Takaisin artikkelilistaukseen
Apurahat
Tammikuun haku käynnistyi, jaettavana 13 miljoonaa euroa
10.1.2020
Tammikuun haku
Suomen Kulttuurirahaston seitsemäntoista maakuntarahastoa myöntävät apurahoja oman maakuntansa tieteen, taiteen ja muun kulttuurityön edistämiseen. Apurahat vuodelle 2020 ovat haettavissa 10.1.–10.2.2020 klo 16 asti.

Maakuntarahastojen erityiskohteet

Maakuntarahastot myöntävät apurahoja maakunnassa asuville tai syntyneille hakijoille sekä siellä suoritettavaan tai siihen kohdistuvaan tieteelliseen tai taiteelliseen työhön, sekä erilaisiin kulttuurihankkeisiin.

Kärkihankeapurahaa voi hakea tavanomaista suurempaa rahoitusta vaativiin hankkeisiin. Kärkihankkeisiin jaetaan vähintään 40 000 euroa yhtenä tai kahtena apurahana. Osa maakuntarahastoista myöntää myös huomattavasti suurempia Kärkihankeapurahoja tai monivuotista rahoitusta.

Taidetta hoitolaitoksiin -apurahan tavoitteena on edistää kulttuurista yhdenvertaisuutta ja lisätä erityistä tukea tai hoitoa tarvitsevien ihmisten elämänlaatua taiteen keinoin. Taiteilijat, työryhmät ja yhteisöt voivat hakea apurahaa työskentelyyn tai hankkeisiin, jotka voivat toteutua hoito- ja hoivalaitoksissa tai muissa ympäristöissä, joiden asukkaiden tai käyttäjien on vaikea päästä taiteen äärelle.

Kotiseututyöapuraha on tarkoitettu paikalliskulttuurin ja kulttuuriympäristön vaalimiseen liittyviin hankkeisiin, kuten kotiseudun kulttuuriperinnön tallennukseen ja esittelemiseen, paikallisyhteisöjen ja -yhdistysten historiikkeihin, näyttelyihin ja tapahtumiin.

Lisää joustoa apurahan käyttömahdollisuuksiin

Vuoden 2020 haussa apurahan erilaisia käyttömahdollisuuksia ja joustoa on lisätty. Esimerkiksi, aiemmasta poiketen, apurahaa voidaan myöntää kokoaikaisen palkkatyön ohessa toteutettavaan tieteelliseen tai taiteelliseen hankkeeseen, joka ei liity varsinaiseen palkkatyöhön. Hankkeen suuruutta ei määritellä, mutta tällainen ns. puhdeapuraha voi olla korkeintaan 3 000 euroa henkilöä kohden.

Lisätietoa tammikuun hausta löytyy osoitteesta skr.fi/tammikuunhaku. Hakuohjeisiin kannattaa tutustua huolellisesti. Tutustuthan myös maakuntarahastojen omiin painopisteisiin ja hakuohjeisiin.

Hakuaika päättyy maanantaina 10.2.2020 klo 16.00, jolloin hakemusten ja lausuntojen tulee olla toimitettu verkkopalvelussa. Ohjeita ja linkki lausunnonantajan verkkopalveluun löytyvät täältä.

Apurahainfotilaisuus

Maakuntarahastojen yhteinen apurahainfotilaisuus järjestetään torstaina 23.1.2020 klo 15.00–16.30 Intellin auditoriossa osoitteessa Seminaarinkatu 2, Kajaani. Tilaisuutta voi seurata myös suorana tai tallenteena jälkikäteen sosiaalisen median kanavissamme: