Takaisin artikkelilistaukseen
Tieteestä & Taiteesta
Taide tuo ulkopuolisuudesta yhteyteen
14.1.2020
Ohjaaja Moe Mustafa. Kuva: Heikki Tuuli
Teatteriohjaaja Moe Mustafa sai Pirkanmaan rahaston apurahan vuonna 2019. Kuva: Heikki Tuuli
Teatteriohjaaja, taiteilija Moe Mustafa sai vuonna 2019 Pirkanmaan rahastolta 24 000 euron apurahan näytelmän kirjoittamiseen ja ohjaamiseen.

Moe Mustafa oli pienestä pitäen perheensä taiteellinen oman tiensä kulkija. Niinpä äiti otti rauhallisesti silloinkin, kun poika soitti Italiasta ja ilmoitti muuttavansa Suomeen.

– No, ota lämpimiä vaatteita mukaan. Siellä on kylmä.

Italiaan Mustafa oli matkustanut journalistista teatteria esittävän ryhmän valokuvaajana ja näyttelijänä. Teatteri kiinnosti jo collegessa.

Ohjaaja Moe Mustafa. Kuva: Heikki Tuuli

– Keräsin ystäviä kokoon ja ohjasin heitä lavalla: liiku tuonne, tee näin. Myöhemmin tein töitä ensimmäisessä ammatissani graafisena suunnittelijana, mutta halusin enemmän. Mietin ihmisen fyysistä olemusta ja sitä, miten näyttämölle rakennetaan maailmoja, sanoo Mustafa.

Debyyttinäytelmä rankasta aiheesta

Italiasta hän tuli Imatralle. Hän ystävystyi ihmisten kanssa, opiskeli suomea ja sai valokuviaan esille Kulttuuritalo Virtaan. Ikävä kyllä isommat työhön liittyvät toiveet eivät näyttäneet syrjäisessä Itä-Suomessa toteuttamiskelpoisilta.

– Lähdin opiskelemaan Voionmaan opiston tv- ja elokuvalinjalle Ylöjärvelle. Rahapulan takia jouduin keskeyttämään ne ja palaamaan vielä hetkeksi Imatralle. Mutta sitten maailmani kääntyi ylösalaisin.

Mustafa pääsi opiskelemaan Tampereen ammattikorkeakouluun. Ennen medianomiksi valmistumistaan hän debytoi käsikirjoittajana ja ohjaajana.

When a Rainbow is Black -näytelmä koostui homoseksuaalien kokemaa ahdistelua ja raiskaamista käsittelevistä neljästä monologista, joista yksi oli Mustafan oma. Videoinstallaation ja teatteriesityksen yhdistävä Not for Men puolestaan kuvasi sosiaalisia, perheiden sisäisiä ja seksuaalisia konflikteja neljän naisen näkökulmasta.

Ensimmäinen yhteistyö suuren teatterin kanssa jännitti, mutta Tampereen Teatterin työryhmä sulatti suuren osan paineista vastaanottavaisella ja ystävällisellä asenteellaan, ja Pakolaiset-näytelmään toteutettu videoinstallaatio onnistui upeasti.

Apuraha tuo työlle arvostuksen tunteen

Reilu vuosi sitten ohjaaja, kuvataiteilija Mustafa oli vailla projektia. Se oli ikävää aikaa toimeliaalle ja eteenpäin pyrkivälle ihmiselle. Pienen epätoivon vallassa hän selaili nettiä, huomasi meneillään olleen apurahahaun ja täytti hakemuksen.

Hetkeäkään Mustafa ei uskonut saavansa apurahaa, kunhan heitti noppaa. Hän painoi lähetä-nappia ja unohti asian – kunnes posti toi myöntökirjeen. Apuraha, se että hän hakijana ja hänen työnsä olivat tulleet nähdyiksi, oli valtava ilo.

Toukokuussa Mustafa lensi Berliinistä kahdeksi päiväksi Suomeen vastaanottaakseen stipendikirjansa.

– Vähintä, mitä saatoin apurahasta kiittääkseni tehdä, oli tulla henkilökohtaisesti paikalle. En tuntenut juhlassa juuri ketään, mutta oli upeaa osallistua ja olla osa yhteisöä.

Luvassa sekä klassikkoja että täysin uutta materiaalia

Vuoden apurahalla hän aikoo kirjoittaa kolme näytelmää ja ohjata niistä yhden. Uudet sovitukset syntyvät Franz Xaver Kroetzin klassikosta Request Concert ja Valery Bryusovin psykodraamasta The Wayfarer. Kolmas näytelmä, Mustafan oma käsikirjoitus, taas syventyy eksistentialismin filosofiaan ja tietoisuuteemme toisista ihmisistä.

Juuri nyt aikaa ja energiaa kuluu ensimmäisenä toteutettavan esityksen työryhmän ja esityspaikan etsimiseen. Onneksi apuna on myös tuottaja, ja projekti etenee askel askeleelta ja neuvottelu neuvottelulta.

– Tulokkaana saa tehdä tuplasti töitä, jotta alalla tulisi nähdyksi. Siihen olen valmis, mutta samalla toivon, että isoissakin teattereissa olisi mahdollisuuksia uusille tekijöille ja uusille näkökulmille.

Suomessa, missä suuri osa ohjaajista on valmistunut samasta koulusta, itseoppinut ja taustaltaan erilainen ohjaaja voi antaa paljon.

– Minua kiinnostaa erityisesti visuaalisuus, se miten näyttelijät liikkuvat ja yleensä taiteellinen sommittelu. Tyylini on avantgardistinen.

Arat aiheet koskettavat

Töissään Mustafa käsittelee psykologisia ja sosiaalisia ongelmia: yksinäisyyttä, eristyneisyyttä, ulkopuolisuutta. Siis juuri niitä aiheita, joita suomalaisessa kulttuurissa on ja joista hän itse tietää paljon.

– Olen elänyt vähemmistössä koko ikäni. Synnyin Kuwaitissa palestiinalaisvanhemmille, ja Persianlahden sodan aikana muutimme Jordaniaan. Nyt olen asunut kymmenen vuotta Suomessa ja olen Suomen kansalainen mutta mustatukkaisena ja -partaisena en tyypillinen suomalainen.

Tänä talvena Mustafa on huomannut, että kaamoksestakin voi muodostua yhdistävä tekijä Lähi-idässä kasvaneen ja suomalaisen ihmisen välille.

– Pimeys on tuntunut raskaammalta ja painostavammalta kuin kertaakaan ennen. Toisaalta nyt jaan kokemuksen muiden suomalaisten kanssa. Ahaa, tältä se siis tuntuu.

Tunteita Mustafa pyrkii liikuttamaan myös omalla taiteellaan.

– En halua pakottaa katsojia valmiisiin ratkaisuihin tai ajattelemaan niin kuin itse ajattelen. Haluan pohtia, herättää ajatuksia, luoda yhteyttä ja koskettaa tunteita.

Entä tulevaisuudensuunnitelmat?

– Niitä on paljon. Nyt pyrin maisteriopintoihin. Sitten tavoitteena on tohtorintutkinto ja ehkä opettajan tehtävät yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa. Teatterityössä pyrin aktiivisemmin ja suuremmille näyttämöille.

Teksti: Kati Vastamäki
Kuvat: Heikki Tuuli