Koronaepidemia ei vähentänyt hakijoiden määrää, vaan viime vuoden hakijamäärä ylitettiin yhdellä. Yhteensä hakijoita oli 95. Tällä hetkellä näyttää siltä, että stipendiaatit pääsevät aloittamaan lukuvuotensa normaalisti, vaikkakin koulut rajoittavat omaa toimintaansa jossain määrin. Joissain kouluissa on esimerkiksi rajoitettu oppilaiden pääsyä kampuksen ulkopuolelle ja harrastusmahdollisuuksia on ollut vähemmän.

Tänä vuonna haussa oli mukana ainoastaan Euroopan kohteita, joiden joukossa kaksi aivan uutta koulua. UWC Maastrichtiin ja UWC Robert Bosch Collegeen lähetetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa uusia suomalaisia stipendiaatteja.

Tammelasta Triesteen

Kaarina Rikkolan opiskelu Forssan yhteislyseon kuvataide- ja muotoilulinjalla vaihtuu ensi syksynä UWC Adriatic Collegeen lähellä Triesteä Italian koillisosassa. Kansainvälisyydestä ja kielistä kiinnostunut Rikkola kuuli UWC-kouluista alun perin isoäidiltään, joka oli lukenut toiminnasta lehdestä vuonna 2017.

– Jos olisi normaalit ajat, UWC Hong Kong olisi ehkä ollut ykkösvaihtoehtoni, mutta olen erittäin tyytyväinen ja kiitollinen, että tulin valituksi juuri Adriatic-kouluun. Kaikilla kouluilla on omat piirteensä, jonka takia jokaisesta kohteesta saa varmasti ainutlaatuisen kokemuksen, Kaarina Rikkola miettii.

Kaarina Rikkola harrastaa kuvataiteita ja taideopinnot ovat tulevaisuudessa yksi vaihtoehto. Myös kielet ja biologia kiinnostavat. Adriatic Collegen ympäristötieteiden ja kestävän kehityksen opintokokonaisuus vaikuttavat mielenkiintoisilta.

– Toivon, että päädyn tekemään jotain missä voi tehdä hyvää ihmisten, luonnon ja paremman tulevaisuuden eteen, Rikkola pohtii.

Vihreästä Sipoosta vihreämpään Freiburgiin

Christian Hindsberg on syntynyt ja kasvanut Sipoon maaseudulla ja viettänyt lapsuutensa kesiä Turunmaan saaristossa isoisänsä synnyinseudulla. Syksyllä Sibbo Gymnasiumin ovet sulkeutuvat ja Christian siirtyy opiskelemaan UWC Robert Bosch Collegeen Freiburgiin, Saksan ”vihreään kaupunkiin”. Kestävään kehitykseen erikoistunut Robert Bosch oli Christianin ykkösvalinta.

– Olen kiinnostunut juristin opinnoista ja kansainvälisestä työskentelystä, sillä haluaisin taistella vähempiosaisten yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Myös diplomi-insinööri voisi olla tulevaisuuden ammattini, sillä olisi mielenkiintoista saada työskennellä tämän päivän ympäristöongelmien parissa.

Christian on lukenut saksaa kolme vuotta ja ymmärtää kieltä jo kohtuullisesti. Taustalla oleva ruotsi äidinkielenä on varmasti helpottanut kielen oppimista ja tulevat vuodet Saksassa siivittänevät kielen opinnot lentoon.

– Perheeni on matkustellut paljon äitini työn johdosta, joten olen päässyt tutustumaan erilaisiin kulttuureihin. Tämä on kasvattanut tiedonjanoani ja odotan innolla kohtaamista erilaisten elämäntapojen ja ihmisten kanssa.

