Pieski lea bajásšaddan Helssegis ja válmmaštuvvan Govvadáiddaakademiijas (Kuvataideakatemia), Son lea stuđeren sámi duoji Sámi Oahpahusguovddážis Anáris. Dán áiggi son orru ja bargá sihke Mátta-Suomas ja sápmelaš áhčis ruovttuguovllus Ohcejoga Dálvadasas.
Töiden esille saaminen galleriassa on merkittävä etappi jokaiselle uransa alussa olevalle taiteilijalle, mutta näyttelyprojekti voi olla myös yllättävä stressin aiheuttaja. Teosten valmiiksi saattamisessa saattaa vierähtää kokonainen vuosi, mutta kun näyttely on ohi, työn tulos tuntuu katoavan kuin savuna ilmaan.
Andrea Coyotzi Borja Meksikossa. Kuva: Patricia Borja Osorio
– Töiden myyminen on usein haastavaa, ja näyttelyn jälkeen teoksille on vaikea löytää säilytyspaikkaa, sillä harvalla nuorella taiteilijalla on varaa pitää studiota tai vuokrata varastotilaa, kertoo Andrea Coyotzi Borja, Meksikosta Suomeen muuttanut taiteilija ja Aalto-yliopiston tohtorikoulutettava.
Kun Coyotzi Borja pohti aihetta kollegansa Farbod Fakharzadehin kanssa, heille syntyi ajatus. Jos taideteokset kerättäisiin yhteen suureen tilaan, ne saisivat uuden mahdollisuuden tulla nähdyiksi. Suuri yleisö, kanssataiteilijat, kuraattorit ja keräilijät voisivat vierailla tilassa tai tutustua teoksiin verkkosivuilla. Konsepti sai nimekseen Taidekirppis viitaten tapaan, jolla teokset näyttelyn jälkeen kierrätetään.
Puuttuva linkki
Taidekirppis käynnistyy maaliskuussa 2020 ja myönnetty rahoitus mahdollistaa projektin toteutuksen yhden vuoden ajan. Apurahan turvin Coyotzi Borja ja Fakharzadeh ylläpitävät tilaa ja verkkosivuja, hankkivat teoksille kuljetuksen, päivittävät sosiaalista mediaa ja järjestävät taiteilijoille avoimia hakuja.
Suunnitelmissa on myös palkata mukaan ulkopuolisia kuraattoreita, jotka saavat vapaat kädet työstää yleisölle avoimia projekteja kokoelman parissa. Jos joku haluaa ostaa taideteoksen, he voivat olla suoraan yhteydessä taiteilijaan, mutta Fakharzadeh ja Coyotzi Borja korostavat, että teosmyynti ei ole heidän ensisijainen päämääränsä, eikä projektilla tavoitella voittoa. Sen sijaan he haluavat luoda kotimaisten, nousevien taiteilijoiden näyttelyistä sekä teoksista koostuvan kokoelman, joka arkistoidaan myöhempää käyttöä varten.
– Taidetta tai mitä tahansa muuta ilmiötä on saatava tarkastella historiallisessa kontekstissa, jotta se saa merkityksen – saatavilla oleva tieto tuntuu kuitenkin hieman hajanaiselta. Tärkeä osa projektiamme onkin koota yhteen fyysinen ja digitaalinen arkisto, jota tarkastelemalla voi havainnoida mitä alalla on tapahtunut, mitä tapahtuu nyt, ja mitä tulevaisuudessa tulee mahdollisesti tapahtumaan, Fakharzadeh kertoo.
Ajankohtaisten aiheiden äärellä
Projektin yksi keskeisistä tavoitteista on tekijöiden mukaan antaa tilaa uusille näkemyksille sekä keskustelulle, ja pohtia kriittisesti taidekentän epäkohtia. Fakharzadeh huomauttaa, että suuri osa nuorista taiteilijoista kamppailee toimeentulon kanssa, eivätkä he usein saa työstään ansaitsemaansa palkkiota. Vaikeuksista huolimatta he ovat päättäneet omistaa elämänsä taiteelle.
– Nykytaide ei aina perustu markkinatalouteen, eivätkä nuoret taiteilijat välttämättä ota huomioon sitä, kuinka he voivat ansaita taiteen avulla. Olisi hyvä olla olemassa vaihtoehtoisia tapoja, jotka huomioivat paremmin niiden ihmisten hyvinvoinnin, joiden elämästä on kyse. Taiteentekijöilläkin saattaa olla perhe elätettävänä ja asuntolaina maksettavana, Fakharzadeh toteaa.
Sekä Coyotzi Borja että Fakharzadeh odottavat innokkaina, millaiseksi heidän yhteinen projektinsa muotoutuu ja millaista palautetta se tulee saamaan. Heidän toiveenaan on muuttaa asioita parempaan suuntaan.
– Ensin tämä oli pelkkä idea ja apurahan myötä siitä tulee konkreettinen projekti. Minua motivoi ajatus, että voin tehdä jotain asioille, jotka turhauttavat minua, Fakharzadeh tiivistää.
Kulttuurirahasto sai lokakuun haussa yhteensä 8 800 hakemusta, viisisataa enemmän kuin viime vuonna. Kalevalan päivän aattona Rahasto jakaa 24 miljoonaa euroa; toimintavuoden koko jako on yhteensä 44 miljoonaa.
