”Työpöydälläni pyörii jättimäinen palapeli”
Keramiikkataiteilija, muotoilija Heini Riitahuhta kehittää uutta kuvamaailmaa ja muotokieltä kuusikulmioiden eli heksagonien parissa. Hän sai 24 000 euron apurahan taiteelliseen työskentelyyn vuonna 2019.
Teksti: Minnamaria Koskela
Kuvat: Anna Bui
Väripurkkeja, lasitteita, pensseleitä, merkkaustusseja, puristimia, keramiikka-aihioita ja muotoon sahattuja vanerilevyjä. Heini Riitahuhdan työpöytä ateljeessa Arabian taideosastolla Arabian tehtaan ylimmässä kerroksessa pursuaa tavaraa. Kaapit ja hyllyt ovat täynnä väripurkkeja ja Riitahuhdan uniikkiteoksia. Korkea hyllykkö on lastattu täyteen uunipeltejä, joissa on eri työstövaiheissa olevia keraamisia kuusikulmioita.
”Kaaos, mutta hallittu sellainen. Purkkeja on paljon, sillä väripalettini on laaja. Rakastan värejä ja käytän niitä teoksissani runsaasti. Maalaan raa’alle keramiikalle, upotan kuvioita lasitetun pinnan sisään, ja kuvioin jo poltettuja ja lasitettuja heksagoneja – siksi jokaisesta väristä käytössäni on kolme eri lämpötilavaihtoehtoa”, Riitahuhta naurahtaa.
Riitahuhdan työskentelytapa on itse asiassa hyvin systemaattinen. Järjestelmällisyys saattaa perustua hänen pitkään työkokemukseensa teollisen tuotannon parista. Riitahuhta valmistui taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta, nykyisestä Aalto-yliopistosta keramiikkataiteen osastolta vuonna 2002. Siitä lähtien hän on työskennellyt sekä teollisen koriste- ja tuotemuotoilun että uniikkitaiteen parissa. Parhaiten hänet tunnetaan Arabian keramiikka-astioiden koristesuunnittelijana. Tänä keväänä markkinoille tuli hänen uusin tuotteensa, Huvila-astiasto.
”Suunnitellessani kuvioita Arabian tuotteille olen ollut läsnä tehtaalla kaikissa työvaiheissa. Kiinnostuin virheistä, joita sarjatuotannossa joskus tapahtuu. Ryhdyin pohtimaan, miten niitä hyödyntämällä voisi saada aikaan ainutkertaisia teoksia.”
Uniikkitaidetta tehdessään Riitahuhta on kehittänyt tekniikan, jonka avulla hän valmistaa keraamisia reliefejä. Niiden perusyksikkö on heksagoni eli kuusikulmio.
”Heksagon symbolisoi joissain kulttuureissa taivasta. Se on minulle eräänlainen taivas, loputtomasti jatkettavissa ja toistettavissa oleva kolmiulotteinen rakenne.”
Ensimmäisen heksagoneista koostuvan teoksen Riitahuhta teki vuonna 2008. Vuosien kuluessa mittakaava kasvoi ja tekniikka kehittyi. Seuraava ”reliefi” olikin kooltaan jo valtava. Kolmiosainen, toiminnallinen Arabian kukat -veistos valmistui vuonna 2012 ja se sijoitettiin Arabianrannan puistoon.
Riitahuhta valaa heksagonit käsin korkeapolttoisesta posliinista. Sen jälkeen hän maalaa, lasittaa ja numeroi jokaisen osan käsin. Hänen työskentelytapansa on kokeellinen. Samat aihiot toimivat sekä teososina että koepaloina.
”Oman muotokielen kehittäminen vaatii tilaa ja aikaa.”
”Jos teen kokeen, jota en pystykään toistamaan, voin aina upottaa heksagonin osaksi teostani.”
Detaljikoristelu syntyy vasta lasitetun pinnan päälle. Jokainen aihio käytetään uunissa kolmesta kuuteen kertaan. Polttomäärä on suhteessa kuusikulmioiden pintakoristelun määrään. Mitä enemmän värejä, kuviota ja lasituksia aihioissa on, sitä työläämpiä ne ovat valmistaa.
”Teoksessa, jota parhaillaan työstän, on yli 2000 palaa. Työpöydälläni pyörii siis päivittäin jättimäinen palapeli!”
Tuhansista käsintyöstetyistä heksagoneista koostuvan teoksen valmistaminen on hidasta ja työlästä. Teoskokonaisuuden toteuttamisen teki mahdolliseksi Suomen Kulttuurirahaston myöntämä apuraha.
”Sen myötä voin keskittyä taiteellisen työn kehittämiseen. Oman muotokielen luominen vaatii tilaa ja aikaa. Täytyy olla mahdollisuus kokeilla ja tehdä virheitä.”
Parhaillaan Riitahuhta tekee kokeiluja serigrafian ja käsinmaalauksen yhdistämisestä kolmiulotteisessa pinnassa. Kyseessä on loputon tutkimusmatka.
”Olen vihdoin löytänyt oman formaattini, punaisen langan, jota tulen jatkossa seuraamaan. Se on heksagon, kuusikulmioiden alati kiehtova maailma.”
Perspectives Arabian taideosaston kevätnäyttely, Iittala & Arabia Muotoilukeskus, Design Lab Galleria, 9.5.–9.6.2019. Vapaa pääsy.
Paratiisin salaisuus – Birger Kaipiaisen Paratiisi-kuvion 50-vuotisjuhlanäyttely, Iittala & Arabia Muotoilukeskus, Design Lab Galleria, 13.6.–1.9.2109. Vapaa pääsy.