Valitut stipendiaatit 2021

UWC Adriatic, Italia

Rikkola Kaarina, Tammela

UWC Atlantic College, Wales

Erolin Kassius, Espoo
Murto Aava, Vääksy (Ari Lahti ja Vesa Vanha-Honko stipendiaattina)
Worku, Magdalena, Espoo

UWC Red Cross Nordic, Norja

Forsman Erika, Helsinki (Föreningen Konstsamfundet rf, Lisi Wahl stiftelse för studieunderstöd sr, Stiftelsen Brita Maria Renlunds minne sr ja Svenska folkskolans vänner rf -säätiöiden stipendiaattina)
Haapanen Kaapo, Helsinki (Suomen Kulttuurirahasto / Davis-UWC Dare to Dream -stipendiaattina)
Korpela Aaro, Helsinki
Lintervo Lise-Lotte, Turku (Svenska kulturfondenin stipendiaattina)

UWC Robert Bosch College, Saksa

Hindsberg Christian, Sipoo
Masuda Jeeve, Espoo

UWC Maastricht, Alankomaat

Hartikainen Saimi, Helsinki
Pulkkinen Miro, Helsinki

UWC in Mostar, Bosnia-Hertsegovina

Raulamo Elsa, Kangasala

Koronaepidemian takia UWC-koulut ovat tällä hetkellä kiinni ja opinnot etenevät etänä. Kevään IB-tutkinnot on peruttu. Sen sijaan valmistuville myönnetään tutkintotodistus, joka heijastaa heidän työskentelytasoaan. Tämä perustuu suoritettuihin kursseihin ja vakiintuneeseen arviointiosaamiseen, tiukkuuteen ja laadunvalvontaan, joka on jo rakennettu ohjelmiin. Vallitsevasta tilanteesta huolimatta tulevat stipendiaatit katsovat luottavaisina tulevaan.

Meri Suonenlahti, UWC Mostar

Espoolainen Meri Suonenlahti vaihtaa syyskuussa Haukilahden rantamaisemat Bosnia-Hertsegovinaan ja lukio-opinnot Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa opiskeluun UWC Mostarissa. Merin kiinnostus UWC-opintoihin syttyi TET-harjoittelussa Crisis Management Initiative (CMI):ssä, jossa työskenteli myös useita UWC-alumneja.

UWC Mostar oli Merin ykkösvaihtoehto. Hänestä on kiinnostavaa, että opiskelijat eivät ole omalla suljetulla kampuksellaan vaan jakavat koulurakennuksen mostarilaisen koulun kanssa ja myös asuvat opiskelija-asuntoloissa ympäri kaupunkia.

Meri Suonenlahti on asunut perheensä kanssa lapsena Yhdysvalloissa ja Qatarissa. Kansainväliset tehtävät esimerkiksi YK:ssa tai diplomaattina ovat Merin urahaaveita tulevaisuudessa, mutta ensin hän aikoo nauttia täysin siemauksin UWC-kokemuksestaan – erilaisesta kulttuurista, uusista ihmisistä ja monipuolisista opinnoista.

Iris Raunu, Waterford Kamhlaba UWC, Swazimaa

Etelä-Tapiolan lukiossa opiskeleva Iris Raunu on oikein tyytyväinen, että Swazimaassa lukuvuosi ja samalla myös hänen UWC-stipendiaattikautensa alkavat vasta tammikuussa. Koronapandemian aiheuttama globaali poikkeustila on siihen mennessä toivottavasti ohi.

Eteläisen Afrikan Waterford Kamhlaba UWC-koulu perustettiin vuonna 1963 vastauksena Etelä-Afrikan erillisille ja epätasa-arvoisille koulutusjärjestelmille. Koulun historia ja toimintamuodot ovat tehneet myös Irikseen vaikutuksen.

Iris Raunu on saanut kansainvälistä kokemusta kesävaihdossa Yhdysvaltain Oregonissa sekä kotona asuneiden vaihto-oppilaiden kautta. UWC:stä hän kuuli opoltaan. Vapaa-aikanaan Iris harrastaa liikuntaa ja kirjoittamista, tällä hetkellä päiväkirjan ja runojen yhdistelmää, mistä saattaa joskus tulla kirjakin. UWC:n jälkeen opinnot jatkuvat ehkä talous- tai kauppatieteiden parissa.

Leevi-Eemeli Lötjönen, UWC Atlantic College, Wales

Sipoossa ruotsinkielisen ala- ja yläasteen käynyt Leevi-Eemeli Lötjönen päätti jo kahdeksannella luokalla hakea kansainväliseen UWC-lukioon. Leevi-Eemelin eno opiskeli aikoinaan UWC-koulussa Yhdysvalloissa, joten erinomainen esimerkki kansainvälisen opiskelun hyödyistä löytyi perhepiiristä.