Kokovuotisia työskentelyapurahoja jaetaan nyt yhteensä 439, tieteeseen 285 ja taiteeseen 154. Monivuotisia apurahoja myönnetään tänä vuonna ennätysmäärä, yhteensä 72 lähes 3,4 miljoonan euron arvosta. Kaksivuotisia apurahoja on 34, kolmivuotisia 21 ja nelivuotisia 17.
– Rahaston uuden strategian selkein johtopäätös apurahatoiminnassa on ollut kasvattaa pitkäjänteistä tieteellisen ja taiteellisen työskentelyn tukea, sanoo hallituksen puheenjohtaja Jari Sokka.
Lisäksi Rahasto myönsi 40 tohtorikoulutettavan yhteisrahoitus -apurahaa, jossa apurahan voi yhdistää palkalliseen työsuhteeseen yliopiston tai muun tutkimuslaitoksen kanssa.
– Tätä tukimuotoa haluamme yhä kasvattaa. Tällöin apurahakausi pitenee kaksinkertaiseksi eli esimerkiksi kaksivuotisella apurahalla saadaan parhaimmillaan aikaan tohtorintutkinnon edellyttämä nelivuotinen rahoitus – lisäksi tukimuoto on saajalle todennäköisesti nettotuloiltaan kannattavin, Sokka toteaa.
Näppäritoiminnalle taiteen isoin apuraha
Näppärit areenalla. Kuva: Krista Järvelä
Taiteen suurimman apurahan saa Kansanmusiikki-instituutti ry Kaustiselta Näppäritoiminnan kehittämishankkeeseen, 215 000 euroa. Näppäripedagogiikka on kaustislaisen muusikko ja musiikkipedagogi Mauno Järvelän luoma lasten ja nuorten musiikkikasvatusmenetelmä. Näppäreissä kaikenikäiset ja -tasoiset lapset ja nuoret soittavat ja laulavat yhdessä kansanmusiikkipohjaista ohjelmistoa sekä varta vasten sävellettyjä näppärilauluja. Nyt rahoitettava hanke koostuu kolmesta osiosta: Näppäriopiston toiminnan käynnistäminen, näppäritoiminnan lyhytkurssien levittäminen sekä näppärimateriaalin ja -soittimiston kehittäminen.
Mauno Järvelä iloitsee päätöksestä:
– Näen avustuksen tunnustuksena ja tukena yhteisölliselle ja aktiiviselle musiikkisuhteelle ja paikallisperinteiden nostamiselle kunniaan. Niitä olemme vieneet Näppäreissä pitkäjänteisesti eteenpäin. Avustus mahdollistaa näppäripedagogiikan vaikuttavuuden nostamisen uudelle tasolle. Entistä useampi lapsi ja nuori pääsee mukaan yhteisölliseen näppärimusisointiin, ja myös entistä useampi soitonopettaja ja musiikkipedagogi pääsee tutustumaan näppäritouhuun ja toivottavasti vähintään poimimaan siitä virikkeitä päivittäiseen työhönsä.
Kemijoen kulttuurituki ry Rovaniemeltä saa 150 000 euroa Karvalakkioopperan tuottamiseen yhteistyössä Lapin kamariorkesterin kanssa. Karvalakkiooppera on monimediainen teos, jossa taiteellinen ja dokumentaarinen aines yhdistyvät kokonaisvaltaiseksi musiikkidraamalliseksi teokseksi. Ooppera nostaa esiin Kemijoen patoamisen vuonna 1948 ja sitä seuranneet käsittelyt eri oikeusasteissa. Se käsittelee kysymystä syyllisyydestä ja anteeksiannosta.
– SKR:n myöntämä tuki mahdollistaa yhdistykselle vuoden 1979 karvalakkilähetystöstä kertovan oopperan tuotantopäätöksen tekemisen sekä voimavarojen keskittämisen sisällöntuotantoon ja tuotannollisen yhteistyöverkoston vahvistamiseen, Kemijoen kulttuurituki ry:n hallituksen puheenjohtaja Olli Tiuraniemi kertoo.
Aiheeltaan Karvalakkiooppera on koskettava kertomus Lapin sodanjälkeisestä todellisuudesta. Teos läpivalaisee valtiota, valtaa sekä luonnon ja pienen ihmisen osaa valtiokoneen rattaissa. Aihe on ajankohtainen edelleen.
– Kemijoen lohi odottaa vieläkin polkuaan joen yläjuoksulle, Tiuraniemi muistuttaa.
Glims & Gloms tanssiteatterin kannatusyhdistys ry Espoosta saa Kauppakeskusteatterin toiminnan laajentamiseen 110 000 euroa. Kauppakeskusteatteri on Glims & Glomsin ideoima ja konseptoima pop up -kiertueteatteri, joka tarjoaa koko perheen teatteriesityksiä helposti saavutettavasti. Nyt rahoitettavan hankkeen aikana volyymia kasvatetaan nykyisestä kahdesta kauppakeskuksesta kuuteen kauppakeskukseen vuodessa. Kauppakeskusteatterin ohjelmistossa on 7-9 eri teosta vuosina 2020-23. Teatterissa järjestetään esitysten lisäksi työpajoja, joissa lapset ja nuoret pääsevät kokeilemaan esittävän taiteen tekemistä.
– Kauppakeskusteatteri ottaa haltuun tyhjiä liiketiloja eri puolilla Suomea ja tarjoaa korkeatasoisia, innostavia ensikosketuksia esittävään taiteeseen muutamasta viikosta kuukauteen kestävien sesonkien ajaksi, tuottaja Heidi Yli-Yrjänäinen kertoo.
– Olemme iloisia ja kiitollisia, että Suomen Kulttuurirahasto tunnisti Kauppakeskusteatterin mahdollisuudet koko perheelle suunnatun esitystoimintamme tuottamisessa ja jakelussa. Ohjelmistomme hyppii yli kielimuurien ja synnyttää yhteisöllisyyttä kaupallisiin ympäristöihin. Tuomme teatterin lähelle asukkaiden arkea, helposti saavutettavaksi.
Taidetta hoitolaitoksiin -apurahoja eri puolille Suomea
Taiteen aloilla jaetaan Taidetta hoitolaitoksiin -apurahoja kaikkiaan 15, yhteissummaltaan 360 000 euroa. Tukimuodon tavoitteena on edistää kulttuurista yhdenvertaisuutta ja parantaa erityistä tukea tai hoitoa tarvitsevien ihmisten elämänlaatua taiteen keinoin.
Suurimman Taidetta hoitolaitoksiin -apurahan saa Kulttuurikeskus PiiPoon kannatusyhdistys ry Tampereelta, 75 000 euroa. Taidetta lähelle -hankkeessa selvitetään, mitä esteitä on olemassa taiteen viemiselle ja vastaanottamiselle asumis- ja hoiva- sekä sote -palveluympäristöihin, ja kokeillaan myös ratkaisuja, miten eri taidelaitokset ja sote-toimijat voivat toimia entistä paremmin yhdessä.
Taidetta hoitolaitoksiin -apurahoja saivat lisäksi mm. seuraavat: Sirkustaiteilija-pedagogi Linda Kulmala ja sirkustaiteilija-pedagogi Marianne Vaalimaa Turusta saavat 11 500 euroa sirkusesityksen toteuttamiseen Turun seudun vanhainkodeissa, teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK Aapo Repo Mikkelistä saa 19 500 euroa esineteatteriformaatin valmistamiseen sairaaloiden lastenosastoille, ja Monitaideyhdistys Piste ry Rovaniemeltä saa 58 000 euroa vammaisyhteisöjen taidetoimintaan ja sote- ja taidealojen yhteiskehittämiseen Lapissa.
Miljoonan euron lisärahoitus
Helsingin yliopiston professori Martin Romantschuk Lahden kauppahallissa. Kuva: Tami Kiuru
Rahasto julkisti lokakuun hakukierroksella haettavaksi miljoonan euron lisärahoituksen tulevaisuuden energiamarkkinoita ja/tai teknologian murrosta käsitteleviin tutkimuksiin. Tätä haki yhteensä 65 hakijaa, käytännössä tutkimusryhmiä. Hakemukset jakautuvat useammalle tieteen alalle yhteenlasketun hakusumman ollessa yli 13 milj. euroa.
Apuraha myönnettiin kuudelle hakijalle. Professori Martin Romantschuk ja Etsivät-työryhmä saivat 240 000 euroa elintarviketeollisuuden sivuvirtojen hyötykäyttöä käsittelevään tutkimukseen. Tekn. tohtori Leena Ukkonen ja työryhmä saivat niin ikään 240 000 euroa langattomia biosensoreita Parkinsonin taudin lääkehoitovasteen seurannassa käsittelevään tutkimukseen. Professori Matti Liski ja työryhmä taas saivat 225 000 euroa maailmanlaajuisen energiamurroksen markkinavaikutuksia käsittelevään tutkimukseen.
Kahdeksan Eminentia-apurahaa
Kulttuurirahaston Eminentia-apurahat on tarkoitettu tieteellisen tai taiteellisen elämäntyön ja siitä saadun kokemuksen pohdiskelevaan työstämiseen, tieteiden- tai taiteidenvälisyyden edistämiseen tai aloitteelliseen työskentelyyn kulttuurin yhteiskunnallisen merkityksen lisäämiseksi.
– Eminentia-apurahat ovat mahdollisuus osoittaa arvostusta pitkän uran tehneille, varttuneille tieteen ja taiteen ammattilaisille, toteaa Jari Sokka.
Tänä vuonna Rahasto myönsi kahdeksan 25 000 euron suuruista Eminentiaa. Niiden saajat ovat: kuvataiteilija Marjatta Hanhijoki, professori emeritus Simo Heininen, kirjailija Riitta Jalonen, fil. tohtori, intendentti Kaisa Koivisto, säveltäjä, muusikko Eero Koivistoinen, professori emerita Pirkko Moisala, kuvanveistäjä Veikko Nuutinen ja professori emerita Anna-Maija Ylimaula.
Kilpailu entistä kovempaa
Tieteen osuus jaetuista apurahoista on 53 % ja taiteen 47 %. Tieteen apurahoissa väitöskirjatyön osuus on 31 %, tutkimuksen 11 % ja post doc -tutkimuksen 9 %. Tieteen hakijamäärä kasvoi tänä vuonna lähes neljällä sadalla ollen yhteensä noin 3 600. Taiteen apurahoissa 35 % menee taiteelliseen työskentelyyn ja 9 % tapahtuman järjestämiseen. Taiteen hakijamäärä nousi hieman yli sadalla ollen yhteensä 5 200.
