Teksti: Reeta Holma
Kuvat: Lehtikuva / Emmi Korhonen 

Artikkeli julkaistiin ensimmäistä kertaa Tammenlastuja-lehden numerossa 1/2023. Koko lehden voit lukea täältä.

Helmikuussa julkistettiin, että Suomen Kulttuurirahaston toimitusjohtaja kesäkuusta 2023 alkaen on fil. tohtori, dosentti Susanna Pettersson.

Pettersson on toiminut monissa vaativissa johto- ja luottamustehtävissä Suomessa ja ulkomailla. Vapaa-ajallaan hän harrastaa kulttuuria laajasti, mutta erityisesti lukeminen on ollut hänelle henkireikä lapsesta asti. Hän pitää tarkkaan huolen siitä, että lukemiselle on edelleen aikaa ja tilaa.

”Luen sekä kauno- että tietokirjallisuutta, kotimaista ja ulkomaista. Nytkin minulla on kaksi riemastuttavaa tietokirjaa kesken, toinen lintujen ihmeellisestä maailmasta ja toinen peruukkien kulttuurihistoriasta.”

Pettersson on kotoisin Helsingistä. Hän kasvoi Katajanokalla, mistä tie vei usein Rikhardinkadun kirjastoon lukemista hakemaan. Äidin puolen isovanhempien kautta juuret vievät Kälviälle ja Terijoelle, isän vanhemmat puolestaan olivat kotoisin Ruovedeltä ja Lusista. Lapsuuden kesät vietettiin Kuusamossa ja Mikkelissä.

Toinen rakas harrastus on neulominen, jota Pettersson pitää meditatiivisena. ”Kun oma työ on kompleksista ja abstraktia, tuntuu hienolta, että saa pienessä mittakaavassa asioita valmiiksi nopeasti.”

Petterssonin aika kuluu myös juoksulenkeillä ja 13-vuotiaan karkeakarvaisen mäyräkoiran seurassa. Perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi aikuista lasta.

Ihmiset keskiössä

”Hyvä johtajuus syntyy siitä, että elämässä on muitakin asioita kuin työ. Harrastuksissa latautuu, ja niistä pystyy ammentamaan ajatuksia ja ideoita, jotka ruokkivat työpaikalla tarvittavaa energiaa.”

Pettersson luonnehtii itseään arvopohjaiseksi johtajaksi, jonka johtajuusajattelun keskiössä ovat ihmiset. ”Minulle on hyvin tärkeää, että työyhteisö voi hyvin ja että ihmisten asiantuntijuutta arvostetaan organisaation kaikilla tasoilla”, hän sanoo. ”Vanhakantainen hierarkkinen ajattelu ei ole tätä päivää.”

Vuodesta 2018 lähtien Pettersson on työskennellyt Ruotsin Nationalmuseumin pääjohtajana. Kun hän ilmoitti lähdöstään helmikuussa, häneltä kysyttiin, olivatko syynä museota viime vuosina kohdanneet hankaluudet, kuten koronakriisi tai inflaatio.

”Vastoinkäymisiä on kaudellani ollut, mutta jos pelkäisin hankalia asioita, en olisi edes aloittanut Nationalmuseumissa”, hän toteaa.

”Asiat voivat olla vaikeita, mutta jos työyhteisössä on turvallista, se kannustaa yhdessä ideointiin ja ihmiset viihtyvät, vaikeidenkin asioiden ratkominen sujuu.” Sellaisen ilmapiirin luominen on Petterssonin mukaan yksi johtajan tärkeimmistä tehtävistä.

Apurahansaajasta johtajaksi

Petterssonilla on jo valmiiksi yhteyksiä Suomen Kulttuurirahastoon. Hän on kannatusyhdistyksen jäsen, luennoinut Taidekoti Kirpilässä, toiminut sparraajana Museovisio-hankkeessa ja saanut myös apurahan. Kolmivuotinen apuraha julkisen taidekokoelman kartuttamista käsittelevään taidehistorian alan väitöskirjaan myönnettiin vuonna 2000, jolloin monivuotiset apurahat olivat paljon harvinaisempia kuin nykyisin.