Monien vuosien haaveen käydessä yhtäkkiä toteen, Sibbo Gymnasietissa opiskeleva Lötjönen koki olonsa myös hämmentyneeksi. Tuttu ja turvallinen Suomi jää syksyllä taakse, ja tilalle vaihtuu UWC Walesin kansainvälinen ympäristö uusine haasteineen. Silti se sama uusi ja tuntematon viehättää kaikista eniten: uudet ystävät ja seikkailut, haastavat opinnot sekä tarinat, joita tulevina vuosina kuulee.

Sipoon Paippisten maalaismaisemassa kasvanut, kansainväliselle uralle tähtäävä Leevi-Eemeli ei myöskään halua murehtia koronaepidemian mahdollisia vaikutuksia opiskelujen aloitukseen.

– Se on sitten sen ajan murhe, ja eihän tuo Wales ole kuin pienen soutumatkan päässä!

Valitut stipendiaatit 2020

UWC Adriatic, Italia

Sophie Oskolkova, Helsinki

UWC Atlantic College, Wales

Saga Portman, Raasepori
Leevi-Eemeli Lötjönen, Paippinen, Sipoo (Ari Lahti ja Vesa Vanha-Honko / Davis-UWC Dare to Dream -stipendiaattina)

UWC Costa Rica, Costa Rica

Anni-Maria Ojanen, Kouvola

UWC Mahindra College, Intia

Ines Raistakka, Espoo

Pearson UWC, Kanada

Viggo Henelius, Kemiönsaari

UWC Red Cross Nordic, Norja

Miska Järvipetäjä, Turku
Emilia Mattila, Turku (Svenska kulturfondenin stipendiaattina)
Sara Blomqvist, Helsinki (Föreningen Konstsamfundet rf, Lisi Wahl stiftelse för studieunderstöd sr, Stiftelsen Brita Maria Renlunds minne sr ja Svenska folkskolans vänner rf -säätiöiden stipendiaattina)

UWC-USA, Yhdysvallat

Emma Hirvonen, Joensuu

Waterford Kamhlaba UWC, Swazimaa

Iris Raunu, Espoo

UWC in Mostar, Bosnia-Hertsegovina

Meri Suonenlahti, Espoo
Juulia Seppälä, Turku (Elisabeth Rehn -stipendiaattina)

UWC stipendiaattivalinnat 2019

Vuonna 2019 hakemuksia saapui 123 kappaletta. Hakijoista 109 oli tyttöjä ja 14 poikia. Ruotsinkielisiä hakijoita oli 6.

UWC-stipendiaatit

UWC Atlantic College
Minerva Vuoti , Turku (Ari Lahti ja Vesa Vanha-Honko -stipendiaatti)

UWC Atlantic College
Daniel Kankaanpää, Helsinki

UWC Adriatic
Ronja Tuovinen, Korpilahti

Waterford Kamhlaba UWC
Aure von Zansen, Helsinki

Pearson College UWC
Thomas Martin, Helsinki

UWC-USA
Aida Worku, Helsinki (Suomen Kulttuurirahasto / Kristian Segerstråle -stipendiaattina)

Li Po Chun UWC
Sonja Korpelainen, Lappeenranta

UWC Mahindra College
Sanna Rouhiainen, Uusikaupunki

UWC Red Cross Nordic
Aida Almakari, Espoo (Svenska kulturfonden -stipendiaatti)

UWC Red Cross Nordic
Minttu Saarinen, Kangasala

UWC Costa Rica
Janita Hietala, Haapavesi

UWC Mostar
Gabriela Möller, Helsinki (Davis-UWC Dare to Dream -stipendiaatti)

UWC Mostar
Hilja-Maria Takala, Helsinki

Lisäksi UWC-lyhytkursseille valittiin:

Belgian lyhytkurssi – Building and Crossing Bridges:
Nea Simonen, Oulu
Sofia Källström, Raisio

Kolmen viikon rentouttavalta mutta hyytävältä joululomalta oli kiva palata takaisin ikuiseen kesään. Tosin onhan täällä Intiassakin nyt talvi, vain vähän päälle kolmekymmentä astetta ja aurinkoa. Yllättäen avatessani oven huoneeseeni tuli se kutkuttava ”jes, kotona” -fiilis, mitä muutama viikko aiemmin koin Suomessakin. Samalla lailla tuntuu kivalta nukkua omassa sängyssä ja syödä omassa keittiössä, viettää aikaa omalla kotipihalla ja kävellä tuttuja reittejä, nähdä tuttuja ihmisiä.