Lisääntyneistä jakovaroista huolimatta kilpailu apurahoista on entistä kovempaa. Vain noin 9 % hakemussummasta voitiin rahoittaa (viime vuonna yli 10 %). Läpimenoprosentit ovat tieteessä ja taiteessa kokonaisuutena lähes yhtä tiukat, vaikka aloittain on eroja Kulttuurirahaston saamien lahjoitusten takia.
– Nimikkorahastojen takia säveltaiteissa rahoituspaine on jonkin verran helpompi kuin vaikkapa kuvataiteissa, kertoo yliasiamies Antti Arjava.
Kaikista apurahansaajista naisten osuus on nyt 59 % (hakijoista 58 %). Ulkomaan kansalaisten osuus hakijoista on 11 % ja apurahoista 10 %. Lokakuun hakukierroksen perusteella apurahoja jaettiin noin sadan kunnan alueelle Suomessa; maakuntarahastojen apurahat jaetaan myöhemmin keväällä tammikuun hakukierroksen perusteella.
Heini Riitahuhta työstää parhaillaan teosta ”Lost on you”, joka koostuu yli 2000 palasta.
Väripurkkeja, lasitteita, pensseleitä, merkkaustusseja, puristimia, keramiikka-aihioita ja muotoon sahattuja vanerilevyjä. Heini Riitahuhdan työpöytä ateljeessa Arabian taideosastolla Arabian tehtaan ylimmässä kerroksessa pursuaa tavaraa. Kaapit ja hyllyt ovat täynnä väripurkkeja ja Riitahuhdan uniikkiteoksia. Korkea hyllykkö on lastattu täyteen uunipeltejä, joissa on eri työstövaiheissa olevia keraamisia kuusikulmioita.
”Kaaos, mutta hallittu sellainen. Purkkeja on paljon, sillä väripalettini on laaja. Rakastan värejä ja käytän niitä teoksissani runsaasti. Maalaan raa’alle keramiikalle, upotan kuvioita lasitetun pinnan sisään, ja kuvioin jo poltettuja ja lasitettuja heksagoneja – siksi jokaisesta väristä käytössäni on kolme eri lämpötilavaihtoehtoa”, Riitahuhta naurahtaa.
Riitahuhdan työskentelytapa on itse asiassa hyvin systemaattinen. Järjestelmällisyys saattaa perustua hänen pitkään työkokemukseensa teollisen tuotannon parista. Riitahuhta valmistui taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta, nykyisestä Aalto-yliopistosta keramiikkataiteen osastolta vuonna 2002. Siitä lähtien hän on työskennellyt sekä teollisen koriste- ja tuotemuotoilun että uniikkitaiteen parissa. Parhaiten hänet tunnetaan Arabian keramiikka-astioiden koristesuunnittelijana. Tänä keväänä markkinoille tuli hänen uusin tuotteensa, Huvila-astiasto.
”Suunnitellessani kuvioita Arabian tuotteille olen ollut läsnä tehtaalla kaikissa työvaiheissa. Kiinnostuin virheistä, joita sarjatuotannossa joskus tapahtuu. Ryhdyin pohtimaan, miten niitä hyödyntämällä voisi saada aikaan ainutkertaisia teoksia.”
Uniikkitaidetta tehdessään Riitahuhta on kehittänyt tekniikan, jonka avulla hän valmistaa keraamisia reliefejä. Niiden perusyksikkö on heksagoni eli kuusikulmio.
”Heksagon symbolisoi joissain kulttuureissa taivasta. Se on minulle eräänlainen taivas, loputtomasti jatkettavissa ja toistettavissa oleva kolmiulotteinen rakenne.”
Ensimmäisen heksagoneista koostuvan teoksen Riitahuhta teki vuonna 2008. Vuosien kuluessa mittakaava kasvoi ja tekniikka kehittyi. Seuraava ”reliefi” olikin kooltaan jo valtava. Kolmiosainen, toiminnallinen Arabian kukat -veistos valmistui vuonna 2012 ja se sijoitettiin Arabianrannan puistoon.
Riitahuhta valaa heksagonit käsin korkeapolttoisesta posliinista. Sen jälkeen hän maalaa, lasittaa ja numeroi jokaisen osan käsin. Hänen työskentelytapansa on kokeellinen. Samat aihiot toimivat sekä teososina että koepaloina.
”Oman muotokielen kehittäminen vaatii tilaa ja aikaa.”
”Jos teen kokeen, jota en pystykään toistamaan, voin aina upottaa heksagonin osaksi teostani.”
Riitahuhdan työhuoneella vallitsee hallittu kaaos väripurkkien, lasitteiden ja pensseleiden keskellä.
Detaljikoristelu syntyy vasta lasitetun pinnan päälle. Jokainen aihio käytetään uunissa kolmesta kuuteen kertaan. Polttomäärä on suhteessa kuusikulmioiden pintakoristelun määrään. Mitä enemmän värejä, kuviota ja lasituksia aihioissa on, sitä työläämpiä ne ovat valmistaa.
