Takaisin artikkelilistaukseen
Hankeuutiset
Taidetestaajat jatkuu – kasiluokkalaisille taide-elämyksiä myös lukuvuonna 2021–2022
16.12.2020
Taidetestaajia Särestöniemi-museossa syksyllä 2020. Kuva: Jaana Hokkanen
Taidetestaajia Särestöniemi-museossa syksyllä 2020. Kuva: Jaana Hokkanen
Taidetestaajat vie kahdeksasluokkalaisia korkealaatuisten taide-elämysten pariin myös lukuvuonna 2021–2022. Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden jatkavat toiminnan tukemista, ja myös eduskunta on 11.12. myöntänyt sille 1,4 miljoonan euron jatkorahoituksen. Taidetestaajat-toimintaa koordinoi Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto.

Olemme todella tyytyväisiä, että pääsemme jatkossakin tarjoamaan kahdeksasluokkalaisille taidekokemuksia, kiteyttää Taidetestaajien hankepäällikkö Joonas Keskinen Suomen lastenkulttuurikeskusten liitosta. Vuonna 2017 alkanut Suomen historian suurin nuorten kulttuurihanke on vuosittain vienyt noin 60 000 kahdeksasluokkalaista opettajineen muun muassa oopperan, kuvataiteen ja teatterin pariin.

Suomen Kulttuurirahasto on vahvasti sitoutunut jatkamaan käynnistämäänsä toimintaa seuraavinakin lukuvuosina. On äärettömän myönteistä, että vaikeana aikana myös valtio jatkaa omaa tukeaan. Tavoitteen tulisi edelleen olla, että tämä alueellisesti ja sosiaalisesti tasa-arvoinen kulttuurikasvatuksen muoto vakiintuu osaksi suomalaista peruskoulua. Ensi lukuvuonna Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden lisäävät omaa tukeaan, jotta taidetestaus voi toteutua niin laajasti kuin se koronaepidemian oloissa on mahdollista, kertoo Suomen Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava.

Joonas Keskisen mukaan epidemia on jo muuttanut suunnitelmia kuluvana lukuvuonna:

Korona-aika on haastanut myös meitä, mutta tiimillä on ollut tahto ja kyky järjestää mahdollisimman paljon taidevierailuja turvallisesti ja suosituksia noudattaen. Yli 11 000 kahdeksasluokkalaista on päässyt syksyn aikana kokemaan muun muassa teatteria, sirkusta ja näyttelyvierailuja omalla lähialueellaan. Koulut ovat kiittäneet, kun vierailuja on pystytty tarjoamaan oppilaille myös tällaisessa poikkeuksellisessa tilanteessa.

Tärkeää työtä nuorten taidekokemusten puolesta

Yleisötyön merkitys Taidetestaajat-vierailuilla on suuri. Oleellinen osa elämystä ovat etkot ja jatkot, joiden avulla valmistaudutaan kokemukseen ja tehdään kenties vieraaksi miellettyä taidemaailmaa tai -teosta tutummaksi nuorille ja heidän opettajilleen. Lopuksi nuoret antavat vierailusta palautteen arviointisovelluksen avulla.

Palautteiden perusteella taideorganisaatiot ovat pystyneet kehittämään yleisötyötään ja myös arvioimaan, millaiset sisällöt parhaiten uppoavat nuoreen yleisöön. Hankkeessa opitut asiat hyödyttävät yleisötyötä laajemminkin. Vierailut myös vahvistavat alueellisten kulttuurikasvatussuunnitelmien edistämistä ja tukevat yhteistyötä koulujen ja taideorganisaatioiden välillä. Kun museon tai teatterin kynnys on kerran ylitetty, on siitä helppo jatkaa.

Taidetestaajat-vierailut ovat olleet koronasyksyn valopilkku monessa koulussa. On upeaa olla mukana tarjoamassa tällaista mahdollisuutta yhä uusille kahdeksasluokkalaisille, toteaa toimitusjohtaja Sören Lillkung Svenska kulturfondenilta, joka on ollut Kulttuurirahaston ohella mukana rahoittamassa ja kehittämässä hanketta alusta asti. Tahtotila saada Taidetestaajat pysyväksi osaksi suomalaista peruskoulua on vahva.

Kaikki nuoret ansaitsevat tulla kuulluiksi myös taiteen kokijoina. Heidän kiinnostuksellaan on suuri merkitys taideorganisaatioille, jotka parhaillaan pohtivat, miten pystytään turvaamaan laadukas kulttuurielämä Suomessa vielä koronan jälkeenkin.

Taidetestaajien uusien vierailukohteiden haku on avoinna joulu-tammikuussa. Koulut ilmoittautuvat mukaan tammi-helmikuussa 2021.

Lisätiedot:

Hankepäällikkö Joonas Keskinen / Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto, 044 978 4893, etunimi.sukunimi@taidetestaajat.fi
Yliasiamies Antti Arjava / Suomen Kulttuurirahasto, etunimi.sukunimi@skr.fi
Toimitusjohtaja Sören Lillkung / Svenska kulturfonden, etunimi.sukunimi@kulturfonden.fi

www.taidetestaajat.fi