Kämppiksiin ja heidän kanssaan elämiseen on myös niin tottunut, että ehti jo olla ikävä. Minun huoneeni sattuu olemaan oikea UWC- ideaali, maailma miniatyyrikoossa. Edustamme neljää eri kansallisuutta, kolmea maanosaa, neljää uskontoa ja yhteensä puhumme noin 12 eri kieltä. Joskus  kämppiksistä ja talokavereista tulee pitkäaikaisiakin ystäviä, mutta vaikka ei kävisikään niin, on yllättävän helppoa oppia asumaan tuiki tuntemattomien ihmisten kanssa. Yksityisyyden puute, mikä monelle suomalaiselle voi olla kiperä paikka, jää toiseksi kämppisten tarjoamalle ihanalle turvalle, kun vaikka suklaanhimo tai pommiin nukkumisen uhka yllättää.

Täällä Intiassakin on nyt talvi, vain vähän päälle kolmekymmentä astetta ja aurinkoa.

Palattuamme jaamme kotiherkkuja ja joululomamuistoja. Tapasin lomalla muutamia muissa UWC-kouluissa olevia suomalaisykkösiä, joiden kanssa puhuimme esimerkiksi erilaisista asumisjärjestelyistä kampuksilla. Me kaikki asumme asuntoloissa, useimmiten kahden tai kolmen kämppiksen kanssa, vaikka muitakin järjestelyjä on. Asuntolat sijaitsevat maaseudulla, kaupungeissa ja kaikkialla niiden välillä. Meillä neljä ihmistä jakaa huoneen ja kahdeksan henkeä talon, vessat ja suihkut. Noin neljääkymmentä ihmistä kohti on oleskeluhuoneen ohessa keittiö, joka on kestänyt mitä kummallisimpia ruokakulttuurien kohtaamisia. Eilenkin iltapalaksi vietnamilaiset nuudelit ja armenialainen makkara kohtasivat suomalaisen perunamuusin ja jotenkin se vain toimi.

Yksi neljäsosa UWC-kokemustani on jo takana, ja siitä on niin paljon sanottavaa, ettei oikein osaa sanoa mitään. Koulunkäynti on aika suuri osa tätä elämää ja kenties vähiten muuttunut asia, vaikka se onkin erilaista kuin suomalaisessa lukiossa. Usein sanotaan, että ilman henkilökohtaista kiinnostusta oppiaineisiin IB on melkoisen mahdoton. Lohdullista on se, että täytyisi kyllä tosissaan ponnistella jos yrittäisi olla kiinnostumatta. Vaatii todellista omistautumista esimerkiksi globaalin politiikan tunnilla olla kiinnostumatta, kun Intian suhteista sen naapurimaihin keskustelevat intialaiset ja sen naapurimaiden kansalaiset. Tai kun espanjan alkeistunnilla vapaaehtoisina tutoreina istuvat latinot käyvät tulisia väittelyjä siitä, minkä ”lattarimurteen” sana t-paidalle on juuri Se Oikea.

Minun huoneeni sattuu olemaan oikea UWC- ideaali, maailma miniatyyrikoossa. Edustamme neljää eri kansallisuutta, kolmea maanosaa, neljää uskontoa ja yhteensä puhumme noin 12 eri kieltä.

