Asukkaiden vahva alueellinen identiteetti voi olla hyvin merkittävä asuinalueiden suojelussa, sanoo tutkija Eeva Karhunen.

– Asukkaille henkisesti tärkeiden rakennusten säästäminen on todella tärkeää kulttuurisesti kestävän kehityksen kannalta. Kun asukkaat kokevat, että heille tärkeitä rakennuksia suojellaan, he sitoutuvat tekemään työtä koko alueen eteen.

Karhunen on tutkinut asuinalueesta kerrottujen tarinoiden ja alueen rakennusten suhdetta Porin Kuudennessa kaupunginosassa eli Kuukkarissa. Kuukkari on alun perin teollistuvan kaupungin työväestölle suunniteltu alue, joka on edelleen suosittu omaleimaisuutensa ja keskeisen sijaintinsa ansiosta.

Karhusta kiinnostaa, mitä asukkaat itse pitävät arvokkaimpana asuinalueessaan. Asukkaiden arvioissa korostuu aineeton kulttuuriperintö: muistot ja tarinat. Heidän näkökulmansa on paikan sisäpuolella ja tärkeitä ovat tekeminen ja kokemuksellisuus. Viranomaiset taas katsovat aluetta ulkopuolelta, aineellisista lähtökohdista. He pyrkivät arvottamaan aluetta niin, että kriteerit voidaan siirtää paikasta toiseen.

Tutkija muistuttaa asukkaiden kokemusten merkityksestä:

– Kulttuurillisesti kestävä kehitys rakentuu yhteisölle ja paikkaan kuulumisen kokemukselle. Sen perustana on vahva alueellinen identiteetti ja se on usein emotionaalisesti latautunutta tietoisuutta omista juurista. Sen rakennusainetta ovat muun muassa kotiseudusta kerrotut tarinat ja niitten merkitsemät paikat.

Kuukkarin kasvatti

Tutkimuksensa aikana Karhunen on kerännyt alueen asukkaiden muistoja Kuukkarista. Vanhat asukkaat muistelevat lämmöllä esimerkiksi klapitalkoita, joihin yksi jos toinenkin on lapsena joutunut tai päässyt. Monelle iloa tuo se, että samat, jo lapsuudesta tutut touhut ovat arkea nykyäänkin.

– Asun itsekin Kuukkarissa, 1888 rakennetussa pikku talossa, jonka tontti on kuulunut isäni suvulle 1870-luvulta asti, Karhunen kertoo.

Hän onkin monesti saanut vastata kyselyihin, miten tutkimukseen vaikuttaa se, että kohde on tutkijalle itselleen kovin läheinen ja tutkija on osa tutkimaansa yhteisöä.

– Toimin tutkijana kotikentälläni, ja tutkijan osallisuudesta tutkimuskohteeseensa ollaan tiedemaailmassa montaa mieltä.

Karhunen on kuitenkin hyötynyt monella tapaa siitä, että tuntee tutkimuskohteensa hyvin omakohtaisesti. Hänen mukaansa tutkittavat ovat suhtautuneet luottavaisesti tutkijaan, jonka isovanhemmatkin ovat heille tuttuja. Keskustelut on ollut helppo aloittaa.

Ensimmäinen kuva: Voitto Niemelä 1969, Satakunnan Museon kuvakokoelma
Kuva Eeva Karhusesta: Marika Aspila
Muut kuvat: Eeva Karhunen