”Teoksessa, jota parhaillaan työstän, on yli 2000 palaa. Työpöydälläni pyörii siis päivittäin jättimäinen palapeli!”
Tuhansista käsintyöstetyistä heksagoneista koostuvan teoksen valmistaminen on hidasta ja työlästä. Teoskokonaisuuden toteuttamisen teki mahdolliseksi Suomen Kulttuurirahaston myöntämä apuraha.
”Sen myötä voin keskittyä taiteellisen työn kehittämiseen. Oman muotokielen luominen vaatii tilaa ja aikaa. Täytyy olla mahdollisuus kokeilla ja tehdä virheitä.”
Parhaillaan Riitahuhta tekee kokeiluja serigrafian ja käsinmaalauksen yhdistämisestä kolmiulotteisessa pinnassa. Kyseessä on loputon tutkimusmatka.
”Olen vihdoin löytänyt oman formaattini, punaisen langan, jota tulen jatkossa seuraamaan. Se on heksagon, kuusikulmioiden alati kiehtova maailma.”
Perspectives Arabian taideosaston kevätnäyttely, Iittala & Arabia Muotoilukeskus, Design Lab Galleria, 9.5.–9.6.2019. Vapaa pääsy.
Ana Gutieszca, Anna Ting Möller, Alejandro Montero Bravo, Polat Ghasemloo sekä Nayab Ikram ja Ramina Habibollah
Uutuusnäyttelyssä nykytaide nivoutuu osaksi Kirpilän kokoelmaa sekä sen lämmintä, kodinomaista tunnelmaa. Näyttelyyn kutsutut pohjoismaiset taiteilijat Ana Gutieszca, Anna Ting Möller, Alejandro Montero Bravo ja Polat Ghasemloo rakentavat teoksillaan uudelleen kotia tunteiden ja muistojen kautta. Välineinä ovat sekä ääni, video, veistokset, installaatiot että maalaukset.
Nayab Ikram (s. 1992, Maarianhamina) ja Ramina Habibollah (s. 1992, Teheran) muodostavat suomalais-aasialaisen kuraattorikaksikon, joka pyrkii luomaan vuoropuhelua suomalaisen ja pohjoismaisen taidekentän välille työskentelemällä erityisesti PoC-taiteilijoiden (people of colour) kanssa.
”Lähtökohtamme on intersektionaalinen feminismi, mistä käsin haastamme suomalaisen kulttuuripolitiikan normeja ja pyrimme kohti yhdenvertaisuutta ja edustavuutta. Käytännössä tämä tapahtuu järjestämällä näyttelyitä, joissa PoC-taiteilijat ovat sekä näyttelyn keskiössä että vastuussa sen toteutuksesta”, Ikram ja Habibollah toteavat.
Vuonna 2017 Ikram ja Habibollah kuratoivat FemF Art -näyttelyn osana Feministisen Foorumin vuosittaista ohjelmaa ja he jatkavat FemF Art -näyttelyn parissa yhteistyössä Titanik-gallerian kanssa Turussa syksyllä 2019. Heidän kuratoimansa The Winds of -näyttely on parhaillaan nähtävänä osana Poliittisen valokuvan festivaalia Suomen valokuvataiteen museossa Helsingissä.
Taidekoti Kirpilä on lääkäri Juhani Kirpilän (1931–1988) testamenttilahjoituksesta syntynyt Suomen Kulttuurirahaston ylläpitämä taidemuseo, jossa on pysyvästi esillä lahjoittajan keräämä suomalaisen taiteen kokoelma. Nykytaidenäyttelyiden järjestäminen aloitettiin Taidekoti Kirpilässä vuonna 2017, jolloin Taidekodissa nähtiin Jenna Sutelan kuratoima, kansainvälisen taiteilijajoukon toteuttama Kohtauksia pöydillä -näyttely.
”Kodinomainen esityspaikka mahdollistaa intiimit kohtaamiset taiteen kanssa, ja nykytaiteen tuominen Kirpilän hienon kokoelman rinnalle tarjoaa kävijöille uusia, ilahduttavia ja hätkähdyttäviäkin elämyksiä”, museonjohtaja Johanna Ruohonen kuvailee.
”Runollisesti nimetty ‘Odottamassa kätkettyjen puutarhojen kutsuvan meitä – lähemmäs’ tukee pyrkimyksiämme olla kaikille avoin ja yhdenvertaisuutta tuottava taiteen tila”, Ruohonen iloitsee.
‘Waiting for the hidden gardens to draw us – closer’ Taidekoti Kirpilässä 7.4.−21.8.2019. Näyttely on avoinna keskiviikkoisin klo 14−18 ja sunnuntaisin klo 12−16 sekä ryhmille tilauksesta. Näyttelyn aikana järjestetään maksuttomia yleisöopastuksia suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Polat Ghasemloon uudet työt ja Kirpilän omat teokset sulassa sovussa uudessa näyttelyssä. Kuva: Nayab Ikram
Taidekoti Kirpilä on lääkäri Juhani Kirpilän (1931−1988) Suomen Kulttuurirahastolle lahjoittama koti, jossa on esillä hänen keräämänsä suomalaisen taiteen kokoelma. Pohjoisella Hesperiankadulla sijaitseva taidekoti on avoinna yleisölle maksutta keskiviikkoisin klo 14−18 ja sunnuntaisin 12−16. Ryhmille järjestetään maksullisia kierroksia myös muina aikoina. Opastuksia voi tilata osoitteesta taidekoti(at)skr.fi tai puhelinnumerosta 09 494 436 ma–ke klo 9–15.30.
Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen jättihanke 101 kaikkien puolesta julkaistaan verkossa lähes kokonaisuudessaan 25.3.2019 osoitteessa www.satayksi.fi. Suomen Kulttuurirahasto tuki teoksen laajaa mediahuomiota saanutta ensiesitystä Helsingin Taidehallissa 2015, ja teki aloitteen teoksen siirtämiseksi verkkoon 2019.
101 kaikkien puolesta on vuorovaikutteinen teos, joka sisältää 1900 henkilökohtaista tarinaa mielipiteiden takana. Kertojina on sata ihmistä, jotka muodostavat tilastollisen poikkileikkauksen Suomen väestöstä sukupuolensa, ikänsä, maakuntansa, koulutus- ja tulotasonsa, taustamaansa ja äidinkielensä perusteella.* Teokseen on poimittu julkisesta keskustelusta 30 mielipiteitä jakavaa väitettä.
Osallistujat kertovat pariminuuttisissa videoklipeissä millaisia kokemuksia, vaikutteita ja tarinoita löytyy heidän mielipiteidensä takaa liittyen esimerkiksi mielialalääkitykseen, soteen, perustuloon tai maahanmuuttoon – ja rakkauden ja taiteen rooliin elämässä. Mukana on tietenkin myös klassikkokysymys siitä, onko voi vai margariini terveellisempää. Intiimin teoksen kautta pääsee syvälle kansalaisten kokemuksiin, ja siihen, miten poliittiset päätökset näyttäytyvät ihmisten elämässä.
Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen tekivät haastattelut osallistujien kodeissa edellisten eduskuntavaalien alla.
Jopa 92 sadasta osallistujasta suostui Suomen Kulttuurirahaston ehdotukseen käyttää heidän vastauksiaan myös teoksen verkkoversiossa. Teoksen kuvausten jälkeen on tapahtunut paljon, ja kenties osallistujien mielipiteet ovat ehtineet jo muuttua joidenkin aiheiden kohdalla. Mekanismi mielipiteiden muodostumiseen lienee kuitenkin muuttumaton ja teos kutsuukin tutkimaan tapaamme luoda käsityksiä. Toisaalta teos haastaa pohtimaan suuria poliittisia välineitä – tilastoja ja mielipidekyselyitä. Mitä yksi rasti janalla oikeastaan kertoo, ja millaisia yllätyksiä rastin takaa voi löytyä – jos ottaa aikaa kuuntelemiselle?
Teoksen installaatioversio on parhaillaan esillä Kielin Stadtgaleriessa Saksassa. Verkkoteokseen tullaan lähitulevaisuudessa liittämään englanninkieliset tekstitykset.
Alkuperäistä teosta ja näyttelyä rahoittivat Suomen Kulttuurirahasto, Koneen säätiö, AVEK, Oskar Öflundin säätiö ja Taiteen edistämiskeskus. Verkkoversiota on rahoittanut Suomen Kulttuurirahasto.
Teoksen väitteet:
1. Kerjääminen pitäisi kieltää lailla 2. Voi on terveellisempää kuin margariini 3. Alle 14-vuotiaille suunnattu mainonta pitäisi kieltää 4. Eutanasian tulisi olla laillista 5. Mielialalääkkeitä määrätään Suomessa liian helposti 6. Marihuana pitäisi laillistaa 7. Kaikki hoitomuodot, jotka eivät perustu länsimaiseen tieteeseen, tulisi kieltää potilasturvallisuuden nimissä 8. Suomessa demokratia toimii käytännön tasolla hyvin 9. Suomessa esiintyy enemmän korruptiota kuin mitä meille annetaan ymmärtää 10. Aseen omistamista ja käyttöä tulisi rajoittaa nykyistä enemmän 11. Suuri osa tämän ajan työtehtävistä siirtyy roboteille seuraavan 30 vuoden aikana 12. Kuilua matalimpien ja korkeimpien palkkojen välillä tulisi rajoittaa jollakin tavalla 13. Homo- ja lesbopareilla tulisi olla oikeus adoptiolapsen hankkimiseen 14. Kunnallisten sosiaali- ja terveyspalveluiden yksityistäminen on hyvä kehityssuunta 15. Suomalainen media on luotettava tiedonlähde 16. Suomessa tulisi siirtyä perustuloon 17. Kapitalistinen talousjärjestelmä ei ole paras yhteiskunnan perusta 18. Minä voin muuttaa maailmaa: valinnoillani voin vaikuttaa myös globaalilla tasolla 19. Suomen tulisi ottaa vastaan nykyistä paljon enemmän maahanmuuttajia 20. Tulevaisuudessa geenimanipuloitu ruoka on välttämätön, jotta kaikki saisivat tarpeeksi ruokaa 21. Suomen tulisi hankkiutua kokonaan eroon ydinvoimasta seuraavan 25 vuoden aikana 22. Suomen pitää olla mukana Venäjän vastaisissa pakotteissa, vaikka se haittaisi talouttamme 23. Suomessa on liikaa susia 24. Saunomisen maailmanmestaruuskilpailu ilmentää hyvin suomalaista sisua 25. Urheilulle annetaan liikaa tilaa mediassa 26. Taiteella on ollut suuri vaikutus elämääni 27. Elämässä tärkeintä on rakkaus 28. Jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan 29. Kuoleman jälkeen on elämää 30. Maailma ilman sotia on mahdollinen
* Tilastokeskuksen vuoden 2014 tilaston mukaan
Huom: Teos ei toimi Internet Explorer -verkkoselaimella.