Vaikka opiskelut eivät olisikaan työläitä, ei UWC-päivä ole ohi vielä koulupäivän jälkeen. Iltapäivisin on usein pakollisia aktiviteetteeja, jotka ovat yhtä vakavasti otettavia kuin koulutyöt. Sana ”pakollinen” tuppaa pelottamaan kaiken hauskuuden pois, vaikka tässä tapauksessa se ei ole ollenkaan niin. Päinvastoin, pakolliset aktiviteetit ovat mieleenpainuvimpia kokemuksia. UWC-koulut hyödyntävät uniikkeja ympäristöjään niin, että esimerkiksi vapaaehtoistöitä (jotka ovat siis myöskin paradoksisesti pakollisia) tehdessä tuntuu oikeasti siltä että tekee jotain, jolla on merkitystä. Intian koulumme sijaitsee maaseudulla, ja voimme mennä vaikkapa lähiseudun maatiloille auttamaan riisinviljelyssä yms. Italiassa taas voi Duinon kylässä työskennellä erityisapua tarvitsevien aikuisten kanssa ja samalla treenata italian alkeita.

Tämän lisäksi tulevat tietysti kaikki muut aspektit kuten ihmissuhteet, molemmissa maissa, oma terveys, hauskanpito, UNI… Asiat jotka eivät suinkaan lakkaa olemasta koska on UWC:ssa, vaan oikeastaan mutkistuvat entisestään. Vaikka tämä kaikki onkin paljon yhdistettynä kaikkeen uuteen, ei se suinkaan ole liikaa (tai jos on niin korkeintaan joskus.) Ei tästä selvitäkseen tarvitse olla yli-ihminen.

UWC-kouluihin valitut ovat usein koulujensa ja jopa maidensa parhaita oppilaita ja tekijöitä, ja melkein kaikille tulee lievänä shokkina se, että enää ei olekaan luokan kärkeä. Vaikka tämä on paikoitellen masentavaa, suurimman osan ajasta se on pikemminkin mahdollisuus kuin uhka. Olennainen osa UWC-haasteita on juuri se, että ei ole paras, loistava eikä välillä edes hyväkään. Haastava ympäristö on myös inspiroiva ympäristö. Ja kun on sellaisessa koko ajan, olisi hankalaa olla näkemättä mahdollisuuksia kaikkialla minne menee. Sitä saa koko ajan olla ihan täpinöissään kun kuulee ihmisten kesä-, opiskelu- ja elämän suunnitelmista. Joku aikoo Vietnamiin opettamaan maaseudun lapsille englantia, toinen Yaleen opiskelemaan draamaa, kolmas perustaa uutta teknologiaa tuottavan yrityksen. Monilla on selkeitä tulevaisuudensuunnitelmia, toisilla vankkoja haaveita ja ihan yhtä monella ei ole aavistustakaan. Kaikkia yhdistää tietynlainen usko siihen, että edessä on paljon tilaisuuksia ja jos ei niitä anneta, niitä otetaan tai tarpeen tullessa luodaan.

Mai Tenhunen,
UWC Mahindra College, Intia

Ensimmäinen jakso on lopuillaan ja sähköpostini täyttyy “Matkasi kohteeseen Helsinki alkaa pian” -viesteistä. Syyslukukauteen on mahtunut niin paljon kaikkea: spontaaneista retkistä ties minne yömyöhäisiin ja aamuvarhaisiin tanssi- ja lauluhetkiin. Kaiken kaikkiaan olen jo ensimmäisten kuukausien aikana saanut valtavasti unohtumattomia kokemuksia.

Leivoimme suomalaista pullaa ja japanilaista mochia kanadalaiselle isäntäperheellemme.

Yksi mieleenpainuvimmista tapahtumista oli CAS-viikko. Tapahtuman nimi juontaa sanoista Creativity, Activity, Service. Pääsin viettämään viikon Victoriassa tanssien Pearson Dancers CAS:n kanssa. Kokeilimme eri tanssilajeja paikallisen lukion tanssituntien mukana. Asuin viikon japanilaisen opiskelukaverini kanssa ja leivoimme suomalaista pullaa ja japanilaista mochia kanadalaiselle isäntäperheellemme. Olen myös päässyt näkemään kymmeniä merileijonia lähietäisyydeltä Marine science -oppiaineen retkellä, osallistunut kanadalaiseen omenafestivaliin ja oppinut paljon yli 80 maasta ja kulttuurista kotoisin olevilta nuorilta. Mahdollisuuksia riittää, pitää vain muistaa ottaa kaikki irti!