”Apurahan saaminen Kulttuurirahastolta oli täysin ratkaisevaa uralleni”, Pettersson sanoo. Apuraha mahdollisti paitsi väitöskirjaan paneutumisen, myös Petterssonin perheen muuton Lontooseen. Hän kirjoitti väitöskirjansa Lontoon-vuosien aikana.

”Vaikka väitöksestä on jo kulunut aikaa, olen edelleen tyytyväinen siihen. Tein perustyöt kunnolla, ja Suomen julkisen taiteen keräilyn alkuvaiheet tulivat perusteellisesti tutkituiksi ja tallennetuiksi.”

Toinen jalka tutkimuksessa

Pettersson on toiminut urallaan monissa vaativissa tehtävissä. Ennen Nationalmuseumia hän johti Ateneumin taidemuseota, Suomen Lontoon instituuttia sekä Alvar Aalto -säätiötä ja -museota. Työtehtävästä riippumatta hän on aina halunnut kuljettaa mukana myös akateemista ulottuvuutta.

Hän on museologian dosentti Jyväskylän yliopistossa ja ohjaa mielellään väitöskirjoja. Omaa kirjoitusvirettään hän pitää yllä julkaisemalla alansa artikkeleita vuosittain. Hiljattain ilmestyi artikkeli Nationalmuseumin näyttelyn Trädgården. Konst och natur under sex sekel katalogissa, ja tulossa on muun muassa artikkeli Ulla-Maija Alasen valokuvista ja kirja Ola Kolehmaisen uusimmasta tuotannosta. Vuonna 2024 ilmestyy pohjoismaisen taiteen ja yhteiskunnan historiasta 1820–1920 laaja teos, jota Pettersson toimittaa yhdessä Anna-Maria von Bonsdorffin kanssa.

Vahvaa ymmärrystä akateemisesta maailmasta toivat myös yhdeksän vuotta Aalto-yliopiston hallituksessa. ”Olin kaksi vuotta varapuheenjohtajana ja yhdeksän vuotta HR-toimikunnassa, missä pääsin osallistumaan johtavan akateemisen henkilöstön rekrytointeihin”, Pettersson kertoo. ”Kaudellani Aallossa pääsin perehtymään laajasti monialaiseen akateemiseen kenttään”.

Koko kansan rahasto

Työhaastatteluiden klassikoihin kuuluu kysymys ”Miksi haluat tulla meille töihin”? Mitä siihen vastaa Susanna Pettersson?

”Urani aikana kertynyt osaamisyhdistelmä on sellainen, että uskon sen hyödyttävän Kulttuurirahastoa. Minulla on työkokemusta useista maista, erilaisista töistä ja luottamustehtävistä. Tunnen kulttuurin, taiteen ja akateemisen maailman, ja olen saanut työskennellä myös lahjoittamisen käytäntöjen kanssa.”

Hän pitää Kulttuurirahastoa ainutlaatuisena toimijana säätiöiden joukossa.

”Moni säätiö pyörii yksittäisen lahjoittajan tai toimijan ympärillä, kun taas Kulttuurirahasto perustamishistorioineen on suomalaisen kansalaisyhteiskunnan vahva ilmentymä”, Pettersson kuvaa.

Pettersson pitää Kulttuurirahaston ehdottomana vahvuutena valtakunnallista ulottuvuutta. Yhtenä ensimmäisistä tehtävistään hän aikoo tutustua maakuntarahastoihin, jotta saisi mahdollisimman kattavan kuvan Kulttuurirahaston toiminnasta.

Tärkeänä hän pitää myös yhteistyötä esimerkiksi säätiökentän kesken ja peräänkuuluttaa rohkeutta yhteisiin isoihin ponnistuksiin.

”On aika katsoa tekemisen muotoja uudesta näkökulmasta. Visioista haluan aivan ensimmäiseksi keskustella rahastolaisten kanssa.”