– En halunnut kuvata erityistä lapsuutta, vaan mahdollisimman tyypillistä, kirjailija Tommi Liimatta sanoo. Muusikkonakin tunnettu Liimatta julkaisi vuonna 2014 romaanin nimeltä Jeppis, kirjailijan omia lapsuudenkokemuksia heijastelevan kuvauksen ala-asteikäisen Tommi-pojan elämästä Pietarsaaressa. Nyt työn alla on jatko-osa, Jeppis 2.

Kirjojen tapahtumat ovat varsin arkisia: pyöräilyä, koulunkäyntiä, musiikin kuuntelua. Liimattaa onkin ärsyttänyt lapsuuskuvausten ihannoiva sävy.

– Sellainen että aina mummo oli hyväntuulinen ja aina odotti mehut ja lätyt pöydässä – mutta kun ei odottanut! Meno oli tosi raadollista, sen on vain unohtanut.

Kirjojen näkökulma on lapsen, ilman jälkiviisautta. Liimatan mukaan tietoisuuden lisääntyminen on tuotava esiin hienovaraisesti.
– Välillä tekstiä on dorkennettava, että se tuntuisi oikealta.

Jeppis 2 kuvaa aikaa, jolloin lapsuus ja orastava teini-ikä ovat molemmat läsnä. Ensimmäiseen Jeppis-kirjaan verrattuna tilanne on nyt merkittävällä tavalla toinen, kun Liimatalla on käytössään omat vanhat päiväkirjansa.
– Olen yrittänyt lukea suppeiden päiväkirjamerkintöjeni läpi, miltä oikeasti tuntui silloin.

Pitkä projekti

Jeppis oli tekeillä jo vuonna 1990. Romaanin lopullinen muotoutuminen kuitenkin vaati sekä ajallisen etäisyyden että tekijän omien taitojen kehittymisen. Liimatta mietti pitkään, miten aiheesta voisi kirjoittaa. Kun kerrontaratkaisu oli selvä, hän tiesi romaanin vihdoin syntyvän.

Vaikka Liimatta kirjoittaa lapsuutensa Pietarsaaresta, romaanit ovat vaatineet paljon taustatyötä: vanhojen sanomalehtien tutkimista, haastatteluja ja yksityiskohtien tarkastamista niin internetistä kuin vanhoista tietosanakirjoistakin. Jos yksikin fakta menee pieleen, se harmittaa.

– Mielikuvitukseni on parhaimmillaan silloin kun on määrätyt pulttaukset tapahtuneisiin asioihin, omanlaisensa ankkurit joista voi lähteä liikkeelle.

Hyvästit Pietarsaarelle

Jeppis-kirjoja kirjoittaessaan Liimatta on samalla jättänyt hyvästejä Pietarsaarelle.

– Pietarsaari on niin kummallinen kaupunki. Sitä ei voi verrata muihin. Olen myöhemmin keikkaillut ympäri Suomea, mutta missään ei löydy samanlaista tunnelmaa.

Tekeillä olevan romaanin jälkeen Liimatta ei enää aio palata lapsuusmuistoihin tai Pietarsaaren kuvaamiseen.

– Tämä on ollut elämäni ensimmäinen hanke, joka alkoi kun 9-vuotiaana kirjoitin pari konekirjoitusliuskaa kerrostalon lasten voimasuhteista. Täytyyhän päähän mahtua jotain muutakin.

Teksti: Jenni Heikkinen
Kuvat: Harri Tahvanainen