Myös IB-tutkinto ja sen vaatimukset ovat tulleet tutuksi muutaman kuukauden aikanani täällä. Opiskelujen eteen täytyy tehdä työtä, mutta se on erittäin palkitsevaa. Ja vaikka opiskelu on ajoittain haastavaa, UWC-koulut tarjoavat myös runsaasti tukea oppilaille. Opettajat ovat erittäin ammattitaitoisia ja tarjolla on esimerkiksi oppilaiden oma Peer Supporter -ohjelma ja muuta tutorointia.

Parasta on keskittyä hetkeen ja ottaa siitä kaikki irti. Koti odottaa kyllä.

Vaikka UWC-koulussa elämä ja opiskelu voi kuulostaa täydelliseltä ja mahtavalta, on se välillä vaikeaakin. Joskus ei haluaisi muuta kuin soittaa kotiin. Kaiken tasapainottaminen ja oman fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin ylläpito voi joskus olla haastavaa. Eläminen tällaisessa ympäristössä tarjoaa kuitenkin erinomaisen mahdollisuuden oppia esimerkiksi ajanhallintaa ja ongelmanratkaisukeinoja sekä avun hakemista ja toisten auttamista.

Moni voi myös miettiä eikö toisella puolella maapalloa tule kova koti-ikävä. Vastaus: kyllä ja ei. Vaikeina aikoina voi tuntua siltä, että olisi helpompi olla kotona omassa huoneessa peittoon kääriytyneenä, keskellä tuttua ja turvallista. Sitten taas kaiken menon keskellä ei kuitenkaan halua olla missään muualla kuin siinä hetkessä. Parasta onkin keskittyä hetkeen ja ottaa siitä kaikki irti. Koti odottaa kyllä.

Otettuani kaiken irti tästä ensimmäisestä jaksosta onkin vuorossa 200 halausta, “pian nähdään” huudahdusta ja talviloma Suomessa. Monet sanovat toisen jakson olevan vielä mieleenpainuvampi, jännittävämpi ja kiireisempi, kuin ensimmäinen, etenkin koulun oman One World -tuotannon keskellä. Sitä jännitystä ja kiirettä odotellessa,

Pyry Eskelinen

Pyry Eskelinen opiskelee kaksivuotisella UWC-stipendillä UWC Pearson Collegessa Vancouverin lähellä Kanadassa.

Moikka! Olen ensimmäisen vuoden “Pearsonite” Pyry Eskelinen. Olen kotoisin Lappeenrannasta, mutta nykyään elän ja opiskelen UWC-stipendillä Kanadan Pearson Collegessa. Vaikka kampus on yli 7500 kilometrin päässä Suomesta ja puut Vancouver Islandin metsissä korkeampia, Suomesta muistuttavat esimerkiksi japanilaisen ystäväni Muumimuki sekä kotoa tuotu lakritsi ja hapankorput.

Suomesta muistuttavat esimerkiksi japanilaisen ystäväni Muumimuki sekä kotoa tuotu lakritsi ja hapankorput.

Saatuani viime keväänä yhden elämäni jännittävimmistä puheluista, jossa kerrottiin että pääsen opiskelemaan maailman toiselle puolelle, ei seuraavina kuukausina oikein muuta voinut ajatellakaan. Ajatus Pearsonissa asumisesta tuntui silloin aivan epätodelliselta, ja kesti reilut pari kuukautta saapumisen jälkeenkin sisäistää, että minä oikeasti asun täällä nyt.

Pearsonissa tapahtuu koko ajan jotain. Melonnasta oppilaiden vetämiin työpajoihin ja  “Global affairs” esityksiin koskien esimerkiksi naisten syrjintää ja asemaa politiikassa. Välillä on vaikeaa löytää päivästä tarpeeksi tunteja kaikelle mitä täällä tapahtuu, joten ajanhallintaa on pitänyt opetella. Pearson on samaan aikaan kiireistä kiireisempi, mutta myös oikea rauhan lähde keskellä kauneinta luontoa mitä olen koskaan nähnyt. Täällä myös luonnon omat asukkaat peuroista hylkeisiin tulevat yllättävän lähelle.

