston biolääketieteen laitoksella, ja hiirikokeita suoritetaan Turun yliopistossa, jossa Selanderilla on dosentuuri.
Selanderin tutkimusryhmä on siirtänyt hiireen ihmiseltä löydetyn immuno-onkologisten lääkkeiden sivuvaikutuksille mahdollisesti altistavan geenin. Tarkoitus on selvittää, riittääkö pelkkä altistava geeni ja immuno-onkologinen lääkehoito yksistään saamaan hiiren immuunipuolustuksen hyökkäämään sen omia soluja vastaan vai tarvitaanko siihen joitain muita tekijöitä, kuten tietynlaista ruokavaliota. Näistäkään tuloksista Selander ei voi vielä kertoa.
Kohti yksilöllistä syövänhoitoa
Selander väitteli tohtoriksi Oulun yliopistosta vuonna 1996 osteoporoosilääkkeiden vaikutusmekanismista ja suunnitteli tekevänsä orientoivan vaiheen lääkärintyön Pellon terveyskeskuksessa, mutta väitöstutkimukseen liittyvä työmatka luututkijoiden konferenssiin Sveitsiin muutti suunnitelmat.
”Konferenssin vapaa-ajan ohjelmassa oli laskettelua. Ounasvaaran rinteillä kasvaneena innostuin opettamaan teksasilaisia tutkijoita lajin saloihin, ja he vuorostaan kutsuivat minut tekemään post doc -tutkimusta kotiyliopistoonsa”, Selander kertoo.
”Jos olisin tiennyt, keitä he olivat, en olisi uskaltanut mennä neuvomaan. He olivat omalla alallaan suuria guruja. Päätin, että en mene terveyskeskukseen Pelloon vaan tutkijaksi Teksasiin.”
Selander tutki Teksasin yliopiston San Antonion kampuksella vuodet 1996–2000 mekanismeja, joilla rintasyöpä muodostaa luustoon etäpesäkkeitä, ja tapasi samalla tulevan aviomiehensä. Vuodet 2000–2017 pariskunta työskenteli Alabaman yliopiston syöpätutkimuskeskuksessa, jonne Selander perusti oman tutkimusryhmän.
”Jonain päivänä tutkijat Suomessa ja muualla ovat toivottavasti saaneet kartoitettua kaikki immuno-onkologisia hoitoja estävät geenivariantit.”
Selander synnytti kolme lasta, ja vuonna 2017 – esikoisen ollessa 17-vuotias – hän totesi, että nyt on viimeinen järkevä hetki muuttaa Suomeen niin, että kaikki lapset pääsevät helposti suomalaisen koulujärjestelmän piiriin.
Selander aloitti työnsä syöpätauteihin erikoistuvana lääkärinä Oulun yliopistollisessa sairaalassa syyskuussa 2017, ja jo parin kuukauden kuluttua hänellä oli tämä tutkimusaihe mielessä.
”Jotkut potilaat saavat immuno-onkologisista hoidoista vakavia oireita, mutta toiset eivät lainkaan. Ajattelin, että syyn on pakko olla geneettinen ja että asiaa on tutkittava tarkemmin”, Selander kertoo.
Lopputulos on selkeänä mielessä: jonain päivänä tutkijat Suomessa ja muualla ovat toivottavasti saaneet kartoitettua kaikki immuno-onkologisia hoitoja estävät geenivariantit.
”Tällöin potilaat voisivat saman tien tehdä geenitestin ja hoitoja annettaisiin vain niille, joilla ei ole geneettistä alttiutta vakavalle haitalle. Jos heille silloin tulee lääkkeistä lieviä sivuvaikutuksia, hoitoja voitaisiin kuitenkin jatkaa. Immuno-onkologiset hoidot ovat niin hyviä, että niitä ei kannata pienin perustein lopettaa”, Selander sanoo.
Lapin rahasto myönsi Katri Selanderille 40 000 euron apurahan vuonna 2023 immuno-onkologisten syöpähoitojen haittoja ennustavan geenitestin kehittämistä käsittelevään tutkimukseen. Apuraha myönnettiin kahdesta nimikkorahastosta: Mikko ja Sirkka Jokelan rahasto sekä Kerttu Uutelan rahasto.
