Takaisin artikkelilistaukseen
Apurahat
Uusia Mullankaivajat-hankkeita käynnistymässä
28.11.2018
Forssan museo toteutti Mullankaivajat-hankkeen viime keväänä. Koululaisten tutkimuskohteena oli Forssan yhtiönpuiston polkuverkosto. Kuva: Forssan Mullankaivajat
Forssan museo toteutti Mullankaivajat-hankkeen viime keväänä. Koululaisten tutkimuskohteena oli Forssan yhtiönpuiston polkuverkosto. Kuva: Forssan Mullankaivajat
Suomen Kulttuurirahaston myöntämät kahdeksan uutta Mullankaivajat-apurahaa mahdollistavat uudet hankkeet Enonkoskella, Juvalla, Kangasniemellä, Kemiönsaaressa, Porissa, Raisiossa, Savonlinnassa, Vantaalla ja Ähtärissä. Ne tarjoavat koululaisille ja lukiolaisille tilaisuuden osallistua arkeologiseen tutkimukseen vuoden 2019 aikana.

Apurahat, yhteensä 163 000 euroa, myönnettiin suurimmaksi osaksi Suomen Kulttuurirahaston Yksityiskoulujen eläkekassan rahastosta.  

Kulttuurirahaston viime vuonna käynnistämän Mullankaivajat-hankkeen tavoitteena on lisätä oppilaiden kiinnostusta tieteellisiin menetelmiin, oman lähialueen menneisyyteen ja historiaan yleensä. Arkeologinen työskentely sopii myös erinomaisesti uuden opetussuunnitelman mukaiseen ilmiöoppimiseen ja opiskeluun koulun ulkopuolella. Yhden Mullankaivajat-apurahan suuruus voi olla 5 000–30 000 euroa, ja hankkeita rahoitetaan 5–10 vuosittain.

Osana hanketta koululaisia perehdytetään arkeologiaan ja valmistellaan tulevaan tutkimusjaksoon etukäteen. Varsinaiset tutkimusjaksot kestävät tyypillisesti noin viikon, mutta projektit voivat koostua useasta tutkimusjaksosta, joihin osallistuu useita koululaisryhmiä. Tutkimusjakson jälkeen tuloksia puretaan yhdessä koululaisten kanssa, ja löydökset julkistetaan mielekkäällä tavalla esim. sosiaalisessa mediassa tai toteuttavan tahon verkkosivuilla. Joihinkin hankkeisiin yhdistetään myös aikuisille suunnattuja yleisötapahtumia kuten luentoja tai yleisökaivauksia.

Mullankaivajat-apurahat 2019

  • Juvan kunta Juuret syvällä Juvan kylissä -hankkeen toteuttamiseen 30 000 euroa
  • Kansallismuseo Mullankaivajat Ähtärissä -hankkeen toteuttamiseen 28 000 euroa
  • Fil. maisteri Ninni Närväinen ja työryhmä Jatkohanke vuonna 2018 alkaneeseen Mullankaivajat-projektiin Kangasniemellä 10 000
  • Fil. maisteri Eeva Raike historiallisten kalliohakkausten dokumentointiin ja inventointiin eri menetelmin koululaisten kanssa 28 000 euroa
  • Raision kaupunki Raision 5. ja 6. luokan oppilaiden Pellon arvoitus -koekaivaushankkeen toteuttamiseen 23 000 euroa
  • Sagalundgillet rf arkeologisen opetuskokonaisuuden toteuttamiseen koululaisille arkeologin ja museopedagogin johdolla 10 000 euroa
  • Savonlinnan maakuntamuseo Mullankaivajat Saimaalla 2.0. -hankkeen jatkamiseen 30 000 euroa
  • Vantaan kaupunginmuseo Vantaan Jokirannan koulun pihalla sijaitsevan Dickursbyn vanhan kylätontin tutkimiseen koulun oppilaiden kanssa 14 000 euroa

Lisätiedot:

SKR
Olli
Vallinheimo
suunnittelija