Pearson on samaan aikaan kiireistä kiireisempi, mutta myös oikea rauhan lähde keskellä kauneinta luontoa mitä olen koskaan nähnyt.

Pearsonista löytyy erilaisia ihmisiä laidasta laitaan, mutta myös samankaltaisuuksia. Tänne tullessa yllätyin erityisesti siitä, miten erilainen työkulttuuri monilla on. Itse olin tottunut tekemään suurimman osan hommistani kouluaikana ja vapaa-ajalla keskittymään muihin asioihin. Täällä monille vapaa-aikakin merkitsee opiskelua. Ajoittain oli vaikeaa olla vertaamatta itseään muihin, kun muut olivat paiskimassa hommia yömyöhään, mutta sitten ymmärsin, että pitää keskittyä omiin tavoitteisiin ja tehdä parhaansa niitä varten. Muiden ahkeruus ja korkea työmoraali toimivat kuitenkin hyvänä motivaationa itselle. Toisaalta minulle on myös tärkeää tehdä vapaa-ajalla muuta, jotta voi onnistua hyvin koulussa. Välillä täytyy myös priorisoida aikaa itselleen ihan oman terveyden vuoksi. Onneksi täältä löytyykin monia kenen kanssa voi vaikka tanssia yömyöhään lavalla ja katsoa elokuvia. Olen myös huomannut, että joka maailmankolkasta löytyy nuudelin rakastajia!

Aika on aivan erilainen käsite Pearsonissa. Viikko voi tuntua kaiken ohjelman keskellä parilta päivältä tai kokonaiselta kuukaudelta. Kiinnostavissa keskusteluissa tunnit kuluvat nopeasti ja kohta kello onkin jo kolme aamulla, eikä vieläkään ole pulaa keskustelun aiheista. Vaikka valvotut yöt syvällisten keskusteluiden, tanssin tai lautapelien täyttäminä tuovat mukanaan väsymystä, ovat ne kokemuksia, joita vaalin lähellä sydäntäni.

Pearsonissa olen päässyt tekemään ja kokeilemaan paljon asioita, joita muuten en varmaankaan olisi päässyt tekemään. Nykyään viikoittaiseen ohjelmaani kuuluvat SOCA-tanssi, Outrigger Canoe -melonta ja Gumboot-tanssi eteläisestä Afrikasta. Nämä kaikki ovat suurimmaksi osaksi oppilaiden ohjaamaa toimintaa, niin kuin moni muu toiminta täällä. Ja mahtavaa on, että koulun yli 80 kansalaisuudesta koostuvasta opiskelijakunnasta löytyy kokeneita nuoria, joilta voi oppia heidän kulttuuriensa tavoista ja harrastuksista. Odotan innolla seuraavia pitkään venyviä keskusteluita, tanssimista musiikin raikuessa ja kaikkea muuta uutta, mitä en ole vielä ehtinyt kokea.

Chalo! Eli let`s go. Se kuuluu jokaisen Mahindra UWC (MUWCI) oppilaan päivittäin eniten käyttämiin sanoihin, minut mukaan lukien. Olen Mai Tenhunen, ylpeä ensimmäisen vuoden “muwcilainen”. Monta vuotta haaveilin tänne tulemisesta ja puoli vuotta sitten sain kuulla, että oikeasti pääsisin tänne. Eikä sen hetken ja lähtöä edeltävien kuukausien innostus onneksi ole laantunut.

Muutaman ensimmäisen päivän ajan muistan kiinnittäneeni suurimman osan huomiostani siihen, miten ruoho todella on vihreämpää täällä maailman toisella puolella. En ollut osannut kuvitella, että näin vihreää vihreää on olemassa. Se vihreä on nyt monsuunisateiden kera kovaa vauhtia katoamassa, samalla kun lämpötila kipuaa ja päivät kuluvat. Viikkoja on vierinyt jo yhdeksän. Se tarkoittaa kaksi kuukautta Intiaa, kaksi kuukautta UWC:ta, kaksi kuukautta uusia ihmisiä, kaksi kuukautta ilman Suomea.