– Olen huovuttanut vasta vuodesta 2015, eli noin kolmisen vuotta. En ole käynyt mitään kursseja, vaan katsonut netistä tekniikkavideoita ja ottanut mallia muilta huovuttajilta, Loikkanen kertoo.
Lintuja katsellessa on vaikea uskoa, että niiden tekijä on tehnyt työtänsä vasta muutaman vuoden. Neulahuovutus, jota Loikkanen töissään käyttää, on verrattain helppo tekniikka. Tekemiseen tarvitaan periaatteessa vain villaa, neula ja jokin alusta materiaalin työstämiseen. Loikkasen töiden lopputulos on kuitenkin niin pikkutarkka ja realistinen, ettei siihen ihan jokainen huovutusharrastaja pysty.
Lehtopöllö saalistamassa.
Pussitiaiset pesänrakennuspuuhissa.
– Suomessa näiden kolmiulotteisten töiden huovuttajia ei ilmeisesti ole niin kovin monia, mutta maailmalla tätä harrastetaan enemmänkin. Minusta neulahuovutus sopii erityisen hyvin lintujenvalmistamiseen, vaikka tietysti materiaalista syntyvä karvainen pinta sopii myös nisäkkäiden tekemiseen. Suuremmista eläimistä pitäisi kuitenkin tehdä miniatyyrejä, ja minusta on kiva tehdä villapatsaista mahdollisimman oikeankokoisia. Lintujen kanssa se onnistuu.
Loikkasella ei ennen huovuttamista ollut oikeastaan satunnaista piirtämistä lukuun ottamatta muita taiteellisia harrastuksia. Piilevät kädentaidot tulivat esille kunnolla vasta huovuttamisen yhteydessä. Taidot ovat kuitenkin karttuneet työtä tekemällä ja Loikkanen on saanut valmiiksi jo kolmisenkymmentä lintua.
Kuusitiaisen tanssi.
Talitiainen hangella.
– Olin todella positiivisesti yllättynyt, kun Uudenmaan rahasto myönsi minulle apurahan. Siinä vaiheessa en ollut huovuttanut kuin vasta vähän yli vuoden, eikä töitäkään ollut vielä kovin paljon valmiina, Loikkanen toteaa vaatimattomasti.
Pienen, yksinkertaisen linnun tekemiseen menee vähintään kaksi päivää. Isomman, vaikkapa sorsan kokoisen linnun teko vie vähintään viisi päivää.
– Aikaa töiden tekemiseen voi mennä vaikka kuinka paljon sen mukaan, miten ison työn tekee. Töiden ja opiskelujen ohella huovuttamiselle ei jää paljon aikaa, joten oli todella kannustavaa ja motivoivaa tehdä töitä apurahalla.
Koiraspuolinen taviokuurna.
Osa Loikkasen linnuista oli esillä syksyyn 2018 asti Luontokeskus Haltiassa. Kävijät ottivat teokset hyvin vastaan, ja uusi näyttely on Haltiassa taas keväällä. Syksyllä 2019 näyttely siirtyy Porin Luontotalo Arkkiin.
– Kiinnostukseni Suomen luontoa ja sen eläimiä kohtaan on herännyt lukuisten luonnossa tehtyjen retkien kautta. Toivon, että työni herättävät kiinnostusta neulahuovuttamiseen sekä luonnon harrastamiseen taiteen kautta.
Punarinta kevättä rinnassa.
Loikkasen lintuihin voit käydä tutustumassa tarkemmin osoitteessa villasiipi.net
DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään jälleen 29.1.–4.2.2018. Festivaalilla saa ensi-iltansa 30.1. myös Suomen Kulttuurirahaston rahoittama dokumenttielokuva G. J. Ramstedtin maailma. Sen ovat ohjanneet Niklas Kullström ja Martti Kaartinen sekä tuottanut Hillstream Pictures.
Elokuva kertoo Gustaf John Ramstedtin (1873–1950) tarinan ja perustuu hänen muistelmiinsa matkoiltaan Mongoliaan ja Japaniin 1900-luvun alun taitteessa.
– G. J. Ramstedtin maailma on matka syvälle henkien Mongoliaan ja tulevaisuuden Japaniin unohdetun suomalaisen suurmiehen, diplomaatin ja kielitieteilijän, G. J. Ramstedtin johdattamana. Dokumentti kertoo hänen tarinansa rinnakkain nykyaikaa kuvaavan audiovisuaalisen kokonaisuuden kanssa. Kuvat nostavat yhdessä kerronnan kanssa esiin vastinpareja nykykulttuurista ja rakentavat tällä tavalla katsojalle kokemuksen ajallisesta jatkumosta ja muutoksesta: kuinka ihmisten olemus ja heidän tapansa seuraavat sukupolvien jälkeen samaa traditiota, ja kuinka sen päälle on rakentunut uusia kulttuuri-ilmiöitä, Kullström luonnehtii.
