Takaisin artikkelilistaukseen
Hankeuutiset
Taidetestaajat-hanke jatkuu myös lukuvuonna 2020–2021
12.12.2019
Taidetestaajien aluekoordinaattorit koolla Kiasmassa.
Taidetestaajien aluekoordinaattorit koolla Kiasmassa.
Suomen historian suurimman nuorten kulttuurihankkeen Taidetestaajien jatko on turvattu lukuvuodeksi 2020–2021. Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska kulturfondenin kädenojennus valtiolle sai vastakaikua, ja valtiovarainvaliokunta ehdottaa mietinnössään, että Taidetestaajat voi jatkua valtion tukemana ainakin vuoden lisää. Rahoituksesta puolet tulee valtiolta ja puolet rahoittajilta.

Taidetestaajat on vienyt vuosina 2017–2020 kaikki Suomen kahdeksasluokkalaiset kahdelle korkealaatuiselle taidevierailulle vuosittain. Toinen vierailu tehdään omalla alueella ja toinen valtakunnalliseen kohteeseen, useimmiten pääkaupunkiseudulle. Kouluille tarjotaan valmiit kokonaisuudet, joihin kuuluu ennen vierailua tehtävät ennakkotehtävät eli etkot, varsinainen vierailu ja siihen kuuluva jatkotyöskentely, kokemuksen arviointi Taidetestaajat-sovelluksella sekä matkat. Hankkeen käytännön järjestelyistä on vastannut Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto.

Hanke on vakiintunut koulujen arkeen pidetyksi toimintamalliksi, ja kouluille suunnatun kyselyn tulosten mukaan vain noin 5 % kouluista olisi päässyt taidevierailuille ilman Taidetestaajia. Valtion tukema rahoitusmalli mahdollistaa vuodessa yhden vierailun, joka tehdään omalla alueella sijaitsevaan kulttuurikohteeseen.

Suomen Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava on tyytyväinen, että hanke saadaan jatkumaan, vaikka vierailujen määrä laskee kahdesta yhteen.

– Nyt on jatkettava keskusteluja valtion kanssa siitä, kuinka malli saadaan vähitellen vakiinnutettua pysyväksi osaksi koulujen toimintaa. Samalla on tehostettava vierailujen sitomista muuhun opetukseen, mikä ei ole vielä kaikkialla onnistunut.

– Taide ja koulutus auttavat ymmärtämään – ymmärtämään toisia, maailmaa ja olemassa olevia eroja, etenkin nuorten keskuudessa. Olemme iloisia, että olemme saaneet olla mukana käynnistämässä Taidetestaajia. Ja vielä iloisempia olemme siitä, että valtio lähtee mukaan mahdollistamaan kahdeksasluokkalaisten taidekokemuksista nauttimisen aidossa ympäristössä myös jatkossa, toteaa Sören Lillkung, Svenska kulturfondenin toimitusjohtaja.

Taidetestaajien hankepäällikkö Anu-Maarit Moilanen Suomen lastenkulttuurikeskusten liitosta on erittäin iloinen päätöksestä.

– Tarve Taidetestaajien kaltaiselle toiminnalle on tullut selkeästi esiin. Toiminnasta hyötyvät niin nuoret, koulut kuin taideorganisaatiotkin, ja sillä on yhteiskunnallista merkitystä. Hanke on tarjonnut monelle nuorelle ensimmäisen kosketuksen taiteeseen, ja iso osa nuorista kertoo palautteissa, että menisi mielellään uudestaankin.

Konseptin onnistumisen yksi merkittävä tekijä on ollut ympäri Suomea toimiva aluekoordinaatiotiimi, joka on purkanut koulujen osallistumisen esteitä ja työskennellyt tiiviissä yhteistyössä taidelaitosten kanssa. Koulut on saatu mukaan lähes sataprosenttisesti.

– Taidetestaajissa hiottuja käytäntöjä pystytään hyödyntämään laajemminkin Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton työssä. Lisäksi alueelliset vierailut vahvistavat kulttuurikasvatussuunnitelmien edistämistä ja tukevat alueellista yhteistyötä myös jatkossa. Toiveemme ja tavoitteemme on saada Taidetestaajat pysyväksi osaksi suomalaista peruskoulua, Moilanen summaa.

Lisätiedot:

Hankepäällikkö Anu-Maarit Moilanen / Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto, 044 978 4893, etunimi.sukunimi@taidetestaajat.fi

Yliasiamies Antti Arjava / Suomen Kulttuurirahasto, etunimi.sukunimi@skr.fi

Asiamies Anna Wilhelmson / Svenska kulturfonden, etunimi.sukunimi@kulturfonden.fi

Taidetestaajat-banneri

www.taidetestaajat.fi