Kaksi kuukautta tätä kaikkea uutta on ollut tarpeeksi, että sen ympärille on muodostunut arki. Arki, joka yrittää naamioitua erilaiseksi, mutta pohjimmiltaan on monessa mielessä samanlaista. Täälläkin aurinko nousee, ihmiset heräävät ja syövät, käydään koulussa, nähdään kavereita, puuhaillaan jotain, syödään lisää, aurinko laskee ja ihmiset nukkuvat. Se, mitä syödään, ketä nähdään yms. onkin sitten ihan eri juttu.

Minulle suurin ongelma ovat ehkä olleet aamut. Toivoisin, että voisi luvan ja mustan kahvin kanssa mököttää ihmiskontakteja vältellen pitkälle aamupäivään.

Ketä täällä sitten näkee? Ketäpä ei. Usein tuntuu siltä, että koko maailma elää tällä kukkulalla ja kutsuu sitä kodikseen. Noin 60 eri kansallisuutta yhdessä oppivat, viettävät vapaa-aikaa, keskustelevat, kokkaavat. Se saattaa kuulostaa ihmeelliseltä, todellisuudessa se on kuitenkin juuri sitä ja enemmän.

Vaikka tähän monimuotoisuuteen on tottunut huolestuttavan nopeasti, ei se silti ole menettänyt mielenkiintoaan. Monet meistä ovat vähän (paljon) hukassa kaiken muutoksen keskellä: ihmiset, maanosa, ilmasto ja kieli vaihtuivat kertaheitolla ja nyt sitä jotenkin pitäisi sopeutua ja tehdä tästä uudesta elinympäristöstä koti. Minulle suurin ongelma ovat ehkä olleet aamut. Toivoisin, että voisi luvan ja mustan kahvin kanssa mököttää ihmiskontakteja vältellen pitkälle aamupäivään, mitä Suomessa pidetään ihan normaalina käytöksenä, mitä se nyt ei ilmeisesti ole kaikkialla maailmassa.

En odottanut, että joku, joka on kotoisin Borneon sademetsästä, olisi kuullut muumeista (ihan oikeasti).

Tästä tragediasta huolimatta koen, että täällä yleisesti ottaen törmää yhtäläisyyksiin siellä, missä kenties on odottanut kohtaavansa eroavaisuuksia. Teinit, olivat he sitten kotoisin Ugandasta, Argentiinasta tai Sveitsistä tykkäävät katsoa Netflixiä, kuunnella musiikkia ja valvoa myöhään. (Paitsi tietysti ne luonnonoikut, jotka heräävät aamukuuden joogaan, mutta niitäkin tietysti löytyy näin monimuotoisella kampuksella.)

Odotin, että kohtaisin runsaasti odottamattomia asioita. Ne ovat kuitenkin olleet eri asioita mitä odotin. En odottanut, että 6000 kilometrin päästä lähimmästä ruotsia puhuvasta paikasta valjastaisin uinuvat pakkoruotsin jäänteet käyttöön. En odottanut, että leikkaisin kreikkalaisen kaverin hiuksia keskellä yötä, koska oli tylsää. En odottanut, että joku, joka on kotoisin Borneon sademetsästä, olisi kuullut muumeista (ihan oikeasti). En todellakaan uskonut, että kuukauden jälkeen voivottelisin, että ruokalan masala ei ole tarpeeksi tulista. Nämä odottamattomat mutta tervetulleet hetket ovat tyypillisen MUWCI-päivän keskeisimpiä piirteitä ainakin minulle. Koskaan ei tiedä, missä odottaa seuraava silmiä avaava keskustelu, täysin uusi maku tai haju, mahdollisuus käyttää tai oppia kieliä, seuraava hyvä paikka paljon kaivatuille päiväunille.

Ennen lähtöäni mummini (olet rakas) jakoi kanssani tämän runon, joka mielestäni kuvaa aika osuvasti UWC-kokemusta.

”Ylitse merten, maiden, mantereiden ylettyy ihmislinnun kaukolento
Näin muinoin tutkimattomien teiden takainen maa ja kansa, ennen vento ja vieras,
tulee läheiseksi meille
Hämärä hahmo piirtyy ihmiseksi
Hajoaa moni erottava muuri
On viestin tuojan tehtäväsi suuri”
– Sven Krohn