– Osana ajan käsitettä ovat myös muistot, jotka jäävät elämään ja maine, jonka jätämme taaksemme. Aika ei ole vain se hetki, jonka me vietämme tässä maailmassa. Uskomusten kuoltua pragmaattisuuden tieltä, ajatus kehityksestä ja erityisesti taloudellisesta kasvusta tuli niiden tilalle. Henkien kätkemä luonto muuttui resursseiksi, aika progressioksi. G. J. Ramstedtin kertomus rinnakkain nykypäivän visuaalisen narratiivin kanssa paljastaa meille tämän näköalattomuuden, joka osoittaa myös käyvän meille kohtalokkaaksi, kuvailee Kaartinen.
Taiteilija-tutkija, koreografi Simo Kellokumpu vietti syksyllä 2017 kolme kuukautta Tokion Art and Space (aiemmin Tokyo Wondersite) -residenssissä pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa, ranskalaistaiteilija Vincent Roumagnacin kanssa.
– Hain Tokion residenssiin, koska halusin tehdä uuden taiteellisen projektin ja työstää tohtorintutkintoon johtavaa taiteellista tutkimustani hypermobiilin Tokion viitekehyksessä. Viime vuosina olen työskennellyt paikka- ja kontekstisidonnaisesti, mutta ennen residenssiä teoksistani puuttui megalopoliksen mittakaavassa tapahtunut työ, Kellokumpu kertoo.
– Halusin myös siirtää taiteellis-tutkimuksellisen prosessini toisenlaiseen tutkimusympäristöön, tutustua japanilaiseen nykytaiteeseen sekä opiskella japanilaisen science fictionin historiaa.
Taiteellisessa työssä, prosessissa ja ajattelussa tapahtuva liike ja kulttuurinen vaihto on toiminut residenssin keston takia syvällä tasolla.
– Mahdollisuus syventyä taiteelliseen prosessiin kolme kuukautta oli oppimisprosessina riittävän pitkä aika, jotta vuorovaikutuksellinen suhde vieraaseen kulttuuriin ehtii kehittyä. Taiteellisessa työssä, prosessissa ja ajattelussa tapahtuva liike ja kulttuurinen vaihto on toiminut residenssin keston takia syvällä tasolla. Tietysti tämäntyyppiset kulttuurisia eroja, toiseuksia ja ymmärryksiä täydentävät prosessit ovat hyvin hitaita, ja haluaisinkin palata Tokioon takaisin.
Kellokummun mukaan residenssijakso moninaisti hänen työtään monella tapaa ja avasi pitkäkestoisia jatkosuunnitelmia taiteellisen työskentelyn suhteen.
Kuva Shapeshifter (The Tokyo Series) -valokuvasarjasta.
– Taiteellinen yhteistyö japanilaisen mangataiteilija Nao Yazawan ja Vincent Roumagnacin kanssa on ollut residenssissä antoisaa. Tein residenssijakson aikana Roumagnacin kanssa myös Shapeshifter-valokuvasarjat Kiotossa, Yōrōssa ja Tokiossa.
Kellokummun seuraava taiteellinen työprosessi tapahtuu Macaossa tammikuussa 2018.
– Etsin mahdollisuuksia asettaa Japanissa valmistellut työt esille myös Suomessa. Tutkimusprojektiani varten palaan Helsinkiin ja pyrin saamaan sen valmiiksi vuoden 2019 aikana. Aion myös selvittää, milloin minun on mahdollista palata Tokioon.
Teksti: Annakaisa Tavast
Kuvat: Vincent Roumagnac
Kansikuva pompom-installaatiosta
Katso videolta, miten muotokuva syntyy. Video on tekstitetty, joten sen voi katsoa ilman ääntä. Jos tekstitys ei näy videolla automaattisesti, sen voi ottaa käyttöön videon alla olevista asetuksista.
Ståhle kertoi ihastuneensa Malytchevan maalausten tyyliin. Hän suhtautui koko maalausprosessiin innostuneesti.
– Tämä on mielenkiintoinen kokemus. On upeaa nähdä taiteilija työssään ja saada tutustua häneen, kertoo Ståhle.
Malytchevalle muotokuvan teossa on tärkeää tutustua maalattavaan titteleiden ja saavutusten takana.
– Maalauksen ei kuulu olla kuin valokuva, vaan jotain muuta. Hyvässä muotokuvassa tavoitetaan jotain oleellista ihmisen persoonasta.
Kulttuurirahasto on tukenut muotokuvamaalausta myös muun muassa järjestämällä muotokuvamaalauksen kursseja. Vuosina 2007–2011 eri puolilla Suomea järjestetyillä kursseilla haluttiin innostaa ammattitaiteilijoita tutkimaan muotokuvamaalauksen perinnettä ja kehittämään sitä nykytaiteen kentässä. Historiansa aikana Kulttuurirahasto on rahoittanut myös lukuisia muita maalauskursseja ja kuvataiteilijoille suunnattuja koulutuksia.
Teksti ja video: Jenni Heikkinen
Kuvat: Heikki Tuuli
